Kiitos elämä, Nala mutta vuokraluukkuun

Anonyymi

Miten noin menevä nainen voi ottaa koiran keskelle kaupunkia? Eikö edellinenkin koira annettu pois kun asuvat Eskon kanssa, eikä ollut aikaa hoitaa sitä . Nala ois varmaan viihtynyt Hangossa.
Martina ei siis omistanutkaan molempia koiria niinkuin väitti. Koirat on minun🤣

107

2107

    Vastaukset

    • Pieni tyttö haluaa koiran luokseen ja pääsee sitten maalle tytön mukana. Näin yksinkertaista on kun ajatellaan lasten parasta 💜

    • Kyllä Martinan koira ulkoilua saa stadissa .

    • Tuo ap on kyllä päästään sairas. No, kyllä tuo kuriin saadaan. Prosessi jo käynnissä.

      • haluaa mitä haluaa. iso rotikka ei kuulu kaupunki kotiin. samanlaineb sylikoira, kuin sohvin buudeli, viihtyy sohvalla, sylissä ja kaupungissa. tuskin marsu on yhtään koiraa itse maksanut. osanotot naapureille. iso rotikka saattaa haukkua kaupunki asunnossa. kokemusta on. saatiin valittamalla koira pois haukkumasta ja naapureiden rauhaa häiritsemästä. ei pieni lapsi ymmärrä, ettei rotikka ole kaupunki koira.


      • Anonyymi kirjoitti:

        haluaa mitä haluaa. iso rotikka ei kuulu kaupunki kotiin. samanlaineb sylikoira, kuin sohvin buudeli, viihtyy sohvalla, sylissä ja kaupungissa. tuskin marsu on yhtään koiraa itse maksanut. osanotot naapureille. iso rotikka saattaa haukkua kaupunki asunnossa. kokemusta on. saatiin valittamalla koira pois haukkumasta ja naapureiden rauhaa häiritsemästä. ei pieni lapsi ymmärrä, ettei rotikka ole kaupunki koira.

        Älä jaksa! Rotikka pärjää kaupungissa ihan siinä missä puudelikin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä jaksa! Rotikka pärjää kaupungissa ihan siinä missä puudelikin.

        Varmasti pärjää, mutta saako elämäntavaltaan kiireisen emännän huomiota? Kun emäntähän treenaa hampaat irvessä ja väliajat on töissä koneella. Lapsiltako tämä aika on pois?


      • Anonyymi kirjoitti:

        haluaa mitä haluaa. iso rotikka ei kuulu kaupunki kotiin. samanlaineb sylikoira, kuin sohvin buudeli, viihtyy sohvalla, sylissä ja kaupungissa. tuskin marsu on yhtään koiraa itse maksanut. osanotot naapureille. iso rotikka saattaa haukkua kaupunki asunnossa. kokemusta on. saatiin valittamalla koira pois haukkumasta ja naapureiden rauhaa häiritsemästä. ei pieni lapsi ymmärrä, ettei rotikka ole kaupunki koira.

        Ja mun naapurista lähti karvapalloräksyttäjä. Ne vasta meteliä pitävät. Taukoomatonta haukkumista.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja mun naapurista lähti karvapalloräksyttäjä. Ne vasta meteliä pitävät. Taukoomatonta haukkumista.

        HYvä!!!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja mun naapurista lähti karvapalloräksyttäjä. Ne vasta meteliä pitävät. Taukoomatonta haukkumista.

        Sama juttu. Aina alakertaan muuttaa nuori nainen jolla on räksyttävä koira ja tupakka käryämässä terassilla. Soitin vuokranantajalle ja sanoin että melu häiritsee yötä päivää rakinkusettajan menojen mukaan, jolloin tämä kysyi puhelimessa, että olenko kyseisen naapurin luona nyt? Vastasin etten ole vaan keittiössäni yläkerrassa, vakuudeksi laitoin kaiutinpuhelimen liesituulettimeen kiinni. Koira sai lähteä nopeaa tahtia muualle räkyttämään. Eli järjettömän eläimen terrorisointia ei tarvitse sietää.


    • Onko koira tullut Kalasatamaan?

    • Aika monella muullakin ihmisellä on koira keskellä kaupunkia ja hyvin pärjäävät siellä. Mites se vois olla Martinalla eri asia, lisäksi taitaa Nala päästä maalle Hankoon aina Isabellan kanssa...

      • isot koirat kärsii kerrostalossa. tuskin pikkutytön hihnassa kestää kadulla. kun koira ollut alunperin heppatilalla, on vaikea sopeutua kerrostalo kaninkoppiin.


      • miksi koirat vietiin hankoon, jos pärjäävät kivikaupungissa. rotikka vaatii paljon liikuntaa turhauteneena haukkuu päivät pitkät ja saattaa pistää asunnon uuteen uskoon.


      • Anonyymi kirjoitti:

        isot koirat kärsii kerrostalossa. tuskin pikkutytön hihnassa kestää kadulla. kun koira ollut alunperin heppatilalla, on vaikea sopeutua kerrostalo kaninkoppiin.

        Rotikka on hyvä vahtikoira pelkkien naisten taloudessa. Kyllähän rotikat kaupunkioloissa pärjää ja treenihullulla emännällä riittää takuulla energiaa myös koiran lenkittämiseen 👍.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Rotikka on hyvä vahtikoira pelkkien naisten taloudessa. Kyllähän rotikat kaupunkioloissa pärjää ja treenihullulla emännällä riittää takuulla energiaa myös koiran lenkittämiseen 👍.

        Vai vahtikoira Helsingin keskustassa? Olet aika pimee.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Vai vahtikoira Helsingin keskustassa? Olet aika pimee.

        Miten niin pimee? Hyvä turvahan tuollainen iso koira on. Pysyy sinunkaltaiset häiriköt loitolla.


    • Kohta Nala löytää uuden kodin ....Ei Martina sitä jaksa hoitaa kuin viikon jolloin se menee ensin Eskolle ja sitten jonnekin muualle:-)

      • No eihän niitä lapsiakaan nyt oo houtanu päiviin...joillakin on helppoo...


      • Anonyymi kirjoitti:

        No eihän niitä lapsiakaan nyt oo houtanu päiviin...joillakin on helppoo...

        Perus-Marttiinaa. Muut tekee hommat, ja Marttiina kerää kiitokset. Vuoden äiti, laittaa lapsensa muille hoitoon jatkuvasti, mutta itse poseeraa äitienpäivän lööpissä lapset kainalossaan.


    • On aivan käsittämätöntä, että ottaa koiran kaupunkiin, joka on tottunut juoksemaan vapaana isossa pihapiirissä. Koiralla ollut virikkeitä ja mahdollisuus hyvään elämään. Kerrostalo luukku ja Martinan elämä eivät sovi eläimelle. Kyllä sillä hermo menee, kun pitää siivota jatkuvasti, kun on niin bedantti ihminen. Meinaako ängetä häkkiin niinkuin tähtärilläkin teki oli video instassa. Sääli tulee eläin parkaa. Vai onko takaajatus pääsystä Hankoon?

      • Koiralla on aina ollut kaveri, tilaa liikkua ja äänenkäyttö ei varmasti sovi kerrostaloon. Ranchilla elänyt koira usein vahtii kovaan ääneen, Toisaalta sopii Maran kämppään, siellä kun on heti alkuun pilattu metelöimällä välit naapureihin.


      • Älä käytä sivistyssanoja, kun et osaa kirjoittaa niitä oikein etkä osaa edes suomen kieltä. Bedantti? Takaaajatus??


      • Anonyymi kirjoitti:

        Koiralla on aina ollut kaveri, tilaa liikkua ja äänenkäyttö ei varmasti sovi kerrostaloon. Ranchilla elänyt koira usein vahtii kovaan ääneen, Toisaalta sopii Maran kämppään, siellä kun on heti alkuun pilattu metelöimällä välit naapureihin.

        Eikö peruskoulussa opeteta enää suomen kieltä tai oikeinkirjoitusta?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö peruskoulussa opeteta enää suomen kieltä tai oikeinkirjoitusta?

        Noniin äidinkielen opettaja, laita vaikka aikas kuluks korjattu versio jokaiseen kommentoimaasi kirjoitukseen. Jos pysyisit hetken vaikka sen verran kiireisenä, että jätät ihmiset rauhaan.


    • Mistä tää tieto nyt on peräisin?

      • Onnea Eskoa uudesta koira perheenjäsenestä. Iso koira pärjää pienessä kaupunkiasunnossa mutta vaatii pitkää lenkkiä ainakin kolme kertaa päivässä ja tietysti muutakin aktivointia. Kynsiä, turkkia ja hampaita pitää hoitaa säännöllisesti. Ehkäpä tuo kombo toimii, jos Nala pääsee Stefanin hoitoon landelle vuoroviikoin ja talvella viikonloppuisin. Landella saa aktivointia ja siellä taitaa olla osaavia koiraihmisiä ihan palkollisinakin.


      • Martinan instassa kertoo että menee hakee Nalan ja Isben kotiin .Nala muuttaa heille


    • Martina laittoi instassa, että Nala ja Isabella huomenna tulevat kotiin. Kyllä niin sääli tulee koira parkaa, maalla tottui viettämään vapaata tasokasta elämää ja nyt tämän epävakaan ihmisen hoiviin kerrostalo luukkuun, joka ei jaksa lapsiaankaan kerralla pitkää aikaa, vähän väliä ovat hoidossa.

    • Muija pyörtää jatkuvasti puheensa.
      Koiraa hankittaessa nainen sanoi,ettei iso koira viihdy kaupungissa, nyt se pannaan viihtymään.
      Ilmeisesti Baxter on Stefun ja nainen on välttämättä halunnut oman rotikan.
      Jo koiria hankittaessa ihmeteltiin, miten ne sopii perheen hektiseen ja levottomaan elämäntyyliin, silloin muija totesi,että niillä on osaavat hoitajat ja kouluttajat Hangon tiluksilla, no nyt tulevaa ongelmakoiraa hoitaa tyrkky itse, pitäkää varanne naapurit!!

    • Kun Martina hommasi koirat, kauhisteltiin sitä, että koira ei opi tuntemaan emäntäänsä ja joku muu kasvattaa koiria Hangossa. Nyt kun toinen koirista on tulossa Martinan luo, ei sekään ole hyvä. Eiköhän tuo koira liikuntaa saa ihan tarpeeksi Martinan mukana lenkeillä.

      • Mara ei ole kykeneväinen huolehtimaan kenestäkään. Koira toivon mukaan pääsee takaisin kotiinsa Hankoon ennen pitkää kun Mara kyllästyy. Kostoksi piti koira viedä kun ei mitään muuta saanut enää otettua.
        Baxterkin varmaan surullinen kun ainut kaveri katosi.


      • Kyllä tuo rotu kaipaa muutakin kuin lenkittämistä.
        Iso vahva koira tarvitsee johdonmukaisen ja tiukan kasvatuksen, Martina lässyttää ja lepertää koiralle kuin vauvalle ja opettaa sille jonninjoutavia temppuja.
        Vapaana juoksemaan tottunut iso koira on hankala saada oppimaan jopa remmissä kulkemista.
        Voimat riittää kyllä hallintaan, mutta riittääkö kärsivällisyys.
        Edellinen rotikka oli tunnettu kauhu kulmilla, kun oli niin hankala pideltävä, naapuruston koirat vaihtoi aina kadunpuolta, kun kaksikko tuli vastaan, muija kiroillen ja huutaen ja koira hyökkäillen.


      • Sinä asioista ymmärtämätön et nyt ymmärrä. Rotikan leimautuminen omistajaan tapahtuu7vko eteenpäinSe aika meni jo, kuka hoiti silloin koiraa?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tuo rotu kaipaa muutakin kuin lenkittämistä.
        Iso vahva koira tarvitsee johdonmukaisen ja tiukan kasvatuksen, Martina lässyttää ja lepertää koiralle kuin vauvalle ja opettaa sille jonninjoutavia temppuja.
        Vapaana juoksemaan tottunut iso koira on hankala saada oppimaan jopa remmissä kulkemista.
        Voimat riittää kyllä hallintaan, mutta riittääkö kärsivällisyys.
        Edellinen rotikka oli tunnettu kauhu kulmilla, kun oli niin hankala pideltävä, naapuruston koirat vaihtoi aina kadunpuolta, kun kaksikko tuli vastaan, muija kiroillen ja huutaen ja koira hyökkäillen.

        aikooko pikkutytöt ulkoiluttaa isoa rotikkaa. kun poira pistää nelivedon päälle, ei pienet lapset pysty pitelemään. toivotaan ettei mitään tapahdu.


      • Anonyymi kirjoitti:

        aikooko pikkutytöt ulkoiluttaa isoa rotikkaa. kun poira pistää nelivedon päälle, ei pienet lapset pysty pitelemään. toivotaan ettei mitään tapahdu.

        Itselläni oli rotikka uros aikoja sitten ja kerran se laittoi nelivedon päälle jolloin se juoksi vauhdilla lähimpään metsään ja siinä vaiheessa en pystynyt tekemään yhtään mitään joten rotikka ei todellakaan ole pikkutyttöjen lemmikki...


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tuo rotu kaipaa muutakin kuin lenkittämistä.
        Iso vahva koira tarvitsee johdonmukaisen ja tiukan kasvatuksen, Martina lässyttää ja lepertää koiralle kuin vauvalle ja opettaa sille jonninjoutavia temppuja.
        Vapaana juoksemaan tottunut iso koira on hankala saada oppimaan jopa remmissä kulkemista.
        Voimat riittää kyllä hallintaan, mutta riittääkö kärsivällisyys.
        Edellinen rotikka oli tunnettu kauhu kulmilla, kun oli niin hankala pideltävä, naapuruston koirat vaihtoi aina kadunpuolta, kun kaksikko tuli vastaan, muija kiroillen ja huutaen ja koira hyökkäillen.

        Herculeksella oli voimakas suojeluvietti emäntäänsä kohtaan,muistelisin että oli kuitenkin kiltti koira perhettään kohtaan,ja oli Eskollekkin rakas.Luulen että Martina otti Herculeksen suojelua varten,lenkkeili jo silloin paljon hesassa,siellä kun ei koskaan tiedä kuka tulee vastaan...ja hänellä kyllä niitä vihamiehiä riitti silloin jo,rottweiller rotuisen koiran kanssa ei tarvi pelätä,jos tulee uhkaava tilanne,koira toimii välittömästi,on todella suojeleva omiaan kohtaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Herculeksella oli voimakas suojeluvietti emäntäänsä kohtaan,muistelisin että oli kuitenkin kiltti koira perhettään kohtaan,ja oli Eskollekkin rakas.Luulen että Martina otti Herculeksen suojelua varten,lenkkeili jo silloin paljon hesassa,siellä kun ei koskaan tiedä kuka tulee vastaan...ja hänellä kyllä niitä vihamiehiä riitti silloin jo,rottweiller rotuisen koiran kanssa ei tarvi pelätä,jos tulee uhkaava tilanne,koira toimii välittömästi,on todella suojeleva omiaan kohtaan.

        entä jos koira hyökkää, lapsia, tai vanhuksia kohti suojelu vaistossaan. maalla ei ole tarvinnut sopeutua muihin koiriin eikä ihmispaljouteen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        entä jos koira hyökkää, lapsia, tai vanhuksia kohti suojelu vaistossaan. maalla ei ole tarvinnut sopeutua muihin koiriin eikä ihmispaljouteen.

        Kyllä koirat on älykkäitä,ei ne nyt avuttoman vanhuksen tai pikkulapsen kimppuun käy,jos ei nyt täysin luonne vikanen koira ole(niitäkin on) uhkaavassa tilanteessa,esim päällekarkaus tai muu sellainen tilanne,koira kyllä vaistoaa tämmöiset tilanteet missä on tosi kysymyksessä.eikä kyllä moni varmaan lähtis yrittämäänkän mitään,jos vastassa on rottweiller.on muuten ykkösenä tilastoissa vaarallisin koira rotu.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Herculeksella oli voimakas suojeluvietti emäntäänsä kohtaan,muistelisin että oli kuitenkin kiltti koira perhettään kohtaan,ja oli Eskollekkin rakas.Luulen että Martina otti Herculeksen suojelua varten,lenkkeili jo silloin paljon hesassa,siellä kun ei koskaan tiedä kuka tulee vastaan...ja hänellä kyllä niitä vihamiehiä riitti silloin jo,rottweiller rotuisen koiran kanssa ei tarvi pelätä,jos tulee uhkaava tilanne,koira toimii välittömästi,on todella suojeleva omiaan kohtaan.

        2015—- tänään lääkärisi kanssa nukuit mun syliin; kertoo Martina Iltalehdelle kun hercules kuoli.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Herculeksella oli voimakas suojeluvietti emäntäänsä kohtaan,muistelisin että oli kuitenkin kiltti koira perhettään kohtaan,ja oli Eskollekkin rakas.Luulen että Martina otti Herculeksen suojelua varten,lenkkeili jo silloin paljon hesassa,siellä kun ei koskaan tiedä kuka tulee vastaan...ja hänellä kyllä niitä vihamiehiä riitti silloin jo,rottweiller rotuisen koiran kanssa ei tarvi pelätä,jos tulee uhkaava tilanne,koira toimii välittömästi,on todella suojeleva omiaan kohtaan.

        eikös marsu ole itse hyökkäillyt ihmisten päälle, kykenneekö pahoinpitelijä pitämään rotikan ojennuksessa, ettei hyökkää viattomien päälle.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä koirat on älykkäitä,ei ne nyt avuttoman vanhuksen tai pikkulapsen kimppuun käy,jos ei nyt täysin luonne vikanen koira ole(niitäkin on) uhkaavassa tilanteessa,esim päällekarkaus tai muu sellainen tilanne,koira kyllä vaistoaa tämmöiset tilanteet missä on tosi kysymyksessä.eikä kyllä moni varmaan lähtis yrittämäänkän mitään,jos vastassa on rottweiller.on muuten ykkösenä tilastoissa vaarallisin koira rotu.

        Ja höpön höpö. Koira on koira ja se saattaa pienestäkin ärsykkeestä hyökätä. Samoin nuori koira on vilkas ja voi siksikin hypätä vaikkapa tervehtimismielessä niin vanhusta, kuin lastakin vasten. Iso koira, kun hyppää, niin siinä heikompi ottaa osumaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mara ei ole kykeneväinen huolehtimaan kenestäkään. Koira toivon mukaan pääsee takaisin kotiinsa Hankoon ennen pitkää kun Mara kyllästyy. Kostoksi piti koira viedä kun ei mitään muuta saanut enää otettua.
        Baxterkin varmaan surullinen kun ainut kaveri katosi.

        Eikö sulla ole omaa elämää?


    • Kyllä olisin ihan jostain toisesta koirasta huolissani kuin rotikoista.

    • Onkohan Banbi haettu uuteen kotiin, ja Martinalla keino nyt puukottaa Sohvia 🤣🤣🤣🤣

      • marsu pelkää, että pampi syö hangossa nalan.


    • Tässä taas näkee tämän itsekkään narsistin luonteen, koiran hyvinvointi ei merkkaa mitään. Rekvisiittaa kuviin, lenkillä käyntiä kuvataan ja muuten makaa kerrostaloluukussa, kun tämä pakkomielteinen hosuu milloin missäkin. Huolehtisi nyt ensinnä lapsistaankin itse.

    • Pariskunta ehti olla yhdessä yli yhdeksän vuotta, jonka aikana heille syntyi Isabella-tytär. Lisäksi Aitolehdellä on edellisestä suhteestaan, radiojuontaja Esko Eerikäisen kanssa Victoria-tytär.

      • Niin tämä tieto tulee ainakin kerran päivässä joltain kanavalta..kuka ei vielä tätä tiedä kun vikken syntymäkin näkyi tv:ssä aikoinaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin tämä tieto tulee ainakin kerran päivässä joltain kanavalta..kuka ei vielä tätä tiedä kun vikken syntymäkin näkyi tv:ssä aikoinaan.

        Voi, voi jos Nalasta tulee kiertolainen. Jos välillä on Stefulla, Eskolla tai muualla hoidossa. Ongelmia tai vaivoja ilmaantuessa sysätään muualle hoitoon, kuten kävi Herkulekselle. Herkules eli vanhuutensa ja kuoli muualla, kuin Martinan kotona. Kyllä se vaan on sillä tavalla, että jos eläin otetaan niin se hoidetaan itse kehdosta hautaan. Pentuna kotiutumisen jälkeen pennun hyvä leimautua perheeseen ja saada selkeä laumanjohtaja ihmisestä itselleen. Onneksi Nala on vielä nuori, joten Martina keskittyy täysillä sitoutuen Nalan kotiuttamiseen normaalin perhekoiran elämään kaupungissa, niin ehkä katastrofilta voi välttyä. Irtolaisina keskenään Baxterin kanssa ovat talleilla touhuilleet tähän asti.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin tämä tieto tulee ainakin kerran päivässä joltain kanavalta..kuka ei vielä tätä tiedä kun vikken syntymäkin näkyi tv:ssä aikoinaan.

        lapsiraukka tli maailmaan, mutsin koroillessa. kätilö sanoi, ettei tuollanen kiroilija ole sovelias äidiksi.


    • Nyt on kyllä pakko kysyä sitä, että onkohan Martina oikeesti miettinyt koiran kaupunkiin tuonnin ihan loppuun asti.

      Martinan elämäntilanne on "hektinen" ja hän säntää sinne ja tänne työasioiden perässä, joten tuntuu vähintäänkin ihmeelliseltä, että siihen oravanpyörään jotenkin saa koiran sovitettua. Samoin hän on kertonut olevansa siisteyttä ja järjestytä vaaliva ihminen. Tuohon ei koirat sovi. Samoin, eivät tytöt voi käyttää koiraa ulkona. Tuollainen koira pienellä lapsella ei ole kovinkaan kannustava näky. Ei varsinkaan, jos koira ei ole koulutettu.

      Olis antanut olla sen siellä "meidän landella", koska sen kaverikin on siellä. Tai toivotaan, että koiralla on palautusoikeus Hankoon, kun Martina huomaa koiran vievän aivan liian paljon aikaa ja tekevän muutenkin sotkua.

      • Nyt Raili puhuu asia. Samaa mieltä!


      • Hyvin kommentoitu!


      • Kerrankin (tai voi olla, että jopa toisen kerran) olen Railin kanssa samaa mieltä. Tulee olemaan Nalalle sellainen järkytys, etten yhtään ihmettelisi, vaikka alkaisi käyttäytyä aggressiivisesti myöskin lapsia kohtaan. Nala on saanut elää vapaata koiran elämää talleilla rotukumppaninsa kanssa ja sille ovat tuttuja tallityöntekijät, jotka ovat Nalan pennusta asti kasvattaneet.
        Kyllä nyt heittää Maralla iso pyörä tyhjää.


    • mulle ei koskaan tulis asuntoon isoa koiraa. koira pieree kauheesti, jos ei saa tarpeeksi liikuntaa.

      • Rotikka voi tuhota koko asunnon jos joutuu yksin olemaan varsinkin kun on tottunut vapaana juoksemaan....siisti Martina saa siivota jatkuvalla tahdilla .


      • se riippuu rodusta, on sellaisia isoja koiria jotka eivät tarvitse monen tunnin liikuntaa päivässä ollakseen rauhallisia, pieremisestä en taas tiedä


      • Anonyymi kirjoitti:

        se riippuu rodusta, on sellaisia isoja koiria jotka eivät tarvitse monen tunnin liikuntaa päivässä ollakseen rauhallisia, pieremisestä en taas tiedä

        Sanokaa mun sanoneneen, tuosta ei hyvä heilu!


      • Anonyymi kirjoitti:

        se riippuu rodusta, on sellaisia isoja koiria jotka eivät tarvitse monen tunnin liikuntaa päivässä ollakseen rauhallisia, pieremisestä en taas tiedä

        kyllä koirat tarvitsee liikuntaa. iso koira ei ole sylibuudeli. on eläinrääkkäystä pitää koiraa, vaan status symbolina ja näyttely esineenä.


    • Surullista erottaa kaksi koiraa, jotka ovat yhdessä eläneet melko vapaasti isolla tilalla. Nyt ne erotetaan toisistaan ja toinen viedään täysin erilaiseen ympäristöön eli pieneen kerrostaloasuntoon. Eihän Martina edes ole kotona ikinään, jos hänen somepäivityksiään seuraa. Meinaako hän jättää koiran pitkiksi aikaa yksin pieneen kerrostaloasuntoon, mihin koira-raukka ei ole edes tottunut?

      Varmaan huutaa koiralleen sitten kun koira-raukka turhautuu uudessa pienessä asunnossa ja alkaa hajottamaan paikkoja tai haukkumaan turhautumisen ja ahdistumisen vuoksi.

      Sääliksi käy monia eläimiä, joita otetaan itselle vain itsensä huvittamiseksi ja ei ajatella yhtään pidemmälle. Martina on jo vuosia valittanut parisuhdettaan, eronnut ja mennyt yhteen ja taas eronnut ja mennyt yhteen. Siihen on sitten hankittu koiria, hevosia ja lapsikin. Kaikki kärsivät tällaisesta itserakkaasta käytöksestä. Pitäisi ajatella muitakin. Surullista eläinten ja sen pienen tytön kannalta.

      • Tässä asiassa näyttää taas kaikki menevän väärin koiran kannalta.


      • Totta joka sana


      • Anonyymi kirjoitti:

        Totta joka sana

        Siellä on kohta Jotexin lastulevykalusteet säpäleinä kun Nala vähän ahdistuu yksinäisyydestä ja ahtaudesta.


    • Missä Mara meinaa pitää koiraansa sillä aikaa kun käy jatkuvasti treenaamassa ja erilaisissa mediahaastatteluissa kodin ulkopuolella?

      Meinaako, että iso koira saa kyyhöttää himassa sillä aikaa ihan yksin ja ilman kunnon virikkeitä?

      Martinan asuntoon kuuluu kauhea meteli viereiseltä työmaalta. Se häiritsee ihmisiä, niin varmasti eläimiäkin. Se koira tulee stressaantumaan pahasti noin isosta muutoksesta. Lenkkiä saa varmasti, koska Mara juoksee paljon. Mutta muuten vaikuttaa kyllä harkitsemattomalta touhulta. Eri asia on, jos Mara aikoo olla enemmän kotona koiran tullessa kotiin.

      • Pennusta asti olisi pitänyt koiraa totuttaa pienessä asunnossa ja kerrostalossa asumiseen. Kaupungin kaduilla kulkeminen ja lenkkeily vaatii opettelua. Toivottavasti Martina panostaa nyt tosissaan Nalan koulutukseen ja aktivointiin. Se onkin sitten ihan joka päiväistä ja monta kertaa päivässä tapahtuvaa puuhaa. Huoli siitä, kun on tottunut vapaana juoksentelemaan Hangossa, niin miten tottuu pieneen asuntoon, kaupungin ja kerrostalon ääniin ja siihen, ettei ulos noin vain vapaana pääse juoksemaan. Hyvin varmasti menee, kunhan omistaja jaksaa täyden panoksen asialle antaa. Ja toivottavasti tämä on lopullinen koti ja asuinpalkka oman omistajansa luona eikä koiraa riepotella asuinpaikasta toiseen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Pennusta asti olisi pitänyt koiraa totuttaa pienessä asunnossa ja kerrostalossa asumiseen. Kaupungin kaduilla kulkeminen ja lenkkeily vaatii opettelua. Toivottavasti Martina panostaa nyt tosissaan Nalan koulutukseen ja aktivointiin. Se onkin sitten ihan joka päiväistä ja monta kertaa päivässä tapahtuvaa puuhaa. Huoli siitä, kun on tottunut vapaana juoksentelemaan Hangossa, niin miten tottuu pieneen asuntoon, kaupungin ja kerrostalon ääniin ja siihen, ettei ulos noin vain vapaana pääse juoksemaan. Hyvin varmasti menee, kunhan omistaja jaksaa täyden panoksen asialle antaa. Ja toivottavasti tämä on lopullinen koti ja asuinpalkka oman omistajansa luona eikä koiraa riepotella asuinpaikasta toiseen.

        Voi, voi. Toivotaan, että sopeutuu hyvin.


    • Eikös Martinan uusi koti ole maan tasalla? Voisi olla turvallisuussyistä koira siellä.

      • siitä pääsee helposti karkuun. osanotot naapureille. vapauteen tottunut rotikka, tuodaan neljän seinän sisälle, kyllä siinä stressitaso nousee. haukkuu joka risahdusta ja kaikkia liikkujia.


      • Nimenomaan turvana. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan turvana. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.

        Montakohan päivää tai viikkoa Nala on Martinalla ennen kuin muuttaa takaisin maalle? Koira vaati valtavasti hoitoa. Eikös Martinan edellinen rotikka viettänyt vanhuuspäivät muualla kuin Martinan luona? Nuorellekin koiralla voi tulla sairauksia tai vaivoja ja sysätäänkö klira sitten muualle?


    • Koira stressaantuu kun tuodaan kaupunkiin, erilaiseen elinympäristöön. Kyllä Martinalta on kadonnut kaikki inhimilliset luonteen piirteet, jos on ikinä ollutkaan. Lapsia ei olisi ikinä uskonut hänen perheeseensä kuuluvan jollei olisi levitellyt julkisuuteen kuvia ja haastatteluja. Lasten leluja mitään lapsiin viittaavaa ei huushollissa ole ollut näkyvillä ja nyt iso koira mukamas joka tuo likaa ja sotkee. Voi sitä huudon ja kiroilun määrää. Koiraa ei voi niin alistaa kuin lapset.

    • Ihan pahaa tekee kun Martina on onnensa kukkuloilla nähdessään koirat meidän entisellä landella. Nala raukka ei tiedä mikä häntä odottaa . Kuuma vuokraluukku ilman baxteria. 😥😥😥😥
      Noin itsekäs on Martina . Antaisi koirien elää hyvää elämää nyt maalla mutta ei.... eihän sitä ajattele.taisi ottaa viime kesänä Nalan että saa viettää aikaa siellä.

      • Ihan sama fiilis tuli järkyttävää miten itsekäs on. Mun mun mun koirat, voi koira raukkoja 😢😢😢


    • Ihme "asiantuntijoita" täällä kirjoittelee!
      Nala on pentu vielä, joten ihan hyvin sopeutuu ja oppii kaupunkielämään.

    • Ei herranjumala mikä nainen miten voi erottaa koirat toisistaan. Todella itsekästä ihan uskomaton narsismi.

    • Voi tota Nalan katsetta takapenkillä😥...ihan sääliksi kävi sitä😥.

    • Kuka pelastaa Nalan ? Järkyttävää eläinrääkkäystä. Martina ei ole koskaan kotona.
      Terassit auki. Joka päivä entisenä aikana kävi ulkona syömässä. Nyt on Nala .
      Kyllä pahaa tekee kun narsisti ajattelee vain itseään.

    • Stereot huutaa autossa ja ämmällä sama virne naamalla kuin aina. Koira parka takapenkillä, kyllä niin sääli tulee, kun raahataan tutuista ympyröistä pieniin tiloihin, ulkona tottunut olemaan missä on muitakin eläimiä, stressaantuu satavarmasti.kyllä koiran elämänlaatu huononi 100%.

      • Kauhistuin itsekin tuota melua autossa. Koira kärsii tuosta. Ja Isbe takapenkillä . Miltähän niistä tuntuu.?Äiti huudattaa radioo kovalla.
        Voi raukat


    • Ei se Martinan luukussa ole kuin max kuukauden....ei vaan sopeudu sinne eikä Martinalla pää kestä..voi olla jo viikonloppuna Eskolla hoidossa. Lisäksi koiraa ei kuulu kuljettaa autossa "vapaana" vaan takana jossa oma tila sille..Martinan kanssa iso koira matkustaa täysin irti jossain laatikossa.Siinä koiran omistaja juu.

    • Kohta on koira irti ja puree jotakuta, toivottavasti ei ole vanhus tai pikkulapsi. Oma iäkäs sukulaiseni kuoli aikoinaan jouduttuaan ison koiran tönäisemäksi kaupungissa.

      • Soita jo lastensuojeluun.


    • Voi sitä kiroilun ja vittuilun määrää kun martilla menee hermot koira-paran vuoksi😥.

    • Huvittuneena luin näitä viisauksia. Asun kaupungissa VUOKRA 😁 kaksiossa ja omistan kaksi rottweileria. Toinen on ollut pennusta asti ja toinen tuli maalta kodinvaihtajana kolme vuotiaana. Ei mitään ongelmia sen kanssa kaupungissa.

      • Sulla todennäköisesti on enemmän kompetenssia koirien kanssa toimimiseen ja koirien kouluttamiseen kuin kv-staralla jolla kykyjä ja taitoa on tasan nolla.


      • No ei todellakaan ongelma nää juntit luulee tietävänsä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        No ei todellakaan ongelma nää juntit luulee tietävänsä.

        Aika näyttää. Kyllä jutut lähtee heti liikkeelle, kun ekat ongelmat ilmenee. Maran pitäis mennä useammalle kurssille opettelemaan miten koiraa koulutetaan ja hallitaan että saa Nalasta yhteiskuntakelpoisen. Nyt näyttää aika heikoilta nuo lähtökohdat. Tämä ihmiseltä joka on kouluttanut riittävän monta koiraa ja myös ollut ohjaajana pentukursseilla. Kiltistäkin koirasta saa terroristin kun sillä ei ole selkeää paikkaa lauman alimpana ja koiralle ei ole opetettu miten sen oletetaan käyttäytyvän ja myös annettu ymmärrettävää palautetta käytöksestään. Maran harrastama huutaminen ja kiroilu ei ole muuta kuin aggression lietsomista koiraan.


    • Tuli pala kurkkuun Nala-koiran ilmeestä, kun istui takapenkillä. Matkalla pois kaverikoiran luota tutusta maaseudun vapaudesta kaupunkikämppään... Nyt viimeistään minäkin tajusin, että Martina ei ajattele muita kuin itseään. Onhan tämäkin taas tapa kostaa miehelle.

      Lehtijuttujen lisäksi, joihin raahataan lapsi vastoin isänsä tahtoa. Haastatteluiden lisäksi, joissa leimataan mies päihteileväksi hulttioksi ja uusi suhde laastarisuhteeksi ”toisen yhtä rikkinäisen kanssa”. Tuollaiset lehtijutut eivät voi olla vaikuttamatta liikemiehen maineeseen. Vaikka olisi todellisuudessa bisnekset hanskassakin.

      Vieläkö joku kyseenalaistaa vuosia kiertäneen juorun siitä, ettei tuo mies uskalla lähteä suhteesta mittavien kostotoimien pelossa? Nythän ne juorut on viimeistä pisaraa myöten tulleet todistetuksi.

      • Mitä väliä niillä exillä...martina on itse niin V######kiitollinen,siunattu ,vapaa nainen nyt ja jopa rotikka muutti vuokraluukkuun lojumaan...oikeesti mahtaa harmittaa todella paljon kun ex-kaveri vei luottokortin ja meidän landen sekä miehen johon Martina niin rakastui levillä.Katsokaa stefun kuvia nykyään ja verratkaa niihin kuviin jotka on otettu Martinan kanssa.Mies on joka kuvassa kuin jääpuikko nykyään sentään hymyilee.Ja katsokaa kuvia joita netti on täynnä Martinasta ennen "rikasta miestä" !


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä väliä niillä exillä...martina on itse niin V######kiitollinen,siunattu ,vapaa nainen nyt ja jopa rotikka muutti vuokraluukkuun lojumaan...oikeesti mahtaa harmittaa todella paljon kun ex-kaveri vei luottokortin ja meidän landen sekä miehen johon Martina niin rakastui levillä.Katsokaa stefun kuvia nykyään ja verratkaa niihin kuviin jotka on otettu Martinan kanssa.Mies on joka kuvassa kuin jääpuikko nykyään sentään hymyilee.Ja katsokaa kuvia joita netti on täynnä Martinasta ennen "rikasta miestä" !

        Onko vanhin lapsi muuttanut isälleen?


      • Näin on! Ja huvinttavinta tässä on että osaan naisista kaikki martinan jutut menee läpi, pelkkää ylistystä koko insta. Koiran tuomista kaupunkiin ylistettiin ja ihasteltiin?! Ja stefan ja Sofia on maine on pilattu martinan klaanin johdosta...Stefan oli hyvä mies siihen asti kunnes uskalsi jättää martinan...sen jälkeen hänen maineensa pilattiin julkisivuilla avautumisilla ...miten osa martinan ihailija-jengiä ei näe totuutta? Uskotaan kaikki niinkuin sokea kana mitä idoli suoltaa ulos tai mitä tekee??


    • Tykkään Martinasta ja ymmärrän eläinihmisenä ja koiran omistajana koira ikävän. Mutta en kyllä valitettavasti ymmärrä miksi Nala piti ottaa pois Hangosta jossa oli vapautta tilaa seuraa ym....

      Mutta ...oliko idea Martinan vai oliko päätös Stefanin että Nala pois...kun en heitä tunne niin en voi kommentoida muutakuin että Nalan olisi ollut parempi Hangossa koiran itsensä vuoksi.

      Martina elämä, arki yh-äitinä on hektistä myös ja vielä tämä siusteys into ja kun uusi koti ja hmmm......

      Ja missä on Martinan Mersu tila-auto??? Sitä olen ihmetellyt pitkään ja vielä enemmän kun Nala muutti että mitä ihmettä....autohan on Martinan.
      Onko teillä tietoa?

      Teillä on hauskoja kommentteja ja nauran täällä (hyvällä) kaikille. Olette ihania.

      Peace

    • kyllä ihmettelen miksi Nala otettiin pois maalta. Siellä sai juosta vapaana koirakaverin kanssa. Ja Martina lässyttää että rakas, rakas. Nyt kun ei sillä ole mitää rakkautta niin varmaan saa lässytellä Nalalle ja eskokin tuli katsoo ja läksytti kun pikkupoika Nalalle.
      Kyllä Esko ja Martina sopisi niin yhteen. Ihme että Stefan katsoi noinkin pitkään Martinaa. Martina antaa sen kuvan että hän jätti Stefanin . Kyllä tuo Martina itse ajoi itsensä tuohon tilaa että ei elämässä ole mitään muutakuin treenit .

      • Seiskassa on virheellisesti, että Nala on hankittu 2017. Baxter ostettu 2018 ja Nala 2019, eli viime syksynä. Martina hehkutti Instassa miten hän on aina halunnut kaksi koiraa. Nyt perhe on täydellinen, sanoi Martina silloin. Nyt on käynyt ilmi, että ero oli jo syksyllä tiedossa. Tuntuukin siltä, että Martina otti koiran siksi, että yritti koiran avulla saada Stefania perumaan tulevan eron. Nyt tämä "ikiteini" raahasi koiransa, stereot täysillä, kaupunkiin viettämään "ihanaa" elämää kerrostalossa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Seiskassa on virheellisesti, että Nala on hankittu 2017. Baxter ostettu 2018 ja Nala 2019, eli viime syksynä. Martina hehkutti Instassa miten hän on aina halunnut kaksi koiraa. Nyt perhe on täydellinen, sanoi Martina silloin. Nyt on käynyt ilmi, että ero oli jo syksyllä tiedossa. Tuntuukin siltä, että Martina otti koiran siksi, että yritti koiran avulla saada Stefania perumaan tulevan eron. Nyt tämä "ikiteini" raahasi koiransa, stereot täysillä, kaupunkiin viettämään "ihanaa" elämää kerrostalossa.

        Voihan se olla silleenkin, että Stefan on sanonut kostoksi, että vie hurttasi pois. Eihän me oikeesti voida tietää, jotta miten juttu oikeesti on.


      • RailiSuominen kirjoitti:

        Voihan se olla silleenkin, että Stefan on sanonut kostoksi, että vie hurttasi pois. Eihän me oikeesti voida tietää, jotta miten juttu oikeesti on.

        Enpä usko. Tallivastaavan hoidettavana olleet koko ajan, niin ettei mitään ylimääräistä vaivaakaan siitä. Tuntuu Stefankin olevan eläinrakas, joten luulisi ajattelevan koiran etua. En sitäkään epäile, etteikö Martina olisi myös eläinrakas ihminen, mutta tässä asiassa olisin hänen sijassaan jättänyt koiran maalle, missä se on tottunut elämään. Koira myöskin omaksuu itselleen yhden isännän ja se on henkilö joka on ruokkinut ja huolehtinut siitä arjessa eniten.


    • Oliks Roope Martinan, Isben ja hurtan kaa shoppailemassa?

    • Kaupungilla isben kanssa. Korjaako martina tortut kun Nala vääntää puistoon. Toivottavasti on pussit mukana

      • Voi jee


      • Eihän Mara ole koskaan korjannut mitään jälkiä. Lapsi heitti kaupassa puoliksi syödyn nakin lattialle, Maralle huomautettiin asiasta ja Mara ei tehnyt asialle mitään. Miten sitä kukaan voi kuvitella että Mara vaivautuis jotain sontaa maasta koukkimaan?


    • Eilen ig-storiissa Martina kuvasi koiran tuloa kaupunkiin autonsa kyydissä. Martina soitti täysillä autossaan jotain karseaa poppia. Musiikin voimakkuus otti jo kuulijan korvaankin, niin entä koiran!

      Onko tuolla muijalla mitään aivoja? Kun eläin on autossa, niin silloin ei soiteta musiikkia täysillä omaksi iloksi. Ihan kauheaa katseltavaa!

      Eikö Martina ymmärrä, että eläimillä on "miljoona" kertaa parempi kuulo ja tuollaisen popin soittaminen rasittaa jo itsessään eläntä valtavasti, saati tilanteessa, jossa eläin on jo valmiiksi stressaantunut erotilanteesta ja eri ihmisten lamppaamisesta Hankoon jne.

      Kenenkään ei pitäisi luukuttaa musaa autossa sillon, kun kyydissä on yksikään eläin! Ei milloinkaan! Korkeintaan voi soittaa hyvin hiljaisella äänellä jotain eläintä rauhoittavaa rentouttavaa musiikkia, kuten luontoäänilevyjä yms. Mutta ei missään nimessä soittaa musiikkia niin, että omatkin korvat ovat jo koetuksella.

      Ihmiset ovat niin itsekkäitä. Miksi he ottavat eläimiä, jos eivät tiedä niiden käyttäytymisestä ja hoidosta mitään?

      Noin iso koira ei kuulu yksin pieneen kerrostaloasuntoon, jonka asukas tuskin on edes kotona juurikaan. Koira myös kärsii jatkuvasta metakasta, joka tulee rakenteilla olevista kerrostaloista Martinan talon läheltä . Koiraa ei pidä kuljetella ympäriinsä musiikin pauhatessa autossa.

      Miksi näillä salarakkailla (Martina ja Sofia) edes on eläimiä? Molemmat viettävät niin menevää elämää.

      • Saas nähdä kuinka kauan vuokrakämpässä asuminen saa jatkua , kun ensin pidetään remubileitä grilleineen ja nyt tuodaan kaupunkielämään tottumaton iso koira haukkua louskuttamaan ekan kerroksen asuntoon.
        Veikkaan, että vuokraisännällä on kohta mitta täysi ja koko sirkus saa siirtyä väljemmille asuinalueille.
        Riihimäki olis ihan kelpo vaihtoehto.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Saas nähdä kuinka kauan vuokrakämpässä asuminen saa jatkua , kun ensin pidetään remubileitä grilleineen ja nyt tuodaan kaupunkielämään tottumaton iso koira haukkua louskuttamaan ekan kerroksen asuntoon.
        Veikkaan, että vuokraisännällä on kohta mitta täysi ja koko sirkus saa siirtyä väljemmille asuinalueille.
        Riihimäki olis ihan kelpo vaihtoehto.

        Voi hyvänen aika sun jorinoitasi 😂😂😂


      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi hyvänen aika sun jorinoitasi 😂😂😂

        Todella pimeitä juttuja!!!


      • """"Kenenkään ei pitäisi luukuttaa musaa autossa sillon, kun kyydissä on yksikään eläin! Ei milloinkaan! Korkeintaan voi soittaa hyvin hiljaisella äänellä jotain eläintä rauhoittavaa rentouttavaa musiikkia, kuten luontoäänilevyjä yms. Mutta ei missään nimessä soittaa musiikkia niin, että omatkin korvat ovat jo koetuksella.""""

        Et voi olla tosissasi, ethän? Ei toki tartte huudattaa melutoosaa, mutta että ihan luontoäänilevyt ovat vaan sallittuja. Teepä musta elsu, koska kuuntelen autossa koiran kanssa Yle suomea, Nostalgiaa ja Aitoiskelmää ja niiltä harvemmin tulee, titityytä tai harakan raakuntaa. Jätän koirani jopa autoon yksin, kun käyn kaupassa. Jätän silloinkin sille radion auki. En tosin jätä koiraa yksin autoon kesäkuumalla tai talvipakkasella, enkä myöskään aja autoa mihinkään parkkihalliin, vaikka ne kesäkuumalla vilposia onkin.

        Ihan oikeesti nyt joku tolkku tuohon koiran hoivaamiseen. Että perkele vieköön luontoäänilevyjä pitäisi vielä soitella. Mistähän sen grammarin sais?


    • Nala nauttii Martinan kauniissa kodissa. Isabella samaten ja Peppi.

    • Naapurissani, kerrostalokolmiossa asui viisi keski ja isokokoista koiraa yhtäaikaa, nuoren pariskunnan lemmikkeinä. En ota kantaa miten hyvin jaksoivat lenkittää. Koiraan tarvitsee myös liikuntaa eikä pelkästään tarpeilla käymistä
      Itse ottaisin ison koiran vain jos asuisin maalla tai olisi iso oma piha.
      Koirat kuitenkin kiintyvät omistajiinsa ja päinvastoin. Saa nähdä, miten Martina järjestää koiran hoidon ja lenkityksen. Luultavasti vallan mainiosti.

    suomi24-logo

    Osallistu keskusteluun

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihdoinkin Stefan avautuu Martinan röyhkeydestä

      Tätä ollaan odotettu. Stefan kertoo että Martina yrittää kiristää 200000 e Stefanilta . Näin me tää nähtiinkin. Muija sai harrastaa mitä halusi Stefan
      640
      11499
    2. Pelkkää rahastusta kunnallinen hammaslääkärikäynti

      Luulisi, että EU:n kireimpiä, jo tapissaan olevia veroja maksavat suomalaiset saisivat kohtuuhintaisen kunnan hammaslääkäripalvelun, kaikkea kanssa!
      Maailman menoa
      97
      1897