Virukset kilpajuoksevat - evoluution tahdissa

Kiinassa on 1398 miljoonaa asukasta - joka vuosi tulee lisää yli Suomen väkiluvun. Kiinalaisia riittää jokaiselle suomalaiselle noin 250 toveria, kaveria tai muutoin vain ystävää! Se on paljon, ja antaa hyvän kuvan Kiinan koosta, joka on pinta-alaltaankin liki koko EU' n kokoinen.

Me emme tiedä miten yhtä maailman vanhinta yhtäjaksoista korkeakulttuuria - Kiinaa parhaiten ohjastetaan, mutta neuvoja annamme täältä hanakasti, sen kummemmin miettimättä. Oletamme tapojemme demokratiassamme olevan niitä oikeita. Kiinalaiset eivät tunnetusti sekaannu muiden itsenäisten sisäisiin asioihin.

Kohta lähtee käyntiin maailman suurin matkailuliikenne - Kiina kääntyy omalle Uudelle Vuodelle - Rotan vuodelle. Maan sisäinen liikenne liikuttaa satoja miljoonia ihmisiä - jopa koko EU-väen suuruisesti!

Kiina koki vuonna 2003 SARS-epidemian, alussaan hidas byrokratia käynnistyi lopulta tehokkaasti ja SARS-torpattiin; kuolleita noin 300-500 riippuen uutisoijasta. Tuo vastaisi tänne meille Suomeen suhteessa noin vajaata kahta menehtynyttä!

Kiinassa on yli sata miljoonakaupunkia ja nykyaikaiset luotijunat, sisäiset lentoyhteydet ja moottoritiet yhdistelevät niitä jo länsimodernisti. Onkin erityisen tärkeää ryhtyä vahvoihin toimiin, jotta epidemialta vältytään.

Kiina on ylhäältä käskytysvaltio, ja tässä kohdin se on tehokasta. Saadun tiedon mukaan Kiinan Keskushallinto tilasi erikoispikatoimituksina kaikilta "kuumemittaritehtailta" 14 miljoonaa mittaria, jotta saadaan mittaukset käyntiin kaikilla tutkimuspisteillä - mittari per 100 kiinalaista!

Itse viruksien kehitys saattaa olla pelottavaa, koska emme tunne miten noiden elämän ja kuoleman rajoilla elävässä organismissa evoluutio vaikutttaa - virus kilpajuoksee kehityksessään kuten me ihmisetkin.

Virukset olivat ensimmäisiä Maamme päällä - me tulimme evoluution peliin vasta paljon myöhemmin. Viruksilla lienee myös tehtävä, mutta emme tunne sitä, muuta kuin sen, että sekin haluaa lisääntyä!

...
8738

195

660

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jännä satu tämä evoluutio. Taas saatiin "todisteita" teorian puolesta kun uutishaastattelijakin totesi :" siis evoluutio toimii kun virus muuntuu ihmisestä toiseen tarttuvaksi kahdessa tunnissa ". :D

      Kyllä te olette huvittavia. Kukaan ei voi todistaa ettei se ollut alunperin ihmisestä toiseen tarttumiskykyinen mutta evoluution summittainen liittäminen joka asiaan oooonnn niiinnn muuukaaavaaa.

      • Anonyymi

        Näin on. On hyvä tietää, että siltä jäi peruskoulukin kesken. Evoluutiosta se ei ymmärrä mitään.

      • Anonyymi

        Evoluutio määrittää koko biologian.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio määrittää koko biologian.

        Lintsasit surkimus biologian tunnit ja keksit omiasi! Typerästä kommentista päätellen taidat olla yksi savolaispelle jortikasta.

      • Anonyymi

        Aika on evoluutiolle suhteellista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintsasit surkimus biologian tunnit ja keksit omiasi! Typerästä kommentista päätellen taidat olla yksi savolaispelle jortikasta.

        Katkera kalle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio määrittää koko biologian.

        salaperäinen kellotaajuus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio määrittää koko biologian.

        Voimmeko kutsua Big bangin heti jälkeistä aikaa evoluution määrittämäksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika on evoluutiolle suhteellista!

        Missä kohdin mitattava aika "pysähtyy"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on. On hyvä tietää, että siltä jäi peruskoulukin kesken. Evoluutiosta se ei ymmärrä mitään.

        Evoluutiomyytistä tuskin voikaan "ymmärtää", on se sellaista tuubaa faktoja vastaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio määrittää koko biologian.

        Evoluutio järjesteli aikanaan 1950-luvulla aasialaisen viruksen ja 1960-luvulla hongkongilaisen - miljoonia menehtyi. Espanjan tautiin menehtyi pelkästään Suomessa noin 100 vuotta sitten noin 34 000 ... Että näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        salaperäinen kellotaajuus

        Mitä tapahtuu atomien ja molekyylien väleillä - millaista informaatiota siellä liikkuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        salaperäinen kellotaajuus

        Huhutaan keksityn tuomiopäivän virus 1]. Ensinnäkin ei ole varmaa, että juuri ihminen laboratorioissaan olisi tällaisen oivalluksen saanut ja kehittänyt ”kaiken tappavan yksinkertaisen nanobotin”. Saattoi olla niin, että itse virus, prioni tai bakteeri edesauttoivat omaa pikaevoluutiota ja rakentuivat häijymmäksi kuin kemistit suunnittelivatkaan.

        Emme tiedä, mistä virukset ja muut mikrobit ovat lähtöisin – joka tapauksessa ajoilta ennen meitä, ennen muita nisäkkäitä ja vieläpä ennen mitään kasveja – ehkäpä olivat ne ensimmäiset, jotka kantavat meidän kaikkien lähtökohtageenejä tai ”syntysanoja” – siispä siellä voi ”asustaa” kaiken tieto – tieto myös tuhoutumisesta, jos se niin halutaan tapahtuvan.

        Emme tiedä sitäkään, mistä mikrobit saavat ohjauksensa, vai ovatko ne täysin itsellisiä toimijoita – mikäli eivät, niin olisi otaksuttavaa, että alkuräjähdyksen ”kantoaalto” saattaa olla tiedonsiirtäjä jostain, mitä emme tiedä. Avaruudessa vellovat neutriinomyrskytkin saattavat kantaa tietoa, miten toimia – siis mikrobien toimia ---

        1] Kumpi kehittää – ihminen vai virus itsessään ulkoa tullein ohjein ~ http://www.sciencemag.org/content/early/2013/05/01/science.1229455

        [2005] Kaikki alkoi pienen pienestä häiriöstä täydellisessä harmoniassa. Lähes olematon painovoimahäiriö synnytti alun maailmalle, jossa jatkamme luonnon ja evoluution muutostaistelua elosta, tasapainosta ja sen järkyttämisestä. Lintuinfluenssa on saanut valtavat mittasuhteet sen muunnosvoimaan nähden.

        Likainen vesi ja siinä elävät mikrobit tappavat miljoonia ihmisiä. H5N1/HX/NZ saa/ saavat suhteettoman palstamäärän, koska se lähestyy lintukotoamme ja uhkaa mielenrauhaamme.

        Virus on pienin muuntumiskykyinen reagoiva kohde,

        jolle voidaan tehdä vastatoimenpiteitä. Virukset ilmestyivät ennen monisoluisia eliöitä; virukset ovat harjoitelleet evoluutiota ja ohjailleet tasapainoa vuosimiljoonien ajan tappaen ympäriltään, ollen itse yleensä kaikkein haavoittuvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voimmeko kutsua Big bangin heti jälkeistä aikaa evoluution määrittämäksi?

        Sangen kiusallinen kysymys!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä kohdin mitattava aika "pysähtyy"?

        Kun liike lakkaa - totaalisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio järjesteli aikanaan 1950-luvulla aasialaisen viruksen ja 1960-luvulla hongkongilaisen - miljoonia menehtyi. Espanjan tautiin menehtyi pelkästään Suomessa noin 100 vuotta sitten noin 34 000 ... Että näin.

        Musta surma tappio puolet eurooppalaisista - satoja vuosia sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutiomyytistä tuskin voikaan "ymmärtää", on se sellaista tuubaa faktoja vastaan...

        Evoluutioteoria on usein toisistaan riippumattomin tavoin todennettu tieteellinen teoria, joka selittää Maan biodiversiteetin. Sitä tutkitaan sadoissa maailman parhaissa yliopistoissa, eikä sille edes ole tieteellistä kilpailijaa.
        Evoluutioteorian vastustajista 99 % perustaa vastustuksensa uskonnolliseen uskoon, peittelevät he sitä pseudotieteellisillä tarinoillaan tai ei.
        Mitä ymmärtämiseen tulee, niin evoluutioteorian perusteet ova jopa varsin helppo ymmärtää.

        Muistan itse aasialaisen -50 luvun puolen välin jälkeen, kun olin pikkupoika. Perheestämme kaikki itseäni lukuun ottamatta sairastuivat ja tauti oli ankara. Suomessa kuoli 1300 ihmistä. Tappavuus oli tavallista kausi-influenssaa suurempi, mutta pienenmpi kuin koronaviruksella. Kymmenisen vuotta myöhemmin tuli honkogilainen ja se tarttui minuunkin.
        Niitä tunnuttiin pidettävän silloin lähes normaaleina ihmisten tautikirjoon kuuluvina "kulkutauteina"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tapahtuu atomien ja molekyylien väleillä - millaista informaatiota siellä liikkuu.

        Kun atomit kasaantuvat molekyyleiksi, ne noudattavat yhtä yksinkertaista sääntöä, on molekyyli miten monimutkainen tahansa: "Hakeudu alimpaan energiatilaan."
        Jos googlaat "Kemiallinen sidos" niin sieltä löydät mm. ioni, kovalentti ja metallisidokset, Van der Waalsin voiman, dipoli-dipoli sidoksen ja vetysidoksen. Jos haluat tarkempaa tietoa, jokaisen voiman nimi on linkki kyseistä voimaa käsittelevään artikkeliin.

        Informaatio perustuu sähkömagneettiseen vuorovaikutukseen ja sitä välittävät fotonit, virtuaaliset tai reaaliset.

        Että sellaisia voimia ja sellaista informaatiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio määrittää koko biologian.

        Luehan Tieteessä tapahtuu 1/2020 - juttu Darwinista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintsasit surkimus biologian tunnit ja keksit omiasi! Typerästä kommentista päätellen taidat olla yksi savolaispelle jortikasta.

        Evoluutio on näemmä ajanut tämän Turmiolan peräkammariin! ;-)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika on evoluutiolle suhteellista!

        Onko evoluutio jatkuvaa vai sykäyksittäistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutioteoria on usein toisistaan riippumattomin tavoin todennettu tieteellinen teoria, joka selittää Maan biodiversiteetin. Sitä tutkitaan sadoissa maailman parhaissa yliopistoissa, eikä sille edes ole tieteellistä kilpailijaa.
        Evoluutioteorian vastustajista 99 % perustaa vastustuksensa uskonnolliseen uskoon, peittelevät he sitä pseudotieteellisillä tarinoillaan tai ei.
        Mitä ymmärtämiseen tulee, niin evoluutioteorian perusteet ova jopa varsin helppo ymmärtää.

        Ketjussa monia erinomaisia kommentteja! Välissä vain yksi räkyttäjä ... :-)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika on evoluutiolle suhteellista!

        Ehkä paljon muutakin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        salaperäinen kellotaajuus

        Mitä tarkoitat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voimmeko kutsua Big bangin heti jälkeistä aikaa evoluution määrittämäksi?

        Ensimmäisestä sekunnista alkaen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutiomyytistä tuskin voikaan "ymmärtää", on se sellaista tuubaa faktoja vastaan...

        Avaaja lienee virologi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio järjesteli aikanaan 1950-luvulla aasialaisen viruksen ja 1960-luvulla hongkongilaisen - miljoonia menehtyi. Espanjan tautiin menehtyi pelkästään Suomessa noin 100 vuotta sitten noin 34 000 ... Että näin.

        Musta surma tuhosi puolet eurooppalaisista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tapahtuu atomien ja molekyylien väleillä - millaista informaatiota siellä liikkuu.

        Superkysymys!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huhutaan keksityn tuomiopäivän virus 1]. Ensinnäkin ei ole varmaa, että juuri ihminen laboratorioissaan olisi tällaisen oivalluksen saanut ja kehittänyt ”kaiken tappavan yksinkertaisen nanobotin”. Saattoi olla niin, että itse virus, prioni tai bakteeri edesauttoivat omaa pikaevoluutiota ja rakentuivat häijymmäksi kuin kemistit suunnittelivatkaan.

        Emme tiedä, mistä virukset ja muut mikrobit ovat lähtöisin – joka tapauksessa ajoilta ennen meitä, ennen muita nisäkkäitä ja vieläpä ennen mitään kasveja – ehkäpä olivat ne ensimmäiset, jotka kantavat meidän kaikkien lähtökohtageenejä tai ”syntysanoja” – siispä siellä voi ”asustaa” kaiken tieto – tieto myös tuhoutumisesta, jos se niin halutaan tapahtuvan.

        Emme tiedä sitäkään, mistä mikrobit saavat ohjauksensa, vai ovatko ne täysin itsellisiä toimijoita – mikäli eivät, niin olisi otaksuttavaa, että alkuräjähdyksen ”kantoaalto” saattaa olla tiedonsiirtäjä jostain, mitä emme tiedä. Avaruudessa vellovat neutriinomyrskytkin saattavat kantaa tietoa, miten toimia – siis mikrobien toimia ---

        1] Kumpi kehittää – ihminen vai virus itsessään ulkoa tullein ohjein ~ http://www.sciencemag.org/content/early/2013/05/01/science.1229455

        [2005] Kaikki alkoi pienen pienestä häiriöstä täydellisessä harmoniassa. Lähes olematon painovoimahäiriö synnytti alun maailmalle, jossa jatkamme luonnon ja evoluution muutostaistelua elosta, tasapainosta ja sen järkyttämisestä. Lintuinfluenssa on saanut valtavat mittasuhteet sen muunnosvoimaan nähden.

        Likainen vesi ja siinä elävät mikrobit tappavat miljoonia ihmisiä. H5N1/HX/NZ saa/ saavat suhteettoman palstamäärän, koska se lähestyy lintukotoamme ja uhkaa mielenrauhaamme.

        Virus on pienin muuntumiskykyinen reagoiva kohde,

        jolle voidaan tehdä vastatoimenpiteitä. Virukset ilmestyivät ennen monisoluisia eliöitä; virukset ovat harjoitelleet evoluutiota ja ohjailleet tasapainoa vuosimiljoonien ajan tappaen ympäriltään, ollen itse yleensä kaikkein haavoittuvin.

        Avatkaanhan tuo Science -linkki, ellei kinkki ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistan itse aasialaisen -50 luvun puolen välin jälkeen, kun olin pikkupoika. Perheestämme kaikki itseäni lukuun ottamatta sairastuivat ja tauti oli ankara. Suomessa kuoli 1300 ihmistä. Tappavuus oli tavallista kausi-influenssaa suurempi, mutta pienenmpi kuin koronaviruksella. Kymmenisen vuotta myöhemmin tuli honkogilainen ja se tarttui minuunkin.
        Niitä tunnuttiin pidettävän silloin lähes normaaleina ihmisten tautikirjoon kuuluvina "kulkutauteina"

        Sain hongongilaisen, kuume nousi 42:een

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko evoluutio jatkuvaa vai sykäyksittäistä?

        Juuri nyt, mutta miten evoluutio "ottaa kiinni ajasta"?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Musta surma tuhosi puolet eurooppalaisista

        Espanjan tauti 100 vuotta sitten, Aasialainen 1958 ja Hongkongilainen 1968 ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avatkaanhan tuo Science -linkki, ellei kinkki ...

        Siis linkki, ei "kinkki" ;-)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä kohdin mitattava aika "pysähtyy"?

        Ainakin neuvostoliitossa se "pysähtyi". Kohdasta sanoisin, että jossain sielä punaisen torin laitamilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tapahtuu atomien ja molekyylien väleillä - millaista informaatiota siellä liikkuu.

        Emme täällä THL:llä ole vielä keskittyneet niin pienten kavereiden "juoruiluun". Pienimmät organismit, joiden juttuja olemme onnistuneet kuuntelemaan ovat toistaiseksi olleet hammaspeikko ja siittiö. Ja niidenkin juttelu rajautui vain sanaan "päivää".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Musta surma tuhosi puolet eurooppalaisista

        Ja musta se teki siinä oikein.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio määrittää koko biologian.

        Evoluutio istuu myös sinussa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika on evoluutiolle suhteellista!

        Hetki nyt!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voimmeko kutsua Big bangin heti jälkeistä aikaa evoluution määrittämäksi?

        Ollen jatkuvassa muutoksessa, kunnes järjestelmä totaalisesti pysähtyy!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tapahtuu atomien ja molekyylien väleillä - millaista informaatiota siellä liikkuu.

        Mitä tapahtuu, kun elektronit pysähtyvät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huhutaan keksityn tuomiopäivän virus 1]. Ensinnäkin ei ole varmaa, että juuri ihminen laboratorioissaan olisi tällaisen oivalluksen saanut ja kehittänyt ”kaiken tappavan yksinkertaisen nanobotin”. Saattoi olla niin, että itse virus, prioni tai bakteeri edesauttoivat omaa pikaevoluutiota ja rakentuivat häijymmäksi kuin kemistit suunnittelivatkaan.

        Emme tiedä, mistä virukset ja muut mikrobit ovat lähtöisin – joka tapauksessa ajoilta ennen meitä, ennen muita nisäkkäitä ja vieläpä ennen mitään kasveja – ehkäpä olivat ne ensimmäiset, jotka kantavat meidän kaikkien lähtökohtageenejä tai ”syntysanoja” – siispä siellä voi ”asustaa” kaiken tieto – tieto myös tuhoutumisesta, jos se niin halutaan tapahtuvan.

        Emme tiedä sitäkään, mistä mikrobit saavat ohjauksensa, vai ovatko ne täysin itsellisiä toimijoita – mikäli eivät, niin olisi otaksuttavaa, että alkuräjähdyksen ”kantoaalto” saattaa olla tiedonsiirtäjä jostain, mitä emme tiedä. Avaruudessa vellovat neutriinomyrskytkin saattavat kantaa tietoa, miten toimia – siis mikrobien toimia ---

        1] Kumpi kehittää – ihminen vai virus itsessään ulkoa tullein ohjein ~ http://www.sciencemag.org/content/early/2013/05/01/science.1229455

        [2005] Kaikki alkoi pienen pienestä häiriöstä täydellisessä harmoniassa. Lähes olematon painovoimahäiriö synnytti alun maailmalle, jossa jatkamme luonnon ja evoluution muutostaistelua elosta, tasapainosta ja sen järkyttämisestä. Lintuinfluenssa on saanut valtavat mittasuhteet sen muunnosvoimaan nähden.

        Likainen vesi ja siinä elävät mikrobit tappavat miljoonia ihmisiä. H5N1/HX/NZ saa/ saavat suhteettoman palstamäärän, koska se lähestyy lintukotoamme ja uhkaa mielenrauhaamme.

        Virus on pienin muuntumiskykyinen reagoiva kohde,

        jolle voidaan tehdä vastatoimenpiteitä. Virukset ilmestyivät ennen monisoluisia eliöitä; virukset ovat harjoitelleet evoluutiota ja ohjailleet tasapainoa vuosimiljoonien ajan tappaen ympäriltään, ollen itse yleensä kaikkein haavoittuvin.

        Korona ei ole kotoisin laboratorioista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio määrittää koko biologian.

        Evoluutio on Elämän tahdittaja - omalla mystisellä kellotaajuudella, jota emme tiedä, emmekä ymmärrä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintsasit surkimus biologian tunnit ja keksit omiasi! Typerästä kommentista päätellen taidat olla yksi savolaispelle jortikasta.

        Onko sinulla heikko itsetunto - huutelet pusikoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun liike lakkaa - totaalisesti.

        Kun elektroni pysähtyy, se syöksyy atomin ytimeen - jokainen kemiaa lukenut ymmärtää tuolloin, että universum luhistuu lähelle "lähtöpistettään"!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio on näemmä ajanut tämän Turmiolan peräkammariin! ;-)

        Kommenttiketjun ainoa räkyttäjä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on. On hyvä tietää, että siltä jäi peruskoulukin kesken. Evoluutiosta se ei ymmärrä mitään.

        Käytätkö "se" -muotoista kolmatta esineellistä persoonaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintsasit surkimus biologian tunnit ja keksit omiasi! Typerästä kommentista päätellen taidat olla yksi savolaispelle jortikasta.

        näyttää turmiolasta turahtavan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        salaperäinen kellotaajuus

        Voittaako ihminen Koronaviruksen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä kohdin mitattava aika "pysähtyy"?

        Ei missään, koska se on staattinen alusta loppuun!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tapahtuu atomien ja molekyylien väleillä - millaista informaatiota siellä liikkuu.

        Millaisia atomeja tarvitaan, jos rakentaisimme viruksen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huhutaan keksityn tuomiopäivän virus 1]. Ensinnäkin ei ole varmaa, että juuri ihminen laboratorioissaan olisi tällaisen oivalluksen saanut ja kehittänyt ”kaiken tappavan yksinkertaisen nanobotin”. Saattoi olla niin, että itse virus, prioni tai bakteeri edesauttoivat omaa pikaevoluutiota ja rakentuivat häijymmäksi kuin kemistit suunnittelivatkaan.

        Emme tiedä, mistä virukset ja muut mikrobit ovat lähtöisin – joka tapauksessa ajoilta ennen meitä, ennen muita nisäkkäitä ja vieläpä ennen mitään kasveja – ehkäpä olivat ne ensimmäiset, jotka kantavat meidän kaikkien lähtökohtageenejä tai ”syntysanoja” – siispä siellä voi ”asustaa” kaiken tieto – tieto myös tuhoutumisesta, jos se niin halutaan tapahtuvan.

        Emme tiedä sitäkään, mistä mikrobit saavat ohjauksensa, vai ovatko ne täysin itsellisiä toimijoita – mikäli eivät, niin olisi otaksuttavaa, että alkuräjähdyksen ”kantoaalto” saattaa olla tiedonsiirtäjä jostain, mitä emme tiedä. Avaruudessa vellovat neutriinomyrskytkin saattavat kantaa tietoa, miten toimia – siis mikrobien toimia ---

        1] Kumpi kehittää – ihminen vai virus itsessään ulkoa tullein ohjein ~ http://www.sciencemag.org/content/early/2013/05/01/science.1229455

        [2005] Kaikki alkoi pienen pienestä häiriöstä täydellisessä harmoniassa. Lähes olematon painovoimahäiriö synnytti alun maailmalle, jossa jatkamme luonnon ja evoluution muutostaistelua elosta, tasapainosta ja sen järkyttämisestä. Lintuinfluenssa on saanut valtavat mittasuhteet sen muunnosvoimaan nähden.

        Likainen vesi ja siinä elävät mikrobit tappavat miljoonia ihmisiä. H5N1/HX/NZ saa/ saavat suhteettoman palstamäärän, koska se lähestyy lintukotoamme ja uhkaa mielenrauhaamme.

        Virus on pienin muuntumiskykyinen reagoiva kohde,

        jolle voidaan tehdä vastatoimenpiteitä. Virukset ilmestyivät ennen monisoluisia eliöitä; virukset ovat harjoitelleet evoluutiota ja ohjailleet tasapainoa vuosimiljoonien ajan tappaen ympäriltään, ollen itse yleensä kaikkein haavoittuvin.

        Hyytävä kommentti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tapahtuu atomien ja molekyylien väleillä - millaista informaatiota siellä liikkuu.

        Oletteko te evoluutiosta puhuvat jotenkin päästänne vialla vai koulut vain jääneet käymättä?
        Suomalaisten kiinarakkaus ei sammu.
        On ne kiinalaiset niin kivoja ja päteviä. Jotkut ilkeämieliset länsimaiset tiedemiehet vielä kehtaavat väittää, että tämä on lepakoista lähtöisin ja niistä siirtynyt kiinalaisten ruokavalioon. Pahat kielet sanovat kiinalaiset syövän kaikkea hyönteisistä rottiin ja koiriin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla heikko itsetunto - huutelet pusikoista.

        Laura fani, ei typeryyteen muuta tarvita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio määrittää koko biologian.

        Yhdysvallat nousi ykköseksi tartunnoissa. Alkaako nyt kiinalaisten syyllistäminen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintsasit surkimus biologian tunnit ja keksit omiasi! Typerästä kommentista päätellen taidat olla yksi savolaispelle jortikasta.

        Mistähän tämä pelle on taas kotoisin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        salaperäinen kellotaajuus

        jaksoja sekunnissa - ei sen kummenpaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on. On hyvä tietää, että siltä jäi peruskoulukin kesken. Evoluutiosta se ei ymmärrä mitään.

        Tuosta huolimatta erinomainen avaus! :-) Osaatko muuten itse tehdä näitä avauksia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huhutaan keksityn tuomiopäivän virus 1]. Ensinnäkin ei ole varmaa, että juuri ihminen laboratorioissaan olisi tällaisen oivalluksen saanut ja kehittänyt ”kaiken tappavan yksinkertaisen nanobotin”. Saattoi olla niin, että itse virus, prioni tai bakteeri edesauttoivat omaa pikaevoluutiota ja rakentuivat häijymmäksi kuin kemistit suunnittelivatkaan.

        Emme tiedä, mistä virukset ja muut mikrobit ovat lähtöisin – joka tapauksessa ajoilta ennen meitä, ennen muita nisäkkäitä ja vieläpä ennen mitään kasveja – ehkäpä olivat ne ensimmäiset, jotka kantavat meidän kaikkien lähtökohtageenejä tai ”syntysanoja” – siispä siellä voi ”asustaa” kaiken tieto – tieto myös tuhoutumisesta, jos se niin halutaan tapahtuvan.

        Emme tiedä sitäkään, mistä mikrobit saavat ohjauksensa, vai ovatko ne täysin itsellisiä toimijoita – mikäli eivät, niin olisi otaksuttavaa, että alkuräjähdyksen ”kantoaalto” saattaa olla tiedonsiirtäjä jostain, mitä emme tiedä. Avaruudessa vellovat neutriinomyrskytkin saattavat kantaa tietoa, miten toimia – siis mikrobien toimia ---

        1] Kumpi kehittää – ihminen vai virus itsessään ulkoa tullein ohjein ~ http://www.sciencemag.org/content/early/2013/05/01/science.1229455

        [2005] Kaikki alkoi pienen pienestä häiriöstä täydellisessä harmoniassa. Lähes olematon painovoimahäiriö synnytti alun maailmalle, jossa jatkamme luonnon ja evoluution muutostaistelua elosta, tasapainosta ja sen järkyttämisestä. Lintuinfluenssa on saanut valtavat mittasuhteet sen muunnosvoimaan nähden.

        Likainen vesi ja siinä elävät mikrobit tappavat miljoonia ihmisiä. H5N1/HX/NZ saa/ saavat suhteettoman palstamäärän, koska se lähestyy lintukotoamme ja uhkaa mielenrauhaamme.

        Virus on pienin muuntumiskykyinen reagoiva kohde,

        jolle voidaan tehdä vastatoimenpiteitä. Virukset ilmestyivät ennen monisoluisia eliöitä; virukset ovat harjoitelleet evoluutiota ja ohjailleet tasapainoa vuosimiljoonien ajan tappaen ympäriltään, ollen itse yleensä kaikkein haavoittuvin.

        virologi?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        virologi?

        No Tallinnassa on käyty monta kertaa.

        Siltikin,

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ivan-puopolon-kolumni-kiinan-strategia-koronan-torjunnassa-on-oikea-mutta-lansimaat-yksi-toisensa-jalkeen-jatkavat-sekoiluaan/7773842

        .
        "Ivan Puopolon kolumni: Kiinan strategia koronan torjunnassa on oikea, mutta länsimaat yksi toisensa jälkeen jatkavat sekoiluaan" -MTV

        -

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutioteoria on usein toisistaan riippumattomin tavoin todennettu tieteellinen teoria, joka selittää Maan biodiversiteetin. Sitä tutkitaan sadoissa maailman parhaissa yliopistoissa, eikä sille edes ole tieteellistä kilpailijaa.
        Evoluutioteorian vastustajista 99 % perustaa vastustuksensa uskonnolliseen uskoon, peittelevät he sitä pseudotieteellisillä tarinoillaan tai ei.
        Mitä ymmärtämiseen tulee, niin evoluutioteorian perusteet ova jopa varsin helppo ymmärtää.

        Evoluutiotutkijoiden terävin kärki tunnustaa, ettemme tunne evoluution peruskäsitteitä juuri lainkaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio istuu myös sinussa

        Ydintoteamus!

      • Anonyymi

        https://tekniikanmaailma.fi/virukset-ovat-kuin-robotteja-jotka-ovat-olleet-olemassa-jo-evoluution-alkuliemista-selkea-kuva-niista-saatiin-vasta-vuonna-1939/

        "Virukset ovat kuin robotteja, jotka ovat olleet olemassa jo ”evoluution alkuliemistä” – Selkeä kuva niistä saatiin vasta vuonna 1939
        Se ei elä eikä ajattele, mutta se on kaikkea muuta kuin kuollut. Se on aina läsnä, mutta sitä ei voi nähdä paljain silmin. Virus kirjoittaa taas synkkää lukua ihmiskunnan historiaan. ... " - TM

        " ... x ... "

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No Tallinnassa on käyty monta kertaa.

        Huumormiehiä Korson Rättärimarkkinoilta!

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Yle: "Uusi tutkimus: Koronaviruksen kuolleisuusaste on alle prosentin

        Tutkimuksessa pyrittiin ottamaan huomioon se, että lieviä tapauksia jää usein piiloon.

        Koronavirus

        31.3.2020 klo 07.35 - päivitetty 31.3.2020 klo 07.43 ... "

        ~ https://yle.fi/uutiset/3-11283626 -

        .

        Ebolalla tuo kuolleisuusaste on lähempänä 50 prosenttia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika on evoluutiolle suhteellista!

        Kuva: ~ https://docplayer.fi/47076973-Virusten-rakenne-ja-lisaantyminen.html -

        ..

        Aivan aluksi hyviä uutisia Kiinasta, jossa Korona saatiin painiterminä siltaan yllättävän nopeasti, mutta ei vielä mattoon ---

        ~ https://tekniikanmaailma.fi/teemalehti/koronavirus/rohkaiseva-tutkimustu... -

        .

        TM:

        " ... Virusta voi verrata robottiin, joka noudattaa orjallisesti ohjelmointiaan – tartuta, lisäänny ja leviä loputtomasti.

        ”Virukset ovat olleet olemassa jo ehkä ennen kuin me aitotumalliset oliot, ihan sieltä evoluution alkuliemistä”, sanoo professori Olli Vapalahti. Hän on zoonoosivirologi ja tutkii eläimistä ihmisiin siirtyviä tauteja.

        Suurikokoisessa nisäkkäässä, kuten ihmisessä, viruksella on vastassaan evoluution raskaasti aseistama immuunijärjestelmä. Aina sekään ei riitä.

        TAUDIT syntyvät virusten ja immuunijärjestelmien välisestä sodasta, jossa virus pyrkii leviämään eteenpäin uusiin isäntiin ennen kuin immuunijärjestelmä tuhoaa sen kokonaan. ... "

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio määrittää koko biologian.

        Siis koko biosfäärin! Ylläpitäen kaikin omin keinoin biodiversiteettiä. Avaaja on hyvin jäljillä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Musta surma tappio puolet eurooppalaisista - satoja vuosia sitten.

        Virus vai bakteeri?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Musta surma tuhosi puolet eurooppalaisista

        Espanjan taudin osalta tuho saattoi olla vieläkin suurempi, koska Mustan surman tilastot ovat puhdasta arvailua. Nimestään huolimatta Espanjan tauti lähti liikkeelle USA:sta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio istuu myös sinussa

        Meissä kaikissa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommenttiketjun ainoa räkyttäjä?

        Tuohan on se Tiede-palstan Turmiolan Tomi ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on. On hyvä tietää, että siltä jäi peruskoulukin kesken. Evoluutiosta se ei ymmärrä mitään.

        Evoluution toimintakentän harmonia koostuu lajikohtaisten biomassojen ja elollisten toimintataajuuksien yhteissynkronisaatiosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintsasit surkimus biologian tunnit ja keksit omiasi! Typerästä kommentista päätellen taidat olla yksi savolaispelle jortikasta.

        Täällä taitaa pallo olla hukassa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        salaperäinen kellotaajuus

        Tähänkin sopii: Evoluution toimintakentän harmonia koostuu lajikohtaisten biomassojen ja elollisten toimintataajuuksien yhteissynkronisaatiosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on. On hyvä tietää, että siltä jäi peruskoulukin kesken. Evoluutiosta se ei ymmärrä mitään.

        Täälläkin on tuo sama räksynokka! Turmiolasta törähtää ...?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio määrittää koko biologian.

        Biologia on elollisuutta!

      • Anonyymi

        Viruksen evoluutio on analogista ei digittimäistä sykkeellisyyttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio määrittää koko biologian.

        Millainen softa siellä evossa pyörii?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä kohdin mitattava aika "pysähtyy"?

        Kun kaikkinainen liike lakkaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio järjesteli aikanaan 1950-luvulla aasialaisen viruksen ja 1960-luvulla hongkongilaisen - miljoonia menehtyi. Espanjan tautiin menehtyi pelkästään Suomessa noin 100 vuotta sitten noin 34 000 ... Että näin.

        Entä bakteeripohjainen Musta surma keskiajalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio on näemmä ajanut tämän Turmiolan peräkammariin! ;-)

        Onx sama turmiolan Tomi, joka riekkuu Tiede keskusteluissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhdysvallat nousi ykköseksi tartunnoissa. Alkaako nyt kiinalaisten syyllistäminen?

        Vuosi on kulunut, Kiina selätti Koronan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuva: ~ https://docplayer.fi/47076973-Virusten-rakenne-ja-lisaantyminen.html -

        ..

        Aivan aluksi hyviä uutisia Kiinasta, jossa Korona saatiin painiterminä siltaan yllättävän nopeasti, mutta ei vielä mattoon ---

        ~ https://tekniikanmaailma.fi/teemalehti/koronavirus/rohkaiseva-tutkimustu... -

        .

        TM:

        " ... Virusta voi verrata robottiin, joka noudattaa orjallisesti ohjelmointiaan – tartuta, lisäänny ja leviä loputtomasti.

        ”Virukset ovat olleet olemassa jo ehkä ennen kuin me aitotumalliset oliot, ihan sieltä evoluution alkuliemistä”, sanoo professori Olli Vapalahti. Hän on zoonoosivirologi ja tutkii eläimistä ihmisiin siirtyviä tauteja.

        Suurikokoisessa nisäkkäässä, kuten ihmisessä, viruksella on vastassaan evoluution raskaasti aseistama immuunijärjestelmä. Aina sekään ei riitä.

        TAUDIT syntyvät virusten ja immuunijärjestelmien välisestä sodasta, jossa virus pyrkii leviämään eteenpäin uusiin isäntiin ennen kuin immuunijärjestelmä tuhoaa sen kokonaan. ... "

        Onko nyt matossa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        salaperäinen kellotaajuus

        Painovoimaa ei ole olemassa! Se on evoluutio valheen valetta!

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        salaperäinen kellotaajuus

        Luontobiologian syvimmissä olemuksissa ei ole numeerista "elämää", ei rajoja, ei edes kokoa tai välimatkaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko evoluutio jatkuvaa vai sykäyksittäistä?

        Kyllä se on jatkuva prosessi. Suvullisessa lisääntymisessä ei jälkeläiset ole vanhempiensa klooneja, satunnaisia mutaatioita tapahtuu kaiken aikaa ja lajien ympäristökin muuttuu kaiken aikaa. Ihminen voi tuohon ensimmäiseen ehkä vaikuttaa vähän hidastavasti ja viimeiseen kohtaan kiihdyttävästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika on evoluutiolle suhteellista!

        Evoluutiolla ei ole aikaa, ainoastaan jatkuva virta informaatiota muuntumisen tiellä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        salaperäinen kellotaajuus

        Kellotaajuus on ihmisen keksimä suure, jolla ei ole mitään tekemistä luontobiologian "syvimpien sensorien kanssa"!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voimmeko kutsua Big bangin heti jälkeistä aikaa evoluution määrittämäksi?

        Kun olematon löysi mitättömän. Samankaltainen oivallus kuin se miten Einstein pohti nuorena ratsastavansa valonsäteellä.

    • Anonyymi

      Huhutaan keksityn tuomiopäivän virus 1]. Ensinnäkin ei ole varmaa, että juuri ihminen laboratorioissaan olisi tällaisen oivalluksen saanut ja kehittänyt ”kaiken tappavan yksinkertaisen nanobotin”. Saattoi olla niin, että itse virus, prioni tai bakteeri edesauttoivat omaa pikaevoluutiota ja rakentuivat häijymmäksi kuin kemistit suunnittelivatkaan.

      Emme tiedä, mistä virukset ja muut mikrobit ovat lähtöisin – joka tapauksessa ajoilta ennen meitä, ennen muita nisäkkäitä ja vieläpä ennen mitään kasveja – ehkäpä olivat ne ensimmäiset, jotka kantavat meidän kaikkien lähtökohtageenejä tai ”syntysanoja” – siispä siellä voi ”asustaa” kaiken tieto – tieto myös tuhoutumisesta, jos se niin halutaan tapahtuvan.

      Emme tiedä sitäkään, mistä mikrobit saavat ohjauksensa, vai ovatko ne täysin itsellisiä toimijoita – mikäli eivät, niin olisi otaksuttavaa, että alkuräjähdyksen ”kantoaalto” saattaa olla tiedonsiirtäjä jostain, mitä emme tiedä. Avaruudessa vellovat neutriinomyrskytkin saattavat kantaa tietoa, miten toimia – siis mikrobien toimia ---

      1] Kumpi kehittää – ihminen vai virus itsessään ulkoa tullein ohjein ~ http://www.sciencemag.org/content/early/2013/05/01/science.1229455

      [2005] Kaikki alkoi pienen pienestä häiriöstä täydellisessä harmoniassa. Lähes olematon painovoimahäiriö synnytti alun maailmalle, jossa jatkamme luonnon ja evoluution muutostaistelua elosta, tasapainosta ja sen järkyttämisestä. Lintuinfluenssa on saanut valtavat mittasuhteet sen muunnosvoimaan nähden.

      Likainen vesi ja siinä elävät mikrobit tappavat miljoonia ihmisiä. H5N1/HX/NZ saa/ saavat suhteettoman palstamäärän, koska se lähestyy lintukotoamme ja uhkaa mielenrauhaamme.

      Virus on pienin muuntumiskykyinen reagoiva kohde,

      jolle voidaan tehdä vastatoimenpiteitä. Virukset ilmestyivät ennen monisoluisia eliöitä; virukset ovat harjoitelleet evoluutiota ja ohjailleet tasapainoa vuosimiljoonien ajan tappaen ympäriltään, ollen itse yleensä kaikkein haavoittuvin.

      Viruksista on tehty elokuvia, se mystifioi, se laitattaa pelkoa, koska emme näe vihollistamme. Millainen vihollinen on elollisen ja elottomuuden rajamailla vaikuttava yksinkertaisen tehokas eliminoija, jota esiintyy joka paikassa.

      Aiheesta on syntynyt oma tieteenhaara, jossa koulukunnat jakautuvat laidasta laitaan julistaen loputonta sotaa tai hyväksyen taipuneena lopullisen häviön näille olemattoman pienille systemaattiseen työhön kykeneville itsensä säilyttäjille.

      Maailmassa malariaan kuolee miljoonia,

      mutta riittävän etäällä meidän markkinamekanistisesta kulutusyhteiskunnastamme. Ripuli, mikä kuivattaa lapsia kuolemaan myöskin miljoonittain, on ongelma, jota ei kohdata sen kaukaisen etäisyyden vuoksi. Kuolevat joutsenet herättivät meidät täällä pohjolassa; emme olekaan turvassa.

      Viruksilla lienee myöskin tehtävä, kuten luulemme meillä olevan

      Maailmanlopun maalarit ovat ristineet virukset luonnon lähettiläiksi palauttamaan tasapainon *], jonka ihminen on kiistatta tuhonnut. Verratkaamme esimerkiksi muurahaispopulaatioiden aikaansaannoksia luonnon tasapainoon versus ihminen. Muurahaisia on biomassaltaan noin saman verran kuin ihmisiä; ne ovat asemoituneet taidokkaasti eläen osana kokonaisuutta aiheuttamatta ylimääräistä kuormaa ympäristölleen.

      Virukset tekivät omaa "eloansa" soveltuvaksi ja lisääntymiskykyiseksi eilen, ne tekevät sitä tänään ja vielä huomennakin, kun moni nykyinen eliö on poistunut mahdottomana osasena kokonaisjärjestelmästä. Virus evaluoituu kaikin keinoin kuten muutkin; sen tehtävä on jatkaa omaa eloansa sopeutuen ympäristöön.

      Ihminen on elon väkevyydessään tuhonnut ympäriltään huomattavat määrät elinkelpoisuutta apuvälineillään ja jumalallisella siunauksella lisääntyä ja täyttää maa.

      On luonnonmukaista,

      että ympäristö toimii samankaltaisesti ottaen omaa osuuttaan kasvunvarannoista, joita kierroksi kutsutaan. Ihmiset keskenäänkin ottavat kansallisuuksittain osuutensa. Aika, jossa länsimaat - USA etunenässä, käyttävät, jopa tuhlaavat suurimman osan varannoista on kestämätön. Kehittyvät uudet maat tulevat ottamaan osuutensa yhteisestä elonvarannosta.

      Viruksetkaan eivät tule häviämään,

      ne ottavat osansa ja leviävät sekä kehittyvät. Virus ei ole uhka ihmisyydelle, se on vain uhka hallitsemattomalle kasvullemme. Ihmisen valtakauden päättyessä virukset jatkavat, kuten muurahaisetkin. Kaikilla oli sijansa ja aikansa.

      Pandemia voi olla varoitus ja opastus arvostukseen, jossa tasapaino on hyväksytty luonnollisena yhtälönä elämän keskipisteessä.

      *] Virushybridi Kiinasta? ~ http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/58799-kiinalaiset-katiloivat-hirviomaisen-virusmutantin-maltillinen-kauhukuva-500 -

      • Anonyymi

        Jylinää älykkyyden kerroksista?

      • Anonyymi

        Kerrassaan ravisteleva kommentti!

      • Anonyymi

        Aika hyvin - oli jo täällä, jonkun toisen toimesta :-)

      • Anonyymi

        Tuo linkki!

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Kaikki alkoi pienen pienestä häiriöstä täydellisessä harmoniassa. Lähes olematon painovoimahäiriö synnytti alun maailmalle, jossa jatkamme luonnon ja evoluution muutostaistelua elosta, tasapainosta ja sen järkyttämisestä. Lintuinfluenssa on saanut valtavat mittasuhteet sen muunnosvoimaan nähden. Likainen vesi ja siinä elävät mikrobit tappavat miljoonia ihmisiä. H5N1 saa suhteettoman palstamäärän, koska se lähestyy lintukotoamme ja uhkaa mielenrauhaammme.

      Virus on pienin muuntumiskykyinen reagoiva kohde, jolle voidaan tehdä vastatoimenpiteitä. Virukset ilmestyivät ennen monisoluisia eliöitä; virukset ovat harjoitelleet evoluutiota ja ohjailleet tasapainoa vuosituhansien ajan tappaen ympäriltään ollen itse yleensä kaikkein haavoittuvin. Viruksista on tehty elokuvia, se mystisoi, se laitattaa pelkoa, koska emme näe vihollistamme. Millainen vihollinen on elollisen ja elottomuuden rajamailla vaikuttava yksinkertaisen tehokas eliminoija, jota esiintyy joka paikassa. Aiheesta on syntynyt oma tieteenhaara, jossa koulukunnat jakautuvat laidasta laitaan julistaen loputonta sotaa tai hyväksyen taipuneena lopullisen häviön näille olemattoman pienille systemaattiseen työhön kykeneville itsensä säilyttäjille.

      Maailmassa malariaan kuolee miljoonia, mutta riittävän etäällä meidän markkinamekanistisesta kulutusyhteiskunnastamme. Ripuli, mikä kuivattaa lapsia kuolemaan myöskin miljoonittain, on ongelma, jota ei kohdata sen kaukaisen etäisyyden vuoksi. Kuolevat joutsenet herättivät meidät täällä pohjolassa; emme olekaan turvassa. Viruksilla lienee myöskin tehtävä, kuten luulemme meillä olevan. Maailmanlopun maalarit ovat ristineet virukset luonnon lähettiläiksi palauttamaan tasapainon, jonka ihminen on kiistatta tuhonnut. Verratkaamme esimerkiksi muurahaispopulaatioiden aikaansaannoksia luonnon tasapainoon versus ihminen. Muurahaisia on biomassaltaan noin saman verran kuin ihmisiä; ne ovat asemoituneet taidokkaasti eläen osana kokonaisuutta aiheuttamatta ylimääräistä kuormaa ympäristölleen.

      Virukset tekivät omaa "eloansa" soveltuvaksi ja lisääntymiskykyiseksi eilen, ne tekevät sitä tänään ja vielä huomennakin, kun moni nykyinen eliö on poistunut mahdottomana osasena kokonaisjärjestelmästä. Virus evoloituu kaikin keinoin kuten muutkin; sen tehtävä on jatkaa omaa eloansa sopeutuen ympäristöön. Ihminen on elon väkevyydessään tuhonnut ympäriltään huomattavat määrät elinkelpoisuutta apuvälineillään ja jumalallisella siunauksella lisääntyä ja täyttää maa.

      On luonnonmukaista, että ympäristö toimii samankaltaisesti ottaen omaa osuuttaan kasvunvarannoista, joita kierroksi kutsutaan. Ihmiset keskenäänkin ottavat kansallisuuksittain osuutensa. Aika, jossa länsimaat - USA etunenässä, käyttävät, jopa tuhlaavat suurimman osan varannoista on kestämätön. Kehittyvät uudet maat tulevat ottamaan osuutensa yhteisestä elonvarannosta.

      Viruksetkaan eivät tule häviämään, ne ottavat osansa ja leviävät sekä kehittyvät. Virus ei ole uhka ihmisyydelle, se on vain uhka hallitsemattomalle kasvullemme. Ihmisen valtakauden päättyessä virukset jatkavat, kuten muurahaisetkin. Kaikilla oli sijansa ja aikansa. Pandemia voi olla varoitus ja opastus arvostukseen, jossa tasapaino on hyväksytty luonnollisena yhtälönä elämän keskipisteessä.

      • Anonyymi

        Tuomiopäivä?

      • Anonyymi

        Miten ihmisen ja viruksen evoluutio eroavat toisistaan, vai eroavatko lainkaan!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ihmisen ja viruksen evoluutio eroavat toisistaan, vai eroavatko lainkaan!?

        Yksi ja sama evoluutio - yksilönä jokaisessa eliö- ja oliokohteessa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ihmisen ja viruksen evoluutio eroavat toisistaan, vai eroavatko lainkaan!?

        Ihmisessä evoluutio on muuttunut "revoluutioksikin", viruksessa ei. Se revoluutio etenee sitten sykäyksittäin. Suurin ja merkittävin oli joskus vuosien 1917 ja -19 välillä. Sitten se on "pulpahdellut"esiin yli esim. koko kylmän sodan siellä täällä maapalloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ihmisen ja viruksen evoluutio eroavat toisistaan, vai eroavatko lainkaan!?

        Ja eniten siitä "revoluutiosta" löydät tietoa googlettamalla "red revolution".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja eniten siitä "revoluutiosta" löydät tietoa googlettamalla "red revolution".

        Evoluutio vie, ja ihminen vilisee.

    • Anonyymi

      Virukset ja yleensäkin mikrobit ovat Telluksellamme vanhimpia eliömuotoja - sieltä elämän ja kuoleman rajoilta. Viruksilla on yhtälailla tehtävä kuin meillä ihmisillä. Tuo tehtävä on evoluution "pakottama ja ohjaama" lisääntyminen - itseään kopioimalla.

      Evoluutio on ollut ja on niin nokkela, ettei se tyydy jatkuviin identtisiin kopioihin, vaan muuntaa meille tuntemattomalla sopeumallaan rakennetta ja sen aikaansaamaa rakennekaavaa vastaamaan "elämän haasteisiin" - niin meille kuin viruksillekin.

      Evoluution näkökulmasta virus on yhtä "arvokas tai arvoton" kuin me ihmiset - tai mitkään muut tavallansa eläväiset. Tässä kohdin tosin herää eräs kysymys: Onko viruksella jokin muukin tehtävä kuin pitää perimäänsä "hengissä" - tätä me emme tiedä ja nyt seuraakin fiktio:

      "Virus on sotilas, joka palvelee evoluutiota, ollen raivaaja sellaisten joukkoon, jotka käyttäytyvät liian suurellisesti omaan biomassaiseen kokoonsa nähden. Mitä tämä on?

      Se voisi olla evoluution toimenpide, joka aloittaa tasapainottamisen - aikanaan sellaisia olivat mustasurma [ ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Musta_surma - ] ja vaikkapa espanjantauti [ ~ https://historianet.fi/tiede/laeaeketiede/espanjantauti-vaati-50-miljoonaa-ihmishenkea - ]. Nuo rokottivat miljoonia ihmisiä pois biologisesta kulutuksesta, mutta kuitenkin kiertoon tuleville eliösukupolville" -fiktio päättyy.
      ...

      Aiemmin ei ollut lääkkeitä viruksia vastaan - ei oikeastaan nytkään, mutta rokotteita, joilla voitaisiin ehkä torjua myöhemmät tartunnat. Päällä on kilpajuoksu - lääketiede vastassaan evoluutio, joka on toimissaan "kylmä". Kylmyys on tunteettomuutta, sillä evoluution tehtävä on varmistaa kaikkien eliölajien kelpuuttuminen biosfäärillisesti siten, että vahvimmat jatkavat ja sopeutuvat - on siis kyse eliöympäristöllisestä lomittumisesta - reviirillisesti.

      Viruksetkin omivat reviirejä, ollen vahvoja - miljoonina ja otollisissa ympäristöissä, mutta hyvin heikkoja pieninä määrinä vihamielisyyden keskellä.

    • Anonyymi

      SARS -> Corona = pandemia?

      • Anonyymi

        Pandemiaksi muuttui ...

    • Anonyymi

      Uhkaako pandemia?

      • Anonyymi

        Ei uhkaa. Vastustuskyky kasvaa epidemian laajentuessa - virus ottaa "säädetyn" uhrinsa - evoluution kaavojen mukaisesti!

      • Anonyymi

        Italia on paniikissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei uhkaa. Vastustuskyky kasvaa epidemian laajentuessa - virus ottaa "säädetyn" uhrinsa - evoluution kaavojen mukaisesti!

        Laantuu 15052020 - näin täällä kerrotaan:

        Huomisen totuutta ei kukaan tiedä, ellei tunne jatkumollisesti todella kaikkia parametreja - muuttujia, jotka vaikuttavat seuraavaan hetkeen. Noita vaikuttimia huomiselle on niin paljon, ettei voida täydellistä ennustusta kertoa. Juuri nyt tapahtuvan sekunin murto-osan jälkeistä tilaa ja aikaa ei ole olemassa!

        Valistuneesti voimme arvata - viitaten viruksien ja niitä ohjaavan evoluution arvaamattomuuteen, että Korona väistyy 15.5.2020 -alasajautumisena, syyllä, jota emme tiedä. Jokin tekijä voi kääntää Koronan "ohjelmabitin väärin päin", ja se tuottaa Koronan "kaatumisen" tietokoneohjelman tavoin, mikä ei monillekaan ole outo tilanne - siksi yleistä tämä bukiutuminen kuvaruudullisessa todellisuudessamme on.

        Ehkä evoluutio katsoo parhaimmaksi eliminoida omana tuotteensa pois - uudelleen kehitykseen, sillä se on varmaa, että virukset jatkavat kilpajuoksuaan ja kehittymistään omin tuotekehityskaavoin, joita "ohjelmoi" evoluutio - tuo elollisuuden keskuspankki, joka voi "painaa ja tehtailla" uusia viruksia, aina tarpeiden mukaisesti. Mitä ne ovatkaan - emme tiedä, vain sen, että lisääntyvät määrätietoisesti - aina aikansa.

        Tuomiopäivän ennustuksia voidaan tänne takoa mielin määrin. Onko tarkoitushakuista luoda pessimismiä, jotta yllättävä positiivinen käänne nostaisi innon "aloittaa jälleen uudestaan", mutta miten? Tuo olisi kiintoisaa tietää miten opimme mistäkin. Sekin on varmaa, ettei kansalaisten luottamuskäyrää kannata häiritä - katteettomilla ennustuksilla ja arvailuilla. Elämme todellisuuteen pyryn aikakautta - juuri nyt.

        Nykyinen PM Sanna Marinin johtama NNV-hallitus elää ajassa - 'miinus kolme päivää analyyttista pohdintaa', löytää parhaat todennäköisyydet - tuo on juuri tätä päivää. Ei ennustella, vaan toimitaan. Virheitä syntyy, ne ovat osa inhimillisyyttä. Oleellista on se, etteivät virheet ylitä kansakunnan luottamuskipukynnystä.

        Nyt suomalaiset luottavat ja ovat tytyväisiä NNV-hallitukseen*, jota presidentti Sauli Niinistö komppaa taustalta.

        Hesari
        https://www.hs.fi/junkkari/art-2000006453886.html

        "Talousprofessori hermostui Juha Sipilän synkästä talousennusteesta – mihin entisen pääministerin näkemys oikein perustui?
        Juha Sipilä veikkasi torstaina Ylen haastattelussa, että Suomen talous supistuu tänä vuonna yli 10 prosenttia. Vastaava romahdus on viimeksi nähty sisällissodan aikaan vuonna 1918. ... " -HS

        ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei uhkaa. Vastustuskyky kasvaa epidemian laajentuessa - virus ottaa "säädetyn" uhrinsa - evoluution kaavojen mukaisesti!

        Entä nyt?!!!!

    • Anonyymi

      Samaan aikaan Afrikassa "riehuu" lassa-kuume [ ~ https://www.iltalehti.fi/…/318bcd1e-3c2d-44c9-83ef-dda07132… - ], joka on tappanut ainakin puolet jo tuosta kiinalaisesta coronan aikaansaannoksesta. Tosin Afrikasta ei ole niin paljon lentoyhteyksiä muualle maailmaan, kuin on Kiinasta - arvattavasti kiinalainen virus on siis uhka läntiselle maailmalle?

      Kiina selätti aikanaan SARS-epidemian - hitaan alun jälkeen määrätietoisella ylhäältä johdetulla menetelmällä ja käskytyksellä. Tosipaikoissa ei enää komiteamietinnöt tehoa - on ryhdyttävä tekoihin, ja tämä Kiinassa aina lopulta osataan.

      Mutta! Maailmalla, lähinnä kehitysmaissa riehuu jatkuvana ja toteutuvana uhkana likaisen veden mikrobit - bakteerit ja virukset - joka päivä kuolee [ ~ https://www.un.org/press/en/2006/sgsm10378.doc.htm - ] noin 3400 lasta noihin mikrobeihin - lähinnä ripulina - kehon kuivumisena. Näitä kuolemia on tapahtunut jo vuodesta toiseen - kymmeniä vuosia.

      Tämä likaisen veden syndrooma ei herätä juurikaan uutisointia, se on liian jatkuvaa, jokapäiväistä - eikä niinkään uhkaa elämäämme täällä lännen luvatussa maassa. Miksi sitten kehitysmaissa tuo likaisen veden mikrobisto riehuu - onkin jo oman juttunsa arvoinen. Voimme vain miettiä millainen historia useimmilla näillä kehitysmailla on ... Lopun voivatkin lukijat arvioida ja tietää!

    • Anonyymi

      Kuva: ~ https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/historia-tulvillaan-tautien-taistelua/235192/ -

      ...

      Virukset ovat olleet vuosimiljoonia, pidempään kuin mitkään muut "pidemmälle kehittyneet eliöt" - emme tiedä syytä miksi virukset ovat - ehkei mitään syytä olekaan, vaan virukset ovat evoluution säätelyssä "samanarvoisina" kuin kaikki muutkin eliöt ja oliot.

      Virukset tuotekehittyvät - todennäköisesti samoin säännöin kuin muutkin - siis sopeutumalla tekemään tehtävänsä, joka on lisääntyminen - polvesta toiseen ---

      Vain reilu 50 vuotta sitten levisi maailmalle virus - hongkongilainen [ ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Hongkongilainen_influenssa - ], se tappoi vajaat miljoona ihmistä, ja laantui lopulta - oli operoitu purske, jolla oli jokin sopulilaumailmiö - oli erityiset olosuhteet levitä - nopeasti ja kuitenkin lopulta H3N2 sitten "hävisi" - tullakseen joskus uudelleen - erimuotoisena.

      Noin 60 vuotta sitten iski aasialainen virus (H2N2) [ ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Aasialainen_influenssa - ], joka puolestan sairastutti 900 miljoonaa ja otti hengiltä 1-4 miljoonaa ihmistä - sekin sitten katosi, palatakseen - ehkä sen "jälkeläiset iskivat hongkongilaisina (?)

      SARS vajaat kaksikymmentä vuotta sitten oli hillitympi, johtuen jostain - meistä, itse viruksesta ja muista toimista, mitä me ihmiset emme tiedä. Kiinan Keskushallinto eliminoi SARS-epidemian hitaan alun jälkeen tehokkailla toimilla - suoritettiin alun hapuilun jälkeen mobilisaatio, jossa yhteiskunta pysäytti kansakunnan, mittasi kuumeet toinen toisiltaan ja eristi kuumeiset.

      Nyt Coronaan operoidutaan vieläkin tehokkaammin, sillä Kiinassa tunnetaan niin H2N2 ja H3N2 - kuten SARS [ ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/SARS - ] - SARS-CoV. SARS ei ole enää esiintynyt (?). Sen sijaan nyt uutisoinnin täyttävät Corona tapaukset, jotka juuri ylittivät lukumäärinä SARS-epidemian. Coronan uhriluku on noin 170 - ja tartuntoja noin 7000.

      Afrikassa operoiva Lassa-kuume (LHF) [~ https://en.wikipedia.org/wiki/Lassa_fever -] ei sen sijaan saa suurta mediatilaa, sen pysyen Afrikan mantereella, ainakin toistaiseksi?

      ...

      HS ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006387841.html -

      ...

      Millaisissa tapahtumaketjujen mittasuhteissa me elämmekään ja miten niitä uutisoidaan?

      Miten uutisointi milläkin intensiteetillä/ voimallisuudella elää - vaikuttaako siihen uutisoivan valtion uhkaantuminen - vai olisiko uutisoinnissa jotain inhimillistä viestintää, että jotain pitäisi yhdessä tehdä. Tähän kullakin lukijalla ja medialla on varmasti jokin vastaus!

      Kiinasta lähteneen Coronan kanssa samaan aikaan Afrikassa "riehuu" lassa-kuume* [~ https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/318bcd1e-3c2d-44c9-83ef-dda071320035 -], joka on tappanut ainakin puolet jo tuosta kiinalaisesta coronan aikaansaannoksesta. Tosin Afrikasta ei ole niin paljon lentoyhteyksiä muualle maailmaan, kuin on Kiinasta - arvattavasti kiinalainen virus on siis uhka läntiselle maailmalle?

      Lassa ~ https://en.wikipedia.org/wiki/Lassa_fever -

      ...

      Kiina selätti aikanaan SARS-epidemian [~ https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/93671/gradu01225.pdf -] - hitaan alun jälkeen määrätietoisella ylhäältä johdetulla menetelmällä ja käskytyksellä. Tosipaikoissa ei enää komiteamietinnöt tehoa - on ryhdyttävä tekoihin, ja tämä Kiinassa aina lopulta osataan.

      Mutta! Maailmalla, lähinnä kehitysmaissa riehuu jatkuvana ja toteutuvana uhkana likaisen veden mikrobit - bakteerit ja virukset - joka päivä kuolee [~ https://www.unicef.fi/tiedotus/uutisarkisto/2018/maailmassa-kuolee-yksi-lapsi-joka-viides-sekunti/ -] noin 3400 lasta noihin mikrobeihin - lähinnä ripulina - kehon kuivumisena. Näitä kuolemia on tapahtunut jo vuodesta toiseen - kymmeniä vuosia.

      Tämä likaisen veden syndrooma ei herätä juurikaan uutisointia, se on liian jatkuvaa, jokapäiväistä - eikä niinkään uhkaa elämäämme täällä lännen luvatuissa maissa.

      Miksi sitten kehitysmaissa tuo saastutetun veden mikrobisto riehuu - onkin jo oman juttunsa arvoinen. Voimme vain miettiä millainen historia useimmilla näillä kehitysmailla on ... Lopun voivatkin lukijat arvioida ja tietää!

      ...

      • Tappavimmat taudit maailmassa ovat (WHO:n mukaan) sydäntaudit (8.8 miljoonaa vainajaa / vuosi) ja aivohalvaus (6.2 miljoonaa vainajaa). Suurimmat riskitekijät molemmissa ovat liika kovien rasvojen (eläinrasvojen) syönti, ylipaino ja korkea verenpaine.

        Kolmantena tulee hengitystie-infektiot joihin "normaalisti" kuolee 3.2 miljoonaa vuodessa. Tuossa luvussa uusin koronaviiruksen muunnos on toistaiseksi pyöristysvirheen murto-osa.

        Positiivinen asia on että kaikista eniten tappaviin tauteihin jokainen voi merkittävästi vaikuttaa ihan itse pistämällä ruokavalionsa kuntoon ja pitämällä painonsa kurissa. Hengitystieinfektioihin paras keino on hyvä käsihygienia jota kannattaa harrastaa aina ja erityisesti influenssa-aikaan.

    • Anonyymi

      Erinomainen ketju, lukuunottamatta tuota yhtä louskuttajaa, joka maijailee näemmä paljon näissä Ilkka Luoman avauksissa.

      • Anonyymi

        Huuhaan ja keinotekoisen itsekeskustelun sijaan eikö kannattaisi lukea vaikka peruskoulun kurssi evoluutiosta ja koittaa ymmärtää mitä se on?
        Tietysti jos haluaa oman tyhmyytensä kuuluttaa koko maailmalle, niin tässähän se sitten tuli - alusta loppuun kritiikki mukaanlukien.

      • Anonyymi

        Ei noita louskuttajia täällä välitetä!

    • Anonyymi

      Evoluutioharha on sokaissut valitettavan monet. Luomakunta kertoo suunnittelusta ei kehityksestä muutakin kuin rajallisessa määrin.

      • Anonyymi

        No tämä ketjun luomakunnan "Luoma" harhailee omassa hölynpölyssään ymmärtämättä evoluutiota ja sen teoriaa.

      • Kuka suunnitteli koronaviiruksen, ruttobakteerin, malarialoisen, ebolan jne?

        Missä vaiheessa suunniteltiin, että lepakoissa viihtyvä ebola hyppääkin ihmiseen?

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Kuka suunnitteli koronaviiruksen, ruttobakteerin, malarialoisen, ebolan jne?

        Missä vaiheessa suunniteltiin, että lepakoissa viihtyvä ebola hyppääkin ihmiseen?

        Trolli väittää anonyyminä näin "Evoluutio määrittää koko biologian"

        Että sellainen tapaus... hymyilyttää...tai oikeastaan naurattaa...vai pitäisikö olla surullinen? Onhan meillä maailman paras koulutusjärjestelmä. Se ei valitettavasti koske kaikkia, minkä havaitsemme avauksesta.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Kuka suunnitteli koronaviiruksen, ruttobakteerin, malarialoisen, ebolan jne?

        Missä vaiheessa suunniteltiin, että lepakoissa viihtyvä ebola hyppääkin ihmiseen?

        Aika kevyitä (näsäviisaita) heittoja ateistilta. Suorastaan säälittäviä. Olemme rappeutuneessa luomakunnassa , johon eivät alussa sairaudet kuuluneet.

        Miten evoluutio kehitti silmän, sydämen , ihmisaivot tietoisuuksineeen ja ajattelukykyineen jne.
        Eikö satuteorialla oikein ole perustaa....mutta uskomalla sekin korjaantuu!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ortodoksipapin ja biologin Theodosius Dobzhanskyn kuuluisaa esseen vuodelta 1973 "Nothing in Biology Makes Sense Except in the Light of Evolution" kuvaa erinomaisen hyvin evoluutioteorian keskeisen aseman modernissa biologiassa.

        Evoluutioteoria on vastaus esimerkiksi sellaiseen lapsellisen yksinkertaiseen kysymykseen kuin "miksi linnut ovat kaikki niin ilmiselvästi lintuja?" Lintujahan ei yhdistä ravinto, koko, elinympäristö, rooli ekosysteemissä eikä edes liikkumistapa, mutta silti ne kaikki ovat lintuja.

        Ilman evoluutioteoriaa esimerkiksi koko elokehän taksonomia on kummallisten sattumien summa.

        Evoluutio / kreationisti -keskustelut kuuluvat omille palstoilleen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aika kevyitä (näsäviisaita) heittoja ateistilta. Suorastaan säälittäviä. Olemme rappeutuneessa luomakunnassa , johon eivät alussa sairaudet kuuluneet.

        Miten evoluutio kehitti silmän, sydämen , ihmisaivot tietoisuuksineeen ja ajattelukykyineen jne.
        Eikö satuteorialla oikein ole perustaa....mutta uskomalla sekin korjaantuu!

        Et kuitenkaan osannut vastata yksinkertaiseen kysymykseen. Jos elokehä on suunniteltu, niin sillähän on suunnittelija ja silloin myös malarialoinen ja ebola on tarkoituksella suunniteltu sellaisiksi kuin ne ovat. Palvotko sinä kuvittelemaasi ebolan luojaa?

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Kuka suunnitteli koronaviiruksen, ruttobakteerin, malarialoisen, ebolan jne?

        Missä vaiheessa suunniteltiin, että lepakoissa viihtyvä ebola hyppääkin ihmiseen?

        Jos ei evoluutio, niin jesse. On se kelju kaveri. En tykkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika kevyitä (näsäviisaita) heittoja ateistilta. Suorastaan säälittäviä. Olemme rappeutuneessa luomakunnassa , johon eivät alussa sairaudet kuuluneet.

        Miten evoluutio kehitti silmän, sydämen , ihmisaivot tietoisuuksineeen ja ajattelukykyineen jne.
        Eikö satuteorialla oikein ole perustaa....mutta uskomalla sekin korjaantuu!

        Kummat olivat "ensin" - bakteerit vai virukset ... valistunut veikkaus - virukset.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Kuka suunnitteli koronaviiruksen, ruttobakteerin, malarialoisen, ebolan jne?

        Missä vaiheessa suunniteltiin, että lepakoissa viihtyvä ebola hyppääkin ihmiseen?

        Missä vaiheessa virukset ilmaantuivat "biologiaamme"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trolli väittää anonyyminä näin "Evoluutio määrittää koko biologian"

        Että sellainen tapaus... hymyilyttää...tai oikeastaan naurattaa...vai pitäisikö olla surullinen? Onhan meillä maailman paras koulutusjärjestelmä. Se ei valitettavasti koske kaikkia, minkä havaitsemme avauksesta.

        Mutta evoluutio määrittää tosiaankin koko biologian! Mutta miten ja millä keinoin - emme tiedä ...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Missä vaiheessa virukset ilmaantuivat "biologiaamme"?

        Koska on viruksia jotka "loisivat" bakteereissakin (bakterofaagit) niin ne ovat todennäköisesti vanhempia kuin aitotumalliset eliöt (kasvit, sienet, alkueläimet, eläimet,...). Koronan tapaiset RNA-virukset voivat olla jopa kaikkea DNA-pohjaista elämää vanhempien mikrobien jälkeläisiä. Perusteltu oletus on, että ennen DNA-pohjaista elämää on ollut ns. RNA-maailma, jossa perimä oli talletettuna RNA-molekyyliin (kuten RNA-viiruksilla) eikä DNA-juosteisiin kuten kaikilla elävinä pidetyillä olioilla nykyään (viruksia ei yleisesti pidetä "elävinä", vaikka viime aikoina on löytynyt monimutkaisia viruksia, jotka hämärtävät rajaa "elävän" ja "kuolleen" molekyylikoneen välillä).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummat olivat "ensin" - bakteerit vai virukset ... valistunut veikkaus - virukset.

        Melkoisen ennakoiva avaus!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tämä ketjun luomakunnan "Luoma" harhailee omassa hölynpölyssään ymmärtämättä evoluutiota ja sen teoriaa.

        Perusteletko väitettäsi?

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Koska on viruksia jotka "loisivat" bakteereissakin (bakterofaagit) niin ne ovat todennäköisesti vanhempia kuin aitotumalliset eliöt (kasvit, sienet, alkueläimet, eläimet,...). Koronan tapaiset RNA-virukset voivat olla jopa kaikkea DNA-pohjaista elämää vanhempien mikrobien jälkeläisiä. Perusteltu oletus on, että ennen DNA-pohjaista elämää on ollut ns. RNA-maailma, jossa perimä oli talletettuna RNA-molekyyliin (kuten RNA-viiruksilla) eikä DNA-juosteisiin kuten kaikilla elävinä pidetyillä olioilla nykyään (viruksia ei yleisesti pidetä "elävinä", vaikka viime aikoina on löytynyt monimutkaisia viruksia, jotka hämärtävät rajaa "elävän" ja "kuolleen" molekyylikoneen välillä).

        Viruksen genetiikkaa on myös ihmisen perimässä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Viruksen genetiikkaa on myös ihmisen perimässä.

        Sitä on kertynyt aika paljon. Retrovirukset ovat viruksia, jotka kopioivat oman rna:nsa "kääneis-dna:n" ihmisen genomiin. Meillä on yhteisiä retrovirusjäämiä perimässämme mm. simpanssin kanssa muistona yhteisestä kantamuodosta.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Sitä on kertynyt aika paljon. Retrovirukset ovat viruksia, jotka kopioivat oman rna:nsa "kääneis-dna:n" ihmisen genomiin. Meillä on yhteisiä retrovirusjäämiä perimässämme mm. simpanssin kanssa muistona yhteisestä kantamuodosta.

        Juuri näin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei evoluutio, niin jesse. On se kelju kaveri. En tykkää.

        Evoluutioteoria ei selitä lintuja eikä muitakaan organismeja - ajattelevasta ihisestä puhumattakaan, parahin Kilgore T!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutioteoria ei selitä lintuja eikä muitakaan organismeja - ajattelevasta ihisestä puhumattakaan, parahin Kilgore T!

        Linnut ovat hyvä esimerkki: miksi linnut ovat lintuja eli miksi joukolla eläimiä on lukuisia rakenteellisia ja geneettisiä samankaltaisuuksia? Miksi kolibrit, pingviinit, jalohaukat, metsäkanalinnut jne jakavat niin paljon yhteisiä ominaisuuksia vaikka niitä ei yhdistä elinympäristö, ravinto, koko eikä edes liikkumistapa.

    • Anonyymi

      Mikä teki Wuhanin taudista erilaisen, poikkeavan, niin että sairaalassa lääkärien piti epäillä uutta tautia ja taudinaiheuttajaa???

      Miksi taudinkuva ei sopinut tavalliseen kausiflunssaan? Influenssaan?

      • Anonyymi

        Kiinassakin (ainakin suurimmissa kaupungeissa) kuolemansyyt tutkitaan ja eiköhän sitä kautta löydetty uusi virus, kun ensimmäinen potilas kuoli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinassakin (ainakin suurimmissa kaupungeissa) kuolemansyyt tutkitaan ja eiköhän sitä kautta löydetty uusi virus, kun ensimmäinen potilas kuoli?

        Heh. Älä naurata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh. Älä naurata.

        Se on naurattanut avauksestaan asti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on naurattanut avauksestaan asti!

        Onko täällä kiinalaisia kommentoimassa?

        Eilen kaupassa oli kiinalaisia poikkeuksellisen paljon liikenteessä..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko täällä kiinalaisia kommentoimassa?

        Eilen kaupassa oli kiinalaisia poikkeuksellisen paljon liikenteessä..

        Avauksesta päätellen ainakin Havukka-ahon ajattelijan sekundaversio.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinassakin (ainakin suurimmissa kaupungeissa) kuolemansyyt tutkitaan ja eiköhän sitä kautta löydetty uusi virus, kun ensimmäinen potilas kuoli?

        On juttu, jossa amerikkalaisten sanottiin tuoneen tietoisesti viruksen Kiinan Wuhaniin, pitäneekö paikkansa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko täällä kiinalaisia kommentoimassa?

        Eilen kaupassa oli kiinalaisia poikkeuksellisen paljon liikenteessä..

        Jokaista suomalaista kohden on noin 250 kiinalaista!

    • Anonyymi

      Kuka uskoo kiinalaista?

      >>Järjestö: Kiina pimitti tietoja koronaviruksesta ja vähätteli tartunnan saaneiden määrää
      >>
      IS
      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006390347.html

      "Tammikuun alussa Kiinan poliisi kertoi tuoneensa kahdeksan ihmistä kuulusteluun ”väärän tiedon julkaisemisesta ja levittämisessä verkossa”. Yksi pidätetyistä oli lääkäri, joka työskenteli sairaalassa, jossa virusta sairastavia ihmisiä hoidettiin."

      "Tämä lääkäri lähetti erääseen ryhmäkeskusteluun viestin, jossa hän varoitti ihmisiä tuolloin vielä tuntemattomasta sairaudesta. Sairaalan johto varoitti lääkäriä ”huhujen levittämisestä” ja poliisi pakotti hänet allekirjoittamaan dokumentin, jonka mukaan hän lopettaisi laittomat aktiviteetit."

      • Näin diktatuurit toimivat.

        Ongelmien peittely ja salailu on viranomaisilla selkäytimessä.

    • Anonyymi

      Tautia on ollut ympäri maailmaa jo pitkään. Tautia vaan ei ole tunnistettu, kun sitä ei ole osattu etsiä.

      • Anonyymi

        Mikähän noiden viruksien tehtävä on todellisuudessa - no, ainakin pitäminen itsensä hengissä ja lisääntyminen, joka Koronassa näyttää toimivan hyvin.

    • Anonyymi

      Montako kertaa olette olleet lääkärissä flunssan kanssa, niin että taudin aiheuttaja on tyypitetty?

      Ero bakteeri- ja virustartunnan välillä on ehkä tehty CRP:llä, eikä aina edes sitä, kun on peitteet tarkistettu kurkusta.

      • Anonyymi

        joka kerta ko oon käyny, ei peitettä, ei antibiootteja, virus, ei voi mitään ... syö hunajaa, se ehkä auttaa.

        http://aqicn.org/city/wuhan/caidianquzhan/m/

        Kuinka te ylivertaisen viisaat sairauksien tuntijat näette linkin ajatuksen, sillä tuskin on mitään tekemistä hengitystietulehduksien/virusten kanssa?

    • Koronaviruksen suhteen evoluutio tarkoittaa sitä, että siitä tulee helpommin tarttuva, mutta ei välttämättä vaarallisempi.

      Helpommin tarttuvat viruskannat leviävät tehokkaammin ja valtaavat alaa huonommin tarttuvilta. Viruksen leviämisen kannalta on kuitenkin suunnilleen sama kuoleeko potilas vai paraneeko. Kummassakin tapauksessa kyseinen potilas on viruksen kannalta menetetty, koska se ei enää levitä virusta kummassakaan tapauksessa.

      Edullisinta virukselle olisi, että tartunnan saanut pysyisi toimintakykyisenä mutta tautia levittävänä mahdollisimman pitkään. Näin tartuntojen määrä maksimoituisi. Liian "miedon" viruskannan riski on kuitenkin se, että ihmisen immuunijärjestelmä pääsee kukistamaan sen ennen kuin tartunnan saanut on ehtinyt levittää tautia.

      • Anonyymi

        Ympäristöongelmat ihmiselle, biosfäärille ja siis kaikille elollisille on lähtöisin karanneesta muutosvauhdista. Ihminen on viimeisen 300 vuoden aikana muuttanut, muuntanut ja sekoittanut ympäristöään enemmän kuin mikään muu eliölaji - paremmin tietämämme Maapallohistorian aikana.

        Ihminen kiihdytti omin itsekkäin tavoittein omaa toiminnallisuuden kellotaajuuttaan reippaasti ohi meitä biologisena konstruktiona ohjailevan evoluution oman kellotaajuuden. Näin luonnolta karkasi kykyä vastatoimiin, sopeumallisiin toimiin kuin varautumisiin - noista ihmisten aikaansaamista muutoksista johtuen.

        Nyt Korona aiheutti välillisesti ihmsperäisesti oman jarruttamisen. Kulutus väheni, liike väheni (voisimmeko sanoa, että ei-välttämättömyys väheni). Teollisuus hidastui ja lopulta päästötkin aloittivat vähentymisen. Yllättävän nopeasti vaikutukset näkyvät aisteillemme. Tämä, jos mikä avaa silmiä näkökyvyn osalta katsomaan myös huomista - ainakin niin toivoisi.

        Korona antoi erinomaisen mahdollisuuden tutkia kansantalouden, liiketalouden, työllisyyden, vapaa-ajan, koulutukset ja opetuksen osalta mitä voitaisiin tehdä, jotta saavutettaisiin oikeasti nuo Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet asetetussa aikataulussa. Herää vain kysymys riittääkö se?

        Ellei riitä, niin nyt tämä Koronan välillisesti aikaansaama talouden ja tuotantoelämän äkkijarrutus antaa arvokasta näkökulmaa mahdollisille pakkopäätöksille, jos haluamme pelastaa tai ylläpitää vähintäänkin välttävää elinmahdollisuutta elämän riittävälle monimuotoisuudelle.

        Nyt on myös oiva aika huomata, ettei jatkuvaa kulutuksen lisäämistä voida kasvuhokemana viljellä, sillä eväät on syöty täällä meillä lännessä jo nyt keväällä (vuotuinen ylikulutuspäivä) ja maailmallisena keskiarvona noin syksyn kuluessa.

        Olisikin erinomaista, jos kerätään nyt kaikki se mahdollinen tieto - muun muassa myöhempiä väitöstutkimuksia varten, sillä nyt kerääntyy sellaista materiaalia, jota ei ole nykyaikaisen tietovälineistön aikana saatu kasaan!

    • Anonyymi

      Asiantunteva veikkaus virologien yhteenliittymästä on Coronan osalta 5.000 menehtynyttä ja 200.000 tartuntaa - tämän jälkeen alkaa voimakas alasajo, kun vastatoimet alkavat purentansa ja ylättäen Coronan oma vastustuskyky heikeenee - voimakkaasti.

      Suurin osa noista luvuista kohdistuu Kiinaan ja jos suhteutamme ne Suomeen ovat vastinluvut 20 ja 800 ... tappavuusprosentin ollessa vajaa kolme prosenttia.

      • Anonyymi

        Missä nyt mennään?

        8 000 ja 80 000 - matkaa siis jäljellä? Mistä tuo arvaus tai laskelma on lähtöisin!?

      • Anonyymi

        Kiinan luvut! Näinkö?

    • Anonyymi

      HS
      Onko koronavirus lähestymässä käänne­kohtaansa? Suomalais­professori uskoo tämän viikon olevan ratkaiseva

      ”Sen jälkeenkin, jos katsotaan, että leviämistä ei voida pysyvästi estää, voidaan tehdä asioita leviämisen hidastamiseksi”, zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti sanoo.

      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006418212.html

    • Anonyymi

      https://www.iltalehti.fi/flunssa/a/52b0af68-3868-4420-896c-f0325c17007c

      Tuossa jutussa kirjoitetaan:

      "Ei ole mitään näyttöä siitä, että valkosipuli voisi ehkäistä koronaviruksen tarttumista."

      Koronavirus ei esty valkosipulilla, mutta valkosipuli saattaa parantaa kehon toimintoja niin, että koronatauti on lievempi ja siitä toipuu nopeammin. Kaikki laadukas ravinto parantaa kehon toimintaa. Näin arvelen arkijärjellä.

      • Vitamiinien (erityisesti C ja D) roolia vastustuskyvyn parantamisessa on tutkittu paljon, mutta ei ole osoitettu että vitamiinilisistä olisi mitään hyötyä vastustuskyvyn kannalta, jos muuten syö monipuolisesti ja terveellisesti. Talvisin pimeässä Suomessa voi syödä D-vitamiiniä, eikä maltillisesta C-vitamiinilisästäkään ole varmasti haittaa, mutta tuskin juuri hyötyäkään.

        Tuolla aiemmin puhuttiin evoluutiosta ja sen valossa on aika ymmärrettävää, että immuunijärjestelmä ei vaadi mitään erikoisruokavaliota toimiakseen. Ihmiskunnan historiassa tartuntataudit ovat olleet merkittävä tappaja ja mikrobit (bakteerit, virukset) ovat "jalostaneet" immuunijärjestelmäämme vuosimiljoonien ajan tehokkaammaksi. Ihmisen immuunijärjestelmä on sopeutunut toimimaan hyvin normaalilla lajityypillisellä sekaravinnolla.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Vitamiinien (erityisesti C ja D) roolia vastustuskyvyn parantamisessa on tutkittu paljon, mutta ei ole osoitettu että vitamiinilisistä olisi mitään hyötyä vastustuskyvyn kannalta, jos muuten syö monipuolisesti ja terveellisesti. Talvisin pimeässä Suomessa voi syödä D-vitamiiniä, eikä maltillisesta C-vitamiinilisästäkään ole varmasti haittaa, mutta tuskin juuri hyötyäkään.

        Tuolla aiemmin puhuttiin evoluutiosta ja sen valossa on aika ymmärrettävää, että immuunijärjestelmä ei vaadi mitään erikoisruokavaliota toimiakseen. Ihmiskunnan historiassa tartuntataudit ovat olleet merkittävä tappaja ja mikrobit (bakteerit, virukset) ovat "jalostaneet" immuunijärjestelmäämme vuosimiljoonien ajan tehokkaammaksi. Ihmisen immuunijärjestelmä on sopeutunut toimimaan hyvin normaalilla lajityypillisellä sekaravinnolla.

        Paitsi että immuunijärjestelmä ei ole minkään kehityksen tulosta; sellaista ei ole osoitettu.
        Paras päätelmä on ,että se on suunniiteltu kuten ihminen n. 6-7000 vuotta sitten.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi että immuunijärjestelmä ei ole minkään kehityksen tulosta; sellaista ei ole osoitettu.
        Paras päätelmä on ,että se on suunniiteltu kuten ihminen n. 6-7000 vuotta sitten.

        Eli uskomuksesi mukaan Jumala/Jeesus/muu ylimaallinen entiteetti suunnitteli ihmisen henkeä uhkaavat patogeenit (bakteerit. virukset,..) ja sitten ihmiselle (ja sattumalta kaikille selkärankaisille samanlaisen) adaptiivisen immuunijäreselmän, joka torjuu osan noista Jumalan rakaudessaan luomista patogeeneista, mutta ei tietenkään kaikkia, jotta maailmassa olisi myös tätä kautta riittävästi kuolemaa ja kärsimystä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi että immuunijärjestelmä ei ole minkään kehityksen tulosta; sellaista ei ole osoitettu.
        Paras päätelmä on ,että se on suunniiteltu kuten ihminen n. 6-7000 vuotta sitten.

        Eli uskomuksesi mukaan Jumala/Jeesus/muu ylimaallinen entiteetti suunnitteli ihmisen henkeä uhkaavat patogeenit (bakteerit. virukset,..) ja sitten ihmiselle (ja sattumalta kaikille selkärankaisille suunnilleen samanlaisen) adaptiivisen immuunijäreselmän, joka torjuu suuren osan noista Jumalan rakaudessaan luomista patogeeneista, mutta ei tietenkään kaikkia, jotta maailmassa olisi myös tätä kautta riittävästi kuolemaa ja kärsimystä.

        Eikö olisi helpompaa ollut tehdä patogeeneistä vähän kesympiä ja immuunijärjestelmästä yksinkertaisempi?

    • Anonyymi

      Oliko Mustasurma Keski-ajan Euroopassa viruksena sukua Koronalle - Mustasurma tappoi arviolta puolet eurooppalaisista - melkoinen raivaaja; mikä onkaan viruksien tehtävä?

    • Anonyymi

      Terävä alustus! Tylyä, mutta nyt näytetty toteen

    • Anonyymi

      Täydellisen tasa-arvoista yhteiskuntaa ei ole olemassakaan. Ei edes Suomessa, jota markkeerataan "maailman onnellisimmaksi valtioksi". Onko näin - jokainen voi tahollaan tuota omasta näkökulmasta pohtia. Sekin on selvää, että leipäjonoissa on yhä huonokuntoisempia ihmisiä - osan jo jäädessä kotiin - luopumisen voittaessa alaa.

      Sekin uhka maalautuu monien mieliin, jossa sairanhoito ja terveystoimi priorisoi toimiaan - uhan, määrien ja hengenvaaran kasvaessa. Resurssit ovat rakennettu tietyn oletuksen ja keskiarvoajattelun pohjilta. Kaikille ei ole missään nimessä tehohoitopaikkoja, jos normipaikkaakaan - mikäli uhka muuttuu hallitsemattomaksi hengenvaaratielnteeseen.

      Miten oli, kun Suomi koki 1968 hongkongilaisen viruksen, entä 1958, kun Aasialainen virus iski - entä Espanjan tauti noin sata vuotta sitten? Ja lopulta musta surma Keski-ajalla, kun noin puolet eurooppalaisista kaatuivat nimettömiin joukkohautoihin.

      Kun tuo hengenvaara leviää käsiin, on edessä pakonomaisesti hoitojen priorisointi. Alussaan se tuottaa etujonoon eniten hengenvaarassa olevat, seuraavana tulee tilanteen epätoivoisuus - "sinua ei kannata enää hoitaa, kuolet joka tapauksessa"!

      Seuraavalla priorisoinnin tasolla katsotaan ikää - "sinua ei voida enää hoitaa, koska kuolet kohta muutoinkin". Näin priorisointi jatkuu - kunnes ollaan yhteiskuntahyödyllisyydessä (missä tämä muuten määriteltäisiin - ja mitä pisteytys lopulta voi merkitä!)

      Tämä on julmaa toteamusta, mutta hädän kasvaessa yli hallittavuuden - alkaa yhteiskunta toimimaan evolutiivisesti eläinkunnan lakien mukaisesti - "heikko kaatuu ja vahvat, ovelat, nokkelat ja rahalla pelaavat selviytyvät". Näinkö?

      Kuinka pitkälle yhteiskunnallinen solidaarisuus, inhimillisyys ja siihen määritetyt tasaistamisen ja tulonjaon prinsiipit toimivat? Toivomme Koronan väistyvät pian, jottei tuota inhimillisyyden alasajautumisen kulmakerrointa tarvitsisi nähdä ja kokea.

      .
      https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006454036.html

    • Anonyymi

      En ole koskaan edes kuvitellut että ihminen on "luomakunnan kruunu". Luonto pärjää varsin hyvin ilman ihmistä.

      • Anonyymi

        Sanoisinko, että erinomaisemmin!

    • Anonyymi

      Jumala suvaitsi kehityksen ihmiselle parantamaan elämää, muttei korvaamaan Itseään. Messias on tulossa.

      • Anonyymi

        Virukset ovat evoluution raivaussotilaita!

    • Anonyymi

      Karjalan Kannaksella riehui kesä-heinäkuussa 1944 punatauti. Sekä puna-armeijan että Suomen armeijan sotilaat istuivat vääntämässä erittäin heikossa hapessa veristä ripulipaskaa. Mutta jostain syystä tauti ei päässyt leviämään kansan keskuuteen. Oli sellainen karanteeni kuin ankara taisteluvaihe.

    • Anonyymi

      Eläintorit tuskin ovat syyllisiä, maailmanlaajuiseen koronapandemiaan - HÄRKÄPAPU kova veroparatiisibisnes-kasvi, joka tutkitusti on kiellettyjen ruoka-aineiden listalla, jos on autoimmuuni- ja reumasairaus.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16314748/harkapapu-laukaisee-autoimmuunisairauksia-kuten-sle-dermatomyosiitti-ym

      Härkäpapua on markkinoitu veroparatiisimonopolien toimesta massiivisesti, ympäri maailman, kun se on ilmainen tuottaa, mutta satoisa, eli tuonut paljon rahaa veroparatiisijoittajille.

      https://www.spiegel.de/wissenschaft/medizin/coronavirus-was-macht-sars-cov-2-so-ansteckend-a-e81ae0c2-c8b2-4743-9d62-f7fc1bad6152

    • Anonyymi

      Hesarin otsikko - Kuinka kaikki alkoikaan? Kiina otti harha-askeleita jo koronaviruskriisin alkuvaiheissa

      Kommentti 24.3.2020 - 10:56 - Viruksien lähtökohta on kaukana vuosituhatmiljoonaisuudessa

      Kiinassa Keskushallinnon koetaan olevan kansalaisen puolella - tarvittaessa suoraviivaisin ja ehdottomin käskyin. Kiinalainen kapinoi, jos kapinoi, Alue- ja kaupunkihallintoja vastaan - kuten tässäkin. Tosin läntinen media antaa herkästi tarkoitushakuisuudessaan ymmärtää kapinoinnin olevan juuri Kommunistista puoluetta vastaan, jolla on aluetoimistoja - kylläkin kaikilla päätöstasoilla.

      Virus on lähtöisin satojen miljoonien vuosien takaa. Virukset "riehuvat" mielellään siellä missä tulos on helpoimmin saavutettavissa - aivan kuten kapitalismi, joka helpompaa voittoa saavuttaakseen siirsi jo kymmeniä vuosia sitten tuotantoaan juuri Kiinaan, tiettyjen tunnettujen syiden vuoksi.

      Virus iskee siellä missä on paljon ihmisiä, ja siellä missä on "isäntäkasveja" helposti saatavilla. Kiina 1398 miljoonaa ihmistä on otollinen kohdemaasto, varsinkin jos elämisen kiertoketjuissa on monipuolisuutta - viruksien lisääntyä - vaikkapa muussa eläinkunnassa, kuten tässäkin näyttää tapahtuneen.

      Virukset ovat maailmallinen ilmiö, jossa syyllistäminen ennen aikojaan - tuntematta koko todellisuutta, saattaa olla tässä ennenaikaista. Nyt olisi katsottava toimenpiteitä, tuloksia kui menetelmiä ja suhteuttaa vaikkapa Kiinan 80 000 analysoitua Korona tartuntaa mittasuhteellistaen se Italiaan ja vaikkapa Suomeen - ollen Suomen osalta noin 320 tartuntaa ja Italian näkökulmasta noin 3500 ...

      Kiinassa tehtiin virheitä, se on varmaa, mutta miksi läntinen media hakemalla hakee kissojen ja koirien kanssa tapahtuma-arveluja, joiden suhteellistaminen jäi tekstiä laadittaessa puolitiehen? Koronasta on myös paljon luuloa, epätietoisuutta ja jopa vääriä arvioita, varsinkin Kiinassa - tapahtumiensa alkuvaiheissa.

      Nyt Kiina ojentaa kättä, sillä he tietävät, miten maailman suurimmassa populaatiossa toimittiin - Italialle, Iranille, Suomelle ja Venäjälle. Kiina sai Koronan 'siltaan, mutta ei vielä mattoon' -lainataksemme painitermistöä.

    • Anonyymi

      Paskanjauhantaa. Viruslaboratoriot ovat rakentaneet uusia viruksia ja muuntaneet vanhoja kuin legopalikoista kasaten vuosikymmeniä. Toki luontokin muokkaa eliökuntaa ja viruksia, mutta ihminen se vasta muokkaakin. Todennäköisyys on tuhannen suhde yhteen, että Kiinalle tuhoa haluava taho levitti laboratorioviruksen Wuhaniin, kuin että luonto kehitti viruksen lepakossa.

    • Anonyymi

      Huomisen totuutta ei kukaan tiedä, ellei tunne jatkumollisesti todella kaikkia parametreja - muuttujia, jotka vaikuttavat seuraavaan hetkeen. Noita vaikuttimia huomiselle on niin paljon, ettei voida täydellistä ennustusta kertoa. Juuri nyt tapahtuvan sekunin murto-osan jälkeistä tilaa ja aikaa ei ole olemassa!

      Valistuneesti voimme arvata - viitaten viruksien ja niitä ohjaavan evoluution arvaamattomuuteen, että Korona väistyy 15.5.2020 -alasajautumisena, syyllä, jota emme tiedä. Jokin tekijä voi kääntää Koronan "ohjelmabitin väärin päin", ja se tuottaa Koronan "kaatumisen" tietokoneohjelman tavoin, mikä ei monillekaan ole outo tilanne - siksi yleistä tämä bukiutuminen kuvaruudullisessa todellisuudessamme on.

      Ehkä evoluutio katsoo parhaimmaksi eliminoida omana tuotteensa pois - uudelleen kehitykseen, sillä se on varmaa, että virukset jatkavat kilpajuoksuaan ja kehittymistään omin tuotekehityskaavoin, joita "ohjelmoi" evoluutio - tuo elollisuuden keskuspankki, joka voi "painaa ja tehtailla" uusia viruksia, aina tarpeiden mukaisesti. Mitä ne ovatkaan - emme tiedä, vain sen, että lisääntyvät määrätietoisesti - aina aikansa.

      Tuomiopäivän ennustuksia voidaan tänne takoa mielin määrin. Onko tarkoitushakuista luoda pessimismiä, jotta yllättävä positiivinen käänne nostaisi innon "aloittaa jälleen uudestaan", mutta miten? Tuo olisi kiintoisaa tietää miten opimme mistäkin. Sekin on varmaa, ettei kansalaisten luottamuskäyrää kannata häiritä - katteettomilla ennustuksilla ja arvailuilla. Elämme todellisuuteen pyryn aikakautta - juuri nyt.

      Nykyinen PM Sanna Marinin johtama NNV-hallitus elää ajassa - 'miinus kolme päivää analyyttista pohdintaa', löytää parhaat todennäköisyydet - tuo on juuri tätä päivää. Ei ennustella, vaan toimitaan. Virheitä syntyy, ne ovat osa inhimillisyyttä. Oleellista on se, etteivät virheet ylitä kansakunnan luottamuskipukynnystä.

      Nyt suomalaiset luottavat ja ovat tytyväisiä NNV-hallitukseen*, jota presidentti Sauli Niinistö komppaa taustalta.

    • Anonyymi

      Kiintoisa avaus - se on kuin paluu lähimenneisyyteen ja arvio kuinka hyvin jo tuolloin ymmärrettiin alkanut "kriisi"!

    • Anonyymi

      Juuri nyt on yhteistyön paikka - maailmallisesti idästä länteen. Ei kannata enää koettaa löytää moitteita, sättimistä tai muutoin mustamaalaamista - ei idästä eikä lännestä.

      Kaikki ovat varmasti tehneet virheitä, Kiinassakin - mutta herää kysymys lähtökohdista, joissa hyväksymme nuo Kiinan tilastot alusta loppuun - lähes loppuun. Painiterminä sillassa ei ole vielä matossa ---

      Erään arvion mukaan kiinalaisten tapa Koronaviruksen taltuttamisessa saattoi olla oikea, lähes oikea, mutta mitä ilmeisimmin oikean suuntainen Mtv - [ ~ https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ivan-puopolon-kolumni-kiinan-strategia-koronan-torjunnassa-on-oikea-mutta-lansimaat-yksi-toisensa-jalkeen-jatkavat-sekoiluaan/7773842 - ]

      Jätetään vertailut sikseen, ynnätään kaikki uhrit yhteensä, kaikki todetut tartunnat maailmallisena summana ja toimenpiteet kokonaisuutena - valtiota erottelematta.
      Yhdistetään kokemukset, löydetään yhdessä ratkaisut, sillä koko ihmiskunnalla on nyt kerrankin yhteinen vastus - viholliseksi sitä on vaikea biosfäärillisesti todeta, sillä virukset ovat osa evoluution keinovalikoimaa, joihinkin tehtäviin.

      Nyt ihmiskunnan on syytä yhdistää osaamisensa ja löytää sellaiset ratkaisut, jotka tuottavat meille vastustuskyvyn - kuten evoluutiokin on toimillaan eri lajien osalta operoinut - tuottaen sopeumallista kilpailuhenkisyyttä - tuloksena vahvuus, joka edistää lisääntymistä - hallitulla tavalla, ettei mikään laji pitkäaikaisesti käy toisensa päälle - ...

    • Anonyymi

      Peliavaus

    • Anonyymi

      Ilkka Luoma voi haistaa paskan.
      Kaikki tämä ja aikaisemmat SAR it ovat lähtöisin kiinalaisten uskomuksiin perustuvasta ruokavaliosta joihin kuuluu kaikki mikä yhtään liikkuu.
      Kiina on pahinta ja vaarallisinta mitä ikinä on maailmalle tapahtunut.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Epsanjan tauti lähti liikkeelle Yhdysvalloista, tappoi miljoonia - kymmeniä miljoonia. Suomessakin 25 000.

    • Anonyymi

      Avaajalta melkoinen teksti tuolta netin maailmasta!

      Maailmalla esiintyy erilaisia keinoja yrittää selviytyä tästä Koronasta ja sen Covid-taudista

      Pääsäännöllä keinot ovat Elämä edellä ja Talous etusijalla keinoina. Kumpi parempi - jääkööt lukijain arvioiksi.

      Korona ei ole ensimmäinen pandemia, eikä varmasti viimeinen

      Olisi ehkä helppo ennustaa, että pandemiat lisääntyvät, sillä evoluutio, joka huolehtii niin ihmisten kehittymisen luontaisbiologisesti - hoivailee se virustakin yhtälailla sopeutumaan kilpailutilanteessa.

      On eräs kaino pysäyttää Korona "kerrasta - kahdessa viikossa". Tuo keino on varustaa kaikki Maapallon ihmiset hengityssuojaimilla ja muilla varmoilla Korona-esteillä, jotka pysäyttävät Koronan pääsyn "isäntäkasviin". No, näinhän se ei mene, koska maailmalla vallitsee taloudellinen ja logistinen niukkuus tuon massaoperaation toteuttamiseen.

      Toinen keino olisi ideaalisesti kartoittaa kaikki sairastuneet ja oireettomatkin kantajat "saarelle" - näin tuo Korona ei leviäisi muualle, ja tuolla saarella immuniteetti tekisi sitten työtään - massiivisen? kuoleman jäljissä. Tämäkään ei ole mahdollista, sillä emme saa kiinni kaikkia sairastuneita ja oireettomia kantajia.

      Mitä jää jäljelle? Ruotsalaisten halun lisätä kansalaistensa immuniteetta - sillä on "hinta" -kuolemat, nyt jo monikerta Suomeen nähden - suhteellisestikin. Tosin emme tiedä mitä kokonaisniitto tulee olemaan Suomessa - meidän täällä olevalla menetelmällä.

      Mitä ennemmän varmasti toimivia suojaimia, sen nopeammin Korona väistyy - omaan evolutiiviseen tuotekehitykseensä, se palaa - lähes varmasti. Emme tiedä milloin on paluu, joko toisena kierroksena tai aivan uutena sukupolvena, johon ei kohta valmistuva Korona-rokote tehoa - suurella varmuudella.

      Entä immuniteetti? Moni nyt elävä koki Suomessakin 1968 hongkongilaisen ja 1958 aasialaisen - kuten tässä minäkin. Onko immuniteettia, en tiedä - mutta henki ei vielä ahdista. Ahdistusta vain sen verran, että ihmistalous ei lyö nyt ystävän kättä Elämän valinnan kanssa - ainakaan US' ssa.

    • Anonyymi

      Tee animaatio-elokuva: Virus ajaa edellä kuin formula-auto, sitten perässä tulee rokote-piikki-auto, perässä tulee poliisi ja jo ohittaen tulee interpolin supernopea juttu joka kiilaa eteen.

    • Anonyymi

      Ruotsalaiset - viisautta vai tyhmyyttä?

    • Anonyymi

      Avaaja tuntui hoksaavan jo vuosi sitten miten orkesteri kehittyessä laulaa!

    • Anonyymi

      Nyt tuo Korona on jyllännyt eri versioineen reilu vuoden, ja yli vuoden tästä avauksesta. Mitä onkaan tapahtunut ja miten tämän avauksen kommenttiketju onkaan toteutunut - arvioissaan?!

      • Anonyymi

        Jumala ei osaa aujttaa!
        t .avaaja

    • Anonyymi

      evoluution määräämässä tahdissa ...

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1432
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      977
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      229
      764
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe