LAPUAN KAUPUNKI UHKAILEE

Anonyymi

Lapuan kaupungin tekninen johtaja Anu Muurimäki on lähettänyt virkavastuulla uhkaavan sävyisen kirjeen kaikille kiinteistön omistajille vesilaitoksen nimissä koskien vesilaitoksen laskutusta ja laskujen perintää. Kaupunki on siirtänyt yksipuolisesti 14 vuorokautta laskun eräpäivästä lukien erääntyneet laskut perintäyhtiö Intrumin hoidettavaksi. Erääntyneen laskun siirron jälkeen vesihuoltolaitos ei enää sovi asiakaan kanssa laskun maksamiseen liittyvistä asioista, vaan asiakas on tämän jälkeen myöhästyneen laskun johdosta perintätoimisto Intrumin armoilla ja koukussa. Intrumin perintäpalkkiot ovat tunnetusti suuret ja voivat nousta moninkertaiseksi vesilaskun loppusumman nähden. Tämä kaupungin "virkatoimi" on Lapuan vesihuoltolaitoksen ja kiinteistön omistajan välisen vesihuoltosopimuksen vastainen ja siten myös pätemätön.
Eikö lapualaisilla ole jo tarpeeksi huolia ja murheita korona-pandemian keskellä?

Lisäksi Muurimäki uhkailee lapualaisia veden toimittamisen keskeytyksellä ja jäteveden vastaanotosta, jos asiakas laiminlyö varattomuuden tai muun syyn johdosta maksuvelvollisuutensa.
Kuinka monta päivää lapualainen voi elää ilman puhdasta juomavettä? Jos korona ei tapa voi Lapuan kunnan jäsen kuolla janoon, Muurimäen linjauksen johdosta.

Herää myös kysymys jota ei voi sivuttaa.: Onko tekninen johtaja Anu Muurimäki tehtäviensä tasalla ja onko Muurimäen lähtölaskenta alkanut?

96

3036

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vesilaitoksella on kyllästytty kerjäämään maksuja ja siirtämään eräpäiviä, koska sillä lailla velka entisestään vain paisuu.

      Kaupunki on siis menetellyt täysin oikein.

      • Anonyymi

        Onko Lapuan kaupunki ja sen johtava virkamies toiminut oikein kun ihan kirjallisesti uhkailee ja "vittuilee" meille, kysyn vaan? Siitä tässä on kyse, eikä olemattomista erääntyneistä vesilaskuista. Antaisin heti kenkää tekniselle johtajalle, ei ole tehtäviensä tasalla. Parempi olisi, jos osaisi itse lähteä.

    • Anonyymi

      Eiköhän kaupungin palveluksessa olevan ole hoidettava asiat niin, että maksut tulevat ajallaan.

    • Anonyymi

      Aivan oikeaa ja laillista toimintaa. Hyvä juttu

      • Anonyymi

        Hyvä juttu, tälläistä ryhtiä Lapualla tarvitaan.

    • Anonyymi

      Miten on mahdollista, että vasta nyt erääntyneet laskut siirtyvät perintätoimistolle? Laskuja on ilmeisesti jätetty maksamatta? On kaikkien etu, että maksut tulevat eräpäivään mennessä, eikä kukaan yritä kulkea vapaamatkustajana.

      • Anonyymi

        Toivottavasti laskut myös peritään siltä joka ne on tehnyt. Vuokranantajana olen joutunut maksamaan entisten vuokralaisten rästejä. Jos en maksa, seuraavilta vuokralaisilta katkaistaan vesi. Näin asia ei minusta saa olla.

    • Anonyymi

      Kyllä oikeusvaltiossa on kohtuullista lähettää yksi rävöö ja sitten vasta perintätoimistolle. Tunnettuahan on nykyisin postin kulun epävarmuus.
      Eihän tällainen öykkäröinti asukkaita Lapualle tuo. Entarkoita etteikö laskutuksessa tule olla jämäkkä , mutta tullut kirje ja siinä mainittu toimintatapa menee himan huonon maun puolelle.

    • Anonyymi

      Onneksi olkoon! Lapuan vesikolhoosille.
      Kaivakaa putkia p..kalle ja lukekaa vesimittaria.
      Nimim. Oma kaivo, oma viemäri. Ittellinen talonpoika.
      PS. Rakennetaanko hulavesille järjestelmää yhteisistä verovaroista. Oma järjestemä on kunnossa. Piha on kuiva. Minä maksan veroissa katuvalojen ja katujen kunnossa pidosta. Maksanko vielä siitäkin että ihmisillä on pihatkin kuivana.
      Koskahan kunnanmiehet auraa tai lanaa mun tietä tai edes katuvalot palaisi. No, oikeasti katuvalot häiritsisi. Mutta, maksan minäkin kiinteistöveroakin. Katumaksu oli parempi.
      Sama

    • Anonyymi

      Kun maksamaton lasku siirtyy perintätoimisto Intrumin laskutettavaksi siitä ei mene yhtään mitään lisämaksua jos maksaa laskun ennen kyseisen firman eräpäivää vasta maksamattomista perintätoimiston laskuista menee lisämaksuja jotka ajan kanssa voi kasvattaa laskun loppusummaa hyvinkin korkeaksi

      • Anonyymi

        Perintätoimisto Intrum joka tapauksessa perii perintäkulut vaikka ulosottoteitse vaikka vesilasku olisi maksettu myöhästyneenä.
        Perintätoimistoja ja niiden mielivaltaa Suomessa valvoo Uudenmaan aluehallintovirasto (AVI)

    • Anonyymi

      Laskun saa myös verkkolaskuna, joten ei tarvitse pelätä postin mokia. Laskujen maksaminen myöhässä tietää, että muut joutuvat maksamamaan heidän aiheuttamat korkomenetykset ja ylimääräiset kulut.

      • Anonyymi

        Mutta jos saldo ei riitä, kun on koronan takia lomautettuna ja ongelmat vain kasaantuvat, kun ulosottomies kolkuttaa ovella ja Lapuan kaupunki on katkaissut juomaveden tulon ja janottaa.
        Lapuan kaupungin ei tule kohdella jäseniään näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rahattomat voivat paeta Seinäjoelle. Siellä aina ystävä, vai miten se menikään? Sanovat lapualaisia sossueläteiksi, joten siellä kai sitten autetaan varatonta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rahattomat voivat paeta Seinäjoelle. Siellä aina ystävä, vai miten se menikään? Sanovat lapualaisia sossueläteiksi, joten siellä kai sitten autetaan varatonta.

        Köyhät kyykyyn ja rikkaat riviin Lapualla. Valta Lapualla kuuluu kaupungin virkamiehille, jotka ovat sen anastaneet lapualaisilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rahattomat voivat paeta Seinäjoelle. Siellä aina ystävä, vai miten se menikään? Sanovat lapualaisia sossueläteiksi, joten siellä kai sitten autetaan varatonta.

        Jos sua on sanottu sossuelätiksi, ei se välttämättä tarkoita koko Lapuaa.

    • Anonyymi

      Lapuan kaupunki ja sen tekninen johtaja Anu Muurimäki eivät toimi tässä asiassa oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti. Muurimäen kiinteistöjen omistajille lähettämän kirjeen sanakäänteet olivat apukoulutasoa ja uhkaavia.
      Lapuan kaupungin toiminta on yleensäkin käskyttävää ja kuin entisessä Neuvostoliitossa ja Itä-Saksassa. Lenin-Setä ei asu enää Lapualla.
      Kaupungin johtavien virkamiesten tulisi katsoa peiliin tai muuten käy kuin Kurikassa. Miksi lähes kaikki naisjohtajat kuntasektorilla ovat niin "pöljiä"? Ottaisivat mallia "huulipunahallitukselta", joka on pärjännyt ihmeen hyvin korona-kriisissä suututtamatta kansalaisia.

      • Anonyymi

        Juu huulipunahallitus on yrittäny olla suututtamatta mutta ei tartuttamatta. Näiden flikkojen toiminnasta ei kenenkään, joka työssään joutuu tekemään päätöksiä tulisi ottaa oppia. Linjatonta sekoilua ja vastuunpakoilua.

    • Anonyymi

      Onko Muurimäki kepualainen virkamies? Kepu pettää aina ja iänkaikkisesti.

    • Anonyymi

      Kuten on aikaisemminkinkin Lapualle todettu virkamiehet pitävät kuntalaisia hallintoalamaisinaan. Useat heistä käyvät Lapualle vain töissä ja toimivat kuin siirtomaaherrat konsanaan. Hallintosääntö on muokattu paikoin niin että virkakunta tekee oman tahtonsa mukaan piittaamatta esim lautakunnan tahdosta mitään. Asetelma on kääntynyt väärin , nykyään luottamusmiesten tulee nauttia virkamiesten luottamusta

      • Anonyymi

        Todellakin Lapua nimisessä kaupungissa tulee kunnallisen luottamushenkilön nauttia virkamiesten luottamusta. Toimin kaupungin luottamustoimessa ja minun kuului nauttia johtavan virkamiehen luottamusta ja totella virkamiehen käskyjä. Koska en niin toiminut sain vaikean miehen maineen ja johtava virkamies haukkui minut jopa kepulaisille
        valtuutetuille ym. takanapäin. Silloinen johtava virkamies oli Ilmajoelta ja kansakoulupohjalta.
        Valta Lapualla kuulusi lapualaisille ja heidän valitsemilleen luottamushenkilöille, mutta Lapualla johtavat virkamiehet ovat anastaneet vallan itselleen ja luottamushenkilöt ovat kumileimasimia. Esimerkkinä Lapuan kaupungin johtosääntö, jossa lähes kaikki päätäntävalta on siirretty virkamiehille. Näin ei voi jatkua. Lapuan kaupungin johtosääntö on eräiltä osiltaan kuntalain vastainen ja tulisi kumota.

    • Anonyymi

      Siitäkin näköjään voidaan Lapualla valittaa, että yhteisen vesilaitoksen laskut halutaan maksuun ajallaan!

      • Anonyymi

        Olen aina maksanut vesilaitoksen laskut ajallaan, mutta nyt Lapuan kaupunki on alkanut "vittuilemaan" jäsenilleen uhkaavalla kirjeellä. Siitä tässä on kyse ja tämä ei jää tähän. Nahkurin orsilla tavataan.

        En minä ole mitään kirjettä saanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En minä ole mitään kirjettä saanut.

        Et kuulu Lapuan omistavaan luokaan, kun sinulla ei ole kiinteistöä ja sillä vesihuoltosopimusta kaupungin kanssa. Siksi ei uhkailukirjettä. Omistaminen ei ole aina kivaa, huolia tulee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et kuulu Lapuan omistavaan luokaan, kun sinulla ei ole kiinteistöä ja sillä vesihuoltosopimusta kaupungin kanssa. Siksi ei uhkailukirjettä. Omistaminen ei ole aina kivaa, huolia tulee.

        Omistan kolme kiinteistöä, joista kaksi Lapualla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omistan kolme kiinteistöä, joista kaksi Lapualla.

        Kuulut selvästi omistavaan luokaan, mutta sinulla ei ole vesihuoltosopimusta Lapuan kaupungin kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen aina maksanut vesilaitoksen laskut ajallaan, mutta nyt Lapuan kaupunki on alkanut "vittuilemaan" jäsenilleen uhkaavalla kirjeellä. Siitä tässä on kyse ja tämä ei jää tähän. Nahkurin orsilla tavataan.

        Oot kuitenkin vissiin Lapuan asukas, etkä jäsen. Kerhoissa ollaan jäseniä. Maksa ne vesilaskut niin vittuilu saattaa loppua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oot kuitenkin vissiin Lapuan asukas, etkä jäsen. Kerhoissa ollaan jäseniä. Maksa ne vesilaskut niin vittuilu saattaa loppua.

        Kuntalain mukaan kunnassa kirjoilla olevat asukkaat ovat täysivaltaisia kunnan jäseniä. Lue kuntalakia ja viisastu. Olen aina maksanut vesilaskuni ajallaan, mutta nyt alkaa "vituttaa" tämä Lapuan kepulaisten virkamiesten hörhöily ja uhkailu.
        Lapuan ongelman on se, ettei täällä ole kuin keskustapuolue ja maalaisliitto ja siinä järjestyksessä.

        Jos oot kerran täysivaltainen jäsen niin mikset käytä valtaasi tai eroa jäsenyydestä kun kerran vituttaa. Jos kunnan jäsenillä on oikeus venytellä maksuissaan niin tulisi hermojen kestää jos siitä huomautetaan vai onko niin, ettei kepulaisille olekaan huomautettu vaan vain demareille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulut selvästi omistavaan luokaan, mutta sinulla ei ole vesihuoltosopimusta Lapuan kaupungin kanssa.

        Kyllä vain on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omistan kolme kiinteistöä, joista kaksi Lapualla.

        Omistako montakin metsäsarkaa, jaa mutta eihän niis vesi ja viämärisopimuta tarviikaan.

    • nuorissa_on_tulevaisuus

      Kaupunki voisi perustaa oman perintätoimiston. Yhteistyössä sosiaalitoimen ja muiden instanssien kanssa perintäkirjeellä olisi enemmän painoarvoa, kun vaakakupissa on tukien ja ehkä muidenkin kaupungin asukkaiden etuuksien menetys.

      Vähän kuin auton kanssa, jos se on katsastamatta, verot maksamatta, omistajan kortti hyllyllä tms. niin poliisin kamera lukee rekisterin ja tietokone piippaa, että ajo loppuu siihen kunnes asia on hoidettu kuntoon.

      Olisi kai inhimillisempää asioida tuttujen ihmisten kanssa, kuin kasvottoman ties missä sijaitsevan perintätoimiston kanssa? 🤔😜

      • Anonyymi

        Jos joudut perintätoimiston Intrumin perintätoimien kohteeksi on pelisi menetetty ja joudut ikuiseen koukkuun. Perintätoimisto nylkee sinut perusteellisesti ylisuurilla perintäkuluilla. Onko Lapuan kaupunginhallitus päättänyt siirtää erääntyneiden laskujen perinnän perintäyhtiölle vai onko tämä johtavien virkamiesten hölmöilyä? Näin ei voi jatkua.

      • Anonyymi

        Mitkä ovat Lapuan kaupungin etuudet ja tuet jäsenilleen? Ei ole muita "etuuksia" näkynyt kuin korkea kuntaveroprosentti. Haluaisin erota Lapuan kaupungista ja muuttaa pois, jos se olisi suinkin mahdollista. Yritän vältellä kaikkia kunnallisia palveluja käymällä mm. yksityislääkärillä ja maksamalla vesilaskut ajallaan. Entisenä Lapuan kaupungin luottamushenkilönä yritän vältellä kaikkia kaupungin toimia. Tämä on nähty. Paska haisee, kun sitä pöyhitään, sanotaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos joudut perintätoimiston Intrumin perintätoimien kohteeksi on pelisi menetetty ja joudut ikuiseen koukkuun. Perintätoimisto nylkee sinut perusteellisesti ylisuurilla perintäkuluilla. Onko Lapuan kaupunginhallitus päättänyt siirtää erääntyneiden laskujen perinnän perintäyhtiölle vai onko tämä johtavien virkamiesten hölmöilyä? Näin ei voi jatkua.

        Virkahenkilön ei tarvitse vinoilla asiakkaille. Kaikille lähetetty viesti.

        Todetaan että jos lasku on jätetty maksamatta niin perintätoimisto
        hoitaa loppumatkan. Siirrosta toimistolle täytyy olla poliittinen päätös.
        Kuinka pian eräpäivän jälkeen perintä lähtee käyntiin. Koska maksu
        voi myöhästyä postin takia täytyy olla varoaika.

        Jos perintätoimisto perintäkirje ja asiakkaan maksu menevät ristiin
        niin asiakkaalle ei saa koitua ylimääräisiä kuluja,

        Vesi on niin tärkeä asia elämässä ettei maksamatta jättäjiä voi olla
        paljon. Heillä on perheensä,, lapset. Mitään ylimääräisiä nöyryytyksiä
        ei tule sallia.

        Virkahenkilön ei tule lähettää sellaisia viestejä joissa hän
        korostaa omaan valtaansa. Asiallisuus riittää.

        Ken valtaansa väärin käyttää, siltä valta otetaan pois.

    • Anonyymi

      Muuttakaa pois.

      • Anonyymi

        Onhan se päivänselvä asia, että jokainen maksaa kaikki laskunsa itse.
        Tämä on taas turhaa keskustelua selvästä asiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se päivänselvä asia, että jokainen maksaa kaikki laskunsa itse.
        Tämä on taas turhaa keskustelua selvästä asiasta.

        Laskut on maksettu ajallaan, mutta nyt tämä kaupungin "vittuilu" saa riittää. Ennen on lapualaiset "vittuilleet" kaupungille, mutta kaupunki "vittuilee" jäsenilleen.

      • Anonyymi

        Heti muutan kun se on mahdollista ja kehotan muitakin tekemään samoin. Viimeinen sammuttaa valot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laskut on maksettu ajallaan, mutta nyt tämä kaupungin "vittuilu" saa riittää. Ennen on lapualaiset "vittuilleet" kaupungille, mutta kaupunki "vittuilee" jäsenilleen.

        Onko se vittuilua, jos vaaditaan laskun maksamista, häh?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laskut on maksettu ajallaan, mutta nyt tämä kaupungin "vittuilu" saa riittää. Ennen on lapualaiset "vittuilleet" kaupungille, mutta kaupunki "vittuilee" jäsenilleen.

        Miten tähän Lapua-kerhoon pääsee jäseneksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heti muutan kun se on mahdollista ja kehotan muitakin tekemään samoin. Viimeinen sammuttaa valot.

        Missä saat jättää (vesi)laskusi maksamatta? Lapualla on oltu joustavia, mutta jossain menee raja, kun laskutuksessa puolet ajasta menee perimisyrityksissä.

        Ala keräämään sadevettä ja sulata talvella lumesta, jos jokivesi ei kelpaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten tähän Lapua-kerhoon pääsee jäseneksi?

        Kerhoon pääsee jäseneksi liittymällä Lapuan kepuun ja kepu pettää aina. Keput ovat Lapuan aatelia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko se vittuilua, jos vaaditaan laskun maksamista, häh?

        Olen maksanut vesilaskuni aina ajallaan, mutta nyt kaupunkini lähettelee "vittuilukirjeitä", siitä tässä on kyse. Jos laskut olisi maksamatta, olisin ihan hiljaa kuin "kusi sukassa".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko se vittuilua, jos vaaditaan laskun maksamista, häh?

        Kyse oli siitä että kaupunki ulkoistaa toimintaansa perintätoimistolle, se peli ei vetele.

        Näin voi kyllä tehdä mutta ei tarvitse ihmetellä jos väki ottaa nokkiinsa ja miettii muita vaihtoehtoja.

    • Anonyymi

      Kaupungin työtekijät sopii lomauttaa mutta vesilaskua ei makseta. Jep jep

    • Anonyymi

      Perintätoimisto Intrum ei hoida perintää lainsäädännön vaatimusten mukaisesti, vaan nylkee ja lopuksi tuhoaa velallisen. Voit kaiken toivosi heittää, jos joudut Intrumin kynsiin. Lähes puolella suomalaisista on maksuhäiriömerkintöjä. Kansanmurha on meneillään ja korona-pandemia vie loput.

    • Anonyymi

      Kaupunki ulkoisti tämänkin työn pois lapualta/lapualaisilta.

      • Anonyymi

        Olen entinen lapualainen ja tällä hetkellä Intrumilla töissä. Minun tehtäväksi on annettu lapualaisten vesimaksujen perintä.
        Olen alustavasti katsellut nimiä, ja täytyy todeta, että maksuhäiriöitä on vain varakkailla henkilöillä.
        Tämä on erikoinen piirre verrattuna muihin paikkakuntiin.

        Nyt tuli täyttä potaskaa! Varakkailla on tällaiset toistuvat laskut e-laskuna, kuten kaikilla jotka eivät halua haaskata aikaa laskujen kanssa näpertelyyn.

        Tuskin olet "entinen lapualainenkaan". Tuskin liioin perimisiä lajitellaan kaupungeittain jollekin henkilölle.

        Keksi jokin hauskempi satu, tai mieluummin älä kirjoita mitään älytöntä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen entinen lapualainen ja tällä hetkellä Intrumilla töissä. Minun tehtäväksi on annettu lapualaisten vesimaksujen perintä.
        Olen alustavasti katsellut nimiä, ja täytyy todeta, että maksuhäiriöitä on vain varakkailla henkilöillä.
        Tämä on erikoinen piirre verrattuna muihin paikkakuntiin.

        Valeuutinen, hämäystä, joku henkilövaino liittyy asiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen entinen lapualainen ja tällä hetkellä Intrumilla töissä. Minun tehtäväksi on annettu lapualaisten vesimaksujen perintä.
        Olen alustavasti katsellut nimiä, ja täytyy todeta, että maksuhäiriöitä on vain varakkailla henkilöillä.
        Tämä on erikoinen piirre verrattuna muihin paikkakuntiin.

        Nimiä kehiin maksamattomista vesilaskuista, niin katsotaan kuka on ja kuka ei. Totuus velvoittaa ja Lapuan laki puhuu.

    • Anonyymi

      Voi hyvä sylvi! Eihän tänne kukaan uskalla rakentaa jos vesilaskuja ei makseta ajallaan ja maksujen jämäköittämisestä tulee tällainen haloo! Maksujen ajallaan maksamattomat elävät toisten kustannuksella. Onko muidenkin kaupungin laskujen kanssa leväperäisyyttä, lingataan laskujen maksuja yli eräpäivän?

      • Anonyymi

        Kyse ei todella ole maksamattomista vesilaskuista, vaan Lapuan elinkeinotoimikunnan ja johtavien virkamiesten salaisesta päätöksestä laittaa Lapuan vesilaitos myyntikuntoon. Tämä laskutusjupakka on ovela harhautus ja siihen on liitetty mukaan perintäyhtiö Intrum. Lapuan vesilaitos saadaan "huonoon valoon" ja myydään sitten ulkopuoliselle toimijalle pilkkahintaan. Tämä ei ole mikään trollijuttu, eikä salaliittoteoria vaan totista totta.
        Mitä tulee taas Lapualaiseen uudisrakentamiseen, niin sen suurin este on valtavan suuret vesi- viemäri ja sähköliittymämaksut ja rakennuslupamaksut ym. Myös kiinteistövero on korkeampi kuin muualla Suomessa.

    • Anonyymi

      koskeeko tämä myös urheiluseuraa

      • Anonyymi

        Totta kai koskee. Lapuan Virkiä on suurin ja vaikutusvaltaisin "puolue" Lapualla ja menee kepusta ohi. Virkiälle on pitänyt rakentaa kymmenien miljoonien edestä liikuntatiloja meidän verovelvollisten kustannuksella ja nyt ne ovat tyhjillään ja käyttämättä.

    • Anonyymi

      Mikä juttu tämä on? Minä en ole saanut mitään kirjettä. Joku trollaa nyt oikein kunnolla.

    • Anonyymi

      Kyllä on perintäyhtiö hyvin voidellut kaupungin kerman ja saanut erinomaisen sopimuksen.
      Laskutuslisät yms. viivästysmaksut valuvat nyt perintätoimiston kassaan , aikaisemmin ne jäivät meidän yhteiseen vesilaitoksen kirstuun.

      • Anonyymi

        Juuri näin, ja mikä parasta oli siinä että se ostovima palveli Lapualaista liike - elämää. Vois verrata alv : n maksuun ei jää muuta kuin maksukuitti.

      • Anonyymi

        Pohjanmaan poliisilaitoksen tulisi suorittaa esitutkintalain mukainen poliisitutkinta, onko Lapuan kaupungin ja perintäyhtiö Intrumin "perintäsopimuksessa" jotain hämärää ja missä olosuhteissa sopimus on syntynyt ja ketkä ovat kaupungin puolesta sen solmineet.
        On perusteltua syytä epäillä lahjomarikosta.
        Ensin pitää tutkia ja sitten vasta hutkia.

    • Anonyymi

      Tästä syntyisi mielenkiintoinen juttu iltapäivälehteen: Lapualla vastustetaan maksamattomien vesilaskujen perinnän tehostamista eräpäivän jälkeen. On tää uskomatonta, että näinkin moni on valmis vedättämään muita lapualaisia!

      • Anonyymi

        Ei vastusteta, mutta joku raja pitää olla virkamiesten uhkailuille ja vittuluille heidän palkanmaksajille. Lapualla johtavat virkamiehet luulevat, että kansa on heitä varten, mutta se on kyllä päinvastoin. Naisvaltainen Lapuan kaupungin johtoryhmä on täysin pihalla.

        Lapualle tulisi valita suoralla kansanvaalilla pormestari, joka johtaa kaupunkia ja toimii kaupunginhallituksen puheenjohtajana, niin päästäisiin näistä paskiaisista eroon.

        Meinaako täällä nämä muutamat pyhimykset, että Lapualla on asiat hyvällätolalla. Väitän että täällä niinkuin muualakin on meitä joka rekeen lähteviä. Toisille se huomisen leipä ei ole itsestään selvä ja toisille on. Meillä on hyvin toimeentulevia ja taas sitten niitä joilla ei mene niin hyvin. Väitän etteikö me kaikki maksaisi laskut ajallaan ja vaikka ennakkoon jos siihen kertakaikkiaan olisi varaa. Esitä että kaikki joilla on todellisia maksuongelmia menevät laskunsakanssa sossun puheille, eikö tämä jos mikä ole niitä ihmisen perushyödykkeitä joka kuuluu kaikille varallisuudesta riippumatta. Mainostetaan vasta sitten Lapuaa iltasanomissa jos siihen nähdään aihetta. Mutta jokatapauksessa viranhaltijoilta inhmilsempää suhatutumista heidän työnatajiinsa.

        Sanoisin, että tässä asiassa viranhaltija on tehnyt työtä, joka on hänen velvollisuutensa, huolehtinut kaikkien lapualaisten yhteisestä omaisuudesta. En oikein ymmärrä miten joku voi pitää virkatehtävän hoitamista vittuiluna. Ymmärrän tietysti niiden pettymyksen, jotka ovat vedättäneet maksujaan odotellen karhuja. Muualla normaali maailmassa on käytäntö, että kaupunkien perintä siirtyy eräpäivän jälkeen ammattilaisille.

        Lapuan kaupungin virkaa voi hoitaa monella eri tavalla; hyvin tai huonosti ja siltä väliltä, mutta miksi kaupunginhallitus ja valtuusto valitsee lähes aina ne hakijat, jotka hoitavat huonosti. Onko niin, että Lapualle ei hakeudu fiksut ja pätevät henkilöt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoisin, että tässä asiassa viranhaltija on tehnyt työtä, joka on hänen velvollisuutensa, huolehtinut kaikkien lapualaisten yhteisestä omaisuudesta. En oikein ymmärrä miten joku voi pitää virkatehtävän hoitamista vittuiluna. Ymmärrän tietysti niiden pettymyksen, jotka ovat vedättäneet maksujaan odotellen karhuja. Muualla normaali maailmassa on käytäntö, että kaupunkien perintä siirtyy eräpäivän jälkeen ammattilaisille.

        Nuo perinnän "ammattilaiset" ovat kasvottomien rikollisjärjestöjen hallussa. Perintäkulut voivat nousta kymmenkertaiseksi erääntyneen laskun loppusumman nähden. Uudenmaan aluehallintovirasto valvoo keskitetysti perintäyhtiöitä, ja joutuu jatkuvasti tekemään valvontailmoituksia ja antamaan vakavia varoituksia vilpistä näille rikollisjärjestöille. Valvova lainsäädäntö on puutteellinen ja alalle on hakeutunut rikollista ainesta.
        Intrum ja Ropo Capital on pahimmasta päästä. Esimerkiksi valtakunnallisesti toimivan Ropo Capitalin omistaa ruotsalainen rahanpesurahasto. Lapuan Etappi on juuri valinnut Ropon Capitalin "yhteistyökumppaniksi ja perintäfirmakseen". Lapuan Etapilla on monopoliasema Etelä-Pohjanmaalla kotitalousjätteiden kuljetuksissa ja käsittelyssä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinaako täällä nämä muutamat pyhimykset, että Lapualla on asiat hyvällätolalla. Väitän että täällä niinkuin muualakin on meitä joka rekeen lähteviä. Toisille se huomisen leipä ei ole itsestään selvä ja toisille on. Meillä on hyvin toimeentulevia ja taas sitten niitä joilla ei mene niin hyvin. Väitän etteikö me kaikki maksaisi laskut ajallaan ja vaikka ennakkoon jos siihen kertakaikkiaan olisi varaa. Esitä että kaikki joilla on todellisia maksuongelmia menevät laskunsakanssa sossun puheille, eikö tämä jos mikä ole niitä ihmisen perushyödykkeitä joka kuuluu kaikille varallisuudesta riippumatta. Mainostetaan vasta sitten Lapuaa iltasanomissa jos siihen nähdään aihetta. Mutta jokatapauksessa viranhaltijoilta inhmilsempää suhatutumista heidän työnatajiinsa.

        Monella lapualaisella kotitaloudella on toimeentulo-ja maksuongelmia korona-pandemian, lomautusten ja karanteenin johdosta. Lapualaisperheet voivat nyt huonosti.
        Nyt Lapuan kaupunki vielä lisää tätä taakka uhkailemalla kotitalouksia perintätoimilla ja juomaveden saannin katkaisemalla. Uhkailukirje on lähetetty kaikille kotitalouksille, joilla on vesihuoltosopimus vesilaitoksen kassa.
        Kysyn nyt Lapuan kaupunginjohtajalta ja tekniseltä johtajalta: Miten te kehtaatte? ja kehtaattehan te.
        Teille molemmille käy samalla tavalla kun Lepistölle ja Kaunismäelle. Lähtölaskenta on alkanut. Lapuan laki tulee puhumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapualle tulisi valita suoralla kansanvaalilla pormestari, joka johtaa kaupunkia ja toimii kaupunginhallituksen puheenjohtajana, niin päästäisiin näistä paskiaisista eroon.

        Se olisi itsestäänselvästi Pöntinen. Hän on kuin ilmetty pormestari.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se olisi itsestäänselvästi Pöntinen. Hän on kuin ilmetty pormestari.

        En ota kantaa pormestarin henkilöön, antaa Lapuan kansan päättää.

    • Anonyymi

      Mutta, mutta eihän perintään joudu muuta kuin maksamattomat laskut. Mistä tällainen meteli?

    • Anonyymi

      Erinomainen uudistus. Miksi asiasta tiedottamisesta pitää niin kauheasti suivaantua?

    • Anonyymi

      Kerrankin jämerä virkamies Lapualla! Ansaitsee palkankorotuksen!

      • Anonyymi

        Onkohan sun oma lääkitys nyt enää kohdallaan, suosittelen tarkistusta. Ei tavallinen ihminen voi eikä saa nauttia siitä, jos toinen ilman omaa aihetusta joutuu ahdinkoon. Kyllä täällä on se naapurikateus voimissaan. Näillä viimeisillä toimilla on aivan turha odottaa uusia asukkaita ja veronmaksajia jos tämä pelijatkuu, eihän se jatku, eiköhän nyt jo viimein kaikille aukee silmät siitä, että näin ei voi jatkaa , nyt on pian toimittava. Mustia autoja pukkaa kunnantaloon parkkiin ja silloin on kello jo kumahtanut ja valtion herrat 6 ja valtuutetut 0 ja asia on loppuun käsitelty ja valitusoikeutta ei ole. Vai kuin se meni Herrat 6 ja jätkät 0 taitaa olla sillä lailla että näitä jätkiä pitääs olla lisää. Pöntisestä pormestari, eikö sielä nyt tämä laskujenlähettäjä olisi paree, kannattas ainakin äänestää, saattaas olla vielä röyhkiee kun oikein luvanperästä sais paasata.

    • Anonyymi

      Jokaisella on tilanteita, että rahat ei riitä. Silloin otetaan yhteyttä vesilaitokseen hyvissä ajoin ennen eräpäivää ja sovitaan maksujärjestelystä
      Jos jättää maksun vain maksamatta sopimatta asiasta saa tietysti karhulaskun.

      • Anonyymi

        Tähän takkuamiseen menee yhden virkailijan aika. Ulkoistaminen on siis selvää säästöä kaupungille.

        Kyllä ei jos ihmisellä ei ole vedestänsä maksaa, niin kyllä ovat asiat menneet huonolle tolalle.

    • Anonyymi

      Terveiset kaupungintalolle virkamiehille, vastaisuuden varalle kannattasi kahteen kertaan miettiä millaisia kirjeitä lähettelette lapualaisille ja mihin sävyyn.

      Lapualaisten kansannousu on nyt jo lähellä tuosta kirjeestä. Ihmisillä kun on jo muutenkin "pinna kireällä" koronan johdosta.

      • Anonyymi

        Tästä asiallisesta asiasta kohtalainen vääntö. Kuitenkin Ritavuoren kauppa maksoi paljon rahaa. Missä lokiikka?

      • Anonyymi

        Älä ny hulluja horaja. Olet tainnut saada tavallisen tiedotteen jossa kerrotaan mistä saat karhulaskun, jos et maksa vesilaskuasi.
        Minä en ole mitään kirjettä saanut, joten en "sävystä" tiedä. Olisiko pitänyt jättää sinullekin kertomatta?

        Normaalille kunnialliselle ja laskunsa maksavalle kansalaiselle tällä ei ole palaneen puupennin vertaa merkitystä.

        Viime syksynä postilakon aikana ei sähkölaskuja tullut ja kun lakko loppui ja laskut tulivat. olivat ne jo sähköyhtiön toimesta siirretty perintään perintätoimistolle. Siitä se vasta soppa synty kun perintätoimisto yritti perinä perintäkuluja maksetuista sähkölaskuista. Asia on vieläkin kesken ja nyt minä olen perimässä vilpilliseltä perintätoimistolta "verta nenästä".

        Just näin kävi minullakin sähkölaskun kanssa. Peruslasku ja rävöö tuli kahden päivän välein. Ylimääräinen vitonen oli sitten ujutettu seuraavaan laskuun. Reklamaatiolla sen sai pois, mutta kuinka monella meni huomaamatta maksuun. No tästä johtuen vaihdan sähkön toimittajaa kun sopimus loppuu

    • Anonyymi

      Tässä prosessissa kaupunki epäsuorasti myöntää , että heidän oma toiminta on tehotonta jos toimintaa ulkoistamalla saadaan jotain etua. No onhan se tietty.

    • Anonyymi

      Mikähän kohahdus tämäkin kirjoittelu oli. Miksi pahentaa tilannettaan jättämällä maksut eräpäivänä maksamatta? Korothan menee vaiikka perijä on kaupunki. Rahojen loppuminen on useimmille tuttua. Silloin sovitaan etukäteen Vedilaitoksen kanssa eräpäivän siirto tai haetaan toimeentulotukea tai pankista lainaa.

    • Anonyymi

      Kirje oli todella ikävän sävyinen ja uhkaileva.
      Sai sen vaikutelman että olkaa onnellisia että toimitamme teille
      vettä mutta muistakaa alamaiset, me voimme myös katkaista veden toimituksen.
      Sen mitä olen asioinut Lapuan teknisen toimiston/Vesilaitoksen kanssa
      niin palvelun taso ja joustaminen asioissa on ollut ala-arvoista.
      Missään en ole saanut niin tympeää palvelua kuin ko.paikassa.
      Asioinut olen lähinnä tästä jätevesi verkostoon liittyvistä maksuista
      yms.asioista, todellakin jäi paha maku. Muualta olen Lapualle muuttanut
      mutta en enää muuttaisi, vahinko on tapahtunut ja tässä sitä nyt maksellaan.
      Vesimaksut makselen kyllä ajallaan, jotta ei siinä mitään, mutta kirje vesilaitoksen .vasiakkaille oli kyllä pohjanoteraaus. En ole ennen yhtä idioottimaista ja härskiä tiedotetta/kirjettä nähnyt kunnan laitoksen lähettäneen asukkailleen. Hävetkää!

    • Anonyymi

      On laiton uhkaus Lapuan kaupungilta uhata katkaista kuntalaiselta puhtaan juomaveden saanti. Ilman juomavettä ei lapualainen montaa päivää elä. Lapuan kaupunki on selvästi pyöveli.

    • Anonyymi

      Puhdas juomakelpoisen juomaveden saanti on kansalaisten perusoikeuksia.

      • Anonyymi

        Maksakaa vesilaskunne, ei tule ongelmia.

      • Anonyymi

        Jospa he ajavatkin sitä, että asukkaat ottaisi jälleen käyttöön vikin sakin paskomat kaivot. Taudit ja pöhlöys lisääntyisi, jolloin vaalikarjaa olisi helpompi hallita.

    • Anonyymi

      kolmen kopla taas asialla ja röhkivä valtuuston sikalauma etupäässä kaupunginhallitus niillä on on taasen oma lehmä ojassa mutta kun sille ei valitettavasti saa mitään kun heirät on sinne valittu

      • Anonyymi

        asetu ehrokkaaksi

    • Anonyymi

      Luojan kiitos Muurimäki ymmärsi lähteä, onnea Koja!!!

    • Anonyymi

      vedenhinta nousee kun kankare haluaa polskutella uuressa uimahallissa,ja jokainen varmasti ymmärtää että kiinteistöverotkin nousevat uuren uimahallin myötä,samoin kuin nyt hankinnassa olevan jäähallin,
      jonka pelkkä sähkönkulutus on 100 000 KWH kuukauressa,mutta kun yksi suurimmista omistajista on entinen valtuutettu, ja vielä kokkeli joka halusi eroon tappiota tuottavasta omistuksesta, niin valtuuston hyvätveljet riensivät apuun,lähes samalla tavalla hävitettiin lapuan sähkö, jossa meni oma verkkokin mukana

    • Anonyymi

      Kannattaisikohan laskut maksaa eräpäivään mennessä, eikä kitistä?

    • Anonyymi

      Hyvä. Löytyy laki kommunisteille

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      48
      4894
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3217
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1365
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      180
      1196
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      868
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      63
      865
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      837
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      708
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      697
    Aihe