Korona: Kunta jätti sairaat vanhukset heitteille TAAS!!!

Anonyymi

Kuusamon kunta on ilmeisesti päättänyt jättää koronakriisissä riskiryhmään kuuluvat liikuntarajoitteiset vanhukset ilman ruokaa. Kunta on sopinut että kaupat saavat toimittaa ruokalähetyksiä vain 10 kilometrin päähän kaupasta. Tyytyväisenä ruokalähetyksiä saavat nuoret ja terveet ihmiset, joilla ei THL: mukaan pitäisi olla mitään huolta.
Sen sijaan riskiryhmään kuuluviat vanhukset on jätetty kylmästi ruokalähetysten kuljetuspalvelun ulkopuolelle, jos he sattuvat asumaan hieman kauempana kuin 10 kilometrin päässä kaupasta.
He, joiden liikkuminen on muutenkin hyvin hidasta ja riskialtista liukkaalla kelillä ja jotka tarvitsevat kauppa-asiointiin kuljettajan ja avustajan, heille ei kaupasta kuljeteta ruokatilauksia!
Kaupasta johtoa myöten kerrotaan kuinka hyvin kaupat noudattavat kunnan määräystä ja kuinka heille sataa kiitoksia nuorilta ihmisiltä kun kauppa nyt kerää ja tuo ruuat kotiovelle vain 5 euron kustannuksella. Mutta ei näille riskiryhmään kuuluville vahuksille. Ymäärrystä ei löydy vanhuksille, jotka hädissään yrittävät soittaa kauppaan ja saada tilaustaan kotiin.
Hätäratkaisuna kauppa tarjoaa vanhuksille toki puhelinnumeroa, josta heidän pitäisi itse osata neuvotella itselleen kuljeltuspalvelu. Mutta tämä numero ei vastaa kukaan!! Eli numeron antaminen on vain silmänlummetta. VANHUKSET ON JÄTETTY YKSIN ilman mitään mahdollisuutta saada ruoka-apua. Näin KUUSAMOSSA!
Se että tämän järjstelmän luoneet ihmiset laajasti kehuskelevat itseään ja toimintaansa, ei poista sitä, että kun joustoa ja ymmärrystä vanhuksia kohtaan ei ole, myös Kuusamossa tulee löytymään kotoaan nälkään ja lääkkeiden puutteeseen kuolleita riskiryhmään kuuluvia. Siksi että he sattuivat asumaan 11 kilometrin päässä kaupasta, joka hymyssäsuin itseään kehuen jätti heidät ilman palvelua.
Jos korona ei tapa näitä heikoimmassa asemassa olevia vanhuksia niin nälkä
Tämä on tapahtunut jo Italisassa ja Espanjassa. Kuusamo seuraa perässä.

56

3122

    Vastaukset

    • Eikö Hallitus määrännyt yli 70 vuotiaat riskiryhmään karanteeniin? Tuo toimintahan on kunnalta ja yrityksiltä heilleellejättö. Kunnan vastuullahan on tarjota kaikille samat palvelut.
      Ei muuta kun rikosilmoitus menemään kunnan toiminnasta. Kyllä sieltä löytyy joku vanhuspalveluista vastaava henkilö. Vastuuseen vaan. Kantelua myös valtakunnallisestikin.

      • Aivan järkyttävää toimintaa. Mitkä ovat nuo kaupat? Tehdään joukko boikotti.


      • Kaikilla on oikeus saada apua ja tukea asiointiinsa. Kunta ei rajaa sitä millään tavalla. Kunnan neuvonta - ja palveluohjausnumeroa on ilmoitettu monessa yhteydessä, myös kirjeessä. Sieltä saa apua!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikilla on oikeus saada apua ja tukea asiointiinsa. Kunta ei rajaa sitä millään tavalla. Kunnan neuvonta - ja palveluohjausnumeroa on ilmoitettu monessa yhteydessä, myös kirjeessä. Sieltä saa apua!

        POSTIN MUKANA VOI TILATA RUOKALÄHETYKSENSÄ.


      • no...nythän ollaan Koillismaalla, jossa kaikki perustuu valheeseen, vääryyteen ja piittaamatomuuteen....


      • Anonyymi kirjoitti:

        POSTIN MUKANA VOI TILATA RUOKALÄHETYKSENSÄ.

        tulee viikon kuluttua, pilaantuneena, postin kulkuunkan ei ole mitään luottamista...


      • Anonyymi kirjoitti:

        POSTIN MUKANA VOI TILATA RUOKALÄHETYKSENSÄ.

        Postihan ei osaa muuta kuin sekoilla, puhelimeeni tullut 4 viestiä 600 km:n päästä Jyväshyvän postiin tulleista lähetyksistä, jotka eivät ole minulle eikä ilmoitusnumero ole minun numeroni mutta POSTI vaan sitkeästi lähettää viestejä ja vaikka yritin asiaa selvittää paikallisen postin kanssa niin eikös taas eilen tullut ilmoitus....postiin ei voi luottaa missään asiassa, on meiltä hävinnyt postilähetyksiä ja viety nimipäiväraha, matka 500 km kestänyt yli kuukauden ym. ym. en tule sen firman puoleen kääntymään kuin ihan hätätilanteessa, jota ei varmaankaan tule....


    • On kunta keksinyt hyvän keinon päästä eroon vanhoista ja sairaista. Jos ei asu vanhusten joukko asunnossa ja kuole siellä koronaan niin sitten nälkä vie. Ei voi muuta kun taas onnitella Kuusamoa. Sehän on ennenkin ollut julkisuudessa näissä asioissa. On taas kunnan johtaja ylpee kun hoitaa näin asiat.

      • Sama huoli itellä. Savossa ollaan. Iäkkäät sukulaiset Kuusamossa. Olivat kans kuulleet ruokakuljetuksesta mutta heillekin vastattu ei toimiteta. Lähempänä kauppaa on kuulemma näläkäsiä. Niille vuan kaupat toimittaa. Yritin ite soittaa. Kaupasta sanovat että minun pittää neuvotella vanhusten ostosten toimitukset. Numero ei vastaa. Eikähän miulla ole valtuuksia tehä vanhuksille tilejä. Ite ovat asiat houtaneet mutta nyt eivät koronan takia pysty. Omalta tililtä minun olisi vielä vaikia maksaa. Työt loppunu ja palaknmaksu pätkii.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sama huoli itellä. Savossa ollaan. Iäkkäät sukulaiset Kuusamossa. Olivat kans kuulleet ruokakuljetuksesta mutta heillekin vastattu ei toimiteta. Lähempänä kauppaa on kuulemma näläkäsiä. Niille vuan kaupat toimittaa. Yritin ite soittaa. Kaupasta sanovat että minun pittää neuvotella vanhusten ostosten toimitukset. Numero ei vastaa. Eikähän miulla ole valtuuksia tehä vanhuksille tilejä. Ite ovat asiat houtaneet mutta nyt eivät koronan takia pysty. Omalta tililtä minun olisi vielä vaikia maksaa. Työt loppunu ja palaknmaksu pätkii.

        näin se täällä Koillismaalla menee.....täydellistä välinpitämättömyyttä haja-asutusalueen asukkaista ja ongelmista....mutta kyllä meidän rahamme veroihin ja kiinteistöveroihin, jätemaksuihin ym.kelpaavat ja itse pitää kuskata paskat kymmenien kilometrien päähän...kaiken lisäksi....


    • Kyllä näin huonosti on Kuusamossa vanhusten tilanne. Huoli on kova kun mekin itse asumme Ruotsissa eikä voi mitenkään vanhuksia auttaa Kuusamoon. Olivat yrittäneet tilata ruokaa kaupasta kum eivät nyt pysty mihinkään liikkumaan ja työikäiset ovat siellä kehuneet tuota palvelua. Mutta kaupasta sanotaan että teille vanhuksille ei kyllä toimiteta, että tulkaa itse hakemaan. Miten sitä ajokortiton vanhus mihinkään pääsee syrjäkylältä.

      • Onneksi asutaan täällä isän tukena lapset ja lapsen lapset. Vahnuspalvelu johatja on Kuusamossa laittanut kirjeen jossa rajaa kaikki palvelut pois niiltä vanhuksilta, jotka asuu yli 10 km keksustasta. Kysyin onko isä saanut kirjee ja näytti sitä. En olisi uskeonut tuota kirjoitusta. mutta näyttää olevan totta. Siinä kirjeessä on myös ihan riisto asioita mitä kuusamon vahnuspalvelujohtaja on hyväksynyt ja tarjoaa kirjeessä vahnuksille. Makkaran ja maidon hintaan lisätänn 30 %. Miten tällaista voi tapahtua, eikö nyt ole paikkeustilanne. Ihmisiä kuolee Koronaan ympäri maailmaa ja vahnukset ovat riskiryhmässä. On järkyttävää miten Kuusamossa toimitaan, en oisi uskonut jos isä ei olsisi kirjettä näyttänyt.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi asutaan täällä isän tukena lapset ja lapsen lapset. Vahnuspalvelu johatja on Kuusamossa laittanut kirjeen jossa rajaa kaikki palvelut pois niiltä vanhuksilta, jotka asuu yli 10 km keksustasta. Kysyin onko isä saanut kirjee ja näytti sitä. En olisi uskeonut tuota kirjoitusta. mutta näyttää olevan totta. Siinä kirjeessä on myös ihan riisto asioita mitä kuusamon vahnuspalvelujohtaja on hyväksynyt ja tarjoaa kirjeessä vahnuksille. Makkaran ja maidon hintaan lisätänn 30 %. Miten tällaista voi tapahtua, eikö nyt ole paikkeustilanne. Ihmisiä kuolee Koronaan ympäri maailmaa ja vahnukset ovat riskiryhmässä. On järkyttävää miten Kuusamossa toimitaan, en oisi uskonut jos isä ei olsisi kirjettä näyttänyt.

        Se kaikki on siis totta! Koko tämä korona tuntuu jo niin pahalta, niin sitten vielä näin törkeästi kohdellaan ikääntyneitä ja riistetään heiltä.
        Löhettökää kirje Sanna Marinille joka olette saaneet sen käsiin. Eihän tätä asiaa saa vaieta. Moni vanhus itkee nyt yksin kotonaan tuota kohtelua.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi asutaan täällä isän tukena lapset ja lapsen lapset. Vahnuspalvelu johatja on Kuusamossa laittanut kirjeen jossa rajaa kaikki palvelut pois niiltä vanhuksilta, jotka asuu yli 10 km keksustasta. Kysyin onko isä saanut kirjee ja näytti sitä. En olisi uskeonut tuota kirjoitusta. mutta näyttää olevan totta. Siinä kirjeessä on myös ihan riisto asioita mitä kuusamon vahnuspalvelujohtaja on hyväksynyt ja tarjoaa kirjeessä vahnuksille. Makkaran ja maidon hintaan lisätänn 30 %. Miten tällaista voi tapahtua, eikö nyt ole paikkeustilanne. Ihmisiä kuolee Koronaan ympäri maailmaa ja vahnukset ovat riskiryhmässä. On järkyttävää miten Kuusamossa toimitaan, en oisi uskonut jos isä ei olsisi kirjettä näyttänyt.

        eipä ole tullut tännekään...ollaan liian kaukana herroista ja ylhäisyyksistä, jotka asiat sotkevat ja jättävät aika ison osan oman onnensa nojaan....jos osaisitte, voisitte hävetä mutta kun ette sitäkään osaa....


    • Hei, ilmoittakaa Iltasanomiin tai Iltalehteen. On mehukas uutinen ja Kuusamo saa sitä mitä tilaa. Elikkä huonoa mainosta.

    • Törkeää palvelua tuollainen että palvelua kehutaan ja hehkutetaan niillle jotka on törkeästi rajattu palvelun ulkopuolelle!!!!!

      • Kyseessä kuitenkin perusoikeus eli ruoka.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyseessä kuitenkin perusoikeus eli ruoka.

        Perusoikeudet kumottu, valmiuslaki voimassa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Perusoikeudet kumottu, valmiuslaki voimassa.

        Tarkoittaako valmiuslaki sitä että kunta voi määrätä ketkä jätetään heitteille ja nääntymään? Onko Kuusamo Suomen ennakkotapaus?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittaako valmiuslaki sitä että kunta voi määrätä ketkä jätetään heitteille ja nääntymään? Onko Kuusamo Suomen ennakkotapaus?

        Tarkoittaa. Koko pandemiassa, ja sen varjolla tehdyissä poikkeuslaissa, on kaikkialla kyse siitä että heikoista päästään eroon. Jos ei nyt niin lähivuosina ainakin.

        Jos kuvittelette ettei tämä ole mahdollista, niin lukekaapa vaikka tämän ketjun aloitus uudestaan...

        Ai niin, mites ajattelitte että vanhuksista ja muista heikoista pidetään huoli tämänkään vertaa kun talous laitetaan nyt kuralle vuosiksi eteenpäin?


    • Tervehdys kaikille! Kuusamon kaupunki on lähettänyt kirjeen kaikille yli 70 vuotiaille. Kirjeen tarkoituksena on jakaa mm. tietoa siitä, miten saa apua poikkeusoloissa, kun esim. kaupassakäyntiäkin on hyvä välttää. Kirjeen yhtenä liitteenä oli tieto niistä palveluntuottajista, joilta voi ostaa apua esim. asiointiin. Kaupunki ei ole näissä yrityksissä tai heidän määrittelemissä palveluissa mukana. Kirjeessä kerrottiin myös vapaaehtoisavusta. Sitten kirjeessä kerrottiin neuvonta - ja palveluohjausnumerosta, johon soittamalla saa apua, mikäli syystä tai toisesta ei edellä mainittujen hyödyntäminen onnistu. Numerosta saa tietoa siitäkin, kuinka kauppa-asioinnissa autetaan sivukylillekin. Kirjeen tarkoituksena oli tuoda esille sitä, että kaikkien tulee nyt noudattaa hallituksen ohjeistuksia ja rajoituksia, mutta ei huolta:apua kyllä on saatavilla! Harmi, jos tämä viesti ei kirjeestä kaikille välittynytkään. Toivon, että mikäli tarvitsette tai tiedätte jonkun tarvitsevan apua missä tahansa asiassa poikkeusolojen aikana, niin soittakaa palveluohjausnumeroon 0408608700 tai laittakaa sähköpostia: palveluohjaus@kuusamo.fi. Nämä tiedot olivat kirjeessäkin. Ensi viikolla aloitamme myös puhelinsoitot kaikille yli 70v. Kaikille Leppoisaa viikonloppua toivottelee Satu Kangas, ikäihmisten palvelujen johtaja, kirjeen lähettäjä.

      • Jaa tämä on se ihminen, joka laittaa kyseenslaista mainosta. Aika törkeää ottaa vanhusten kirjeeseen yrityksiä jotka lisää maitoon 30 % lisähintaa. Hädän alaiset kaikki vanhukset ei ymmärrä tuota. Ja mitä tarkoittaa, että vain taajama-alueella asuvat saa palvelua.
        Muiden vanhusten on itse tehtävä netissä palvelu- ja kuljetussopimukset.
        Todella vastuutonta laittaa kriisiaikana kunnantoimesta tuollaista kirjettä. Paheksu suuresti toimintaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jaa tämä on se ihminen, joka laittaa kyseenslaista mainosta. Aika törkeää ottaa vanhusten kirjeeseen yrityksiä jotka lisää maitoon 30 % lisähintaa. Hädän alaiset kaikki vanhukset ei ymmärrä tuota. Ja mitä tarkoittaa, että vain taajama-alueella asuvat saa palvelua.
        Muiden vanhusten on itse tehtävä netissä palvelu- ja kuljetussopimukset.
        Todella vastuutonta laittaa kriisiaikana kunnantoimesta tuollaista kirjettä. Paheksu suuresti toimintaa.

        Tervehdys Sinulle! Ja kiitos palautteesta. Jokainen kuusamolainen saa varmasti jotain kautta apua asiointiinsa. Kirjeessä kerrottiin eri vaihtoehdoista. Yksi niistä on ostaa asiointipalvelu suoraan kaupoilta ja muilta palveluntuottajilta. On palveluntuottajia, jotka hinnoittelee kotiinkuljetuksen erillisenä könttämaksuna ja osa lisää sen kauppatavaroiden loppusummaan esim. 30%, jolloin ei kotiinkuljetusmaksua erikseen ole. On saatavissa myös ilmaista vapaaehtoisapua. Myös sivukylille. Te olette halunneet nostaa kirjeestä vain pienen murto-osan keskusteluun. Minä yritän tuoda esille kaikki käytettävissä olevat vaihtoehdot. Ikäihmisten palvelujen viesti on selvä: ketään ei jätetä yksin eikä avutta tämän poikkeusolon aikana.


      • Miksi ko. palveluissa ei mainita hintoja, eli kotiinkuljetus maksaa 10-20e, puhutaan vain kotiinkuljetuksesta, tulee tunne, että olisi maksutonta. ELI LAITTAKAA HINNASTO, ETTEI TAAS VANHUKSIA HUIJATA, JA KUN ON VIELÄ HEIKOSSA KUNNOSSA, EI ITSE ÄLYÄ, JA LASKU TULEE PERÄSSÄ, ELI KULJETUS ON KALLIIMPAA KUIN RUOKA, OTTAKAA VANHUKSET SELVÄÄ, TEITÄ KÄYTETÄÄN TAAS HYVÄKSI, NIINKUIN AINA. HÄVETKÄÄ PÄÄTTÄJÄT, KYLLÄ TEKIN OLETTE JOKU PÄIVÄ SAMASSA TILANTEESSA, MINKÄ TEET TOISELLE SE TULEE OMALLE KOHDALLE VIELÄ.


    • Siirtäkää lomautetut ruuan ajoon.

    • Niin. Ehtiikö tuo kunnan puhelu ajoissa kaikille? Hyövääkö se mitään? Jos nyt on riskiryhmille ja vanhuksille S ryhmästä sanottu että kunta on kieltänyt ruokatilausten toimittamisen niin vihaisiahan he ovat kunnalle. Vaikka entiselle kotipaikkakunnalle meno on kielletty niin näyttää että moni on joutunut Kuusamoon menemään apuun juuri siitä syystä että kaupasta sanotaan vanhuksille että ” tuu itte hakemaan ostokset, me ei syrjäkyläläuiä auteta ku me ollaan niin hyviä ja saahan hyvää palautetta kun näin toimimme. ”
      Jörjetönhän tämä tilanne on. Mitä useampi sinne joutuu etelästä tulemaan sitä enemmän tauti siellä leviää,

    • Ymmärsinkö oikein että keskustan ulkopuolella asuvia rahastetaan + 30 prosentin koronalisällä eikä palveluita saa? Onko tässä kysymys siitä että keskustan ulkopuolella asuvat asuvat omassa mökissään ja tonttiakin yleensä on. Onko tarkoitus rahastaa näitä omassa mökissä asuvia vanhuksia? Arvokkaammathan ne keskustan yksiöt ja kaksiot on kun syrjäkylien mökit. Että nyt kyllä väärää porukkaa yritetään rahastaa.

    • Älä ulvo.

      Vanhuksilla on rahaa takataskussaan vaikka soittaa taksi hakemaan muonat. Jos ei ole niin silloin on toiminut väärin kun oli työelämässä.

      Prioriteetti on pakolaisissa.

      • Onko vanhuksilla rahaa takataskussa? Ehkä keskustassa, mutta maalla ei ole. Ei ole ottomattia vieressä. Eikä välttämättä luottokorttia.
        Pettymyshän se on ja suuri sellainen kum hädän hetkellä se kauppaketju johon Kuusamossa luotettu kieltäytyy kokonaan toimittamasta ruokia. Puhelimella soitto olisi niin helppo sinne omaan kauppaan ja saada ruuat niin kuin keskustan ihmisetkin. Mutta ei. Kyllä se ihmetyttää että tämmöisessä poikkeustilanteessa ei iso kauppaketju voi joustaa vanhusten, sairaiden tai liikuntakyvyttömien kohdalla. Toivottavasti pikkukaupat pystyvät toimittamaan ruokia paremmin,. Näiden riskiryhmien on vaikea saada pikkukaupoista tietoa kun eivät pääse nettiin eikä lehteäkään jaeta kaikille syrjäkylilä asuville. Nyt on edessä monella kaupan vaihto kun oma kauppa ei enää palvele. Hyvähän se oli tuo ajatus että kunta paperilla tiedottaa, mutta kaupan joustamattomuuden vuoksi kääntyi hädäksi. Surullista.


    • Otapa yhteyttä YLE:n ajankohtaista osaston toimittajiin. Voisivat tehdä jutut siitä, kuinka Kuusamo hoitaa ne heikoimmat vanhuksensa taajama-alueen ulkopuolella.

      Tääll kirjoittelu ei asiaa paljon auta - Iltalehti tai Iltasanomien toimitukseen vihje, niin kohta alkaa Kuusamon päättäjillä olla kuumat paikat ja aiheesta.

    • Tuo on tosi pahaa.... Vaikka onhan muuallakin tuntemattomia tapauksia varmaan olemassa, jotka saattavat vammaisina asua jopa kaupan vieressä....
      Mihinkähän ne lähimmäisen rakkautta osoittavat Kuusamosta ovat joutuneet?
      2,7-miljoonaa euroa vanhuksilta amerikkailaisille kavaltaneet ovat ilmeisesti Kuusamostakin saaneet jo etsimänsä....

      • No on aika heikkoa toimintaa... pohjanmaalla on eräs marketti ilmoitatnut että ruokaa toimitetaan koko kaupungin alueelle samalla hinnalla eli vajaa kymppi ostosten päälle.

        ja mikä ihmeen määrä tuolalinen 10 km muka on, sitähän voi lyödä auton täyteen ruokapusseja ja ajaa tietty rengas pari kertaa viikossa ja monta muuta mallia löyty jos on halua löytää.


      • Anonyymi kirjoitti:

        No on aika heikkoa toimintaa... pohjanmaalla on eräs marketti ilmoitatnut että ruokaa toimitetaan koko kaupungin alueelle samalla hinnalla eli vajaa kymppi ostosten päälle.

        ja mikä ihmeen määrä tuolalinen 10 km muka on, sitähän voi lyödä auton täyteen ruokapusseja ja ajaa tietty rengas pari kertaa viikossa ja monta muuta mallia löyty jos on halua löytää.

        "Ruokapusseja". Mistä päättelit että ne ihan pusseihin pakataan? Ja minkäköhänlaista "rengasta" olit ajatellut? 100 km? Jätetäänkö ne "pussit" johonkin valtatien varteen kenties tien poskeen? Vähän siihen malliin annat nimittäin ymmärtää renkainesi. Eihän ne ihmiset missään renkaissa asu. Suurin osa syrjäkylillä kyllä asuu hajallaan siellä sun täällä pikkuteiden päissä ja varsilla. Yhtäkkiä "renkaalle" tulee matkaa monta sataa kilometriä. Ei taida yks päivä riittääkään "pussien" kulketukseen. Eiköhän siinä lihat ja maidot märkäne ja pakasteet sula. Eikä sitä kuljetushintaa määritä pelkkä polttoaineen hinta. Koittakaa nyt herranjumala käsittää että täytyyhän kuskillekin maksaa palkka kaikkine veroineen ja muine kuluineen. Eikä se kauppa tästä käytännössä nettoa yhtään mitään.


    • Eikö kaupunki voisi velvoittaa isoa kauppaketjua toimittamaan ruokatilaukset myös yli 10 km päähän vaikeasti sairaille, vanhuksille, liikuntarajoitteisille riskiryhmään kuuluville? Eikö poikkeuslain tulisi suojata heikommassa asemassa olevia eikä syrjiä heitä? Kun vanhus soittaa sinne tuttuun kauppaan jonka kanta-asiakas on ja kun sieltä kaupasta kehutaan kuinka hyvä palvelu on mutta voi voi kun asut muutaman kilometrin liian kaukana niin eipä sinua koske tämä palvelu. Kuinka moni vanhus jaksaa tuon jälkeen lähteä kerjäämään apua muualta? Saatikka kunnalta jostain numerosta jos ei ole tiedossa siinäkään että tuovatko ruokia kummastakaan kotiin. Kyllä se apu pitäisi olla saatavilla siitä vakiintuneesta numerosta josta sen on normaalistikin tottunut saamaan. Eikä niin että heikompiosaisille on kehitetty joku monimutkainen systeemi joka ei vastaa ja jonka aktivoimiseen pitää hälyyttää muualla kaukana asuvia sukulaisia. Jos kaupat olisi hoitaneet asiakaspalvelun fiksusti, ei tätäkään soppaa varmasti tässä laajuudessa olisi. Kyllä kai jokainen tuhansien kilometrien päässä eristyksessä asuva sukulainen huolestuu kun saa soittoja ettei vanhus saanut ruokaa kun yritti sitä kaupasta tilata. Paniikki on valmis. Pitäisi osata ajatella nenäänsä pidemmälle niiden joilla valta on nyt käsissä.

    • Ymmärrättehän immeiset, ei ole ilmaisia palveluja. Ei se bensa ole maksuton itsellekään, jos lähtee autollaan kauppaan.

    • Kyllä tästä selvitään ja apua saa. NO EI SELVITÄ EIKÄ SAA.

    • Mikä estää näitä Kuusamolaisia kauppoja , Prismaa ja Cittaria esimerkiksi hinnoittelemaan kotiin kuljetuksen siten , että 10 km saakka 10e, 15km:iin 15e , 20 km:n 20e , 30 km:n päähän 30e jne. Ihan tasapuolista ajomatkan ajan ja kulujen mukaan.

      Itse tilaan kerralla n 160e:lla ruokia 6kilometrin päähän ja maksan siitä 10e. Ruoka riittää meille kolmelle n 3 viikkoa ja syödään hyvin. Olen taitava organisoija. Teen kerralla isoja satseja jne.

      • Tuolla logiikalla ruoka pitäisi tuoda erolla kilometrin päässä asuvalle ja kerätä 160 euron edestä kaupan hyllyiltä tavaraa. Mahtavaa logiikkaa ja varmasti olet talousneuvos titteliltäsi tänä päivänä.


    • Asukaa keskustassa mutta älkää äänestäkö keskustaa

    • suomalaiset on itsekeskeisiä, omahyveisyydessään rypeviä, toisia kunniottamattomia ja minä minä huutajia.

    • Kyllähänyksityinen yritys voi laittaa vaikka 100% hinnan päälle jos tykkää, ei oo pakko ostaa ja ku ei haluta palvella keskusten ulkopuolella asuvia niin ei yksityisen pakko. Ei vaikka Sanna Marin sitä toivoo. Mutta sitä minä ihmettelen, miks Kuusamon vanhusten palvelun johtaja näitä mainostaa ja tahallaan aiheuttaa pahaa mieltä niille, jotka asuu taajaman ulkopuolella. Kyllä on vastuu tässä asiassa kunnallakin. Kunnan pittäis huolehtia kaikista tasa-arvosesti, eikä asettaa ihmisiä eri arvoseen asemaan, sen mukkaan asuuko 10 km vain 11 km päässä keskustasta. Vain halluuko kunta nyt sannoo, että kaikkien on muutettava nyt niihin kunnan vanhusten talloihin?

      • Voisitko itse tehdä asian eteen jotain. Sulla koko ajan raha pyörii silmissä, niinku hedelmäpelissä. Täällä kuule poika tai tyttö ajetaan ihan omikseen auttaakseen omia rakkaita. Miten sulla. Maskit päässä.


    • Kylläpä oli hieno provo, sai hyvin dataliikennettä näin kauniiseen kevätaikaan ;-)

    • Tervehdys kaikille. Olen lukenu ao. kirjeen ja äitini sanoi, että kaikki asiat kunnossa. Pitää lukea ne kaikki tekstit mitä on annettu. Ei rivienvälit ja PÄÄSTÄ VITTUILEMAAN. Kaikki sosiaalinen apu mitä tarvis ym. on huomioitu ja kyselty. Minusta kaikki hoidettu huolella.

    • Satu Kangas hoitaa. Täällä ei kukaan jää yksin ilman apua. Jos isä tai äiti valittaa, niin onkohan se lapsissa syy. Minä oon hoitanu äitini tähän asti mitä on aikaa meillä. Äiti virkeä vielä. Isäni kuolinvuoteella lupasin isälle, isä sanoi. Huolehdi äidistä. Kyllä huolehdin.

    • Tuossa luin viestiketjua. On se hienoo, että valitetaan riistämisestä. Vanhuksille ruokaa. Saatana minä maksan vaikka huntin per keikka että homma toimii omalle äitille. On ne meidän eteen tehny töitä joita rahalla ei mitata. Asun itte eristetyllä alueella.

    • Asiat lähtevät kovin helposti laukalle, niin tässäkin, kun joku mielensäpahoittaja pääsee asiaan nimettömänä kiinni. Huolehtikaa vanhuksista itse, kerätkää ryhmä joka tekee asian ilmaiseksi tai aloita itse. Somessa valittamalla mikään ei korjaannu.
      Terv. muualla suomessa talkoileva.

    • Ulkopuolisena vaikuttaa siltä, että tietyt henkilöt (liekö luonteenpiirteiden johdosta) haluavat heittäytyä marttyyriksi ja haukkua kaikki toimenpiteet, mitä on yritetty saada aikaan. Kuten aikaisemmassa viestissä mainittiin, on takerruttu muutamiin pikkukohtiin, nostettu se ylös asiayhteydestä, jotta on päästy oikein välillä HUUTAMALLA paasaamaan.
      Erittäin ilkeämielistä kirjoitusta kotisohvalta, kun pitäisi antaa rakentavaa palautetta. Mutta se vain ei kaikilta onnistu. On vain niin ihana valittaa, ja muka olla huolissaan jostain. Valittamisen sijaan voisi ihan itse tehdä jotain. Ai niin, eihän se "minun" asiani ole, vaan niiden "kasvottomien päättäjien", jotka on kaikkeen pahaan oloon syypäitä. Oikein tosiko joku kunta on "päättänyt" jättää heitteille jonkun, älä nyt viitsi.

      • Jotenkin ,noin vaan perstuntumalta tuntuu, että tämän jutun alullepanija on joku peräkammarin poika, joka ei viitsi makuusijastaan luopua ja lähteä kaupunkiin vanhempiensa ruokaostoksille. Kyllä aika suuri osa kauppiaista ja yrittäjistä tänä päivänä elää nolla tuotolla, jos ei ihan allekkin. Ennen syytinkiaikoina lapset huolehti vanhemmistaan ja niin kuuluis tehdä vastakin. Heille se lopulta jää se kaunis rantamaisema ja mummon mökki tai ökytalo, jota on kunnostettu avustusten turvin. Lopultakin olette tulleet huomaamaan, että osuuskauppa ei ole se sama kuin 50- vuotta sittan. Se on nykyään liikeyritys, jonka tavoittena on voitto. Vielä puolivuosisataa sitten Kuusamossa oli molemmilla osuusliikkeillä n. 60 liikettä ympäri pitäjää.
        Sitten ostettiin Ladat tai nykyään Mersut ja omat kyläkaupat joutuivat lopettaman toimintansa kannattamattomina, kun oli niin mukava ajella maalikyliin kaupolle, ostamaan muoviämpäreitä ym. Nyt sitten kuollaan nälkään, kun kaupunki ei tue kauppakassien tuontia pihaan. Kyllä maailma on ihmeellinen ! MULLE HETI KAIKKI PALVELUT!!!!


    • En oo kuusamolainen, mutta huolestuin asiasta niin, että aloin ottaa selvää. K-marketista ei vastattu puhelimeen, Salen numeroon en koittanut soittaa, kun se on mahollisesti maksullinen numero, kun on 010-alkuinen. M-market Nilosta vastasi ystävällinen mieshenkilö ja kun esitin asiani ja kysyin, pitääkö paikkaansa tämä huhu "Ei kunta voi meitä määrätä." "Meillä on ollut 5-kilometriä tuo raja, mihin lähetään kulettamaan aina." Heillä siis oma iänkaiken ollut rajoitus, ettei ole resursseja sen pidemmälle toimitella. Ei voi nyt kauppiaiden vastuulle jättää. Pitää kotihoidon tai yksityisten ihmisten hoitaa ne ruoan jakelut.

    • Sysmässä Hoito eli Vanhustenkoti on täysin uusi mutta tavat entiset. Mummo löi päänsä seinään ja pyörtyi,vieraat sanoi autetaan johon hoitaja sanoi ei auteta tuo on normaalia kun Rolaattori lipsahtaa joten mennään teidän tuttunne luo nyt. Sinne mentiin ja vielä nuori viikkoa aikaisemmin kävelevä mies oli sängyssä ja sanoi päivää avatkaa ikkunat täällä haisee paska kun jo kolmas päivä samat ja tietty uudetkin lastit housuissa. Mummo örosi käytävällä ja hoitsu sanoi mitä minä sanoin kyllä ne nousee ittekseen ja sinä paskahousu valita pesijöille jos ne joutaas tuleen töihin ja pääsisit tuosta hajusta. Millä se valittaa kun on sängyn vankina ja hoitajat nauttii uusista ilmastoiduista henkilökunta tiloista,sitä ei muuten tapahdu sitä pesua ellei lääkäri joka ulkopuolinen olisi tulossa,oma lääkäri kuittaa työt hoidetuiksi aivan kuin ennen ja keksii päästään selitykset siihenkin pään kolhuun ja verillä olevaan takapuoleen jossa on vielä tuore leikkausarpi. Satua koko hoitokertomukset,laiskan on helpompi olla kun on kaikki samassa völjyssä. Hammaslääkäri käynyt yhtä kattomassa ja tuumannu noin käy kun ei pese,ihan sökönä kaikki ei voi mitään.

    • Pankit saattavat joutua hankaluuksiin, joten nyt kannattaa ostaa kiinteää omaisuutta joka pitää arvonsa.

      Mitä jos joku päivä pankkitilillesi asetettaisiin esim 50 euron päivärajoitus? Harmittaisiko se, että et ole varautunut mahdolliseen skenaarioon sen varalta? Deutsche Bank joka on merkittävin pankki euroopassa ja se on monille pankeille velkaa, jos se kaatuu niin voi tulla domino efekti.

    • Pitäisi valtion avustukset laittaa jäihin tuollaiselta kunnalta kuin KUUSAMO.

    • Tuntuu porukassa olevan paljon kirjoittajia joilla kirjoituksen ymmärtäminen on lapsen tasolla. Ei kannattaisi kommentoida jos kyseistä kirjettä ole nähnykkään.

    • Kuusamo on kunta, se tässä on ainoa asia oikein, muuten tuo kaupungin toiminta on kuin kakaroitten kaitsemista, päiväkodistakin löytyis parempia päättäjiä ku nykyisessä valtuustossa.

      Eräskin haki väärällä kokemuksella kunnanjohtajaksi siikalatvalle, eipä päässyt...

    • Voi sinua onnetonta ihmistä. Mikään esittämistäsi väitteistä ei ole totta.

      Kuusamon kaupunki ei ole määritellyt mitään rajoja. Päin vastoin se järjestää kiitettävällä tavalla kotiinkuljetuksia kaukana asuville vanhuksille, jotka sitä tarvitsevat.

      Kaupat puolestaan ovat vapaaehtoisesti lähteneet tekemään kotiinkuljetuspalveluita. Tekevät sitä viidellää eurolla kymmeneen kilometriin asti. Se ei voi olla kannattavaa. Jokainen meistä hiukankaan ajattelevista asiakkaista sen ymmärtää! Ja jos asuu kauempana niin kuljetusvaihtoehtoja on vaikka kuinka monta.

      On se ihmeellistä, että kaltaisesi ihmiset höpöttävät mitä sylki suuhun tuo ja olettavat, että itse ei tarvitse tehdä asioille mitään. Voi vain puhua pahaa niistä, jotka vilpittömästi tekevät hyviä asioita auttaakseen.

      Lopeta pillitys ja rupea toimimaan!

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mielipiteitä amk pääsykokeesta?

      Itselle englanti ja eettiset taidot oli vaikeimpia... Jäikö teillä paljon vastaamatta kysymyksiin? Minulla joka osiossa jäi johonkin vastaamatta.
      Pääsykokeet
      184
      6790
    2. Kulmuni saavutti puolueen luottamuksen

      Juuri kun Kulmuni on saavuttanut täyden luottamuksen Keskustapuoleen todellisilta johtajilta hän ilmoittaa 5 minuutin kuluttua erostaan ministerin pes
      Suomen Keskusta
      192
      4598