Ajaako Israelin PM Benjamin Netanjahu Lähi-itään suursodan?

.
Nykyinen Israelin PM Benjamin Netanjahu on saanut varmuutta ja uskoa vaatimuksiinsa US' n presidentti Donald Trumpin toimista, joita koordinoi hänen vävy Jared Kushner. Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi (siirtämällä oman suurlähetystönsä Tel-Avivista Jerusalemiin) ja "lupasi" Syyrian Golanin kukkulat Israeliin kuuluviksi.

Nämä Trumpin toimet välitettyinä Kushnerin kautta, joka on tunnetusti juutalainen, on luonut itsevarman asenteen Netanjahulle. Ehkä suunnitelman takana on Israelin ja US' n yhteinen päätös yrittää lopettaa näin sotainen ja rauhaton ajanjakso - ehkä näin, mutta kun se on yksipuolisesti ajateltu - eikä toista osapuolta ole edes kuunneltu (?). Muurien lisääntyessä kuuntelukyky heikkenee koko ajan ...

Voisimme helposti arvata, että vaikka palestiinalaiset - heikompina, saarrettuina ja aseellisesti voimattomampina - eivät tule tätä yksipuolista suunnitelmaa hyväksymään ja pahimmillaan vieläkin avoimempi väkivalta vain jatkuu. Palestiinalaisilla on myös oma ylpeytensä ja oikeutensa siihen. Olisiko nyt YK' n aika puuttua tilanteeseen vahvoin käsin?

Tässä kohdin vaikkapa HS' n erinomainen ratkaisu journalismin periaattein olisi valottaa tilanteen kehitys aina tuolta englantilaisten valtakaudelta lähtien (Balfour), jolloin Israelin valtiota ei ollut edes olemassa.
...

Tänään Israelin toimet ovat muihin valtioihin nähden hyvin poikkeavia - yksipuoliset hyökkäykset vierusmaihin - jopa Libanonin ilmatilan kautta Syyriaan. Nämä eivät saa syystä tai toisesta YK' n turvaneuvoston tuomiota. Kuten ei Gazan kaistaleen saartaminenkaan.

Samoin jo aiemmin Israel on ulottanut taisteluhyökkäyksiä aina Irakiin saakka (Operaatio Opera 1981 - Osirakin ydinvoimalaitos) - tuo hyökkäys lennettiin yllättäen Saudi-Arabian ilmatilan kautta!

...
5787

32

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paskalla on tekijänsä - kuten tämäkin aloitus.

      • Anonyymi

        Oletko katkerasti kateellinen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko katkerasti kateellinen?

        Paskakirjoituksen kirjoittamisestako? Hullu olet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskakirjoituksen kirjoittamisestako? Hullu olet.

        Perusteletko väitettäsi?


    • Anonyymi

      Osaajan avaus, lisää tämän tyyppista asia pohdintaa.

      • Anonyymi

        Mitä se osaa? Suomenkielen osaaminen ei ainakaan kuulu vahvuusalueisiin kuten myös esitetyn asian tietämys ja hallitseminen. Mitä jää jäljelle?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se osaa? Suomenkielen osaaminen ei ainakaan kuulu vahvuusalueisiin kuten myös esitetyn asian tietämys ja hallitseminen. Mitä jää jäljelle?

        Olisiko kyseessä keksitty internetpersoona, jonka takana on Pietarin trollitehdas? Kieliopillisesti aloitus on niin karmeaa tekstiä, että sen kirjoittaja ei välttämättä ole suomalainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kyseessä keksitty internetpersoona, jonka takana on Pietarin trollitehdas? Kieliopillisesti aloitus on niin karmeaa tekstiä, että sen kirjoittaja ei välttämättä ole suomalainen.

        Kieliopillisesti oikein, mutta erikoisella tavalla.

        Terveisin suomenkielen ope 1990-luvulta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kieliopillisesti oikein, mutta erikoisella tavalla.

        Terveisin suomenkielen ope 1990-luvulta.

        Kuittasitko 90-luvullakin kaikki kielioppivirheet "erikoisella tavalla"? Ei ihme, ettet ole mikään "suomenkielen ope". Taisi jäädä se peruskoulukin kesken.


    • Anonyymi

      Hehhehhehhohvhobhphhahhahahhuush.

      • Anonyymi

        Kohtaus - vakavaa?


    • Anonyymi

      Hienoa, että olet kiinnostunut aiheesta. Nyt vain jatkat perehtymistä alueen historiaan ja nykytilanteeseen, niin alkavat asiat aukeamaan sinulle. Voi olla, että ajatuksesi muuttuvat aika syvästi.

      • Anonyymi

        Tuotahan nämä valeuutisoijat ja trollit yrittävät.
        Onneksi heidän kykynsä tuottaa edes keskinkertaista tekstiä on hämmästyttävän heikko.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuotahan nämä valeuutisoijat ja trollit yrittävät.
        Onneksi heidän kykynsä tuottaa edes keskinkertaista tekstiä on hämmästyttävän heikko.

        Ainakin tässä se on erinomaista tasoa. Kerrotko miltä osin ei?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin tässä se on erinomaista tasoa. Kerrotko miltä osin ei?

        Olet siis ääliö. Muuten oivaltaisit aloitustrollauksen heikon tason, jossa luulotellaan ja uskotellaan trollille mieluisia asioita. Ilmesesti valhe muuttuu todeksi kun sen toistaa useamman kerran. Trolli esittää sekavasti erilaisia asioita ja sitten yrittää uskotella mistä nämä johtuvat.
        Kieliopillisesti teksti on säälittävää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuotahan nämä valeuutisoijat ja trollit yrittävät.
        Onneksi heidän kykynsä tuottaa edes keskinkertaista tekstiä on hämmästyttävän heikko.

        Tässä avauksen teksti on keskiarvoa huomattavasti parempaa. Tein analyysin - luin 50 satunnaista avausta tältä areenalta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet siis ääliö. Muuten oivaltaisit aloitustrollauksen heikon tason, jossa luulotellaan ja uskotellaan trollille mieluisia asioita. Ilmesesti valhe muuttuu todeksi kun sen toistaa useamman kerran. Trolli esittää sekavasti erilaisia asioita ja sitten yrittää uskotella mistä nämä johtuvat.
        Kieliopillisesti teksti on säälittävää.

        Et siis kyennyt perusteluihin; vain älämölöön.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis kyennyt perusteluihin; vain älämölöön.

        Miksi itätrollin patologista jenkkivihaa pitäsii kommentoida, koska heikkotasoinen aloitus on pelkkää älämölöä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi itätrollin patologista jenkkivihaa pitäsii kommentoida, koska heikkotasoinen aloitus on pelkkää älämölöä.

        Kysymys Netanjahun uudelleen valinnasta - mielipiteitä, olisiko?


    • Anonyymi

      Netanyahu kävi eilen kyselemässä ohjeita kaveriltaan Putinilta Sotshissa.

    • Anonyymi

      TV7 lähetti eilen kahden suomalaisen keskustelua, jossa Netanyahun valintaa pääministeriksi pidettiin Israelille välttämättömänä. Samalla kehuttiin myös Putinia.

    • Anonyymi

      Edes Assuanin padon "räjäyttäjä" Lieberman ei lämpene Netanjahun uusvalinnalle!

    • Anonyymi

      Israel on roistovaltio siinä missä Venäjäkin.

      Erikoista tässä onkin se, että aloittaja Ilkka Luoma kyllä hyväksyy Venäjän toimet naapureidensa maa-alueiden valtauksen suhteen, mutta suhtautuu kielteisesti silloin kun kyseessä ovat muiden valtioiden vastaavat toiminintatavat.

      Luoma on siten yksinorminen, Venäjälle on taattava täysi vapaus kaikissa tilanteissa, kun taas muille on asetettava rajoitteita.

      Tuon selvempää Venäjä-trollin kriteerin täyttämistä tuskin voi keksiä.

      Vai oletteko nähneet hänen kritikoivan Venäjän Ukrainalle kuuluvan Krimin valloitusta?

      "Putin: Krimin valtaus osoitus Venäjän armeijan kyvystä

      Venäjän presidentti Vladimir Putin on myöntänyt ensimmäistä kertaa, että Venäjän joukot valtasivat Krimin niemimaan."

      https://yle.fi/uutiset/3-7161714

      Ja mitä tulee Putin kehuman hyvin onnistuneen valtauksen jälkeen järjestettyyn äänestykseen Krimillä, niin siinähän oli vain yksi vaihtoehto.

      "Krimin kansanäänestyslipussa kaksi vaihtoehtoa: Kyllä ja kyllä liittymiselle Venäjään

      Äänestäjille tarjotaan käytännössä lyhyt ja hieman pitempi tie osaksi Venäjää, ei mahdollisuutta pitää Krim Ukrainan autonomisena osana."

      https://yle.fi/uutiset/3-7131723

      Ja kuten jo arvata sopii, myös tuo äänestys oli Venäjän järjestämä.

      "Putin lipsautti ison tunnustuksen Krimistä: IS vertasi ääninauhaa ja Venäjän virallista versiota – yksi sana oli sensuroitu

      Vladimir Putin tuli myöntäneeksi Helsingissä suorin sanoin, että Venäjä itse järjesti Krimin niin sanotun kansanäänestyksen Ukrainan maaperällä."

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005759961.html

      • Anonyymi

        Sillisalaatti on kopioitu eri propagandasivuilta eikä aloittaja itse ymmärrä mistä on kysymys. Siksi teksti on niin säälittävää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillisalaatti on kopioitu eri propagandasivuilta eikä aloittaja itse ymmärrä mistä on kysymys. Siksi teksti on niin säälittävää.

        Peräkammari äänessä, kännykästä patterit loppu ja äiti piilottanut laturin.


    • Anonyymi

      Erinomainen katsaus Lähi-idän tilanteeseen. Mikä onkaan US:n rooli? Entä Venäjän, jonka vaikute alueella kasvaa?

    • Anonyymi

      Netanjahu joutuu oikeuteen!

    • Anonyymi

      Ulkopolitiikan ammattilaisavaus.

    • Anonyymi

      Jutussa oli useampia erikoisia kohtia, mutta kysyn nyt vain yhdestä.

      Kirjoitit:
      "Nämä Trumpin toimet välitettyinä Kushnerin kautta, joka on tunnetusti juutalainen, on luonut itsevarman asenteen Netanjahulle. Ehkä suunnitelman takana on Israelin ja US' n yhteinen päätös yrittää lopettaa näin sotainen ja rauhaton ajanjakso - ehkä näin, mutta kun se on yksipuolisesti ajateltu - eikä toista osapuolta ole edes kuunneltu (?)."

      Tässä oli kaksi osapuolta, eli Israel ja USA. Mitä tarkoitat sillä arvelulla, että toista osapuolta ei olisi edes kuunneltu?

      • Anonyymi

        Alustaja varusti kysymysmerkin asian kohdalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alustaja varusti kysymysmerkin asian kohdalle.

        Mihin tuo kysymysmerkki liittyy? Virke, jonka perässä se kysymysmerkki on sulkeissa, sisältää paljon oletuksia, mutta väite, ettei toista osapuolta ole kuunneltu on esitetty selkeästi väitteenä.

        Onko siis ajatuksena, että USA ei ehkä olisi kysynyt Israelilta lupaa siirtää suurlähetystöään Israelin pääkaupunkiin vai että Israel ei olisi ehkä antanut lupaa USA:lle tunnustaa Israelin alueisiinsa liittämän Golanin kuulumista Israeliin?

        Välimerkkejä, kuten esimerkiksi kysymysmerkkiä, kannattaa käyttää juuri niin kuin koulussa on opetettu. Sille on sovittu merkitys, eikä kunkin kirjoittajan kannata keksiä sille omia tapoja käyttää. Näin vältetään turhia sekaannuksia.


    • Anonyymi

      HS/ Israelin arabipuolueilta poikkeuksellinen ilmoitus: kannattavat Benny Gantzia pääministeriksi

      23.9. 7:40
      Mitä ilmeisimmin vielä toistaiseksi PM Benjamin Netanjahun ilmoitus Länsirannan uusista suoraan Israeliin liitoksista - vaalilupauksina - muutti Israelin arabiväestön ajatukset vahvasti nyt Netanjahun vastaisiksi - samoin Jerusalem ja Golan ---
      ...

      USA pelaa aina Israelin päätyyn ja Irakissa politiikkaa ohjaa energia. Palestiinalla ei ole mitään, ainoastaan kansallistunteensa, jota nyt murennetaan Hamasin ja Fatahin vastakkainasettelulla.

      Israelin yksipuolisesti rakentama muuri eristää myös sen itsensä. Muuri on ajattelujäänne turvasta, ymmärtämättä, että lopullinen rauha tulee rinnakkain- ja sisäkkäinelosta, jossa kumpikin tunnustaa toisensa. Ihmisinä, muurin molemmin puolin, kummallakin on samanlainen nahka ja ruoansulatus kuin myös toiveet hyvästä elämästä.

      Molemmin puolin peruskansalaiset ovat väsyneitä loputtomaan kahinointiin. Ääriainekset rapauttavat tavallisen kansan orastavat toiveet uteliaisuudesta kokea toisen erilainen maailmankatsomus.

      Hamas kykenee turvaamaan järjestyksen Palestiinassa. Hamas ei ole asettanut kyseenalaiseksi Mahmud Abbasin presidenttiyttä. Israelin uudella pääministerillä (siis muu kuin Netanjahu - arabien mielestä) pitää olla kyky hillitä omia äärijuutalaisia aineksia.

      Äärijuutalaiset eivät ole sen enempää Jumalan valitsemia kuin palestiinalaisetkaan. Jumala on luvannut maan kaikkien ihmisten asuttavaksi. Noin 3000 vuotta sitten Egyptin suuret faaraot hallitsivat nykyisiä palestiinalaisten ja israelilaisten alueita. Nykyiseltä Turkin alueelta tulleet heettiläiset olivat egyptiläisten vakiovastustajia päätettäessä kaupallisista eduista ja rajankulusta.

      Venäjä näkee tasapainoittajan aseman uutena ratkaisijana valtariidassa. Presidentti Vladimir Putin ymmärsi kutsua Hamasin vierailulle Moskovaan jo vuosia - vuosia sitten ja järjestää rahoitusta Palestiinan hallinnon ylläpitämiseksi. Venäjän asema on mielenkiintoinen, kun ajatellaan, että Israelissa on suuri Venäjältä/entisestä Neuvostoliitosta tullut juutalaisvähemmistö.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1635
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1275
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1190
    4. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1112
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1106
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1049
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1001
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      942
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      917
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      10
      788
    Aihe