Neuvosto-Karjalasta etsittiin Onnelaa 1930-luvulla

.
Hesarin otsikko:
Miksi tuhannet suomalaiset olivat Neuvostoliitossa 1930-luvulla? Poliittinen vaino oli Suomessa siunattu lailla

Ilkka Luoma kommentti HS-otsikon myötä 4.9.2019 - 17:39:

Tunnetusti Sisällissotamme haavat umpeutuivat arpeutuneelle ruvelle vasta Talvisodan juoksuhaudoissa, jolloin Suomi ja suomalaisuus yhdistyivät verisen sisällissodan "päätteeksi" - kun oli kyse kaikkien isänmaasta - alleviivaus sanalle "kaikkien".

Valkoinen väkivalta oli erityisesti sisällissodan jälkeen vankileireineen (Hennala) julmaa punaisia kohtaan ja se jätti syvät rupeentumattomat arvet työväestöön ja punaisen aatteen kannattajiin. Siksi osin syntyi muutto "onnelaan" - olihan monet työläiset haltijoissaan, kun luvattiin tasa-arvoa työnteossa, ja johtajuuden hinta oli vain säällisesti korkeampaa kuin lattiatason puurtamisen. Kysymys oli tasa-arvosta, oikeudenmukaisuudesta ja kohtuullisuudesta. Näin ajateltiin monissa "savuissa".

1930-luvun lamojen ja ahdinkojen jälkeen oltiin Karl Marxin ideoiden lumoissa - puhuttiin työväestön maailmankumouksesta, jossa toveri olisi saanut arvoa liiallisen omistaja-ahneuden laantuessa yhteisten etujen alle.

Suomessa vielä 1930-luvulla oli suopeaakin käsitystä Josif Stalinista, tiedettiinhän, että juuri hän markkinoi suomalaisille itsenäisyyttä jo ennen itsenäisyysjulistustamme - Tampereella syksyllä 1917.

Sekin tiedettiin, että Stalin oli yksi itsenäisyystunnustuksemme allekirjoittajista, joka tapahtui ensimmäisenä ulkovaltana 4.1.1918, joka antoi osaltansa pontta Suomessa Sisällissodalle 1918 ja toveriaatteen kumousyritykselle.

Entä eduskuntavaalit juuri ennen itsenäisyyttä 1917, jossa punainen enemmistö muuttuikin/ muutettiin vähemmistöksi. Miten olisi käynyt, kun punaiset lähinnä esidemareina (Tokoi) ajoivat omaa itsenäisyysaatetta jo ennen Svinhufvudin itsenäisyysponnisteluja!

...
5698

59

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihmetyttää, miksi Helsingin Sanomat panostaa tähän aihepiiriin näin paljon juuri nyt. Lehti luo mielikuvaa, ettei Neuvosto-Karjalan 1930-luvusta tiedetä juuri mitään saati että tuota ajanjaksoa olisi tutkittu.

      Lehden agitaation kohteeksi on joutunut myös presidenttimme, joka katsoi lisätutkimukset tarpeellisiksi. Selvityksen tekijäksi on ilmeisesti tulossa Kansallisarkisto, joka ei lähtökohtaisesti ole tutkimuslaitos.

      • Anonyymi

        Aloituskirjoituksen Naamakirjasta kopioituna - lupa kysyttynä

        On tiedollisesti hyväksi ja kokonaisvaltaisuuden näkökulmasta eduksi, jos katsomme laajasti tämän asiakokonaisuuden syyn ja seurauksen suhteet - näin voimme nähdä aiheen alkaneen vähintään Suomen sisällissodasta 1918 ---
        ...

        Nuo mainitut 1930-luvun loppupuolen vuodet pohdintoineen Neuvostoliiton puolen Karjalan vainoista teloituksineen, karkoituksineen ovat pidemmän ajanjakson osapäätös, joka alkoi jo sisällissodastamme 1918, jossa punainen Suomi ja valkoinen Suomi kävivät taistoon ...

        ... tilannetta on tutkittava punaisten laajoista teloituksista (Hennala) itse Suomen puolella, jonka itsenäisyyden oli Neuvosto-Venäjä tunnustanut ensimäisenä valtiona 4. tammikuuta 1918 ---

        Sisällissodan jälkeen tilanne lukittiin Tarton rauhalla
        [~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Tarton_rauha - ] 1920, jolloin silloinen Suomi sai itäisen rajansa.

        Tarton rauhan jälkeen alkoivat Heimosodat [ ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Heimosodat - ] - Karjalän vapauttamiseksi Neuvostoliiton vallan alta - ajatuksella Suur-Karjalan suomensukuisten asukkaiden yhdistämiseksi Suomeen.

        Puhuttiin muun muassa Aunuksesta ja Inkerin maasta. Venäjän tsaaria palvellut C.G.E. Mannerheim oli aktiivisena miekkavaloineen [ ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Miekkavala - ], kuten myöhemmin vielä Jatkosodan hyökkäysvaiheessa (miekantuppipäiväkäsky) itään - jopa yli vanhan rajan - yhdessä Saksan kolmannen valtakunnan kanssa.

        Josif Stalin, joka oli yksi itsenäisyystunnustuksemme allekirjoittajista 4.1.1918 - oli erinomaisen hyvin tietoinen Heimosotien tavoitteista sekä siitä miten Suomesta nähtiin nuoren Neuvosto-Venäjän kaatamisesta valkoisten venäläisten eduksi - Judenits [ ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_Judenitš - ].

        Ehkä tuolta kulminoitui epäluulo Neuvostoliiton Karjalan suomensukuisten asukkaiden osalta - puhumattakaan Suomesta tulleista muuttajista "maanpäälliseen onnelaan", kuten se halutaan nähdä motiivina, kun tuhannet, jopa amerikan-suomalaiset halusivat kommunistiseen onnelaan.

        ...
        Uskoisin, että Venäjä antaa täyden panoksen uusiin tutkimuksiin, mitä tuolloin 1930-luvulla laajassa Karjalassa tapahtui, mitä Heimosodat olivat lopulta ja kuinka mahdollisia vakoilijoita ujutettiin Neuvosto-Karjalaan. Stalin ei ollut niitä luottavaisimpia yksinvaltiaita. Tapahtumat tulee nähdä kokonaisuutena.

        Eräs merkittävä tekijä on Satalin salaiset arkistot ja niiden ainakin osin avautuminen, sillä siellä on varmasti tärkeää tietoa tapahtumista, jotka nyt jopa presidenttimme ja pääministerimme suosituksesta olisi otettava lähempään tarkasteluun. Ilman Stalinin K-arkistotietoja meidän omat selvitykset jäävät puolitiehen ja loput arvailujen varaan, kuten nytkin on osaksi vallalla.

        ...
        HS: "Stalinin uhrit on unohdettu, myöntävät presidentti Niinistö ja pääministeri Rinne: ”Kysymys on merkittävä” ... "

        ~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006223207.html -


      • Anonyymi

        Eihän sitä ollakaan tutkittu näkyvästi. Neuvosto-Karjalan etnisiä puhdistuksia ja Leninin ja Stalinin sontamaasta tulleita Olavi Veltheimin tapaisia turvapaikanhakijoita ei olla käsitelty valtiollisella tasolla juuri laisinkaan. Stalinin jälkeisessä Neuvostoliitossakin sai Toivo Vähän tapainen kertoa vapaasti kokemuksistaan. Tuskin Taisto Huuskosenkaan olisi tarvinnut Suomeen palata kertomaan kokemuksistaan, jos olisi pyytänyt Vähältä apua.


    • Anonyymi

      Vakoojia Neuvosto-Karjalassa - Amerikoista?

      Aate ja toive paremmasta yhteisöllisyydestä kytkyeenä itse yhteiskuntaan ajoi amerikan-suomalaisia takaisin "kotiin - kommunismin autuuteen", jota oli jo opiskeltu "olemattomissa ammattiyhdistysliikkeissä" uudella mantereella, jossa piti tehdä kovasti työtä - pärjätäkseen.

      Enemmän työtä kuin alussaan oletettiin - ehkä myös työnteettäjän ahneus oli työtekijöilleen - tovereille ikävä yllätys? Osa suomalaisista lähti takaisin.
      Näin idea ja ajatus kaiken tasa-arvoisuudesta houkutti toivottuun onnelaan - meille suomensukuisuudelle tuttuun Neuvosto-Karjalaan - oli oletus, että saksalaisen kommunismin isän Karl Marxin ideologia ja aatemaailma olisivat toimineet tuolla neuvostojen maassa paremmin.
      ...
      Yllätys saattoi olla suuri, sillä kukaan ei hoksannut pohtia miten epäluuloinen gruusialainen itsevaltaiseksi itsensä juonitellut Josif Stalin oli muualta tulleita kohtaan.

      Stalin oli tietoinen suomalaisten luokkasodasta 1918. Stalin oli yksi Suomen ensimmäisen itsenäisyystunnustuksen 4.1.1918 allekirjoittajista - olipa luvannut Suomelle itsenäisyyttä jo viime henkäyksien Venäjän autonomiassa marraskuussa 1917 - Tampereella demarikokouksessa. Stalinin papillistinen haave oli proletariaatin maailmankumous, ei Suomen valloitus.
      ...
      Stalin tiesi tarkoin myös mitä tavoiteltiin Heimosodilla 1918-22 [ ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Heimosodat - ], mikä oli C.G.E. Mannerheimin miekkavala - Itä-Karjalan, Aunuksen ja Pohjois-Inkerin osalta. Stalin oli noiden syiden vuoksi aiheellisesti epäluuloinen - olihan meneillään Venäjän sisällissota 1917-22 [ ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjän_sisällissota - ], ja Tarton rauhassa 1920 [ ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Tarton_rauha - ] oletettiin maarajan asettuneen kohdilleen.

      ...

    • Anonyymi

      Nuo mainitut 1930-luvun loppupuolen vuodet pohdintoineen Neuvostoliiton puolen Karjalan vainoista teloituksineen on pidemmän ajanjakson osapäätös, joka alkoi jo sisällissodastamme 1918, jossa punainen Suomi ja valkoinen Suomi kävivät taistoon ...

      ... tilannetta on tutkittava punaisten laajoista teloituksista (Hennala) itse Suomen puolella, jonka itsenäisyyden oli Neuvosto-Venäjä tunnustanut ensimäisenä valtiona 4. tammikuuta 1918 ---
      Sisällissodan jälkeen tilanne lukittiin Tarton rauhalla [~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Tarton_rauha - ] 1920, jolloin silloinen Suomi sai itäisen rajansa.
      Tarton rauhan jälkeen alkoivat Heimosodat [ ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Heimosodat - ] - Karjalän vapauttamiseksi Neuvostoliiton vallan alta - ajatuksella Suur-Karjalan suomensukuisten asukkaiden yhdistämiseksi Suomeen.

      Puhuttiin muun muassa Aunuksesta ja Inkerin maasta. Venäjän tsaaria palvellut C.G.E. Mannerheim oli aktiivisena miekkavaloineen [ ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Miekkavala - ], kuten myöhemmin vielä Jatkosodan hyökkäysvaiheessa (miekantuppipäiväkäsky) itään - jopa yli vanhan rajan - yhdessä Saksan kolmannen valtakunnan kanssa.

      Josif Stalin, joka oli yksi itsenäisyystunnustuksemme allekirjoittajista 4.1.1918 - oli erinomaisen hyvin tietoinen Heimosotien tavoitteista sekä siitä miten Suomesta nähtiin nuoren Neuvosto-Venäjän kaatamisesta valkoisten venäläisten eduksi.

      Ehkä tuolta kulminoitui epäluulo Neuvostoliiton Karjalan suomensukuisten asukkaiden osalta - puhumattakaan Suomesta tulleista muuttajista "maanpäälliseen onnelaan", kuten se halutaan nähdä motiivina, kun tuhannet, jopa amerikan-suomalaiset halusivat kommunistiseen onnelaan.

      Uskoisin, että Venäjä antaa täyden panoksen uusiin tutkimuksiin, mitä tuolloin 1930-luvulla laajassa Karjalassa tapahtui, mitä Heimosodat olivat lopulta ja kuinka mahdollisia vakoilijoita ujutettiin Neuvosto-Karjalaan. Stalin ei ollut niitä luottavaisimpia yksinvaltiaita. Tapahtumat tulee nähdä kokonaisuutena.

      .

      • Anonyymi

        Vannoutuneet kommunistit olivat siis sillä perusteella Suomen agentteja, koska olivat puhuneet joskus Itä-Karjalan liittämisestä punaiseen Suomeen. Eikös vanha pieru sankarisi Jooseppi ollut kansainasiainkomissaarina siunaamassa punaista Suur-Suomea tai punaista autonomista Suomea.


    • Anonyymi

      Miksi trolli siirtää Hesarin keskustelun Suoli 24:ään?

      • Anonyymi

        Hesarin kommentoijat ovat liian älykkäitä - täällä on yhtä tyhmää porukkaa.


      • Anonyymi

        Mitä tarkoitat, onko kaikki kunnossa kohdaltasi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tarkoitat, onko kaikki kunnossa kohdaltasi?

        ÄO:si ei siis riitä ymmärtämään asiaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ÄO:si ei siis riitä ymmärtämään asiaa.

        Peräkammarista kuultua karjahtelua. Dosetti tyhjänä, äiti lukinnut oven ja vienyt kännykästä patterit. Näinkö? Olemme lukijoina huolissamme.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ÄO:si ei siis riitä ymmärtämään asiaa.

        Mikähän se sinun vanhn pierun ÄO on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikähän se sinun vanhn pierun ÄO on.

        Trollin ÄO on alle 80
        Peruskoulukin jäi kesken


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peräkammarista kuultua karjahtelua. Dosetti tyhjänä, äiti lukinnut oven ja vienyt kännykästä patterit. Näinkö? Olemme lukijoina huolissamme.

        Niin juuri ja lisäksi poliisi vei trollipapan ajokortin moninkertaisena rattijuoppona.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ÄO:si ei siis riitä ymmärtämään asiaa.

        Kärsitkö katkeruudesta? Valvoja unohtanut täyttää dosetin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kärsitkö katkeruudesta? Valvoja unohtanut täyttää dosetin?

        Katso aloitusta. Sekava sepustus ala-arvoisella kielitaidolla juoruaa vähämielisyydestä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trollin ÄO on alle 80
        Peruskoulukin jäi kesken

        Tarvitsetko mielenterveyslääkäriä - se on terkkarin kautta lähes ilmaista. Otan osaa ja olen huolissani sinusta. Avaudu, olethan nimimerkki.


    • Anonyymi

      Ensin Stalin kusetti sitten tapatti punaisia suomalaisia.

    • Anonyymi

      Meille suomalaisille täällä idän ja lännen vedenjakajalla on tärkeää saada kokonaiskuva tapahtumista, jotka alkavat punakapinasta 1918, jopa tätä ennen, kun demareiden yksinkertainen eduskuntaenemmistö vaihtui erikoisissa olosuhteissa "vain" suurimmaksi eduskuntapuolueeksi 1917 kevät-kesällä - olihan demarit Oskari Tokoin johdolla ajanut Suomelle itsenäisyyttä jo ennen Svinhufvudin senaattia!

      Syntyi Suomen sisällissota 1918 ja sodan jälkeinen punaisten vankila-ahdinko, jonka "välirauha" saavutettiin vasta Talvisodan juoksuhaudoissa.

      Sisällissotamme takana oli tavoite saavuttaa tovereille tasa-arvoisempi lähtökohta rakennettaessa uutta yhteiskuntajärjestystä, joka taas sai voimaa idästä Neuvosto-Venäjän omasta marxilais-leninistisestä vallankumouksesta.

      Stalinin ja Leninin Neuvosto-Venäjä kävi oman sisällissotansa, jossa kenraali Nikolai Judenits piti suoraa yhteyttä (?) - muun muassa Suomeen - C.G.E. Mannerheimiin.

      Alkoi Heimosodat, jossa Mannerheimin "miekkavala" kertoi sisältönä mikä oli tavoite, jopa valkoisen Venäjän tukeminen Lenin/ Stalin Neuvosto-Venäjää vastaan - oli suunnitelmia esimerkiksi Pietarin (Leningradin) valtaamisesta. Heimosotien jälkeen päätettiin rajastamme Tarton rauhassa, jonka piti jäädä pysyväksi.

      1930-luvun alun massalamat läntisessä maailmassa ja Suomessakin ikeennytti jälleen toveria haaveilemaan idän "Onnelasta", jossa arveltiin toveriaatteen luovan uutta elinpiiriä tasa-arvoisempana ja oikeudenmukaisempana yhteiskuntamallina - alkoivat suuret muuttoaallot Neuvostoliittoon, jopa amerikansuomalaisten osalta Amerikoista - sielläkin oli oma lamansa ja toverien olosuhteet osaksi varsin surkeat.

      Stalin taas gruusina eli ei-venäläisenä oli herkistyneen epäluuloinen, jo Judenitsin ajoilta, jota tuettiin - Suomestakin. Ehkä Stalinilla oli epäluulo ujuttuvista suomalaisvakoilijoista, olihan Stalin itsekkin "maahanmuuttaja"! Stalin raivasi itsensä rankalla kädelle maailman suurimman valtion - Neuvostoliiton johtoon.

      Stalinin päähänpinttymä oli proletariaatin maailmankumous - ei esimerkiksi Suomen itsenäisyyden riistäminen; olihan Stalin yksi ensimmäisen itsenäisyystunnustuksemme (4.1.1918) allekirjoittajista. Lisäksi Stalin ajoi Suomelle itsenäisyyttä jo ennen itsenäisyysjulistustamme 6.12.1917.
      ...

      Nyt onkin varsin osuva ajankohta hakea lopullinen meriselitys, mitä oikeastaan tapahtui idän suhteen Suomen osalta aina Heimosodista alkaen - projektia edesauttaa valtiojohtomme suopea suhde Kremliin - saihan Suomi 100V Onnittelukirjeen Venäjän presidentti Vladimir Putinilta vähän ennen 6.12.2017 - onnittelukirje tosin julistettiin salaiseksi Suomen presidentinlinnan toimesta - olisi kiintoisaa tietää mitä kirje sisälsi ja sen huhuttu liite, oliko se liite Stalinin K-arkistosta?

      Se tiedetään, että Stalinin suljettu arkisto K on osin avautumassa, ja on aivan varmaa, että jos pääsemme sitä selailemaan - saamme uutta verestä tietoa tapahtumista muun muassa 1930-luvulta, mutta myös Heimosodista - venäläisten näkökulmasta.

      Tässä kohdin kokonaisvaltainen totuus ja todellisuus ovat parempia kuin tähän mennessä oleva paljolti meidän oma näkemys, jota on värittänyt vahvasti idänpolitiikan kekkoskausi ja nykyinen synkähkö ja painostava idän vastakkainasettelun syndrooma.

      Presidentti Sauli Ninistöllä voisi olla ratkaiseva rooli, kun seuraavan kerran tapaa Putinin. Jäämme odottamaan historiamme avautumista - kokonaisuutena, tältäkin osin!

      • Anonyymi

        Stalinin päähänpinttymä oli proletariaatin maailmankumous -

        Olikin Buharinin päähänpinttymä, josta Stalin hakeutui eroon, Stalin oli nukkehallitsijoiden kannalla.


      • Anonyymi

        Trolli floodaa anonyyminä paskakirjoitustaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trolli floodaa anonyyminä paskakirjoitustaan.

        Ihmeellisiä riekkupellejä palstalla. Pikkupilejä asialla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmeellisiä riekkupellejä palstalla. Pikkupilejä asialla?

        Aloittajan anonyyminä tehty trollaus toi on. Paskakirjoitus on floodattu eri webbialustoille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajan anonyyminä tehty trollaus toi on. Paskakirjoitus on floodattu eri webbialustoille.

        Mitätähn tällä tarkoitetaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitätähn tällä tarkoitetaan

        Kysy äitiltäsi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysy äitiltäsi.

        Kaikki kotona?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki kotona?

        Vain yksi: korttinsa menettänyt työmarkkinoiden ulkopuolelle syrjäytynyt ukkeli, jolta jäi koulut kesken.


    • Anonyymi

      Stalin mokasi isosti vainoharhaisuudellaan. Ajatelkaa mikä innostus ja sitoutuminen oli tulijoilla, Amerikasta tulijat toivat jopa tuotantolaitoksia tullessaan. Nykypäivän konsultti kutsuisi tätä sanalla flow ja yritysjohtaja maksaisi paidan päältään saadakseen sen tapahtumaan.

    • Anonyymi

      Ja sitten kuitenkin tuhannet tulivat takaisin jo Tarton sopimuksen sallimina 1921. Jussi Raitio kertoi jopa olleensa hetken miljonääri venäläisen pojan ostettua punaparatiisissa hännen takkinsa kahdella miljoonalla ruplalla. Otto Itkonen ei päässyt vielä ensimmäiseen evakuointierään, koska oli paennut aiemmin jo Vienan Kemistä poliittista vainoa. Syy Venäjällä pysymiseen ei ollut kova poliitinen vaino, vaan turvattu toimentulo. Suomessa kävi helposti neukuista Hellbergin tavoin hakemalla lupaa agiteeraukseen. Neuvostolehdistö valehteli lisäksi tietoisesti Suomen tilanteesta. Sandarmohin montulla oli myöhäistä anoa turvapaikkaa. Olavi Veltheim tâjusi hakea turvapaikkaa jo 1935.

    • Anonyymi

      Pitääkä punaisia aatteita edes hankkia. Niinkuin ei olisi omiakin ideoita.

      Huh, hei. Ei voi muuta sanoa.

    • Anonyymi

      Nimenomaan näin. Pitäisi keskittyä asuntojen rakentamiseen, ym. perustarpeisiin.

      Punaisen aatteen keksinyt taisi olla joku Saksalainen. Joopa joo. Ja jotkut vielä uskoivat siihen.

      Jos ei ole pääoman omistaja, tekisi työnsä sisäisenä yrittäjänä. Jos pääoma tuottaa saa itsekkin jotain. 20 % osaa tehdäkkin jotain, loppu 80 % valtiolle tasapalkkaan.

      • Anonyymi

        Hyvähän se on puhua ettei tule tarvetta muiluttaa tai mennä Vennäinmaalle. Lapualaisten oikeasti rajan yli muiluttaneista ammuttiin käytännössä kaikki. Suomalainen tyyppi oli vihattu kotona ja tyypin uudessa kotimaassa neukussa viha johti murhaan.


    • Anonyymi

      Harvinaisen hyvä aloitus!

      • Anonyymi

        Vielä enemmän saat tietoa peruskoulun historiankirjasta. Vai onko se jo liian vaativa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä enemmän saat tietoa peruskoulun historiankirjasta. Vai onko se jo liian vaativa?

        Loksunokka peräkammarista? Paristo loppu kännykästä ja äitee lukinnut oven?


    • Anonyymi

      Kiimasjärvellä tuhottiin valkoisten esikunta, ammusvarasto ja ambulanssi. Tarina kertoo pähkinänkuoressa sovietin toimintatavat. Ruotsalainen Gylling leninistinä tuhottiin nationalistisen Suur-Suomen haihattelijana, mikä yleisneuvostoliittolaisuuteen sopi huonosti. Olot olivat niin huonot, että ainut mahdollisuus selvitä oli hakeutuminen alokkaaksi puna-armeijaan.

      • Anonyymi

        Lykkäät pötyä. Gylling oli ennen itsenäisyyttä Suomen suuriruhtinaskunnan kansalainen. Ruotsalaisten knssa hän oli tekemisissä ainoastaan Suomen sisällissodan jälkeen. Gylling sai houkuteltua metsäteollisuuden asiantuntijoita Kiirunasta Neuvosto-Karjalaan valitettavin seurauksin.


      • Anonyymi

        Gylling oli ruotsalainen siirtyessään NL;oon ja sai Moskovan vihat, kun alkoi vetämään välistä Itä-Karjalan puutavaran jalostuksen tuottoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Gylling oli ruotsalainen siirtyessään NL;oon ja sai Moskovan vihat, kun alkoi vetämään välistä Itä-Karjalan puutavaran jalostuksen tuottoja.

        Ei ollut. Hän oli oleskellut Tukholmassa pari sisällissodan jälkeistä vuotta, mutta ei ollut koskaan Ruotsin kansalainen. Hän myös osasi täydellisesti sekä suomen että ruotsin kieltä. Neuvostoliitossa hänet tuomittiin suomalaisen kansallisuuspolitiikan takia, ei minkään propsien.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollut. Hän oli oleskellut Tukholmassa pari sisällissodan jälkeistä vuotta, mutta ei ollut koskaan Ruotsin kansalainen. Hän myös osasi täydellisesti sekä suomen että ruotsin kieltä. Neuvostoliitossa hänet tuomittiin suomalaisen kansallisuuspolitiikan takia, ei minkään propsien.

        Kansallispolitiikan jota Jooseppi oli itse ollut siunaamassa. Itä-Karjalassa tapahtui suomalaisille se mihin Milosevic pyrki Kosovossa.


    • Anonyymi

      Puhutaan Stalinin K-arkistosta, mikä se on ja avautuuko se nyt tältä osin?

      • Anonyymi

        Trollipellen omia valheita kuten muutkin sen kestohokemat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trollipellen omia valheita kuten muutkin sen kestohokemat.

        Luetteletko nuo väitteesi valheista?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luetteletko nuo väitteesi valheista?

        Luetun ymmärtämisessä ongelmaa? Lue ketjun ensimmäinen kommentti, joka on valhe.


      • Anonyymi

        Mitkä K-arkstot? K-kaupan Väiskiäkö kaipaat?


    • Anonyymi

      Avaava kirjoitus, laajasti ja puolueettomasti. Hyvä!

      • Anonyymi

        Lyhyt trollaus voi olla heikon lukutaidon omaavalle "laaja". Ainakin sanan puolueeton merkitys on sulle tuntematon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lyhyt trollaus voi olla heikon lukutaidon omaavalle "laaja". Ainakin sanan puolueeton merkitys on sulle tuntematon.

        Kerrotko epäkohdat?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrotko epäkohdat?

        Aloituksessa valehdellaan.


    • Anonyymi

      Kartta Karjalassa olleista GULAG -leireistä, joita näyttää olleen järkyttävän paljon.

      http://uhreja.onego.ru/kartta.html

      Nämä luettelot julkaistiin Careliassa v. 1991 nro 1 -- 12 ja v. 1992 nro 1 -- 5. Molemmat luettelot käänsi ja toimitti julkaisukuntoon Memorial -seuran hallinnon jäsen, Karjalan kulttuurin ansioitunut toimihenkilö toimittaja Eila Lahti - Argutina.

      Vuonna Karjalassa vainoja tutkiva Juri Dmitrijev julkaisi 1998 Careliassa Sandarmohissa ( Karjalassa Karhumäen lähellä) vuosina 1937 -- 1938 teloitettujen suomalaisten ja karjalaisten nimet.

      Kaikki nämä nimilistat ovat vain osanen Karjalassa ihmisvainon uhreiksi joutuneista.

      Tarkista montako sukulaistasi tuolta löytyy:

      http://uhreja.onego.ru/

      Ja täällä he sitten ovat:

      http://heninen.net/sandarmoh/suomeksi.htm

      http://heninen.net/punakangas/suomeksi.htm

      Karjalasta ja vähän muustakin rajantakaisesta menosta hienot sivut:

      http://heninen.net/suomeksi.htm

      Karjalan Karhumäen piirin Sandormohin hautausmaahan haudatuista suomalaisista ja karjalaisista

      Tämä linkki on jo vaiennut: http://www.onego.ru/win/pages/spiski/

      Toveri Josif Stalinin toimesta teloitettiin ampumalla vuosina 1937-38 tuhansittain karjalaisia ja suomalaisia. Yksistään Sandormohin hautausmaahan Karhumäessä on haudattu ainakin n.1700 suomalaista tai karjalaista henkilöä. Sandormoh ei ole ai-noa Stalinin vainoissa ammuttujen viimeinen lepopaikka. Arvioiden mukaan San-dormohissa ammuttiin yli 7000 ihmistä, joista noin 6400 ihmisen nimet on saatu selville.
      Karjalan Memorial-seuran jäsen Juri Dimitrijev on tutkinut ja selvittänyt vainovuosina ammuttujen henkilöiden nimiä Karjalan turvallisuuskomitean arkistossa vainovuosina vangittujen ja ammuttujen asiakirjoja. Karjalaisten ja suomalaisten ammuttujen nimilista käsittää 92 A 4-liuskaa teloitetuista. Olen lukenut nämä liuskat läpi ja yhteenvetona totean seuraavaa:
      Suomalaisia teloitettiin yhteensä 934 henkilöä. Suomen kansalaisista oli Yhdysvalloista tulleita 126 henkilöä ja Kanadasta tulleita 98 henkilöä. Lisäksi yksi norjalai-nen, ukrainalainen, saksalainen ja vepsäläinen saivat Stalinin tuomion.

      Karjalaisia teloitettiin yhteensä 759 henkilöä. Karjalaisista ja suomalaisista teloitetuista oli metsänkaatajia eli metsureita n.220 ja kolhoosilaisia n.300. Opettajia tapettiin 19, kauppamiehiä 14 ja kaksi pappia.

      Teloitukset aloitettiin 13.09.1937 ja näyttävät päättyneen 15.05.1938. Samoina päivinä teloitettiin useita saman kolhoosin, metsätyömaan tai suvun edustajia. Työmaan tai
      kolhoosin johtajat teloitettiin työntekijöiden kanssa yleensä samana päivänä.

      Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu OGPU teloitti vuosina 1935–1938 tiettävästi 11 066 suomalaista Leningradissa, Petroskoissa ja Moskovassa.

      http://uhreja.onego.ru/

      Innokkaimmat Stalinin ihailijat siis loikkasivat Neuvostoliittoon jossa Stalin käski teloittaa heidät.

      Talvisodan yhtenäisyys, eli talvisodan henki, perustuu paljolti siihen.

      Terijoen hallituksen puolelle menijöitä ei juuri ollut kun he olivat menneet NL:n jossa heidät tapettiin.

      Kiitos Stalinille, että hän auttoi niin Suomea kestämään 105 päivää.

      Kun talouslama ravisteli 1930-luvulla Yhdysvaltoja, monet amerikansuomalaiset lähtivät rakentamaan hyvässä uskossa ”työläisten paratiisia” Neuvostoliittoon.

      Stalinin vainot alkoivat vuonna 1936, ja ensimmäisenä mustalla listalla olivat vähemmistökansalaiset. Suhteellisesti eniten luuta lakaisi suomalaistaustaisia – arvioiden mukaan heitä teloitettiin 25.000 – 30.000. Amerikansuomalaisia heistä oli noin 2.000.

    • Anonyymi

      Kansan murhan tienoilla v. 1918 pakeni Suomesta k,mmeniä tuhansia ihmisiä uuteen vasta perustettuun Neuvostoliittoon. Ei kaikille läheskään onni koittanut siellä mutta helppoa ei ollut rajan tällä puolellakaan. Kiitos siitä valkoisille voittajille saksalaisineen. Todellinen vapaus suomalaisille työläisille koittikin vasta v. 1945. Siitä kiitos myös kuuluu rauhan aatetta opettaneille Stalinin kuuluisille uruille Karjalan kannaksella v. 1941-1944. Loppu sen jälkeen onkin ollut lähinnä omissa käsissämme ja viitseliäisyydessämme vaalien yhteydessä ja sen jälkeen toisinaan myös. Suvaitsevaisuus ja edes vähän ymmärtäminen toisin ajattelevia kohtaan on tosiasiassa ainoa suuri mahdollisuutemme nyt ja tulevaisuudessa. Aamen.

      • Anonyymi

        ”Kansan murhan tienoilla v. 1918 pakeni Suomesta k,mmeniä tuhansia ihmisiä uuteen vasta perustettuun Neuvostoliittoon. ”

        Suomessa ei tapahtunut mitään kansanmurhaa, mutta toki kapinoitsijoita rangaistiin!

        ”Ei kaikille läheskään onni koittanut siellä”

        Tarkoitat, ettei Stalin tappanut kaikkia, mutta useimmat silti?

        ”mutta helppoa ei ollut rajan tällä puolellakaan. Kiitos siitä valkoisille voittajille saksalaisineen.”

        Sikäli helppoa, että SDP oli sotiin saakka aina suurin Eduskuntapuolue ja maa vaurastui ja edistyi!


        Todellinen vapaus suomalaisille työläisille koittikin vasta v. 1945. ”

        Päinvastoin! Alkoi laittomuuden aika ja vaaran vuodet!

        ”Siitä kiitos myös kuuluu rauhan aatetta opettaneille Stalinin kuuluisille uruille Karjalan kannaksella v. 1941-1944. ”

        Neukku toi vain mielivallan Suomeen!

        ”Loppu sen jälkeen onkin ollut lähinnä omissa käsissämme ja viitseliäisyydessämme vaalien yhteydessä ja sen jälkeen toisinaan myös. ”

        Totta! Kansa viisastui ja äärivasemmiston kannatus laski kuin lehmän häntä ja on enää 0,3 %!

        ”Suvaitsevaisuus ja edes vähän ymmärtäminen toisin ajattelevia kohtaan on tosiasiassa ainoa suuri mahdollisuutemme nyt ja tulevaisuudessa. ”

        Toki niin Suomessa! Itänaapurissa taas suvaitsevaisuus ja erilaisten mielipiteiden suvaitseminen ei ole koskaan ollut kunniassaan!


      • Anonyymi

        Oliko Neuvostoliitto perustettu siis jo 1918? Mikä on kansan murha? Onko kansa joku henkilö.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Kansan murhan tienoilla v. 1918 pakeni Suomesta k,mmeniä tuhansia ihmisiä uuteen vasta perustettuun Neuvostoliittoon. ”

        Suomessa ei tapahtunut mitään kansanmurhaa, mutta toki kapinoitsijoita rangaistiin!

        ”Ei kaikille läheskään onni koittanut siellä”

        Tarkoitat, ettei Stalin tappanut kaikkia, mutta useimmat silti?

        ”mutta helppoa ei ollut rajan tällä puolellakaan. Kiitos siitä valkoisille voittajille saksalaisineen.”

        Sikäli helppoa, että SDP oli sotiin saakka aina suurin Eduskuntapuolue ja maa vaurastui ja edistyi!


        Todellinen vapaus suomalaisille työläisille koittikin vasta v. 1945. ”

        Päinvastoin! Alkoi laittomuuden aika ja vaaran vuodet!

        ”Siitä kiitos myös kuuluu rauhan aatetta opettaneille Stalinin kuuluisille uruille Karjalan kannaksella v. 1941-1944. ”

        Neukku toi vain mielivallan Suomeen!

        ”Loppu sen jälkeen onkin ollut lähinnä omissa käsissämme ja viitseliäisyydessämme vaalien yhteydessä ja sen jälkeen toisinaan myös. ”

        Totta! Kansa viisastui ja äärivasemmiston kannatus laski kuin lehmän häntä ja on enää 0,3 %!

        ”Suvaitsevaisuus ja edes vähän ymmärtäminen toisin ajattelevia kohtaan on tosiasiassa ainoa suuri mahdollisuutemme nyt ja tulevaisuudessa. ”

        Toki niin Suomessa! Itänaapurissa taas suvaitsevaisuus ja erilaisten mielipiteiden suvaitseminen ei ole koskaan ollut kunniassaan!

        Neuvosto-Venäjältä ja lopulta Neuvostoliitosta eli Venäjältä palasi Suomeen enemmän ihmisiä kuin sinne meni. Pohjoisessa Murmanskin aluella raja oli 30-luvun alkuun asti lähes kokonaan auki. Äärivasemmisto ei saavuttanut stalinistisena enemmistö maaliskuussa 1945 ja yritys käytää Valpoa vallankumouksen välineenä kaatui juoppo Leinon juoppo Zdanovin käskystä tekemiin ihmisryöstöihin.


      • Anonyymi

        Läskikapina pohjoisessa lisäsi ihmisten pelkoja. Otto Itkonenhan kertoi miten punaisessa Suomessa ja Neuvosto-Venäjälä tuomittiin ihmisiä juristeiksi ja tuomareiksi nousseiden työläisten ja talonpoikien omantunnon mukaan. Läskikapinn johtaja Moilanen ammuttiin Venäjällä 1938.


    • Anonyymi

      Samalla kertaa ja luodilla ammuttiin Myyryläinen ja Matero. Tehokasta toimintaa!

      • Anonyymi

        Eipä ollut ensimmäinen kerta kun aatteenmies ammuttiin noilla levysasteilla aatteen julistajien toimesta. Sapeli Simoselle ei toki luettu Kemin veritorstaita haitaksi urakehitykselle. Jahvetin ansioita ei läskikapinassa muisteltu, koska Jahvetti oli Joosepin mukaan Suomen porvarien vakooja.


    • Anonyymi

      Kokonaisvaltainen tutkimus aina alkaen sisällissodastamme ja Stalinin lupauksista itsenäisyydeksemme jo marraskuulta 1917!

      • Anonyymi

        Ai tollaiseksiko tutkimus on kutistunut? Siis pelkää trollin älämölöä ja valheita.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5450
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3497
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1622
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1564
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1038
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe