Vuosikymmeniä kiistetty/vaiettu asia

Anonyymi

33

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämän julkisempaa tästä ei tosiaan voi tehdä. Hienointa tässä on se, että jos koitat puhua tästä, sinut on melko nopeasti vähintäänkin leimattu hulluksi.

    • Avaaja:
      Patentin saamiseksi ei tarvitse todistaa että keksintö on toimiva tai edes fysiikan lakien mukainen. Riittää vain ettei samankaltaista ole kukaan patentoinut aiemmin.

      Esimerkiksi tämän keksinnön ongelmat on sekä että mikroaallot imeytyvät liian nopeasti päästäkseen aivoihin asti (erityisesti suurilla taajuuksilla) että se ettei aivot edes kykene vastaanottamaan ja reagoimaan mitenkään mikroaaltoihin niin että niistä voisi muodostua tunnettuja ääniä.

      Olisi parempi jos patentin tekijä olisi pysynyt fysiikan rajoilla, esimerkiksi jos laserilla osoitetaan pienen aikaa tummaa kohdetta, voidaan saada aikaan pieni pamaus. Jos sitä jatketaan äänen taajuudella voi siitä tehdä etäkaiuttimen. Valitettavasti saattaa myös sytyttää kohteen tuleen.

      Mutta ainakin tällä tavalla se olisi edes mahdollista.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1967/19670550#L2

        "Selityksen tulee olla niin selvä, että ammattimies voi sen perusteella käyttää keksintöä."

        Hakusanat mikrowavehearing ja äänen/puheen moduloiminen mikroaaltoon

        Minä en kuule puhetta päässäni eli ei ole v2k:ta-

        Mutta mikrowavehearingistä on kokemuksia. Siinäpieni oikea ääni voimistetaan mikroaallon avulla. Kovaääninesenä eli kaiuttimena voi toimia melkein mikä vaan. Minulla on käytetty ikkunaa ja seinää.
        Jos kiinnostaa, voi kaivaa muistiinpanojani häirinnästä esiin. Tosin minuahan syytettäisin hulluksi, että parempi lukea netistä tietoa.

        Puheen moduloiminen mikroaaltoon tietääkseni ja minun kohdalla on onnistunut vain muutamien sanojan verran.

        Eli näissä tapauksissa mikroaalto ei ole aiheuttanut ääntä, vaan kuljettanut kaiutinpintaan heijastamalla voimistanut tai kuljettanut muutaman sanan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1967/19670550#L2

        "Selityksen tulee olla niin selvä, että ammattimies voi sen perusteella käyttää keksintöä.""

        Huomaatko että siinä ei sanota mitään toimivuudesta? Se vaatii vain sen että ammattimies voisi sen perusteella pyrkiä rakentamaan laitteen koska ohjeet on ymmärrettävissä.

        Tämän vuoksi patentteja on annettu vaikka veden polttamiselle ja muulle vastaavalle. :)

        "Mutta mikrowavehearingistä on kokemuksia. Siinäpieni oikea ääni voimistetaan mikroaallon avulla. Kovaääninesenä eli kaiuttimena voi toimia melkein mikä vaan. Minulla on käytetty ikkunaa ja seinää."

        Ääni on paineaalto ilmassa, ja mikroaalto ei erityisemmin reagoi ilman kanssa mitenkään. Eri asia on että jos ilma on ihan sumussa vesipisaroista voi sitten mikroaalto imeytyä siihen jos sitä on tarpeeksi. Mutta ei sekään riittäisi "vahvistamaan" mitään.

      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        En rupea todistelemaan sinulle mitään, Olen antanut hakusanat, joilla netistä löytyy tietoa.

        RF-signaali ei saa aikaan mekaanista liikettä ikkunaan tai seinään. Mikroaaltoon voidaan helposti moduloida puhetta, musiikkia tai vaikka liikkuvaa kuvaa, mutta se vaatii demoduloinnin, ennen kuin se on kuultavissa tai nähtävissä. Sähkömagneettinen signaali ei aiheuta kuuloaistimusta eikä ilmanpaineenvaihtelua toisiovärähtelijän välityksellä.

      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        "https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1967/19670550#L2

        "Selityksen tulee olla niin selvä, että ammattimies voi sen perusteella käyttää keksintöä.""

        Huomaatko että siinä ei sanota mitään toimivuudesta? Se vaatii vain sen että ammattimies voisi sen perusteella pyrkiä rakentamaan laitteen koska ohjeet on ymmärrettävissä.

        Tämän vuoksi patentteja on annettu vaikka veden polttamiselle ja muulle vastaavalle. :)

        "Mutta mikrowavehearingistä on kokemuksia. Siinäpieni oikea ääni voimistetaan mikroaallon avulla. Kovaääninesenä eli kaiuttimena voi toimia melkein mikä vaan. Minulla on käytetty ikkunaa ja seinää."

        Ääni on paineaalto ilmassa, ja mikroaalto ei erityisemmin reagoi ilman kanssa mitenkään. Eri asia on että jos ilma on ihan sumussa vesipisaroista voi sitten mikroaalto imeytyä siihen jos sitä on tarpeeksi. Mutta ei sekään riittäisi "vahvistamaan" mitään.

        Juuri näin. Itse asiassa pitää olla melko korkea taajuus, ennen kuin se lainkaan absorboituu sumun takia ja silloinkin se muuttuu vain lämmöksi. Rankkasade vaimentaa kymmenen Gigan taajuutta vajaan desibelin kilometrillä ja vesimolekyyli H2O:n iso vaimennuspiikki n 20 dB/km on vasta 183 Gigan kohdalla.

        Rakastan ukkosia ja niiden tuottamaa emppiä, beettaa ja gammaa unohtamatta.
        Elämäni muuttui toissa kesänä, kun pilvienvälinen salama jyrähti karkeasti yläpuolellani.
        Elän menneisyydessä, mutta tuo oli Jumalan lahja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hakusanat mikrowavehearing ja äänen/puheen moduloiminen mikroaaltoon

        Minä en kuule puhetta päässäni eli ei ole v2k:ta-

        Mutta mikrowavehearingistä on kokemuksia. Siinäpieni oikea ääni voimistetaan mikroaallon avulla. Kovaääninesenä eli kaiuttimena voi toimia melkein mikä vaan. Minulla on käytetty ikkunaa ja seinää.
        Jos kiinnostaa, voi kaivaa muistiinpanojani häirinnästä esiin. Tosin minuahan syytettäisin hulluksi, että parempi lukea netistä tietoa.

        Puheen moduloiminen mikroaaltoon tietääkseni ja minun kohdalla on onnistunut vain muutamien sanojan verran.

        Eli näissä tapauksissa mikroaalto ei ole aiheuttanut ääntä, vaan kuljettanut kaiutinpintaan heijastamalla voimistanut tai kuljettanut muutaman sanan.

        Toivottavasti olet hakenut apua henkisiin ongelmiin.

      • Anonyymi
        temppuilija kirjoitti:

        Rakastan ukkosia ja niiden tuottamaa emppiä, beettaa ja gammaa unohtamatta.
        Elämäni muuttui toissa kesänä, kun pilvienvälinen salama jyrähti karkeasti yläpuolellani.
        Elän menneisyydessä, mutta tuo oli Jumalan lahja.

        Jumalaa ei ole olemassa.

      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        "https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1967/19670550#L2

        "Selityksen tulee olla niin selvä, että ammattimies voi sen perusteella käyttää keksintöä.""

        Huomaatko että siinä ei sanota mitään toimivuudesta? Se vaatii vain sen että ammattimies voisi sen perusteella pyrkiä rakentamaan laitteen koska ohjeet on ymmärrettävissä.

        Tämän vuoksi patentteja on annettu vaikka veden polttamiselle ja muulle vastaavalle. :)

        "Mutta mikrowavehearingistä on kokemuksia. Siinäpieni oikea ääni voimistetaan mikroaallon avulla. Kovaääninesenä eli kaiuttimena voi toimia melkein mikä vaan. Minulla on käytetty ikkunaa ja seinää."

        Ääni on paineaalto ilmassa, ja mikroaalto ei erityisemmin reagoi ilman kanssa mitenkään. Eri asia on että jos ilma on ihan sumussa vesipisaroista voi sitten mikroaalto imeytyä siihen jos sitä on tarpeeksi. Mutta ei sekään riittäisi "vahvistamaan" mitään.

        ääni on paineaalto ilmassa, mutta aivot käsittelevät sen sähköisesti
        jos on kyky manipuloida aivojen sähköistä toimintaa...
        jostain syystä ELF tutkimusta ei tehdä julkisesti

      • Anonyymi kirjoitti:

        ääni on paineaalto ilmassa, mutta aivot käsittelevät sen sähköisesti
        jos on kyky manipuloida aivojen sähköistä toimintaa...
        jostain syystä ELF tutkimusta ei tehdä julkisesti

        "ääni on paineaalto ilmassa, mutta aivot käsittelevät sen sähköisesti
        jos on kyky manipuloida aivojen sähköistä toimintaa..."

        Alku menee pääosin oikein, mutta ongelmana on se miten saada sähkösignaaleja aivoihin sillä se vaatisi että kehoon asennettaisiin antenneja, joiden koko riippuu säteilyn taajuudesta.

        Antennin koon pitää normaalisti olla samaa kokoluokkaa kuin miten pitkä aallonpituus on, tai herkemmissä laitteissa, esim. 1/2, 1/4 tai 1/16 etc. osa aallonpituudesta jolloin resonoinnilla saadaan edes pieni osa signaalista talteen.

        ELF-säteilyn aallonpituus on n. 10,000-100,000km, eli jopa hyvin kompakti (ja epätehokas) antenni joutuu olemaan satoja metrejä kooltaan.

        Ihmiseen ei valitettavasti mahdu antennia joka pystyy saamaan mitenkään huomattavaa määrää säteilyn energiasta talteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ääni on paineaalto ilmassa, mutta aivot käsittelevät sen sähköisesti
        jos on kyky manipuloida aivojen sähköistä toimintaa...
        jostain syystä ELF tutkimusta ei tehdä julkisesti

        "jostain syystä ELF tutkimusta ei tehdä julkisesti"

        Kuka estää sua tekemästä sitä?

      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        Todennäköisesti lähinnä kustannukset, sillä lähetysasemat vaativat kymmenien kilometrien viritelmät jotta saadaan rakennettua se antenni.

        Lisää luettavaa aiheesta:
        https://en.wikipedia.org/wiki/Extremely_low_frequency#Difficulties_of_ELF_communication

        Eli siis kukaan ei sitten kuitenkaan.

        Joukkorahoitusta päälle ja kaltaistesi kanssa pistäkää julkinen testi päälle.

        Kun teillä on perusrahoitus koossa olen valmis tulemaan mukaan rahoittamaan tuota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En rupea todistelemaan sinulle mitään, Olen antanut hakusanat, joilla netistä löytyy tietoa.

        Niin, evoluutioteoriankin voisi patentoida , koska se ei lainkaan toimi...:)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, evoluutioteoriankin voisi patentoida , koska se ei lainkaan toimi...:)

        Teoriaa ei voi patentoida koska se ei ole tekninen idea lain määritelmien valossa.

        Joskin evoluution kaltaisia menetelmiä (jalostusta) käyttämällä tehtyjä lajikkeita on patentoitu enemmänkin :)

    • Anonyymi

      Mitenkäs aloittajan esiin nostaman asian kanssa olikaan.

      • Anonyymi

        https://areena.yle.fi/1-50534335#autoplay=true

        Jotta ei tarvitsisi katsoa koko pätkää, tähän aiheeseen liittyvä osuus alkaa kohdasta 15.07.
        Nyt on sitten kerrottu jo jopa JULKISESTI suomenkielellä ja vielä yksinkertaistettuna missä ollaan teknologian kehityksessä menossa.

        Nuo kikattelevat nuoret naiset eivät kyllä valaisseet tätä aihetta millään tavalla.
        Että mahdollisuutta kommunikoida suoraan ihmisaivojen kanssa on tutkittu jo hiton kauan on tiedossa.
        Että viihdeohjelmassa ennustellaan jonkin tasoisen suoran viestienvaihdon onnistuan 10 vuoden kuluessa ei ole informaatiota "teknologian kehityksestä" vaan puhdasta spekulaatiota.
        Kuten tämän ketjun aloituskin.

        Nähtävästi ei saa laittaa linkkiä YouTubeen, koska joutu edellinen viesti poistetuksi. Kokeile laittaa YouTubeen hakusanaksi Steve Hoffman. Pitäis löytyä tallenne Tedx konferenssista nimellä New brain computer interface technology.

        Olipas erittäin mielenkiintoinen juttu ja tuohan oli ladattu YouTubeen jo 2017. Kiinnostuin niin että piti sitten kattoo toinenkin samaan aiheeseen liittyen, joka on nimeltään Steve Hoffman - brain hacking & Mind tech ja tämä oli ladattu YouTubeen 2019.

    • Anonyymi

      Erittäin voimakkaan tutkapulssin aiheuttama ääni on tunnettu jo pidemmän aikaa.

      https://en.wikipedia.org/wiki/Microwave_auditory_effect

      Ei tuossa itsessään ole mitään uutta. Tarvittavat tehotasot kuultavien äänien tuottamiseen ovat vaan niin korkeita, että ne ylittävät väestölle sallitun altistumistason. Sähkömagneettista säteilyä ei myöskään pysty kätkemään eli jos joku tuollaista harrastaa tarvittavalla tehotasolla niin se on helposti huomattavissa. Jo kännykän lähettämä pulssitettu mikroaaltoteho riittää aiheuttamaan äänentoistolaitteisiin häiriöitä.

      • Anonyymi

        Ja mikä tärkeintä, sitä ei voi kohdistaa yhteen ihmiseen, kaikki vaikutusalueella olevat kuulevat sen.

        Vaikutusalue on laaja.

    • Anonyymi

      Ei uskalleta myötää, Avaisi liian kauheita näköaloja.

    • Anonyymi

      Kyllä kai sitä voi patenttia hakea mille vaan. Sinäkin voit hommata patentin vaikka purukumitraktorille, jos osaat kuvailla sen toimintamekanismin kunnolla.

    • Anonyymi

      Asiantuntijat voisivat tutkia sen patenttihakemuksen, onko toimiva vehje.

      • Anonyymi

        Mitäs luulisit, tulisiko julkista raporttia, jos laite toimisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs luulisit, tulisiko julkista raporttia, jos laite toimisi?

        Eräs asiantunteva taho on sanonut, että kaikki toimivat "laitteet" ovat olleet käytössä jo 30 v, ennen kuin tiedustelupalvelu julkistaa ne.

        Mikä asiantunteva taho? Ja mitkä "laitteet"? Puhutaanko nyt jokaisesta patentista vai vain tietyistä?

        Luin juuri äsken erään asiantuntijan lausahduksen, mutta heitä on paljon. Ei puhuta kaikista patenteista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs luulisit, tulisiko julkista raporttia, jos laite toimisi?

        Mitäs luulisit, videon voi laittaa vaikkapa YouTubeen?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6749
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4380
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2793
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1653
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe