Ohjuksen lukitus ja sen havaitseminen

Jos ei olisi Wikipediaa, ei olisi Kolimaattoriakaan.

Anonyymi kirjoitti:

Jos ei olisi Wikipediaa, ei olisi Kolimaattoriakaan.

Mutta kumpi oli ensin?

Anonyymi kirjoitti:

Mutta kumpi oli ensin?

Antamani tieto on huomattavasti Wikipediaa vanhempaa, ja saattaa olla osittain jo vanhentunutta, muta perusasiat ovat ennallaan, vaikka esimerkiksi käsinohjattavia ilmatorjuntaohjuksia ei ainakaan kehittyneiden maiden puolustusvoimilla taida enää olla. ; )

Kollimaattori kirjoitti:

Antamani tieto on huomattavasti Wikipediaa vanhempaa, ja saattaa olla osittain jo vanhentunutta, muta perusasiat ovat ennallaan, vaikka esimerkiksi käsinohjattavia ilmatorjuntaohjuksia ei ainakaan kehittyneiden maiden puolustusvoimilla taida enää olla. ; )

Lue lisää

Yleensä it-järjestelmässä on kaksi tutkaa. Leveäkeilainen ja usein myös pyörivä tutka ilmatilan valvomiseen, ja kapeakeilainen tutka kohteeseen lukkiutumista ja ohjuslaukausta varten.

Jokainen tutka lähettää sähkömangeettista säteilyä, jonka myös vastapuoli voi havaita. Hävittäjän järjestelmät havaitsevat maalinosoitustutkan kapean keilan "lukkiutumisen", ja varoittavat lentäjää. Kuvittele, että maalinosoitustutka on taskulampun kapea valokeila, joka seuraa hävittäjään. Ilmavalvontatutkan voi taas mieltää majakaksi, joka pyörii ympyrää.

Koska tutkien signaalit ovat melko yksilöllisiä, niin varoitusjärjestelmät kykenevät myös kertomaan lentäjälle, että minkälainen järjestelmä koneeseen on lukkiutunut.

Useimmat pidemmän kantaman it-ohjukset ovat "kauko-ohjattuja", eli ohjuslavetti valaisee kohdetta tutkallaan ja käskyttää ohjusta lentämään oikeaan suuntaan. Hävittäjän varoitusjärjestelmät kykenevät havaitsemaan myös ohjusten ohjaussignaaleja, joten järjestelmä osaa varoittaa myös ohjuslaukaisusta. Aluksi järjestelmä varoittaa tutkalukosta ja myöhemmin lentäjä saa "ohjus ilmassa" -varoituksen.

Laser ja länpöhakeutuvista ohjuksista ei tule samanlaisia varoituksia, vaikka kehittyneimmät hävittäjät kykenevätkin havaitsemaan konetta lähestyvät ohjuksen kaltaiset kohteet, ja varoittamaan niistä.

Terveisin, vanha ohjusukko

Pienenä lisänä jovarsin kattaviin selityksiin.
Vanhassa neukkulaisessa IT ohjuksessa (SA 3/ ITO 90) laukaisu perustui dopplerin kääntymiseen. Se oli merkki siitä, että lähin etäisyys kohteeseen oli saavutettu. Räjähdys tuhosi koneen usean kymmenen metrin säteellä.

Anonyymi kirjoitti:

Pienenä lisänä jovarsin kattaviin selityksiin.
Vanhassa neukkulaisessa IT ohjuksessa (SA 3/ ITO 90) laukaisu perustui dopplerin kääntymiseen. Se oli merkki siitä, että lähin etäisyys kohteeseen oli saavutettu. Räjähdys tuhosi koneen usean kymmenen metrin säteellä.

Lue lisää

Ohjuksia on monen tyyppisiä, jotkut vaativat suoran osuman, toiset on suunniteltu räjähtämään kohteen lähellä. Esimerkiksi Buk-järjestelmän ohjus luo räjähtäessään "lautasmaisen" sirpalepilven, jonka tappava säde on useita kymmeniä metrejä. Tarkkaa lukua en kerro.

Tämänkaltaiset ohjukset ovat fyysisesti isompia, sillä ison sirpalepilven luomiseen tarvitaan isompi räjähdepanos, kuin suoraan osumaan perustuvassa ohjuksessa on. Suoran osuman saaminen on kuitenkin niin hankalaa, että sirpalepileen perustuvat ohjukset ovat sangen yleisiä.

Yleensä ohjukset ovat kuin ilotuliteraketteja, rakettimoottorin ruuti palaa useimmiten sangen nopeasti, jonka jälkeen nopeus laskee ilmanvastuksen vuoksi. Kullakin järjestelmällä on tietty tappava kantama, jolta ammuttua ohjusta on mahdoton väistää. Ohjus kun kestää G-voimia ihmiskehoa paremmin . Kaummas ammuttujen ohjuksen vauhti taas ehtii hidastumaan niin paljon, että hävittäjä voi yrittää väistöliikkeitä. Osumatodennäköisyydet eri etäisyyksiltä ovat sotilassalaisuuksia.

Terveisin, vanha ohjusukko

Flair-soihtujahan päästellään hävittäjäkoneista harhauttamaan ohjusta jotas se luulisi soihtua kohteekseen.

Anonyymi kirjoitti:

Flair-soihtujahan päästellään hävittäjäkoneista harhauttamaan ohjusta jotas se luulisi soihtua kohteekseen.

Hämää infrapunahakuisia (jos hämää). Tutkaohjattuihin tuskin on vaikutusta.
Mutta onhan se komeeta nähdä, kun Hornet laukaisee soihtuarsenaalinsa hidaslennossa ja kiihdyttää pois alueelta. Soihtujen tulee spektriltään olla melko lähellä hävittäjän moottoria, koska ohjuksissa on jo pitkään ollut "ikkuna", jonka ulkopuolista infraa ei noteerata.

Ainakin aikaisemmin tutkahakuisia harhautettiin silpulla ja isoissa koneissa silppu jopa pätkittiin vasta kasetista levitettäessä sopivan pituiseksi sen mukaan, mikä on tutkataajuus.

Anonyymi kirjoitti:

Ohjuksia on monen tyyppisiä, jotkut vaativat suoran osuman, toiset on suunniteltu räjähtämään kohteen lähellä. Esimerkiksi Buk-järjestelmän ohjus luo räjähtäessään "lautasmaisen" sirpalepilven, jonka tappava säde on useita kymmeniä metrejä. Tarkkaa lukua en kerro.

Tämänkaltaiset ohjukset ovat fyysisesti isompia, sillä ison sirpalepilven luomiseen tarvitaan isompi räjähdepanos, kuin suoraan osumaan perustuvassa ohjuksessa on. Suoran osuman saaminen on kuitenkin niin hankalaa, että sirpalepileen perustuvat ohjukset ovat sangen yleisiä.

Yleensä ohjukset ovat kuin ilotuliteraketteja, rakettimoottorin ruuti palaa useimmiten sangen nopeasti, jonka jälkeen nopeus laskee ilmanvastuksen vuoksi. Kullakin järjestelmällä on tietty tappava kantama, jolta ammuttua ohjusta on mahdoton väistää. Ohjus kun kestää G-voimia ihmiskehoa paremmin . Kaummas ammuttujen ohjuksen vauhti taas ehtii hidastumaan niin paljon, että hävittäjä voi yrittää väistöliikkeitä. Osumatodennäköisyydet eri etäisyyksiltä ovat sotilassalaisuuksia.

Terveisin, vanha ohjusukko

Lue lisää

BUK SA11 taistelukärjelle 9N310 ja 9N314 ilmoitettu tapposäde on 17 metriä eli tuota kauempana tapahtuva räjähdys ei välttämättä riitä sotilaskoneen pudottamiseen. Siviililentokone todennäköisesti putoaa kauempaakin.

Löytyy hakusanoilla BUK SA11 9N314 17m

Entäs tutkanpaljastimen paljastin? -vai sitäkö kuitenkin tarkoitit?

Yksinkertaistettuna tutkanpaljastin on radiovastaanotin, joka on viritetty (suunnilleen) liikennetutkien käyttämille taajuuksille rääkäisten ja vilkuttaen varoituksen aina vastaanottaessaan lähetteen.

Nykyään liipaisututkia vastaan useimmiten myöhässä, eikä lasertutkille lainkaan ja vääriä hälytyksiäkin tulee usein.

Kaarteleva lentokone pudottelee metallisilppua jälkeensä joka vie tutkan huomion, ja häivelentokone on muotoiltu sekä päällystetty siten että tutkasäde ei peilaudu siitä takaisin tutkaan.

Tutkasäteilyä absorboivat maalit esimerkiksi ovat jo toisesta maailmansodasta, ja samassa yhteydessä saksalaiset keksivät maailman ensimmäisen tutkassa huonosti näkyvän hävittäjänkin, joskin vahingossa. ; )