Nyt ehdottavat viinan myynnin lopettamista, äly hoi

Anonyymi

Nyt siis Helsingin sosiaali- ja terveystoimen johtaja Juha Jolkkonen ehdottaa Twitterissä väliaikaista alkoholin myynnin lopettamista. Voihan p mikä logiikka siinä on. Miten alkoholi edistää tautia en ymmärrä. Kunhan tehdään elämästä , joka nyt on jo riittävän vaikeaa täysin mahdotonta ja ikävää. Varmaan hallitus lämpenee ennen pitkää ajatukselle.

435

8812

    Vastaukset

    • Varsinainen äly hoi älä jätä - ehdotus.

      Mistä näitä "asiantuntijoita" löytyy? Ilmeisesti ei ole yhtään tutustunut Suomen kieltolain historiaan.

      Oikeastiko halutaan tuoda takaisin viinan salakauppa, salakuljetus ja kotipolttaminen kaikkine oheisilmiöineen? Järjestäytynyt rikollisuus kiittää sitä joka saa aikaan kieltolain.

      • Täyskiellot on hyvästä ainoastaan pimeille myyjille. Oli kyseessä sit mikä vaan päihde, käyttäjät löytää aina jonkun joka myy.

        Niillä joilla on karanteenissa ongelmia viinan kanssa on satavarmasti ongelmia viinan kanssa myös muulloinkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täyskiellot on hyvästä ainoastaan pimeille myyjille. Oli kyseessä sit mikä vaan päihde, käyttäjät löytää aina jonkun joka myy.

        Niillä joilla on karanteenissa ongelmia viinan kanssa on satavarmasti ongelmia viinan kanssa myös muulloinkin.

        Huomatkaa alivaltiosihteeri Päivi Ne.guri komppaa: https://www.verkkouutiset.fi/virkamiehelta-raju-ehdotus-alkoholin-myynti-kiellettava/

        Saattaa pian alkaa tulemaan rumiita ihan muunlaisesta tuubista kun mistä nyt massahysteeriodaan, ja paljon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Huomioikaa että alivaltiosihteeri Päivi Nee.guri komppaa: https://www.verkkouutiset.fi/virkamiehelta-raju-ehdotus-alkoholin-myynti-kiellettava/

        Saattaa pian alkaa tulemaan rumihita ihan muunlaisesta tuubista kun mistä nyt massahysteeriodaan, ja paljon.

        Päivi Nerg on Päivi Räsäsen poliittinen palkkiovirkanimitys. Kiihkokristityt ovat kieltämässä alkoholin myyntiä jokaisella tekosyyllä mikä on tarjolla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Päivi Nerg on Päivi Räsäsen poliittinen palkkiovirkanimitys. Kiihkokristityt ovat kieltämässä alkoholin myyntiä jokaisella tekosyyllä mikä on tarjolla.

        Niin on, ja utaremaisteri, vai mikä se nyt olikaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Päivi Nerg on Päivi Räsäsen poliittinen palkkiovirkanimitys. Kiihkokristityt ovat kieltämässä alkoholin myyntiä jokaisella tekosyyllä mikä on tarjolla.

        Ja me tyhmät kuviteltiin että Päkä ois nyt onnellinen kun sai vihdoinkin baarit kiinni. Se emäntä ei tuu ikinä olee tyytyväinen ennen ku kaikki kiva on todellakin kielletty.

      • Ainakin kortille pitää laittaa. Pullo kirkasta kuukauteen yli 21 vuotiaalle

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täyskiellot on hyvästä ainoastaan pimeille myyjille. Oli kyseessä sit mikä vaan päihde, käyttäjät löytää aina jonkun joka myy.

        Niillä joilla on karanteenissa ongelmia viinan kanssa on satavarmasti ongelmia viinan kanssa myös muulloinkin.

        Kaikille tulee karanteenissa ongelmia ja alko alkaa maistumaan.

      • Juopot siellä alkavat heti mylvimään, ilman alkoholia pärjää kyllä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Päivi Nerg on Päivi Räsäsen poliittinen palkkiovirkanimitys. Kiihkokristityt ovat kieltämässä alkoholin myyntiä jokaisella tekosyyllä mikä on tarjolla.

        Se nyt on vaan tosiasia, että kotona luuhaaminen altistaa juopottelulle. Ihan se oma vikanne kun alatte kantaa laatikkotolkulla viiniä alkosta ja kirkkaita sekaan. Jos ihmiset osaisi käyttäytyä niin ei kukaan kieltoja edes suunnittelisi. Mutta kun juovuksissa ääni kovenee ja terhentely alkaa niin kyllä siinä naapuritkin hermostuu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikille tulee karanteenissa ongelmia ja alko alkaa maistumaan.

        Kaikki eivät ratko ongelmiaan alkoholilla. Eikä läheskään kaikille tule mitään sen suurempia ongelmia tämänkään härdellin aikaan.

        Jaah, omassa lähipiirissä ei kotioloissa juuri kukaan käytä alkoholia. Viiniä ryystetään sitten porukalla baareissa, ei yksin kotona. Nykyään nouseva trendi tämä, Z-sukupolvi muutenkin on vähemmän alkoon kallellaan kuin edelliset sukupolvet. Alkoholi liittyy sosiaalisiin tapaamisiin, ei nuoremmat ryyppää tylsyyteen kotonaan.

        Ja joo joo, "ei kaikki vanhemmat" ja myöskään "ei kaikki nuoremmatkaan". Poikkeuksia löytyy aina, mutta trendit ovat silti selvillä.

      • Tähän se perusoikeuksien menetys nyt johtaa. (öljyää jo piippua aseöljyllä)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Päivi Nerg on Päivi Räsäsen poliittinen palkkiovirkanimitys. Kiihkokristityt ovat kieltämässä alkoholin myyntiä jokaisella tekosyyllä mikä on tarjolla.

        Päivi Nerg on myös Suomen Keskustan suosikki.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juopot siellä alkavat heti mylvimään, ilman alkoholia pärjää kyllä

        Sun kannabis aiheuttaa keuhkoille vastustuskyvyn alenemista, ja altistaa sut alttiimmaksi saamaan koronan sisuksiisi. Just oli henkilö teho-osastolla kun sai keuhkokuumeen kovasta kannabiksenkäytöstä.

        Sitä se tekee tuollaiset vaaralliset huumeet. Toista se on kun ottaa kunnon WHISKYhörpyt, niin pysyy mahakin kunnossa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juopot siellä alkavat heti mylvimään, ilman alkoholia pärjää kyllä

        Alkoholi on huume sekin

      • Anonyymi kirjoitti:

        Huomatkaa alivaltiosihteeri Päivi Ne.guri komppaa: https://www.verkkouutiset.fi/virkamiehelta-raju-ehdotus-alkoholin-myynti-kiellettava/

        Saattaa pian alkaa tulemaan rumiita ihan muunlaisesta tuubista kun mistä nyt massahysteeriodaan, ja paljon.

        Menen Alkoon heti huomenna. Meillä on niin hullu hallitus, että se voi vielä ottaa tämänkin pakote-ehdotuksen tosissaan. Niin paljon ostan kun jaksan kantaa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juopot siellä alkavat heti mylvimään, ilman alkoholia pärjää kyllä

        Kaappien pitää olla täynnä juotavaa. Se on varmuusvarsto.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juopot siellä alkavat heti mylvimään, ilman alkoholia pärjää kyllä

        Miehet ne pärjää ilman alkoholia, kai nyt yhden puoli vuotta voi ilman olla, ettei se tuttipullo tai tälkki ole suussa. Julkijuopottelu on kiellettävä, juokoon kotonaan. Tenu-ukot on taas 1.4. kadulla punaisten tölkkien kanssa, kun sossun raha tulee. Mitähän juhlimista siinäkin on, loppukuun joutuvat taas yhden humalan takia kerjäämään ja ruokakassia hakeen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juopot siellä alkavat heti mylvimään, ilman alkoholia pärjää kyllä

        Suurin osa pärjää ja osaa nauttia sitä myös ihan normaalisti. Tässä taas sen 5% takia aletaan rajoittamaan asioita, joilla viina hirttää päälle jos on liikaa aikaa tai mahdollisuuksia juoda. Tiettyihin suurkuluttajiin tällä ei vaikutusta. Pelkät tälläiset ehdotukset ja puheet aiheuttavat varmaan myyntipiikin viinahamsterien. Ainakin rahat jäävät Suomeen kuin eivät Baltiasta rahaa viinoja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki eivät ratko ongelmiaan alkoholilla. Eikä läheskään kaikille tule mitään sen suurempia ongelmia tämänkään härdellin aikaan.

        Juuri näin, suurimmalle osalle ei tule ongelmia. Tässä maassa paimennetaan sitä 5-10% joka ei osaa olla ja joiden ongelmat kaatuvat yhteiskunnan maksettavaksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa pärjää ja osaa nauttia sitä myös ihan normaalisti. Tässä taas sen 5% takia aletaan rajoittamaan asioita, joilla viina hirttää päälle jos on liikaa aikaa tai mahdollisuuksia juoda. Tiettyihin suurkuluttajiin tällä ei vaikutusta. Pelkät tälläiset ehdotukset ja puheet aiheuttavat varmaan myyntipiikin viinahamsterien. Ainakin rahat jäävät Suomeen kuin eivät Baltiasta rahaa viinoja.

        Juuri tämä on Suomen alkoholipolitiikassa ongelmana. Säännöksiä tehdään sen 5% ongelmakäyttäjien puuhia suitsiakseen. Loput kansasta saavat kärsiä kun holhotaan päihdeongelmaisia.

        Tämä holhoaminen menee jo aivan älyttömyyksiin. Ne jotka väen vängällä haluaa pönttönsä sekaisin löytää kyllä AINA jonkin keinon siihen. Ongelmakäyttäjien sekoilua ei lait ja rajoitukset hidasta.

        Alkoholin myynnin lopettamisen hyväksyminen johtaa pahimmillaan muihinkin turhiin rajoituksiin. Valtaa pitävät on nyt nähneet hetkensä tulleen, ja nyt survotaan läpi mitä typerämpiä rajoituksia ja sääntöjä ihmisten kiusaksi. Milloinkohan tavallinen suomalainen tympääntyy tarpeeksi pistääkseen vastaan turhalle holhoukselle...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sun kannabis aiheuttaa keuhkoille vastustuskyvyn alenemista, ja altistaa sut alttiimmaksi saamaan koronan sisuksiisi. Just oli henkilö teho-osastolla kun sai keuhkokuumeen kovasta kannabiksenkäytöstä.

        Sitä se tekee tuollaiset vaaralliset huumeet. Toista se on kun ottaa kunnon WHISKYhörpyt, niin pysyy mahakin kunnossa.

        Siksikö Trump määrsi kaupat ja kioskit kiinni, paitsi kannabisbaarit, jotta nämä käyttäjät joutuvat Pietarin pakeille.,...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juopot siellä alkavat heti mylvimään, ilman alkoholia pärjää kyllä

        Eikä pärjää! Meillä on punaviini (lihan kanssa) ja valkoviini (kalan kanssa) ihan normaaleja elintarvikkeita. Laitan usein kastikkeeseen hieman punkkua tai esim. portviiniä.
        Kovasti toivon, että alkoholia myytäisiin ihan tavallisissa kaupoissa, kuten keski-Euroopassa ja Venäjällä on tapana. Miksi alkoholia pitää mystifioida? Omassa ystäväpiirissä pidetään sopimattomana, jos joku humaltuu liialllisesti. Yleensä seurustellaan sivistyneesti rennoissa merkeissä. En alkuunkaan ymmärrä syyllistämistä ja hillitöntä holhousmenttaliteettia

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juopot siellä alkavat heti mylvimään, ilman alkoholia pärjää kyllä

        Voi sinua "rakas" psykopaatti kun olet niin väärässä, syö sinä vaan ne "lääkärin" määräämät huumepillerisi ja ole hiljaa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miehet ne pärjää ilman alkoholia, kai nyt yhden puoli vuotta voi ilman olla, ettei se tuttipullo tai tälkki ole suussa. Julkijuopottelu on kiellettävä, juokoon kotonaan. Tenu-ukot on taas 1.4. kadulla punaisten tölkkien kanssa, kun sossun raha tulee. Mitähän juhlimista siinäkin on, loppukuun joutuvat taas yhden humalan takia kerjäämään ja ruokakassia hakeen.

        presidenttikin (presidentitkin sun muut virkanilkit) saa verovaroista ne elatuksensa (kuten kelan asiakkaat / tai sossun) ja kaikki puoluetuki apulaiset!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juopot siellä alkavat heti mylvimään, ilman alkoholia pärjää kyllä

        Mitä nää ny oikein selität ei se tee ihmisestä alkoholistia jos puhutaan faktoilla esim siitä mitä vaikutuksia kieltolailla oli suomen kansaan ja järjestätyneeseen rikollisuuteen. Itse sinä siinä mylvit. Ei me haluta mitään tummia rikollisia tänne jotka alkaa myymään salaa viinaa hyi helvetti häpeäisit

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juopot siellä alkavat heti mylvimään, ilman alkoholia pärjää kyllä

        Trokarit hoitaa viinan myynnin, ja bonusta tulee.

      • Suomessa kieltolain aikana, eräästä trokarista tuli kansallissankari ihmisten keskuudessa. Lehdistökin ylisti tyyppiä, joka toimitti alkoholia halukkaille ja heitä kyllä riitti ja tulee riittämään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin on, ja utaremaisteri, vai mikä se nyt olikaan.

        Ei ihme, että shakissa on naisille oma höyhensarjansa. Pelottavaa kuitenkin on, että varsinkin Suomessa naiset käyttävät suurta päätösvaltaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juopot siellä alkavat heti mylvimään, ilman alkoholia pärjää kyllä

        Mitä hemmettiä alkoholilla on tekemistä Koronan kanssa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juopot siellä alkavat heti mylvimään, ilman alkoholia pärjää kyllä

        Ihmiset ajattelevat heti että viinanmyynti kielletään vain viinanmyynnin takia, mutta eivät ajattele että.se on täysin turha tällaisena aikana. Tuhannet alkon myyjät ovat alttiina saamaan viruksen, ja olis todella tehokas paikka levittämään sitä edelleen. Jos vanhukset ois jääneet heti alussa kotiin, ja muutkin noudattaisivat ohjeita olla lähtemättä kotoa esim mökeille tai sukulaisiin, niin olisi helpompi noudattaa myymälöissä esim. turvaväliä . Äly hoi, Monet vois samalla pitää taukoa juomisesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihme, että shakissa on naisille oma höyhensarjansa. Pelottavaa kuitenkin on, että varsinkin Suomessa naiset käyttävät suurta päätösvaltaa.

        Kuules kun naisille tuli oma sarja kullanhuuhdonnassakin heti kun nainen voitti yleisen sarjan. ehkä naiset on kuitenkin niin fiksuja että ymmärtävät että älyn voi valjastaa parempaankin kuin johonkin peliin

      • Anonyymi kirjoitti:

        Alkoholi on huume sekin

        Sisädesi se on.

      • Ei mitään järkee.Porukka keittelee omia juomia ja rikollisuus kasvaa .Ei missään tapauksessa saa laittaa viinan myyntiä väliaikaisesti pois.Kieltolaki alkaa siinävaiheessa.Hyvät päättäjät pistäkää järkipäähän.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Menen Alkoon heti huomenna. Meillä on niin hullu hallitus, että se voi vielä ottaa tämänkin pakote-ehdotuksen tosissaan. Niin paljon ostan kun jaksan kantaa!

        Niin minäkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jaah, omassa lähipiirissä ei kotioloissa juuri kukaan käytä alkoholia. Viiniä ryystetään sitten porukalla baareissa, ei yksin kotona. Nykyään nouseva trendi tämä, Z-sukupolvi muutenkin on vähemmän alkoon kallellaan kuin edelliset sukupolvet. Alkoholi liittyy sosiaalisiin tapaamisiin, ei nuoremmat ryyppää tylsyyteen kotonaan.

        Ja joo joo, "ei kaikki vanhemmat" ja myöskään "ei kaikki nuoremmatkaan". Poikkeuksia löytyy aina, mutta trendit ovat silti selvillä.

        Minulla taas päinvastoin. Baareissa en käy (en pidä ihmisjoukoista ja hinnat ovat ihan liian kalliit omaan makuun), mutta kotona otan lasin viiniä silloin tällöin, juon sen saunasiiderin tai teen cocktailin. Minulle sopii se, että baarit laitetaan kiinni, mutta Alkon sulkemista vastustan karvaasti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täyskiellot on hyvästä ainoastaan pimeille myyjille. Oli kyseessä sit mikä vaan päihde, käyttäjät löytää aina jonkun joka myy.

        Niillä joilla on karanteenissa ongelmia viinan kanssa on satavarmasti ongelmia viinan kanssa myös muulloinkin.

        Juu en minäkään ymmärrä miksi pirunlientä yleensä myydäänkään.Kun katsoo niitä jotka viinan kanssa völjää, menettävät usein omaisuutensa,terveytensä ja perheensä.Viinapulloissa pitäisi ainakin lukea varoitus että tuhoavaa myrkkyä ja etikettiin luut poikittain. Kyllä normaali verenkierto pitäisi riittää kaikille ihmisille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sun kannabis aiheuttaa keuhkoille vastustuskyvyn alenemista, ja altistaa sut alttiimmaksi saamaan koronan sisuksiisi. Just oli henkilö teho-osastolla kun sai keuhkokuumeen kovasta kannabiksenkäytöstä.

        Sitä se tekee tuollaiset vaaralliset huumeet. Toista se on kun ottaa kunnon WHISKYhörpyt, niin pysyy mahakin kunnossa.

        Kannabista voi syödäkkin, ei sitä ole pakko polttaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki eivät ratko ongelmiaan alkoholilla. Eikä läheskään kaikille tule mitään sen suurempia ongelmia tämänkään härdellin aikaan.

        Eikä kohtuukäyttäjiä ole olemassakaan, se on itsepetosta

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikä pärjää! Meillä on punaviini (lihan kanssa) ja valkoviini (kalan kanssa) ihan normaaleja elintarvikkeita. Laitan usein kastikkeeseen hieman punkkua tai esim. portviiniä.
        Kovasti toivon, että alkoholia myytäisiin ihan tavallisissa kaupoissa, kuten keski-Euroopassa ja Venäjällä on tapana. Miksi alkoholia pitää mystifioida? Omassa ystäväpiirissä pidetään sopimattomana, jos joku humaltuu liialllisesti. Yleensä seurustellaan sivistyneesti rennoissa merkeissä. En alkuunkaan ymmärrä syyllistämistä ja hillitöntä holhousmenttaliteettia

        "Kovasti toivon, että alkoholia myytäisiin ihan tavallisissa kaupoissa, kuten keski-Euroopassa ja Venäjällä on tapana. Miksi alkoholia pitää mystifioida? Omassa ystäväpiirissä pidetään sopimattomana, jos joku humaltuu liialllisesti. Yleensä seurustellaan sivistyneesti rennoissa merkeissä. En alkuunkaan ymmärrä syyllistämistä ja hillitöntä holhousmenttaliteettia."

        Suomi ei olekkaan sivistysvaltio vaan pelkkä takapajula.

        KilttiMies89

      • Oletko jotenkin vajaa ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihmiset ajattelevat heti että viinanmyynti kielletään vain viinanmyynnin takia, mutta eivät ajattele että.se on täysin turha tällaisena aikana. Tuhannet alkon myyjät ovat alttiina saamaan viruksen, ja olis todella tehokas paikka levittämään sitä edelleen. Jos vanhukset ois jääneet heti alussa kotiin, ja muutkin noudattaisivat ohjeita olla lähtemättä kotoa esim mökeille tai sukulaisiin, niin olisi helpompi noudattaa myymälöissä esim. turvaväliä . Äly hoi, Monet vois samalla pitää taukoa juomisesta.

        Viina ei ole turha vaan välttämätön elintarvike.

        KilttiMies89

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikille tulee karanteenissa ongelmia ja alko alkaa maistumaan.

        Hölmöä puhetta, säkin voisit tuhlata energiasi johonkin muuhun.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se nyt on vaan tosiasia, että kotona luuhaaminen altistaa juopottelulle. Ihan se oma vikanne kun alatte kantaa laatikkotolkulla viiniä alkosta ja kirkkaita sekaan. Jos ihmiset osaisi käyttäytyä niin ei kukaan kieltoja edes suunnittelisi. Mutta kun juovuksissa ääni kovenee ja terhentely alkaa niin kyllä siinä naapuritkin hermostuu.

        Samaa mieltä sun kanssa 👍

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikille tulee karanteenissa ongelmia ja alko alkaa maistumaan.

        Ei Alkoholi auta sun ongelmiin yhtään millään tavalla toi on niin typerä tekosyy kuin vain olla voi.
        Jos sulla on syytä iloita alkoholi ei tee sua yhtään sen iloisenmaksi
        Tai jos olet surullinen alkoholi ei auta myöskään siinä sua millään tavalla.
        Naurettavaa edes väittää tuollaista

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja me tyhmät kuviteltiin että Päkä ois nyt onnellinen kun sai vihdoinkin baarit kiinni. Se emäntä ei tuu ikinä olee tyytyväinen ennen ku kaikki kiva on todellakin kielletty.

        Jos se viinan juonti on se sun kivaa niin aika köyhä tää on sun elämä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä nää ny oikein selität ei se tee ihmisestä alkoholistia jos puhutaan faktoilla esim siitä mitä vaikutuksia kieltolailla oli suomen kansaan ja järjestätyneeseen rikollisuuteen. Itse sinä siinä mylvit. Ei me haluta mitään tummia rikollisia tänne jotka alkaa myymään salaa viinaa hyi helvetti häpeäisit

        Kyllä alkoholin käytöstä täytyy tietää myös synkimmät faktat. Kannattaa katsoa jotain rankkoja dokumentteja jossa alkoholistien pahoja neurologisia oireita, maksakirroosia, alkoholidementiaa ym. Minä en missään nimessä kannata viinien tuomista päivittäiskaupoihin. Kyllä ne pitää aikuisen osata Alkosta hakea. Ja Huom. En ole absolutisti mutta ei alkoholi ole mikään päivättäinen elintarvike.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikä kohtuukäyttäjiä ole olemassakaan, se on itsepetosta

        Olen mielestäni kohtuu käyttäjä kun menin viinakauppaan myyjä sanoi sinähän käyt vai pulloja tuomassa mikäs nyt sai ostamman kun hain kaverille pulloal

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jaah, omassa lähipiirissä ei kotioloissa juuri kukaan käytä alkoholia. Viiniä ryystetään sitten porukalla baareissa, ei yksin kotona. Nykyään nouseva trendi tämä, Z-sukupolvi muutenkin on vähemmän alkoon kallellaan kuin edelliset sukupolvet. Alkoholi liittyy sosiaalisiin tapaamisiin, ei nuoremmat ryyppää tylsyyteen kotonaan.

        Ja joo joo, "ei kaikki vanhemmat" ja myöskään "ei kaikki nuoremmatkaan". Poikkeuksia löytyy aina, mutta trendit ovat silti selvillä.

        Totta, nykynuoret ovat vaihtaneet huumeisiin! Poliisit ovat tästä jo useasti maininneet, onko se sitten parempi asia kuin muutama pullo keskaria?

      • Ennemmin pitäisi tuoda väkevät maitokauppoihin nyt kun on poikkeustila ja tavallista suurempi kysyntä. Poikkeuksellinen helpotus auttaisi niitä, joiden päätä ahdistus kivistää ja toisi ison helpotuksen etenkin eläkeläisille, joilla Alkoon voi olla pitkä matka.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikä kohtuukäyttäjiä ole olemassakaan, se on itsepetosta

        Mitenkäs sitten selität sen ettei valtaosalla ihmisistä, jotka ajoittain alkoholia nauttivat, ole alkoholin kanssa ongelmia?
        Suurin osa ihmisistä on alkoholin suhteen kohtuukäyttäjiä. Ottavat lasillisen tai pari ja siihen se jää.

        Ongelmakäyttäjät ovat niitä joilla jää sen parin lasin jälkeen aina huikka päälle. Niitä ei tosiasiassa paljoa ole, vaikka kuinka propagandaa yritetään aiheen tiimoilta syyttää. Tilastoja sopii tutkia jos mietityttää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos se viinan juonti on se sun kivaa niin aika köyhä tää on sun elämä

        Se on mielestäni yksi kiva asia monien muiden kivojen asioiden joukossa. Minusta on erittäin kivaa pitkän työpäivän jälkeen rentoutua kylvyssä tai saunassa viinilasin tai oluen kera. En minäkään ole sinulta kieltämässä sinun elämäsi pieniä iloja, vaikka ne minusta saattaisivat typeriä ollakin. Vapaa maa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täyskiellot on hyvästä ainoastaan pimeille myyjille. Oli kyseessä sit mikä vaan päihde, käyttäjät löytää aina jonkun joka myy.

        Niillä joilla on karanteenissa ongelmia viinan kanssa on satavarmasti ongelmia viinan kanssa myös muulloinkin.

        Toi on niin totta. Tossa yleistetään ihan liikaa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin on, ja utaremaisteri, vai mikä se nyt olikaan.

        Siinä vietäis ne viimesetkin veroeurot kun kaikki firmat on hätää kärsimässä muutenkin tän yliverotetun paskan alla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juopot siellä alkavat heti mylvimään, ilman alkoholia pärjää kyllä

        Ei ole kyse siitä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se nyt on vaan tosiasia, että kotona luuhaaminen altistaa juopottelulle. Ihan se oma vikanne kun alatte kantaa laatikkotolkulla viiniä alkosta ja kirkkaita sekaan. Jos ihmiset osaisi käyttäytyä niin ei kukaan kieltoja edes suunnittelisi. Mutta kun juovuksissa ääni kovenee ja terhentely alkaa niin kyllä siinä naapuritkin hermostuu.

        Ja taas yleistys

      • Anonyymi kirjoitti:

        Menen Alkoon heti huomenna. Meillä on niin hullu hallitus, että se voi vielä ottaa tämänkin pakote-ehdotuksen tosissaan. Niin paljon ostan kun jaksan kantaa!

        👍 ja sitten ei naureta

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miehet ne pärjää ilman alkoholia, kai nyt yhden puoli vuotta voi ilman olla, ettei se tuttipullo tai tälkki ole suussa. Julkijuopottelu on kiellettävä, juokoon kotonaan. Tenu-ukot on taas 1.4. kadulla punaisten tölkkien kanssa, kun sossun raha tulee. Mitähän juhlimista siinäkin on, loppukuun joutuvat taas yhden humalan takia kerjäämään ja ruokakassia hakeen.

        Joka sekin on hallituksen syy. Jos ei jaettais sitä rahaa johonkin vitun afrikkaan missä korruptio jyllää niin suuresti epäilen että suomi olis huomattavasti parempi alkohimaa noin niinkun kaikkine tuliaisineen

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa pärjää ja osaa nauttia sitä myös ihan normaalisti. Tässä taas sen 5% takia aletaan rajoittamaan asioita, joilla viina hirttää päälle jos on liikaa aikaa tai mahdollisuuksia juoda. Tiettyihin suurkuluttajiin tällä ei vaikutusta. Pelkät tälläiset ehdotukset ja puheet aiheuttavat varmaan myyntipiikin viinahamsterien. Ainakin rahat jäävät Suomeen kuin eivät Baltiasta rahaa viinoja.

        Yleistystä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juopot siellä alkavat heti mylvimään, ilman alkoholia pärjää kyllä

        Juopot siellä alkavat heti mylvimään, ilman alkoholia pärjää kyllä

        Ei pärjää,sen verran vituttaa tämä onnelinen Suomi verotuksinneen ja pirkka hallituksineen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Päivi Nerg on Päivi Räsäsen poliittinen palkkiovirkanimitys. Kiihkokristityt ovat kieltämässä alkoholin myyntiä jokaisella tekosyyllä mikä on tarjolla.

        Ei alkoholia ole kiellytty raamatussa. Kohtuullisessa määrin nautittuna alkoholi on Ok. Myös Jeesus joi viiniä. Mutta kohtuuton alkoholin käyttö on vahingollista terveydelle ja myötävaikuttaa tekoihin, joita jälkeenpäin kadutaan ja joista tulee surua. Jospa suomalaiset koronakriisissä viisastuisivat tässäkin suhteessa ja kasvaisivat päättäväisyydesssän hallita alkoholin käyttöään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juopot siellä alkavat heti mylvimään, ilman alkoholia pärjää kyllä

        Pärjää kyllä ja sen kanssakin, eivät toki kaikki kumpaakaan kovin hyvin.
        Sehän on viisasten juoma ja tyhmiltä se tällaisessa tilanteessa ehkä pitäisi olla pois.

        Mutta ei täyskieltoa, mutta jotain rajoitusta jakeluun voisi harkita. Vaikea asia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jaah, omassa lähipiirissä ei kotioloissa juuri kukaan käytä alkoholia. Viiniä ryystetään sitten porukalla baareissa, ei yksin kotona. Nykyään nouseva trendi tämä, Z-sukupolvi muutenkin on vähemmän alkoon kallellaan kuin edelliset sukupolvet. Alkoholi liittyy sosiaalisiin tapaamisiin, ei nuoremmat ryyppää tylsyyteen kotonaan.

        Ja joo joo, "ei kaikki vanhemmat" ja myöskään "ei kaikki nuoremmatkaan". Poikkeuksia löytyy aina, mutta trendit ovat silti selvillä.

        Ei kaikki nuoremmatkaan ihan tyhmiä ole, vaikka suurin osa kyllä.... Vanhemmissa tyhmät vähemmän edustettuina. Luonnollinen poistuma sen aiheuttaa.. Keski-ikäisissä vielä ainakin puolet keskimääräistä tyhmempiä.. Sinäkin lukija kuulua heihin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sun kannabis aiheuttaa keuhkoille vastustuskyvyn alenemista, ja altistaa sut alttiimmaksi saamaan koronan sisuksiisi. Just oli henkilö teho-osastolla kun sai keuhkokuumeen kovasta kannabiksenkäytöstä.

        Sitä se tekee tuollaiset vaaralliset huumeet. Toista se on kun ottaa kunnon WHISKYhörpyt, niin pysyy mahakin kunnossa.

        Kai ymmärrät laimentaa sen vedellä ennen suuhun laittamista?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja me tyhmät kuviteltiin että Päkä ois nyt onnellinen kun sai vihdoinkin baarit kiinni. Se emäntä ei tuu ikinä olee tyytyväinen ennen ku kaikki kiva on todellakin kielletty.

        Menkää helvetissä ajoissa Alkoon! Neropattihallituksemme voi ottaa tosissaan Nergin tyhmimmätkin ehdotukset. Kävin tänään ja huomenna haen lisää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin kortille pitää laittaa. Pullo kirkasta kuukauteen yli 21 vuotiaalle

        perheen isille ei pitäis myydä viinaa alkaa vaan hakkaamaan vaimoa ja huutamaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä hemmettiä alkoholilla on tekemistä Koronan kanssa?

        Takaisin koulunpenkkiin tai kirja käteen, ellei syy-seurausketjujen ymmärtäminen luonnistu. Alkoholiongelmat aiheuttavat kustannuksia valtiolle. Sairaanhoito aiheuttaa kustannuksia pitkällä aikavälillä kun väkivallan uhrit traumatisoituvat. Väkivalta voi olla myös henkistä. Kuitenkin esimerkiksi fyysisen väkivallan riski suurenee kun perheet ovat pitkiä aikoja sisätiloissa. Toisissa perheissä on puolisoita ja lapsia, joita alkoholistit kohtelevat kaltoin. Karanteeni siis lisää näiden jo olemassa olevien ongelmien riskialttiutta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei Alkoholi auta sun ongelmiin yhtään millään tavalla toi on niin typerä tekosyy kuin vain olla voi.
        Jos sulla on syytä iloita alkoholi ei tee sua yhtään sen iloisenmaksi
        Tai jos olet surullinen alkoholi ei auta myöskään siinä sua millään tavalla.
        Naurettavaa edes väittää tuollaista

        Ei auta sairauksiin, eikä ongelmiin... Mutta on se kivempaa sairastaa kännissä. 😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        Takaisin koulunpenkkiin tai kirja käteen, ellei syy-seurausketjujen ymmärtäminen luonnistu. Alkoholiongelmat aiheuttavat kustannuksia valtiolle. Sairaanhoito aiheuttaa kustannuksia pitkällä aikavälillä kun väkivallan uhrit traumatisoituvat. Väkivalta voi olla myös henkistä. Kuitenkin esimerkiksi fyysisen väkivallan riski suurenee kun perheet ovat pitkiä aikoja sisätiloissa. Toisissa perheissä on puolisoita ja lapsia, joita alkoholistit kohtelevat kaltoin. Karanteeni siis lisää näiden jo olemassa olevien ongelmien riskialttiutta.

        Melkoista yleistämistä niputtaa kaikki ongelmakäyttäjiksi sen pienen, oikeasti ongelmakäyttäjäporukan perusteella. Suurin osa on käyttänyt, käyttää ja tulee käyttämään alkoholia maltillisesti. Minkä vuoksi suurinta osaa pitäisi suitsia siksi, kun muutamat eivät osaa?

        Olisi varmaankin hyödyllisempää kohdentaa apua niihin ongelmaperheisiin. Niissä kun riittää ongelmia vaikka alkoholia ei saisikaan.

        On ihan turha kieltää veneilyä siksi että aina välillä joku hukkuu.

      • Jos tullee heimoveljet apuun äkkiä viina viiniä olutta

      • Jos tullee heimoveljet apuun äkkiä viina viiniä olutta

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki eivät ratko ongelmiaan alkoholilla. Eikä läheskään kaikille tule mitään sen suurempia ongelmia tämänkään härdellin aikaan.

        En minä käytä alkoholia ongelman ratkaisuun vaan tullaakseni tuppisuuksi ja epäsosiaaliseksi. On mitä suurinta tuskaa olla selvinpäin hölösuu ja sosiaalinen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa pärjää ja osaa nauttia sitä myös ihan normaalisti. Tässä taas sen 5% takia aletaan rajoittamaan asioita, joilla viina hirttää päälle jos on liikaa aikaa tai mahdollisuuksia juoda. Tiettyihin suurkuluttajiin tällä ei vaikutusta. Pelkät tälläiset ehdotukset ja puheet aiheuttavat varmaan myyntipiikin viinahamsterien. Ainakin rahat jäävät Suomeen kuin eivät Baltiasta rahaa viinoja.

        Aivan. Toisten ei kannata kerätä kaappia täyteen viinaa. Se ei onnistu niiltä joiden on pakko juoda niin kauan, kunnes kaapissa ei ole pulloakaan viinaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkäs sitten selität sen ettei valtaosalla ihmisistä, jotka ajoittain alkoholia nauttivat, ole alkoholin kanssa ongelmia?
        Suurin osa ihmisistä on alkoholin suhteen kohtuukäyttäjiä. Ottavat lasillisen tai pari ja siihen se jää.

        Ongelmakäyttäjät ovat niitä joilla jää sen parin lasin jälkeen aina huikka päälle. Niitä ei tosiasiassa paljoa ole, vaikka kuinka propagandaa yritetään aiheen tiimoilta syyttää. Tilastoja sopii tutkia jos mietityttää.

        Terveydestä puheenollen: Minulla on kuulemma riittävän hyvät munuais- ja maksa-arvot.Sehän on kuin kehotus ottaa alkoholia. Niin minä ainakin ymmärsin lääkärin sanat.

      • Ja salakapakat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaappien pitää olla täynnä juotavaa. Se on varmuusvarsto.

        Kahdesti olen käynyt.Juonut vain yhden pullon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juopot siellä alkavat heti mylvimään, ilman alkoholia pärjää kyllä

        nimenomaan, onko vaikeaa ilman viinaa? Ja: vaikkei viina viina tautia edesauta ei toimi myöskään logiikkana kaikkeen. Juuri nyt vois olla ihan ok kokeilla elämää ilman Alkon kapeita käytäviä ja kassajonoa. Ja miettiä elämäntapoja muutenkin. Eikä tartte syyttää kristilliseksi tai hakea mitään hallituksen syitä jos ihan hyvää vain tekis miettiä miten elämäänsä viettää, normaali- tai poikkeusoloissa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se nyt on vaan tosiasia, että kotona luuhaaminen altistaa juopottelulle. Ihan se oma vikanne kun alatte kantaa laatikkotolkulla viiniä alkosta ja kirkkaita sekaan. Jos ihmiset osaisi käyttäytyä niin ei kukaan kieltoja edes suunnittelisi. Mutta kun juovuksissa ääni kovenee ja terhentely alkaa niin kyllä siinä naapuritkin hermostuu.

        se, että käsien pesua pitää eduskunnan istunnossa käsitellä kertoo sen ikävän seikan äänestäjistä, että suurta osaa kansasta pitää todellakin holhota. Sama pätee alkoholin suhteen. Hiton möllit jotka pärjäävät Suomessa vain sen elämää suuremman demokratian ja tasa-arvon varjolla sekä sen että säännöt laaditaan heikoimpien ehdoilla. Kukaan tai mikään ei mittaa suomalaisten kansalais- tai äänestyskelpoisuutta eikä siitä saa edes puhua, mikä kertoo millä tasolla ollaan ja kuinka merkittävää osaa tämä kritiikki liippaa.

        Jos tämä alkoholin rajoittaminen on jollekulle ongelma kannattaa hänen muistaa että hänen takia sitä juuri rajoitetaan. Kaikilta. Se on sitä tasapäistävää demokratiaa parhaimmillaan josta mainittu asianomainen ei edes itse hyödy mitenkään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa pärjää ja osaa nauttia sitä myös ihan normaalisti. Tässä taas sen 5% takia aletaan rajoittamaan asioita, joilla viina hirttää päälle jos on liikaa aikaa tai mahdollisuuksia juoda. Tiettyihin suurkuluttajiin tällä ei vaikutusta. Pelkät tälläiset ehdotukset ja puheet aiheuttavat varmaan myyntipiikin viinahamsterien. Ainakin rahat jäävät Suomeen kuin eivät Baltiasta rahaa viinoja.

        samaan tapaan kuin jotain kymmeniä Portugalissa asuvia piti veronkierrosta kytätä on tämä joidenkin prosenttien ongelmajuominen elämää suurempi asia. Kuka enää osaa ajatella ns. isoa kuvaa ja suhteuttaa asioita? Toki syntyy iso itku siitäkin jos korkonarajoituksissa vuodetaan ja hallitus saa taaskin sontaa niskaan. No tätä vuotoa joku nyt uskalsi tulpata eikä käy sitten sekään. Olettaen että joku logiikka viinankiellosta edes johtaa koronan selättämiseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tämä on Suomen alkoholipolitiikassa ongelmana. Säännöksiä tehdään sen 5% ongelmakäyttäjien puuhia suitsiakseen. Loput kansasta saavat kärsiä kun holhotaan päihdeongelmaisia.

        Tämä holhoaminen menee jo aivan älyttömyyksiin. Ne jotka väen vängällä haluaa pönttönsä sekaisin löytää kyllä AINA jonkin keinon siihen. Ongelmakäyttäjien sekoilua ei lait ja rajoitukset hidasta.

        Alkoholin myynnin lopettamisen hyväksyminen johtaa pahimmillaan muihinkin turhiin rajoituksiin. Valtaa pitävät on nyt nähneet hetkensä tulleen, ja nyt survotaan läpi mitä typerämpiä rajoituksia ja sääntöjä ihmisten kiusaksi. Milloinkohan tavallinen suomalainen tympääntyy tarpeeksi pistääkseen vastaan turhalle holhoukselle...

        sitä se on se teidän ylitsepursuava demokratianne, tasa-arvonne ja se että heikommista pidetään suurta haloota.

        Se ajatus että tästä rajoittamisesta tulisi tai haluttaisiin joku ennakkotapaus tuleville rajoituksille ja ihan vaan kiusaksi on sitä salaliittoajattelua jollaista mielikuvituksen energiaa voisit käyttää saman hyvin tuntemasi asian kiertämiseksi, ennenkuin "valtaa pitävät sen enempää näkevät hetkensä tulleen". Olettaen että olet "tavallinen suomalainen" oletko jo "pistänyt vastaan turhalle holhoukselle", miten ja milloin? Kerro toki lisää.

        Oikein väsyttää tällä sivustolla tuo yleinen, jotenkin odottava asenne että joku vaan jotain tekisi. Joku muu siis jota voisi sitten kritisoida ja ilkkua kun homma menee myttyyn tai löytyy yksikin piirre joka ei sovi sinun pirtaan. Tämä nykyinen hallitus on olosuhteet huomioiden hoitanut hommaansa pahemmin harjoittelematta aika mallikkaasti. Ei ehkä sinun standardeilla senkin valtioneuvos. Moneen otteeseen on sanottu myös että homma on myös kansalaisten omissa käsissä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kannabista voi syödäkkin, ei sitä ole pakko polttaa.

        tuohan on sopiva argumentti vaikka työhaastattelussa. Voi olla että olet kokeillutkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sun kannabis aiheuttaa keuhkoille vastustuskyvyn alenemista, ja altistaa sut alttiimmaksi saamaan koronan sisuksiisi. Just oli henkilö teho-osastolla kun sai keuhkokuumeen kovasta kannabiksenkäytöstä.

        Sitä se tekee tuollaiset vaaralliset huumeet. Toista se on kun ottaa kunnon WHISKYhörpyt, niin pysyy mahakin kunnossa.

        Juoppoja on pitkät rivit hautuumailla, ja vankilat täynnä henki ja väkivalta rikoksista istuvaa väkeä ja kappas vain,yksikään ei ole kannabiksen aiheuttamaa vaan, känniläisten öyhöttäjien on useampi paskamaha näytellyt kossupäissään kovista, kun uskaltavat akkansa hakata ja lapsia pelotella, kokonaan veks alkoholi niin vähenee kaikki perhe väkivallat ja henkirikokset.

    • Jihuu! Rankit pulputtamaan ja pannut porisemaan.

      • Muistaa käyttää kupariputkea jäähdyttimessä. Samalla saa tislattua itselleen käsidesit.

      • Ei pohjan poikia palele!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Muistaa käyttää kupariputkea jäähdyttimessä. Samalla saa tislattua itselleen käsidesit.

        Sokeri kortille

      • Anonyymi kirjoitti:

        Muistaa käyttää kupariputkea jäähdyttimessä. Samalla saa tislattua itselleen käsidesit.

        Et sinä tislaamalla 2-propanolia tee.

      • Kotiviinit ja kotikaljat kans. Simaa pääsiäiseks.

      • Ainahan se pula-aika käynnistää mustanpörssin.....

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sokeri kortille

        Suola ja kahvi kortille myös.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Muistaa käyttää kupariputkea jäähdyttimessä. Samalla saa tislattua itselleen käsidesit.

        Hyvin havaittu kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

    • Tilanteessa missä ihmisiltä on yleisen turvallisuuden takia riisuttu jo kaikki - työt, koulut, sosiaalinen elämä, huvitukset - tuo oli jo harvinaisen typerä ehdotus.

      Suomessa pieni alkoholiongelmaisten prosentti määrää miten meidän loppujen käy. Se että osa ei osaa ottaa järkevästi soppaa nyt poikkeustilanteessaKAAN, kostautuisi kohtuukäyttäjille? Käsittämätöntä.

      Ei tässä ole kertaakaan tullut kännejä vedettyä, mutta viikonloppuisin pari viinilasia tai hyvää olutta ruoan kanssa ja saunakaljat kuuluu rutiiniin.

      Jos alkoholin myynti loppuu kokonaan, voidaan ruveta varautumaan isoihin ongelmiin. Kieltolait eivät ole koskaan tuoneet mitään hyvää, ja tällaisessa poikkeustilanteessa tuollaisen ehdottaminenkin on vaarallista.

      • Ei sitä ihmiset sota-aikaankaan viinan kanssa lotranneet. Ihme mullikoita kun pitää alkaa mylvimään vaikka saa kotona tussottaa töppöset jalassa. Entäpä jos meidät määrättäisiin metsään kranaattikeskityksen alle kiväärit kädessä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei sitä ihmiset sota-aikaankaan viinan kanssa lotranneet. Ihme mullikoita kun pitää alkaa mylvimään vaikka saa kotona tussottaa töppöset jalassa. Entäpä jos meidät määrättäisiin metsään kranaattikeskityksen alle kiväärit kädessä.

        Suloiset vaaleanpunaiset lasit sulla. Vai ei sota-aikaan ihmiset viinaa ottanu? Söpöä :D

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei sitä ihmiset sota-aikaankaan viinan kanssa lotranneet. Ihme mullikoita kun pitää alkaa mylvimään vaikka saa kotona tussottaa töppöset jalassa. Entäpä jos meidät määrättäisiin metsään kranaattikeskityksen alle kiväärit kädessä.

        Kyllä ryypättiin sota aikanakin. Rintamallakkin. Sen lisäksi suomessa käytettiin tuolloin vielä aivan saatanasti heroiiniä joka oli ihan reseptivapaata apteekkikamaa. Rintamalla heroiiniä yskään, ja pervitiiniä väsymykseen. Ja mistä sä noita sotajuttuja tähän taas kaivat, aika paska vertaus.

        Kyllä ryyppäsivät silloin ja rankasti. Lue 50-luvun känniporukoista. Veteraaneja kuoli talvella kasapäin, jäätyivät hengiltä kännättyään. Ei mikään mukava asia, mutta totuus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ryyppäsivät silloin ja rankasti. Lue 50-luvun känniporukoista. Veteraaneja kuoli talvella kasapäin, jäätyivät hengiltä kännättyään. Ei mikään mukava asia, mutta totuus.

        Mitä sotaa on käyty 50-luvulla? - Nm. Tarkista historiatietosi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sotaa on käyty 50-luvulla? - Nm. Tarkista historiatietosi

        Korean sota ainakin, suomessa ehkä vain joku jatkosodan muisteleminen kännipäissään...

      • Suurin osa ihmisistä on vaiennettu lampaiksi, jotta saisivat tahtonsa läpi, ja tätä perustellaan ihmisoikeuksilla! Virus on toki ongelma mutta tämä täysin sekopäinen linja, jossa ei oteta faktoja huomioon, on vaarallista. Välillä Niinistö käy mesoamassa siitä, kuinka on jo vakavasti varoittanut (niin milloin ja missä on varoittanut?) ja että on valmiudet ottaa järeämpiäkin keinoja. Toisaalla YLE levittää propagandaa, että poliisin huomion mukaan kansalaiset ovat ottaneet tilanteen vastaan pääasiassa hyvin. Joko Niinistöllä, Ylellä tai poliisilla on tilannetaju kadonnut. Epäilisin ensimmäistä, autoritäärinen johtamistapapa taitaa olla hänellä verissä. Ihmisiä on hyvä hämmentää antamalla ristiriitaista viestiä ja sitten siihen vedoten komentaa, käskeä ja kurittaa. Luulisi, että tuollainen johtamistapa olisi jo aivan out-of-season mutta ei... Tämäkin homma olisi varmasti voitu hoitaa mallikkaammin, jos eivät hoitaisi tehtäviään niin ylimielisesti ja itseriittoisesti mutta eihän se heille kelpaa niin kuin ei kritiikkikään. Uskoisi, että tällaisena aikana olisi oltava erittäin tarkkana ja varpaillaan ettei valtiovallan nimissä aleta vaatia kohtuuttomuuksia. Näin ollen voimakaskin krittiikki kuuluisi asiaan. Marin kuitenkin totesi ettei kritiikki ole tervetullutta eikä hallituksen tai viranomaisen toimia saa nyt kyseenalaistaa.

        Milloin saamme ensimmäiset mielipidevangit? Ihmiset ovat olleet toistaiseksi melko hiljaa, koska suurelle osalle on syötetty ihmisoikeutena tämän viruksen aiheuttamaa uhkaa koskevat rajoitukset. Melko ovela keino, kun huomioi, että ennen poikkeustilan aloittamista oli rikottu kaikkia ihmisoikeuksia surutta ja ilman minkäänlaista vastuuta. Lait eivät ole monia viranomaisia ja poliitikkoja koskeneet vaikka toisin on annettu ymmärtää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei sitä ihmiset sota-aikaankaan viinan kanssa lotranneet. Ihme mullikoita kun pitää alkaa mylvimään vaikka saa kotona tussottaa töppöset jalassa. Entäpä jos meidät määrättäisiin metsään kranaattikeskityksen alle kiväärit kädessä.

        Höpsistä. Sota-aikaan viina maistui ainakin rintamalla ja huumeitakin taidettiin vetää melko tavalla ainakin huhujen mukaan. Olen käsittänyt, että sota-ajan jälkeen Suomessa huumeongelma oli valtava maailmankin mittapuulla tarkasteltuna. Se romantisoitu sankarillline sota, jota meille syötetään on myytti tai valhepropagandaa. Monella oli traumat sitä luokkaa, että niitä oli jollain hoidettava, eikä mitään kunnollista sairaanhoitoa tai kallonkutistusta edes ollut tarjolla.

        Niin ja taidettiin niitä aineita vetää auttamaan myös jaksamista ja valvomista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpsistä. Sota-aikaan viina maistui ainakin rintamalla ja huumeitakin taidettiin vetää melko tavalla ainakin huhujen mukaan. Olen käsittänyt, että sota-ajan jälkeen Suomessa huumeongelma oli valtava maailmankin mittapuulla tarkasteltuna. Se romantisoitu sankarillline sota, jota meille syötetään on myytti tai valhepropagandaa. Monella oli traumat sitä luokkaa, että niitä oli jollain hoidettava, eikä mitään kunnollista sairaanhoitoa tai kallonkutistusta edes ollut tarjolla.

        Sanottiin, että yksi suomalainen vastasi kymmentä venäläistä sotilasta. Oikeasti se taisi olla niin, etä suomalaisilla oli vaan paremmat huumeet. Saihan sitä Hota- pulveriakin aikoinaan vapaasti apteekista. Arvelisin, että se oli kokaiinia, koska siinä oli sellainen intiaanin kuva päällä. Mummoni oli siihen koukussa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa ihmisistä on vaiennettu lampaiksi, jotta saisivat tahtonsa läpi, ja tätä perustellaan ihmisoikeuksilla! Virus on toki ongelma mutta tämä täysin sekopäinen linja, jossa ei oteta faktoja huomioon, on vaarallista. Välillä Niinistö käy mesoamassa siitä, kuinka on jo vakavasti varoittanut (niin milloin ja missä on varoittanut?) ja että on valmiudet ottaa järeämpiäkin keinoja. Toisaalla YLE levittää propagandaa, että poliisin huomion mukaan kansalaiset ovat ottaneet tilanteen vastaan pääasiassa hyvin. Joko Niinistöllä, Ylellä tai poliisilla on tilannetaju kadonnut. Epäilisin ensimmäistä, autoritäärinen johtamistapapa taitaa olla hänellä verissä. Ihmisiä on hyvä hämmentää antamalla ristiriitaista viestiä ja sitten siihen vedoten komentaa, käskeä ja kurittaa. Luulisi, että tuollainen johtamistapa olisi jo aivan out-of-season mutta ei... Tämäkin homma olisi varmasti voitu hoitaa mallikkaammin, jos eivät hoitaisi tehtäviään niin ylimielisesti ja itseriittoisesti mutta eihän se heille kelpaa niin kuin ei kritiikkikään. Uskoisi, että tällaisena aikana olisi oltava erittäin tarkkana ja varpaillaan ettei valtiovallan nimissä aleta vaatia kohtuuttomuuksia. Näin ollen voimakaskin krittiikki kuuluisi asiaan. Marin kuitenkin totesi ettei kritiikki ole tervetullutta eikä hallituksen tai viranomaisen toimia saa nyt kyseenalaistaa.

        Milloin saamme ensimmäiset mielipidevangit? Ihmiset ovat olleet toistaiseksi melko hiljaa, koska suurelle osalle on syötetty ihmisoikeutena tämän viruksen aiheuttamaa uhkaa koskevat rajoitukset. Melko ovela keino, kun huomioi, että ennen poikkeustilan aloittamista oli rikottu kaikkia ihmisoikeuksia surutta ja ilman minkäänlaista vastuuta. Lait eivät ole monia viranomaisia ja poliitikkoja koskeneet vaikka toisin on annettu ymmärtää.

        SDP:llä on pitkä kokemus kriisijohtamisesta alkaen vuodesta 1918. Punakaartin sotamiesneuvostot sössivät sodan. Aate oli jalompi kuin ammattitaito.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpsistä. Sota-aikaan viina maistui ainakin rintamalla ja huumeitakin taidettiin vetää melko tavalla ainakin huhujen mukaan. Olen käsittänyt, että sota-ajan jälkeen Suomessa huumeongelma oli valtava maailmankin mittapuulla tarkasteltuna. Se romantisoitu sankarillline sota, jota meille syötetään on myytti tai valhepropagandaa. Monella oli traumat sitä luokkaa, että niitä oli jollain hoidettava, eikä mitään kunnollista sairaanhoitoa tai kallonkutistusta edes ollut tarjolla.

        Niin, oma isäni oli nuorena sodassa ja kyllä seuraukset näkyivät. Alko maistui aika ajoin ja etenkin humalapäissän jälkikasvu sai kyllä kuulla sodasta ja siitä aiheutuvista traumoista. Kai kaikki rintamalta tulleet olivat aika rikkinäisiä. Jäljet näkyivät varmaan kaikissa, jotka sota-ajan elivät. Itse koen, että nuo kokemukset, joita kuulin, saivat myös minut ajattelemaan asioita. Olin ikään kuin seuraava ketjussa ja tätä historiaa viemässä eteenpäin. Nythän ketju katkennut, koska itse vain kuullut nämä tarinat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa ihmisistä on vaiennettu lampaiksi, jotta saisivat tahtonsa läpi, ja tätä perustellaan ihmisoikeuksilla! Virus on toki ongelma mutta tämä täysin sekopäinen linja, jossa ei oteta faktoja huomioon, on vaarallista. Välillä Niinistö käy mesoamassa siitä, kuinka on jo vakavasti varoittanut (niin milloin ja missä on varoittanut?) ja että on valmiudet ottaa järeämpiäkin keinoja. Toisaalla YLE levittää propagandaa, että poliisin huomion mukaan kansalaiset ovat ottaneet tilanteen vastaan pääasiassa hyvin. Joko Niinistöllä, Ylellä tai poliisilla on tilannetaju kadonnut. Epäilisin ensimmäistä, autoritäärinen johtamistapapa taitaa olla hänellä verissä. Ihmisiä on hyvä hämmentää antamalla ristiriitaista viestiä ja sitten siihen vedoten komentaa, käskeä ja kurittaa. Luulisi, että tuollainen johtamistapa olisi jo aivan out-of-season mutta ei... Tämäkin homma olisi varmasti voitu hoitaa mallikkaammin, jos eivät hoitaisi tehtäviään niin ylimielisesti ja itseriittoisesti mutta eihän se heille kelpaa niin kuin ei kritiikkikään. Uskoisi, että tällaisena aikana olisi oltava erittäin tarkkana ja varpaillaan ettei valtiovallan nimissä aleta vaatia kohtuuttomuuksia. Näin ollen voimakaskin krittiikki kuuluisi asiaan. Marin kuitenkin totesi ettei kritiikki ole tervetullutta eikä hallituksen tai viranomaisen toimia saa nyt kyseenalaistaa.

        Milloin saamme ensimmäiset mielipidevangit? Ihmiset ovat olleet toistaiseksi melko hiljaa, koska suurelle osalle on syötetty ihmisoikeutena tämän viruksen aiheuttamaa uhkaa koskevat rajoitukset. Melko ovela keino, kun huomioi, että ennen poikkeustilan aloittamista oli rikottu kaikkia ihmisoikeuksia surutta ja ilman minkäänlaista vastuuta. Lait eivät ole monia viranomaisia ja poliitikkoja koskeneet vaikka toisin on annettu ymmärtää.

        Just näin! Ihmisten perusoikeuksia ja vapauksia on laittomasti rajoitetttu. Nyt 1,7 miljoonaa vankina Uudellamaalla.
        Se on näin, että selittäjiä ja määrääjiä aina piisaa. Aina löytyy selityksiä, kuin lakikirjasta ikään. Lukevat kuin piru raamattua. Lakikirjoistakin saa aina aikaan mitä haluaa kun sen osaa kannesta kanteen. Tyhmiä tai tietämättömiä ja köyhiä on aina helppa viedä kuin pässiä narussa!
        Pitäisi olla Aatu johtamassa, mutta kun ei.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sanottiin, että yksi suomalainen vastasi kymmentä venäläistä sotilasta. Oikeasti se taisi olla niin, etä suomalaisilla oli vaan paremmat huumeet. Saihan sitä Hota- pulveriakin aikoinaan vapaasti apteekista. Arvelisin, että se oli kokaiinia, koska siinä oli sellainen intiaanin kuva päällä. Mummoni oli siihen koukussa.

        Jep sitä kutsutaan psyykkaamiseksi. Mitä siitäkin tulisi jos olisivat "valehdelleet", että siellä on kymmenen venäläistä yhtä suomalaista kohden...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei sitä ihmiset sota-aikaankaan viinan kanssa lotranneet. Ihme mullikoita kun pitää alkaa mylvimään vaikka saa kotona tussottaa töppöset jalassa. Entäpä jos meidät määrättäisiin metsään kranaattikeskityksen alle kiväärit kädessä.

        Vai ei sota-aikana lotrattu alkoholin kans....?
        Juu, ja joulupukki on olemas, ja Putiiini on kaikkienkaveri....

      • Pitää juoda kunnolla tai ei ollenkaan. Mitä helvettiä ottamaan jotain pahanmakuista ikäänkuin nautintona.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Just näin! Ihmisten perusoikeuksia ja vapauksia on laittomasti rajoitetttu. Nyt 1,7 miljoonaa vankina Uudellamaalla.
        Se on näin, että selittäjiä ja määrääjiä aina piisaa. Aina löytyy selityksiä, kuin lakikirjasta ikään. Lukevat kuin piru raamattua. Lakikirjoistakin saa aina aikaan mitä haluaa kun sen osaa kannesta kanteen. Tyhmiä tai tietämättömiä ja köyhiä on aina helppa viedä kuin pässiä narussa!
        Pitäisi olla Aatu johtamassa, mutta kun ei.

        Ettekös te PERSUT ja muut natsit olleet just kaiken rajoittamisen ja rajat kiinni kannalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitää juoda kunnolla tai ei ollenkaan. Mitä helvettiä ottamaan jotain pahanmakuista ikäänkuin nautintona.

        Ei kannata sitten pahanmakuisia viinaksia. Joidenkin makunystyrät ei ole viritetty samoin kuin toisten. Itse en välitä konjakeista, mutta skottiviskit maistuvat mielestäni erittäin hyviltä. En pidä lonkerosta, mutta tuhdit tummat oluet miellyttävät. Siksipä nautiskelen vain sellaisia tuotteita, joista tiedän pitäväni.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ryypättiin sota aikanakin. Rintamallakkin. Sen lisäksi suomessa käytettiin tuolloin vielä aivan saatanasti heroiiniä joka oli ihan reseptivapaata apteekkikamaa. Rintamalla heroiiniä yskään, ja pervitiiniä väsymykseen. Ja mistä sä noita sotajuttuja tähän taas kaivat, aika paska vertaus.

        Se on joku sotahullu, joka haluais että Venäjä taas hyökkäis, niin sillä ei olis tylsää. ja kun se Venäjä seuraavan kerran tulee, niin se tappaa meidät kaikki.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ettekös te PERSUT ja muut natsit olleet just kaiken rajoittamisen ja rajat kiinni kannalla.

        Eikös se ole viherhomojen touhuja kaiken muun kieltäminen paitsi kunniakansalaisten ilmaiselämisen rahoitus .

    • Viina on viisasten juoma. Löytyyköhän tästä maasta ainuttakaan sellaista päättäjää, ei ainakaan Kekkosen jälkeen oo löytyny.

      • Ei hallitukselle viinaa pidä antaa, kun ne eivät osaa selvinpäinkään ajatella!

    • ja sitten viinaa saa pimeänä ostaa samasta paikasta, kuin muitakin aineita.

      • Sillähän siitä kannabiksesta on lainsäädännöllä tehty porttia.

    • Tullaan näkemään melkoisia murtoaaltoja, kun vittuuntunut kansa lähtee omin luvin shoppailemaan suljettuihin ravintoloihin viinanhimoissaan... Lienee kuitenkin parempi jättää ihmisille se optio että saavat alkoholinsa laillisesti kaupoista ja alkoista.

      • Sielläkö suljetussa ravintolassa sitä olutta ja viinaa kasvaa, missä maailmassa sinä oikein elät?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sielläkö suljetussa ravintolassa sitä olutta ja viinaa kasvaa, missä maailmassa sinä oikein elät?

        Luuletkos että jokainen suljettu pubi, yökerho, baari ja ravintola on tyhjentänyt hyllyt ja varastot alkoholeista?
        Useimmat rafla-alan yrittäjät elättelevät toivoa että saisivat ovet taas pian auki, joten enimmät mestat eivät ole loppuunmyyneet varastojaan kuiviksi.

    • No kohta alkaa samanlainen hamstraus kuin vessapaperin kanssa.

      Säilytystilan puutteessa ensimmäisenä lentää ulos hernekeitto ja tonnikalapurkit
      riisipaketit sekä makaronivarastot, perään lentävät perunasäkit
      ja nötköttipurkit
      että saadaan tilaa keskiolutlavoille sekä koskenkorvapullopatteristolle
      unohtamatta emännän hanaviinipakkauksia.

      Kun varmuusvarasto on täynnä alkaa varaston tyhjentäminen kaksin käsin
      sillä jos kuolo korjaa niin ainakaan juomatonta viinaa ei saa jäädä kaappeihin eikä kellareihin.

      Seuraavaksi jonotetaankin koronapotilaiden kanssa sairaalapaikkaa
      kun akuutti haimatulehdus korventaa rintaa ja henki
      meinaa loppua keuhkoista.

      • Joka päivä on tullut erilaisia uutisia, jotka kannustavat ihmisiä hamstraamiseen.

        Ensin se kuuluisa vessapaperi.
        Sitten kehotettiin ettei lääkkeitä hamstrattaisi, mikä johti apteekkien tyhjennyksiin.
        Nyt sitten kondomit ovat loppumassa maailmasta.

        Aina kun uutisoidaan että joku on loppumassa tai kehotetaan että jotain ei ostettaisi yli omien tarpeiden, se johtaa ryntäykseen kaupoille.

      • Joo mutta Alkon ei ole pakko myydä hamstraajille ja juuri siksi väkevät alkoholijuomat ovat Alkossa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo mutta Alkon ei ole pakko myydä hamstraajille ja juuri siksi väkevät alkoholijuomat ovat Alkossa

        Ei ruokakaupankaan olisi ollut pakko myydä vessapaperia kärrykaupalla per ostaja, mutta bisnes on bisnestä. Jos siisti pukumies tulee ostamaan kärryllisen viinaa, alkon myyjä hymyilee kauniisti ja ottaa rahat.

      • Eläköön huumori

    • Komppaan kieltolaki käytäntöön viina ei nimittäin sovi tuhansien surullisten laulujen suomalaisten päähän tälläisellä epidemian aikakaudella. Lisäksi viina heikentää vastustuskykyä jolloin korona pääsee korahtamaan helpommin elimistöön

      Aiheesta lisää https://youtu.be/4BXSkigN45w

      • Sun kannabis heikentää sun vastustuskykyäsi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sun kannabis heikentää sun vastustuskykyäsi

        Huumeita molemmat kannabis ja alkoholi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Huumeita molemmat kannabis ja alkoholi

        Huummeita on paljon muitakin kun kannabis ja viina vaikka millä mitalla veikkaan ,että meillä kaikilla on joku huume riippuvuus ,vaikka ei käytäkkään noita edellämainittuja huummeita .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Huumeita molemmat kannabis ja alkoholi

        Kumpikin vaikuttaa heikentävästi aivoihin.

    • Johan on nerokasta!

      Jos saadaa aikaan huhu Alkojen sulkemisesta niin se johtaa viinan hamstraamiseen ja mikäs sen parempi sosiaali- terveystoimelle, että lomautetut perheenisät ja -äidin kökkivät kotona h-lvetinmoisen viinavaraston kanssa.

      • Nyt on jo surullisen selvästi huomattu, että ihminen panikoidessaan hamstraa kaikkea mahdollista, tarpeellista ja tarpeetonta. Lehdet kun kirjoittelevat että jokin on loppumassa, niin hätäreaktio on käydä heti ostamassa kyseistä tuotetta varastoon.

        Täyskiellot eivät ratkaise mitään. Ihmiset alkavat kapinoimaan sellaisia vastaan. Kehotuksetkin kaikuvat nyt kuuroille korville.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on jo surullisen selvästi huomattu, että ihminen panikoidessaan hamstraa kaikkea mahdollista, tarpeellista ja tarpeetonta. Lehdet kun kirjoittelevat että jokin on loppumassa, niin hätäreaktio on käydä heti ostamassa kyseistä tuotetta varastoon.

        Täyskiellot eivät ratkaise mitään. Ihmiset alkavat kapinoimaan sellaisia vastaan. Kehotuksetkin kaikuvat nyt kuuroille korville.

        Täyskielto on lapsellista aikuisille ihmisille. Ei kaikki osta hirveitä varastoja alkoa, se maksaakin. Mitä pahaa siinä on. jos joskus poikkeaa alkoon mikäli ne pidetään auki. Kyllä tässä ankeudessa mielestäni voi joskus ottaa esim lasin viiniä tai pari. Tuskin se Coronaa aiheuttaa.

        Tässä jälleen kerran se pieni prosentti ongelmakäyttäjiä aiheuttaa haittaa valtaväestölle. Ihan kuin päihteiden väärinkäyttäjät ei löytäisi keinoja saada pää sekaisin...

    • Venäjälläkin vallitsee rauha kun leipää, tupakkaa ja viinaa on aina saatavilla.

    • Näitä maailmanlopun ennustajia riittää. Thl ennusti alkoholilakiuudistuksen vaikutukset myös päin p......

      • Olen sanonut, että korona on vaara enkä ottaisi sitä tahallisesti vain kokeillakseni, kuinka sitä kestän ja oliko se hengenvaarallinen minulle. Mahdollista on, että selviäisin siitä, mutta on parempi olla varuillaan. Silti en käsitä tätä älytöntä sekoilua ja uhkailua, mitä tämän taudin ympärillä liikkuu. Nyt kaikki ollaan laittamassa koronan piikkiin. Taannoin eräs iltapäivälehti uutisoi musiikkiyhtyeen keulakuvasta, joka olisi koronan vuoksi nyt teho-osastolla. Toisaalla sitten uutisoitiin myöhemmin, että väite ei pidä paikkaansa, kyse ei ollut koronasta eikä enää edes ollut teho-osastolla.

        Kannattaa etsiä Pekka Reinikaisen video koronaviruksesta. Ei ole ehkä niin huoleton kannanotto kuin minun, mutta mielestäni melko rauhoittava näkemys siitä, että kyse on oikeastaan täysin luonnollisesta eliöstä. Tässä vain on käynyt nyt niin, että se on päässyt (tai joutunut) väärään paikkaan. Reinikainen puhuu myös siitä, kuinka lepakon liittyvät vaarat ovat olleet tiedossa jo ennen modernia lääketiedettä.

    • Täyskiellot sopii ateisteille, kuin nyrkki pöytään.

      • JA vihreiltä pitää kieltää huumeitten pössyttely. Ovat jo niin pökkerössä ministereitä myöten olleet pitkään, että tekevät ihan mitä sattuu.

      • Taitaapa itseasiassa olla pääasiassa uskovien hupia tuo kaiken kieltäminen kaikilta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taitaapa itseasiassa olla pääasiassa uskovien hupia tuo kaiken kieltäminen kaikilta.

        Ja haluavat kaikista uskovia,pakolla. Tämähän heidän suunnitelmansa on.

      • Onko Räsänen siis ateisti?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taitaapa itseasiassa olla pääasiassa uskovien hupia tuo kaiken kieltäminen kaikilta.

        En osaa kaikkien uskovien puolesta sanoa, mutta Vanhassa testamentissa kuulemma varoitetaan lepakon saastaisuudesta ja että Israelissa tämä nykyinen virus olisi hyvin hallinnassa, koska siellä ymmärretään puhtaus säännökset, mitkä liittyvät näihin vaaroihin.

    • Mitä väliä vaikka Suomen puupäät ehdottavat myynnin kieltämistä ,täältä saa ja hinnat ovat 1/3 Suomen hinnoista, ei kuin tilaamaan,kaikki kotiin tai postiiin toimitettuina
      https://alkostore24.com/fi/?___from_store=de

      • No minä totesin viime matkallani, että Suomen alkossa tämä pullo maksaa 6x sen mitä minä maksoin!

    • Jo on hölmö ehdotus. Nyt pitäisi siis saada hirveä ryysis Alkoihin ympäri maan? Mieluummin pitäisi lisätä aukioloaikoja, että voisi asioida hiljaisessa myymälässä. Yömyyntiä pitäisi nyt suunnitella.

      • Siis Suomen hinnoilla ei kannata täältä ostaa yhtään mitään , katso ed. linkki, kaikki laillisesti tänne toimitettuna ilman veroja.

      • On teillä ylimääräistä rahaa, onko viina Suomessa sittenkin liian halpaa? Ehkä tässä tilanteessa alkoholijuomien hinnankorotus olisi paikallaan.

      • Se on äkkiä mellakat päällä jos kaupoista katoaa kalja. Suljettuihin ravintoloihin rynnitään ikkunanpielet ryskyen varkaisiin ellei maltillisesti nauttiva väestökään enää saisi viinejään laillisin tein.

      • Valtio tarvitsee rahaa ja mikä on siihen helpoin keino?
        Huhu liikkeelle, että Alkot suljetaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on äkkiä mellakat päällä jos kaupoista katoaa kalja. Suljettuihin ravintoloihin rynnitään ikkunanpielet ryskyen varkaisiin ellei maltillisesti nauttiva väestökään enää saisi viinejään laillisin tein.

        Eli alkoholisteja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli alkoholisteja.

        Kumma kun kaikenkieltäjillä on tapana leimata kaikki alkoholia vähänkään nauttivat alkoholisteiksi. Tilastot eivät mitenkään päin tue tuollaista käsitystä. Iso osa suomalaisista juo ruoan kanssa tai saunan yhteydessä pari annosta alkoholia. Se kuuluu monella rutiiniin, ihan kuten aamupuuro tai -kahvi.

        Miksi pienin ongelmakäyttäjäryhmän takia pitäisi kieltää jotain kaikilta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        On teillä ylimääräistä rahaa, onko viina Suomessa sittenkin liian halpaa? Ehkä tässä tilanteessa alkoholijuomien hinnankorotus olisi paikallaan.

        Tuossa on ideaa viinalle 2krt hinta ja itseään sivistyneenä pitäville viini alkoholisti puleille samat korotukset ja ruoka kaupoista kaljat veks .On kallista lasten karkit ja ei osteta viikonlopuksi, kun on saatava se makkarasian kaljalava ostettua ja siiderivalaan herkut ja 15 siikkua, eihän silloin lasten karkit ole tarpeellista ja välttää halvin eines paska ja makaronit, sekä tonkan huuhteluvesi maidon korvikkeeksi, kun mallivanhempien täytyy saada rentoutua.

    • Ravintoloiden sulkeminen ei riitä panimoteollisuuden tuhoutumiseen Suomessa, tarvitaan järeämpiä toimenpiteitä.

    • Ja riittääkö sitä mallasohraa mielin määrin? Ei näillä nykyajan puliveivareilla ole mitään käsitystä mistä ne alkoholijuomat valmistetaan.

      • Ensin lennettiin ympäri maailmaa kuin varpusparvi ja nyt kun pitää olla kotona niin juopotellaan.

    • Ei nyt yhden kulkutaudin takia pidä kansalaisilta viedä kaikkia oikeuksia. Onkohan noi päättäjät seonneet. Ymmärrän, että yökerhot, baarit, ravintolat, osa kaupoista, teatterit, elokuvateatterit, kuntokeskukset, osa kampaamoista, partureista ym, uimahallit urheilutapahtumat jne jne ovat kiinni mutta ei kai nyt suurelle osalle ihmisiä vähäistä rentoutumista tuovan alkoholin myyntiä aleta rajoittaa kansallisen turvallisuuden nimissä. Ei poliittisille päättäjille ole annettu niin paljon valtaa edes tälläisessa tilanteessa että aletaan valikoida henkilökohtaisia ruokajuomia valtion toimesta. Mielummin sitten luovutaan vaikka maidon myynnistä, jos niin pitkälle pitää mennä.

      • Ennemmin kannattaisi poistaa myynnistä kaikki sokeriset ja suolaiset herkut, ettei suomalaiset pääse enempää lihomaan. Ylipaino kun on meillä se suurin kansantauti.

        Ai hitto ei pitäisi kirjoittaa tämmöisiä, saavat virkamiehet vielä ideoita ja lähtevät oikeasti ajamaan eteenpäin moisia päättömyyksiä...

      • Piltikkin vaihtaa maidon kiljukaljaan ja kuntosaleihin?

      • Minä kyllä kävin parturissa perjantaina ja kapakat oli vieressä auki, samoin ruokapaikat, kaikki ok! Vain joku fotoliike ja kukkakauppa oli sulkenut ovensa.
        Suomen päättäjät vain pelkäävät, että heitä myöhemmin osoitettaisiin sormella ja tuomittaisiin, kun muissakin joissakin maissa on tehty näin kovia päätöksiä.
        Onneksi ei ole keksitty sitä pakkorokotetta! Siinä sitten nukuttaisiin 24h vuorokaudessa hyvässä lykyssä, kuten viime rokotteen saajista hyvin usea totesi. Näitä lievempiä nukkumisia on ihan tuttujen piirissäkin. Meidän vanhempamme olivat siinä viisaita, että suonen sisäisiä myrkkyjä ei pumpattu kehoomme ja emme ole aikuisiässä koskaan vielä sairastuneet. tauteihin.

      • Hyvä, että nuo jalkapallotapahtumat on kielletty. Siellä suurella joukolla huudetaan ja räitään! Virusten todellinen jakokeskus. Jääkiekko samaan kastiin, mutta jalkapallo oli varmasti hyvä jakokeskus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä kyllä kävin parturissa perjantaina ja kapakat oli vieressä auki, samoin ruokapaikat, kaikki ok! Vain joku fotoliike ja kukkakauppa oli sulkenut ovensa.
        Suomen päättäjät vain pelkäävät, että heitä myöhemmin osoitettaisiin sormella ja tuomittaisiin, kun muissakin joissakin maissa on tehty näin kovia päätöksiä.
        Onneksi ei ole keksitty sitä pakkorokotetta! Siinä sitten nukuttaisiin 24h vuorokaudessa hyvässä lykyssä, kuten viime rokotteen saajista hyvin usea totesi. Näitä lievempiä nukkumisia on ihan tuttujen piirissäkin. Meidän vanhempamme olivat siinä viisaita, että suonen sisäisiä myrkkyjä ei pumpattu kehoomme ja emme ole aikuisiässä koskaan vielä sairastuneet. tauteihin.

        Tässä voi vielä käydä niin, että se pakkorokotekin tulee. Tästä poikkeustilasta tulee vielä pysyvä, kun huomaavat kuinka helposti saavat nyt tahtonsa läpi eikä tarvitse virallisestikaan miettiä niitä ihmisoikeuksia ja päätöksenteko nopeutuu. Epävirallisestihan täällä on kähmitty poikkeuksilla jo iät ja ajat. Loppuu kanteluieen tekeminen eri viranomaisten päätöksistä ja niihin kulutettu aika. Oikeusvaltioperiaatteen mukaan se aika ja resurssit todennäköisesti käytettäisiin oikeuksien parantamiseen mutta nämä perslävet tuhlaavat sen oman toimintansa tehostamiseen eli mielivallan vapaaseen toteuttamiseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä kyllä kävin parturissa perjantaina ja kapakat oli vieressä auki, samoin ruokapaikat, kaikki ok! Vain joku fotoliike ja kukkakauppa oli sulkenut ovensa.
        Suomen päättäjät vain pelkäävät, että heitä myöhemmin osoitettaisiin sormella ja tuomittaisiin, kun muissakin joissakin maissa on tehty näin kovia päätöksiä.
        Onneksi ei ole keksitty sitä pakkorokotetta! Siinä sitten nukuttaisiin 24h vuorokaudessa hyvässä lykyssä, kuten viime rokotteen saajista hyvin usea totesi. Näitä lievempiä nukkumisia on ihan tuttujen piirissäkin. Meidän vanhempamme olivat siinä viisaita, että suonen sisäisiä myrkkyjä ei pumpattu kehoomme ja emme ole aikuisiässä koskaan vielä sairastuneet. tauteihin.

        Vähättele sinä vaan, kyllä muuttuu ääni kellossa kun sairastut.

    • Suomi24 ylläpito poistaa kaikki viestit joissa kannatetaan alkoholin myynnin lopettamista.

      • Kukaan ei tiedä mikä on ensikesän viljasato?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei tiedä mikä on ensikesän viljasato?

        Kyllä se tiedetään. Viljasato on huono tai sitten liian hyvän sadon takia hinta on liian alhainen. Kummassakin tapauksessa Kepu ja MTK (onko niillä eroa?) vaativat maatalouteen kriisipakettia.

        SIpilän hallitus hallitsi neljä vuotta ja neljänä vuotena lisäbudjetissa myönnettiin kriisissä olevalle maataloudelle lisää rahaa. Eiköhän Kulmuni poikineen yritä samaa. Jotenkin ne vielä keksivät koronankin syyksi lisätuelle.

    • Myös nettipornosivustot suljetaan. Itsetyydytys aiheuttaa liikaa hankaumia eikä niitä nyt voida hoitaa terkkareissa.

      • Kyllä, nyt on hyvä hetki kieltää ihan kaikki. Suomalaiset on niin lammaskansaa että jupisevat vähän nettipalstoilla, mutta eivät nouse minkään asian takia oikeaan vastarintaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, nyt on hyvä hetki kieltää ihan kaikki. Suomalaiset on niin lammaskansaa että jupisevat vähän nettipalstoilla, mutta eivät nouse minkään asian takia oikeaan vastarintaan.

        Jos Alko suljetaan niin saisiko siitä aikaan mielenosoituksen, epäilen myös vahvasti, ettei saa. Samallahan markettien kaljapullojen eteen vedetään verhot kolmeksi kuukaudeksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, nyt on hyvä hetki kieltää ihan kaikki. Suomalaiset on niin lammaskansaa että jupisevat vähän nettipalstoilla, mutta eivät nouse minkään asian takia oikeaan vastarintaan.

        Itsemurhatkin kielletään pian,täältä ei poistuta ilman lupaa ja kaikki pakotetaan uskoviksi,seksin harrastaminenkin on luvanvaraista touhua piakkoin. Eli olet täydellisesti viranomaismielivallan alla koko elämäsi. Ja sinut pidetään köyhänä että sinusta saadaan kaikki irti työn muodossa ja sitten kun saavutat eläkeiän ,saatkin jo mennä ja jättää elämän,viranomaiset auttaa sut pois lopulta elävien kirjoista. Täydellinen viranomaisdiktatuuri ja kukaan ei mahda mitään ja voi vastustaa sitä,oli vaaleilla sitten valittu eduskuntiin ketä hyvänsä lainsäätäjiksi.
        Asiasta pitäisi puhua enemmän ,mihin täysikäisillä ihmisillä on oikeus ja mihin ei normaaliaikoina ja poikkeustiloissa. Maailman kuiluisii olla niin vapaa kuin suinkin voi turvallisesti.

        Korean demokraattisessa kansantasavallassa on hyvä järjestys. Ihmisoikeuksilla ei tule pröystäillä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos Alko suljetaan niin saisiko siitä aikaan mielenosoituksen, epäilen myös vahvasti, ettei saa. Samallahan markettien kaljapullojen eteen vedetään verhot kolmeksi kuukaudeksi.

        Espanjassa valtaapitävät pelkäävät kansaa, koska siellä kansa ihan oikeasti puolustaa omia oikeuksiaan. Suomessa me annamme hallituksen ja virkamieskoneiston ajaa ylitsemme kaikissa asioissa. Suomalainen ei pane missään vastaan.

      • Tuntuu kuin puhuisit kokemuksen vakaalla äänellä, mistä tuo tuli tähän alkoholiin mukaan?

      • Jos on tarpeeksi hekumallista, ei tarvitse edes hingata,pelkkä katselukin riittää. Ei tule vaurioita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Korean demokraattisessa kansantasavallassa on hyvä järjestys. Ihmisoikeuksilla ei tule pröystäillä.

        Ihmisoikeudet ovat siksi kalliita oikeuksia, että niitä ei pidä liikaa käyttää, tai muuten menettävät arvonsa.

    • Suomalaiset kännääjät työllistävät terveydenhuoltoa. Nyt koronakriisin aikaan kännärit kuolee kun ei pääse teholle. Eli ihmisten parasta lääkäri tässä ajattelee.

      • Koronakin tarttuu lähinnä heikoimpiin yksilöihin ja typeryksiin jotka eivät älyä varoa. Jos ei vaan lainkaan hoidettaisi tyhmiä ihmisiä jotka esim iskevät kirveellä jalkaansa, lähtevät heikoille jäille, hyppivät lentokoneista... Eikä sitten myöskään turhaan tuhlattaisi aikaa heikkoihin, esim jos saa koronan tai sydärin niin sehän meinaa että on heikko ja kuuluukin kuolla pois.

        Survival of the fittest, right?

      • Ainahan kaikkia rajoituksia on muka tehty ihmisen omaksi parhaaksi Aikuisen ihmisen parhaaksi. Antakaa nyt edes kännikalojen juoda itsensä hengiltä, se on heidän oma valintansa. Ei ihmistä pidä suojella häneltä itseltään ja kaventaa elämää niin ettei sitä enää ole olemassakaan. Ei valtion tehtävä ole suojella ihmisten valintoja. Se on ihmisten oma oikeus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koronakin tarttuu lähinnä heikoimpiin yksilöihin ja typeryksiin jotka eivät älyä varoa. Jos ei vaan lainkaan hoidettaisi tyhmiä ihmisiä jotka esim iskevät kirveellä jalkaansa, lähtevät heikoille jäille, hyppivät lentokoneista... Eikä sitten myöskään turhaan tuhlattaisi aikaa heikkoihin, esim jos saa koronan tai sydärin niin sehän meinaa että on heikko ja kuuluukin kuolla pois.

        Survival of the fittest, right?

        Ei tietenkään, realiteetti vaan on että korona työllistää kohta meidän koko terveydenhuollon ja ne jotka normaalisti hoidettaisiin kuolee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei tietenkään, realiteetti vaan on että korona työllistää kohta meidän koko terveydenhuollon ja ne jotka normaalisti hoidettaisiin kuolee.

        Joten koska muutamat eivät osaa ottaa alkoa kohtuudella, se tulee kieltää kaikilta muiltakin? Aika harhainen ajatus.

        Pitäisikö kieltää veneily siksi että joskus joku hukkuu? Tai pyöräily kun välillä joku halkaisee kallonsa? Ei myytäisi enää tomaatteja kaupassa kun pari allergikkoa paheksuu?

        Suurimman osan kurittaminen siksi että muutamat eivät osaa on täysin naurettavaa.

        Taidat olla riippuvainen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla riippuvainen.

        Tuohan on teidän kaikenkieltäjien lempparilaulu: jokainen joka alkoholia vähänkään juo on riippuvainen.
        Ei jokainen sipsiä ja karkkia syövä ole ylipainoinen, mutta koska osa on, niin voisi kieltää nekin, eikös vaan?

        Tilastot eivät nyt aivan tue tuota harhaista näkemystä. Valtaosa alkoholia juovista käyttää sitä ruoan kanssa tai saunan yhteydessä.
        Melkoisen pieni on ongelmakäyttäjien ryhmä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koronakin tarttuu lähinnä heikoimpiin yksilöihin ja typeryksiin jotka eivät älyä varoa. Jos ei vaan lainkaan hoidettaisi tyhmiä ihmisiä jotka esim iskevät kirveellä jalkaansa, lähtevät heikoille jäille, hyppivät lentokoneista... Eikä sitten myöskään turhaan tuhlattaisi aikaa heikkoihin, esim jos saa koronan tai sydärin niin sehän meinaa että on heikko ja kuuluukin kuolla pois.

        Survival of the fittest, right?

        Jossain kerrottiin, että korona voi tarttuisi myös nuoriin ja hyväkuntoisiin. Nuorilla ja hyväkuntoisilla vahva immuunivaste saattaa aiheuttaa liian voimakkaan vastareaktion, mikä aiheuttaisi liian ankaran tulehdustilan joka voi johtaa menehtymiseen.

    • Tällä hetkellä Altian viinatehtaan tuotanto menee 90%:sti käsidesin raaka-aineeksi, kohta ei ole mitä myydä, tai ei ainakaan Altian tekemiä viinaksia.

      • Onhan sitä rantojen miehet esimerkillisesti näyttäny, että mitä tahansa alkoholipitoista voi ryypätä. Lasinpesunestettä, käsidesiä...

      • Sen käsidesin voi juoda.

    • Nyt onkin todella oiva tilaisuus panna Alkot kiinni, kun juomia ei saa Virosta eikä Nykyneuvostoliitosta. Alkoholin liiallisen käytön aiheuttamat sosiaaliset ongelmat ja väkivalta vähenesivät olennaisesti. Ehdottomasti kannatan Alkojen sulkemista.

      • Eipä nuo aiemmatkaan kieltolait täällä tai maailmalla estäneet pimeänä myydyn viinan virtaamista ja salakapakoita, miksipä tälläkään kierroksella tilanne olisi eri?

      • Norjalaiset haki jo eilen pohjoisen viinat.....

    • Kaivetahan poika esiin. Sura huh hah hei kohta mannakorven mailla sillä kohta taas tiputetaan pontikkaa.

    • kieltolaki!
      jahka valtio on riittävästi velkaa ekp:lle ’EU’ saksa ottaa maan haltuun ilman sotaa.

    • Ei muuta kuin siinä tapauksessa kaikki kynnelle kykenevät laittaa omat pönikät pöhisemään ja sillä selvä.

      • No niin...huomenna hamstraavat kaupoista sokerit ja hiivat....,

    • Viinan nettimyynti ja kotiinkuljetus, niin porukat pysyy poissa liikenteestä.

      • Eiköhän kun kotiin on ruoka kuljetettu, sen voisi vielä syöttää ja pyyhkiä asiakkaan suunkin.
        Sitten vain sänkyyn ja iltasatu. Kyllä hallituksen tämä pitää järjestää nuoremmillekin.
        Paapomaan!

    • Tulevan suomen kannalta olisi edullista, jos viina olisi seuraavat pari viikkoa alennuksessa ja kondomit lopussa. Lisäksi jos TV:kin menisi kiinni pariksi viikoksi.
      Niin joulun alla olisi sitten iloittelun tuloksena varsinainen vauvaboomi.

      • Jaa vai syntyvyyden lisäämisen takiakos tätä koronaa onkin suomeen tuotu. Nythän se sitten selvisi :D

      • Ja sitten syntyy korona-vammaisia, ei cp-vammaisia

      • Miten niitä lapsia runkkaamisen seurauksena syntyy?

        Kun ei voi hakea emäntää baarista, ei lastenteon harjoittelustakaan tule mitään.

        Ne jotka jo viettävät perhe-elämää, ei tuolla ole mitään merkitystä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja sitten syntyy korona-vammaisia, ei cp-vammaisia

        Ei kannata jäädä vartoon koronaan sairastumista jo aikoo lisääntyä. Nimittäin tauti vie kyvyt miehiltä, tuhkamunat eivät lisäänny.

    • Hyvä ajatus. Kansasta tulee kerralla raittiita Sanna Marin hallituksen määräyksestä. Jos tämä tulee, niin ne jotka täällä muistuttaa niiden hullujen päätöksien noudattamista. Noudattakaapa sitten sitä, ei viinaa enää....Hallitus hoitaa päihdeongelmat kerralla kuntoon koronatoimien kautta. Oujee.

      • Täälläkin nämä huutelijat haluaa ottaa hallituksen hätäpäätöksistä vaan rusinat pullasta. Kaikki mikä ei suoraan itseen vaikuta "on hyväksi ja niin kuuluu kaikkien muidenkin toimia", kaikki mikä vaikuttaa suoraan itseen "on pahasta eikä näin saa tehdä".

    • Työn jäljestä näkee, että johto on täysin omassa kuplassa.
      Huonoja ja rikollista ainesta

      eivät kasvaneet ihmisiksi, eivät ole tehtäviensä tasalla.

      En anna toista ehdotusta, antaa sössiä
      punikit ja globalistit vauhdissa

    • Putin kehoitti ihmisiä juomaan vodkaa ja sanoi että sillä tauti voitetaan. Tämän kerran noudatan heidän ohjeitaan.

    • Tuokin paskiainen lisää kommentillaan lisää sairastuneita. Kohta on alkoissa kamalat jonot kun jokainen ostaa 100 litran pulloa kossua.

      • Harkitsen oikeasti parinkymmenen viinapullon tilaamista sen varalle että tulee pulaa (itse en juo). Voisi sitten myydä hyvällä voitolla jos puritaanit sulkevat alkot.

      • Jokainen näistä töksähtävistä ulostuloista on johtanut päinvastaisiin tuloksiin kuin mitä toivottiin.

        Heti ku twitteröitiin että uusimaan rajat menee ehkä kiinni, alkoi joukkopako pohjoiseen. Kun vessapaperia hamstrattiin, kaikki kokivat tarpeelliseksi hamstrata itsekin.

        Luulisi että viimeistään tämän korona-kriisin aikana virkamiehet ja valtionjohto oppisivat, ettei jokaista mieleen juolahtavaa asiaa tarvitse postata faceen/ twitteriin/ ylipäätään mihinkään näkyviin.

        Voin vaan kuvitella kuinka viestintäpuolen väki repii harmaita tukanhaiveniaan päästä, kun johdon pässinpäät twitteröivät ääliömäisyyksiä ja aiheuttavat paniikkia kansassa.

    • Eivätkö vieläkään toteuta ulkonaliikkumiskieltoa? No huhtikuudsa sitten.

    • Naurattaa kun virkamiehet nimittää kotitalouksia tikittäviksi aikapommeiksi, jotka ovat hamstranneet enemmän viinaa kuin ikinä historian aikana koteihinsa. So what. Antakaa nyt ihmisten lääkitä itse itseään niinkuin parhaaksi näkevät. Ei he mitään taaperoita ole.
      Loukkaavaa sanoa, että jos kellarista löytyy pari laatikkoa kossua, se automaattisesti olisi jokin tikittävä aikapommi. Ei ole se on hermolääkettä. Ärsyttää holhoaminen.

      • Kyllä se omien varastojen tyhjentäminenkin kotona loppuu kun sille asetetaan tuntuva sanktio ja käry käy vaikka poliisin kotikäynnillä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se omien varastojen tyhjentäminenkin kotona loppuu kun sille asetetaan tuntuva sanktio ja käry käy vaikka poliisin kotikäynnillä.

        Heh vai meinaat että meille tulisi poliisien toimesta tupatarkastuksia?

      • Kossu ei ole hermolääkettä, kuten jotkut valehtelevat itselleen, vaan pelkkää hermomyrkkyä. Toki alkoholi juomalla hermot hieman laantuvat, mutta sama tapahtuu huumeillakin. Ihan sama asia...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kossu ei ole hermolääkettä, kuten jotkut valehtelevat itselleen, vaan pelkkää hermomyrkkyä. Toki alkoholi juomalla hermot hieman laantuvat, mutta sama tapahtuu huumeillakin. Ihan sama asia...

        Kyllähän pinna kireällä olevalla rupeaa mielihyvähormonit hyrräämään sipseistä ja karkeistakin. Kieltoon moiset samalla, kun "ihan sama asia"

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se omien varastojen tyhjentäminenkin kotona loppuu kun sille asetetaan tuntuva sanktio ja käry käy vaikka poliisin kotikäynnillä.

        Minulla jäi juomatta 10 vuoden viinat...nyt vissiin saan tyhjennettyä viinakaapin.. monta pulloa joululahjaksi saatuja konjakki- ja viskipulloja.

      • Joo ja mua ärsyttää moralisointi, joka ei perustu yhteenkään järkevästi perusteltuun argumenttien. Nostellaan vain kaapista esiin niitä ikiaikaisia mörköjä ja kuvitellaan, että kaikki heidän fantasioimansa uhkakuvat toteutuisivat. Sitten ei ketään kiinnosta korjata, kun on jo menty päin mäntyä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo ja mua ärsyttää moralisointi, joka ei perustu yhteenkään järkevästi perusteltuun argumenttien. Nostellaan vain kaapista esiin niitä ikiaikaisia mörköjä ja kuvitellaan, että kaikki heidän fantasioimansa uhkakuvat toteutuisivat. Sitten ei ketään kiinnosta korjata, kun on jo menty päin mäntyä.

        Ovat muka niin helvetin huolissaan ihmisistä, mutta eivät piittaa paskan vertaakaan, kunhan vain saavat moralisoida. Aiheelliset rajoitukset ovat tietenkin paikallaan, mutta suuri osa on täyttä vallanhimoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minulla jäi juomatta 10 vuoden viinat...nyt vissiin saan tyhjennettyä viinakaapin.. monta pulloa joululahjaksi saatuja konjakki- ja viskipulloja.

        Sama juttu, kaksi kaappia täynnä lahjaviinoja, onneksi ei konjakkia, sitä ei pirukaan juo.
        Ei tule vaan juotua, ei maistu. Voi käyttää nyt käsidesinä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ovat muka niin helvetin huolissaan ihmisistä, mutta eivät piittaa paskan vertaakaan, kunhan vain saavat moralisoida. Aiheelliset rajoitukset ovat tietenkin paikallaan, mutta suuri osa on täyttä vallanhimoa.

        Eivät todella ole huolissaan ihmisistä!! He ovat vain huolissaan omasta asemasta ja hyvästä palkasta, joka menee jos ei nyt tee näitä päätöksiä, vaikka olisi eri mieltä!!
        Rahaa näyttää aina löytyvän, esim. aseiden ostamiseksi, mutta kun tulee puhe esim. terveydenhoitoalan palkoista tai vanhusten hoidosta, nousevat kädet pystyyn.
        Rahaa siis on, tästä touhustakin se huokuu ulos!

        Tosiaan, siellä on paljon muutakin vinossa. Sen olen monta kertaa omallakin kohdalla huomannut, että on täysin rajattomat resurssit sotkea asioita mutta ei koskaan resursseja korjata omia sotkujaan. Olen muutaman virkhenkilön kohdalla todennut, että resurssien ja tilaisuuksien tilaaminen on ollut tarkoituksellista ja tahallista, mutta ei siihen puututtu, koska ovat suurin osa samanlaisia. Valta maistuu muttei vastuu.

    • Ha ha ha ha

    • Hyvä!!!!!!! Hupimatkustajat pilas ihan kaiken. Tiedettiin Kiinan tilanne silti tuhannet lähti ulkomaille hakeen virusta. Vielä teille viinaa kaadetaan viemäriin ihan kaikki!!!!!!!

    • Tämähän on kokeiltu jo viimevuosisadan alkupuolella kieltolailla.

      Ei kun tilastot esiin tuolta ajalta ja nähdään jo etukäteen mitä tulee tapahtumaan.

      Alkoholin käyttö kasvoi Suomessa kieltolain aikana räjähdymäisesti.

      Hetkessä syntyi uusi laaja järjestäytynyt rikollisuus joka järjesti viinaa suomeen rajojen ulkopuolellta salakuljetettuna.

      Ja omat pontikkapannut porisivat joka toisen talon takametsässä.

      Itse en alkoholia juo käytännössä lainkaan joten, minulle ja minun lapsilleni aihe on yhdentekevä, mutta kyllä minäkin tilastoja osaan lukea ja suosittelen samaa päättäjille.

      Vaikka tokihan tuossa se hyvä puoli olisi että tuostahan voisi näin tulevan laman ajalle saada itselleen kehitettyä hyvän pimeän bisneksen, kun ei ole edes pelkona että sekaantuu omiin tuotteisiinsa...

      • Ja silti kieltolain aikaankin alkoholin kulutus oli murto-osa siitä mitä nyt on, tuskin kymmenesosaa nykyisestä. Ongelmia toki oli, mutta valtaosa kansasta ei kieltolain aikaan juonut pisaraakaan tuohon aikaan.

      • Nämä ovat nyt olleet uskomattomia ulostuloja. Nimenomaan siksi että kieltolakien olemattomat hyödyt on hyvin tiedossa.

        On väitetty ettei trokarien pimeitä markkinoita voisi nyt syntyä, kun rajat on joka suuntaan kiinni... Onko nuo salakuljettajat ja pimeät myyjät nyt ennenkään tullin kautta tuotteitaan myyntiin kantaneet???

        Rikollisjärjestöt ja pimeät myyjät kyllä ilahtuvat kovin jos laillinen viinanmyynti loppuu. Saattaa myös useammalla mökillä varaston takana posahtaa, kun amatöörit alkavat itse kokkaamaan juomisiaan google-ohjeilla...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nämä ovat nyt olleet uskomattomia ulostuloja. Nimenomaan siksi että kieltolakien olemattomat hyödyt on hyvin tiedossa.

        On väitetty ettei trokarien pimeitä markkinoita voisi nyt syntyä, kun rajat on joka suuntaan kiinni... Onko nuo salakuljettajat ja pimeät myyjät nyt ennenkään tullin kautta tuotteitaan myyntiin kantaneet???

        Rikollisjärjestöt ja pimeät myyjät kyllä ilahtuvat kovin jos laillinen viinanmyynti loppuu. Saattaa myös useammalla mökillä varaston takana posahtaa, kun amatöörit alkavat itse kokkaamaan juomisiaan google-ohjeilla...

        En näe tuota sen kummempana kuin kovien huumeiden kieltäminen. Sillä alkoholi on huume, ei mitään muuta. Itse asiassa, joidenkin mielestä jopa heroiinia pahempi huume.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En näe tuota sen kummempana kuin kovien huumeiden kieltäminen. Sillä alkoholi on huume, ei mitään muuta. Itse asiassa, joidenkin mielestä jopa heroiinia pahempi huume.

        Kielletään sitten samalla kaikki sokeriset ja suolaisen rasvaiset herkut. Ne on addiktoivia eli huumetta siis myös.

        Pois vaan myynnistä kaikki missä on vähänkään sokeria, suolaa tai rasvaa. Puhdistetaan pakolla kerralla koko planeetta! Hitot mistään valinnanvapauksista ja yksilön oikeuksista!

        Valinnanvapauksilla ja yksilön oikeuksillakin on rajansa ja jokainen maa asettaa ne eri tavalla. Ei missään maassa kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa eikä sellaista maata tule koskaan olemaankaan.

        Maailmassa on kymmeniä maita joissa alkoholi on kielletty, mutta tietyt huumeet sallittuja. Länsimaissa tilanne on yleensä päinvastoin, mutta onko asiassa mitään eroa? Vastaus on tietenkin, ei yhtään mitään. On pelkkä makuasia, kumpaa pitää pahempana, huumeita vai alkoholia (oikeastaan alkoholikin on huume).

        Suolaisiin ja makeisiin vertaaminen on suorastaan typerä vertaus. Kyseessä on kuitenkin ruoka, vaikkakin epäterveellinen sellainen. Jos on nälkä, ruokaa tarvitaan, alkoholia ei koskaan. Se ei toimi edes nesteenä, koska se oikeasti kuivattaa.

        Sipsiä ja karkkia tms ei koskaan tarvita ihmisen ravinnoksi. Suola, sokeri ja rasva ovat ihan yhtä lailla addiktoivia nautintoaineita, joita ihmisen keho ei tarvitse.

        Typerää on olla sitä mieltä, etteikö tuo roskaruokien vertaaminen alkoholiin olisi loistava vertaus.

    • Oluet ja lonkerot voi vetää kaupoista pois 3 viikoksi😊

      • Alko tykkäisi hyvää kun kaupoista ei saisi mietoja. Sikspäkin sijaan ihmiset kipaisevatkin hakemaan flindan tai pari kirkasta. Erinomainen ratkaisu!

    • Ei lopeteta myyntiä, mutta nostetaan alkoholiveroa niin että hintavaikutus olisi + 30 %. Jostakin valtion on saatava listätuloja. Jatkoon tai ei ???

      • Hyvä ehdotus. Riittää, kun ravintolat on suljettu. Myynti on kasvanut senkin takia, että Viroon ei päästä hakemaan. Kielto ei toimi.

    • Lähes kaikilla on aikaa keitellä kotona.
      Vai laitetaanko kieltoon myös hiiva ja sokeri?

      • No keitetään melassista sitten.

    • Mistä löytyis hyvä pontikanteko-ohje? Mistä pannuja saa, voiko tehdä kerrostaloasunnossa? Pimeänä en osta, kun en halua menettää näköäni

    • Puuilosta melassi pytty 18,90 € 25 kg siitä se alkaa.

    • Kyseisellä kiellolla on järkiperä. Viina ei tälläisissä olosuhteissa sovi suomalaiselle.
      Kiellolla säästetään kotien rikkoutumisia ja viranomaisten töitä turhilta kotikäynneiltä.

      Näin esim Tanskan Grönlannissa on jo toimittu

      https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/7487ba22-0769-4383-b2d5-1f6806a50db4

      Suomessa kyseessä olisi kuitenkin niin lyhyt aika kuukausia ehkä kesän loppuun ettei laiton lestinheitto tai kotikeitot ehtisi löytää jalansijaa

      Kun alkoholikiellon asettaa lisäksi riittävän nopeasti niin mitään hamstraus ilmiöitäkään ei esiintyisi

      Alkoholin lisäksi suomalaisilta olisi näissä olosuhteissa hyvä kieltää myös tupakointi. Ottaen huomioon Koronan taudinkuva

      • Ja sit vois kieltää sokerin ja rasvan kun ne on epäterveellisiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja sit vois kieltää sokerin ja rasvan kun ne on epäterveellisiä.

        Ja sitten voitais kieltää se perheväkivalta myös.

      • ja sitten voisi kieltää väärät kommentit virallisen totuuden mukaisista uutisista.

        Ai niin mutta senhän valtion virallinen tiedonvälityskanava yle jo teki.

      • Kieltää voisi myös väärät puoluteet kun nyt on hyvään alkuun päästy.

      • Jälleen kerran tuossakin kommentissa yleistetään että KAIKKI suomalaiset olisi pulloon hukkuvia avuttomia juoppoja, vailla mitään itsehillintää.

        Se pieni prosentti niitä ongelmakäyttäjiä ei saa määrätä muun kansan oikeuksia. Sivistysvaltiossa ei voida tehdä koko väestöä koskevia rajoituksia sen perusteella, että osa ei kykene itsehillintään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja sitten voitais kieltää se perheväkivalta myös.

        Niin elämä on haitallista

    • Ekaks pakotettiin kansa koteihinsa ja yrittäjät pakotettiin pistämään lappu luukulle. Sehän pistää v*tutt*amaan niin sanotusti niin onhan sitä jollain sitäkän oiretta parannettava. Nyt ei sais sit enään juodakkaan? Tuleeko tupakin ostoonkin jotain rajoja ettei saa hermosavujakaan polttaa? Itehän pakottivat kansan syrjäytymään koteihinsa.

    • Voishan eduskunnan ja hallituksen taksimatkatki kieltää. Voisivat näyttää kansalle terveitä konsteja työmatkailuun. Kevyen liikenteen väylillä nyt tilaa piisaa, ei juuri tartte rahvaaseen törmäillä, kun kotona kännäävät

      • Vihreä ministeri oli kuulemma lennellyt ympäristöasioissa ympäri maailmaa ja osan vieläpä yksityisesti! Olisipa mielenkiintoista tietää, mitä niin tärkeää ympäristöasiat niillä matkoilla on hoidettu. Ja sitten kiristetään ja moralisoidaan ansaa, kun herrat kekkuloivat miten tahtovat.

      • Niistä toistuvista ja yksityislennoista puhuttakaan, mitä eräs vihreä ilmeisesti harrastaa.

    • Hyvä idea! Kannatan! Alko ja tupakka pois. Ei ihminen niitä tarvitse😁😁😁

      • Ajatelkaa taudin mittasuhteita jos jopa alkoholinkulutuksen suur maa iloisten ihmisten Tanska kaikkine olut tehtaineen uhraa Grönlannin jotta tauti ei leviäisi niin miten tosissaan tämän epidemian kanssa täytyy olla.

        Sama Suomeen. Ja varmasti pysyy tauti hallittuna

        https://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/39/594983/56ec9f2258

    • Alkoholi ei ole sen pakollisempi tuote kuin heroiini tai kokaiini. Alkoholi on vain hermomyrkky, ei mitään muuta. Toki jotkut valehtelevat itselleen sen olevan paljon enemmän, mutta alkoholi on vain päihde (tarkennettuna siis hermomyrkky) siinä missä huumeetkin. Jos alkoholi keksittäisiin nyt, sitä pidettäisiin pahempana huumeena kuin heroiini. Sillä sitä se todellisuudessa on.

      • Sokeriset ja suolaisen rasvaiset herkut on myös addiktoivia joten huumeita siis. Eli nekin kieltoon kaikki.

        Kielletään kaikki paitsi kotijumppa ja kasvikset! Saadaan suomi nousuun! Ei tämä ihmisten valinnanvapaus ja yksilön oikeudet olleet hyvä idea alunperinkään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sokeriset ja suolaisen rasvaiset herkut on myös addiktoivia joten huumeita siis. Eli nekin kieltoon kaikki.

        Kielletään kaikki paitsi kotijumppa ja kasvikset! Saadaan suomi nousuun! Ei tämä ihmisten valinnanvapaus ja yksilön oikeudet olleet hyvä idea alunperinkään.

        Sokeriset ja rasvaiset ruoat ovat kuitenkin ruokaa, joten niillä on jokin järkevä tarkoitus. Alkoholilla ei ole yhtäkään hyötyä, se ei toimi edes veden korvikkeena, koska se oikeasti kuivattaa.

      • Mihinkäs tuo väite perustuu? Ei heroiiniakaan nyt keksitty, ja silti se on kielletty. Kieltolakia on jo kokeiltu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sokeriset ja rasvaiset ruoat ovat kuitenkin ruokaa, joten niillä on jokin järkevä tarkoitus. Alkoholilla ei ole yhtäkään hyötyä, se ei toimi edes veden korvikkeena, koska se oikeasti kuivattaa.

        Sokeriset ja suolaiset herkut eivät ole kunnollista ravintoa, vaan suorastaan myrkkyä ihmisen keholle.
        Niinhän se alkoholikin on neste, mutta ei se silti janojuomasta mene.

        Silti ihmisen maha tulee täyteen roskaruoasta, ja jano lähtee kaljalla.

        Joten täysin vertailukelpoisia ovat. Mikäli alkoholi perustellaan myyntikieltoon, samalla on kiellettävä roskaruokakin. Kummatkit ovat myrkkyä ihmiselle ja vaikuttavat kansan terveyteen.

        Tai sitten vaan jos annetaan ihmisten itse valita, kuten sivistyneissä oikeusvaltioissa kuuluukin tapahtua. Asiat ovat myynnissä ja ihmiset saavat valita ostavatko niitä.

    • Alkoholin ja tupakan tuomat verotulot ovat niin valtaisat, ettei tosiasiassa valtio uskalla kummankaan myyntiä kieltää. Se olisi niin tuhti siivu pois valtion kassasta että tuntuisi jo kovasti.

      • Nuo verotulot joita kehuskelet eivät laskelmien mukaan edes riitä korvaamaan noiden myrkkyjen ihmisille aiheuttamia vahinkoja. Veroja pitäisi kasvattaa huomattavasti noissa tuotteissa. Tuplataan nyt ensin ja aletaan kentällä ja satamassa keräämään verot myös maahan tuotavista alkoholeista ja kessuista.

      • Extyökkäri kirjoitti:

        Nuo verotulot joita kehuskelet eivät laskelmien mukaan edes riitä korvaamaan noiden myrkkyjen ihmisille aiheuttamia vahinkoja. Veroja pitäisi kasvattaa huomattavasti noissa tuotteissa. Tuplataan nyt ensin ja aletaan kentällä ja satamassa keräämään verot myös maahan tuotavista alkoholeista ja kessuista.

        Pistähän väitteesi tueksi jotain dataa linkattuna.

        Nimittäin tupakan ja alkoholin verotulot ovat sen verran suuret että niillä katetaan ihan kevyesti haitat, tästä on tutkimuksia tehty pilvin pimein.

        Mutta mieluusti lukisin jos olet löytänyt vastakkaisia tutkimustuloksia?

        Iltasanomien otsikko:

        "Alkoholi on Suomen ykköstappaja ja aiheuttaa kymmeniä sairauksia. Juomisesta koituu yhteiskunnalle miljardien eurojen menot. Koska hinta hillitsee kulutusta, alkoholiveroa kannattaa terveysalan asiantuntijoiden mielestä nostaa."

        Kaikkihan me IS:n uskomme!

        Siinäpä nähtiin tuonkin argumentin totuuspohja, iltapäivälehden klikkiartikkeli. Sitten kun olet löytänyt ihan oikeita tutkimuksia jotka tukee väitettäsi niin linkitä ihmeessä. Edelleen lukisin mieluusti.

      • Extyökkäri kirjoitti:

        Iltasanomien otsikko:

        "Alkoholi on Suomen ykköstappaja ja aiheuttaa kymmeniä sairauksia. Juomisesta koituu yhteiskunnalle miljardien eurojen menot. Koska hinta hillitsee kulutusta, alkoholiveroa kannattaa terveysalan asiantuntijoiden mielestä nostaa."

        Kaikkihan me IS:n uskomme!

        Alkoholiveroilla on ainoastaan yksi tarkoitus:Saada rahaa valtion kassaan.

    • Tuo oli vitsi. Hesari sanoo että se juttu oli tarkoitettu vitsiksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa:
        https://www.hs.fi/nyt/art-2000006450752.html

        Eiköhän siinä vitsit vähene kun hallitus pistää tippalukot päälle.

        Alkoholin kieltolailla kun ei ole tarkoitus vaikuttaa alkoholistien juomatapoihin vaan siihen että perheet pysyisivät eristyksen ajan ehjinä, saati yksineläjien masennuksiakin voidaan ehkäistä.

        Viina ja tämä Covd-19 ajanjakso ovat huono yhdistelmä. Jo pelkästään psykologisella tasolla

        Melko "älykäs" veto kieltää alkoholi yksineläjien masennuksen ehkäisyllä. Ihan vaan sitä meinaan, että meininki se että kunhan saavat viinan pois niin kaikki on hyvin. Melko perverssi ajatusmaailma on vallalla, kun harvemmin sitä valtiovaltaa on ihmisen masennukset tai tragediat muutenkaan kiinnostaneet. Jostain syystä se viinalla aiheutettu "masennus" on ilmeisesti sitä pahempaa masennusta, koska sitä tragediaa pitää helpottaa ottamalla ne viinakset pois.

        Tämän väitteen todenperäisyyttä en ole varmistanut, mutta jossain oli joskus esitetty, että Raamatussa on viittauksia siihen, että viiniä suositeltaisiin nimenomaan masennuksen hoidossa ja olisi siinä käytössä täysin sallittua. En tästä asiasta ole tietenkäänn ole varma, mutta se olisi mielenkiintoinen seikka.

    • Ainakin 2/3 terveydenhuollon ensihoidon resursseista on kiinni alkoholista johtuvista töllöilyissä. Poliisipartioiden työtehtävistä Helsingin alueella suurin osa liittyy alkoholin käyttöön. Tuosta saisi kivasti resursseja tärkeämpiin tehtäviin.

      • Ei pullojen sisältö mitään aiheuta, mutta sitävastoin tyhmyys on nyt kiellettävä.

      • Höpöhöpö. Se on myytti jota viljellään tarkoituksella. Poliisia ja ensihoitoa ei voisi paskaakaan kiinnostaa humalaan liittyvät tehtävät. Paitsi silloin kun voivat ilmoittaa vievänsä putkaan tai päteä voimankäytöllään. Nykyään enää harvemmin poimivat mukaansa edes sammuneita, paitsi jos sattuu psykopaatti konstaapeli paikalle. Kokemuksesta voin todistaa. Kerran joku Konsta oli hakannut yhden miehen pään kuhmulle ja verelle. Eipä sillä kertaa mies kuormittanut sairaanhoitoa. Jos olisi viety putkaan, todennäköisesti Konsta olisi valehdellut miehen teloneen päänsä itse humalassa päin. Niiden valehtelijoiden kieroilu on jo tunnettua. Itse käyttävät valtaansa väärin ja sitten vierittävät syyn "asiakkaan" harteille. Näistä on olemassa aivan julkisia paljastuksiakin, jos kuvittelet, että puhun omiani. Yhden kerran yritin saada apua kadulle sammuneelle laitapuolen kulkijalle, mutta ei se poliisia oikein kiinnostanut. Sitten poliisi ja viranomaiset valittavat julkisesti kuinka kylmiä ihmiset ovat kun eivät auta pulaan joutuneita. Omassa joukossaan on sellaisia sadisteja ja empatiakyvyttömiä psykopaatteja ettei uskoisi. Vallankäyttö kyllä kelpaa mutta ei tehtävien hoito. Itsekin olen muutaman kerran joutunut pulaan muita auttaessani mutta poliisilta ja syyttäjällä olen saanut kiitokseksi pelkkää vittuilua ja kyräilyä. Siinä meillä melkoinen virkavalta. Toivottavasti nämä viimeaikaiset tapahtumat paljastavat kaiken sen valehtelun, mitä virkavallan nimissä harjoitetaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei pullojen sisältö mitään aiheuta, mutta sitävastoin tyhmyys on nyt kiellettävä.

        Samaa mieltä tyhmyys on lailla kiellettävä ei sovi kuvioihin päättäjät tietävät senkin

    • Tuohan on jo kapinan provosointia! Mitä muuta lohtua on koronan aikana, kysyn vaan! Ja sekin vähä pitäisi ottaa pois.

      • Kapina täällä pitääkin tulla. Sellainen mikä voidaan osoittaa täysin lailliseksi vastustamaan laillisuuden nimissä harjoitettua laittomuutta.

    • Tarttee hakeekin kotibaariin muutama kymmenen lootaa olutta ja kirkkaita jokunen litra. Saa naapureiden kanssa ryypiskellä jos alkoholin myynti loppuu.

      • Kohta kieltävät yli kahden hengen tapaamiset. Sitten voi olla vain joko alakerran käen tai yläkerran väen kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kohta kieltävät yli kahden hengen tapaamiset. Sitten voi olla vain joko alakerran käen tai yläkerran väen kanssa.

        Sitä tiedä. Hallituksellammehan on tapana matkia mitä muissa maissa tehdään. Ne seuraa jotakin kun ne ei osaa itse ajatella.

      • Kotiin ne bileet siirtyy. Kaljaa saa toki r-kioskiltakin, mutta väkevät pitää hamstrata Alkosta. Ei ne happane.

      • Niin, siinä tavallaan viitataan siihen, että, ellei korona tapa niin sitten suomalaiset kriisiolosuhteissa juovat itsensä hengiltä, kun eivät osaa lantrata viinan kanssa sivistyneesti ja homma saattaa karkaa käsistä.

    • vaikea paikka Juoppokansalle.

      • Ei ole. Vaikea paikka on se, että suomalaisia syyllistetään milloin yhdestä, milloin toisesta asiasta, ja aina sen pienen vähemmistön vuoksi, oli sitten kyse alkoholista tai mistä tahansa muusta.

        Toinen asia, mikä alkaa ärsyttää, on se, että nyt näyttää siltä, että valmiuslain varjolla yritetään tehdä Suomesta vieläkin enemmän holhousyhteiskuntaa.

        Tämä kansakunta on pysynyt pystyssä ennenkin ilman että meitä olisi tarvinnut sen kummemmin holhota. Pysyy edelleenkin, jos nyt ei tuo pandemia pyyhkäise koko väestöä uusiin sfääreihin.

        Päättäjienkin on hyvä miettiä hetki, ennenkuin päästelevät sammakoita suustaan. Terveisiä vaan sillekin Päiville "joka-tiesi-kaikkien-taustat". Ja hengenheimolaisilleen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole. Vaikea paikka on se, että suomalaisia syyllistetään milloin yhdestä, milloin toisesta asiasta, ja aina sen pienen vähemmistön vuoksi, oli sitten kyse alkoholista tai mistä tahansa muusta.

        Viina on viisasten juoma ja viina ei valitettavasti sovi suomalaiselle tälläisessä tilanteessa

      • Mihin perustat väitteesi juoppokansasta? Oletko vierasmaalainen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole. Vaikea paikka on se, että suomalaisia syyllistetään milloin yhdestä, milloin toisesta asiasta, ja aina sen pienen vähemmistön vuoksi, oli sitten kyse alkoholista tai mistä tahansa muusta.

        Toinen asia, mikä alkaa ärsyttää, on se, että nyt näyttää siltä, että valmiuslain varjolla yritetään tehdä Suomesta vieläkin enemmän holhousyhteiskuntaa.

        Tämä kansakunta on pysynyt pystyssä ennenkin ilman että meitä olisi tarvinnut sen kummemmin holhota. Pysyy edelleenkin, jos nyt ei tuo pandemia pyyhkäise koko väestöä uusiin sfääreihin.

        Päättäjienkin on hyvä miettiä hetki, ennenkuin päästelevät sammakoita suustaan. Terveisiä vaan sillekin Päiville "joka-tiesi-kaikkien-taustat". Ja hengenheimolaisilleen.

        Olet todennäköisesti huomannut aivan oikein. Tällä valmiuslailla tullaan mahdollisesti pönkittämään sitä auktoriteettivajetta, mikä on syntynyt viimeaikaisista kriittisistä kannanotoista, paljastuksista ja virkavallan piirissä paljastuneista rikoksista. Myös oikeusvaltion olemassaolo on kyseenalaistettu. Tämä tarkoittaa, että kaikkeen virkavaltaa ja päättäjiä koskevaan kritiikkiin tullaan suhtautumaan entistä nuivemmin ja voimallusemmin viittaan esimerkiksi Niinistön ja Marinin ulostuloihin viime päivinä.

    • Ihan älytöntä! Pitää ihmisellä näinä ankeina aikoina joku hupi olla kun kaikki paikat on kiinni. Kieltolaki ei ole ennenkään toiminut! Kiljunkeitto ja pimeä viinakauppa alkavat rehottamaan kieltolain myötä. En kannata!

    • Kannatan, maailmalla ja kotisuomessa valitettavasti lähisuhdeväkivalta on jo nyt lisääntynyt merkittävästi kotikutoisen karanteenien myötä.
      Tällä ei ole mitään tekemistä kieltolain kanssa.
      Juokaa itsenne tärviölle minun puolestani, mutta sivullisten siinä kärsiessä alkaa minunkin mieleni tehdä asialle jotakin.
      Kovin monessa kodissa Suomessakin on lapsia jotka kärsivät alkoholista ja sen kerrannaisvaikutuksista. Te joilla ei vielä lapsia ole, ja jotka vaaditte viinan vapaata myyntiä näissäkin olosuhteissa, olette niitä tulevia ongelmia. Ne teistä joilla taas lapsia on, mutta silti vähättelevät tätä ongelmaa, olette juuri se syy miksi alkoholin myynti tulisi kieltää per heti.
      Tiedän että vähintään lyötte itse päänne seinään ennen kuin uskotte kirjoittamani, eikä se minua haittaa. Minua haittaa kaikki ne jotka tällä välin kärsivät teidän toimistanne.
      Pysykää terveinä. Kyllä tästä vielä noustaan.

      • Vallankäyttäjillä on useimmilla se perverssi logiikka, että jos he aiheuttavat vallankäytön kohteelle jonkin ongelman väärillä valinnoillaan, niin se vika vallankäytön kohteessa vaan ei koskaan vallankäyttäjässä tai keinoissa. Siinä mielessä todella perverssiä logiikkaa, koska vallankäytön kohde joutuu yleensä taipumaan niihin vallankäyttäjän mieltymyksiin mikä sinänsä jo itsessään voi aiheuttaa ongelmia ja ristiriitoja. Sitten eivät ole näkevinäänkään ristiriitaa!

    • Erittain kannatettava ehdotus on tuo viinan myynnin lopettaminen. Lopettaa pitaisi myos tupakan myynti. No kaksi myrkkya tappavat joka vuosi yhteensa viisi-kuusituhatta suomalaista. Miksi noista ihmisparoista ei kukaan huolta kanna? Korona tullee tappamaan ehka vain muutaman sata suomalaista.

      • Kovin moni on "huolissaan" siihen asti kunnes saa sen viinapullon pois sen jälkeen enää harvemmin kiinnostaa. Tässä maassa pahoinpidellään myös selväoäisiä ihmisiä. Silti jonkun perverssin logiikan ohjaamana suuri osa ihmisistä moralisoi yleensä vain niitä, jotka ovat joutuneet pahoinpidellyksi alkoholia nauttineena. Silloin tuntuu vallitsevan yksimielinen näkemys siitä, että kyseinen pahoinpidelty juoppo on yhteiskunnan kuormittaja ä, joka ei ansaitse edes oikeutta vaan häntä kohtaan voidaan valehdella loputtomasti. Näitä oikeuspervertikkoja on myös oikeus- ja poliisilaitikset pullollaan ei ainoastaan kadulla kulkijoiden joukossa.

    • Voi kun eläisi ainakin niin pitkään että pääsisi selville mihin viinaa tarvitaan !?=?

      en ole ikinä ostanut tippaakaan ajatelkaa mikä eurokasa on säästössä sen takia, j apää ei ole liuennut, kumppani ei ole tarvinnut juosta lumihankeen, ei ole tapeltu eikä ajokorttia ryypätty ei sekoiltu aviovuoteissa eikä ole poliisia tontilla näkynyt.

      juomalla ei tule viisaaksi, mutt aviisas on juomatta, repikää siitä juopot.

      • Minusta viinaa tarvitaan liuottamaan erilaisista kasveista makuaineita itseensä, jotta ihminen voisi niistä nauttia, vesi kun ei aina siihen riitä. Joillekin muille alkoholi on maustettu siksi, että se olisi helpompaa niellä. Jos keksittäisiin haitaton alkoholin korvike, joka ei edes päihdyttäisi mutta olisi muuten ominaisuuksiltaan samanlainen, vaihtaisin heti. Vaikka hinta olisikin sama.

      • Silloin kun olin naisen kanssa yhdessä muutamia kertoja tuli nautittua alkoholia. En muista, että olisi juuri ollut riitoja alkoholin johdosta. Selvin päin ollessa nainen kyllä uhkaili toisinaan poliisilla, joten tuo on myytti, että alkoholi olisi riitajuoma. Joillakin alkoholiin voi liittyä väkivaltaa, mutta ei se tarkoita, että alkoholi väistämättä aiheuttaa väkivaltaista käytöstä. Muistan nuoruudesta tilanteita, kun joillakin porukoilla oli tapana päättää ottaa viinaa ja mennä haastamaan riitaa ja hakkaamaan väkeä kadulla. Eli se päätös riidan haastamisesta tehtiin jo selvin päin ja sitä pönkitettiin alkoholilla. Itse en sellaiseen lähtenyt mukaan, koska en nähnyt siinä mitään järkeä. Sen takia kai minusta onkin tullut tällainen. Joku käy aina jonkun vuoden välein hakkaamassa jonkun uuden vamman, mistä rikosilmoituksen tekeminen on täysin turhaa. Poliisi ja syyttäjä pelkästään vittuilevat ja naureskelevat. Tämä maa ihannoi virallisesti väkivallattomuutta mutta todellisuudessa täällä ihannoidaan niitä, jotka kykenevät fyysiseen ja henkiseen pahoinpitelyyn, osoittamaan valtaa ja valehtelemaan naama peruslukemilla. Valitettavasti niitä sellaisia persläpiä on aivan liikaa esimerkiksi poliisien ja syyttäjien joukossa. Siihen ei vaan puututa, koska se ei uhkaa ketään vallankäyttäjää. Poliisillekin kannattaa jättää ilmoitus yleensä vain jos on suhteita tai valtaaa johonkin sopivaan viranomaiseen. Muutoin ilmoituksella on harvemmin mahdollisuutta menestyä.

        Kerran oli riitaa erään henkilön kanssa ja tämä jaksoi aina muistuttaa suhteistaan, joita oli siinä viranomaisessa, jota pyyteli alituiseen avukseen meidän välisissä riidoissa. Aina sai sieltä apua ja muistutteli, kuinka siellä olisi aina tieto minua vastaan. Huvittavaa resurssien käyttöä sinänsä, koska kyse ei edes ollut mistään kovin suurista asioista, mutta kyllä se jollain tapaa nujersi, kun huomasi, että valtaa voidaan täysin valvomatta kohdistaa yhtä ihmistä vastaan ilman mitään näyttöä. Jälkeen päin olen todennut, että poliisi, syyttäjät ja oikeuslaitos yleensäkin ovat täysi turhia viranomaisia, koska sieltä saa kyllä apua, mutta vain ne, joilla on mahdollisuus käyttää kyseisiä tahoja oman perusteettoman hyötynsä tavoitteluun. Valehtelijoita täynnä kyseiset tahot, ja nyt pitäisi alistua tähän poikkeustilaan vaikka suuri osa normaaliajana vallankäytöstäkin on perustunut kyseenalaisin manöövereihin. Kuinka tällaisena aikana voisi luottaa? Ei todellakaan voi, etenkään kun kaikki valta sieltä suunnalta perustuu ainoastaan voimankäytön uhkaan. Todellinen viranomainen luo auktoriteetin oikeudenmukaisuudesta, neuvoista ja oikeasta tiedosta. Ainakin osa näistä nykyisitä peeloista perustaa auktoriteetin lähinnä voimankäyttöön, uhkailuun, pelotteluun ja karkeaa kielenkäyttöön.

      • Minä olen ottanut silloin kun maistuu. Eurokada on säästössä, pää ei ole liuennut, ei ole tapeltu eikä ajokorttia ryypätty, ei sekoiltu aviovuoteissa - eikä niiden ulkopuolellakaan - eikä poliisia ole tontilla näkynyt. Paitsi kerran, kun olivat eksyneet.

        Juomatta ei tule yhtään viisaammaksi, niin kuin ei juomallakaan.

        Jos ”aviisas” on juomatta, niin sopii minulle. Toivottavasti ei kuole janoon.

    • ...tärisin kaks viikkoa juomaputken jälkeen ...lukee tuossa alla !

      kyllä suomalaiset ovatkin onnellinen ja viisas kansa eikö½!

    • Niin, alkakaa kiirresti hamstraamaan viinaa, kohta tulee ehkä kieltolaki.

      Tyypillistä punavihervasemmiston ideologiaa, kaikki mikä on kivaa, pitää kieltää, tuo oppi on peräisin neuvostoliitosta.

      Sielläkin alkoholijuomat oli välillä kiellettyjä, kun kansaa yritettiin pakolla raitistaa. Huonolla menestyksellä.

      Loppu tulos oli, että alkoholinkulutus vain kasvoi.
      Ihan kuten suomessakin kieltolain aikaan joskus 30 luvulla. Salakuljetus ja pontikankeitto kukoistivat.

      Seuraavaksi tulee kai ulkona liikkumiskielto, esim vapuksi....

      Mitäs menitte äänestämään noita viime vaaleissa...

    • Mistä sitten käsidesiä voi tehdä kotioloissa, jollei saa ostaa 70-prosenttista viinaa?

      • Jos nyt ihan tosissaan haluaa tehdä käsidesiä eikä juoda sitä, niin denaturoitua spriitähän saa rautakaupasta. Melkein sataprosenttista.

    • Tämä on vasta alkusoittoa. Kun huomaavat miten helppoa on asettaa rajoituksia ja muuttaa lakeja oman mielen suuntaan, tätä alkaa tapahtua sulkemaan. Vaarallista tässä tilanteessa on se, että puolustusvoimat, jonka pitäisi puolustaa kansalaisten turvallisuutta, on asetettu sokeasti palvelemaan heidän kollektiivista hulluuttaan. Heitä ei saa kyseenalaistaa, he ovat ehdottoman oikeassa ja saavat tehdä mitä lystää. Kritiikkiä ei saa esittää vaikka olisivat kuinka väärässä. Tämä sama päättömyys on nyt vallannut myös eduskunnan, kun aiemmin se pesi pääasiassa virkakoneistossa. Tätä päivää ei moni olisi uskonut näkevänsä mutta paikoitellen on kuulunut ihannointia ja kaipuuta diktatuurin suuntaan vaikka ihminen olisi aiemmin elämässään ollut ei niin lain kuuliainen. Tosin diktatuurissa on ilmeisesti enemmän kyse määräyksistä ja käskyistä kuin laista. Muuten voi olla kuin Ellun kanat kunhan täyttää määräyksen. Maailman kirjat ovat sekaisin.

    • Onkohan nuo kieltolain kannattajat miettineet miten rikollinen myrkkyviinojen salamyynti kukoistaa ja myrkytykset joka kuormittaa terveydenhuoltoa...keskittyisivät viruksentorjuntaan ja rajat länteen myös kiinni

    • Tuo mies on samanlainen hamemies kuin homo-pekka ja siksi hallitus voi häntä käyttää asiantuntijana. Tipusille ei kelpaa miehet asiantuntijoiksi.

    • Vuonna 2010 Rockefeller Foundation julkaisi dokumentin, jossa se listasi mahdollisia tulevaisuuden skenaarioita ja yksi niistä koski vapauden rajoitusta, joka osuisi alkoholin myynnin lakkauttamiseen ja muihin rajoituksiin. Lisätietoa: https://airtext.xyz/blog/uusiaika.id.blockstack/uusiaika-suunnitelma-lock-step

      Dokumentin osio Lock step soveltuisi nykytilanteeseen, suosittelen vilkaisemaan. :)

    • Facessa on Anna lapsille raitis joulu-sivu. Miksei siellä ole Anna lapsille raitis korona aika - sivua?

    • Yksin eläville tämä kotiin eristäytyminen on monelle rankkaa, kun loppui se vähäkin sosiaalisuus, kun jokapaikka kiinni.

      • Ei tunnu missään. TV on hyvä seuralainen. Lisäksi, kun on mielenkiintoisia harrastuksia, niin aika menee ihan mukavasti. Ja saapahan olla rauhassa, kun on poikkeustila (ja ulkonaliikkumiskielto???) päällä.

      • Minä en ole huomannut minkään paikan olleen kiinni, missä olemme käyneet jatkuvasti.
        Emme tietty käy uimahalleissa, elokuvissa, jalkapallomatseissa, jääkiekkomatseissa.
        Kuitenkin ruokapaikat, kahvipaikat, parturikin oli töissä ja tietenkin elintarvikemyymälät auki.
        Voi vielä sentään vapaasti kävellä ulkona, ei ole vielä ulkonaliikkumiskieltoja, mutta varmasti joku senkin keksii kohta.

    • Tyhmää niin kuin kaikki valtion toimet jotka liittyvät alkoholiin!!! Maalaisjärkeä saa käyttää myös hallituksessa. Ritva

    • Mulle yks hailee koska en käytä alkoholia. Toki käyttäviä varmaan harmittaisi.

    • Meillä on täällä täyskielto tontille. Nimittäin virkavalta, muslimit, persut ... henkimaailman juttuja:)

      Kannattaa pysytellä poissa jos haluaa pitää liikuntakykyä yllä.

    • Voi hyvänen aika sentään minkälaisia "ihmisiä" päättävissä asemissa (nehän näyttävät saavan paikkansa /palkkansa sopivasti "sukulainen" ) nykyään on kiipijöinyt!

    • Nyt mekkaloidaan muutamasta koronakuolemasta. Alkoholiin kuolee joka vuosi 5500 suomalaista ja tupakkaan toinen mokoma. Näistä ollasn hiljaa kai siksi, kun tuovat valtion kassaan niin paljon verotuloja.
      Huumeisiin kuoli viime vuonna 262 henkilöä, ja tuhansia on huimeiden vuoksi työkyvyttöminä ja mikä rikosten määrä rahan saamiseksi. Huume kauppiaille pitäsi laittaa rangaistukseksi kuolemantuomio.

      • Aika paljon. Muistan kun tupakki-askissa luki että joka vuosi 2000 suomalaista kuolee tupakkaan joten korona ei niin vaarallinen olekkaan.

      • Itsemurhiakin tehdään suomessa enemmän kuin mitä tuohon Coronaan on kuollut. Kai joku on joskus jopa jäänyt Coronan yliajamaksikin, tilastoihin vaan mukaan.

    • Alkoholille ja muille päihteille täys-stoppi.
      Alkoholin himoisille asia voi tuntua aluksi pahalta,
      mutta raittius on vain hyväksi kaikille.

      • Raittius on hyve!

      • Ei tee hyvää mun maksa-arvoille:Nehän laskee!

    • Näinhän se naurettava suomi toimii.. Kieltää viinan myynnin julkisen sellasen mutta ei vielä ymmärrä vaikutuksia jos näin tulee tapahtumaan.. Alakaa sitä olemaan pelastajilla töitä sitten..

    • Kieltäkää vaan niin haen sokeria ja turbohiivaa kaupasta ja keitän ponua myyntiin :D

    • Pitäs vähän kouluttaa kahden kesken tota jolkkosta!!

    • No niin, kortit ja pullot esiin!! Elämä on muutenkin jo tarpeeksi rajoitettua, että vielä alkoholikin kiellettäisiin. Henkilö, joka haluaa nauttia alkoholia, käyttää sitä ilman tai coronan kanssa. Pitääkö aina olla näitä besserwissereitä!! Tätä rataa haetaan tiputusvälineet esille.
      Tsemppiä kaikille ja luovuus kehiin.

    • Saas nährä baarit meni kiinni niin miten rauhattomaksi ja villeiksi kotielämä männöö,
      Pittäähän niitten jossain juua.
      Hyvä vaa että meni

    • jahas

    • Kas kun kännisiltä se järkevä ajattelu yleensä katoaa niin kuka takaa miten silloin virukset matkaavat?

      Jokainen pärjää puolivuotta ilman alkoholia saamatta mitään vakavia seurauksia ellei siksi lasketa sitä, että huomaa ilmankin selviävänsä mainiosti. Itse olen tuota mallia ilman kokeillut jo vuosikymmeniä!

      • Ei pärjää, kopska alkoholisti kuolee noin kolmen päivän sisällä rytmihäiriöihin. Mutta se varmaan sopisikin monelle.

    • Taitaa olla vaan Alkon puffaus myynnin lisäämiseksi, kun muuten ei kassakone kilise tarpeeksi tiuhaan..

    • Hieno homma eli kaivanpa vanhan pontikka pannun esille ja tipputtamaan viinaa ja euroja kilisee kuppiin suurin osa suomen kansasta pitää mua hyvänä tyyppinä seuraavaksi rupean salakuljettaa ihmisiä uudenmaan rajan yli ei minusta niin rikasta tule kun el chapo mutta rikas kuitenkin suomi unelmien maa hah hah

    • Just oikein. Kyllä jokainen aikuinen voi olla ilman viinaa.

    • Tarkoitus on suojella perheitä joissa on lapsia. Onko lapset turvassa kun vanhemmat juovat kotona. Perhe väkivalta lisääntyy. Muutenkin lapsiperheet on kovilla. Nyt pitäisi ottaa kaikkien vastuuta omasta toiminnastaan ja käyttää järkeä. Sitä nopeammin päästää eroon koronasta kun ihmiset käyttää vähän järkeä. Pese kädet, pidä turvavälit, pysy kotona. Kaupassa ihmiset eivät pidä välejä. Onko se niin vaikeaa noudattaa ohjeita. Tässä ei nyt oltaisi jos ihmiset noudattaisi ohjeita.

      • Kaikissa lapsiperheissä vanhemmat eivät ryyppää.

        Kaikissa perheissä ei ole lapsia.

        Eli taas pienen ongelmaryhmän takia pitäisi saada kaikkien muiden elämää rajoitettua?

        Ei pidä antaa valtaapitäville sellaista kuvaa että kansa suostuu mukisematta kaikkien oikeuksiensa rajoittamiseen. Pirulle kun antaa pikkusormen, se vie koko käden.

    • Juha Jolkkonen ei varmaan ole viettänyt lapsuuttaan alkoholiperheessä, nimittäin kun viina loppuu väärässä kohtaa juopolla, niin seuraukset on kamalat.. Siinä hakataan puoliso ja lapsetkin.. Ruumiita tulee jos brenkku kielletään!!

      • Samaa mietin.

        Ukki-vainaa tapasi olla leppoisa tissuttelija, joka äityi pahansisuiseksi vain silloin kun viinaa ei ollut tarjolla. Täys addiktihan tuo oli, mutta homma pysyi naukkailulla hanskassa. Selvinpäin oli kamala tyyppi. Pikku hönössä loisto äijä.

        Alkoholistejakin on moneen eri junaan. Eivät ole kaikki todellakaan kopioita toisistaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mietin.

        Turhapa yrittää kaunistella viinamyrkyn roolia yhteiskunnassa. Valtavat vahingot aiheuttaa ja pilaa usean ihmisen elämän siinä sivussa.

    • Ihan älyttömäksi menee koko touhu.

    • Nyt_on_tärkeätä_että_opimme_rukoilemaan.Näin_tehtiin_sodankin_aikana_presidenttiä_myötä_ja_lopputulos_oli_että_selvisimme.

    • Erittäin kannatettava ehdoitus!
      Kaikista viinasta tehtävä käsidesiä, nyt on laitettava asiat tärkeys järjestykseen, onhan ne spurgut vetänyt sitä käsidesiä maaliman sivun!!

    • Lestinheitto hyvä Pisnes.

    • Ehdottomasti täys myynti kielto, kaikki valtion tulot alas! On sitten helppo nostaa alkoholi veroa

    • Aikoihin eletty jos tällainen suhteellisen raitis ihminenkin suunnittelee viinan hamstrausta niin kauan, kuin sitä riittää. Japanilaista whiskyä lähinnä tekisi mieli nauttia näinä ankeina aikoina. Mutta en halua, että se loppuu kaapista jos kenttäolosuhteet kestää pitkään.

    • Ei suomessa voi alkoja laittaa kiinni kun verotulot loppuu ja valtiolta raj´hat mitä saadaan alkoholituotteiden myynnista ja mitä se muille kuuluu mitä ihmiset suomessa kototnaan tekee.

    • Minulla ei ole oikeutta etäkotoilluun, vaan käyn normaalisti sairaalassa töissä, kaikki harrasteet on kiinni ja harvoja iloja on yksi Fireball tujaus töiden jälkeen ja nyt sekin viedään.

    • Mullakin on paljon kokemuksia viinasta. Nyt oon ollut puol vuotta ilman ja pelkästään hyviä kokemuksia on tästä ajasta. En kuitenkaan kannata täyskieltoa. Muutoksen pitää lähteä ihmisestä itsestään.
      Jotain menee pahasti mönkään, kun lapsuuden jälkeen tupakka-ja viinatuotteista tulee tärkeitä.
      Ihmisten pitäis oppia nauttimaan arjesta, mutta monille se on mahdotonta, kun kodeissa ei ole onnellisia vanhempia, jotka osaisivat näyttää esimerkkiä päihteettömästä arjesta.

    • Hahhahaa oon pitkään odottanut että tää p***a valtio lopettais juoppojen hellimisen.. alkoholi aiheuttaa ihan helvetisti ongelmia niin perheissä kun yksityiselämässäkin.. suurin osa suomalaisista kärsii alkoholiongelmista ja sitä vaan hyssytellään. Oli sit mikä tahansa juhlapyhäkin nii se perustuu kaikki viinan ympärille :D jouluna juodaan viinaa ja hakataan vaimo pihalle asunnosta.. juhannksena viinaa vappuna viinaa pääsiäisenä suklaamunia ja viinaa etc etc.. hävettää katsoa kun ihmiset ryyppää perheensä työnsä ja elämänsä kurkusta alas.. ja ei en ole huumeiden puolesta puhuja kun sitä kuitenkin ekana mietitte.. olen toipuva addikti joka nousee pikkuhiljaa ahdingosta joka on lähtenyt alkoholin käytöstä muihin aineisiin.. kannabista väitetään porttihuumeeksi mutta onkohan ihan näin.. itsellä oli kuvioissa ihan ensin alkoholi ja alkoholin tuomaan ahdinkoon tarjottiin kannabista jota pitkään poltettuani päätin kokeilla jotain muuta.. alkoholi kun sai mut vaan vihaiseksi tiettyyn humalatilaan päästyäni.. kannabis piti mut rauhallisena ja hyvävointisena piiiitkän aikaa.. +10vuotta ja lopettaessani en kokenut fyysisiä vieroitusoireita kuten alkoholin kohdalla. Päätin lopettaa kun vaimo tuli raskaaksi. Kannabiksen osalta helppo päätös mutta kaiken muun suhteen helkutin vaikea.. tai päätös tietty helppo koska haluan antaa lapselleni/lapsilleni turvallisen elinympäristön mutta henkisesti todella vaikea tie!! Välttäkää hyvät ihmiset alkoholia.. terv. Toipuva addikti

    • Tuoda takaisin? Millä vuosikymmenellä elät? Ihmiset on aina tehnyt kiljua,olutta(sori,siis pannut),viiniä,pontikkaa yms. kotonaan+itä-blokilta on tullut aina brenkkua ja tulee jatkossakin,sille ei voi kukaan mitään että pienet jää tulliin,isot pääsee sisään. Kerro kuka sen estää? Miksi sitten tulliin jää noin 10% laitonta tavaraa tilastojen mukaan. Mitä väliä jos alkoholista tulisi laitonta Suomessa? Ajattele järjellä. Onhan huumeetkin laittomia ja niitä on käytetty aina. Se on voi voi. Arkadianmäellä ollaan monessa mielessä about 10-15 vuotta jäljessä. Itse en kuulu edellämainittujen aineiden käyttäjäksi. Believe or not. Qhan vain ilmaisin mielipiteeni siis totuuden. Kaikki mainitsemani on faktaa, monet tykkää juoruilla sekä jauhaa paskaa,kannabiskin on kakkaa. Jälkiviisastelua ja jossittelua odotellessa.. t: Karu totuus.

    • Kuka tarvii viinaa ja mihin?

      • " Kannabista porttihuumeeksi " ..-
        Tuossa oli dokumenttiohjelma , jossa todettiin ,että nimenomaan kannabis on aiheuttanut levitssään joka maassa tavattoman Jengiväkivallan ilmaantumisen , viimeksi Ruotsissa ,Täälläkin on joku porukka , joka kokoajan pehmentelee Kannabiksen vaaroja,
        Joka onkäytännössä juuri se moninkertainen tuotto johonkin pimeään pulloon verrattuna, Jotkut paikalliset El Chapot tienaa jo nuorella iällä, parhaimmillaan muhkeat tukut hynaa omaan käyttöönsä. .Ja odottavat kieli pitkällä , että kannabis ennen pitkää laillistettaisiin täälläkin ,
        Mutta kun me emme ole missään Persujen ihmemaassa , Us;assa tai kanadassa , vaan pohjoismaissa, -Suomessa .
        Jenkeissä meno on hulvatonta ; Trumpinkin eka toimi virassa oli Määrätä Öljyputki vedettäväksi Alaskasta yhdysvaltoihin , suoraan Dakotaintiaanien alueen halki , jolloin olisi turmeltu Alaskan luonto, Nyt Trump virkahuoneessaan takoo päätänsä pöytään ja ja pui nyrkkiä taivaalle , koska Oikeus Torppasi koko hankkeen ,

    • Ehkä juuri siksi, että me vaan olemme idootteja humalassa ja emmekä noudata määräyksiä.

      • Eipä tuo täyskieltojen asettaminen ole meillä tai maailmallakaan koskaan johtanut orjalliseen määräysten noudattamiseen...

    • Tanska kaikkine ölkkitehtaineen on viinan ja iloisen elämän sympoli. Meidän suomalaisten pitäisi ottaa Grönlannin alkoholikiellon malli käyttöön myös koska kyseessä on lapsen etu.

      Viina ei sovi suomalaiselle juuri nyt. Perheen sisäiset ongelmat kärjistyvät ja voivat muodostua traagisiksi.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/paihdeongelmien-mielenterveyden-ja-lastensuojelun-kriisin-pelataan-muhivan-koronaviruksen-vuoksi-koteihinsa-sullottujen-parissa-sosiaalinen-kontrolli-on-poissa/7774368#gs.27gosj

      Helsinkiin viinanmyyntikielto on järkevä ehdotus

      • Et ymmärrä ideaa: Hallituksella on juuri tarkoitus pistää korona järjestykseen siitä huolimatta, että näillä keinoilla käy päinvastoin.

    • Jossain vaiheessa voi olla, että kaikki kaupat paitsi ruokakaupat ja apteekit suljetaan, niin sattaa olla ettei Alkoa rinnasteta apteekkiin vaikka moni vaiva hoituukin viinaksilla. Mie lähen nyt sinne. En ota riskiä, et jouvuisin istumaan monta kuukautta kuivin suin. Mie saisin sen tauin jos stressaantuisin ja hermostusin kumppanin kanssa sanailuun vesiselvänä 24/7.

    • En kannata. Olen aikanaan nähnyt kieltojen varjopuolet ja myös alkoholismin seuraukset. Kukin juokoon omia rahojaan, jos haluaa. Olen raitis ja juristi.

    • Hei kaikki itsekkäät ihmiset!
      Nyt ei ole kyse TEISTÄ!
      Kiinnostaako teistä ketään, kuinka tämä vaikuttaa niiden lasten elämään, jotka joutuvat kokemaan tämän kaiken alkoholin tuomat kauheudet kotonaan!? Oikeesti!
      Ei lastensuojelulla riitä paikkoja sijaiskodeille, jos sielläkin ollaan sairaus epäilyn alaisena. Miten te KEHTAATTE mesota jostain puolen vuoden viinakiellosta kun kyse on viattomien lasten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta! Kuka puolustaa sitä onnetonta lasta, joka kohtaa esim väkivaltaa sen takia, että vanhemmat juo!?, jos ei päättäjät!
      Nyt ei ole kyse teistä!

      • Hei kukkahattutäti!

        Ei kiinnosta. Ne lapset jotka huonoissa olosuhteissa elävät, elävät siinä tilanteessa joka tapauksessa. Ei siihen korona vaikuta millään tavalla.

        Jos vanhemmat ryyppää ja hakkaa, niin tämä korona ei tuo siihen positiivista muutosta. Eikä alkoholin myyntikielto myöskään.

        Mesoa kaikessa rauhassa lasten puolesta, mutta älä suotta käytä koronaa keppihevosenasi. Ne lapset elää huonoissa oloissa aina eikä pelkästään nyt. Se että kielletään viini tavalliselta kansalta ei muuta niiden lasten elinoloja mitenkään.

    • Eihän nyt kannata kieltää, koska ihmiset eivät nyt pysty hakemaan kevyemmin verotettua Virosta ja muualta ulkomailta ja näin alkoholin verotulot jää suomeen.

    • Italia on ainakin viininlipittäjien maa ja kuolleisuus iso. No viinakeittimet nettikaupoissa satasen korvilla.

    • Hahaa nyt se kaljan hamstraus jo alkoi. Oli pakko käydä kaupassa niin yhelläkin oli kolme Karjalan salkkua olutta ja eräällä muullakin kaks Karhun salkkua kärrissä. Plus joillain yksittäisiä salkkuja. Kannattaa nyt ostaa olutta, jos meinaa sit vielä juoda. Kohta sekin loppuu kaupasta.

    • Alkoholi tarvitaan desinfiointiin ja biopolttoaineisiin joten se ei riitä ruokajuomiin.
      Myös bakteerit alkavat sietämään desinfiointiaineita jos niitä viikottain nautitaan.
      Onneksi keittelin syksyllä omenat juomiksi joten riittää yhdeksi vuodeksi. Kohta päästään mustikkametsään.

    • En osaa ottaa kantaa tähän. Toisaalta ymmärrän, että alkoholin kieltäminen toisi mukanaan ongelmia. Näin varsinkin siinä tapauksessa, että alkoholin myynnin kielto kestäisi esimerkiksi kuukautta pidempään.

      Toisaalta ymmärrän tällaista ehdotusta tässä tilanteessa hyvin. Omassa lapsuudessa olisi ollut aika kova paikka joutua karanteeniin omien vanhempieni kanssa. Alkoholia olisi kulunut todennäköisesti päivittäin ja riidat vanhempien ja muiden perhetuttujen kanssa varmasti taattu. Alkoholin juominen ei todellakaan olisi rajoittunut pelkästään viikonloppuun ja vapaapäiville vaan arkijuomista olisi ollut sen rinnalla. Todennäköisimmin karanteeni olisi laukaissut ainakin toisessa vanhemmistani pitkän ryyppäysputken.

      Kukaan ei vahtinut koulunkäyntini edistymistä ala-asteikäisenä. Mikäli olisin ollut omassa lapsuudessani karanteenissa vanhempieni kanssa, olisi minulle muodostunut selkeitä esteitä toteuttaa etäopiskelua suunnitellusti.

      Alkoholisoituneet vanhemmat eivät ymmärrä, että heidän juomisensa vaikuttaa esimerkiksi lapsen unirytmiin ja aiheuttavat pahoinvointia ja yksinäisyyttä lapsissa.

      Omassa lapsuudessani oli parasta se, kun vanhempani lähtivät ulos baareihin ja sain olla sen aikaa omassa rauhassa ja rentoutua. Valvoin öitä odottaessani vanhempien palaavan ja menin nukkumaan vasta, kun olin saanut heidät nukkumaan. Tämä oli huomattavasti parempi järjestely kuin se, että vanhempani olisivat juoneet kotona koko tuon ajan ja olisin joutunut olemaan peloissani ja varuillani läpi sekä illan että yön.

      Olen todella pahoillani kaikkien niiden puolesta, joiden perheessä aikuiset juovat kotioloissa. Omat vanhempani joivat kotona onneksi yleensä vain iltaisin ja öisin, ja yleensä vain vapaapäiviä edeltävinä aikoina.

      Moni täällä ei taida ymmärtää, että alkoholismi on todellinen ongelma Suomessa. Se tuottaa paljon menoja valtioille. Alkoholismin vaikutukset korostuvat talouksissa, joissa on lapsia. Alkoholia käyttävät vanhemmat voivat aiheuttaa pysyviä traumoja omille tai muuten läheisille lapsille. Ja tämä aiheuttaa pitkäaikaisia kustannuksia Suomen valtiolle ja terveydenhuoltoon (työttömyys, terapiat jne.). Tästä syystä ymmärrän ehdotusta hyvin.

    • Jossain maassa kiellettiin, en nyt muista mistä iltapäivän roskalehdestä tuli luettuakaan netissä.
      Pelkäävät ihmisten juovan vain itsensä känniin kotona, kun tuntevat itsensä ahdistuneiksi.
      Annetaan elämän vaan jatkua normaalina, hysteerisiä ystäviäkin kyllä löytyy, jotka kyyhöttävät kotona eivätkä pidä yhteyttäkään enää tuttuihinsa, se on se tartunnan pelko, kun puhelimissa on niin paljon pöpöjä.

    • Hei. Ei hätää, tehkää omaa viiniä. Helppoa hommaa. Turbo hiivalla saa sokeri vesi konstilla nopeasti kännättävää. 48 h.
      Nim. Kännissä tulee hyviä ideoita.

    • Alkoholiin keskittyminen vaikkapa rajoituksia ehdottamalla on se "viimeinen taisto"kun kokonaisuuden hallinta ei ole hanskassa.Lykätään vain lisää pakotteita poikkeuslain turvin joka vuotaa kuin seula.
      Ministerien päänsilitys ei enää riitä.Hallintaan tarvitaan ihan poliisivoimia ja armejaa.
      Uusimaa on muutakin kuin rakennettua tiheää asumiskulttuuria.Vaikkapa Malminkentän rakentaminen esim.Jonkun on pakko hyötyä.
      Nämä tiheä aluueet olisi karanteeninin paikkoja.Laaja maaseutu haja-alue on ns.hiilinieun tapainen maailma kokonaisuudessaa.

    • HALOO NERO NERKKI ETKÖ ÄLYÄ HOKAA JA MUUT TOLIKAT TAVARA RONET KEKSITTY HYVIN LENTÄÄ JOEN YLI AKTIO BULAKET ASIALLA JA LENTÄÄ TAKASI VIIKON ANNOKSET TUO KERRALLA. OOTTE KYLLÄ MELKOSIA NEROJA VOI JESSUS LUULETTEKO TOSIAAN ETTÄ VIINAN OSTO LOPPUU KUN KAUPAT PAATTE LUKKOON.

    • Tarvii saada käsidesi ainetta alkosta, kun kaupassa käsidesit loppu.

    • Kaikkialla maailmassa ja ihan aina on joka ainoa kerta todettu että mitä enemmän alkoholia tai jotain muutakin ihmisen keksimää nautinta ainetta rajoitetaan tai peräti kielletään, niin sitä enemmän aina syntyy siihen liittyvää erittäin raakaa hyödyntämisrikollisuutta ja myös itse aineiden väärinkäyttäjiä.
      Nihilistit ja lestadiolaiset kieltäjät euvät vaan koskaan historiassa ole kuunnelleet järjen ja tasapainon ääntä vaan halunneet sen rikollisuuden ja vaikeuden mikä ankarista rajoituksista ja täyskielloista seuraa.
      On toinenkin mahdollisuus eli keskieurooppalainen ja melko yleismaailmallinen asennoituminen eli vapautetaan alkoholi kutakuinkin täysin ja poistetaan sen aiheuttamat ongelmat samalla melko hyvin. Aina paremmin tuloksin kuin millään rajoituksella tai kieltämisellä.
      Sama koskee jossain määrin myös huumaavia aineita joista jotkut ovat lähinnä tupakan tai kahvin luokka ja pitäisi itseasiassa poistaa kokonaan huumelistoita ja ottaa pahat valmistetut ja tiivistetyt sekä synteettiset huumeet sellaiseen valtion säätelyyn että niiden uhriksi jääneet voivat yhteiskunnan valvomassa paikassa saada tarvitsemansa "hoitoannoksen" hoitajan annostelemana ja siten myös katkaista siihen liittyvältä erityisen pahalta rikollisuudelta ja hyväksikäyttölevitykseltä sitä kannattavat siivet. Tällainenkaan ajatus ei kuitenkaan viittaamilleni kieltomentaliteettien ja uskomuskulttien edustajille kelpaa vaan kaikki on mentavä karmivan rikollisuuden ja suurien käyttäjävahinkojen kautta jotta nuo kristityt voisivat luoda tarvitsemaansa kulttivihollista

      • "jotta nuo kristityt voisivat luoda tarvitsemaansa kulttivihollista.."

        Luulitko lausuneesi jonkun fiksun ajatuksen tuossa ? Sitä taisi ateistisen uskomuskultin edustaja tuoda taas esille vihamielistä asenteellisuutta kristinuskoa kohtaan..
        Kaikkea sitä

    • Päinvastoin, Alkon tulisi järjestää kotiinkuljetus, ettei myymälässä altistu koronalle.

    • Suomesta ei viina lopu perheet joutuu kovempaan taloudelliseen ahdinkoon kun joutuu ostamaan n.s pimeetä viinaa mikä maksaa tietysti enemmän kuin alkosta. Kiltolain aikaan juotiin enemmän kuin ennen kieltolakia.

      • Toivon, ettei näihin "perheisiin" kuulu lapsia.

    • pontikkapannut esiin, velat saataviksi.

    • Ja kukaan ei osaa nyky maailmassa olla huolissaan kenenkää veloista kuten asuntolainoista taikka muista vastaavista pahempaa riippuvuutta aiheuttavasta..kuten valtionvelasta..jota ei onneksi tarviikaa milloinkaan maksaa.
      Koska korona korko rahaakin vissiin painetaan ja lainataan aina vaa lisää tarpeen mukaan?
      Onneks Trumpilla o rahaa maksaa liki kaikille ameriikkalaisille n.1200dollaria käteisenä korona avustusta ja USA.n väestömäärä lienee yli 300miljoonaa henkee+muut yhtyneittenvaltojen kansalaiset..
      Saa nähä paljonko E natsit omistaan Suomaisille antavat apurahaa koronasta?

    • En ole alkoholin suhteen puolesta tai vastaan, mutta holhousyhteiskuntaa vastaan olen voimakkaasti.

      Nyt poikkeustilassa virkamiehet ja hallitus runnovat läpi kaikki mahdolliset kiellot ja rajoitukset "kansallisen hyvän" nimissä. On uskomatonta huomata miten suuri osa väestöstä antaa oikeutensa poljettaviksi.

      Haluaako kukaan todella sellaista suljettua yhteiskuntaa, jossa hallitus ja virkamiehet määrittää jatkossakin elämästämme? Olemme vapaa yhteiskunta, yksilöillä on velvollisuuksia mutta myös oikeuksia. Ei voida olettaa että ihmiset noudattaisivat velvollisuuksiaan, jos heidän oikeutensa riistetään.

      Katsotaanpa vaan mitkä kaikki rajoitukset menee läpi ja jää voimaan poikkeustilan jälkeen. Suomessa sananvapaus, vapaus liikkua ja vapaa markkinatalous ovat olleet aina isoja vahvuuksia.
      Nyt kielletään ihmisiltä elinkeinon harjoittaminen, liikkuminen ja vastahan pääministerikin vaati "työrauhaa", eli ei saisi edes arvostella hallituksen ja virkamieskoneiston toimia.

      • Ilman muuta pitää varmistua siitä, että mitä tahansa poikkeuslakeja tänä aikana viedäänkään läpi, palaavat asiat takaisin ennalleen poikkeustilan päätyttyä.

        Rajoitukset tässä tilanteessa ovat täysin perusteltuja. Kansalaisten tulee sopeutua, sillä meillä kaikilla on vastuu tässä tilanteessa. Kyse ei ole kansalaisten rajoittamisesta tai suljetun yhteiskunnan rakentamisesta pitkällä tähtäimellä.

        Eihän lähdetä lietsomaan kiukkua kun vasta muutama viikko karanteenia on takana?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ilman muuta pitää varmistua siitä, että mitä tahansa poikkeuslakeja tänä aikana viedäänkään läpi, palaavat asiat takaisin ennalleen poikkeustilan päätyttyä.

        Rajoitukset tässä tilanteessa ovat täysin perusteltuja. Kansalaisten tulee sopeutua, sillä meillä kaikilla on vastuu tässä tilanteessa. Kyse ei ole kansalaisten rajoittamisesta tai suljetun yhteiskunnan rakentamisesta pitkällä tähtäimellä.

        Eihän lähdetä lietsomaan kiukkua kun vasta muutama viikko karanteenia on takana?

        Kyllä, liikkumisen ja kokoontumisen kieltävät rajoitukset ovat perusteltuja.
        Minkään kotiin ostettavan tuotteen myymisen kieltäminen taasen ei koronan varjolla ole perusteltua.
        Tällä hetkellä kieltojen ja rajoitusten on oltava sellaisia, jotka suoraan edesauttavat koronan nitistämisessä.
        Mitenkään päin ei voida perustella esim. alkoholin myynnin lakkauttamista sillä, että korona olisi jotenkin nopeammin ohi.
        Ja siihenhän nämä rajoitukset nyt tähtäävät - ettei virus leviäisi.

        Muita rajoituksia ei voida hyväksyä. Silloin kajotaan perusoikeuksiin eikä niiden sorkkimista pystytä mitenkään nyt koronalla perustelemaan.

    • Tästä härdellistä voittajana selviää Alko jonka myynti on räjähtänyt käsiin. Jotenkin tragikoomista että se instanssi eli laillinen viinanmyyjämme, jota syytetään kaikista ihmisten ongelmista lopulta pelastaa sen taloudellisesti. Valtion kassaanhan kilahtaa nyt ennätysmäärä voittoa samalla kuin muut pienyrittäjät kamppailevat miten selvitä koronan aiheuttamista tappioista. Olisi suurta tyhmyyttä sulkea kultamunia munivaa hanhea, hyvää voittoa takovaa Alkoa, hädän hetkellä. Päinvastoin suosikaa sitä.

    • Tottakai suomen virallinen alkoholin kulutus kasvaa, kun viron ja venäjän tuonti on seis.Pitääkö olla huolissaan,kun alkon veroeurot vähenee ja kotipoltto ja viinin valmistus lisääntyvät. Olkkonen taitaa olla sen verran varakas,että itsellään on baarikaappi siinä kunnossa,ettei ainakaan puoleen vuoteen tarvitse lisää.

      • Rahaa riittää viinaan, muttei aina perheen ruokaan. Nyt äkillisesti lomautetuksi tulleet viinan himoiset voivat hamstrata viinaa, mutta entäs sitten perheelle ruokaa....? Hulluja suomalaisia, mutta sellaisia tässä maassa kyllä riittää.

        Ei viina Suomesta lopu ja viinan kieltolakia ei tiettävästi hallitus ole valmistelemassa :D

    • Keskittyis nyt vaikka mielenterveysongelmien hoitamiseen, niin vois tuohon alkoholismiinkin tulla parannusta. Mutta, kun ei....sehän vaatisi jonkun asian tekemistä. Kieltoja on paljon helpompi tehdä, kuin jotain oikeaa työtä.

    • Ihan perusteltua että lopetettaisiin ja myös hyvin toivottavaa

    • Mitä, juuri nythän vodkaa tarvitaan desinfiointiin, kun käsispriitä ei saa.

    • Vittu ja viina vapaaaaaax mikä mättää

    • Miten tuo haittaisi sinun elämääsi?

    • 😂😂. Paras idea

      • Tupakkatuotteetkin pitäisi määrätä savuttomiksi ei ehdoton kielto minä tanssin ripaskaa jos alko menee kiinni.

    • Alkoholi kortille/rajoitusta ostoon!

    • Rajoitusta alkoholin ostoon/ myyntiin!!!

    • Voisi hyvin kieltää myös röökin myynnin :)

      Pakkoröökilakko kaikille :)

    • Vappu Ilmeisesti peruttu ja ravintolat laitetaan säppiin. Herranen aika sentään. Tää on pahempaa kuin se tauti. Kohta pakotetaan liittymään raittiuskerhoon.

    • Alkoholin myybyi pitäisi kieltää yleensä kokonaan,vai ei coronaakaan olisi. Ei siinä mitää joka otta viunaa ja pökkii omaa päätänsä petäjään, mut kun yleensä siinä kärsivät LAPSE JA VAIMO , se on se ongelma, ja tällä hetkellä on ihan tarpeeksi ikävää monis perheis muullakin lailla ilman alkoholin tumaa ongelmaa. Kyllähän tämän ymmärtää vanha ERKKIKIN. ! Varmaan rahalle on monis paikas tarpeellisempaa käyttöä, kuin viina, höpöttäkää ,mitä haluatte .Faktaa !!

      • Lapset ja vaimo? Kaikilla ei ole lapsia eikä sitä vaimoa tai aviomiestä. Jos et osaa juoda tai olet juoppo niin suurin osa ei ole.

    • Onneks mulla on vielä vaari vainaan viinakortti tallella, sitä voidaan kohta tarvita.

    • Eiköhän tässäkin asiassa ole tarmokkaasti Päivi Räsänen & kumppanit hääränneet, saadakseen mahdollisen viinanmyyntikiellon voimaan.

      Hyvä esimerkki siitä mihin tekopyhyyden, kristillisyyden ja politiikan ristisiitos johtaa.

    • Tupakoitsijoilta pitää tarkistaa pää, eikä keuhkoja sanoi tunnettu urheilulääkäri. Viinan juojilta varmaan samoin pää eikä maksaa.
      Tuli lapsuudessa 1970-luvulla nähtyä aika karmaisevia perhekohtaloita. Oma isä oli absolutisti, kun oli sotareissulla sellaisen päätöksen tehnyt. Kaverit joiden isät ottivat paljon viinaa, ihmettelivät, että koska teidän isä juo. Eivät meinanneet uskoa, kun sanoin, että ei se juo koskaan vinaa. Hän oli kyllä isien joukossa poikkeus.

      • Jäkäti jää plaplaplaa

    • Tulee kieltolain aikainen homma jossa trokarit rikastuu

    • Kohta onkin sitten kaupoista hiivat ja sokerit loppu. Täytyy alkaa hamstraamaan että saa pullaa leivottua.

    • Rankki on käymässä ja keittovälineet kaivettu naftaliinista.

    • Hyvä,että ilmoitetaan jo etukäteen.Ehtivät trokarit pistää varastonsa kuntoon.Ei alkon kulutus ole juurikaan lisääntynyt,vaan viron tuonti ym.ovat loppuneet.Rajoitus ei vaikuta niihin jotka näitä rajoituksia laativat ja joilla on varaa pitää baarikaapissaan vuoden valmiusvarastoa.

    • Loistava idea. Muutaman kuukauden raittius tekisi hyvää monelle tyypille.

    • Noniin ,alkoholin myynti ja tarjoilukielto jo käsittelyssä edusk.ssa . Hieno homma ,kannatus nousussa , nyt ollaan asian ytimessä,sanoi pulkkinenkin ! JESSS

    • tottakai viinanmyynti suomessa lisääntyy kun maiden rajat ovat kiinni Virossa ja latviassa taas viinan myynti laskee kun suomalaiset porot eivät pääse viina ostoksille.
      Suomen viinan myynti nousee vielä kun joppareilta loppuu viinat. sosiaali panpulta
      kysyisin onko hän itse perheineen apsolutisti rehellinen vastaus tarvitaan.

    • Neropatit eivät ole tajunneet, että kauppojen ja alkojen lisääntyneet myynnit johtuvat siitä ettei kansa pääse ravintoloihin nauttimaan niitä juomiaan.

      Tai sitä että rajat ovat kiinni, joten tuonti naapurimaista on nolla.

      Tai sitä että ihmiset ovat hamstranneet koteihinsa kaikkea käsidesistä makarooniin ja vessapaperista purkkitonnikalaan. Tietenkin siinä samalla on hommattu varastot täyteen nesteitäkin, ettei tarvitse rampata kaupassa.

      Ei vessapaperin hamstraaminen tarkoita että pyllyä pyyhittäisiin yhtään normaalia enempää. Ihan samoin sitä alkoholiakin ostetaan varastoon, ei se miksikään mene.

      Lisääntynyt myynti EI TARKOITA lisääntynyttä käyttöä.

    • Joku virkamies onneksi keksi, että äkillinen viinahanojen sulkeminen aiheuttaisi vielä pahemman seurauksen. Kun kymmenet tuhannet ihmiset saisivat samaan aikaan juoppohulluus kohtauksen eli delirium tremensin, aiheuttaisi se paljon sekaannusta ja sählinkiä. Sellainen laukeaa kun pitkään juonut yhtä äkkiä ei juo viinaa. Joten ehkä Alkoa ei suljeta. Saa nyt nähdä. Mielenkiintoista.

    • Päivi Nerg on yks saatana tälle valtiolle ja kansalaisille. Ihme huora, kuolis pois mitä pikemmin.

    • Jahka nää kaikki kieltolait on ohi, aloitetaan uusi elämä, hurlum hei vaan...

    • Tehdään käsidesiä sitten korvessa:))
      Harmi vain,että jos näön vie..

    • Kannatan rajoitusta myyntiin/ ostoon.

    • Torstaina haen muutaman oluen ja vahviketta siihen alkosta. ( lisään vähän kirkasta )

      Laitan illalla elokuvan pyörimään kun en ole 4kk mitään katsonut ( katson harvoin elokuvia ) ja otan drinkin jäillä ja katson itse. Perjantait on vapaata joten aamulla herään virkeänä kuivaneiden isojen kuusia kaatoa tiedossa, pätkiksi ja halkomakoneella halotaan.

      Ei kuule ole täällä koronasta tietoakaan

    • Ei taida Valmiuslain eikä minkään muunkaan (esim. Tartuntatautilaki) oikeudet riittää alkoholin myynnin kieltämiseen.

      Hyvin korkeasti oppineet ihmisoikeusjuristit näyttäisivät uutisotsikoiden mukaan olevan jopa sitä mieltä, että nykyinen liikkumisrajoituskin (Uudenmaan alue eristetty) saattaisi olla Perustuslain mukaan, vähntäänkin kyseenalinen.

      • Liikkumisen ja kokoontumisen rajoittaminen on vielä jotenkuten perusteltua, että saadaan ihmisten kontaktit minimiin ja hillitään mahdollisimman paljon viruksen leviämistä.

        Mitkään myyntikiellot eivät jeesaa koronan pysäyttämisessä. Alkoholi itsessään ei levitä koronaa, etenkin kun ihmiset nauttivat nyt alkonsa pelkästään kotona eivätkä enää kokoonnu ravintoloihin.

        Perheväkivallan käyttäminen keppihevosena tässä asiassa on ala-arvoista. Niillä ongelmaperheillä on ongelmia AINA, ei pelkästään nyt koronan aikana. Kielto-intoilijat käyttävät nyt lapsia tekosyynä ajaa läpi himoitsemansa rajoitukset.

        Tosiasia kuitenkin on ettei nyt poikkeustilassakaan voida kieltää ihmisiä ostamasta kotiinsa sen paremmin alkoa, pullaa, karkkia tai sipsejä, vaikka niistä kansanterveydelle haittaa noin yleisesti onkin. Ne vaan eivät tätä koronaa nyt pahenna, joten perustelut kielloille olisivat lain vastaisia.

    • Juu kieltolaki sitähän ne vohkaa.sen älkeen tulevat käyttöön kaikki päihdyttävät aineet liottimista lähtien.Paljonko ne tulevat maksamaan yhteiskunnalle.kun hoitokustannukset karkaa käsistä.Kauan eläkööt Pekka Puska ja kumppanit.

    • Kyllä pitää päästä ostamaan Viru Valge 60%.
      Se on hyvä desifiointi aine.

    • Erittäin järkevä logiikka.

    • JOLKKONEN JA PÄIVI RÄSÄNEN ON TAAS EREHTYNY LUKEMAAN ROMAANIA ELI RAAMATTUA,JA SAANEET HULLUJA AJATUKSIA.

    • En ole koskaan ollut edes kännissä. Minun puolestani kaikki alkoholijuomat voisi hävittää.

    • Toivottavasti hallitus pikapuoliin heittää pyyhkeen kehään ja siirtää vallan takaisin presidentille. Täytyy viinakortteja odotellessa käydä kaupassa ostamassa pari toppaa menthol tupakkaa. Jos korona iskee, voin vetää viimeiset savut. En viitsi rasittaa systeemiä, kun tuota ikääkin on jo kertynyt. Näinä yli kuutenakymmenenä ikävuotenani olen nähnyt kotikaupunkini muuttuneen Nairobin kaltaiseksi alkuasukaskyläksi, en kehtaa tuota surkeutta enää katsella.

    • Austraaliassa rajoittavat viinan myyntiä, oli jossain uutisissa en nyt enää löydä linkkiä.

    • Heidän täytyy lisätä rajoituksia, muuten ihmiset ei jaksa istua kämpissä. Sata varma, että jossain vaiheessa Alko laitetaan kiinni näytelmäluontoisesti. Jolkkonen ja Nerg haluavat osallistua kansan kurittamiseen ja päästä vähän määräämään.

    • ihan perseestä koko kielto, jättäkää joku ilo meillekin, ministerit ja edustajat juo miten tahtoo.

      • jatkan., eli vituttaako jotain jos käytän alkoholia tä
        ysi ikäisenä..ja ne kannabis puheet onko järki hukassa vai tuleva psykoosi ovella muuten viinastakin voi joutua psykoosiin teidän on valinta,. minä mieluumin viina.?

    • Joko on kiire mennä Pääsiäiseksi ostamaan punaviiniä ja jaloviinaa? Vai joko kaikki hyllyt on ostettu tyhjäksi?

      KilttiMies89

    • Jos tulee kieltolaki niin sitten varmaan siirrytään illodiiniin ja lasoliin.

      KilttiMies89

      • Juuri näin, ja kyytipojaksi käsidesiä, sikäli jos ei sekin mene myyntikieltoon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin, ja kyytipojaksi käsidesiä, sikäli jos ei sekin mene myyntikieltoon.

        Käsidesit, kun loppuu, niin vähän kyliltä pillereitä, raikasta maalin tuoksua välipalaksi ja kesällä sienikeittoa tekemään,kyllä se siitä iloksi muuttuu. Tai ei.

    • Suomen kalsarikännit ovat maailmalla tunnetumpaa kuin pääministeri Marin, vaikka vain toinen on esiintynyt brittien Voguessa. Älkää viekö perinteitämme, Marinin saa viedä.

    • Hyvä se olisi ja itseä ei haittaa mitenkää.

      Kirkasta, rommia, konjakkia ja punaviiniä on useampi litra :D Olutta myös.
      Eipä aikoihin ole tarvetta ollu juoda. :D

    • Jos ainoa hupi elämässä on alkoholi, voi yhtä hyvin laittaa merkityksettömän elämänsä kiikkuun.

      Itse asiassa vahingollisen elämänsä, sillä alkoholikåyttäyminen lisää koronan leviämistä. Niitä juomia nautitaan usein isoissa porukoissa ja levitetään korona jokaiseen persekaveriin, joita ei ole koskaan ennen tavattukaan, mutta ollaan heti tutut.

      Mokoma viina rappeuttaa kulttuurin saataisiin lopettaa kokonaan. Alkoholikulttuuria ei ole olemassakaan, ei myöskään raiskauskulttuuria tai murhakulttuuria.

    • Logiikkaan on aivan selvä.Ihminen,kun on pierussa,niin kontrolli ei pelaa ja sitä tulee nuoleksittua vaikka mitä paikkoja,kun ei järki pelaa.Ja lopun saatte arvata.

    • Halutaan siis lisätä pimeää jengitoimintaa luomalla pimeä markkina myös alkoholin markkinoille?

      Alkoholia voi ostaa laillisesti - turvallista ostaa ja ostoon ei liity väkivaltaa.

      Suomessa pilveä ei voi ostaa laillisesti - ostaminen ei ole turvallista ja siihen voi liittyä laittomuuden mukana tuomaa väkivaltaa.

      Hollannissa pilveä voi ostaa laillisesti - ostaminen on turvallista ja säänneltyä ja turvallista.

      Suomessa huumeita ei voi ostaa laillisesti - ostaminen ei ole turvallista ja siihen voi liittyä laittomuuden mukana tuomaa väkivaltaa. Et tiedä mitä ostamasi tavara sisältää

      AMERIKASSA KIELTOLAIN AIKAAN: - Oli suuria huumekartelleja jotka ALKOHOLI nimistä huumausainetta myivät ja tähän liittyi väkivaltaa laittomuuden takia.

      Onko väärin tarjota tuote markkinoille jonka joku myy ja joku haluaa ostaa kummatkin vapaaehtoisesti. Tällaiseen kaupankäyntiin ei liity väkivaltaa sillä kukaan ei pakota ostamaan. Eihän kukaan pakota ostamaan asuntoakaan. Uhritonrikos ei ole rikos.

      Aivoja saa käyttää vai onko sekin sensuurin piirissä? Niinkuin neuvostoliitossa ja kommunistisissa valtioissa aikanaan sekä natsisaksassa.

    suomi24-logo

    Osallistu keskusteluun

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa jatkaa Jari-Matin mollaamista

      Seiskassa avautuu Maisa taas JM:n ”pettämisestä” (kätevästi unohtuu että maisa oli se varsinainen pettäjä) ja ”taloussotkuista”. On kyllä muijalla po
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      11717
    2. Sofia Belorf kuljetti setelipinoja matkalaukussaan, kertoo tullivirkailija 28.5.20

      Tullivirkailija todisti Katiska-oikeudenkäynnissä ja kertoi Sofian jääneen kiinni paksujen (50 euron) setelinippujen kuljetuksesta matkalaukussaan. Ni
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      4150
    3. KALJAA PÄÄSEE OSTAMAAN VIROSTA 1.6 !!!

      MIKÄ ONNEN PÄIVÄ! Viro avaa rajat suomalaisille kaljanostajille kesäkuun alusta. Suomalaiset pääsevät Viroon ilman, että heidän tarvitsee jäädä maahan
      Maailman menoa
      86
      2433
    4. Kuka on ollut tekemisissä Martinan kanssa

      Oikeassa elämässä? Kommenttia? Millainen on?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      1674
    5. Mihin landelle?

      Martina on nyt menossa? Hankoon? Missä on kyyhkyläiset kun ei ole taas näkynyt, ei suinkaan ole tullut ryppy rakkauteen vai jatkuuko Stefun veneily ed
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1402