Kävikö Peris ja Harmaaritari

Tapaamassa Juha Sipilää hänen vaalikiertueellaan:))))))))))))))))))))))))))))))))))) Entä kävittekö myös äänestämässä Keskusta-puoluetta Sipilän hyödyksi?:))))))))))))))))))))))))))))))

On varmasti Sipilä käynyt Turussa ja Harmiksen kotikaupungissakin kampanjoimassa tässä kevään aikana näin vaalien alla. Kävin itse tossa kerran ihan utelaisuuttani kahvilla persujen vaalikojulla ja jututin siinä myös ehdokkaita. Sain myös puolueen jäsenlehden ja olihan siinä ihan hyvääkin asiaa ja toivoisin kyllä persujen menevän näissä vaaleissa sen Kokoomuksen edelle.

Äänestin silti itse jälleen demareita ja uskoisin oman ehdokkaani pääsevän/jatkavan eduskunnassa tulevallakin neljävuotiskaudella.

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eipä tullut käytyä kun en sattunut kojuille. Itseasiassa viime sunnuntaina kun käväisin keskustassa ei siellä näkynyt yhtään vaalikojua, lauantaina niitä kai oli ollut. Pidin ehdokkaita kyllä vähän tyhminä kun kukaan ei ollut kampanjoimassa vai olisiko niillä ollut joku kielto sunnuntaille?

      • Sipilä muistaakseni käväisi myös joku viikko sitten Lahdessa kauppatorilla kepulaisten vaalikojulla äänestäjiä tapaamassa, mutta en itse muistaakseni päässyt tai viitsinyt mennä moista valehtelijaa ja oman etupiirinsä edun ajajaa jututtamaan.

        Mitäs luulet, että meneekö sun ehdokkaasi läpi? Menikö persuille ääni sulla?

        Yritin itse tässä viime aikoina kannustaa kovasti kaikkia tuntemiani passiivisia äänestäjiä menemään sinne vaaliuurnille, kun valitettavasti ne nukkuvien äänet hyödyntävät kuitenkin aina ylivoimaisesti eniten just niitä kokkareita. Onneksi onnistuin edes joitakin sinne vaivautumaan, vaikka se nyt ei muutama ääni näitä(kään) vaaleja ratkaisi, mutta kuitenkin.

      • DarkFear kirjoitti:

        Sipilä muistaakseni käväisi myös joku viikko sitten Lahdessa kauppatorilla kepulaisten vaalikojulla äänestäjiä tapaamassa, mutta en itse muistaakseni päässyt tai viitsinyt mennä moista valehtelijaa ja oman etupiirinsä edun ajajaa jututtamaan.

        Mitäs luulet, että meneekö sun ehdokkaasi läpi? Menikö persuille ääni sulla?

        Yritin itse tässä viime aikoina kannustaa kovasti kaikkia tuntemiani passiivisia äänestäjiä menemään sinne vaaliuurnille, kun valitettavasti ne nukkuvien äänet hyödyntävät kuitenkin aina ylivoimaisesti eniten just niitä kokkareita. Onneksi onnistuin edes joitakin sinne vaivautumaan, vaikka se nyt ei muutama ääni näitä(kään) vaaleja ratkaisi, mutta kuitenkin.

        Joo, ei niiden valheita jotka tietää jo etukäteen valheiksi viitsinyt mennä kuuntelemaan. Toki kepulaisissa hyviäkin ihmisiä niin niitä taas ei olisi huviuttanut jututtaa siksi kun ovat pipilän joukoissa kuitenkin, en halua tuntea myötätuntoa siihen suuntaan niin kauan kuion siellä pipilä johtaa joukkoja,

        Saattaa mennäkin, saa nyt nähdä ja oli persu joo.

        Vähän kyllä nyt vaikuttaa siltä että suunnilleen samanlaisena ralli jatkuu kuin aiemminkin, ei saada semmoista porukkaa sinne joilla riittäisi kykyjä & haluja laittaa rajoja kiinni ennen seuraavaa vyöryä:

        https://www.kansalainen.fi/itavallan-sisaministeri-varoittaa-brysselia-uudesta-massiivisesta-siirtolaiskriisista-itavalta-on-valmis-ryhtymaan-kaikkiin-vaadittaviin-toimenpiteisiin/

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Niin ollut näissä vaalikeskusteluissa usein Sipilällä niin vastenmielisiä kommentteja ja varsinkin paljon ristiriitaisuuksia, ettei niitä viitsi vaivautua edes lähteä mihinkään paikan päälle kuuntelemaan.

        Tuntuu että varsinkin just Sipilä puhuu usein noissa sitä, että mitä ihmiset haluaisivat hänen kuulla puhuvan ja sitten äijä myös vaihtaa logiikaa toiseen, jos kokee sen hyödyttävän enemmän itseä ja kepulaisten etua. Kuten on tehnyt usein tässä maahanmuutto-asiassakin. Ensin oli itse oikein haalimassa tänne kymmeniä tuhansia irakin miehiä ja tarjoamassa heille jopa sitä omaa taloaan käyttöön. Nyt sitten onkin vaalikeskusteluissa puhunut siitä, kuinka sama pakolaisaalto ei saa enää toistua ja miten Suomen talous ei kestä tollaisia pakolaismääriä.

        Samoja ristiriitaisuuksia Juhalla oli myös niissä terveyden- ja vanhustenhoito-asiassa, jossa Sipilä oli ensin itse leikkaamassa määrärahoja ja ajamassa yksityisten terveydenhoitofirmojen etuja, kunnes nyt sitten yrittää muka puhua niistä vääränlaisista leikkauksista ja siitä, että kuinka siihen vanhustenhoitoon täytyy panostaa.

        Joo, pitää kyllä ihmetellä miten sipilä sai ououn seudulta kuitenkin melko paljon henkilökohtaisia ääniä, ilmeisesti kaikki ne 6500 ja vähän yli lestoilta kaikki. Tulos kokonaisuudessaan vissiin kepulle huonoin sataan vuoteen, siitä nyt pitäisi kuitenkin kepulaistenkin ymmärtää vetää johtopäätöksensä että kenestä se johtuu.

        Niin veikkaan että saattaa hyvinkin mennä kepuilla se puoluejohtaja nyt vaihtoon huonon vaalimenestyksen takia. Mutta joo eiköhän ne Sipilän äänet ole aika lailla tulleet just tuolta lestadiolaispiireistä. Kepu mennyt kyllä Sipilän aikana niin paljon kokoomuksen suuntaan, että se voinut kääntää myös niitä puolueen vanhoja äänestäjiä muiden puolueiden riveihin.

        Niin siinä varmaan käy. Edelleenkin harmittaa että pääsee kuin koira veräjästä vetäytymään yhteikunnalta pumpattuine miljoonineen syrjään eikä joudu mihinkään vastuuseen aiheuttamistaan vahingoista. persut muuten taisi nousta kakkoseksi nyt kokoomuksen ohi,

        Joo tosi hyvä, kun Persut nousi kokoomuksesta ohitse. Toivoisin kyllä silti Sipilästäkin huolimatta noiden kepulaisten nousevan kokoomuksen ohi, vaikka se ei varmaan enää taida laskennan mukaan kovinkaan realistista olla. On vaan kuitenkin puolueena toi kokoomus, sekä kaikki sen poliitikot ja kannattajat olevan yhtä ylimielisiä mulkkuja, jotka haluaisivat aina vaan leikata kaikin puolin meidän oikeiden työläisten palkkoja ja etuuksia.

        Olisin kyllä kovasti toivonut myös Sinisille jonkun paikan, koska aina mieluummin heitä äänestäisin, kun jotain RKP:tä tai kristillisiä. Heillä kuitenkin on ihan fiksuja poliitikkoja riveissään, kuten mm. Sampo Terho, Timo Soini ja monia muitakin.

        Niin no paras kai se olisi jos kokoomus häviäisi kokonaan mutta se ei tapahdu jos ei voida antaa ei-ääniä.

        Minä taas näen tilanteen niin että silloin kun ne uuvatit loikkasivat se kertoi niiden luonteesta kaiken. Ei kunnioittaneet demokraattista äänestystulosta vaan henkilökohtaisen hyödyn vuoksi loikkasivat soinin remmiin, ne ei ikinä aja muiden kuin oman napansa asiaa niin hienoa kun niistä päästiin eroon.

        Harmi kun taas varmaan joku miljoona äänestäjää jättänyt äänioikeutensa käyttämättä ja ylivoimainen enemmistö on heistä kuitenkin työttömiä, eläkeläisiä, pienituloisia työläisiä, pätkätyöläisiä ja muita vähävaraisia, jotka varmasti eivät sitä kokoomusta äänestäisi. Jos nämäkin nukkuvien äänet olisi saatu vaikka just demareille, persuille ja joitakin ääniä myös ehkä vasemmistolle ja muille pienemmille puolueille, niin olisi varmasti ollut se Kokoomuksen kannatus pienempää ja näin ollen vienyt niitä heidän paikkoja sieltä pois.

        Oma ehdokkaani meni ainakin ihan helposti läpi, sillä oli peräti koko Hämeen vaalipiirin ääniharava. Tiesin hänen menevän melko todennäköisesti toiselle kaudelle, mutta en olisi silti ihan noin suurta kannatusta hänelle odottanut. Hyvä näin, toivotaan että nyt saataisiin sitten uuden hallituksen myötä myös joitain positiivisia muutoksia aikaan.

        Pääministeri nyt ainakin vaihtuu. Saa sitten nähdä, että vieläkö sieltä kuitenkin löytyy joku tärkeän ministerin virka myös sille Sipilälle, vaikka selvästi Suomen kansa oli mieheen hyvinkin vittuuntunutta. Sipilän äänisaalis oli myös noin puolta pienempi, kun mitä viime vaaleissa. Mutta kyllä vaan silti ihmeen paljon onnistui se Sipilä niitä ääniä jälleen kerran saamaan. Melkein itse odotin hänelle jopa kovempaa pudotusta.

    • Ätmelsson

      Taidan itse pyrkiä seuraavissa vaaleissa hillotolpalle. Säästän nyt 4 vuotta niin saan tv mainoksen, jossa lupaan kaikille alle 4000e/kk tienaavalle tonnin joulurahaa niin enköhän mene heittämällä läpi

    • Mitäs ihmettä, DarkFear toivoi persuja Sekoomuksen edelle! Niin kävikin ja hyvä niin :)

      Itse en käynyt missään kiertueilla, enkä tehnyt vaalikoneita vaan kurkkasin vuonna 2015 äänestämäni ehdokkaan nettisivut ja totesin että äänestän tälläkin kertaa häntä. Kävin ennakkoäänestämässä viikko sitten sunnuntaina.

      Ääneni meni PS:n ehdokkaalle, joka pääsi läpi viime vaaleissa ja myös tälläkin kertaa.

      • No vaikka en persujen äänestäjiä olekaan, niin silti vaan se Kokoomus on ollut aina tuolla eduskunnassa se ihan ylivoimainen inhokkipuolue. Kokoomuslaiset ovat aina olleet just niitä, jotka yrittäisivät leikata kaikkia mahdollisia työttömyysetuuksia lähinnä sen takia, että saisivat sitten painostettua ihmisiä töihin halpapalkoilla pakon edessä.

        Lisäksi kokkarit haluaisivat myös olla leikkaamassa erityisesti palvelualojen palkkoja, jotka ovat jo muutenkin liian pienet. Esim. mun tuntipalkkani 12-14euroa/tunti lisät päälle on noiden kokkareiden porvaripaskariistäjien mielestä aivan liikaa, sillä heidän mielestä nämä työt pitäisi suostua tekemään jollain alle kympin tuntipalkalla ilman mitään ilta- tai pyhäkorvauslisiä. Nämäkin rahat he haluaisivat siirtää vaan mieluummin noiden yritysjohtajien ja muiden paskojen virkamiesten tileille, kun eivät tule toimeen jollain alle kymppitonnin kuukausipalkoilla.

        Muutenkin just kokoomuslaiset ja heidän äänestäjät ovat hyvin ylimielisiä ja vieraantuneet aivan täysin tavallisten pienituloisten ja työläisten elämästä, eivätkä tajua ollenkaan sitä, että minkälaista se arki ja elämä voi olla, jos sitä onkin syntynyt tavalliseen pienituloiseen työläisperheeseen, eikä jonkun rikkaan yritysjohtajan tai muun virkamiehen hyvätuloiseen perheeseen.

      • DarkFear kirjoitti:

        No vaikka en persujen äänestäjiä olekaan, niin silti vaan se Kokoomus on ollut aina tuolla eduskunnassa se ihan ylivoimainen inhokkipuolue. Kokoomuslaiset ovat aina olleet just niitä, jotka yrittäisivät leikata kaikkia mahdollisia työttömyysetuuksia lähinnä sen takia, että saisivat sitten painostettua ihmisiä töihin halpapalkoilla pakon edessä.

        Sepä se uskomattominta onkin kun vaan niistä työläisistäkin löytyy niitä Kokoomuksen äänestäjiä.

        Niitä taitavat olla ne 5-kymppiset joilla on asuntolaina maksettu ja kuviteellaan rikastuneensa työteolla eikä sinne kaaliin mahdu, että sen tulotason heille ovat tapelleet vasemmistolaiset...tällaisia uuvatteja löytyy omastakin tuttavapiiristä.

        Toinen suuri Kokoomusduunarien porukka lienee sitten nämä 90-luvulla syntyneet jotka pitävät nykyoloja itsestäänselvyytenä.

      • hmmmmmmmmmm
        DarkFear kirjoitti:

        No vaikka en persujen äänestäjiä olekaan, niin silti vaan se Kokoomus on ollut aina tuolla eduskunnassa se ihan ylivoimainen inhokkipuolue. Kokoomuslaiset ovat aina olleet just niitä, jotka yrittäisivät leikata kaikkia mahdollisia työttömyysetuuksia lähinnä sen takia, että saisivat sitten painostettua ihmisiä töihin halpapalkoilla pakon edessä.

        Lisäksi kokkarit haluaisivat myös olla leikkaamassa erityisesti palvelualojen palkkoja, jotka ovat jo muutenkin liian pienet. Esim. mun tuntipalkkani 12-14euroa/tunti lisät päälle on noiden kokkareiden porvaripaskariistäjien mielestä aivan liikaa, sillä heidän mielestä nämä työt pitäisi suostua tekemään jollain alle kympin tuntipalkalla ilman mitään ilta- tai pyhäkorvauslisiä. Nämäkin rahat he haluaisivat siirtää vaan mieluummin noiden yritysjohtajien ja muiden paskojen virkamiesten tileille, kun eivät tule toimeen jollain alle kymppitonnin kuukausipalkoilla.

        Muutenkin just kokoomuslaiset ja heidän äänestäjät ovat hyvin ylimielisiä ja vieraantuneet aivan täysin tavallisten pienituloisten ja työläisten elämästä, eivätkä tajua ollenkaan sitä, että minkälaista se arki ja elämä voi olla, jos sitä onkin syntynyt tavalliseen pienituloiseen työläisperheeseen, eikä jonkun rikkaan yritysjohtajan tai muun virkamiehen hyvätuloiseen perheeseen.

        Mutta kokoomuslaisissa on siltikin todennäköisesti enemmän hiustensiirroissa käyneitä kuin muissa puolueissa. :)))))))))))))))))))))

      • hmmmmmmmmmm kirjoitti:

        Mutta kokoomuslaisissa on siltikin todennäköisesti enemmän hiustensiirroissa käyneitä kuin muissa puolueissa. :)))))))))))))))))))))

        Varmaan näinkin voi olla, varsinkin jos vertaa persuihin:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

    • Minä petyin että äänestit jos eivät ota perussuomalaisia hallitukseen

    • Tähtiliike ja Paavo putosivat eduskunnasta:(

      Se oli silkkaa mediapelin tulosta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1625
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1265
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      91
      1170
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1096
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1092
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      980
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      877
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      761
    Aihe