EU-vastaiset puolueet voivat lamauttaa unionin

Anonyymi

toimintaa blokkaamalla lainsäädäntöä vähemmistöasemastaan käsin, jos äärikoikeisto,- vasemmisto ja kansallismieliset populistit etenevät tanakasti toukokuussa, ja jopa komission muodostaminen olla vaikeaa. Nämä ovat usein venäjmielisiä.
Näin radiouutisissa.
Jänniä aikoja eletään. Soppa sakenee.

48

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siksihän Venäjä näitä puolueita tukee. Venäjä yrittää kolmanneksi kaksinapaiseen (USA, Kiina) maailmaan ja yhtenäinen EU olisi niin paljon Venäjää suurempi poliittinen ja taloudellinen mahti, että sellaisen syntyminen pitää estää.

      Vahva EU on (tai olisi) kaikkien EU-maiden, mutta erityisesti pienten EU-maiden etu. Globaalissa mailmassa esimerkiksi digijättien kurissapito (Google, Youtube, Amazon, Tencent...) tai reilut kansainvälisen kaupan säännöt edellyttävät neuvotteluvoimaa, jota isoimmillakaan yksittäisillä EU-maalla ei ole.

      • Anonyymi

        Mutta neuvottelut kuuluvat kansainvalisille kauppajärjestöille, ei siihen tarvita unionia, jonka kustantaminen tulee Suomellekin erittäin kalliiksi.
        Brititkään eivät halua unioniin kuulua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta neuvottelut kuuluvat kansainvalisille kauppajärjestöille, ei siihen tarvita unionia, jonka kustantaminen tulee Suomellekin erittäin kalliiksi.
        Brititkään eivät halua unioniin kuulua.

        Neuvotteluvoimaan tarvitaan EU:ta. Mitä Suomi esimerkiksi voisi tehdä sille, että Google suosi hakukoneessaan sen omia kauppapaikkoja hakukoneessaan? Miten Suomi (tai edes Italia tai Hollanti) pystyy neuvottelemaan Kiinan kanssa reilummista kaupan ehdoista. Miten Suomi voi vaikuttaa nettijätti Amazonin tietoturvakäytäntöihin?

        Briteistä: Juuri tuli uusin mielipidetutkimus jossa todettiin, että enemmistö briteistä haluaisi edelleen kuulua EU:hun, nyt kun on tullut edes jotenkin selväksi mitä ero käytännössä tarkoittaa. Mutta myöhäistä pyristellä, kun torttu on boksereissa. Britit eroavat ja kantavat seuraukset.
        https://yle.fi/uutiset/3-10754415

      • Anonyymi

        Ai ”pitäisi estää”?
        Ryömitkö just ulos tynnyristä?
        Koska mulle on sulle ”uutisia”:
        EU on ollu olemassa ja yhtenäinen jo vuosikausia!

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Neuvotteluvoimaan tarvitaan EU:ta. Mitä Suomi esimerkiksi voisi tehdä sille, että Google suosi hakukoneessaan sen omia kauppapaikkoja hakukoneessaan? Miten Suomi (tai edes Italia tai Hollanti) pystyy neuvottelemaan Kiinan kanssa reilummista kaupan ehdoista. Miten Suomi voi vaikuttaa nettijätti Amazonin tietoturvakäytäntöihin?

        Briteistä: Juuri tuli uusin mielipidetutkimus jossa todettiin, että enemmistö briteistä haluaisi edelleen kuulua EU:hun, nyt kun on tullut edes jotenkin selväksi mitä ero käytännössä tarkoittaa. Mutta myöhäistä pyristellä, kun torttu on boksereissa. Britit eroavat ja kantavat seuraukset.
        https://yle.fi/uutiset/3-10754415

        Entäs mitä EU muka sille on tehny?
        Ainoastaan rahastanu. Just ettiskelin et mimmosia sakkoja EU on Googlelle parina viime vuonna asettanu, niin: Yhteensä sakkojen määrä on ollu 8,2 miljardia. Joka on Googlen kokoselle yhtiölle karkkirahaa, jonka ne pystyy maksamaan suoraan käteiskassastaan (koska toi jakautuu vielä useampaan eri tapaukseen). Ja onko mikään muka muuttunut? Onko noi sakot muka saanu Googlen ojennukseen? No ei tunnu olevan, ku vähän joka vuosi ne palkitaan uusilla sakoilla uusista asioista. Ja sitäkään ei taida tietää kukaan, et onks ne edes maksanu taalaakaan noista sakoistaan?

        Niin ja vielä briteistä: Maailman luotettavin media nyt taas tälläkin kertaa ”unohti” mainita siitä toisesta barometrin kysymyksestä, jossa kysyttiin briteiltä et jos kysyttäisiin nyt (tai tn tutkimuksen tekoaikaan, millon lie?) Että:
        Äänestäisitkö EUssa pysymisen puolesta?
        Niin vain 45 % vastasi ”Kyllä”. Ja 45 % on mun tietääkseni alle puolet?

        http://www.europarl.europa.eu/at-your-service/files/be-heard/eurobarometer/2019/parlemeter-2019/national-factsheets/uk-en-factsheet-parlemeter-2019.pdf

      • Anonyymi kirjoitti:

        Entäs mitä EU muka sille on tehny?
        Ainoastaan rahastanu. Just ettiskelin et mimmosia sakkoja EU on Googlelle parina viime vuonna asettanu, niin: Yhteensä sakkojen määrä on ollu 8,2 miljardia. Joka on Googlen kokoselle yhtiölle karkkirahaa, jonka ne pystyy maksamaan suoraan käteiskassastaan (koska toi jakautuu vielä useampaan eri tapaukseen). Ja onko mikään muka muuttunut? Onko noi sakot muka saanu Googlen ojennukseen? No ei tunnu olevan, ku vähän joka vuosi ne palkitaan uusilla sakoilla uusista asioista. Ja sitäkään ei taida tietää kukaan, et onks ne edes maksanu taalaakaan noista sakoistaan?

        Google tekee noin 12-13 miljardin euron vuositulosta. 8 miljardin sakot eivät ole mikään karkkiraha vaan tulokseen verrattuna merkittävä.

    • Anonyymi

      Se on hienoa. Muutos tähän hulluuteen on tultava.

      • Anonyymi

        Kansat alkavat saada tästä yltiöliberaalista globalismin tavoittelusta tarpeekseen. He haluavat vallan takaisin kansallisvaltioille. Muussa tapauksessa olemme tuhon omat. Tämä haittamaahanmuutto on työkalu tässä tuhoamisessa. Nyt touhuun on tulossa järkeä, jota vuosikymmeniin ei ole ollut.

      • Anonyymi

        Venäjä ei liity siihen mitenkään että halutaan säilyttää kansallisvaltiot. Painakaa tämä mieleen globalistit. Onko siitä puhe mistä puute, kun horisette tuosta Venäjästä aina?

        Käsi sydämellä. Mitä oikein haluatte? Haluatteko tuhota kansallisvaltiot olemattomiin, vai säilyttään ne? Sanokaa nyt suoraan, älkääkä kierrelkö. Tämä on ydinkysymys joka jakaa ihmisen vuohiin ja lampaisiin, hyviin ja pahoihin, maanpettureihin ja isänmaallisiin. Ei ole mitään tältä väliltä kun katsoo ihmisen sisintä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko teidän yltiöglobalistien tarkoituksena tuhota länsimainen kulttuuri? Onko tarkoitus tuhota länsimainen sivistys? Käsi sydämellä sanokaa tämä rehellisesti.

        Näin tulee teidän hullulla haittamaahanmuuttopolitiikalla käymään, ja siksi tarvitaan vastavoima eli vahva kansallismielisyys. Kansat alkavat saada tarpeekseen ainaisesta sorrosta, jota äärimmäisen mätä eu-eliitti tekee sitä kohtaan. Tämä trendi on vahvistuva trendi, kiitos teidänglobalistien sairaan politiikan.

        Tässä ei minkään helvetin natsismin kanssa ole mitään tekemistä, vaikka punikit niin valehtelevat, vaan turvallisesta tulevaisuudesta, oman kulttuurin säilyttämisestä, kristinuskon säilyttämisestä, jne jne. Kuten huomaatte asia on puolustuksellista pelkästään. Halutaan pitää niistä hyvistä arvoista kiinni joilla länsimaat ovat rakennetut. Te globalistit haluatte tuhota kaiken sen. Piste.

      • Anonyymi

        Hassua, että nationalismi, joka tarkoittaa kansallisvaltioiden kannattamista, on nykyään jotain ihme vaarallista fasismia.

        Olen ollut nationalisti ja EU:n vastustaja jo pitkään, jo ennen kuin siitä tuli kirosana ja leimakirves.

        Ja sitten vedetään tämä Venäjä joka väliin. Eu (rauhanprojekti) on joka välissä haastamassa riitaa ja lietsomassa sotaa Venäjän kanssa ja lännen liberaalit haluaisivat sinnekin homohöpötystä.

        Ehkä Eu:n on hajottava, niin pääsee rauha vallitsemaan Euroopan ja Venäjän välillä.

    • Anonyymi

      "Brysselissä pelätään nyt, että EU:n olemassaolo nykymuodossaan on vaakalaudalla".

      https://oikeamedia.com/o1-106912

      Euroopan kansallismieliset aloittavat matkan ”kohti maalaisjärkeä”

    • Anonyymi

      norja ottaa rusinat pullasta kun on pelkässä kauppaliittossa, kun maata ei tarvitse sosialidoida uus avuttomaksi luotto luokitus velan ehdoilla,

      • Norja on ETA:n jäsenenä yksi suurimmista EU:n nettomaksajista ja se toteuttaa lainsäädäntöönsä liki kaikki EU-säädökset (johon se ei pääse mitenkään vaikuttamaann). En ymmärrä mikä Norjan EU-suhteessa olisi paremmin kuin Suomella ja millä kriteerillä?

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Norja on ETA:n jäsenenä yksi suurimmista EU:n nettomaksajista ja se toteuttaa lainsäädäntöönsä liki kaikki EU-säädökset (johon se ei pääse mitenkään vaikuttamaann). En ymmärrä mikä Norjan EU-suhteessa olisi paremmin kuin Suomella ja millä kriteerillä?

        Samoilla eväillä kuin ruotsi, joka pilaa taas itsensä maahanmuutolla.

      • Anonyymi

        kauppaliittohan oli ennen euta jäsenmaat sai valita pysyvätkö vanhassa mallissa vai keskus hallintoinen eu johan liittymällä lähti kerralla toinen puoli maan päätäntä vallasta pois puhumuttakaan euro maiden ulos mittakusesta,

      • Anonyymi kirjoitti:

        Samoilla eväillä kuin ruotsi, joka pilaa taas itsensä maahanmuutolla.

        Maahanmuutto Ruotsiin alkoi paljon ennen EU:ta. Joten yritä pitää mamu-hysteria ja EU-hysteria erillään. Jo 1970-luvulla ruotsalaisissa puhelinkopeissa ohjeet oli muistaakseni kuudella kielellä, joista yksi oli suomi ja yksi serbokroatia.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Norja on ETA:n jäsenenä yksi suurimmista EU:n nettomaksajista ja se toteuttaa lainsäädäntöönsä liki kaikki EU-säädökset (johon se ei pääse mitenkään vaikuttamaann). En ymmärrä mikä Norjan EU-suhteessa olisi paremmin kuin Suomella ja millä kriteerillä?

        Norjaan on turha verrata ketään. Ilman öljyä maa olisi samanlainen köyhä maa kuin Kreikka.

      • Anonyymi

        ruotsiin mentiin tosiaan 70 luvulla niin kuin setä mieskin työhön jossa kuuleman mukaan oli monia kansallisuuksia kun likaiset raskaat työt teetetiin maahan muuttajilla oma kansa teki padenpi palkaista työtä, nyt vaan maahan muuttajat eivät tule enää maahan työn vuoksi pelkästään,

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Maahanmuutto Ruotsiin alkoi paljon ennen EU:ta. Joten yritä pitää mamu-hysteria ja EU-hysteria erillään. Jo 1970-luvulla ruotsalaisissa puhelinkopeissa ohjeet oli muistaakseni kuudella kielellä, joista yksi oli suomi ja yksi serbokroatia.

        Maahanmuutto ja haittamaahanmuutto on kaks täysin eri asiaa. Ensimmäistä mä kutsusinkin ennemminkin siirtolaisuudeks ku maahanmuutoks. Ja suomalaiset - ja varmaan monet muutkin kansallisuudet - kylläkin muutti Ruotsiin juurikin tekemään siellä töitä, eikä loisimaan veronmaksajien kustannuksella.

    • Anonyymi

      Olisi vain hyvä, jos haittaunioni ei pysty säätämään uusia maksuja duunareille.
      Myöhemmin koko unioni hajoaisi talouden luhistumiseen.
      Brysselissä ei käydä yt-neuvotteluja koskaan.

      • Tajuatko ollenkaan, että jos "koko unioni hajoaa talouden luhistumiseen", niin siinä luhistuu Suomenkin talous? Kenen hullun unelma tämä olisi? Ainakaan Suomessa?

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Tajuatko ollenkaan, että jos "koko unioni hajoaa talouden luhistumiseen", niin siinä luhistuu Suomenkin talous? Kenen hullun unelma tämä olisi? Ainakaan Suomessa?

        Talous nousee kyllä siitä sitten aikanaan. Tärkein asia ihmisen elämässä ei ole talous vaan turvallisuus. Toki raha antaa vakautta, sitä ei voi kiistää. Nyt kuitenkin nämä valtavat ihmismassat ovat rynnimässä tähän maanosan, ja se tuhoaa kaiken tieltään, jos sen annetaan tapahtua. Eu:n suvakkieliitti kyllä antaa sen tapahtua koska heillä ajatuksena vaihtaa kansat. Siksi tarvitaan vastapainoa eli kansallismielisyyttä. Sinäkään et täällä kirjoittelisi ellei kansallismielisyyttä olisi ollut.

        Nimeäppä joitain taloudellisen romahduksen kokeneita turvallisia maita?

        Tämä talouspolitiikka eu:lla on tietoista kansallisvaltioiden rapauttamista. Jos oltaisiin jätkettu sillä hyväksi havaitulla kansallisvaltioiden politiikalla sekä taloupolitiikalla joka vuosikymmeniä sitten oli, ei olisi uhkaa että taloudet täydellisesti romahtaa. Tämä tilanne on nyt viritetty sellaiseksi tietoisesti, että korttitalo romahtaa jos ei äärettömän ahneet globalistipankkiirit saa tahtoaan läpi. Kaikki väärä talouspolitiikka on tietoista politiikkaa. Maailmassa naruista vetelee muutama äärettömän ahne ukko. Siksi asioiden ei anneta kehittyä terveellä sekä kestävällä tavalla taloudellisestikaan.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Nimeäppä joitain taloudellisen romahduksen kokeneita turvallisia maita?

        En pysty siihen mutta tämä tie jota ajatte tuhoaa viimeistään kaiken.

      • Anonyymi

        Kuinka ilmastoa autetaan eu-suvakkien haluamalla haittamaahanmuutolla? Kun nämä marxistiset (kulttuurimarxismi on taustalla koko touhussa) päättäjät eu:ssa tahtovat käytännössä rajattomasti ukkoja maanosaan, ja kun nämä alkavat kuluttamaan länsimaalaiseen tapaan, se on todellinen myrkky ilmastolle. Eikö olisi ilmaston kannalta viisainta antaa heidän elää omaa elämäänsä keräilytaloudessa, kuin houkutella tänne kissanpäiville heitä? Se olisi ilmastoteko parhaimmasta päästä. Lokalisaatio rules, globalismi alas.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä talouspolitiikka eu:lla on tietoista kansallisvaltioiden rapauttamista. Jos oltaisiin jätkettu sillä hyväksi havaitulla kansallisvaltioiden politiikalla sekä taloupolitiikalla joka vuosikymmeniä sitten oli, ei olisi uhkaa että taloudet täydellisesti romahtaa. Tämä tilanne on nyt viritetty sellaiseksi tietoisesti, että korttitalo romahtaa jos ei äärettömän ahneet globalistipankkiirit saa tahtoaan läpi. Kaikki väärä talouspolitiikka on tietoista politiikkaa. Maailmassa naruista vetelee muutama äärettömän ahne ukko. Siksi asioiden ei anneta kehittyä terveellä sekä kestävällä tavalla taloudellisestikaan.

        Toivottavasti Britannia saa kolmen vuoden säädön jälkeen "helpon ja hyväksi havaitun" kansallisvaltionsa pystyyn, niin näemme miten helppoa se on tuollaiselle suurelle taloudelle. Sitten jokainen voi miettiä mitä se olisi pohjoisen periferian pikkuvaltiolle.

        Muistutuksena: Suomen viennistä 60% kohdituu EU-alueelle ja 40% Euromaihin.

        Valitsen mieluummin vapauden köyhyydessä, kuin vankeuden sekä orjuuden eu:ssa. Vapaus sekä turvallisuus ovat tärkeimpiä asioita ihmisen elämässä. Itä-Euroopan maat ovat saaneet komentotaloudesta tarpeekseen, ja siksi nyt eivät anna uusneukun pompotella heitä mielinmäärin. Tämä on ihailtavaa oman kansan puolustamista sekä länsimaisen kulttuurin puolustamista, länsimaisen sivistyksen puolustamista, kristinuskon puolustamista. Ei näistä paskavaltioista joita täällä lännempänä on, ole siihen ollut - vielä ainakaan. Vielä tilee aika jolloin kansat laitetaan lännessäkin selkä seinää vasten, ja on pakko alkaa puolustamaan omia kansallisvaltioita. Ruotsia ei pelasta enää mikään, vaan siellä vallan ottaa eräs uskonto.

        Sitäpaitsi tuo eu on köyhdyttänyt Suomea niin, että oltaisiin rikkaampia jos olisimme jääneet ulkopuolelle. Sveitsi on malliesimerkki kuinka valtio pärjää ilman uusneukkuakin ja hyvin pärjääkin. Norja myös. Tämä on minun mielipide jota te globalistihörhöt ette muuta. Nämä maat eivät todellakaan ole mitään Impivaaroja, siis selkaisia takapajuisia maita. Impivaara ei tarkoita oikeasti mitään takapajuisuutta vaan tervettä modernia kansallisvaltiota joka päättää itse omista asiostaan.

        Impivaara tulee (negatiivisessa mielessä oleva impivaara) teidän politiikalla joka pahimmassa tapauksessa raunioittaa koko maan. Te haittamaahanmuutollanne sekä globalismillanne ajatte maan selvitystilaan, eikä se ole omiaan pitämään kansaa rauhallisena. Kun raha loppuu, alkaa sisällissota pahimmassa tapauksessa.

        Ajattelen siis että on olemassa kahdenlaisia impivaaroja. Globalismin myrkky aiheuttaa pahan impivaaran eli keräilytalouden kun koko maa on tuhottu (haittamaahanmuutto sekä firmojen katoaminen aiheuttaa selvitystilan maalle) sillä. Silloin etsitään ruokaa kuka ikinä mistäkin saa. Metsässä on kesällä sieniä ja marjoja, kaloja järvissä. Riistaa on metsät täynnä. Ihmisillä on joka taloudella oma kasvimaa, että edes jostain saisi vähäsen ruokaa. Koittaa suurin nälänhätä jota Suomi ei ehkä ikinä ole kokenut. Maajusseja pakotetaan vielä tuottamaan jotain vaikkapa aseilla uhaten. Heillä riittää paremmin ruokaa omaksi tarpeeksi, mutta ei he halua ilmaiseksi sitä tuottaa. Tällaisen kaaoksen te globalistit vaikutatte ja tämä on negatiivinen impivaara. Hyvä impivaara on lyhykäisyydessään samanlainen kuin Sveitsi ja Norja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitäpaitsi tuo eu on köyhdyttänyt Suomea niin, että oltaisiin rikkaampia jos olisimme jääneet ulkopuolelle. Sveitsi on malliesimerkki kuinka valtio pärjää ilman uusneukkuakin ja hyvin pärjääkin. Norja myös. Tämä on minun mielipide jota te globalistihörhöt ette muuta. Nämä maat eivät todellakaan ole mitään Impivaaroja, siis selkaisia takapajuisia maita. Impivaara ei tarkoita oikeasti mitään takapajuisuutta vaan tervettä modernia kansallisvaltiota joka päättää itse omista asiostaan.

        Impivaara tulee (negatiivisessa mielessä oleva impivaara) teidän politiikalla joka pahimmassa tapauksessa raunioittaa koko maan. Te haittamaahanmuutollanne sekä globalismillanne ajatte maan selvitystilaan, eikä se ole omiaan pitämään kansaa rauhallisena. Kun raha loppuu, alkaa sisällissota pahimmassa tapauksessa.

        Sveitsi pesee huumerahaa ja Norjalla on öljy. Suomella ei ole mahdollisuutta kumpaakaan.

        Älkääkä unohtako, että Venäjän eurooppalaista naapureista jotka EIVÄT kuulu Natoon eikä EU::hun, yksi on tulliliitolla tehty Venäjästä riippuvaiseksi ja kahdesta muusta Venäjä sitten onkin miehittänyt osia.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Tajuatko ollenkaan, että jos "koko unioni hajoaa talouden luhistumiseen", niin siinä luhistuu Suomenkin talous? Kenen hullun unelma tämä olisi? Ainakaan Suomessa?

        Tajuatkos sä, et hän varmaan tarkotti et meidänkin talous luhistuu siis OLLESSAMME unionissa! Ja sekö nyt sit onkin Suomen, mutta ei EUn vika, jos EUn kurjistuspolitiikka (esmes: Soromnoo mm. sokerintuotanto ja iso osa Venäjänkauppaa) tulee tuhoamaan maamme talouden?

        Vaisilviisii!

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Toivottavasti Britannia saa kolmen vuoden säädön jälkeen "helpon ja hyväksi havaitun" kansallisvaltionsa pystyyn, niin näemme miten helppoa se on tuollaiselle suurelle taloudelle. Sitten jokainen voi miettiä mitä se olisi pohjoisen periferian pikkuvaltiolle.

        Muistutuksena: Suomen viennistä 60% kohdituu EU-alueelle ja 40% Euromaihin.

        Muistutuksen muistukseksi: Voisitko tarkistaa lähteesi (ja ei toi ois tarpeeks jos vaikka muistasit joskus myös julkistaa lähteesi?)

        Koska ainakaan tän kukaan:

        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Suomen_talous

        Mä en saa Suomen vientiä EU-maihin millään 60 % asti. Vaan vain hieman yli 40%. (Toki tossa näkyy vaan 10 kärki. Mut jos viimeseen noista on vientiä enää prossa-pari, niin tuskin toi pariakymmentä prossaa on jäljelläoleviinkaan vaikka kuinka laskis yhteen?)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Valitsen mieluummin vapauden köyhyydessä, kuin vankeuden sekä orjuuden eu:ssa. Vapaus sekä turvallisuus ovat tärkeimpiä asioita ihmisen elämässä. Itä-Euroopan maat ovat saaneet komentotaloudesta tarpeekseen, ja siksi nyt eivät anna uusneukun pompotella heitä mielinmäärin. Tämä on ihailtavaa oman kansan puolustamista sekä länsimaisen kulttuurin puolustamista, länsimaisen sivistyksen puolustamista, kristinuskon puolustamista. Ei näistä paskavaltioista joita täällä lännempänä on, ole siihen ollut - vielä ainakaan. Vielä tilee aika jolloin kansat laitetaan lännessäkin selkä seinää vasten, ja on pakko alkaa puolustamaan omia kansallisvaltioita. Ruotsia ei pelasta enää mikään, vaan siellä vallan ottaa eräs uskonto.

        Minkä asian suhteen et ole "vapaa" EU:n takia?

    • Anonyymi

      EU on katsottu. Vielä hullumpi kuin NL aikoinaan.

    • Anonyymi

      UNIONI SÄDETETÄÄN PAREMPAAN KUNTOON

      > EU-vastaiset puolueet voivat lamauttaa unionin

      Kaikki nähtävillä oleva EU-kasvusto ja kehitys ei suinkaan aina ole hyödyllistä, vaan osa on verrattavissa tervettä ihmisen elimistöä tuhoavaan syöpäsolukkoon.
      Vaalien jälkeen tapetaan ja lamaannutetaan EU:ssa vallalle päässyttä haitallista syöpöäkasvustoa ihan kuten syöpälääkärikin vastaavassa tilanteessa tekisi,

      Vapaan ihmisen elämää haittaavat syöpäkasvustot tuhotaan kobbolttikanuunalla tai vahvoilla sytostaateilla. Samanlaista vaarallisen solukon siivous käynnistetään myös EU:ssa.

      Toivotaan että Unioni-potilas jää henkiin, ja edelleen pysyy elinkelpoisena ja tarpeellisena toimijana.

      • Anonyymi

        Mikä kasvusto?
        Ainakaan palkkoihin EU ei o vaikuttanu sen pätkän vertaa jos vertaa aikaa ennen ja jälkeen EUn. Vaan ihan samaan suuntaan toi käppyrä sojottaa.
        Asuntojen hintoihin näyttäis vaikuttaneen kiihdyttävämmin.
        Kuluttajahintoihin taas hieman hillitsevämmin. Jonka oletan johtuvan et on siirrytty yhtenäiseen arvonlisäveroon vanhan liikevaihtoveron sijaan.

        https://www.stat.fi/artikkelit/2012/art_2012-03-12_004_002.gif

    • Anonyymi

      toivottavasti tulee pikalamautus, on eu niin ääliömäinen bisnesyhdistys. lienee pahin tämän hetken maailmassa. nurin vaan että paukkuu ja pian.

    • Anonyymi

      Se nyt on sama miten EU:n käy. Järjestelmä jota johtaa omanedun tavoittelijat ja juoppo. Eu ei ole edes demokratia sillä komissio on demokratialle iso vitsi.

      Aino mikä EU:ssa jännittää on se että pysyykö juoppo Junckkeri pystyssä vai ei.

    • Anonyymi

      EU romahtamisen jälkeen valtiot hetken yskähtelee ja sitten taas pian ovat uudessa iskussa. Onhan Eurooppa noussut monista sodistakin niin että, tuon hirviöbyrokraatin kaatuminen on siihen verrattuna pikku juttu.

    • Anonyymi

      EU:n pitää joko hajota tai muuttua. Nykyään se on Eurooppaa näivettävä tekijä, joka suoltaa liukuhihnalta kieltoja, käskyjä ja määräyksiä. Näiden sijaan sen pitäisi muuttua Eurooppaa rakentavaksi ja yhdistäväksi tekijäksi. Se on rikki, mutta sen voi vielä korjata!

      • Anonyymi

        Koskaan se ei muutu. Junker on itsepäisesti ja äärimmäisen ylimielisesti antanut tämän ymmärtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koskaan se ei muutu. Junker on itsepäisesti ja äärimmäisen ylimielisesti antanut tämän ymmärtää.

        Tuho on siis ainoa vaihtoehto.

    • Anonyymi

      Liian myöhäistä on EU ta paikkailla ja korjata, koska perusta on väärä. EU n halu kieltää kansallisvaltiot on se suurin virhe. On hyväksyttävä se tosiasia, että Eurooppa muodostuu monista eri kansoista, kielistä ja kulttuureista. Annetaan siis jokaisen kansan elää omaa elämäänsä.

    • Anonyymi

      Vasemmistohan rakastaa tuota uusneukkua, palvoo ja jumaloi. Tuliko sinulle nyt kömmähdys aloittaja?

    • Anonyymi

      Matut on jo laumattanu monen maan turvallisuuden ja talouden.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3940
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3742
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      605
      3738
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      14
      2383
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      72
      2332
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      328
      1995
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      124
      1976
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      187
      1816
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1489
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1382
    Aihe