Kaikki vain pelaavat

Anonyymi

Olen virallisesti ydinperheen äiti mutta epävirallisesti uusperheen. Ongelma on, että mies ja hänen lapsensa pelaavat koko ajan. Ongelma alkoi, kun miehen lapset saivat kännykät. Aluksi he saivat olla kännyköillään vain tunnin päivässä. Jossain vaiheessa sitten kiellot unohtuivat. Sen jälkeen päätimme, että kännykät saa avata vasta aamuyhdeksältä ja ne myös pitää sulkea iltayhdeksältä. Pelata sai tunnin aamupäivällä ja tunnin iltapäivällä. Tämä uusi järjestely ei ole kuitenkaan toiminut kovin hyvin. Aluksi aina kun mummi oli käymässä niin hän koitti houkutella lapsia leikkimään mutta turhaan, kännykkä oli kiinostavampi kuin vanha mummi joka saattaa minä päivänä hyvänsä päätyä hautaan. Nykyään hän ei edes yritä vaan tyytyy vain leikkimään poikani kanssa. Seuraava ongelma tuli kun miehenikin alkoi pelaamaan. Halusivatkohan hänen lapsensa, että hän kokeilee samaa peliä mitä hekin pelaavat vai halusikohan mieheni kokeilla sitä itse, en muista. Mieheni sitten jäi koukkuun peliin, mitä hän tuskin olisi itsekkään aikoinaan uskonut jos olisi kertonut. Nykyään mieheni alkaa pelaamaan heti kun herää ja lopettaa vasta iltamyöhään. Ja hänen lapsensahan tietysti ottavat mallia. Heidän äitinsä on kuulemma asettanut kännyköihin pelirajat mutta en yhtään tiedä, että kuinka monta tuntia se on, koska he pelaavat juuri yhtä paljon kuin ennenkin. Aluksi heidän olisi pitänyt saada pelata vain tunti, mutta en sitten tiedä mikä meni vikaan. Ärsyttää kun kaikki pelaavat kun on vieraita, tai olemme jossain kylässä tai kun istumme autossa. Nytkin olemme käymässä yhdessä paikassa jossa olisi vaikka kuinka erilaisia pelejä, leluja ja kirjoja. Ulkonakin olisi vaikka minkälaisia köysiratoja sun muita mutta ei, kännykkä on paljon kiinostavampi kuin oikea elämä. Olen sanonut monesti miehelleni, että meidänkin pitäisi asettaa rajoitukset kännyköihin, jotka koskevat kaikkia. Mutta mieheni ei innostu asiasta, tietenkään ei halua rajoittaa omaa pelaamistaan. Toinen vaihtoehto olisi, että kännykät ottaisi aina pois kun olisi muuta tekemistä tai jättäisi
kokonaan kotiin. En halua, että oma poika tottuu siihen että kaikki ovat vain kännyköillään eivätkä muuta teekkään.

30

922

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hei. Pelaako miehesi rahapelejä vai näitä sotapelejä? Olen itse huomannut saman,pelit vie leluista voiton nykyään lapsilla. Kurjaa, että tullaan riippuvaisiksi jostain jo lapsena.

      • Anonyymi

        Mieheni ei pelaa onneksi sentään rahapelejä muttei kyllä sotapelejäkään, vaan hän pelaa yhtä maatilapeliä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieheni ei pelaa onneksi sentään rahapelejä muttei kyllä sotapelejäkään, vaan hän pelaa yhtä maatilapeliä.

        Kannattais ehkä siirtyä rahapelien pelaamiseen niin vois samalla pelaamisen ohessa tienata rahaa? :)


    • Anonyymi

      Tänään erään työpaikkahakemuksen pitäisi olla perillä kolmelta, mieheni lähti viemään sitä kahtakymmentä vaille. Matkassa kestää puoli tuntia. Tänään kun tulin ulkoa niin yllätin mieheni taas pelaamasta kun hänen piti tehdä hakemusta. Mieheni sanoi, että hänen täytyy "jäsentää" ajatuksia. En voi tajuta sitä, että vaikka olisi paljon tärkeämpääkin tekemistä joka täytyisi saada jonkun tietyn ajan sisällä hoidettua niin silti vain pelataan. Mieheni varmaan teki hakemuksen turhaan kun hän saapuu sinne myöhässä. Toivottavasti oppisi edes joskus jotain, kuinkahan kauan siinä vain kestää.

      • Anonyymi

        Peliriipuvuus on paha ongelma, oli pelaaminen sitten rahalla tai ilman. Nykyajan lapset pelaa melkein kaikki jotain tai näpräävät kännyjä. Metrossa hävettää ihan kun aikuiset kanssa näpräävät kännyjä koko ajan. Lapset saa hiljaiseksi , kun antaa heidän pelata, pois silmistä ja vanhempi saa olla rauhassa. Ei hyvä asia.


      • Anonyymi

        Jätä hänet ja kiireesti, tulet vielä katumaan ettet tehnyt eroa jo nyt, hän ei parane koskaan jos ei maailma mullistu ...miksi ihmiset kertatoisensa jälkeen retkahtavat outoihin ilmisiin.


    • Anonyymi

      Olen yrittänyt houkutella miestäni liittymään kanssani perhepartioon. Hän kuitenkin sanoo, ettei hänellä ole aikaa. Olen kysellyt lähistöllä olevista partioista, että onko niillä perhepartiotoimintaa. Muutama on vastannut ettei ole, yhdestä kuitenkin vastattiin, että vain ryhmänjohtaja puuttuu. Itse en oikein ole pätevä siihen tehtävään mutta mieheni olisi. En siis välttämättä voi osallistua partioon poikani kanssa mikäli mieheni ei löydä aikaa. Parista partiosta ei ole kyllä vielä tullut vastausta. Minusta partio toisi loistavasti vastapainoa sille, että kaikki ovat jatkuvasti sisällä kännyköidensä ääressä. Leireille sun muille ei edes saa ottaa kännykkää mukaan, minusta tuo on niin hyvä idea, että sitä pitäisi noudattaa jokaisen harrastuksen kohdalla. Lapsipuolillekkin se olisi täydellinen harrastus, he kuitenkin käyvät meillä vain lomilla ja viikonloppuisin, joten en tiedä, että saisiko sen onnistumaan. Jos tämä ei toimi, niin täytyisi keksiä joku muu keino näyttää muille, että oikea elämä voi olla mielenkiintoisempi kuin pelit.

      • Anonyymi

        Entä lenkkeily, luonnossa käveleminen.. Fudista ym.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä lenkkeily, luonnossa käveleminen.. Fudista ym.

        Lenkkeilyä olen joskus yrittänyt mutta taidan olla niitä ihmisiä jotka eivät saa liikunnasta mielihyvää. Eikä mieskään yleensä innostu kovin pitkille lenkeille. Futis ei kiinosta mutta miestäni kiinostaisi sähly, hän vain ei jaksa lähteä kovin pitkälle harrastusten takia. Tällä kylällä ei taida olla sählytoimintaa eikä mieheni ole innostunut tarkistamaan asiaa. Luonnossa olisi mukava liikkua ja tällä kylällä on paljon luontoreittejä mutta aina kun mieheni sanoo, että voisimme joskus mennä niin silti hänellä on aina jotain "parempaa" tekemistä. Olemme käyneet kerran uimakoulussa pojan kanssa mikä oli ainakin mielestäni mukavaa. Se oli kuitenkin kallis harrastus ja se oli niin kaukana, että matkassa kesti kauemmin kuin sitten siellä harrastuksen parissa. Olen nyt käynyt lähistöllä olevat partiot läpi, mutta missään ei ole perhepartiotoimintaa. Jossain kauempana voisi olla mutta en tiedä, että jaksaako sitä ajaa tuntia tai kauemmin harrastukseen. Pitäisi yrittää saada mies suostuteltua mukaan tai voin yrittää liittyä yksin. Olisi kuitenkin paljon mukavampaa jos edes poika olisi mukana mutta en tiedä, että saako sen onnistumaan.


    • Anonyymi

      Mieheni on sanonut, ettei halua enää kuulla tänä vuonna mitään partiosta. Minusta on ihmeellistä, että jos minä yritän saada kaikille mukavan harrastuksen jossa liikuttaisiin ulkona eikä oltaisi koko ajan kännykällä tai tabletilla niin miestäni ei kiinosta.
      Sanoin miehelleni myös siitä, että hän nykyään viettää paljon enemmän aikaa pelaten mitä pojan kanssa. Sitten hän alkoi valittamaan, että jos en itse ole koko ajan pojan kanssa niin hänen täytyy huolehtia siitä.
      Yleensä jos yritän saada jotain tehtyä ja mieheni pelaa ja poika menee räpläämään jotain mitä ei saisi niin mieheni vain kantaa pojan syliini vaikka minulla olisi hommat kesken ja itse menee takaisin pelaamaan. Tänäänkin hän törkkäsi pojan niin voimakkaasti syliini että olin kaatua poika sylissä ja lyödä pääni syöttötuoliin. Pahimmassa tapauksessa olisin voinut vaikka kuolla niin kuin syntymätön lapsemmekin ja poikakin jos olisin sattunut kaatumaan vaikka lopuksi hänen päällensä.
      Mieheni myös sanoi, että hoitovapaalla olevan kuuluu hoitaa lasta. Mieheni on kuitenkin työtön joten minusta hän voisi hoitaa poikaa yhtä paljon.

    • Anonyymi

      Minkä ikäinen poika sinulla on? Ei kai syöttötuolissa vielä istuva voi partioon liittyä? Menkää äiti- lapsi kerhoihn ja jumppiin ym ym.

      • Anonyymi

        Poika on vasta reilut kymmenen kuukautta. Äiti ja lapsikerhoja täällä ei taideta järjestää eikä jumppia. Puolen tunnin ajomatkan päässä kyllä saattaisi olla jumppamahdollisuus mutta en viitsi lähteä sinne asti. Muuten jumppa kyllä kiinostaisi.


      • Anonyymi

        Unohtui tuosta edellisestä, että kyllä perhepartio on tarkoitettu vauvaikäisestä kouluikään asti oleville lapsille ja heidän vanhemmilleen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohtui tuosta edellisestä, että kyllä perhepartio on tarkoitettu vauvaikäisestä kouluikään asti oleville lapsille ja heidän vanhemmilleen.

        No sinulla touhua pienen kanssa. Kohta lähtee kävelemään ym mukavaa. Ei puoli tuntia niin pitkä matka ole mennä. Voisi olla mukava kokemus. Kyllä isän pitäisi osalistua lapsenhoitoon, varsinkin kun on kotona.


    • Anonyymi

      Eilen aamulla mieheni valitti sitä kun uni oli jäänyt lyhyeksi koska poika heräsi jo aamuyöllä. Sitten sanoin, että voihan sitä mennä aikaisemmin nukkumaan. Sitten mieheni syytti, että minulla kesti harrastuksessa niin myöhään, että sen takia ei päässyt aiemmin nukkumaan. Sanoin sitten miehelleni, että useinhan hän vain pelaa iltamyöhään vaikka minusta olisi järkevämpää mennä nukkumaan. Pari kertaa mieheni on jopa meinannut nukahtaa seisaalleen sen takia, ettei malta lopettaa pelaamista.
      Sitten kun söimme aamupuuroa niin minun piti viihdyttää poikaa kun hän oli potalla ja yrittää syödä samaan aikaan kun mieheni vain pelasi.

      • Anonyymi

        Jätä tuo hylkiö. Se on tietysti helpompi sanoa mutta elämä on raakaa teillä ei näytä olevan tulevaisuutta.


    • Anonyymi

      Onkohan tämä ketju trollausta.. ei kai 10kk istu potalla??

      • Anonyymi

        Kyllä meidän poika ainakin istuu potalla, miksei istuisi?


    • Anonyymi

      Sen takia, kun vauvat käyttää vaippoja.

    • Anonyymi

      Itse en usko, että vauvat oppisivat itse kuiviksi, kyllähän koiriakin täytyy käyttää välillä ulkona, miksi siis vauvan pitäisi tehdä koko ajan tarpeensa vaippaan?
      Asiasta toiseen, mieheni meni käymään ulkona ja sanoi lapsilleen, että heidänkin pitäisi tulla. Lapset eivät kuitenkaan ottaneet sitä kuuleviin korviinsa, vaan jatkoivat pelaamista. Sellaista se nykyään on ollut, kun he ovat tottuneet, että koko ajan saa vain pelata. Ennen he sentään tekivät jotain jos käski.
      Eilen myös tuli viesti paikallisesta partiosta, että seuraavana vuonna järjestettäisiin perhepartio. En tiedä, että kuka sitä rupeaa johtamaan, koska sanoin heille, että miestäni kiinostaisi, mutta hänellä ei ole aikaa. Eivätköhän he huomanneet sitä kohtaa jossa sanoin, ettei miehelläni ole aikaa, vai ovatkohan he löytäneet jonkun muun. Ainakin he kyselivät mieheni yhteystietoja.

    • Anonyymi

      Koittakaa nauttia isänpäivästä. Et sinä ilmeisesti voi asialle mitään jos lapset pelaavat, se on tätä nyky aikaa ikävä kyllä. Onko sinulla hyvät välit vanhempiin lapsiin? Tottelevatko sinua ja kunnioittavat?

    • Anonyymi

      "Avioliittoneuvola" ei liene varmaan tässä elämäntilanteessa tarpeen, sillä käyn jo asioita läpi erään ammattihenkilön kanssa. Sitä kautta saan varmaan apua miehen peliriippuvuuteen.
      Minusta olisi vain mukava viettää taas aikaa normaalina perheenä eikä niin, että kaikki asiat jäävät tekemättä tai valitaan mielummin aina se sama peli kuin vaikka joku uusi leikki. Minulla on aika hyvät välit miehen lapsiin ja he ainakin uskoakseni kunnioittavat minua. En itse vain oikein pidä heidän komentamistaan ja kaitsemistaan minun tehtäväni, vaan minun mielestäni se on enemmänkin mieheni tehtävä. Mieheni kyllä haluaisi joskus nähdä sen päivän, kun minä alan komentamaan hänen lapsiaan.

    • Anonyymi

      Tänään puhdistin hiusharjaa, mieheni pelasi ja poika räpläsi CD:itä. Mieheni sanoi, että minun pitäisi leikkiä pojan kanssa. Kysyin mieheltäni, että miksei hän itse leiki ja hänelle näyttää olevan peli tärkeämpi kuin oma poika. Myöhemmin kun poika konttasi mieheni luokse niin mieheni vain sanoi, että enkö voi nyt ottaa sitä poikaa.
      Minusta on ihmeellistä että mieheni itse halusi lapsen mutta nyt sitten joku peli menee hänen edelle.

      • Anonyymi

        Peliriippuvuus on sairaus, oli kyse mistä tahansa pelistä ja se loppuu sitten vasta, kun pelaaja niin päättää. Yleensä pelit menevät jopa perheen edelle. Surullista, mutta totta.


    • Anonyymi

      Ydinperheen äiti täällä kirjoittelee päiväkirjamaisesti tapahtumia terveyspalstalle.

    • Anonyymi

      Saa hän kirjoittaa. Hänen perheellä peliongelmaa, josta hän kärsii.

      • Anonyymi

        Jaa että terveyspalstalle höpöttelee päiviensä tapahtumat.


    • "Nykyään mieheni alkaa pelaamaan heti kun herää ja lopettaa vasta iltamyöhään. "

      Olisi mielenkiintoista tietää mikä peli on näin koukuttava? Voisitko kertoa pelin nimen? Haluaisin itsekkin kokeilla, ja ehkä liittyä miehesi pelikaveriksi siinä pelissä :)

      • Anonyymi

        Se on eräs maatilapeli, mutta nimeä en viitsi kertoa kun sitä nuin kysytään. Meillä itselläkin on vanha maatila, eläimiä ei kyllä ole muuta kuin kanoja. Kun miehen lapset alkoivat pelata kyseistä peliä niin mieheni kysyi heiltä, että eikö ole järkevämpää hoitaa oikeaa maatilaa kuin vain hoitaa sellaista pelissä. Nykyään mieheni osalta on jäänyt oikean kotimme hoito sivuun kun hän mielummin hoitaa maatilaansa vain pelissä.


    • Anonyymi

      jeesus mitä luusereita teidän isät on
      Itse isänä osallitun aivan kaikkeen perheen kanssa ja enemmän. Mikä teidän isejä riivaa

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5056
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1462
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe