Suomalaisten eristäytyminen näkyy jo koronatartuntatilastossa

Anonyymi

247

10645

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihanaa!

    • Anonyymi

      Epidemia alkaa vähitellen hellittää ja hyvä niin.

      • Anonyymi

        Vaikka tartuntojen määrä kasvaa, epidemia hellittää. Missä logiikka

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka tartuntojen määrä kasvaa, epidemia hellittää. Missä logiikka

        Ennusteissa sairaalahoidossa sekä tehohoidossa olevien potilaiden määrä näkyi noudattavan Gaussin käyrää. Nyt on ehkä siirrytty käyrän alkuvaiheen kiihtyvän jyrkästi nousevalta osalta pitkälle lähes suoralle osuudelle, mutta huippu häämöttänee silti vasta joskus toukokuussa (tai kesäkuun puolella) jolloin sairastuneita on yhtäaikaisesti eniten.

      • Anonyymi

        Ei se ala hellittää kun ei se ole oikeastan vielä huipussaankaan, sanotaan ettei Suomessa vielä edes ole epidemiaa kun tartuntaketjuja on pystytty vielä jäljittämään. Mutta toimet puree niin että sairastumme hitaasti niin ei tule ryysistä teholle.

      • Anonyymi

        Lauantaina tartunnan sai 55 ja sunnuntaina 95. Näin ollen IS:N tyyliin voisi sanoa, että lisäpakotteet lisäsivät tartuntojen määrää. No, ainakin voi sanoa, että lisäpakotteet eivät vähentäneet tartuntojen kasvua.

        Päivässäkö pitäisi tapahtua muutoksia parempaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päivässäkö pitäisi tapahtua muutoksia parempaan...

        rajoituksia tulee lisää, kunnes kansa nousee barrikaadeille
        gaussin käyrä ei toimi kulkutauteihin, ne ei tottele tilastoja

        Nuo luvut eivät ole edes näytteenottopäivän mukaisia, joten eivät kerro todellisesta kehityksestä kuin useiden päivien viiveellä. Siksi ne sopivatkin iltapäivälehdelle ja kissan kokoisiin otsikoihin.

        Media tekee tällä kriisillä rahaa, koronan jälkeen huomataan, että median osakkeet ovatkin kuumaa tavaraa verrattuna moneen perinteisesti kovaan paperiin.

        Iljettävää, mutta näin se menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        rajoituksia tulee lisää, kunnes kansa nousee barrikaadeille
        gaussin käyrä ei toimi kulkutauteihin, ne ei tottele tilastoja

        "rajoituksia tulee lisää, kunnes kansa nousee barrikaadeille"

        Niitä tulee lisää. Ainoa järkevä keino on pysäyttää sairauden leviäminen. Muu tulee tuhottoman kalliiksi inhimillisesti ja vielä kalliimmaksi taloudellisesti.

        "gaussin käyrä ei toimi kulkutauteihin,"

        Nähty käyrä on tyypillinen exponentiaalisen kasvun käyrä, ei Gaussin käyrä. Kummatkin liittyvät jollakin tavoin myös Fibonaccin sarjaan, joka taas liittyy virulenssiin siinä, että se kuvaa hyvin myös kanien lisääntymistä.

        Gaussin käyrä liittyy tyypillisesti moniperiytyvien ominaisuuksien jakaumaan väestössä, ja lähes ainoa, mistä se on palstan koulupudokkaille ja rasisteille tuttu, on älykkyyden jakauma normaaliväestössä. Esitetyt käyrät ovat aina ideaaleja, eivät todellisia.

        " ne ei tottele tilastoja"

        Itse asiassa ainoa keino hallita helposti tarttuvaa virustautia. johon ei ole lääkitystä (kuten tämä korona), on eristystoimien tehon tilastollinen seuranta. Kaikki kulkutaudit flunssasta ebolaan noudattavat erinomaisen hyvin tilastollisia lainalaisuuksia, omat tarttumiseen liittyvät erityispiirteensä huomioiden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka tartuntojen määrä kasvaa, epidemia hellittää. Missä logiikka

        Tartuntojen ja kuolemien luku kasvaa aina viimeiseen tartuntaan ja viimeiseen kuolemaan saakka. Samoin kun parantuneidenkin lukumäärät nousevat aina viimeiseen parantuneeseen asti. Jos uusien tartuntojen määrä per päivä vähenee on suunta oikea. Tehdyt ratkaisut näkyvät uusien tartuntojen määrässä ensiksi, viikon kahden kuluessa ja kuolleiden per päivä lukumäärät tippuvat vasta uusien tartuntojen vähenemisen myötä, viikko kaksi sen jälkeen kun huippu on saavutettu. Niin kävi Kiinassa ja niin tulee käymään myös Italiassa. Jossa huippu uusien tartuntojen suhteen oli 10 päivää sitten. Jos et ymmärrä, soita entiselle matematiikan opettajalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päivässäkö pitäisi tapahtua muutoksia parempaan...

        Päivittäinhän noita lasketaan.

        Kausaatiota toimien ja niiden oletettujen vaikutusten välillä on makrotasolla mahdoton osoittaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lauantaina tartunnan sai 55 ja sunnuntaina 95. Näin ollen IS:N tyyliin voisi sanoa, että lisäpakotteet lisäsivät tartuntojen määrää. No, ainakin voi sanoa, että lisäpakotteet eivät vähentäneet tartuntojen kasvua.

        Kyllä kasvaa tartunnat,huippua vielä nähty.Kyl toi aih.ainakin tässä lopun elämän karttelun ihmisiin ,massoihin, jos hengis keuhkosairaana selvitää.Propakantaa paljon ilmassa.Pysykää kotona.

      • Anonyymi

        Alkusoittoa, liian aikaista sanoa mitään. Kuten Italian kahden päivän aikana tapahtuneen kuolleisuusmäärän uutisoitiin olevan laskussa, kolmantena taas nousi. Liian aikaista ennustaa mitään. Olisi hienoa jos hellittäisi kokonaan, mutta todennäköisesti jatkaa lisääntymistään eri päivinä eri luvuilla.

      • Anonyymi

        Ei ole viellä alkanutkaan valitettavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo luvut eivät ole edes näytteenottopäivän mukaisia, joten eivät kerro todellisesta kehityksestä kuin useiden päivien viiveellä. Siksi ne sopivatkin iltapäivälehdelle ja kissan kokoisiin otsikoihin.

        Media tekee tällä kriisillä rahaa, koronan jälkeen huomataan, että median osakkeet ovatkin kuumaa tavaraa verrattuna moneen perinteisesti kovaan paperiin.

        Iljettävää, mutta näin se menee.

        Media tukee myös oikeiston haluja kampittaa hallitusta ja sen ministereitä poikkeusolojen
        aikana. Toimet tähtää samaan kuin Unkarissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        rajoituksia tulee lisää, kunnes kansa nousee barrikaadeille
        gaussin käyrä ei toimi kulkutauteihin, ne ei tottele tilastoja

        Uskon, että suomen lampaat eivät viitsi nostaa edes häntää. Suomalainen ei osaa panna hanttiin, mennään nyt laumassa sitten kohti tuhoa. Ei tästä muuta tule kuin konkurssi.
        Länsinaapuri taas tietää mitä tekee, heillä on taito hyppysissä. He antavat mieluummin palkkaakin sairaanhoitajille, Suomessa ei ole rahaa maksaa heille kunnon palkkaa!!??
        Rahaa nyt löytyy tyhjien Finnairin koneittenkin lennättämiseen. Poliiseille turhaa norkoilua teitten varsille ja armeijan poikien asettamiseen valmiuteen, ties vaikka tappamaan, eipä ole tuota mainittu, mitä tekevät jos kuriton suomalainen haluaa käyttää kansalaisoikeuksiaan vapaaseen liikkumiseen!

      • Anonyymi

        Ei ole totta, kaikki lennoilta palaavien, mahdollisten välinpitämättömien tartuttamat ei ole vielä sairastuneet ja noita lentoja edellenkin tulee ja karanteenit vapaaehtoisia suurelle osalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        rajoituksia tulee lisää, kunnes kansa nousee barrikaadeille
        gaussin käyrä ei toimi kulkutauteihin, ne ei tottele tilastoja

        Yleensä tottelee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päivässäkö pitäisi tapahtua muutoksia parempaan...

        Kuuluu paljon altistuneita karh. niinivaaran alue jns. hoitok. kai tartuntoja. Kuinka tämä mahdollista.Omainen.

        Rajat pitää sulkea kokonaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ala hellittää kun ei se ole oikeastan vielä huipussaankaan, sanotaan ettei Suomessa vielä edes ole epidemiaa kun tartuntaketjuja on pystytty vielä jäljittämään. Mutta toimet puree niin että sairastumme hitaasti niin ei tule ryysistä teholle.

        siehän oot se varsinainen asiantuntija, ootko stm:ssä töissä?, onko Tuija Kuplettilainen sun esmies?

      • Anonyymi

        ei se mitään hellitä, se on tullut jäädäkseen, se voi ehkä heikentyä ajan kuluessa, mutta toisaalta se on muuntautumiskykyinen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ala hellittää kun ei se ole oikeastan vielä huipussaankaan, sanotaan ettei Suomessa vielä edes ole epidemiaa kun tartuntaketjuja on pystytty vielä jäljittämään. Mutta toimet puree niin että sairastumme hitaasti niin ei tule ryysistä teholle.

        RYYSIS tulee ihan varmasti ja ruumishuoneelle!

        Se on vain ajan kysymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lauantaina tartunnan sai 55 ja sunnuntaina 95. Näin ollen IS:N tyyliin voisi sanoa, että lisäpakotteet lisäsivät tartuntojen määrää. No, ainakin voi sanoa, että lisäpakotteet eivät vähentäneet tartuntojen kasvua.

        Paljonkos tartuntoja olisikaan ilman mitään "lisäpakotteita"!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tartuntojen ja kuolemien luku kasvaa aina viimeiseen tartuntaan ja viimeiseen kuolemaan saakka. Samoin kun parantuneidenkin lukumäärät nousevat aina viimeiseen parantuneeseen asti. Jos uusien tartuntojen määrä per päivä vähenee on suunta oikea. Tehdyt ratkaisut näkyvät uusien tartuntojen määrässä ensiksi, viikon kahden kuluessa ja kuolleiden per päivä lukumäärät tippuvat vasta uusien tartuntojen vähenemisen myötä, viikko kaksi sen jälkeen kun huippu on saavutettu. Niin kävi Kiinassa ja niin tulee käymään myös Italiassa. Jossa huippu uusien tartuntojen suhteen oli 10 päivää sitten. Jos et ymmärrä, soita entiselle matematiikan opettajalle.

        Miten sille entiselle opelle soitetaan?

        matikkaa vai meditaatiota

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonkos tartuntoja olisikaan ilman mitään "lisäpakotteita"!

        Sitä ei tiedä. Oikeastaan ainoa vertailukohta sen suhteen on Ruotsi.

    • Anonyymi

      Eihän kaikkia oirehtivia testata. Nuo mitään todellisia lukuja ole. Kun nekin vähät testit lopetetaan niin koko tauti on hävinnyt.

      • Anonyymi

        Testejä on lisätty eikä lopeteta nyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Testejä on lisätty eikä lopeteta nyt.

        Onko väite testien lopettamisesta keksitty Persujen puoluetoimistossa vai Moskovassa (vai Persujen puoluetoimistossa Moskovan käskystä) kun sitä niin intomielisesti toistellaan vaikka siinä ei ole minkäänlaista totuuden häiväkään.

        Sananmukaisesti testataan minkä ehditään. Mutta kun koronatesti ei ole mikään ihan yksinkertainen prosessi (prosessointi kestää 7 tuntia) niin niitä ei määrättömästi voi pävässä tehdä. Nyt kai kapasiteetti on jotain 1500-2000. Jos parilla tuhannella testillä löytyy selvästi alle tautista niin se on vähän.

        Lue uutisia niin tiedät enemmän ja luulet ja näet trolleja vähemmän. Tällainen meininki oli ainakin jokin aika sitten.

        https://www.aamuposti.fi/artikkeli/849044-korona-vain-harvat-ja-valitut-enaa-testataan-hyvinkaan-paivystyksen-ylilaakari

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Testejä on lisätty eikä lopeteta nyt.

        Pakko lopettaa, poliisi sai viime Neste-testauksestakin tiedon.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pitäis saada niitä pikatestejä ja nimenomaan vasta-ainetestejä

        USA:ssa piaktestit tulossa käyttöön, nähdään toimivatko ne. Vasta-aine testit myös tulossa.

        Siihen saakka mennään tiukentuvin rajoituksin, tosin parantuneita ja puhtaiksi testattuja voidaan jo nyt alkaa sijoittamaan kriittisiin pisteisiin yhteiskunnassa ja siten pitää toimintoja toiminnassa rajoituksista huolimatta. Mitä enemmän parantuneita tulee, sitä enemmän rajoituksia voidaan vähä vähältä löysätä.

        Pelkällä koronatestillä se on tuskastuttavan hidasta, pitäisi saada vasta-ainetesti, jolla löydettäisiin lievästi sairastaneet aj immuniteetin saaneet, joita ilmeisesti on kohtuullisen paljon. Testi voidaan kohdentaa lääkärintodistusten avulla ja tietysti myös ihmisiltä kysellen, mikä netti aikakautena onnistuu helposti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Testejä on lisätty eikä lopeteta nyt.

        Sitten hoitohenkilökunnalla joka on tervehtynyt tehdään joku testi mistä selviäisi ovatko he tulleet immuuneiksi tai jotain sen tapaista.

    • Anonyymi

      Toivo elää siis syvällä sieluissa suomalaiset.

      • Anonyymi

        Näin.

      • Anonyymi

        Kansallismielisyys kielletty

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansallismielisyys kielletty

        Kansallismielisyyden kieltäjät voivat nostaa kytkintä esim.Siperiaan.Siellä riittää tilaa huudella mitä vain eikä kukaan ymmärrä mitä hulluuksia toveri huutelee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansallismielisyys kielletty

        Kyllä suomalainen saa olla suomalainen.Onhan jenkeissäkin jenkkimieliset ja venäjällä venäjän mieliset jne.. Suomalaisuutta saa ja pitääkin puolustaa muuten olemme kohta saksalaisia tai jotain muuta. Kiitos ei liittovaltiolle ei ole millonkaan toiminut ja aina ne on kaatunut suurten määrätessä pienempiä ja köyhempiä oman edun tavoittelussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansallismielisyyden kieltäjät voivat nostaa kytkintä esim.Siperiaan.Siellä riittää tilaa huudella mitä vain eikä kukaan ymmärrä mitä hulluuksia toveri huutelee.

        Juu demarit ja kommunistit joutaa siperiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu demarit ja kommunistit joutaa siperiaan.

        Kyllä on kamalaa puhetta, ei kai täällä ole mielenvikaisia? Eikö Venäjä ottaisi Suomea haltuunsa, saataisiin rauha näiltä nälvijöiltä, jotka aina sotkevat politiikkaa, josta emme ole koskaan olleet tippaakaan kiinnostuneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansallismielisyyden kieltäjät voivat nostaa kytkintä esim.Siperiaan.Siellä riittää tilaa huudella mitä vain eikä kukaan ymmärrä mitä hulluuksia toveri huutelee.

        Ja siellä voi olla heille corona kavereita, jos hallituksen järjestämät ei riittäisi?

    • Anonyymi

      Varovaisen positiiviselta näyttää. Todetuissa tartunnoissa kuluneen viikon aikana näkyy eksponentiaalisen kasvun sijaan lineaarinen trendi. Tämän todellista merkitystä on kuitenkin mahdotonta arvioida kun ei tiedetä milloin testejä on lisätty (olettaen että tosiaan on), kuinka paljon, ja onko niiden kohdentamisessa tapahtunut muutoksia.

      Voi silti olla että tartuntojen lisääntymisvauhti on oikeasti hidastunut. Ehkä suomalaiset ovat luonnostaan niin hyviä eristäytymään.

      • Anonyymi

        Jokainen voi päätellä missä ollaan nyt taudin suhteen jos thl on kerrankin jossakin oikeassa kun sanoi huipun olevan vasta kaukana edessä touko kesäkuussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen voi päätellä missä ollaan nyt taudin suhteen jos thl on kerrankin jossakin oikeassa kun sanoi huipun olevan vasta kaukana edessä touko kesäkuussa.

        Kylla se sinne toki siirtyy, jos siirretaan, tulee kuolemaksi, koska edes ihmishenkia ei lopulta saasty, siirtyy vain hiukan eteenpain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylla se sinne toki siirtyy, jos siirretaan, tulee kuolemaksi, koska edes ihmishenkia ei lopulta saasty, siirtyy vain hiukan eteenpain.

        Laakarit rasittuvat vahemman

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylla se sinne toki siirtyy, jos siirretaan, tulee kuolemaksi, koska edes ihmishenkia ei lopulta saasty, siirtyy vain hiukan eteenpain.

        Ihmishenkiä nimenomaan säästyy, jos kaikki tarvitsevat mahtuvat teho-osastolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylla se sinne toki siirtyy, jos siirretaan, tulee kuolemaksi, koska edes ihmishenkia ei lopulta saasty, siirtyy vain hiukan eteenpain.

        Et taida oikein käsittää tätä asiaa. Oletko yhtään seurannut mitä Italiassa tapahtuu? Jos paikat täyttyvät tehohoitopotilaista, alkavat myös muut akuutit sairaudet jäädä hoitamatta ja ihmiset alkavat kuolla niihinkin. Italiassa paikoitellen kuolleisuus on noussut 10-kertaiseksi normaaliin verrattuna. Se ei näy pelkissä koronaan kuolleiden luvuissa.

        Normikuolleisuus niin Italiassa kuin Suomessakin on 1 / 100. Jos isoissa osissa maata kuolleisuus kasvaa 4-10 kertaiseksi, voit itsekin alkaa miettimään, montako tuttuasi poistuisi krematorioon. Ja sitä, miltä se talouskin sen jälkeen näyttää. Aika iso osa tehohoitoon joutuneista kuolee, mikä tarkoittaa, että valtavasti työtä ja rahaa kärrätään käytännössä hautausmaalle ilman mitään hyötyä kenellekään.

        Aivan kuten Aasiassa, myös täällä taudin leviäminen tulee pysäyttää, tarvittaessa vaikka erittäin kovin ottein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmishenkiä nimenomaan säästyy, jos kaikki tarvitsevat mahtuvat teho-osastolle.

        "Ihmishenkiä nimenomaan säästyy, jos kaikki tarvitsevat mahtuvat teho-osastolle"

        Teho-osastot ovat pystyneet säästämään vaivoin puolet sinne joutuneista ja sen kautta kulkeneista monet ovat vammautuneet lopuksi elämäkseen.

        Tartunnan ehkäiseminen on monin verroin tehokkaampi hoito, eikä kuluta terveydenhoidon resursseja normaaleilta akuuteilta tapauksilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laakarit rasittuvat vahemman

        Kuolema ei rasita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taida oikein käsittää tätä asiaa. Oletko yhtään seurannut mitä Italiassa tapahtuu? Jos paikat täyttyvät tehohoitopotilaista, alkavat myös muut akuutit sairaudet jäädä hoitamatta ja ihmiset alkavat kuolla niihinkin. Italiassa paikoitellen kuolleisuus on noussut 10-kertaiseksi normaaliin verrattuna. Se ei näy pelkissä koronaan kuolleiden luvuissa.

        Normikuolleisuus niin Italiassa kuin Suomessakin on 1 / 100. Jos isoissa osissa maata kuolleisuus kasvaa 4-10 kertaiseksi, voit itsekin alkaa miettimään, montako tuttuasi poistuisi krematorioon. Ja sitä, miltä se talouskin sen jälkeen näyttää. Aika iso osa tehohoitoon joutuneista kuolee, mikä tarkoittaa, että valtavasti työtä ja rahaa kärrätään käytännössä hautausmaalle ilman mitään hyötyä kenellekään.

        Aivan kuten Aasiassa, myös täällä taudin leviäminen tulee pysäyttää, tarvittaessa vaikka erittäin kovin ottein.

        Italiassa uudet sairastumiset per päivä ovat laskeneet jo kymmenen päivän ajan. Pahimmillaan 10 pv. Sitten yli 6.500. Tänään olivat laskeneet vähän yli 4.000 uuteen tartuntaan per päivä. Eli suunta on oikea vaikka matka on vielä hyvin pitkä. Sairastuneiden lukumäärä nousee aina viimeiseen sairastuneeseen saakka ja samoin viimeiseen kuolemaan saakka kuolleiden määrä nousee. Mutta, niimpä nousee myös parantuneiden määrä. Ja jos jaksat odottaa, hyvinkin pian parantuneiden määrä on suurempi kuin kuolleiden määrä. Mutta pessimistit ja raatokärpäset ovat kiinnostuneet vain kuolleista.
        Lombardian asukas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ihmishenkiä nimenomaan säästyy, jos kaikki tarvitsevat mahtuvat teho-osastolle"

        Teho-osastot ovat pystyneet säästämään vaivoin puolet sinne joutuneista ja sen kautta kulkeneista monet ovat vammautuneet lopuksi elämäkseen.

        Tartunnan ehkäiseminen on monin verroin tehokkaampi hoito, eikä kuluta terveydenhoidon resursseja normaaleilta akuuteilta tapauksilta.

        Parasta terveydenhoitoa on kun normaalina flunssakautenakin yrittää välttää saamasta flunssaa ja pärskivät yrittävät olla levittämättä. Ehkä tästä todella olisi saatavissa joku välttelyopetus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taida oikein käsittää tätä asiaa. Oletko yhtään seurannut mitä Italiassa tapahtuu? Jos paikat täyttyvät tehohoitopotilaista, alkavat myös muut akuutit sairaudet jäädä hoitamatta ja ihmiset alkavat kuolla niihinkin. Italiassa paikoitellen kuolleisuus on noussut 10-kertaiseksi normaaliin verrattuna. Se ei näy pelkissä koronaan kuolleiden luvuissa.

        Normikuolleisuus niin Italiassa kuin Suomessakin on 1 / 100. Jos isoissa osissa maata kuolleisuus kasvaa 4-10 kertaiseksi, voit itsekin alkaa miettimään, montako tuttuasi poistuisi krematorioon. Ja sitä, miltä se talouskin sen jälkeen näyttää. Aika iso osa tehohoitoon joutuneista kuolee, mikä tarkoittaa, että valtavasti työtä ja rahaa kärrätään käytännössä hautausmaalle ilman mitään hyötyä kenellekään.

        Aivan kuten Aasiassa, myös täällä taudin leviäminen tulee pysäyttää, tarvittaessa vaikka erittäin kovin ottein.

        "Aivan kuten Aasiassa, myös täällä taudin leviäminen tulee pysäyttää, tarvittaessa vaikka erittäin kovin ottein."

        En suostu koviin otteisiisi. Mieluummin kuolen. Mun oikeuksiin et kajoa.

        Jos meinaat muussa tapauksessa pakottaa muitakin kuolemaan tai vakavasti vammautumaan kanssasi, niin asianmukainen toimenpide yhteiskunnalta olisi huolehtia että toiveesi toteutetaan muita vahingoittamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Aivan kuten Aasiassa, myös täällä taudin leviäminen tulee pysäyttää, tarvittaessa vaikka erittäin kovin ottein."

        En suostu koviin otteisiisi. Mieluummin kuolen. Mun oikeuksiin et kajoa.

        Oletko tyhmä?
        Sinun oikeutesi ovat kytköksissä meidän oikeuksiimme. Kenelläkään ei ole oikeutta vältellä rajoituksia ja sen seurauksena tartuttaa muita. Sellaisesta voi pahimmassa tapauksessa seurata juurikin tuo kuolema, johon sanot olevasi valmis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taida oikein käsittää tätä asiaa. Oletko yhtään seurannut mitä Italiassa tapahtuu? Jos paikat täyttyvät tehohoitopotilaista, alkavat myös muut akuutit sairaudet jäädä hoitamatta ja ihmiset alkavat kuolla niihinkin. Italiassa paikoitellen kuolleisuus on noussut 10-kertaiseksi normaaliin verrattuna. Se ei näy pelkissä koronaan kuolleiden luvuissa.

        Normikuolleisuus niin Italiassa kuin Suomessakin on 1 / 100. Jos isoissa osissa maata kuolleisuus kasvaa 4-10 kertaiseksi, voit itsekin alkaa miettimään, montako tuttuasi poistuisi krematorioon. Ja sitä, miltä se talouskin sen jälkeen näyttää. Aika iso osa tehohoitoon joutuneista kuolee, mikä tarkoittaa, että valtavasti työtä ja rahaa kärrätään käytännössä hautausmaalle ilman mitään hyötyä kenellekään.

        Aivan kuten Aasiassa, myös täällä taudin leviäminen tulee pysäyttää, tarvittaessa vaikka erittäin kovin ottein.

        Onks Italiassa tapahtunut jotain?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen voi päätellä missä ollaan nyt taudin suhteen jos thl on kerrankin jossakin oikeassa kun sanoi huipun olevan vasta kaukana edessä touko kesäkuussa.

        Totta johtaja Salminen on syönyt lukisat aiemmat sanansa ja pahoitteli eilen telkkarissa heidän osaamattomuuttaan ja erehtymisiään.

        Rehellisyys onkin parempi alku kaikelle kun viivästelty?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tuo porukka taitaa alkoa, tupakkaa ja kokaa vetää ei mitään nössöjointteja.

      • Anonyymi

        Ai kun vastustaa fasismia, on automaattisesti pössyttelijä? Haloo?

    • Anonyymi

      Iltasanomat on valemedia, joka ajaa ylimitoitettua eristamista. Silla on vakavat seuraukset, ja vaikka se ensin nakyy plussana poliisin ja laakarin kukkarossa, niin lopulta ilonsa jaa lyhyeksi.

      Edes kuolleiden maara ei vahene, siirtyy vain hiukan eteenpain.

      • Anonyymi

        Eristämismalli näyttäisi toimineen eritoten Etelä-Koreassa, mutta myös muissa Aasian maissa ja jopa Kiinassa vähän pitemmällä aikajänteelle. Kaikkein heikoimmin uhkaan on valmistautunut Yhdysvallat ja tämän voi suurelta osin kaataa presidentti Trumpin vähättelevän ja päivittäin poukkoilevan politiikan syyksi. Vain se että USAssa järki päässä olleet osavaltioiden kuvernöörit ja virkamiehet ovat kieltäytyneet noudattamasta Trumpin ohjeita, on hillinnyt tilanteen ryöstäytymistä käsistä. Toki täyden katastrofin uhka on edelleen suuri, kun ennusteet tulevien kuolemantapausten määrästä liikkuu jo sadoissa tuhansissa. Pahimmissa skenaarioissa puhutaan jopa miljoonasta uhrista.

        Tämä on kokonaan seurausta Trumpin holtittomasta politiikasta, jolla julkista terveydenhuoltoa ja pandemioihin suojautumista vastaan on alettu alas. Lisäksi USAn terveydenhoitojärjestelmä on rakennettu vain rikkaille, joilla on varaa ottaa vakuutus. Trump yrittää pelastaa taloutta välittämättä kuolonuhreista ja sairastumisesta.

        On ihme, jos tämä ei kaada Trumpia, sillä monet alkavat pitää häntä henkilökohtaisesti vastuussa olevana tilanteen surkeudesta. Ihmiset alkavat USAssa herätä tähän, mikä näkyy esim. tunnetun ekonomistin Jeffrey Sachsin lausunnossa.

        https://edition.cnn.com/2020/03/26/opinions/us-most-confirmed-cases-sachs/index.html

      • Anonyymi

        Mutta onneksi loppui ilmastohysterian lietsonta kun saatiin paljon parempi keino tuhota kaikki vanha mistä yhteiskunnat rakentuu.

        Paitsi etta Koreassa ei edes eristetty, vaan testattiin, jos sen kaivat esille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi etta Koreassa ei edes eristetty, vaan testattiin, jos sen kaivat esille.

        Kyllä on eristetty. Koreassa taktiikkana on ollut se, että testeilla voidaan identifioida sairastuneet, jonka jälkeen nämä nimenomaisesti eristetään eikä heitä päästetä levittämään tautia. Pelkästä testauksesta ei ole mitään hyötyä, jos se ei johda toimenpiteisiin.

        Pitkällä aikajänteellä? Eihän tässä ole mennyt kuin muutama kuukausi vasta.

        Mitä sitten kun maailma vapautuu ja nuo eristetyimmät alkaa taas liikkua vaikka vuoden päästä? Ei se virus mihinkään häviä varsinkaan kun laumasuojaa näillä toimilla ei tule.

        Vai meinaatteko että koko maailma rokotetaan? Voidaan saada taas kivat sivuvaikutukset suurelle osalle ihmisiä. Rokotuksista tulee eräille harvoille jättimäinen bisnes, ja sivuvaikutuksista mukavasti lisää.

        Vai vapautuuko maailma enää koskaan? Samat jotka lietsoi ennen ilmastohysteriaa lietsoo varmasti nyt koronahysteriaa. Sehän heille kuin jumalan lahja jolla "luonto pelastuu".

        Voitte olla varmoja että tämä kaikki jatkuu vielä vuosia ja vihervasemmiston unelma länsimaiden taantumisesta kehitysmaiden tasolle tulee olemaan hyvin lähellä.

        Persu on aina eri mielta kuin hallitus, vaikka oli itse KAIKKEIN SUURIMPAAN aaneen huutamassa valmiuslakia.

      • Anonyymi

        "Edes kuolleiden maara ei vahene, siirtyy vain hiukan eteenpain."

        Oletko yhtään seurannut mitä Italiassa tapahtuu? Jos paikat täyttyvät tehohoitopotilaista, alkavat myös muut akuutit sairaudet jäädä hoitamatta ja ihmiset alkavat kuolla niihinkin. Italiassa paikoitellen kuolleisuus on noussut 10-kertaiseksi normaaliin verrattuna. Se ei näy pelkissä koronaan kuolleiden luvuissa.

        Normikuolleisuus niin Italiassa kuin Suomessakin on 1 / 100. Jos isoissa osissa maata kuolleisuus kasvaa 4-10 kertaiseksi, voit itsekin alkaa miettimään, montako tuttuasi poistuisi krematorioon. Ja sitä, miltä se talouskin sen jälkeen näyttää. Aika iso osa tehohoitoon joutuneista kuolee, mikä tarkoittaa, että valtavasti työtä ja rahaa kärrätään käytännössä hautausmaalle ilman mitään hyötyä kenellekään.

        Aivan kuten Aasiassa, myös täällä taudin leviäminen tulee pysäyttää, tarvittaessa vaikka erittäin kovin ottein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkällä aikajänteellä? Eihän tässä ole mennyt kuin muutama kuukausi vasta.

        Mitä sitten kun maailma vapautuu ja nuo eristetyimmät alkaa taas liikkua vaikka vuoden päästä? Ei se virus mihinkään häviä varsinkaan kun laumasuojaa näillä toimilla ei tule.

        Vai meinaatteko että koko maailma rokotetaan? Voidaan saada taas kivat sivuvaikutukset suurelle osalle ihmisiä. Rokotuksista tulee eräille harvoille jättimäinen bisnes, ja sivuvaikutuksista mukavasti lisää.

        Vai vapautuuko maailma enää koskaan? Samat jotka lietsoi ennen ilmastohysteriaa lietsoo varmasti nyt koronahysteriaa. Sehän heille kuin jumalan lahja jolla "luonto pelastuu".

        Voitte olla varmoja että tämä kaikki jatkuu vielä vuosia ja vihervasemmiston unelma länsimaiden taantumisesta kehitysmaiden tasolle tulee olemaan hyvin lähellä.

        "Ei se virus mihinkään häviä varsinkaan kun laumasuojaa näillä toimilla ei tule"

        Kerropa minulle yksikin vähänkin tappavampi tauti, johon olisi kehittynyt laumasuoja ilman rokotuksia?

        Jos ymmärrät vähääkään perinnöllisyydestä, käsität miten tyhmä mielipiteesi on tulevien sukupolvien kannalta. Ainoa tapa suojata heidät tältä on rokote ja siihen saakka meidän on suojattava ihmisiä muuten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi etta Koreassa ei edes eristetty, vaan testattiin, jos sen kaivat esille.

        Ei ihmiset parannu pelkästään testaamalla?

      • Anonyymi

        Kyllä kuolleetkin vähenee, jos tautia ei tässä vaiheessa saa sellainen, joka siihen sitten tartunnan saadessaan kuolisi. Vaikka tauti on vakava, niin nuorilla terveillä immuunipuolustus ilmeisesti on sen verran vahva, ettei siihen sairastu edes kovin vakavasti. Mutta hekin voivat tartuttaa sellaisen, nuorenkin, jolla on jotain muutakin jo ennestään sekä tietysti vanhempia ihmisiä, joilla immuunipuolustus on jo heikentynyt, eli välttely on tehokkain tapa suojata itseä ja muita tällä hetkellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkällä aikajänteellä? Eihän tässä ole mennyt kuin muutama kuukausi vasta.

        Mitä sitten kun maailma vapautuu ja nuo eristetyimmät alkaa taas liikkua vaikka vuoden päästä? Ei se virus mihinkään häviä varsinkaan kun laumasuojaa näillä toimilla ei tule.

        Vai meinaatteko että koko maailma rokotetaan? Voidaan saada taas kivat sivuvaikutukset suurelle osalle ihmisiä. Rokotuksista tulee eräille harvoille jättimäinen bisnes, ja sivuvaikutuksista mukavasti lisää.

        Vai vapautuuko maailma enää koskaan? Samat jotka lietsoi ennen ilmastohysteriaa lietsoo varmasti nyt koronahysteriaa. Sehän heille kuin jumalan lahja jolla "luonto pelastuu".

        Voitte olla varmoja että tämä kaikki jatkuu vielä vuosia ja vihervasemmiston unelma länsimaiden taantumisesta kehitysmaiden tasolle tulee olemaan hyvin lähellä.

        Ei voida olla varmoja jatkumisesta, sillä sellaisen kommentin televisiossa joku sanoi, että Sars 1:n jälkeen odoteltiin toista aaltoa, jota ei sitten tullutkaan. Ja nämä virukset ovat samaa sukua, olen ymmärtänyt, Sars Covid II, vai mikä tämä nyt olikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on eristetty. Koreassa taktiikkana on ollut se, että testeilla voidaan identifioida sairastuneet, jonka jälkeen nämä nimenomaisesti eristetään eikä heitä päästetä levittämään tautia. Pelkästä testauksesta ei ole mitään hyötyä, jos se ei johda toimenpiteisiin.

        Saksassa ollaan ilmeisesti menossa myös tähän, sillä näin yhteiskunta saadaan taas toimimaan, vaikka vähän nilkuttaen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta onneksi loppui ilmastohysterian lietsonta kun saatiin paljon parempi keino tuhota kaikki vanha mistä yhteiskunnat rakentuu.

        Yhteiskunnat ei rakennu mistään vanhasta ja naurettavaa että yhä puhut ilmasto"hysteriasta" kun Suomen luonnossa juoksee sakaaleja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persu on aina eri mielta kuin hallitus, vaikka oli itse KAIKKEIN SUURIMPAAN aaneen huutamassa valmiuslakia.

        Mikä on persu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eristämismalli näyttäisi toimineen eritoten Etelä-Koreassa, mutta myös muissa Aasian maissa ja jopa Kiinassa vähän pitemmällä aikajänteelle. Kaikkein heikoimmin uhkaan on valmistautunut Yhdysvallat ja tämän voi suurelta osin kaataa presidentti Trumpin vähättelevän ja päivittäin poukkoilevan politiikan syyksi. Vain se että USAssa järki päässä olleet osavaltioiden kuvernöörit ja virkamiehet ovat kieltäytyneet noudattamasta Trumpin ohjeita, on hillinnyt tilanteen ryöstäytymistä käsistä. Toki täyden katastrofin uhka on edelleen suuri, kun ennusteet tulevien kuolemantapausten määrästä liikkuu jo sadoissa tuhansissa. Pahimmissa skenaarioissa puhutaan jopa miljoonasta uhrista.

        Tämä on kokonaan seurausta Trumpin holtittomasta politiikasta, jolla julkista terveydenhuoltoa ja pandemioihin suojautumista vastaan on alettu alas. Lisäksi USAn terveydenhoitojärjestelmä on rakennettu vain rikkaille, joilla on varaa ottaa vakuutus. Trump yrittää pelastaa taloutta välittämättä kuolonuhreista ja sairastumisesta.

        On ihme, jos tämä ei kaada Trumpia, sillä monet alkavat pitää häntä henkilökohtaisesti vastuussa olevana tilanteen surkeudesta. Ihmiset alkavat USAssa herätä tähän, mikä näkyy esim. tunnetun ekonomistin Jeffrey Sachsin lausunnossa.

        https://edition.cnn.com/2020/03/26/opinions/us-most-confirmed-cases-sachs/index.html

        Voitasko tuo Kiina lintu-ja eläintoreineen eristää muusta maailmasta ainakin niin pitkäksi aikaa, kunnes barbaarit ravintoperinteet on lopetettu`?

        Ei ole kerrottu, söivätkö viruksen kantajana ollutta historiallista muurahaiskäpy elikkoa, vai jauhoivatko perinnelääkkeeksi, kuten lukuisia maailman uhanalaisia eläinlajeja?

        WHO:n ainakin toivoisi viimeistään nyt puuttuvan tuon kauhumaan "ruokalysteihin":(

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kuolleetkin vähenee, jos tautia ei tässä vaiheessa saa sellainen, joka siihen sitten tartunnan saadessaan kuolisi. Vaikka tauti on vakava, niin nuorilla terveillä immuunipuolustus ilmeisesti on sen verran vahva, ettei siihen sairastu edes kovin vakavasti. Mutta hekin voivat tartuttaa sellaisen, nuorenkin, jolla on jotain muutakin jo ennestään sekä tietysti vanhempia ihmisiä, joilla immuunipuolustus on jo heikentynyt, eli välttely on tehokkain tapa suojata itseä ja muita tällä hetkellä.

        Älä juhli, on kuollut 1 vuotiaita, 12 vuotias, 19 vuotiaita ja pääosin terveitä ja entäpä keuhkovauriot, joita parantunutkin voi kantaa lopun elämäänsä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta onneksi loppui ilmastohysterian lietsonta kun saatiin paljon parempi keino tuhota kaikki vanha mistä yhteiskunnat rakentuu.

        Ilmastohysterian aikoina ei pistetty mitään kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitasko tuo Kiina lintu-ja eläintoreineen eristää muusta maailmasta ainakin niin pitkäksi aikaa, kunnes barbaarit ravintoperinteet on lopetettu`?

        Ei ole kerrottu, söivätkö viruksen kantajana ollutta historiallista muurahaiskäpy elikkoa, vai jauhoivatko perinnelääkkeeksi, kuten lukuisia maailman uhanalaisia eläinlajeja?

        WHO:n ainakin toivoisi viimeistään nyt puuttuvan tuon kauhumaan "ruokalysteihin":(

        Paristakin paikkaa luin, parhaiten taisi jäädä Ilta-Sanomista mieleen tämä, että tutkijat on jo vuosia (haluaisin sanoa 11 vuotta) sitten varoittaneet juuri Kiinan eläintoreista että on vain ajan kysymys koska sieltä ilmestyy jokin tappava virustauti, ja että niiden toiminta pitäisi lopettaa tai vähintään sitä rajoittaa. Kukaan vain ei kuunnellut tai vaikka olisi kuunnellut niin asialle ei tehty mitään. Nyt ilmeisesti ollaan vähän heräämässä tähän, mutta veikkaanpa että tämäkään ei silti tule opettamaan kenellekään yhtään mitään.. Heti kun tästä päästään ns. paremmalle puolelle, niin vain sekin unohtuu ja jäädään odottelemaan seuraavaa..

    • Anonyymi

      Eristämistoimet, liikkumisrajoitukset, koulujen ja ravintoloiden sulkeminen ym. ovat olleet oikeita päätöksiä. Niitä pitää jatkaa edelleen. Me suomalaiset olemme olleet hyviä taklaamaan koronaa. Osaamme käyttäytyä.

      Thl:n esiin tuomaa koronan ja kansalaisten ymmärryksen vähättelyä kummeksun. Outo laitos. Suuri työtehtävien laiminlyönti on ollut lentokentältä tulevien matkustajien pääsy yleisiin kulkuneuvoihin ilman karanteenia. Vastuutonta on, että kukaan ei ota siitä vastuuta. Päättäjien suurta palkkaa perustellaan suurella vastuulla. Nyt nähdään, että nimenomaan heillä ei ole vastuuta. Moni muu olisi saanut kenkää aikaa sitten.

      Väärin on, että liikkumista Ruotsiin ei ole estetty vaikka väitetään Suomen sulkeneen rajansa. Onko kyseessä politiikan teko koronalla (Henrikson, Kulmuni)? Sellainen on tuomittavaa tässä kriisissä.

      • Anonyymi

        Työpaikoilleen on ihmisten päästävä, jos ei etätyö ole mahdollista.

      • Anonyymi

        Kun toiset moittivat ja toiset kiittävät eristystä ja muita toimia, niin johtopäätös on, että on toimittu hyvin.

      • Anonyymi

        Jos työmatkaliikenne Viroon ja Virosta kiellettiin, niin kyllä se pitäisi kieltää myös Ruotsiin tai Venäjälle tai Norjaan, Saksaan tai mihin tahansa maailman maahan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun toiset moittivat ja toiset kiittävät eristystä ja muita toimia, niin johtopäätös on, että on toimittu hyvin.

        Muuten hyvin, mutta nyt taitaa kusi jo nousta Marinille päähän, jos kolmikymppisen elämänkokemuksella kieltäytyy keskustelemasta asiasta Presidentin kanssa, joka on toiminut mm. valtiovarainministerinä ja koulutustakin on vähän enemmän kuin Marinilla.

        "kolmikymppisen elämänkokemuksella"

        Taidat pappa kuulua riskiryhmään, muista pysyä kotona ja varmuudeksi laita se konekin kiinni

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun toiset moittivat ja toiset kiittävät eristystä ja muita toimia, niin johtopäätös on, että on toimittu hyvin.

        "Kun toiset moittivat ja toiset kiittävät, ...niin johtopäätös on, että on toimittu hyvin."
        Mistäs tuollainen johtopäätös tulee? Poliittisesta mielipiteestäkö? Vai henkilökohtaisesta mieltymyksestä nykyisiin vallanpitelijöihin, mieltymyksestä, jolle ei ole mitään reaaliperusteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kolmikymppisen elämänkokemuksella"

        Taidat pappa kuulua riskiryhmään, muista pysyä kotona ja varmuudeksi laita se konekin kiinni

        "Taidat pappa kuulua riskiryhmään"
        Ja sinä taas taidat kuulua siihen aivottomien minäminä-ryhmään, jotka luulevat olevansa maailman napoja, mutta todellisuudessa eivät osaa eivätkä ymmärrä mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuten hyvin, mutta nyt taitaa kusi jo nousta Marinille päähän, jos kolmikymppisen elämänkokemuksella kieltäytyy keskustelemasta asiasta Presidentin kanssa, joka on toiminut mm. valtiovarainministerinä ja koulutustakin on vähän enemmän kuin Marinilla.

        Olen samaa mieltä, että Sanna Marinille on noussut pissa päähän. Kun kolmikymppinen tyttönen ojentaa itseään kaksi kertaa kokeneempaa ja vanhempaa presidenttiä, joka on kokemuksensa puolesta monissa liemissä uitettu.

        Sitten Sanna Marin suurieleisesti kiittelee koko Suomen kansaa toimimisesta tässä epidemiassa. Kuinka monta mainosalan osaajaa oli laatimassa pääministerin puhetta, jonka piti eilen illalla televisiossa.

        Fakta on vain se, että juuri Sauli Niinistö sai tämän tyttöhallituksen tarttumaan ja toimimaan ripeämmin epidemian suhteen. Marin ja Andersson epäröivät, mutta muut hallituksen apupuolueet olivat riskitoimenpiteiden käynnistämisen puolesta.
        Tämän tärkeän seikan on Marin unohtanut mainita nyt, kun paistattelee kehuskelemassa omaa hallitustaan.

        Pyytää presidentiltä hallitukselle "työrauhaa."

        Hyvä, että Niinistö ei pääse tekemääm tulevan laman aikana uusjakoa ja jättämään työttömät ja yrityksensä menettäneet oman onnensa varaan, niinkuin 90-luvulla.
        Niinistö ja Viinanen olivat silloin valtionvarainministereitä. Ei unohdu koskaan niiltä
        vanhoilta ihmisiltä, jotka jäivät vaille mitään tuloja. Kunnat eivät pystyneet maksamaan toimeentulotukea, kun autettavia oli niin paljon. Oltiin pikavippien varassa melkein kymenen vuotta eikä kertynyt eläkettä. Vieldäkin pankit perivät samoja velkoja, kun eläkkekertymät jäivät niin pieneksi, että kuukausitulosta eei jää perintään.
        Hyvä muistaa tämäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Taidat pappa kuulua riskiryhmään"
        Ja sinä taas taidat kuulua siihen aivottomien minäminä-ryhmään, jotka luulevat olevansa maailman napoja, mutta todellisuudessa eivät osaa eivätkä ymmärrä mitään.

        Eihän täällä ikärajaa ole, saa lapsetkin kirjoitella ihan mielellään.

      • Anonyymi

        Espanjaan on tullut pakotteita (kotiarestiin koko maa kahdeksi viikoksi alkaen 14.3.) ja siitä huolimatta tulee suuri määrä uusia tartuntoja joka päivä! Olisiko jollain hajua miksi Espanjassa pakotteet eivät ole toimineet? Samalla voi tietenkin kertoa miksei pakotteet auta Suomessakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä, että Sanna Marinille on noussut pissa päähän. Kun kolmikymppinen tyttönen ojentaa itseään kaksi kertaa kokeneempaa ja vanhempaa presidenttiä, joka on kokemuksensa puolesta monissa liemissä uitettu.

        Sitten Sanna Marin suurieleisesti kiittelee koko Suomen kansaa toimimisesta tässä epidemiassa. Kuinka monta mainosalan osaajaa oli laatimassa pääministerin puhetta, jonka piti eilen illalla televisiossa.

        Fakta on vain se, että juuri Sauli Niinistö sai tämän tyttöhallituksen tarttumaan ja toimimaan ripeämmin epidemian suhteen. Marin ja Andersson epäröivät, mutta muut hallituksen apupuolueet olivat riskitoimenpiteiden käynnistämisen puolesta.
        Tämän tärkeän seikan on Marin unohtanut mainita nyt, kun paistattelee kehuskelemassa omaa hallitustaan.

        Pyytää presidentiltä hallitukselle "työrauhaa."

        Saulia taitaa hiukka harmitta kun Sanna on kieltänyt häntä matkustamasta Putinin luokse tekemään pressan työtä rupattelijana.

        Sauli: Mites maan homot?
        Putin: Kaivoksilla.
        Sauli: Hienoa että annatte heille puuhaa.
        Putin: Tuu toistekin käymään.

        Saulin mielipteet radiossa:
        "Onhan se selvää ettei tuonne ilmakehään voi laitta koko ajan saasteita".
        Syvällinen tyyppi. Sen paikka onkin Suomen pressana ettei pääse tekemään mitään, mikä voisi aiheuttaa suurta vahinkoa.

    • Anonyymi

      Hyvä niin.

    • Anonyymi

      Olisi viisainta Suomalaisten kayda ajamassa ruotsalaiset terasseilta kotihin!

      Itse menemme perunakellariin, ja kun tulee kesa katsomme Auringon Koronaa.

      Viimeisen kerran.

      Ennenkuin menemme uudelleen kellariin, koska Korona alkaa uudelleen, ja vain siirtynyt!

      • Anonyymi

        Joukkohysteria nimeltä korona. Se aikaisempi oli nimeltään Jeesus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joukkohysteria nimeltä korona. Se aikaisempi oli nimeltään Jeesus.

        Juuri näin. Paitsi että Jeesusta ei ole viime aikoina käytetty tekosyynä julistaa sotatila

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joukkohysteria nimeltä korona. Se aikaisempi oli nimeltään Jeesus.

        Nappiin. Näin järjetöntä hysteriaa ei ole varmaan koskaan maapallon historiassa nähty.
        Näitä tauteja on aina ollut eikä näkymätönstä vihollista niin vain hävitetä. Kun se on kerran ihmisen toimesta kehitelty niin seuraukset ovat sen mukaiset. Luonto taas ei tuhoa itseään tahallisesti, tämä teko on ollut teko itse kaikkea elollista.
        Turha on tuputtaa selitystä, että olisi tutkittu olevan DNA:n mukaan jotain lepakoista.
        Jos ei nyt sitten tuo teleoperaattori ikään olisi tutkinut :-()

    • Anonyymi

      Mutta ikävä kyllä sairaalahoitoa ja tehohoitoa tarvitsevien määrä on Suomessa kasvanut joka päivä.

      Taudinkuvaan käsittääkseni kuuluu, että aluksi saattaa olla lievät oireet, mutta 10-14 päivän kuluttua oireet saattavat pahentua, jolloin saattaa joutua sairaalaan.

      Mutta onneksi osalla oireet alkavat pikku hiljaa helpottaa 10-14 päivän kuluttua.

      Mutta kaiken kaikkiaan vaikuttaa pitkään kestävältä taudilta, joten varmasti todella inhottava ja sitkeä tauti. En haluaisi sairastua koronaan!

      Toivottavasti ajan kuluessa löydetään oloa helpottava lääkitys sekä myös rokotus.

      • Anonyymi

        kulkutaudilla pelottelu on aika psykopaattista puuhaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kulkutaudilla pelottelu on aika psykopaattista puuhaa

        "kulkutaudilla pelottelu on aika psykopaattista puuhaa"

        Joukkohysteriaahan tämä, ihmiset ovat tällaisia. Valtioiden intressissä on lietsoa hysteriaa ja sitten esiintyä pelastajina

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kulkutaudilla pelottelu on aika psykopaattista puuhaa

        Mitä lie tuo, mutta kun muusta ei enää puhuta niin saa sitten rikollista puuhaa sivussa aivan rauhassa harrastaa ne siihen erikoistuneet ja netota tästä hysteriasta mielinmäärin.
        Suomi on nyt jo myyty paljolti ulkolaisille ja tämä touhu nyt lisää vain velkojakin.
        Ruotsista pitäisi aina ottaa mallia, se on aina Suomea edellä, on aina ollut!

    • Anonyymi

      Joten pysytelkää kaikki kotona oman perheen kesken ja minimoikaa kaikki fyysiset lähikontaktit!

      • Anonyymi

        Uskoisin, että joulun aikaan todetaan, että suomalaiset ovat olleet entistä enemmän lähikontaktissa keskenänsä. Olisi varmaan kiellettävä koskemasta aviopuolisoonsakin. Ei muuta kuin omaisuus takavarikkoon jos näin on käynyt ja on todistettavissa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tosi pysäyttävä? Siis mitä siinä oli? Ei yhtään mitään. Jäbä laitettu suoltamaan propagandaa jolla perustellaan Uudenmaan sulkemista ja sanoamaan nimenomaan "että kyllä täällä nuoriakin on".

        Kertovaa oli kun ensihoitajalta kysyttiin millaista on nyt olla pelastulaitoksella töissä näin koronavirusaikoina niiin vastaus oli että "öööh.... aika samanlaista kuin normaalistikin".

        Eikö ihmisillä ole minkäänlaista propagandatutkaa? Siis oikeesti katsokaa se puppuvideo... "Onko nyt suurin osa keikoista koronavirukseen liittyviä?" "Eh, no siihen en nyt lähde ottamaan kantaa...." kuin poliitikko puhuisi... :D

        Kyllä teillä koronan kieltäjillä muuttuu ääni kellossa kun itse sairastutte.

        "Onko nyt suurin osa keikoista koronavirukseen liittyviä?"

        Harvinaisen typerä kysymys toimittajalta. Ei tietenkään ole. Pelastuslaitos on normaalistikin hyvin työllistetty.

        Siinä vaiheessa jos ambulanssien keikoista edes kolmannes liitty koronaan, kaivetaan maassa jo joukkohautoja. Eikä se ole vitsi, vaan täyttä totta jo nyt Italiassa ja Espanjassa.

        Sairaus tulee pysäyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä teillä koronan kieltäjillä muuttuu ääni kellossa kun itse sairastutte.

        Eipäs uhitella sairauksilla, laittomasta uhkauksesta poliisi vie Uudenmaan rajalle ja pamputtaa!

    • Anonyymi

      Olin mukanta tekemässä Tilastoa tilastosta nyt tuli tuollainen koska hallitus niin halusi
      Kaikkihan tiedämme että korona Syö meitä kaikkia sisältäpäin
      Tilastoilla koitamme rauhoitella suoli24;n kaltaisia "ihmisiä".

      • Anonyymi

        Persuvaletta.

    • Anonyymi

      Hyvä uutinen.

    • Anonyymi

      Tosi ihanaa Joo . On niin yksinäinen olo....

      • Anonyymi

        Ai kauhee.

    • Anonyymi

      En saa naista kun ne on kaikki teljetty koteihinsa. Kiva kuolla neitsyenä tämän takia.

      • Anonyymi

        Sinun ei pidä muutenkaan saada naista. Se on vastoin luonnonlakeja.

      • Anonyymi

        Sokkotreffeille vaan ja kyllä se siitä iloksi muuttuu.

    • Anonyymi

      Suomessa eristystoimin saatu korona rauhoittumaan. Kaikki palautuu ennalleen pääsiäisen jälkeen.

      • Anonyymi

        Ei palaudu noin nopealla aikataululla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei palaudu noin nopealla aikataululla.

        Ja poikkeustila jäänee pysyväksi. Unkarissa on jo.

      • Anonyymi

        2021 pääsiäisen jälkeen, korjataan tuo lausahdus!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Nythän on päätetty lisätä testausta, heti kun saadaan resursseja. Joten älä urputa. Kaikki ottaa aikansa, niin myös testauskapasiteetin hankkiminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nythän on päätetty lisätä testausta, heti kun saadaan resursseja. Joten älä urputa. Kaikki ottaa aikansa, niin myös testauskapasiteetin hankkiminen.

        Älä selitä. Myöhässä ollaan tässäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nythän on päätetty lisätä testausta, heti kun saadaan resursseja. Joten älä urputa. Kaikki ottaa aikansa, niin myös testauskapasiteetin hankkiminen.

        No onko sitä jo lisätty vai ei? Jos sanotaan että tartuntojen nousu ei näy kun ei testata, niin huudetaan että testausta on lisätty. Ehkei kannattaisi viimeiseen asti pihdata sitä tietoa kuinka paljon nyt jo testataan, jos sitä tietoa hallussa kerran on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nythän on päätetty lisätä testausta, heti kun saadaan resursseja. Joten älä urputa. Kaikki ottaa aikansa, niin myös testauskapasiteetin hankkiminen.

        Suunta on oikea.

        Itse kukin voi katsoa Espanjaa ja Italiaa, millainen on tie sinne suuntaan. Siellä se talous "kukoistaa"...

    • Anonyymi

      Joutavaa, hallitus vaan miettii, että miten saataisiin ravintolat vielä pidettyä auki, kun muualla kuin pääkaupunkiseudulla ei ole vielä tarpeeksi sairastuneita ja tällä tahdilla tämä kestää liian kauan.

      • Anonyymi

        Hallitus olisi jo viime torstaina sulkenu, mutta kokkareet ja persut päätti ettei sairastuneita ole vielä tarpeeksi. Tälläiset syyt esti ekan yrityksen.

        ""Pienet vuokran alennukset eivät yrittäjiä juurikaan lohduta", sanoo Jaana Pelkonen (kok). Pelkosen mukaan hallituksen tulisi korvata tappiot yrityksille täysimääräisesti."

      • Anonyymi

        Etko idiootti tajua, että kaiken kiinnilaittaminen pidentää epidemiaa. Siitä ei paase yli, ja vaikka se ei sinua millyttaisi ajatuksena, niin se on jokaisen ns. asiantuntijankin myontama asia sivulauseessaan.

        Tarkoitus on hidastaa epidemiaa, että tehohoitoa riittää kaikille. Kuinka usein tätä pitää toistaa? Tosin taidat olla niitä, jotka kuvittelevat että eivät itse sairastu ja kuole, ja viis veisaavat miten vanhusten ja meidän monisairaiden käy. Onneksi meillä on hallitus joka ei halua nähdä meidän kuolevan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus olisi jo viime torstaina sulkenu, mutta kokkareet ja persut päätti ettei sairastuneita ole vielä tarpeeksi. Tälläiset syyt esti ekan yrityksen.

        ""Pienet vuokran alennukset eivät yrittäjiä juurikaan lohduta", sanoo Jaana Pelkonen (kok). Pelkosen mukaan hallituksen tulisi korvata tappiot yrityksille täysimääräisesti."

        Rahan syytäminen sijoittajille on typeryyttä. Valtio ei ilmeisesti pysty julistamaan moratoriota, kuten aina ennen oli tapana tämmöisissä kriiseissä, koska globaalien sijoittajien edut ja EU:lle luovutettu valta.

        OI KEKKONEN TULE TAKAISIN ja ANNA MEILLE YYA EU:n SIJAAN!

        Mieluummin olen lukematta Sholshenitziniä kuin katson läheisteni kärsivän tai kuolevan ja maan talouden raunioituvan. Kuuntelen vaikka kahden tunnin ystävyysliturgian mieluummin kuin luen näitä uutisia sairaudesta, jonka ei tällä vuosituhannella enää pitäisi levitä mihinkään ja nyt on koko pallolla PERKELEEN PERKELE!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etko idiootti tajua, että kaiken kiinnilaittaminen pidentää epidemiaa. Siitä ei paase yli, ja vaikka se ei sinua millyttaisi ajatuksena, niin se on jokaisen ns. asiantuntijankin myontama asia sivulauseessaan.

        Ja sinä ääkkösetl idiootti et ole seurannut uutisia? Ainoat taudista jotenkin selvinneet ovat ne, jotka ovat sen pysäyttäneet.

        Kukaan ei ole nujertanut tätä millään laumasuojalla ei nujerra. Kuten ei mitään muutakaan vaarallista tautia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etko idiootti tajua, että kaiken kiinnilaittaminen pidentää epidemiaa. Siitä ei paase yli, ja vaikka se ei sinua millyttaisi ajatuksena, niin se on jokaisen ns. asiantuntijankin myontama asia sivulauseessaan.

        Oli siitä käppyrä hesarissa heti kun korona tuli julkisuuteen. hidastettaessa koronaa epidemian kesto pitkittyy, mutta samalla leikataan samanaikaisesti sairastuneiden määrän huippu tasolle, jonka terveydenhuoltosektori pystyy handlaamaan

        Tuskin tää heti on ohi ja ite veikkaan sen loppuajaks vasta heinäkuuta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etko idiootti tajua, että kaiken kiinnilaittaminen pidentää epidemiaa. Siitä ei paase yli, ja vaikka se ei sinua millyttaisi ajatuksena, niin se on jokaisen ns. asiantuntijankin myontama asia sivulauseessaan.

        Nimenomaan Ruotsi tajusi tämän eikä sulkenut mitään uusia lakeja säätämällä. Suomessa tuo haiskahtaa laittomalta vapaudenriistolta. Ei niitä lakeja koskaan yhdessä yössä voi tehdä, mutta mutta mutta...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin tää heti on ohi ja ite veikkaan sen loppuajaks vasta heinäkuuta

        Tarkoitat kai ensivuoden heinäkuuta?

    • Anonyymi

      hienoa, koska avataan suomi ja aletaan töhin?

      • Anonyymi

        Sitten kun epidemia on ohi 1-1.5 vuoden päästä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten kun epidemia on ohi 1-1.5 vuoden päästä

        Sitten kun se on Ruotsissa ohi, eli nopeammin kuin Suomessa, Ruotsalaiset avaavat kaiken. Mutta Suomessa karanteenia on jatkettava, koska ei ole riittävasti "sairastuneita", immuniteetin saaneita.

        Tämä on niin kiva juttu.. .. .auts. Kaikki ovat tottuneet siihen, että on rokote. ja etta rokote on pakko ottaa, ja rokote on voittaja. Mutta kun sitä ei vain ole....Eikä edes tule.

        (jotta siitä ehtisi olla kunnolla iloa)

        "Mutta Suomessa karanteenia on jatkettava, koska ei ole riittävasti "sairastuneita", immuniteetin saaneita."

        Niitä ei ole "riittävästi" missään. Italiasta ja Espanjasta näet, mikä hinta laumasuojan tavoittelusta maksetaan, ja Ruotsille käy samoin, ellei se muuta suuntaansa.

        Historia ei tunne yhtään nuhakuumetta kummepaa tautia, joka olisi laantunut laumasuojaan. Jos sinä tunnet, kerro toki meille muillekin.

        Jaa nuhakuume nujertunut laumasuojaan? Sieltä se jostain puskee aina ainakin pari kertaa vuodessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mutta Suomessa karanteenia on jatkettava, koska ei ole riittävasti "sairastuneita", immuniteetin saaneita."

        Niitä ei ole "riittävästi" missään. Italiasta ja Espanjasta näet, mikä hinta laumasuojan tavoittelusta maksetaan, ja Ruotsille käy samoin, ellei se muuta suuntaansa.

        Historia ei tunne yhtään nuhakuumetta kummepaa tautia, joka olisi laantunut laumasuojaan. Jos sinä tunnet, kerro toki meille muillekin.

        "Historia ei tunne yhtään nuhakuumetta kummepaa tautia, joka olisi laantunut laumasuojaan."

        Niinpä... Miksi tietyt kulkutaudit olivat pitkään hyvin vaarallisia, kunnes niille löydettiin rokote? Miksei kehitetty laumasuojaa?

        Perustuuko "laumasuoja" strategia koronan tapauksessa yhtään mihinkään tieteeseen?

        Vai onko se 100% valehtelua ja tähtää todellisuudessa ihmisten massamurhaamiseen?

        Ja kenties eloonjääneiden tekemiseen liian kroonisesti sairaiksi ja heikoiksi vastustamaan mitään eliitin pyrkimyksiä?

      • Anonyymi

        En minäkään ole sulkeutunut :-) Minun puolesta muutkin voivat aloittaa työt ihan täysimittaisena länsinaapurimme tapaan. Jos jatkamme, on konkurssit, hyväksikäytöt, riidat, tappelut, murhat ja itsemurhat tulossa seuraavana jälkiseurauksena...ja ehkä muut taudit, kun niihin ei enää panna puupennin vertaa painoa.
        Toivottavasti eivät keksi myrkkypiikkejä eli rokotteita, että ainakin valtaosa säästyy hengissä.

    • Anonyymi

      5% sairastuneista kuolee. Eli nykyinen kasvu (100 päivässä) tuo 5 kuolemaa. Tämä näkyy noin kahden viikon päässä. Tämä edellytyksenä että kaikille tehohoitoa saatavissa. Niistä joille ei löydy tehohoitoa 50-80% kuolee.

      • Anonyymi

        5% on aika iso luku. Italiassakin nyt kuollut 0,02 promillea väestöstä. Espanja on aika samansuuruinen väkiluvultaan.

    • Anonyymi

      On se selvästi hidastunut. Todettujen tapausten kahdentumisaika on nyt kuuden päivän verran.

      • Anonyymi

        Ihan kuin suomessa ei mikään muu tapa kuin korona. Kauheeta vouhkaamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan kuin suomessa ei mikään muu tapa kuin korona. Kauheeta vouhkaamista.

        Eihän Suomessa kuole kuin 150 ihmistä päivässä, Tilastokeskuksen mukaan. Ja nyt kaikki on paniikissa kun pari kuolee koronaan. Pelkästään liikenteessä on näiden kuolemien aikana kuollut enemmän ihmisiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän Suomessa kuole kuin 150 ihmistä päivässä, Tilastokeskuksen mukaan. Ja nyt kaikki on paniikissa kun pari kuolee koronaan. Pelkästään liikenteessä on näiden kuolemien aikana kuollut enemmän ihmisiä

        Kyllä, eikä liikenteen hyväksi tällaisia rahoja panna, että olisi turvallisempaa liikkua. Corona vie vähemmän kuin itsemurhat Suomessa. Kuitenkin tästä on saatu sellainen hysteria, että odottaa vain, että kansa tulee kadulle kohta kirkumaan. Tämä vaikkuttaa enemmän sairaalta kuin itse Corona, joka vie omansa, kun on huomaamaton vaeltaja. Lentokoneissa virukset varmasti ovat myös viihtyneet ja virkistyneet matkailusta.

    • Anonyymi

      Meillä on ihan CORONA.bileet menossa! Viski virtaa ja musiikki pauhaa yli 120dB koko talossa. Korvista vaan vuotaa vähä verta, mutta ei se menoa haittaa!!!
      Ja Rinne ... valehtelijoiden klubi tuo Stasila ... ota julkisesti PERSEESEEN, niin uskon edes jotain mitä sanot.

      Useless One

    • Anonyymi

      Katsellaan ensi vuonna tähän aikaan, miten kävi. Optimistisuus ei kannata, kun epidemia vasta alkoi ja pandemia niittää maailmalla väkeä.

    • Anonyymi

      Hymyt hyytyy pilkkaajillakin vai on korona bileitä ym. Kokoontumiset on laitettava heti enintään kahteen henkilöön niin muualla maailmassa. Kurittomuudesta kärsii syyttömät. Viruksen levittäjät on pantava kuriin. Saksassa kurittomille isoja sakkoja jaellaan ja toimii kaikki. Meillä on lässytyksen loputtava. Yritysten toiminnan ennallistaminen riippuu täysin siitä miten nämä kurittomat liikkuu...

      • Anonyymi

        Ruotsissa kuolivat ensimmäiseksi 100 somalipakolaista joten tarkoitus siellä lienee antaa niiden pakolaisten kuolla pois mahdollisimman suuressa määrin ne kun asuu suurperhe ahtaasti monta sukupolvea yhdessö kuten Italiassakin , toki onhan Ruotsissa pakolaisia
        moninkertainen määrä verrattuna Suomeen niin joutaahan niitä menehtyäkin , kun ne
        yrittää tappaa poliiseja siellä

    • Anonyymi

      Miksi tietyt kulkutaudit olivat pitkään hyvin vaarallisia, kunnes niille löydettiin rokote? Miksei kehitetty laumasuojaa?

      Perustuuko "laumasuoja" strategia koronan tapauksessa yhtään mihinkään tieteeseen?

      Vai onko se 100% valehtelua ja tähtää todellisuudessa ihmisten massamurhaamiseen?

      Ja kenties eloonjääneiden tekemiseen liian kroonisesti sairaiksi ja heikoiksi vastustamaan mitään eliitin pyrkimyksiä?

    • Anonyymi

      Nyt on väärä aika purkaa rajoitukset, länsinaapurin mukaan ilmeistä koronaa ei olisi lainkaan, että jatketaan kuin ennenkin, mutta olemme noin 2 viikkoa jäljessä joten epidemia puhkee vasta toukokuun puolella, uusimaa haluaa levittämään taudin mahdollisimman laajalle jos päädytään purkamaan saarto

    • Anonyymi

      Valtio haetuttaa uusia suojavaatteita ja naamasuojia Koreasta oikein Finnsirin laaja-
      runkokoneella , täällä on rajaton määrä kuitukankaita ja ompelutaitoisia ihmisiä
      joutilaana nostaen tyött. korvausta tai kansaneläkettä , miksei suojavaatteita teetetä
      täällä vaan Koreassa / Kiinasaa nälkäpalkalla 5 €/ pv kuten saavat Intiassakin palkkaa
      jolla pitää elättää iso perhe, kyllä täällä pitäisi vaatia että 3. maissa maksetaan kunnollinen palkka , yritysten omistajat siellä pitävät itse 90% liiketulosta , loput
      jaetaan työntekijöille , köyhille jaetaan 2 ateriaa päivässä , nyt koronan aikana
      kukaan ei saa mitään , ei palkkaa eikä köyhäinapua, julkiset eivät kulje ,

      on käsittämätöntä että täällä kylmästi otetaan vastaan orjatyönä teetettyä tavaraa

    • Anonyymi

      Kattelin tos vklo nuoriso eikun yhes,ja eilen urheilusalilla hallilla lähti autoo.Ihmettelin.Koiraani pissitän myöhää.Kokoustilatkin siin on.No mä en oo mikää kyttä,mut ehkä se oli alle 10 hengen porukkaa.

      • Anonyymi

        Tässähän erotellaan jyvät akanoista. Määrätty osa porukasta istuu mökissään ja osa elää kuin siat vatukossa. Kauhun tasapaino säilyy.

        Joku lehti ylistää Sanna Marinia joka luotsaa Suomen viruksen kanssa voittoon! Herraisä sentään mitä potaskaa.

        Meille valehdeltiin, että Suomi on ykkösmaa, kaikeen varauduttu ja ainoa joka pelasi oli se että vanhukset lukittiin himaan.

        Jo ekaviikolla varmuusvarastot käyttöön.
        Vanhustenlaitoksissa ei ole maskeja ja sairaaloissakin jo pulaa.

        Kuka tästä vastaa? Valehdellaan että tavikselle maski on jopa haitallinen, kuinka ilkeävätkään. Greta voisi sanoa, että kuinka te kehtaatte.
        Kuinka tästä vastaavat voivat nukkua yönsä?

      • Anonyymi

        Älä kyttää naapureita, se on alentavaa hommaa. Kannattaa kyllä koira hoitaa ettei tartu tauti ja viedä ulos lenkille. Kuonokoppa vaan muistaa laittaa kuten ihmisllä itämailla.

    • Anonyymi

      Nousut tai samana pysyminen johtuu siitä, että ulkomailta tuodaan Suomeen, jotka ovat valmiiksi sairaita.. Suomessa leviäminen on pysähtynyt mikä on hyvä merkki. Ulkomailla on vielä 40000 suomalaista tulematta ja yksistään Espanjasta 8000.. niistä on varmasti moni sairaana ja tulee tilastoihin... jatketaan edelleen kotona pysymistä niin ei pääse Suomen sisällä leviämään...

    • Anonyymi

      Hyvä juttu tuo Uudenmaan eristäminen! Ne ei ymmärrä pysyä pois edes kuntosaleilta. Pieneneekö aivot lihasmassan kasvaessa? Luulisi että liikuntaa aktiivisesti harrastavat osaisi treenata myös kotona.

      https://www.is.fi/muutlajit/art-2000006458665.html

      • Anonyymi

        Siis mitä? Eikö kuntosalit ole kiinni??? Kun hallitus voi sulkea kuppilat, niin voisi se sulkea kuntosalitkin. On vastuutonta pitää kuntosalit auki koronakriisitilanteessa. Siellähän se korona vasta leviääkin, kun pisarat lentää peräseinälle asti.

      • Anonyymi

        Useisiin kuntosaleihin näkyy sisälle kadulta ja näyttää että niissä on todella vähän porukkaa. Riski pienenee kun valtaosa asiakkaista pysyy pois.

        Muualla Suomessako ne on muka kiinni?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis mitä? Eikö kuntosalit ole kiinni??? Kun hallitus voi sulkea kuppilat, niin voisi se sulkea kuntosalitkin. On vastuutonta pitää kuntosalit auki koronakriisitilanteessa. Siellähän se korona vasta leviääkin, kun pisarat lentää peräseinälle asti.

        Pisarat lentää todella perästä seinälle asti, on se syytä kuntosalit pitää kiinni vastakin ja siirtyä kotipolkemiseen.

    • Anonyymi

      Ehkäpä epidemia oli pannukakku jo alunperinkin suomessa.

      • Anonyymi

        Ei ollut.

    • Anonyymi

      Ainoa lääke virheisiin ja harhaluuloihin on oikea tieto. Oikeaa tietoa saadaan tutkimalla ja testaamalla.

      • Anonyymi

        Ei tämä nyt ihan reisille ole mennyt:
        Espanjassa 165 koronakuolemaa per miljoona asukasta.
        Brexit-Britanniassa 21 koronakuolemaa per miljoona asukasta.
        Ruotsissa 14 koronakuolemaa per miljoona asukasta.
        Tanskassa 13 koronakuolemaa per miljoona asukasta.
        Suomessa 2 koronakuolemaa per miljoona asukasta.

        Ja kannattaa huomata että kaikissa noissa muissa maissa ensimmäinen koronatapaus löydettiin (pari päivää) myöhemmin kuin Suomessa.

    • Anonyymi

      Aivan liian aikaista sanoa mitään. Tartuntojen määrän pitäisi laskea useampana päivänä peräkkäin, ehkä viikon. Lisäksi pitäisi seurata vielä muutamana päivänä, että poikkeaako sairaalaan ja tehohoitoon joutuneiden määrän trendi tartuntojen trendistä. Kun viimein kuolleidenkin määrä (mieluiten 0/päivä) kääntyy laskuun niin sitten alkaa näyttää kohtuu hyvältä. Senkään jälkeen ei vielä kannattaisi alkaa bileitä pitämään, uusi aalto voi käynnistyä helposti. Epidemian laantumisen jälkeen koittaa vielä piiiiiitkä seurantavaihe, jolloin pitäisi testata ja testata, aina vaan testata ja jäljittää tartuntoja ties kuinka kauan. Täysin normaaliin aikaan siirtyminen voi olla vielä todella kaukana, ehkä samanlaiseen globalistiseen huolettomuuteen kuin ennen koronaa ei päästä enää ikinä.

    • Anonyymi

      Hihihi

      • Anonyymi

        Edes kahdeksan metrin väli ei riitä ja virus huitelee ilmanvaihtokanavia pitkin, uima-altaassakin lymyää.
        Menee jo naurettavaksi tämä touhu.
        Poliireppanat kyttäävät teiden varsilla, vaikka kännykkätietojen avulla voitaisiin nähdä missä hemmo huitelee.

        Armeija kohta joka maassa kaduilla ja ihmset poteroissaan, vanhukset jo viikkoja. Eivät reppanat pääse enää sängyistä ylös, vaikka käsky kävisi ja konepistoolin kera.
        Muka testaustilastoja, vaikka vain Musiikkitalon eliitto meilläkin testataan ilman tukehtumisvaaraa, muut saavat odottaa että on tukehtumaisillaan.
        Monissa maissa kuoleita ei merkitä virukseen kuolleiksi jos ei ole testattu, näin virukseen kuolleiden määrä pysyy säällisenä.
        Kuolemme kohta veetutukseen, johon ei ole tautimääritystä, vielä.
        Ja Sanna Marin jää historiaan siitä kuinka luotsasi Suomen tähän.

        Tämähän on iso vitsi koko virus!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämähän on iso vitsi koko virus!

        Lääkärien mielestä ei taida olla.

    • Anonyymi

      Miten mitkään toimenpiteet voivat näkyä missään tilastossa, kun kukaan ei tiedä, montako koronatartunnan uhria maassa on? Suomessahan ei testata kaikkia, joilla on oireita. Tämän seurauksena varmaankaan kaikki oirehtivat eivät edes ota yhteyttä lääkäriin.
      Älytöntä uutisointia tällainen.

      • Anonyymi

        Juu, tämän uutisointi näin näkyvästi on hiukan vastuutonta. Tarkoitus ehkä oli hyvä, mutta se voi tuudittaa ihmiset luulemaan, että kohta taas on turvallista liikkua ulkona. Näin ei ole. Riski todennäköisesti päinvastoin lisääntyy päivä päivältä ainakin jonkin aikaa vielä.

      • Anonyymi

        Ja tosiaan todettujen tartuntojen määrä ei kerro mitään, kun testaamisen määrä ja kohdistus vaihtelee suuresti ja osin satunnaisesti päivästä ja viikosta toiseen.

        HUS:n alueella kirjattiin maanantaina 37 uutta tartuntaa. Tartuntojen määrä on ollut sairaanhoitopiirissä viime päivät alenemaan päin.

        – Näin on ollut, mutta jostain syystä näytteisiin on hakeutunut pikkuisen vähemmän ihmisiä. Positiivisten suhteellinen osuus on kasvanut näytteissä, HUS:n infektiosairauksien linjajohtaja, ylilääkäri Asko Järvinen selvittää.

        Järvinen ei oleta, että valoa on vielä tulossa. Hänen mukaansa ei voida sanoa, että epidemia olisi taittumassa.

        – Olemme vielä epidemian alkuvaiheessa kaikin tavoin.

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006458955.html

        Worldomedia.infio. Siellä mennään tätäpäivää. Eli nyt tartuntoja suomessa yhteensä 1418 . .66 uutta tartuntaa. Htl on eilisiä lukuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tosiaan todettujen tartuntojen määrä ei kerro mitään, kun testaamisen määrä ja kohdistus vaihtelee suuresti ja osin satunnaisesti päivästä ja viikosta toiseen.

        HUS:n alueella kirjattiin maanantaina 37 uutta tartuntaa. Tartuntojen määrä on ollut sairaanhoitopiirissä viime päivät alenemaan päin.

        – Näin on ollut, mutta jostain syystä näytteisiin on hakeutunut pikkuisen vähemmän ihmisiä. Positiivisten suhteellinen osuus on kasvanut näytteissä, HUS:n infektiosairauksien linjajohtaja, ylilääkäri Asko Järvinen selvittää.

        Järvinen ei oleta, että valoa on vielä tulossa. Hänen mukaansa ei voida sanoa, että epidemia olisi taittumassa.

        – Olemme vielä epidemian alkuvaiheessa kaikin tavoin.

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006458955.html

        Vaikka joku päivä lenisi, todellinen nousu on vasta 2-3 viikon kuluttua. Ikävää, mutta lienee totta. Vielä ikävintä, vain kiinassa on vähenemistä, ei muualla , kai.

    • Anonyymi

      Persujen mielestä virus on vihervasemmistolainen salaliitto. Todellisuudessa Suomesta on tehty Marinin johdolla Pohjois-Korea. Rajat on kiinni ja kaikki on kielletty. Kaikki mediassa ja internetissä oleva tieto ei ole todellista tietoa maailman tilanteesta, vaan hallituksen manipuloimaa. Mitään virusta ei oikeasti ole, vaan on Marinin keksintö.

      • Anonyymi

        Lopeta tuo politikointi, ei se kiinnosta virusasiassa joltisenkaan.!!

      • Anonyymi

        Pääseekö turvapaikanhakijat Pohjois-Koreaan? Ei pääse, mutta Suomeen pääsee edelleen... Ja toisaalta omia kansalaisia valvotaan. Suomea viedään viruksen varjolla kohti vihervasemmiston unelma-aikaa.

    • Anonyymi

      Toukokuun lopulla on vasta huippulukemat, kuulemma. 😬

    • Anonyymi

      Suomalaiset on muutenkin kyllä eristäytyneitä :-)
      Ruotsalaiset on älykkäitä, he osaavat ja tietävät seuraukset.
      Suomi ajaa itsensä perikatoon. 1990 oli itsemurhatilastojen kärkiaika 1500 !
      Silloinkaan ei osattu auttaa elinkeinoelämää vaan myytiin raharikkaille täysin toimivat yritykset polkuhintaan ulosotoin ja huutokaupoin. Mauno Koivisto taisi tuolloin johdattaa. Se aika vaikuttaa vieläkin ja nyt lyötiin naulaa taas arkkuun.

      Ruotsin talous on kunnossa, olisi hullua ajaa se lainvastaisesti kumoon sulkemalla maan toiminta. Suomi sen sijaan osaa sulkea ja ottaa miljardilainat, joista se ei koskaan tule selviämään, kyllä lainanantajat, rahakirstun haltijat (kaikkien luulisi tietävän ketkä) osaavat kiristää sitten nyörit ja Suomi on polvillaan ja tekee mitä vaan. Surkea kohtalo seuraaville sukupolvile perintönä. Siis oikeastaan ei ole perittävää, on vain velkoja.

      • Anonyymi

        No miksi ruotsalaisilla on pulaa sairaalan henkilökunnan suojavaatteista ja välineistä???
        Tai onko kruunu menettänyt arvonsa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miksi ruotsalaisilla on pulaa sairaalan henkilökunnan suojavaatteista ja välineistä???
        Tai onko kruunu menettänyt arvonsa....

        Kruunu on menettänyt arvoaan, siksi Ruotsin vienti on vetänyt.

    • Anonyymi

      Uusien tartuntojen määrä heittelee holtittomasti, mutta vaikea sanoa kuvastaako se todellisten tartuntojen määrän vaihteluja vai esimerkiksi testausten epätasaisuutta. Joka tapauksessa merkkejä siitä, että epidemia ei ole Suomessa riistäytymässä hallinnasta on ollut jo jonkin aikaa. Koronan laantumisesta ei kuitenkaan ole vielä selviä merkkejä. Vaikka kohtuu hyvältä kyllä näyttää niin eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Sitten kun sairaalapotilaiden ja tehohoidossa olevien määrä tipahtaa voidaan jo alkaa äimistellä, että tulipas se tautihuippu yllättävän nopeasti. Maassa tunnutaan jo mietittävän laantumisvaihetta, mikä on hyvä asia koska siihenkin kannattaa varautua ajoissa.

    • Anonyymi

      Tämä on propagandaa, jota aina näemme varsinkin iltapäivälehdistöstä jos niitä ylipäänsä luemme?
      Ilman mitään näitä toimia, olisi tilanne ihan sama tai parempi? Mistä tuon voi tietää, kuitenkin naapurimaassa menee paremmin kuin täällä.

    • Anonyymi

      No voi luoja kuinka tästäkin vouhotetaan niin vitusti -_-.

      Kolera ei ole vaarallinen jos olet nuori ja perusterve henkilö, vanhukset ja heikkokuntoiset ovat asia erikseen. En väitä etteikö ole asiallista välttää taudin leviämistä, mutta jumalauta sitä paniikkia jonka joku suutaan suojaamatta aivastava aiheuttaa noissa kauppajonoissa.

      Ihmisiä kuolee maailmalla kuukaudessa ebolaan, Koleraan, Malariaan ja puutostauteihin vitusti enemmän, kuin Korona on tappanut ihmisiä maailmalla tämän koko epidemian aikana.

      Korona virus, joka on vakava vain koska se tarttuu helposti ja tappaa vanhuksia ja heikkokuntoisia (eli näitä puutostauteja sairastavia) ja ihmiset ovat kauhissaan menossa hamstraamaan kaupasta käsidesit ja vessapaperit viimeistä pakettia myöten pois.

      Korona on vakava koska siihen ei ole vastalääkettä, se leviää helposti ja tappaa heikot ihmiset, epidemian jälkeen ihmisiä tulee kuolemaan ties mihin tauteihin vitusti koronaa enemmän, eikä kukaan suostu edes tarjoamaan lämmintä kahvia ja pullaa katukerjäläiselle ja sanoa "Koeta pärjätä"

      Afrikassa ihmisiä kuolee tauteihin koska heillä ei ole varaa edes peruskoulun käymistä varten lääkkeistä puhumattakaan, ne harvat jotka onnistuvat tänne pääsemään on monen mielestä vain loisia joista pitää hankkiutua eroon, samalla moni suomalainen nauttii lähes ilmaisesta terveydenhuollosta ja jopa vähempiosaistenkaan ei tarvitse murehtia muusta, kuin kuinka kauan täällä vitun terveysaseman vastaanotolla pitää istua?.

      Pysykää vittu kotona, peskää kätenne kun käytte paskalla yms. ja odottakaa rauhassa tämän epidemian loppumista.

      Ai niin, ikävä kyllä et pysty välttämättä välttymään tartunnalta ollenkaan (jonkun on katos tuotava sieltä kaupasta se pienikin määrä ruokaa, mitä on kaupassa tarjolla), sinun on vain huolehdittava ettet tartuta muita ja hakeuduttava hoitoon jos näin käy, ja ole vittu kiitollinen, että meillä on julkinen terveydenhuolto, tosin vitun pahasti alityöllistetty sellainen

      • Anonyymi

        Älä ole varma ettei nuoretkin saa... Viruksilla on ominaisuus uusiintua todennäköisesti tulee uusia korona ja ne ovat erillaisia lääkittäväksi jo ovat jo rokotteen löytäneet niin ongelma jatkuu.
        Te, jotka asutte alueilla joissa on kesäisin sääskiä niin hankkikaa kalastajan sääskiverko suojaamaan muiden vaatteiden lisäksi sillä on mahdollista, että niistä tukee aitoja pommikoneita korona pommeineen!

      • Anonyymi

        Yksi emävale jota edelleen mielellään jopa suomen päättäjät levittävät ulkomaille on se että täällä olisi ilmainen terveydenhoito. Ei ole! En tajua mistä tuo soopa juontaa juurensa.
        Tai ilmankos sitä ulkomaille mainostetaan koska se on yleensä ilmainen juurikin niille pummeille. Menepä suomalaisena valittamaan oloasi niin ensimmäisenä sinulle lyödään lasku.
        No itse olen kohtuu hyvä tuloinen ja omaan terveysvakuutuksia jos jonkinlaisia joista juuri sain lääkäri/hoito/matka yms kulut kuitattua viidenkympin omavastuulla tapaturmasta seuranneesta hoitorumbasta.

        Suomessa on kallimpaa asiakkaalle kuin monessa muussa Euroopan maassa.

      • Anonyymi

        Minkä takia afrikkalaisilla ei ole eikä varmaan tule koskaan olemaankaan "ilmaista" terveydenhuoltoa, saatikka muutakaan? Ko. maanosassa on maailman rikkaimmat luonnonvarat ja pisimmät kasvukaudet ja silti olllaan aina surkeita, ilmeisesti maailman tappiin saakka. Ei auta lahjoitetut miljardit eikä mikään muukaan.

        Niin joo, ja se meidän "ilmainen" terveydenhuolto on "ilmaista" yhtä vahvalla logiikalla kuin että sähkö tulee seinästä. Eikä se ole ilmaista täällä enää edes käytännössä.

        Mistä näitä elämänkoululaisia sikiää?

    • Anonyymi

      Yle uutisissa hyvä uutinen Etelä Korean koronasta, miksei meillä toimita noin?

    • Anonyymi

      Hongkongilaiseen kuoli suomessa noin 1780 ihmistä, maaimassa jopa miljoona. Siihen on vielä matkaa.

    • Anonyymi

      Miksi Suomi ei sulje rajoja? Haaparannan kautta virtaa koronaa ilmeisesti päivittäin.

      • Anonyymi

        Ei sieltä ole ketään tullut!

      • Anonyymi

        Käyttäkää suojainmaskia jos niitä on, siitä hyötyvät erityisesti vielä terveet esim. kaupoissa käydessään ja pandemiaa voidaan ainakin jarruttaa.

        Suomi on outo oikeusvaltio, sen asiantuntijat saa kertoa , ettei tartuntoja vähentävää suojausta ole välttämätöntä taviksien käyttää, tai ettei siitä ole juuri hyötyä.

        Niinkuin luonnossa, vain oma terve harkinta ja varovaisuus on valttia tässäkin.

    • Anonyymi

      Pari yhteenvetoa mitä päällimmäisenä tulee mieleen tästä hysteriasta median toitottamana.
      A. Lähes kaikki kuolee.
      B. Ne jotka ei kuole jää ainakin työttömäksi eikä ainakaan ikinä enää työllisty.

      Joten onko tässä sitten enää millään mitään väliä. Mad Max ajat koittaa.

      • Anonyymi

        Miksei ne ikinä enää työllisty? Ei kun opiskelemaan tehohoitajaksi.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jokaiselle testi kotiin ja jos testi on positiivinen
      pyydetään ilmoittamaan asia viranomaisille.
      Rikollisesta toiminnasta 12v linnaa ,koska
      virus on tappava.Pandemia ei olisi tullut suomeen lainkaan ,jos asian suhteen oltaisiin
      oltu viisaita.Tyhmyys maksaa ihmishenkiä.

    • Anonyymi

      Suomalaisten kansanluonne on suuri etu tällaisessä kriisissä. Small Talkia suomalaiset ovat aina vierastaneet ja metsissä liikkuneet. Nyt metsissä alkaa olla jopa ruuhkaa.

      • Anonyymi

        Toivottavasti eivät tartua eläimiä siellä. Eläimet on kivoja, ihmisetkin joskus.

    • Anonyymi

      Tartuntojen määrän ollaan sanottu menevän alaspäin jo kolmatta päivää peräkkäin. Hyvä niin jos trendi jatkuu.
      Se ei kuitenkaan auta siinä että tartuntoja on jo reilusti yli tuhat kappaletta ja osa heistä joutuu sairaalahoitoon lähipäivinä ja tämä saa tilastot näyttämään pahemmilta kuin ne ovat.
      Hoitoon joutuvia tulee lähipäivinä lisää vaikka kaikki uudet tartunnat menisivat heti huomenna nollaan. Se johtuu sairauden keskimääräisestä viiden päivän viiveestä tartunnasta oireisiin.

    • Anonyymi

      Mitä luulette että käy kun 3000 ihmistä sairastanut taudin ja 5 miljoonan maa avataan uudestaan? Laitetaanko maa taas kolmeksi kuukaudeksi kiinni? Marinin hallitus onnistuu tekemään tällä 100 miljardia lisävelkaa TEILLE ja te maksatte siitä työttömyydellä, veroina ja köyhyytenä.

      • Anonyymi

        Kyllä pitäisi miettiä kiivaasti miten saadaan talous pyörimään. Kai suojavaatteissa voi töitä tehdä muuallakin kuin sairaalassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä pitäisi miettiä kiivaasti miten saadaan talous pyörimään. Kai suojavaatteissa voi töitä tehdä muuallakin kuin sairaalassa.

        Näkyi tuolla yksi tänään, jolla oli kuonosuoja, oli varmasti viruksen kantaja. On hyvä suojella kanssaihmisiä, varsinkin jos yskittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkyi tuolla yksi tänään, jolla oli kuonosuoja, oli varmasti viruksen kantaja. On hyvä suojella kanssaihmisiä, varsinkin jos yskittää.

        Saatoin olla minä, käytin suojaa siksi että perheessä on yksi riskiryhmään kuuluva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä pitäisi miettiä kiivaasti miten saadaan talous pyörimään. Kai suojavaatteissa voi töitä tehdä muuallakin kuin sairaalassa.

        Voi.

        Ja suojavaatteita voi tehdä, niillä on nyt kysyntää.

    • Anonyymi

      Tilanne ei ole vielä ohi. Tämä ei ole kriisin loppu. Se ei ole edes lopun alku. Kuitenkin se on sentään alun loppu.

    • Anonyymi

      Niin, että lisääntyneet tapaukset kun ollaan eristyksissä!!
      Ei auta näemmä eristyskään sitten.

    • Anonyymi

      Monessa paikassa vaanii korona etsii uusia kohteita

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Suomaalainen käyttäytyy niinkuin media haluaa, kerrotaan jostain joka saattaa loppua?, no suomaalainen menee sitä vasiten hakemaan ja sallitun max. määrän, oli sitten wc-paperia tai hernekeittoja tai "kuivamuonaa", kakki on hetkessä loppu joka saatanan marketista, ja eläkeläiset vaan hymyilee, kun he ovat jonottaneet ne tuotteet loppuun kauppujen hyllyiltä, mielentilassa: mulla on, onks sulla?
      No toivotaan et bensaa riittää tankeilla, kun toi maailmanpolitiikka on kuitenkin aika epävakainen, mä meen kyl tänään tankkaamaan tankin täyteen ja lisäks pari jerrykannuu, ettei heti lopu.

    • Anonyymi

      Nyt pitäisi kiireesti suunnata katse talouden korjaamiseen. Sairautta ei voiteta ilmaiseksi. Kun suojavaatteita saadaan lisää, niin kai ihmiset voi palata työpaikoilleen ne päällä töitä tekemään, jos ei ole etätyö mahdollisuutta. Kauppaan ja apteekkiin hengityssuoja ja hanska pakko kaikille kunnes korona on voitettu.

      Yhteiskuntaa ei voi pitää kauaa pysäytettynä tai perikato meidät vie.

      • Anonyymi

        Kari Peto vie ketään muuta kun sun.

    • Anonyymi

      kiinalaiset ruotuun, lopettakaa se lepakoiden syöminen ja kiinan valtio vois hommaa ruokaa ettei tarvi näitä koronaeläimiä syödä..
      sama afrikkaan , järkeä ja apua peliin niin saadaan nää epidemiat loppumaan ennenkuin ne alkaa
      ainiin mutta kun ei ole,rahaaaaaaa

      • Anonyymi

        Kiinassa on syöty lepakoita sun muita erikoisempia elukoita maailmansivu, ja nytkö se korona tuli siitä? Uskokoon ken tahtoo.

    • Anonyymi

      Toivottavasti eivät aukaise Ruotsin rajaa harkitsemattomasti. Ruotsissa kuollut Suomeen verrattuna 15 kertainen määrä ihmisiä jo nyt. Ruotsi halusi suojella talouttaan leväperäisillä toimenpiteillä. Nyt tarjoavat tehohoitopaikkoja vastineeksi jos raja pidetään auki!

      Rajan auki pitämisellä ulosmitattaisiin kaikki Suomen tekemien rajujen toimenpiteiden hyöty 100%:sti ja tähän saakka aiheutuneista toimenpiteistä seuraavan laskun päälle tulisi vielä Suomessa sairastuneiden määrän kasvu. Norrbottenin alueella on jo nyt todettu aika paljon tartunnan saaneita vs Suomen puolella.

    • Anonyymi

      Meidän suomalaisten on tärkeä ymmärtää se, että olemme noin kuukauden Italiaa jäljessä. Ja vastaavasti noin 2 viikkoa jäljessä Ruotsin, Norjan ja Tanskan tilanteesta.

      Joten meidän suomalaisten ei todellakaan kannata vielä juhlia ja kuvitella, että tämä koronatilanne olisi jo Suomessa selätetty.

      Seuraavat 3-4 viikkoa ovat erityisen tärkeitä ja kriittisiä, jolloin näemme, millä vauhdilla sairastuneiden ja sairaalahoitoa tarvitsevien määrä kasvaa.

      Joten nyt on todella tärkeää, että jokainen suomalainen noudattaa hallituksen ohjeita, jotta saamme tartuntavauhtia hillittyä Suomessa.

      Eristäydy, pysyttele kotona oman perheen kesken ja vältä fyysisiä kontakteja muiden ihmisten kanssa. Ja huolehdi tehostetusta käsihygieniasta.

      Jos jotain positiivista tässä on, niin hyvä asia on tässä se, että tauti saapui Suomeen myöhemmin kuin muihin maihin, joten voimme oppia muiden maiden tekemistä virheistä ja myös heidän mahdollisista onnistumisista. Mitkä toimet ovat auttaneet jne. Ja esim. mitkä lääkkeet ovat auttaneet sairaiden hoidossa jne.

      Alla olevasta linkistä voi tutkia eri maiden tilannetta, eli linkistä löytyy tiedot maakohtaisesti:
      sairastuneiden määrät, sairaalahoitoon joutuneet, tehohoitoon joutuneet sekä kuolleiden lukumäärät per maa.

      Lisäksi jokaisen maan kohdalla on linkki kyseisen maan lähdetietoihin. Joidenkin maiden lähdetiedoista löytyy myös esim. ikätiedot tehohoitoon joutuneista ja kuolleista. Ikävä kyllä koronaan näyttää kuolleen myös jonkin verran keski-ikäisiä ja nähtävästi myös muutamia nuorempia, vaikkakin suurin osa kuolleista on ainakin tähän mennessä iäkkäitä.

      https://www.worldometers.info/coronavirus/

      • Anonyymi

        Mihin tämä Suomen jäljessäolo oikein perustuu? Ennen eristäytymistä Suomalaiset kuitenkin reissasivat ahkerasti ympäri maailmaa, myös ns. riskialueilla ja varsinkin tietysti Ruotsissa. Miksi se olisi tullut siis ensin vaikka Italiaan? Eihän ihan viimemetreille saakka Helsingissäkään voinut olla kävelemättä näkemättä esim. kiinalaisia turisteja.

        Loogisesti tämä tarkoittaa sitä että ettei virus tartukaan kovin helposti, tai siitä että useammat kuolemat johtuvatkin enemmän esim. väestön ikäjakautumasta tai muista kansanterveydellisistä syistä.

        Mutta mitä näitä pohtimaan, elämmehän logiikan ja järjen jälkeistä aikaa.

        Tämä muista maissa "jäljessäolo" on tietysti loistava keino pitää yllä pelon ilmapiiriä, jolla perustella eristäytymistä. "Jos emme eristäydy, meille käy kuten heille."

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      THL:n ennusteiden perusteella on arvattavissa, että tiukimmat rajoitteet puretaan noin 12 viikon kuluessa 11.3.2020 lähtien plusmiinus jotakin riippuen esimerkiksi rajan yli Ruotsista tulevista tartunnoista. Silloin epidemia lähtee nousuun tasaisesti eikä ylikuormita sairaaloita. Tuo ajankohta olisi kesäkuun alussa.

      Jos eristys jää liian lyhyeksi (4 tai 8 viikkoa) leviää epidemia kuin kulovalkea heti eristyksen päätyttyä. Samoin käy jos eristys on liian pitkä (laskelmissa 20 viikkoa). Ainoa mikä liian lyhyessä ja liian pitkässä eristyksessä eroaa on ajankohta jolloin epidemian hyvin nopea piikki tapahtuu.

      Sellaista vaihtoehtoa ei enää ole jossa epidemia ei saavuttaisi hyvin suurta osaa suomalaisista.

      • Anonyymi

        "Sellaista vaihtoehtoa ei enää ole jossa epidemia ei saavuttaisi hyvin suurta osaa suomalaisista"

        Totta kai se vaihtoehto on, jos halutaan olevan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sellaista vaihtoehtoa ei enää ole jossa epidemia ei saavuttaisi hyvin suurta osaa suomalaisista"

        Totta kai se vaihtoehto on, jos halutaan olevan.

        Kerropa siis millä tavalla sinun mielestäsi enää tässä vaiheessa saadaan pandemia pysäytettyä Suomessa. Rajat totaalisesti kiinni henkilöliikenteeltä, kaikki muut kuin elintärkeät kaupat kiinni, tiukka ulkonaliikkumiskielto 6 viikon ajaksi?

        Kun meillä ei ole luotettavaa koronavirustestiä niin testaamalla ei voi osoittaa kenenkään olevan terve.

    • Anonyymi

      Miten näitä riskiryhmiä (tai ketään ylipäätään) suojellaan yhtään miltään enää tulevaisuudessa, kun siihen ei ole varaa tämän jäkeen kun talous on tuhottu heidän "suojelemisekseen".

      Pumpulissa eläneet ihmiset eivät ymmärrä vahvan talouden tärkeyttä näissä asioissa, tai heillä on taka-ajatuksena aivan muita asioita kuin ihmisten hyvinvointi.

      Huomatkaapa sellainen, että jos virus unohdetaan, niin tässähän ajetaan punavihreää unelmaa kuin käärmettä pyssyyn.

      • Anonyymi

        Viruksen unohtaminen vaan ei onnistu eli tähän ei todellakaan olisi ryhdytty ellei maailmalla ja kohta myös meillä kuolleiden määrä ylittäisi ruumishuoneiden kapasiteettia.

        Salaliittoteorioille on sitten ihan oma palstansa eli jatkot sinne.

        Mitenköhän ne on ennen riittäneet kun maailmassa kuolee kokonaisuudessaan 56 miljoonaa ihmistä vuodessa? Eli yli 4,6 miljoonaa kuukaudessa.

        Nyt on mennyt vain muutama kymmenentuhatta "lisää" parin kuukauden aikana. Mutta moniko heistäkin olisi kuollut muutenkin, kun esimerkiksi Italiassa kuolleiden keski-ikä huitelee siinä 80 paikkeilla.

        Italiasta muuten aina unohdetaan mainita että siellä on Euroopan korkein mediaani-ikä., joten myös eniten kuolleita. Uhrien ikää ei yleensä mainita muutenkaan, paitsi kun löydetään ne muutamat nuoremmat menehtyneet. Mutta mitenkäs muuten, kun halutaan antaa kuvaa vaarallisesta taudista joka niittää kenet tahansa.

        Onhan se vaarallinen, kun kuollut niin paljon porukkaa italiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se vaarallinen, kun kuollut niin paljon porukkaa italiassa.

        Porukkaa? Kyllä, keski-iältään kasikymppisiä nuorukaisia, kuten täälläkin. On suuri tragedia että lähtivät niin aikasin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Porukkaa? Kyllä, keski-iältään kasikymppisiä nuorukaisia, kuten täälläkin. On suuri tragedia että lähtivät niin aikasin.

        Entä jos kyse olisi sinusta itsestäsi tai läheisestäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä jos kyse olisi sinusta itsestäsi tai läheisestäsi.

        Sanoisin että pitkällä juoksulla tästä syntyvä valtava lama on pajon pahempi uhka läheisilleni kuin mitä tämä virus on. Ja ei vain iäkkäimmille, vaan kaikille.

        Ja jos olisin itse 70-80 vuotias, niin huolehtisn enemmän lapsieni ja lasten lasteni tulevaisuudesta kuin omastani, mitä ei enää olisi enää muutenkaan.

    • Anonyymi

      THL ja Sanna Marin ovat tehneet upeaa työtä.

      Jatkakaa samaan malliin!

      • Anonyymi

        Tässä saattaa olla ratkaisu tähn ongelmaan. Jo sairastuneilla on vastaainetta veressä ja kun se laitetaan sairaisiin niin heilläkin on vastustuskyky tähän sairauteen. Toimiin kiinassa linkki artikkeliin tässä. https://www.ksml.fi/ulkomaat/Kiina-pyytää-koronavirustartunnasta-parantuneita-luovuttamaan-verta-–-kiinalaisviranomaisten-mukaan-plasma-auttaa-sairaiden-hoidossa/1513477

    • Anonyymi

      Jokainen voi miettiä sitä että olisiko se virus parempi sairastaa nyt, vai vasta kun ruskeat oikeasti läjähtää tuulettimeen...

    • Anonyymi

      Siis mihin tilastoon nyt tässä viitataan, tähänkö https://ourworldindata.org/coronavirus-data ? Totuushan on se, että mitenkään ei voida tietää sitä että millainen tilanne Suomessa olisi nyt jos rajoitustoimenpiteitä ei olisi tehty. Miten esimerkiksi Uudenmaan eristäminen on vaikuttanut koronatilanteeseen? Jos ihmiset olisivat mökeilläään, niin eikö tarttuvuusriski olisi ollut pienempi?

    • Anonyymi

      Pandemia häviää kun yli 60 prosenttia sairastaa oireettomana tai oireellisena pätee kaikkiin pandemioihin, silloin leviäminen hidastuu merkittävästi.

      Tilastoinnissa on selvinnyt seuraavaa mm Ruotsista.
      https://www.youtube.com/watch?v=jYZjW11EiHI

    • Anonyymi

      Eristäytymisen myötä tulee luultavasti mielenterveydellisiä ongelmia puhumattakaan taloudellisista ongelmista. Hulluja päätöksiä poliitikoilta mutta laki ei vaadikkaan heiltä hyviä päätöksiä vaan he voivat pyörtää vaalipuheensa täysin

      • Anonyymi

        "Eristäytymisen myötä tulee luultavasti mielenterveydellisiä ongelmia..." Tuon ongelman hoitamiseksi ei paljon vaadita. Tai no..., ehkä se on joillekin liikaakin. Eristäytyminen "vaatii" mm. kekseliäisyyttä tekemisen kehittelemiseksi, hyvän itsetunnon, ja kärsivällisyyttä. Näillä kolmella ominaisuudella pääsee jo pitkälle.

        Nyt vähän luottoa itseenne ihmiset.

    • Anonyymi
    • Moro lajitoverit!

      Me kuollaan kaikki!

    • Anonyymi

      Vituttaa toi uutinen tossa. Jotenki oli semmonen vittumainen tuntu kun luin kokonaan. (oon muuten musta ihan näin btw) (oon valkonen btw) (en lukenu uutista loppuun btw) :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD Asian date

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6353
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4086
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2506
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1990
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1478
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe