Suomen hallitukset ovat sillisalaattia - Jyrki Kataisen sextetti sen aloitti

Suomesta on tullut vaikea maa hallita, jossa hallitukset horjuvat toistuvasti
Ilkka Luoma 3.12. 9:07
Näennäisdemokratiahokema on luonut "liikaa" puolueita. Yllättävä vertaus koko muuhun eläinkuntaan tuottaa vain yhden "puolueen" - evoluution, joka onkin paljon vanhempi kuin kuuluisa Forssan henki!

Tämä meille ihmisille ihmetystä aiheuttava "evoluutio-ideologia" ei meille oikein diktatuurina taivu, vaikka se itsessään kohtelee sopeumallisella ja hallitulla kilpailuasetelmalla kaikkia - lopulta aina tasa-arvoisesti. "Syö tai tule syödyksi" - vertaa tässä hevonen laukalle ja myrskyä vesilasiin nostatettuun PM Antti Rinne caseen!

Liikaa puolueita. Aloitetaan raivaus. Keskusta ja Perussuomalaiset ja Keskusta yhdistetään Veikko Vennamon hengessä, olihan Veikko alkujaan maalaisliittolainen, jonka kyllä kansa tietää. Riita presidentti Urho Kekkosen kanssa ajoi Veikon puolupakolaisuuteen.

Seuraavaksi yhdistetään demarit, Vasemmisto ja yllättäen sosiaaliset vihertyjät eli Vihreät - heillä on lopulta yhteinen teema - inhimillisyys. Kokoomus voidaan naittaa ruotsalaisille, sillä kykypuolueina porvarit osaavat ruotsia.

Jäljelle jäävät kristilliset, sillä hartaille pitää olla aina oma turvavyöhykkeensä ja nuhteessa elävä Kristillisdemokraatit tarjoaa hengenravintoa sitä haluaville. Harkimo voi jäädä purjehtimaan yksin, sillä se voisi olla huomisen puoluepolitiikan kehityshautomo.

Kansa kiittää, kun vaalivalinnat tulevat helpommiksi. Kyllä kansa tietää. Ja kansalaiset saavat näin mahdollisuuden kahden puolueen hallituksille, ellei jopa yhden, jos yleisinhimillinen sosiaalisesti ympäristöosaaja vihervasemmistona yltää jopa yli 50 prosenttiin.

Sekin on mahdollista, että isänmaalliset reviiripuolustajat perussuomalaisina vahvistettuna "ruoka maalta tulee" kannattajien kanssa voivat hekin yltää yli puoleen äänistä.

Kokoomus kykypuolueena jää noin 23 prosenttiin - onhan tunnettua, että itseään älykkäinä pitävät kokevat aina olevansa lukumäärävähemmistönä. Rahvashan ei usein ymmärrä talouden voitollisia ja osinkoja tuottavia kasvuhokemafundamentteja.

...
8159

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hesarin otsikko! Ilmeisesti Ilkka Lyuoma halusu kommentoida itse HS-artikkelia, mutta unohtui mainita se!

      • Anonyymi

        Puuttunut kunnon miehet.. Laskutaidottomat koheltajat aina tyrii!

      • Anonyymi

        Onko oikeasti? Trolli on monesti väittänyt näin, mutta eipä ole kommenttia ollut.

        Miksi ylipäätään pitää esitellä HS:n jutun kommenttikenttään sepitettyä aivopierua täällä? Sehän on jo koko kansan naureskeltavana Hesarissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        24:ssa on laajempi lukijakunta kuin Hesarilla. Hesaria rajoittavat myös maksumuurit. Täällä ei ole maksumuureja. On hyvä, että Ilkka Luoman kaltaisia oikeita henkilöitä on täällä avaajina. Asiatekstiä lähes kaikki.

        Täällä on lisäksi paljon räkyttäjiä - puskien takaa. Onneksi noita peräkammarilaisia on vähän - oletko sinä yksi heistä? Voisinko jotenkin auttaa?

        Täysi aivopieru: edes teksti ei taaskaan vastaa otsikkoa, mikä on hirveä munaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko oikeasti? Trolli on monesti väittänyt näin, mutta eipä ole kommenttia ollut.

        Miksi ylipäätään pitää esitellä HS:n jutun kommenttikenttään sepitettyä aivopierua täällä? Sehän on jo koko kansan naureskeltavana Hesarissa.

        Kyllä on ilkuttu Antille ja sen huumepissaliisoillekin, tyrijöille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on ilkuttu Antille ja sen huumepissaliisoillekin, tyrijöille!

        Silti aloittajan kirjoitelma on sekava
        Varmaan aamuyön tunteina taas kehuu omaa älämölöään vaikka kommentilla ”terävä aloitus”

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysi aivopieru: edes teksti ei taaskaan vastaa otsikkoa, mikä on hirveä munaus.

        Hyvin vastaa, Jyrkillä oli sextetti, nyt oli viisikko - Jyrki lähti pakoon kesken kauden - Antti erosi kesken kauden - ja itse teksti, jossa todetaan monikirjohallitukset epävarmoiksi ja riitaisiksi - pitää paikkansa. Hyvä aloitusteksti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silti aloittajan kirjoitelma on sekava
        Varmaan aamuyön tunteina taas kehuu omaa älämölöään vaikka kommentilla ”terävä aloitus”

        Aika selvä aloitusteksti ja ennustava!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin vastaa, Jyrkillä oli sextetti, nyt oli viisikko - Jyrki lähti pakoon kesken kauden - Antti erosi kesken kauden - ja itse teksti, jossa todetaan monikirjohallitukset epävarmoiksi ja riitaisiksi - pitää paikkansa. Hyvä aloitusteksti.

        Toinen torvi - ettei olisi itse avaaja - ei ymmärrä, että tekstin on vastattava otsikkoa.

        Ei tekstissä perustella otsikkoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko oikeasti? Trolli on monesti väittänyt näin, mutta eipä ole kommenttia ollut.

        Miksi ylipäätään pitää esitellä HS:n jutun kommenttikenttään sepitettyä aivopierua täällä? Sehän on jo koko kansan naureskeltavana Hesarissa.

        Löysitkö tämän Hesarista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toinen torvi - ettei olisi itse avaaja - ei ymmärrä, että tekstin on vastattava otsikkoa.

        Ei tekstissä perustella otsikkoa.

        En ole avaaja, vaikka toivoisinkin voivani kirjoittaa yhtä hyvä tekstejä - tuokin oli hyvä ja huomiseen katsova. Joku toimittaja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole avaaja, vaikka toivoisinkin voivani kirjoittaa yhtä hyvä tekstejä - tuokin oli hyvä ja huomiseen katsova. Joku toimittaja?

        Buahhaaa...monesti esiintynyt sivupersoona sitten.
        Ainekirjoitusko oli syynä, että peruskoulu jäi kesken?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puuttunut kunnon miehet.. Laskutaidottomat koheltajat aina tyrii!

        Nyt on kunnon naiset - Sanna Marin kurmootti oikein kunnolla kokkareiden Petteri Orpoa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysi aivopieru: edes teksti ei taaskaan vastaa otsikkoa, mikä on hirveä munaus.

        Kokkareiden Orpo oli aivopieru, kun kiimaisena kosiskeli Kepun Katri Kulmunia - eilen a-studio/ Yle1

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silti aloittajan kirjoitelma on sekava
        Varmaan aamuyön tunteina taas kehuu omaa älämölöään vaikka kommentilla ”terävä aloitus”

        En huomannut sekavuutta, jos huomasit, niin kerrotko tänne se avoimesti - ei räkättäen, vaan asiapohjaisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puuttunut kunnon miehet.. Laskutaidottomat koheltajat aina tyrii!

        Katainenko laskutaidoton, ei varmaan, sillä hän osasi nostaa valtion velkaa reippaasti!

      • Anonyymi

        Henkilöiden nimet oikein: Ilkka Luoma :-)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysi aivopieru: edes teksti ei taaskaan vastaa otsikkoa, mikä on hirveä munaus.

        Miksi Jyrki Katainen pakeni Brysseliin - kesken eduskuntakauden?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henkilöiden nimet oikein: Ilkka Luoma :-)

        Vessan peilistäkö sen huomasit?

    • Anonyymi

      Suomi saa nuorimman pääministerin! Sanna Marinin!

      • Anonyymi

        Tuokaan ei liity otsikkoon "Suomen hallitukset ovat sillisalaattia - Jyrki Kataisen sextetti sen aloitti" kuten ei heikkolahjaisen avaajan sepustus.

    • Anonyymi

      Eteläranta 10 takapiruilla on sormet pelissä, selvästikin on tavoitteena saada hallitus nurin. Sipilän toimet tukee hyvin sitä olettamaa.

      Tosin keskusta ei ole demarien ystävä ei ainakaan täällä junttimaaseudulla.

    • Anonyymi

      Otsikko ja teksti sopivat toisiinsa kuin hajuvesi lihapullan.
      Otsikon väitteitä ei perustella millään tavalla.

      Ei jatkoon

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe