Suomi tarvitsee maahanmuuttajia

Keskustan kanta maahanmuuttajien tarpeeseen on jäänyt epäselväksi. Lupasihan tosin puolueen entinen pj Sipilä Kempeleen asuntonsakin maahanmuuttajille, mutta taisi perua lupauksensa. Puolueistamme persut on yhtenäisenä selvästi maahanmuuttovastainen, muut puolueemme jokseenkin yhtenäisesti ja selvästi ymmärtävät maahanmuuttajien tarpeellisuuden. Persujen kannattajien kanta asiaan on täälläkin nähty hyvin maahanmuuttovastaiseksi, kepun kannattajien kannoissa lienee häilyyvyyttä.

Työperäisen maahanmuuton tarvehan on fokuksessa ensisijaisena noilla maahanmuuttomyönteisilläkin puolueilla. Se tarve on kiistaton väestönrakennekehityksellämme, jos tulevaisuudessakin aiotaan saada tänne tarpeeksi työntekijöitä ja verojen ja eläkkeiden maksajia. Tämä asia on ollut esillä julkisuudessa niin paljon, että siitä ei nyt enempää minulta. Otan nyt esille maahanmuuttajien tarpeen myös urheilumme kannalta.

Juuri päättyneissä yleisurheilun MM-kisoissa menestyksemme oli kehno, vain yksi pistesija, jonka toi Lassi Etelätalo sijoittuessaan neljänneksi keihäänheitossa. Joukkueessamme ei ollut yhtäkään maahanmuuttajaa. Oli tosin isänpuolelta Makedonian albaani Nooralotta Neziri ja isäpuolelta englantilainen ja Englannissa syntynytkin Maria Huntington, ja he olivatkin joukkueemme parhaimmistoa, Huntingtonin tosin joutuessa loukkaantumisensa vuoksi keskeyttämään naisten seitsenottelun.

Lähes kaikilla muilla Euroopankin mailla joukkueissaan oli paljon mustia tai ainakin värillisiä. Niitä oli myös Ruotsilla, enemmän mm. Saksalla, Ranskalla, Belgialla, Alankomailla ja kaikilla Etelä-Euroopan mailla. Euroopan maista eniten kai Englannilla, kun maalla on vanhat, laajat siirtomaaperinteet. Kaikissa noissa maissa niiden mustat tai värilliset urheilijat olivat joukkueensa parhaimmistoa. (USA tietysti juhli mustillaan, mutta hehän ovat maansa kanta-kansalaisia).

Suomessa asuu parikymmentätuhatta somalia, ja heidän määränsä kasvaa koko ajan, kun somaliperheissä syntyvyys on yli kaksinkertainen kantasuomalaisperheisiin verrattuna. Tiedot tästä löytyvät netistä. Urheilujohtomme ja urheiluseurojemme täytyisi alkaa määrätietoisesti värvätä heitä urheilun pariin. Heistä varmaan saisimme varsinkin huippujuoksijoita niin, ettei Suone tarvitsisi tulevissa arvokisoissa palata kotiin ilman mitaleita.

Todettakoon nyt kuitenkin, että ”pikkuveljemme” Viro menestyi ihan omillaan meitä paljon paremmin. Maa sai kaksi hopeamitalia, Magnus Kirt keihäässä ja Maicel Uibo kymmenottelussa. Uibolla tosin oli tukenaan bahamalainen musta vaimonsa Shaunae Miller-Uibo, joka sai hopeamitalin naisten 400 metrin juoksusta - siis kaksi hopeaa samaan perheeseen!

57

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Korjaus: ettei Suomen tarvitsisi tulevissa arvokisoissa palata kotiin ilman mitaleita.

    • Anonyymi

      Et nyt sitten suoraan jatseerasta, kuten puskista olet nostanut.
      Mikä Keskustan kannassa on epäselvää?

    • Anonyymi

      Eikö muiden kannoissa ole häilyvyyttä?
      Aika kaheliksi elämä menisi jos kaikki ajattelisivat asioista samalla tavalla, kuten Sinä esimerkiksi. HO HOO, HO HOO!

      HUIPPUSOTILAS

      • Anonyymi

        Mitä horiset muiden kannoista? Nyt oli kyse keskustan maahanmuuttopolitiikasta.

        SOSIOPOTILAS

    • Anonyymi

      Maahanmuutossa Keskustaa kiinnostaa ainoastaan maatalouden halvan kausityövoiman saatavuus.

    • Anonyymi

      Et ilmeisesi ole tähänkään aiheeseen, siis maahanmuuttoon, pershtynyt. Perussuomlaiset eivät suinkaa ole maahanmuuttovastaisin puolueemme, se hyväksyy ja tukee työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaiset suhtautuvat kriittisesti ns. humanitaariseen maahanmuuttoon, jonka he ovat nimenneet "haittamaahanmuutoksi" sen kustannusten vuoksi.

      Työperäistä maahanmuuttoa vastustaa ennenkaikkea SDP, joka katsoo ulkomaalaistyövoiman muodostavan halpatyövoimaa kilpailemaan SAK:n jäseniä vastaan palkoilla. SDP sen sijaan suosii humanitaarista maahanmuuttoa, koska he eivät työllisty ilman tukia eivätkä näin kilpaile SAK:n saavuttetuja etuja vastaan.

      Keskusta on lähempänä Persuja kuin demareita. Puolueessa esiintyy niin humanitäärisen maahanmuuton avokätisiä tukijoita kuin tiukemman linjan kannattajia.

      • Sorry, että en huomannut viestiäsi tuota edellistä kirjoitellessani. En toki ole perusteellisesti perehtynyt maahanmuuttoon, mutta niin hyvin kuitenkin kuin se julkisuudessa näkynyttä seuraamalla ja muutamia maahanmuuttajia - mm. noita siivoojiani - kuulemalla on ollut mahdollista.

        Näkemäni ja kuulemani perusteella persujen kanta maahanmuuttajiin ei ole noinkaan myönteinen kuin sanot, vaan kyllä se on ainakin lähellä sellaista, jonka toin esille avauksessani. Sellainen tehoaa paremmin siihen väestöön, josta suurin osa persujen kannattajista muodostuu. Heitä ei voitane pitää kovin valveutuneena porukkana.

        Oman pääsi tuottamaa lienee tuokin, mitä sanot SDP:n osalta. Tai ehkä se on vain huonoa huumoria.

      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Sorry, että en huomannut viestiäsi tuota edellistä kirjoitellessani. En toki ole perusteellisesti perehtynyt maahanmuuttoon, mutta niin hyvin kuitenkin kuin se julkisuudessa näkynyttä seuraamalla ja muutamia maahanmuuttajia - mm. noita siivoojiani - kuulemalla on ollut mahdollista.

        Näkemäni ja kuulemani perusteella persujen kanta maahanmuuttajiin ei ole noinkaan myönteinen kuin sanot, vaan kyllä se on ainakin lähellä sellaista, jonka toin esille avauksessani. Sellainen tehoaa paremmin siihen väestöön, josta suurin osa persujen kannattajista muodostuu. Heitä ei voitane pitää kovin valveutuneena porukkana.

        Oman pääsi tuottamaa lienee tuokin, mitä sanot SDP:n osalta. Tai ehkä se on vain huonoa huumoria.

        Anteeksi vaan Kapi, vaikka teksti on oman pääni tuottamaa, perustuu se itse tehtyihin havaintoihin poliitikkojen todellisista teoista. Perussuomalaisten kohdalla on sellainen tilanne, että media ja punavihreä väki ovat leimanneet heidät hyvin maahanmuuttovastaisisksi, vaikka heillä on realistisin lähestymistapa - kyllä työn perässä tänne tuleville, ei ealintasoshoppailulle.

        Yle selvitti ennen viime kevään vaaleja puolueiden kantoja. Kiintiöpakolaisten päärän vähentämistä kannatti van PS, muut niiden lisäämistä, myös SDP ja jopa Kokoomus. Siniset voimme unohtaa tässä vaiheessa kun katosivat politiikan pelikentältä. Maassa laittomasti oleskelevien (paperittomien) palveluiden lisäämistä vastusti PS ja Kokoomus, palveluiden laajentamista taas vaati kaikki muut, etenkin SDP; Vasemmistoliitto ja Vihreät.

        EU:n ulkopuolelta tulevien tarveharkinta on aihe, jossa PS yllättäen saa kaverikseen niin SDP:n kuin Vasemmistoliiton. Perusteet ovet erilaiset. Vasemmistopuolueille se on halpatyövoiman uhka jota he haluavat kontrollilla estää.

        Nuo ovat hyviä esimerkkejä käytännön soavelluksista näissä maahanmuuttokysymyksissä, ja tukevat sanomaani. Voisitko sinä esittää omia mielipiteitäsi tukevat käytännön politiikan tiedot.

    • Anonyymi

      Selittäkää mulkerot mihin ne ummikot panette töihin? Mites niiden perheet ja vanhukset? Kuka elättää?

      • Ummikkona tänne tullut oppii myös suomen kielen nopeasti, siitä on paljon näyttöä työelämässä, jopa kansanedustajissa ja onhan Stadimmekin apulaispormestarina sellainen, Nasima Razmyar. Niiden kantasuomalaisten perheitä suuremmista perheistä tulee sitten osaajia kaikille aloille ja myös huippu-urheiluun.

      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Ummikkona tänne tullut oppii myös suomen kielen nopeasti, siitä on paljon näyttöä työelämässä, jopa kansanedustajissa ja onhan Stadimmekin apulaispormestarina sellainen, Nasima Razmyar. Niiden kantasuomalaisten perheitä suuremmista perheistä tulee sitten osaajia kaikille aloille ja myös huippu-urheiluun.

        Kahdeksan vuottako nopeasti ääliö.. Sittenkin monkertavat..

    • Eipä näy ketään kiinnostaneen mielestäni hyvinkin tärkeä asia. No, eihän noilla toistaiseksi esiin tulleilla ”palstapäivystäjillä” voine olla mitään kantaa tuollaiseen asiaan, josta heillä ei liene mitään käsitystäkään, kun pään täyttää tärkeämpi - jota ovat jo tuoneet esille. Kuuroille korville varmaan meni myös tuon erään järkevämmän huomautus: ”Mitä horiset muiden kannoista? Nyt oli kyse keskustan maahanmuuttopolitiikasta”.

      Minä kuitenkin olen varauksitta sitä mieltä, että maahanmuuttajia Suomi kipeästi tarvitsisi. Ennen muuta työntekijöiksi ja veronmaksajiksi. En ajattele näin oman parhaani kannalta, sillä varmaan jo hyvin lyhyen loppuelämäni ajaksi Suomi pysyy vielä kunnossa ja eläkkeenmaksajia minulle riittää, mutta ajattelen tässä - kuten aina lähes kaikessa muussakin - jälkipolvieni ja muiden jälkeeni tulevien parasta. Tässä oli keskiössä urheilumme tulevaisuuden ajatteleminen. Itse en tietenkään voi mitään konkreettista tehdä asian hyväksi, en urheilumme enemmän kuin työelämämmekään kannalta.

      On paheksuttu eitä, että maataloutemme käyttää ulkomaista työvoimaa. Lieneekö se sitten todella ”halpatyövoimaa”, mutta tarpeen se on, jos kotimaista työvoimaa ei siihen saada, kun sellaista ei ole tarpeeksi. Sama ongelma on jo monilla muillakin aloilla. Esim. rakennusalalla. Ainakin täällä Helsingissä rakennuksilla työskentelevissä taitaa olla enemmän muita kuin suomalaisia, virolaiset kai heistä suurimpana ryhmänä. Myös kaupoissa myyjinä alkaa olla paljon ”uussuomalaisia”, niin lähikaupoissanikin. Itselläni käy kaksi thaimaalaista naista kahden viikon välein siivoamassa kotini firman autolla liikkuen ja firman välineillä ja tarvikkeilla siivoten. Erinomaisen hyviä siivoojia ovat. Firma on suomalainen, jonka n. sadan siivoojan joukossa ei kuulemma ole enää monta syntyperäistä suomalaista. Varmaan nuo minun siivoojani saavat ihan samaa palkkaa kuin suomalaisetkin sillä alalla; niin päättelen kuukausittain minulle tulevasta laskusta, joka ei ole ihan halpa.

      • Anonyymi

        Itseltäsihän tuo "horise" on peräisin. Typerä kaunasi sokaisee.

        HUIPPUSOTILAS

    • Anonyymi

      Finlandia prkl, älä luota vieraan apuun. Sibelius, sauna ja sisu. Eläkkeet on neitejä ja heitä vanhempia akkamiehiä vastaan.

    • Anonyymi

      Kalliiksi tulisi urheilumenestys, jos muutaman huipun vuoksi otettaisiin tuhansittain elättejä tänne.

      Työperäinen maahanmuutto on kokonaan toinen asia. Koulutettua työvoimaa tarvitaan, mutta heitä ei oikein tänne pohjan perille tahdo saada.

      Rakennusala on malliesimerkki siitä, mihin kokoomuksen himoitsema ulkomainen halpatyövoima vie. Suomalaiset rakentajat kortistossa, ulkomaiset töissä alipalkattuina tai täysin pimeästi, väärennetyillä ja tekaistuilla ammattipätevyyksillä, laatu entistäkin surkeampaa, kukaan ei ota vastuuta mistään - uudet asunnot nylkyhintaisia kopperoita, susia jo uusina.

    • Onhan avaukselleni tullut muutama ihan asiallinenkin viesti, joskin myös asiattomia niiltä, joilta ei koskaan tulekaan muuta, kun heillä ei ole asiallisuuteen edellytyksiä eikä kai haluakaan. En kuitenkaan nyt viitsi vastailla erikseen noihin asiallisiinkaan, vaan kommentoin niitä tässä tiivistelmässäni:

      Omaa näkemystänihän on kaikki tuo maahanmuuton tarpeesta sanomani, mutta työelämän tarpeiden osalta ja eri puolueiden esittämistä kannoista siinä näkemykseni perustuu kyllä puolueiden julkisuudessa esittämään. Ilmeisesti meillä on ollut erilaiset lähteet erilaiset käsitykset asioista saadaksemme.

      Pääpointtina avauksellani oli kuitenkin urheilumme tarpeet ja se oli vain omaa näkemystäni, joka syntyi tiiviisti seurattuani noita yleisurheilun MM-kisoja ja urheilijoittemme varsin heikkoa menestystä niissä. Samanlaiseen näkemykseen toivoisin urheilujohtomme ja -vaikuttajien havahtuvan. Tarve sille olisi.

      Työelämän tarpeisiin palatakseni: Totta kai minäkin pidän ensisijaisena koulutetun työvoiman saantia noissa maahanmuuttajissakin. Sitä ei kuitenkaan voine koskaan tulla tarpeeksi, joten täytyy ottaa muutakin ja kouluttaa heitä sitten täällä. Ja täytyyhän tänne saada tulla ihan inhimillisistäkin syistä, turvapaikan taikka vain paremman elämän hakijoina. Heistä hyvinkin tulee sitten myös ihan kunnon työvoimaa, eri aloille, muuhunkin kuin vain halpatöihin.

      Meissä suomalaisissa on vain edelleen paljon sellaisia ”metsäläisiä”, joita kaikki muualta tuleva pelottaa. Jos suomalainenkin on ollut tarpeeksi maailmalla, pelko sellaista ”vierasta” kohtaan haihtuu, kun hän oppii näkemään, että samanlaisia ihmisiä kaikki sittenkin ovat, hyveineen ja paheineen, olkoot minkä värisiä tahansa. Sellainen "vieraan pelko” näyttäisi olevan pahinta siellä, missä niitä ”vieraita” on vähiten. Sellaista pelkoa ei kai juurikaan ole täällä Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla, jossa niitä ”vieraita” on eniten.

      Viikonloppuna en tätä palstaa avannut, kun oli sitä tv:n urheilutarjontaa ja muutakin niin paljon, että tv:n suosikkiohjelmianikaan en ehtinyt katsoa, vaan laitoin ne digitallennukseen. Nyt olen jo pari niistä katsonut, mutta monia on vielä katsomatta, ja siinä riittää kylliksi ohjelmaa loppuillalle ja ehkä jää vielä muillekin päiville. Nyt kuitenkin tälle päivälle tämä oli tässä.

      • Anonyymi

        Myös Sinä kuulut noihin "metsäläisiin". Muiden mielipiteet pelottavat varsinkin kun ne poikkeavat omasta käsityksestäsi.
        Älä viitsi paskaa jauhaa ettet ole palstaa avannut. Se näkyy selvästi lapsellisissa kommenteissasi minulle ja viestien poistumisena jos ne käsittelevät tekemisiäsi.
        Säälittävä tapaus edelleen olet, yhä säälittävämpi koko ajan.

        HUIPPUSOTILAS

      • Anonyymi

        Tässä esimerkkiä mitä siitä vihervasemmiston suosimasta maahanmuutosta on seurannut naapurillemme Ruotsille

        https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006264292.html

        Mainitsemiasi metsäläisiä löytyy muuten eniten Helsingin lähiöistä, sieltä itä-Helsingin suunnalta. Siellä pelätään noita maahanmuuttajia niin, että muutetaan pois jos vaan voidaan, ja alueelle jossa ei ole maahanmuuttajia. Samainen Helsingin paikallisaviisi josta tuo Tukholman uutinen on, kertoili viime viikolla asiasta näin:

        https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006259846.html

        Siellä missä maahanmuuttajia on vähemmän, myös suhtautuminen on neutraalimpaa. Ja pienemmille paikkakunnille jäävät ulkomaalaistaustaiset työllistyvät ja pystyvät elättämään perheensä kun taas sinne pääkaupunkiin kasautuu ne, joille työllistyminen on vaikeampaa.

      • Anonyymi

        Kas siinäpä oiva, viisas ja analyyttinen kirjoitus. Mahtaakohan Nobel-komitea olle tietoinen kyvyistäsi, saattaisi tulla ihan Nobel-palkinto tuosta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas siinäpä oiva, viisas ja analyyttinen kirjoitus. Mahtaakohan Nobel-komitea olle tietoinen kyvyistäsi, saattaisi tulla ihan Nobel-palkinto tuosta

        Onhan Jombe palkinnon saanutkin, tosin hieman vaatimattomamman. HO HOO, HO HOO!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Myös Sinä kuulut noihin "metsäläisiin". Muiden mielipiteet pelottavat varsinkin kun ne poikkeavat omasta käsityksestäsi.
        Älä viitsi paskaa jauhaa ettet ole palstaa avannut. Se näkyy selvästi lapsellisissa kommenteissasi minulle ja viestien poistumisena jos ne käsittelevät tekemisiäsi.
        Säälittävä tapaus edelleen olet, yhä säälittävämpi koko ajan.

        HUIPPUSOTILAS

        Sinun on varmaan mahdotonta käsittää, että joku voi olla täällä käymättä koko viikonlopun, kun itse et voi olla täältä poissa päivääkään, et monta tuntiakaan valveillaolosi ajasta. Ja minä olen mielessäsi lähes kaikissa viesteissäsi, avauksissakin. Lienenköhän yhtäkään avausta sinusta koskaan tehnyt, harvoin edes viesteihisi reagoin, mutta nyt niin teen.

        Minä olen usein täältä poissa useita päiviä peräkkäin, joskus useita viikkojakin. Minulla on vain tämä kotitietokone, jolla täällä käyn. Reissailen jonkin verran täällä kotimaassa tai kyläilen, enkä kehtaa tälle tulla silloin, kun minulla on vieras. Joka vuosi olen viikkoja useilla kaukomatkoillakin. Kaksiviikkoinen Etelä-Afrikan matka tosin jäänee tämän vuoden ainoaksi, jollen vielä jollekin äkkilähdölle lähde. Mutta jos vielä tässäkin kunnossa olen, tammikuussa lähden 15-päiväiselle kiertomatkalle Vietnamiin, Kambodžaan ja Thaimaahan. Vietnamin ja Thaimaan olen kiertänyt päästä päähän aiemminkin, mutta muinaisten khmerien valtakunnan keskusmaa Kambodža on vielä käymättä.

        Miksi haluat esittää tuollaista jatkuvasti, joka päivä? Vakavasti mielisairaaksihan tuolla tavalla leimaudut. Et voinut noin harhainen olla sotilasurallasi; kyllä sinut olisi laitettu asianmukaisen hoidon kautta sairaseläkkeelle. Olet kai seonnut tuohon jamaan vasta sen ”urasi” jälkeen. Mistähän syystä? En välitä arvailla, kun ainakaan minä en voi olla siihen syyllinen.

        Mielipiteesi todella poikkeavat omistani siinä, että en ole omasta mielestäni yhtä merkittävä kuin olen sinun mielestäsi. Sellaisen elämänpolun olen kuitenkin tallannut, että se on aiheellisesti antanut minulle tervettä itsetietoisuutta niin, ettei minun tarvitse laillasi puskissa piileskellä ja sieltä ruikkia, vaan voin aina sanoa sanottavani pärstäkuvani vahvistamana omana itsenäni.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tässä esimerkkiä mitä siitä vihervasemmiston suosimasta maahanmuutosta on seurannut naapurillemme Ruotsille

        https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006264292.html

        Mainitsemiasi metsäläisiä löytyy muuten eniten Helsingin lähiöistä, sieltä itä-Helsingin suunnalta. Siellä pelätään noita maahanmuuttajia niin, että muutetaan pois jos vaan voidaan, ja alueelle jossa ei ole maahanmuuttajia. Samainen Helsingin paikallisaviisi josta tuo Tukholman uutinen on, kertoili viime viikolla asiasta näin:

        https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006259846.html

        Siellä missä maahanmuuttajia on vähemmän, myös suhtautuminen on neutraalimpaa. Ja pienemmille paikkakunnille jäävät ulkomaalaistaustaiset työllistyvät ja pystyvät elättämään perheensä kun taas sinne pääkaupunkiin kasautuu ne, joille työllistyminen on vaikeampaa.

        Tiedän, että noita maahanmuuttajia on työllistynyt muuallakin Suomessa, onhan myönteisiä tapauksia ollut esillä mediassakin. Ja varmaan työllistymättömiä on määrällisesti eniten täällä, kun täällä niitä muuttajia on niin paljon. Mutta on kuitenkin niin, kuin sanon edellä:

        ”Ainakin täällä Helsingissä rakennuksilla työskentelevissä taitaa olla enemmän muita kuin suomalaisia, virolaiset kai heistä suurimpana ryhmänä. Myös kaupoissa myyjinä alkaa olla paljon ”uussuomalaisia”, niin lähikaupoissanikin. Itselläni käy kaksi thaimaalaista naista kahden viikon välein siivoamassa kotini firman autolla liikkuen ja firman välineillä ja tarvikkeilla siivoten. Erinomaisen hyviä siivoojia ovat.”

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas siinäpä oiva, viisas ja analyyttinen kirjoitus. Mahtaakohan Nobel-komitea olle tietoinen kyvyistäsi, saattaisi tulla ihan Nobel-palkinto tuosta

        Lyhyestä virsi kaunis.

      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Sinun on varmaan mahdotonta käsittää, että joku voi olla täällä käymättä koko viikonlopun, kun itse et voi olla täältä poissa päivääkään, et monta tuntiakaan valveillaolosi ajasta. Ja minä olen mielessäsi lähes kaikissa viesteissäsi, avauksissakin. Lienenköhän yhtäkään avausta sinusta koskaan tehnyt, harvoin edes viesteihisi reagoin, mutta nyt niin teen.

        Minä olen usein täältä poissa useita päiviä peräkkäin, joskus useita viikkojakin. Minulla on vain tämä kotitietokone, jolla täällä käyn. Reissailen jonkin verran täällä kotimaassa tai kyläilen, enkä kehtaa tälle tulla silloin, kun minulla on vieras. Joka vuosi olen viikkoja useilla kaukomatkoillakin. Kaksiviikkoinen Etelä-Afrikan matka tosin jäänee tämän vuoden ainoaksi, jollen vielä jollekin äkkilähdölle lähde. Mutta jos vielä tässäkin kunnossa olen, tammikuussa lähden 15-päiväiselle kiertomatkalle Vietnamiin, Kambodžaan ja Thaimaahan. Vietnamin ja Thaimaan olen kiertänyt päästä päähän aiemminkin, mutta muinaisten khmerien valtakunnan keskusmaa Kambodža on vielä käymättä.

        Miksi haluat esittää tuollaista jatkuvasti, joka päivä? Vakavasti mielisairaaksihan tuolla tavalla leimaudut. Et voinut noin harhainen olla sotilasurallasi; kyllä sinut olisi laitettu asianmukaisen hoidon kautta sairaseläkkeelle. Olet kai seonnut tuohon jamaan vasta sen ”urasi” jälkeen. Mistähän syystä? En välitä arvailla, kun ainakaan minä en voi olla siihen syyllinen.

        Mielipiteesi todella poikkeavat omistani siinä, että en ole omasta mielestäni yhtä merkittävä kuin olen sinun mielestäsi. Sellaisen elämänpolun olen kuitenkin tallannut, että se on aiheellisesti antanut minulle tervettä itsetietoisuutta niin, ettei minun tarvitse laillasi puskissa piileskellä ja sieltä ruikkia, vaan voin aina sanoa sanottavani pärstäkuvani vahvistamana omana itsenäni.

        Minä en piittaa pätkääkään siitä huomioitko minua vai et . Tekemisistäsi täällä kirjoittelen.
        Sinun on ihan turha lähteä minua diagnosoimaan sen vuoksi.
        Et näköjään tosiaankaan ymmärrä, että luen Sinua kuin avointa kirjaa. Se on melko helppoa kun on mittava kokemus ihmisten arvioinnista.
        Kyllä Sinä täällä käytännössä koko ajan kyttäät ja pomppaat esille joko vastataksesi tai ilmoittaaksesi viestin poistettavaksi. Jos saat poistoon niin irvistelet keskenkasvuisen lailla poistoissa johtamisestani.
        Asia nyt on vain AU yksinkertaisesti niin, että Sinulla on pysyvä ja erittäin syvä riippuvuus saittiin. Et pääse siitä irti kuin nukkuessasi.

      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Tiedän, että noita maahanmuuttajia on työllistynyt muuallakin Suomessa, onhan myönteisiä tapauksia ollut esillä mediassakin. Ja varmaan työllistymättömiä on määrällisesti eniten täällä, kun täällä niitä muuttajia on niin paljon. Mutta on kuitenkin niin, kuin sanon edellä:

        ”Ainakin täällä Helsingissä rakennuksilla työskentelevissä taitaa olla enemmän muita kuin suomalaisia, virolaiset kai heistä suurimpana ryhmänä. Myös kaupoissa myyjinä alkaa olla paljon ”uussuomalaisia”, niin lähikaupoissanikin. Itselläni käy kaksi thaimaalaista naista kahden viikon välein siivoamassa kotini firman autolla liikkuen ja firman välineillä ja tarvikkeilla siivoten. Erinomaisen hyviä siivoojia ovat.”

        Sinun kannattaisi siivota itse niin säilyttäisit toimeliaisuutesi tai oikeammin aloittaisit terapeuttisen toiminnan itsesi parhaaksi.
        Vai onko asia tulkittavissa niin, että olet jo romuna, etkä siihen pysty.

        HUIPPUSOTILAS

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en piittaa pätkääkään siitä huomioitko minua vai et . Tekemisistäsi täällä kirjoittelen.
        Sinun on ihan turha lähteä minua diagnosoimaan sen vuoksi.
        Et näköjään tosiaankaan ymmärrä, että luen Sinua kuin avointa kirjaa. Se on melko helppoa kun on mittava kokemus ihmisten arvioinnista.
        Kyllä Sinä täällä käytännössä koko ajan kyttäät ja pomppaat esille joko vastataksesi tai ilmoittaaksesi viestin poistettavaksi. Jos saat poistoon niin irvistelet keskenkasvuisen lailla poistoissa johtamisestani.
        Asia nyt on vain AU yksinkertaisesti niin, että Sinulla on pysyvä ja erittäin syvä riippuvuus saittiin. Et pääse siitä irti kuin nukkuessasi.

        Monella miehellä, ja kaikilla Miehillä, on man-cave. Paikka jossa toteuttaa itseään ja tekee omia juttujaan, vaikkapa rassaa vanhaa moottoripyörää, korjailee autoa taikka ihan vaan heittää tikkaa.

        Kapilla kun ei ole tuollaista touhuamispaikkaa, miesluolaa, niin on iskostunut tälle palstalle kuin se pee sinne Junttilan tuvan seinään.

        Eipä Kapilla varmaan olisi osaamistakaan käytännön asioihin, joutuihan hän väessäkin avustavoiin hallintohommiin, sinne jonne työnnetään pois tieltä käytännän tehtäviä osaamaton porukka.

        Itsellä on varasto/työtila jossa värkkään puusta kaikenlaista, on toki pieni huone jossa hitsausvälineet (niillä kun on parempi touhuilla paloeristetyssä tilassa) ym. metallitöihin. Suurin osa asuntoni kalusteista onkin itse tehtyjä; baarikaappi, tv-tasoja kaksin kappalein, makuuhuoneen sänky, yöpöydät, pieni pahkapöytä, kenkäteline jne jne. Puuta löytyy omasta metsästä ja pari vuotta sitten hankitulla vanhalla (ja kunnostamallani) kenttäsirkkelillä niistä nikkarointiin sopivaa puutavaraa tehdään. Puuta kuivana ja kuivumassa kaikensorttista, kuusta, koivua, pihlajaa, raitaa, haapaa ja leppää. Mäntyäkin aina joskus, pihkaisena puuna se tuppaa kellastumaan liikaa.

    • Anonyymi

      Tuskin noita finlandiahymni liikuttaa, kun ei suomalaista ja perussuomalaistakaan.

    • Tulipa vielä katsotuksi digiboxini tallenteista Avaraa luontoa, Arto Nybergia ja Doc Martinia ja katsoin rallia ja uutiset jo suorana, mutta vielä noita tallenteita jäi huomisellekin. Heitin tuossa jo pari vastinettakin. Mutta nyt minun täytyy lähteä saunaan, - lauantai-sauna jäi sanomatta ”urheilun vuoksi”. Saunan jälkeen vain iltapala ja iltadrinkki ja sitten vain vuoteeseen! Öitä!

    • Suomi todella tarvitsisi lisää maahanmuuttajia, sillä nykyisellä kehityksellä väestörakenteemme vinoutuu entistä pahemmin ja me putoamme kehityksen kelkasta, joka vie muita Euroopan maita eteenpäin. Tässä hieman tietoa (jossa puhutaan kyllä ulkomaalaisista, mutta niihin maahanmuuttajat kuuluvat, kunnes saavat maan kansalaisuuden):

      ”Suomessa oli vuonna 2017 ulkomaalaisia (ulkomaan kansalaisia) noin 249 450, mikä on 4,5 prosenttia koko Suomen väestöstä. (Kuvio 3.) Ulkomaalaisten määrän kasvusta huolimatta Suomessa asuu muihin läntisen Euroopan maihin verrattuna vähiten ulkomaalaisia.

      Ulkomaalaiset ovat keskittyneet suurimpiin kaupunkeihin. Suomen kymmenessä suurimmassa kaupungissa asuu noin 65 prosenttia kaikista Suomessa asuvista ulkomaalaisista. Määrällisesti eniten ulkomaalaisia asuu Helsingissä, jonka väestöstä 9,5 prosenttia oli ulkomaalaisia vuonna 2017”.

      https://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/tilastoja/maahanmuuttajat/maahanmuuttajien-maara/

      Valitettavasti meille muuttavissa ei ole samanlaista valmista työpotentiaalia kuin oli Kekkosen valtakauden aikana meiltä Ruotsiin muuttaneissa. Niitähän oli lähes 400 000 ihmistä. Niiden joukossa oli useita perheitä, nuoria pariskuntia synnyinpitäjästäni Rautavaaraltakin, pari lapsuustoverianikin. Sunnuntai-iltaisessa Arto Nybergin ohjelmassa haastateltu Ruotsissa kauan asunut vanha uutiskonkari Kari Lumikero kertoi, että Ruotsissa on nyt 700 000 Suomesta muuttanutta ja heidän jälkeläisiään, joista nuorin polvi on ruotsalaistunut niin, että enemmistö heistä ei osaa suomenkieltäkään.

      Onneksi meille viime vuosikymmeninä on tullut myös virolaisia ja venäläisiä, ja he ovat olleet jo tullessaan valmiita työelämään ja ovat hyvin työllistyneetkin. Somaliasta ja muualta kehitysmaista tulleilla samanlaisia valmiuksia ei ole, mutta haluja mukaan tuloon heilläkin varmaan on. Heidät on vain saatava mahdollisimman pian kieli- ja muuhun koulutukseen, niin kyllä se siitä…

    • Anonyymi

      Tiedätkö Kapi monta Sipilän taloon olisi majoittunut.
      Sinulla käsitys että ihan satoja olisi siihen sopinut kun tuot sen niin laakeasti esille.
      Laita nyt tossu maahan, ja selvennä montako olisi siihen tullut asumaan, kai ymmärrät ?
      "Lupasihan tosin puolueen entinen pj Sipilä Kempeleen asuntonsakin maahanmuuttajille"

      Voin selventää kun asia näyttää olevan hukassa, kaksi pientä perhettä olisi siihen taloon sopinut. Ei sillä oltaisi mitään ratkaistu, kujn ei parilla ulkomaalaisella siivoojallakaan asuntoosi. Kun ihmisillä auttamisen halu, se oli Sipilöillä noin. Jota paljon sosialistit ivaillen moittineet Kapin tapaan.

      • Viestisi ensiksi vaikutti provoilulta, jollaiseen ei kannata vastata. Asiaa tarkemmin ajatellen päättelin, että ehkä et ole ymmärtänyt lukemiasi kirjoituksiani tuosta asiasta, niin täytyy koettaa parantaa ymmärrystäsi:

        Ei tietenkään olisi ollut ”kaiken ratkaisevaa” se, jos Sipilä olisi antanut Kempeleen kotinsa maahanmuuttajien käyttöön. Kai sinne olisi vain pari perhettä mahtunut. Aikomuksensa oli kuitenkin hyvä ele, jota arvostin.

        Valitettavasti Sipilän hyvä ele jäi kuitenkin vain toteutumattomaksi aikomukseksi. Silti en ole koskaan, en todellakaan koskaan kritisoinut Sipilää tuon aikomuksensa toteuttamatta jättämisestä. Sille oli varmaan syynsä ilman, että Sipilä olisi maahanmuuttajavastainen.

        Kovin vähäinen merkitys maahanmuuttajien työllistämisessä on sillä, että minulla käy nuo maahanmuuttajataustaiset siivoojat. Itselläni siihen ei ole mitään ansiota, mutta heidän työnantajallaan, siivousfirmalla kyllä, kun sen sadasta siivoojasta enää vain muutama on kantasuomalainen. Noista minun thaimaalaissyntyisistä siivoojista toinen on kyllä oikeastaan jo suomalainen, on naimisissa suomalaisen miehen kanssa ja asunut Suomessa jo kahdeksan vuotta ja puhuu aivan täyttä suomea. Toinen, nuorempi heistä, on naimaton ja on asunut täällä vasta kolme vuotta, mutta hänkin jo ihan mukavasti suomeksi pärjää.

      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Viestisi ensiksi vaikutti provoilulta, jollaiseen ei kannata vastata. Asiaa tarkemmin ajatellen päättelin, että ehkä et ole ymmärtänyt lukemiasi kirjoituksiani tuosta asiasta, niin täytyy koettaa parantaa ymmärrystäsi:

        Jatseerasta ja talosta olet puskista kohkannut ja nyt yrität hämätäksesi panna sordiinoa asialle.
        Ei täällä kukaan muu niin kaunaisen pönttö ole kuin Sinä nostelemaan jatseerasta, 10 % jne.
        Ei ole siis vieläkään muuta törkyilijää näkyvissä, ei pienintäkään vihjettä edes.

        HUIPPUSOTILAS

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jatseerasta ja talosta olet puskista kohkannut ja nyt yrität hämätäksesi panna sordiinoa asialle.
        Ei täällä kukaan muu niin kaunaisen pönttö ole kuin Sinä nostelemaan jatseerasta, 10 % jne.
        Ei ole siis vieläkään muuta törkyilijää näkyvissä, ei pienintäkään vihjettä edes.

        HUIPPUSOTILAS

        Kai tuo on vain trollin jatkuvaa provoilua, mutta siihen todellakin pätee tämä, jonka eilen pitkässä viestissäni sinulle sanoin:

        >>Miksi haluat esittää tuollaista jatkuvasti, joka päivä? Vakavasti mielisairaaksihan tuolla tavalla leimaudut. Et voinut noin harhainen olla sotilasurallasi; kyllä sinut olisi laitettu asianmukaisen hoidon kautta sairaseläkkeelle. Olet kai seonnut tuohon jamaan vasta sen ”urasi” jälkeen.<<

        Jos todella uskot noihin toistelemiisi, ainoa vihje sellaisen todisteeksi on hyvin sairas pääsi, jonka vain minä näyn täyttävän.

      • kapi_ kirjoitti:

        Viestisi ensiksi vaikutti provoilulta, jollaiseen ei kannata vastata. Asiaa tarkemmin ajatellen päättelin, että ehkä et ole ymmärtänyt lukemiasi kirjoituksiani tuosta asiasta, niin täytyy koettaa parantaa ymmärrystäsi:

        Ei tietenkään olisi ollut ”kaiken ratkaisevaa” se, jos Sipilä olisi antanut Kempeleen kotinsa maahanmuuttajien käyttöön. Kai sinne olisi vain pari perhettä mahtunut. Aikomuksensa oli kuitenkin hyvä ele, jota arvostin.

        Valitettavasti Sipilän hyvä ele jäi kuitenkin vain toteutumattomaksi aikomukseksi. Silti en ole koskaan, en todellakaan koskaan kritisoinut Sipilää tuon aikomuksensa toteuttamatta jättämisestä. Sille oli varmaan syynsä ilman, että Sipilä olisi maahanmuuttajavastainen.

        Kovin vähäinen merkitys maahanmuuttajien työllistämisessä on sillä, että minulla käy nuo maahanmuuttajataustaiset siivoojat. Itselläni siihen ei ole mitään ansiota, mutta heidän työnantajallaan, siivousfirmalla kyllä, kun sen sadasta siivoojasta enää vain muutama on kantasuomalainen. Noista minun thaimaalaissyntyisistä siivoojista toinen on kyllä oikeastaan jo suomalainen, on naimisissa suomalaisen miehen kanssa ja asunut Suomessa jo kahdeksan vuotta ja puhuu aivan täyttä suomea. Toinen, nuorempi heistä, on naimaton ja on asunut täällä vasta kolme vuotta, mutta hänkin jo ihan mukavasti suomeksi pärjää.

        Sipilän Kempeleen kotihan jäi ottamatta maahanmuuttajien käyttöön maahanmuuttoviranomaisten tahdosta. Kaikki tulijat nimittäin sijoitettiin aluksi yhteisiin vastaanottokeskuksiin rekisteröitäväksi, koulutettavaksi ja niin edelleen. Parin perheen erottaminen etäälle muista ei olisi palvellut heitä itseäänkään. Tuskinpa edes asuminen suomalaisessa omakotitalossa talvisaikaan olisi sujunut afrikkalaisilta helposti.

        Noiden perheiden sijoittaminen Sipilän taloon olisi onnistunut ehkä vasta vuoden päästä, jos silloinkaan, kun ajatellaan matkoja kieli- ynnä muuhun koulutukseen. Sinä aikana Sipilät ehtivät tehdä uuden ratkaisun asuntonsa käytön suhteen.

        Sipilää voidaan mielestäni arvostella vain huonosta tilanteen hahmottamisesta, kun hän tuollaista käyttöä kodilleen suunnitteli.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Okei, tuota en tiennyt - tai en muistanut - mutta joka tapauksessa kiitos tiedosta! Sipilää ei voi mielestäni arvostella edes huonosta tilanteen hahmottamisesta, sillä kukapa olisi tuossa vaiheessa hahmottanut tilanteen häntä paremmin. Ymmärrän kyllä myös maahanmuuttoviranomaisten perusteet ratkaisulleen, sillä viisas, maan kuten maahanmuuttajienkin kannalta paras on toimia siten kuin he halusivat toimittavan.

      • Anonyymi
        kapi_ kirjoitti:

        Kai tuo on vain trollin jatkuvaa provoilua, mutta siihen todellakin pätee tämä, jonka eilen pitkässä viestissäni sinulle sanoin:

        >>Miksi haluat esittää tuollaista jatkuvasti, joka päivä? Vakavasti mielisairaaksihan tuolla tavalla leimaudut. Et voinut noin harhainen olla sotilasurallasi; kyllä sinut olisi laitettu asianmukaisen hoidon kautta sairaseläkkeelle. Olet kai seonnut tuohon jamaan vasta sen ”urasi” jälkeen.<<

        Jos todella uskot noihin toistelemiisi, ainoa vihje sellaisen todisteeksi on hyvin sairas pääsi, jonka vain minä näyn täyttävän.

        Ei ole edelleenkään pienintäkään vihjettä siitä, ettet olisi 16 vuotta täällä törkyillyt.
        Kai useimmat jo ymmärtävät asian?

        HUIPPUSOTILAS

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Niin. Ruotsin vankiloissa on eniten Pohjanmaalta ja Satakunnasta sinne muuttaneiden kepulien finne igeneiä.

      • Anonyymi

        Ruotsista puheenollen. Sinne tuli vuonna 2015 163 000 pakolaista. Heistä 4500 käy töissä nyt 4 vuotta myöhemmin. 158 500 siis ei ole työllistynyt. Ei ihme jos mieli muuttuu...

        Saattaahan sen mielen muuttumiseen vaikuttaa autojen polttoaalto, josta ei Suomessa ole uskallettu juuri uutisoida, mutta ilmeisesti nyt on jo pakko kertoa ettei punavihermedian uskottavuus menisi täysin pakkaselle. Tosin Yle vaikenee edelleen maahanmuuton aiheuttamista ongelmista Ruotsin yhteiskunnalle.

        https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006264292.html

    • Anonyymi

      Jos Suomi ei pärjää niin onhan se ikävää, mutta sen kyllä kestää. Jos Suomi ei pärjää talouskilpailussa niin sitä ei Suomi kestä. Tämä maailma on kova paikka, ajat ovat ankeat ja globaalisaatio on julma suomalaiselle yhteiskunnalle ja tavallisille ihmisille. Toisin kuin väitetään niin tässä kovassa maailmassa maahanmuutto ei auta pätkääkään, päinvastoin se vain pahentaa ongelmia. Jos Suomi pärjää raa'assa talouskilpailussa niin ulkomaisesta työvoimasta on apua. Ulkomainen työvoima ei kuitenkaan ole yksi yhteen sama asia kuin maahanmuutto. Suomessa on ollut virolaisia töissä, heistä ovat hyötyneet ainakin rakennusfirmat. Virolaiset eivät kuitenkaan ole maahanmuuttajia, he ovat olleet vierastyövoimaa ja ovat nyt jo palailemassa takaisin kotimaahansa. Maahanmuuttajia Suomeen on kyllä helppo haalia, mutta hyödyllisen työvoiman saanti ei välttämättä ole likikään yhtä helppoa. Varsinkin osaavasta työvoimasta kilpailu on jo kovaa ja jos Suomi ei pärjää globaalissa kilpailussa niin rittävän houkuttelevaa elintasoa ei pystytä tarjoamaan. Kallis maa ja matalat palkat eivät houkuttele.

      • Anonyymi

        Mistä johtuu, että Suomessa suhteellisen enemmän töissäkäyviä on pakolaisissa kuin persuissa?

        Esim. halla-aho ei ole eläessään tehnyt päiväkään töitä.

    • Anonyymi

      Uskokaa nyt, että termi 'maahanmuuttaja' ei tarkoita humintaarisista syistä maahan sijoitettua ihmistä. Maahanmuuttajaa koskee lait, kuten kyky elättää itsensä. Humanitaarisin perustein maahan kuljetettu on avun, tukemisen, elättämisen, hoivaamisen tarpeessa, koska he eivät kykene selviytymään Suomessa itsenäisesti, eikä siten täytä maahanmuuttolakien vaatimuksia. Normaalisti Suomessa olisi lainmukaisen pakolaiskiintiön mukainen määrä elätettäviä/tuettavia ja loput ulostetaan rajan toiselle puolelle. Meillä on kuitenkin vuonna 2020 pakolaisia 850 kappaletta, sekä turvapaikanhakijoina maahan kuljetettuja "maahanmuuttajia" useita kymmeniä tuhansia, jotka ei täytä lainmukaisia vaatimuksia. Melkoista kikkailua.

      Maahanmuuttaja = kokenut, koulutettu, sivistynyt henkilö, joka täyttää maahanmuuttajaa sitovat lait.

      Turvapaikanhakija/elätettävä = pääsääntöisesti kouluttamaton, luku- ja kirjoitustaidoton, kehitysmaaoloissa ikänsä elänyt, kykenemätön selviämään itsenäisesti Suomen kaltaisessa maassa. Tämä popula on maksanut Suomen yhteiskunnalle kokonaisuudessaan jopa n. 3 mrd euroa vuodessa.

      Kotouttaminen, sopeutuminen, kouluttautuminen ja kehittyminen Suomen kaltaisen maan vaatimusten tasolle kestää sukupolvia. On härskiä harhaanjohdatusta uskotella, että vastaanottokeskukseen majoitettu tph valmistuisi sieltä nopeasti esim. ratkaisuksi työvoimapulaan, tai ylläpitämään vaativan sivistysvaltion infraa, kuin jistain ammattikoulusta. Tähän tarvitaan maahanmuuttajia, joilla on jo pohjana vaatimustason mukainen sivistys.

    • Avaukseni aihe oli varmaan mielenkiintoinen, kun melkoisesti se on keskustelua käynnistänyt. Muutamaa on tosin kiinnostanut jokin aivan muu kuin avaukseni aihepiiri, mutta enemmän sentään on keskusteltu varsinaisesta asiasta.

      Mielipiteitä on esitetty enemmän maahanmuuttajavastaisesti kuin -myönteisesti. Eli minä olen jäänyt vähemmistöön. Mikäpä siinä, onhan nykyinen Suomi demokratia, jossa on mielipiteen vapaus. Ihan asiallisiakin näkökantoja on noissa maahanmuuttokriittisissäkin mielipiteissä esitetty. Silti toivon, että noista asioista päättävät olisivat enemmän minun kuin heidän kannalla, niillä perusteilla, joita olen tuonut näkemyksieni tueksi.

      En ala avaukselleni tullutta enää enemmin kommentoimaan, mutta puutun kuitenkin yhteen klo 13:46 tulleeseen sinänsä aivan asialliseen ja hyvin esitettyyn viestiin. Siinä nimittäin sanotaan, että muilla kuin laillisilla työperusteilla maahan muuttaneiden kotouttaminen, sopeutuminen, kouluttautuminen ja kehittyminen Suomen kaltaisen maan vaatimusten tasolle kestää sukupolvia. Tuo ei kyllä pidä aivan paikkaansa.

      Onhan turvapaikan hakijoina tms. perusteilla maahamme tulleiden ensimmäisessäkin sukupolvessa monia politiikassakin varsin pitkällekin päässeitä. Kansanedustajissakin ainakin Hussein al-Taee, Helsingin kaupunginvaltuustossa ainakin Nasma Razmyar, Fadim Diarra, Jasmin Hamid, Ozan Yanar ja Abdirahim (Husu) Mohamed. Varmaan samalla lailla menestyneitä on vielä enemmän työelämässä, kai muuallakin Suomessa kuin vain Helsingissä. Suomeen turvaakin hakemaan tulleissa nuorissa on paljon lahjakkaita ja kyvykkäitä, heidät pitäisi systemaattisesti saada tielle, jossa pääsevät hyödyttämään paitsi itseään myös muita suomalaisia ja koko maata.

      Tämä avaukseni saanee olla puoleltani loppuun käsitelty. Laitan uutta mielenkiintoista keskusteltavaa sitten, kun sellaista näen olevan. Nyt sellaista ei kuitenkaan ole näkyvillä, joten voinen ehkä pysyä taas poissa täältä ainakin muutamia päiviä. Te muut toki voitte halutessanne jatkaa keskustelua tästä mielestäni tärkeästä aihepiiristä, tällä avauksellakin tai aiheesta uusia tehden.

      • Anonyymi

        Kapi: "sukupolvessa monia politiikassakin varsin pitkällekin päässeitä. Kansanedustajissakin ainakin Hussein al-Taee, Helsingin kaupunginvaltuustossa ainakin Nasma Razmyar, Fadim Diarra, Jasmin Hamid, Ozan Yanar ja Abdirahim (Husu) Mohamed"

        Aivan. Meillä on hirmuinen pula politiikassa loisivista ison palkan nostajista joten pitäisi äkkiä saada kehitysmaista lisää. Jos esim. eduskunnan edustajien määrä nostetaan 200 000 kappaleella saadaan tämä määrä kehitysmaamatuja työllistettyä. Jos arvioidaan että verovähennykset autopaikat taksikulut päivärahat mukaan lukien edustajan palkka on noin 10 000 kuussa eli sata tonnia vuodessa
        tämä 200 000 edustajaa matuja varten lisäi valtion menoja vain
        20 miljardia vuodessa ja se on vähän kun voidaan tehdä hyvää 200 000 matulle

        Mutta sitten on keksittävä lisää keinoja koska kun 200 000 on otettu pitää keksiä uusia työpaikkoja uusille matuille

    • Anonyymi

      Keskustan Kempele-Sipilän aloittama - tervetuoa Suomen sossuun matut rajat ovat auki - kepun romahduslnja on hermostuttanut Keskustan,
      jota ei puolueena enää tarvita YYA:n mentyä, maanviljelijät katosivat jo ennen

      Keskusta: maa täytettävä pizzayrittäjillä

      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006268212.html
      pizza- ja kebabyrittäjät ovat keskustan uusi ase

      • Luin kyllä tuon Hesarista ja ajattelin: "Hyvä, noin pitää tosiasia tunnustaa - hyvä Keskusta!" Tosiasia todellakin on, että ulkoa tulevia tekijöitä tarvitaan ja on jo saatukin myös noihin hommiin ja myös tuonne perinteiseen "kepu-Suomeen", kun omasta takaa tekijöitä ei ole. Tällä palstalla on kyllä esitetty kovastikin halveeraavia näkemyksiä maahanmuuttajista, myös tuollaisista siirtotyöläisistä, mutta sellaisen esittäjät eivät liene kepulaisia.

        Tuollaisia siirtotyöläisiä on meillä kuitenkin enemmän muualla kuin siellä perinteisessä "kepu-Suomessa". Eniten varmaan täällä pääkaupunkiseudulla. Ihan kaikissa töissä. Eniten kai ollut rakennustöissä, yhä enemmän kaupoissa myyjinä ja vaikka missä. Siivoojissa ei liene enää montakaan kanta-suomalaista, esim. siinä firmassa, josta minulla käy siivoojat kaksi kertaa viikossa ei noin sadan siivoojan joukossa liene enää kuin pari-kolme kanta-suomalaista.

      • kapi_ kirjoitti:

        Luin kyllä tuon Hesarista ja ajattelin: "Hyvä, noin pitää tosiasia tunnustaa - hyvä Keskusta!" Tosiasia todellakin on, että ulkoa tulevia tekijöitä tarvitaan ja on jo saatukin myös noihin hommiin ja myös tuonne perinteiseen "kepu-Suomeen", kun omasta takaa tekijöitä ei ole. Tällä palstalla on kyllä esitetty kovastikin halveeraavia näkemyksiä maahanmuuttajista, myös tuollaisista siirtotyöläisistä, mutta sellaisen esittäjät eivät liene kepulaisia.

        Kuinka unohdinkaan mainita, että eräs näkyvimmistä "uussuomalaisten" työalueista täällä Helsingissä on kaupungin bussiliikenne. Satojen bussinkuljettajien joukossa ei liene enää montakaan kanta-suomalaista. Eilen kävin bussilla keskikaupungilla, menin kotini ohi kulkevalla linja 66:lla, ja bussia ajoi musta mies. Palasin linjalla 63, ja bussia ajoi sellainen "puolitumma", ehkä kurdi tai arabi. Noin on kaikilla kymmenillä linjoilla.

        Myös taksiliikenteessä on yhä enemmän "uussuomalaisia" kuljettajia. Melko harvoin taksia käytän, kuitenkin aina esim. Tallinnan laivalta tullessani tai lentokentälle mennessäni tai sieltä palatessani, ja yhä useammin on viime vuosina minulle sattunu taksi, jonka kuljettaja on ollut tuollainen "uussuomalainen".

        Minulla ei ole yhtäkään huonoa kokemusta enempää bussi- tai taksiliikenteen osalta noista "uussuomalaisista", enkä ole sellaista kuullut muiltakaan.

      • kapi_ kirjoitti:

        Luin kyllä tuon Hesarista ja ajattelin: "Hyvä, noin pitää tosiasia tunnustaa - hyvä Keskusta!" Tosiasia todellakin on, että ulkoa tulevia tekijöitä tarvitaan ja on jo saatukin myös noihin hommiin ja myös tuonne perinteiseen "kepu-Suomeen", kun omasta takaa tekijöitä ei ole. Tällä palstalla on kyllä esitetty kovastikin halveeraavia näkemyksiä maahanmuuttajista, myös tuollaisista siirtotyöläisistä, mutta sellaisen esittäjät eivät liene kepulaisia.

        Tuollaisia siirtotyöläisiä on meillä kuitenkin enemmän muualla kuin siellä perinteisessä "kepu-Suomessa". Eniten varmaan täällä pääkaupunkiseudulla. Ihan kaikissa töissä. Eniten kai ollut rakennustöissä, yhä enemmän kaupoissa myyjinä ja vaikka missä. Siivoojissa ei liene enää montakaan kanta-suomalaista, esim. siinä firmassa, josta minulla käy siivoojat kaksi kertaa viikossa ei noin sadan siivoojan joukossa liene enää kuin pari-kolme kanta-suomalaista.

        Ooops! Onhan lipsahtanut, kun sanon noin:

        "Siivoojissa ei liene enää montakaan kanta-suomalaista, esim. siinä firmassa, josta minulla käy siivoojat kaksi kertaa viikossa ei noin sadan siivoojan joukossa liene enää kuin pari-kolme kanta-suomalaista".

        Ei minulla sentään käy siivoojia kaksi kertaa viikossa, kun ihan siististi tässä yhden hengen taloudessa elelen. Käyvät kahden viikon välein, kaksi naista kerrallaan.

    • Anonyymi

      Suomessa monet tarvitsevat työtä. Työvoimaa meillä on jo riittämiin ja tuo 3:sista maista halaptyövoiman tuominen lisää vääjämättä sosiaalisia kutannuksi ,joka johtaa maassamme syveneviin toimeentulo ongelmiin ja vanhuuden köyhyyteen.

      https://areena.yle.fi/1-4575961

      Suomessa on nähty mihin johtaa työnperässä kulkeminen ja pätkätöiden varassa oleminen ja kuinka se vaikuttaa eläkeikään tultaessa pärjäämiseen elämässä:

      https://areena.yle.fi/1-50207304

      Huvikseenko yrittävät töihin:
      https://areena.yle.fi/1-50047764

      Syntyvyys kulkee käsikädessä toimeentuloturvan tason kanssa.Heikko työllisyys aste ja huonot työnsaantimahdollisuudet vievät elämältä pohjan pois jonka varaan rakentaa, Riittävä peruturva yhteikunnassa on oleellinen osa tuta toimeentulomahdollisuutta jonka varaan perhen turvan voi katsoa viimesijassa nojaavan. Tuon ollessa riittämätön nykyisellään on vaikutukset syntyvyyteen selkeät. Kun asian korjaa korjautuu myös syntyvyys luonnostaan.

      https://ihmisoikeusliitto.fi/euroopan-neuvostolta-kritiikkia-suomen-perusturvan-liian-alhaisesta-tasosta/

      https://www.amnesty.fi/pienituloisten-ihmisoikeudet-ahtaalla/

    • Osui silmiini sellaista, joka sopii tuoda tälle avauksellenikin. Kiva, että se tulee kokoomuslaiselta taholta:

      Juhana Vartiaisen jakaman ennusteen mukaan työikäinen väestö kasvaa Ruotsissa ainakin vuoteen 2070 asti. Ennusteiden mukaan Suomessa työikäistä väestöä olisi vuoden 2060 lopussa jo yli 400 000 henkilöä vähemmän kuin nyt.

      Ruotsin työikäinen väestö kasvaa hamaan tulevaisuuteen. Ei vähiten siksi, että maahanmuuttoon on suhtauduttu sallivasti. Maa, johon investoidaan, joka ratkoo ongelmiaan, maa, jolla on tulevaisuus. Maa, johon saa aina tulla, jos on työpaikka”.

      https://www.uusisuomi.fi/uutiset/rekrytoinnin-ammattilainen-neuvoo-miten-osaajia-houkutellaan-suomeen-juhana-vartiainen-tata-ennustetta-kannattaa-katsoa/b66a7077-9af1-4453-b670-2ccc0d2b0475

      Kyllähän meidän muutkin puolueet, jopa persut, ovat ainakin suhtautuvinaan myötämielisesti työperäiseen maahanmuuttoon. Mutta muillakin perusteilla, vaikka turvapaikan hakijoina tänne tulevista tulee kyllä niitä tarvittavia ja jatkossa yhä kipeämmin tarvittavia työntekijöitä. Heissäkin on jo ihan valmiita sellaisiksi, kun hiukan oppivat suomenkieltä. Kouluttamalla heistä saadaan niitä lisää. Kantasuomalainenkin tarvitsee koulutusta työelämäkelpoiseksi päästäkseen, ja liian usein näyttää siltä, että monilta heistäkin puuttuu jopa halu kouluttautumiseen.

      Niin, ja ne uussuomalaiset tekevät sitten tulevia suomalaisia määräänsä nähden varmaankin jopa enemmän kuin kantasuomalaiset!

      • Anonyymi

        Harkintaa tarvitaan:
        Se on vain ikävä kyllä niin ,että tuo halu on tuoda Euroopan ulkopuolelta halpatyövoimaa .Työvoima rajoitteita työvoiman tuonnille ei ole kun eriokita ammatttillista osaamista tarvitaan. Eu:n sisällä on työvoiman vapaalikkuvuus kaikkinensa. Tuolle ei ole mitään rajoitteita nykyiselläänkään. Työvoiman tarveharkinnan purulla tarkoitetaan Euroopan ulkopuolista työvoiman tapaasti tuotavuuden sallimista ilman että saatavilla olevaa kotimaista työvoimaa on palkattava ensisijaisesti.

        Nykyisin poliitiiiikkaa käytetään ik'ävästi työmarkkina järjestön ,etupäässä Ek: n taholta tulevien vaatimusten toteutusvälineenä,joka on kaikkinensa hyvin kyseenalaista,sillä politiikot saava kansalta toimivaltuudet yvaltakunnan yhteisien asioiden hoitamiseen, ei työmarkkina asioiden,kuten edellisellä hallituskaudella taisi käydä,tuo raja kun on hiuksen hieno.

        Maahanmuuttoa sivuavat kysymykset oikeiston taholta sivuavatkin suurimmaksi osaksi halpa työvoiman saantia , jota osoittaa jo sen tausta ryhmittymän vaatimukset työehtojen purkamisien suhteen.

        https://yle.fi/uutiset/3-11012235

        Näissä työnhalpuuttamisen merkeissä on unohdetty miksi työtä tehdään ja että sen turvin on tarkoitus kyetä elättämään itsensä. Kun palkka ei riitä elämiseeen tarkoittaa se lisääntyviä sosiaalimenoja ,jolloin työtä tehdään asumistukin varassa. tuosta seuraa se että muut veronmaksajat hoitvat nuo vajaaksi jäävät palkan osat nousevilla verokustanuksilla,siltä osin kuin palka ei ole riittävä elämiseen.

    • Anonyymi

      aloha

    • Anonyymi

      "ymmärtävät maahanmuuttajien tarpeellisuuden"

      Maahanmuuttajia on kahdenlaisia, aivan kuten heihin suhtautumistakin on kahdelaista..

      On maahanmuuttajia ja on turvapaikkaturisteja.

      • Anonyymi

        vain työluvalla suomeen ja määräajaksi

        selkeintä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vain työluvalla suomeen ja määräajaksi

        selkeintä

        Tarvitsee,tarvitsee sehän on selvä. Mielipide koskee niitä, jotka ovat työkyisiä ja halukkaita tekemään työtä eläkseen, mutta ns. elättejä suomalainen vastustaa ymmärrettävästi sen takia, että sosiaaliturvan varaan tulleet tulevat lopulta kohtalon kysymykseksi Suomen taloudelle. Puhutaan jakamattomasta oikeudesta, mutta onko meillä oikeutta ottaa tänne ulkomailta elätettäviä tulevien sukupolviemme rasitteeksi. En katso jakamattoman oikeuden ulkomaalaisten hyväksi menevän suomalaisten ja varsinkin tulevien sukupolvien edelle. Ymmärtääkö tämä Ohisalo sellaista ollenkaan.Niin, kyllähän hänenkin sukupolvensa on jo kuollut ennen kuin tosipaikat todella tulevat eteen.
        Olisipa meillä politiikassa sellaisia visionäärejä ja profeetan taitoja omaavia, kuin oli aikoinaan Kari Suomalainen, joka jo eläessään ennusti Suomen nykyisen tilanteen.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      48
      4914
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3227
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1375
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      180
      1206
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      64
      887
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      868
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      847
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      708
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      697
    Aihe