Martinako tämän sopan keitti itse?

Anonyymi

Luin että Martina oli vaihtanut päivää sovitusta silloin, eilen kun Isabellaa kuvattiin Hangossa. Isben ei pitänyt tulla sinä päivänä sinne kun Sofia oli siellä mutta jostain kumman syystä näin kävi. Sapettiko se että Sofia oli siellä Hangossa veljensä kanssa ja hän yritti ajaa hänet pois? Toinen vaihtoehto on että hän halusi jotain tällaista tapahtuvan että hän saisi syyn raivota Sofialle.
Ainakin hän näyttää uudessa instastorissa niin iloiselta ja "herttaiselta" ;-) kun hän poseraa rumasti ja taustalla soi "I'm a bitch, Kyllä Martina, kyllä olet Bitch. Ilkeä sellainen!

120

1797

    Vastaukset

    • Keksi ton myös,että olis ihmiset ottaneet huolestuneena yhteyttä Hangon asioista häneen,ihan vain saadakseen määrätä ja tehdä itsestään leijonaemon ,voi hyvää päivää kun pitää kansaa tyhmänä.Välittyy nyt kuva ilkeästä,pomottavasta ,kateellisesta ja erittän agressiivisesta ihmisestä ja tollanen ilkeily tulee jatkumaan kun saa voimaa sairaalloisesti siitä ,että kiusaa ja vääntelee asioita,koska on kilpailuhenkinen ja jäi nyt toiseksi,naiselle jota inhoaa!

      • Ihan selvästi Martina masinoi tuo jutun. Narsistiselta henkilöltä tuollainenkin onnistuu.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihan selvästi Martina masinoi tuo jutun. Narsistiselta henkilöltä tuollainenkin onnistuu.

        Höpön höpön...


    • Sairasta hommaa ja pahemmaksi menee koko ajan. Mustasukkainen ja raivo nainen joka muutenkin on pelottava. Luuleeko hän ettei nämä hänen suunitellut jutut tule ilmi?

      • Martinan vajaaälyiset fanit uskovat kaiken mitä idolinsa sanoo. Ostaahan joku pönttö valmennuksiakin ja kehtaa vielä myöntää sen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Martinan vajaaälyiset fanit uskovat kaiken mitä idolinsa sanoo. Ostaahan joku pönttö valmennuksiakin ja kehtaa vielä myöntää sen.

        Et itse vaikuta kovinkaan välkyltä....kuka sitä voisikaan uskoa Sofian faneista...


      • Anonyymi kirjoitti:

        Martinan vajaaälyiset fanit uskovat kaiken mitä idolinsa sanoo. Ostaahan joku pönttö valmennuksiakin ja kehtaa vielä myöntää sen.

        Me ollaankin sen verran vajaaälyisiä, ettei me seurata ihmistä, josta emme pidä..vaatii liikaa älykkyyttä olla montaa eri mieltä ja vaihtaa mielipidettä tilanteen mukaan, niinkuin te M-vihaajat teette.😏


      • Anonyymi kirjoitti:

        Martinan vajaaälyiset fanit uskovat kaiken mitä idolinsa sanoo. Ostaahan joku pönttö valmennuksiakin ja kehtaa vielä myöntää sen.

        Pelottavan helposti manipuloitavissa olevaa porukkaa,järkkyä


      • Anonyymi kirjoitti:

        Et itse vaikuta kovinkaan välkyltä....kuka sitä voisikaan uskoa Sofian faneista...

        Moi Mara, en ole Sofian fani, en sinunkaan, mielestäni elämän pitäisi jatkua.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Pelottavan helposti manipuloitavissa olevaa porukkaa,järkkyä

        Muistatteko mitä aikoinaan Euroopassa tapahtui? Historiaa? Sehän näissä narsuissa on pelottavaa,ne on helvetin juonia ja vakuuttavia,ne vie ihmisiä kun litran mittaa,nimenomaan niitä jotka ei pysty ajattelemaan omilla aivoillaan ja lopuksi ne on jo niin sokaistuneita että ne vaan seuraa sokeasti johtajaansa 😢...mitenkä ihmisiä teurastettiin saksassa? Vainottiin? Hitler sai hienosti väen liikkeelle ei tarvinnut itse tehdä hirmutekoja? Romania? Jugoslavia? Stalin? Mitenkäs Sofia toivotti...Rauhaa ja Rakkautta jokaisen päivään❤❤! Tämän kun ihmiset muistais.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Martinan vajaaälyiset fanit uskovat kaiken mitä idolinsa sanoo. Ostaahan joku pönttö valmennuksiakin ja kehtaa vielä myöntää sen.

        Nolottaa niin noiden valmennettavien puolesta kun muistaa miten rumasti martina vain joku vuosi sitten puhui ylipainoisista ja vähän pulleammista ihmisistä.
        Nyt rahastaa heitä ressukoita paremman rahantulon puutteessa.

        Ohjelmat tosin on varmasti sairaalloisen täsmällisisä ja viimeisen päälle jonkun osaavan ohjaajan tekemiä.
        Eikä Mara noissa päästä narsisminsa kukkaa kukkimaan kun saahan valmennettaviensa varauksettoman ihailun, on auktoriteettina heille, mitä rakastaa yli kaiken.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Pelottavan helposti manipuloitavissa olevaa porukkaa,järkkyä

        Tuollaisten helposti höynäytettävien suuri määrähän se selittää Trumpinkin olon presidenttinä,


    • Mitä tämä kaikki siihen kuvaamiseen ja instassa julkaisemiseen liittyy? Yritäs tämä vielä selittää?

      • Asiasta toiseen, Martinan ei kannattaisi keikistellä aluspaidassa, joka näyttää kaiken, ennenkuin rinnat on korjattu ja nännit oikeilla paikoillaan. Luuleeko hän, ettei noita huomata? 😂


      • Anonyymi kirjoitti:

        Asiasta toiseen, Martinan ei kannattaisi keikistellä aluspaidassa, joka näyttää kaiken, ennenkuin rinnat on korjattu ja nännit oikeilla paikoillaan. Luuleeko hän, ettei noita huomata? 😂

        Ja Roope kuvaa Martinaa parvekkeella. Ja nuo nännit, miksei tee jotain noille😂😳 joku kirjoittaa että tuo asu sopii paremmin sofialle. Yleensä silloin kun martina käy kademielellä, niin ottaa paidan pois ja vilauttelee .
        Imeskelee aurinkolasejaan kun pornolehdestä konsanaan. Eikö se saamarin shamaanin kertomukset saa Martinaa kuriin


      • Anonyymi kirjoitti:

        Asiasta toiseen, Martinan ei kannattaisi keikistellä aluspaidassa, joka näyttää kaiken, ennenkuin rinnat on korjattu ja nännit oikeilla paikoillaan. Luuleeko hän, ettei noita huomata? 😂

        Sofialla on takapuoli, tissit, nenä sekä huulet muokattu, leikattu, korjattu, ihan miten vaan, samanlaisia kumpikin, eri vuosikertaa vaan..


      • Anonyymi kirjoitti:

        Asiasta toiseen, Martinan ei kannattaisi keikistellä aluspaidassa, joka näyttää kaiken, ennenkuin rinnat on korjattu ja nännit oikeilla paikoillaan. Luuleeko hän, ettei noita huomata? 😂

        Oli kyllä järkytys, eikö nykyisin oo kaikkia teippejä ym, et sais rinnat näyttään ees hiukan peremmilta, jos niitä on pakko esitellä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja Roope kuvaa Martinaa parvekkeella. Ja nuo nännit, miksei tee jotain noille😂😳 joku kirjoittaa että tuo asu sopii paremmin sofialle. Yleensä silloin kun martina käy kademielellä, niin ottaa paidan pois ja vilauttelee .
        Imeskelee aurinkolasejaan kun pornolehdestä konsanaan. Eikö se saamarin shamaanin kertomukset saa Martinaa kuriin

        Sehän oli sarkasmia selkeästi, imitoi erästä joka tapaa kuvata itseään yleensä vessassa ja näyttää kumiankalta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sehän oli sarkasmia selkeästi, imitoi erästä joka tapaa kuvata itseään yleensä vessassa ja näyttää kumiankalta.

        Aivan, koska Marallahan ei ole koskaan ollut tapana kuvailla itseään puolipukeissa? Tai alasti? Näyttänyt majavansakin iltapäivälehdessä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Asiasta toiseen, Martinan ei kannattaisi keikistellä aluspaidassa, joka näyttää kaiken, ennenkuin rinnat on korjattu ja nännit oikeilla paikoillaan. Luuleeko hän, ettei noita huomata? 😂

        Samaa voisi sanoa sofiasta...naamojaan myöten. MOLEMMAT


    • Ihme ettei Martiinan äiti kommentoi mihinkään. Tietää totuuden ja häpeä on varmasti suuri, tuntee kyllä tyttärensä ja tietää miten toimii. Kylmä ja laskelmoiva ihminen tämä leijona-emo.

      • Ei Anne Aitolehti mitään häpeä. Ihan on samaa puuta tyttärensä kanssa. Ties vaikka antaisi ” hyviä neuvoja”.


    • Sofia oli sanonut että on vaikeaa sanoa Isabellalle että hän ei saa tulla tapamaan heitä siellä Hangossa kun nyt sattuivat olemaan samana päivänä siellä. Martinahan vaihtoi päivää).
      Hän ratsasti ohi ja moikkasi heitä ja Sofia otti ikkunan läpi sen kuvan tytöstä ja isästä.
      Isabella halusi itse tulla sinne! Martina on niin raivoissaan ettei se tajua miten paljon hallaa hän tekee lapselleen tällä tavalla!

      • Martina ei käyny eillen Hangossa.


      • Hitto mikä urpo Martta on pilaa koko elämänsä nyt valitettavasti.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hitto mikä urpo Martta on pilaa koko elämänsä nyt valitettavasti.

        Ja isben elämän. Syyttäen sitten stefania


      • Mikä äiti theresa Sofia luulee olevansa, lasta käy sääliksi...


      • """"Sofia oli sanonut että on vaikeaa sanoa Isabellalle että hän ei saa tulla tapamaan heitä siellä Hangossa kun nyt sattuivat olemaan samana päivänä siellä.""""

        Nyt en ymmärrä! Miksi Sofian pitäisi sanoa Isabellalle noin? Stefanin tehtävä on kertoa lapselle, että nyt ei käy.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja isben elämän. Syyttäen sitten stefania

        Millaisia äälilöitä täällä kommentoi... Sofia ja Stefan ovat ne pettäjät!!!! Ollaan Martinasta mitä mieltä vaan, mutta hän ei ole tämän tarinan "roisto."..


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja isben elämän. Syyttäen sitten stefania

        On teillä jutut. Vitut se mitään pilaa. Pitäkää M tauko, jos noin koville ottaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Millaisia äälilöitä täällä kommentoi... Sofia ja Stefan ovat ne pettäjät!!!! Ollaan Martinasta mitä mieltä vaan, mutta hän ei ole tämän tarinan "roisto."..

        Martina on ollut alusta saakka se roisto. Ihana että Stefan ja Sofia vihdoin saivat toisensa ja Stefan pääsi siitä kiristäjä ajasta eroon.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Martina on ollut alusta saakka se roisto. Ihana että Stefan ja Sofia vihdoin saivat toisensa ja Stefan pääsi siitä kiristäjä ajasta eroon.

        Aivan! Mara on tullut jätetyksi viime vuonna, yrittänyt väkisin kiristää taas kerran itsensä takaisin ja nyt kitkeränä keksii kaikki ilkeydet.


      • RailiSuominen kirjoitti:

        """"Sofia oli sanonut että on vaikeaa sanoa Isabellalle että hän ei saa tulla tapamaan heitä siellä Hangossa kun nyt sattuivat olemaan samana päivänä siellä.""""

        Nyt en ymmärrä! Miksi Sofian pitäisi sanoa Isabellalle noin? Stefanin tehtävä on kertoa lapselle, että nyt ei käy.

        Miksi Stefun olisi pitänyt sanoa noin, jos Mara itse oli sotkenut asiat? Lapsihan siinä taas kerran kärsii kun Mara kutoo verkkojaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Millaisia äälilöitä täällä kommentoi... Sofia ja Stefan ovat ne pettäjät!!!! Ollaan Martinasta mitä mieltä vaan, mutta hän ei ole tämän tarinan "roisto."..

        Ensteks Eremenkon salarakkaana ja sitten petti aviomiestään tämän Stefun kanssa.

        Että kuka tässä oikein on petturi?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Martina on ollut alusta saakka se roisto. Ihana että Stefan ja Sofia vihdoin saivat toisensa ja Stefan pääsi siitä kiristäjä ajasta eroon.

        "Vihdoinkin saivat toisensa ". Mikä niitä on itse asiassa tähän asti estänyt kun ei estänyt nytkään?? Miksi sofia muutti nkon kanssa espanjaan ja halusi asua ulkomailla ja rakastui nikoon jos on "vuosia halunnut saada stefanin"? Miksi stefan kihlasi maran vuokrasi eiranrannan suolti rahaa jos halusi sofian??
        Isbe on edelleen hän ei ole syy...
        Mikä esti ennen mut ei nyt??

        Ei pelkkä katiska tunteita näin rajusti muuta PAITSI JOS NE EIVÄT OLLEET AITOJA IKINÄ..

        KUKA OIKEASTI RAKASTAA JA KETÄ JA MITÄ?? NIKON ISÄ OIS ELÄTTÄNYT SOFIAN.

        EN IKINÄ UDKO ETTÄ NÖÖ PIKAPIKALIITOT ONNISTUU KELTÄÄN IKINÄ KOSKAAN.
        Arjen kestövön liiton saa vuosien yhdessäololla. Jos kestöä siltikään. Pinkit lasit on kivat kattella mut ne ei oo realistisia.
        HULLU SAKKI HULLU SAKKI....tömö ei ole prinsessa satu. Tömä on todellista.

        Jokainen pitäs somehiljaisuuden ja keskittys edes kuukauden yksinoloon. Ikävöikö ketään vai nauttisiko olla yksin ja huomaisi virheitä asioita joita itse tehnyt väärin


      • Anonyymi kirjoitti:

        Martina on ollut alusta saakka se roisto. Ihana että Stefan ja Sofia vihdoin saivat toisensa ja Stefan pääsi siitä kiristäjä ajasta eroon.

        Martina on ollut kammottavuudessaan kiinnostavaa seurattavaa ravintolanmutapainija-roolistaan lähtien.
        Myötähäpeää ja kammotusta tuntien olen hiukan ihmetellen seurannut. Kovasti ihmettelin kuka ihmeen Stefan nyt lähtenyt hänen kelkkaansa.
        Mutta ihanan lapsirakas ja herkkä mies näyttää isä pohjimmiltaan olevan. Mikä selittää että on näin monta vuotta kestänyt jollain tapaa tuota narsistia.
        Hyvä kun nyt vihdoin pääsi eroon kun lapsikin jo alkaa pikkuhiljaa pystyä kulkemaan kahden kodin väliä. Ihanat harrastusmahdollisuudet on iskä hänelle luonut Hankoon.
        Toki tietysti harmillista lasten kannalta kun tämä narsistiäiti jälleen kerran kumoaa taas kaiken omasta näkökulmastaan julkisuuteen ja mustamaalaa ihan tarpeettomasti kun ei asiat menneet niin että olisi päässyt rva Thermanniksi.
        Lapsilla onneksi näyttää olevan isien puolelta aidon rakastavaa, tervettä ja vahvaa seuraa, saavat nämä asiat varmasti käsiteltyä ja uskon että heistä kasvaa hienoja ja vahvoja kansalaisia uuden ajan tietoyhteiskuntaan. Kriittisesti osaavat nettiäkin lukea.
        Ja ymmärtävät isompina äitiäänkin.
        Ehkä tytöistä näin kasvaa jopa niitä ensimmäisiä ihmisiä, joita Marakin aidosti kunnioittaa.


    • Juu vanha bändäri kyllä metkut tietää.

    • Pahin soppa vaikuttaisi nyt olevan aloituksen tekijän aatoksissa...

      • Marttinalla on kaikki hyvin,olis kiva kun Stefan sais myös asiansa kuntoon.Taisi se Sofi loukata pahasti tunteita,koska kertoi et rakastaa yhä Nikoa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Marttinalla on kaikki hyvin,olis kiva kun Stefan sais myös asiansa kuntoon.Taisi se Sofi loukata pahasti tunteita,koska kertoi et rakastaa yhä Nikoa.

        Onko jossain näkynyt niitä Sofian Nikolle kirjottamia viestejä?
        Mitä niissä luki?


    • Miten niin.Itsekin luin kyseisen jutun. päivä oli vaihtunut.Ehkä sofian ja Stefun kuvat edellisenä päivänä olivat vain liikaa mustasukkaiselle Martinalle. Hän halusi häiritä heidän onneaan ja käytti raukkamaisesti tyttöä siihen.

      • Kaksi pettäjää, Sofia ja Stefan ovat ällöttävyydessään huippuja, ei heitä pitäisi edes ihailla mutta sopivat toisilleen täydellisesti.. En silti ole näiden kenenkään fani, ovat kaikki todella itsekkäitä..


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi pettäjää, Sofia ja Stefan ovat ällöttävyydessään huippuja, ei heitä pitäisi edes ihailla mutta sopivat toisilleen täydellisesti.. En silti ole näiden kenenkään fani, ovat kaikki todella itsekkäitä..

        Ketä Stefu petti?


    • Kyllä Martina osaa manipuloida ja on aika häikäilemätön. En haluaisi ikinä olla tekemisissä. Niin paljon olen kuullut porukoilta jotka ovat taavanneet.

      • On todella röyhkeä ja häikäilemätön.


      • Nämä minä olen kuullut joltain jutut tiedetään. Lähdekritiikki on hyvä olla myös täällä


    • Hirveätä myötähäpeää tuntien katsoin maran uusimman instavideon missä heiluu kummasti rinnat paljaana imeskellen aurinkolasejaan🤢🤢🤢.

      • Mulla purskahti kahvit rinnuksille kun näin kyseisen videon 😂


      • Tuoko on sopivaa käytttäytymistä kahden lapsen äidiltä?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuoko on sopivaa käytttäytymistä kahden lapsen äidiltä?

        Tietäisit mitä minä 3 lapsen äitinä teen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tietäisit mitä minä 3 lapsen äitinä teen.

        Käyt alepassa ja jumitat netflixiä samalla kun juot Alkon halvinta valkkaria?


    • I know!!! Paha, tulee todellakin myötähäpeä!!

      • Miehenä se kyllä oli kiihottavaa katsottavaa. Lisää vaan tulemaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Miehenä se kyllä oli kiihottavaa katsottavaa. Lisää vaan tulemaan.

        Ehkä Martta aloitta aikuisviihdesivuston sinunlaisille?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä Martta aloitta aikuisviihdesivuston sinunlaisille?

        "Desperate angry milfs"on kuulemma Martinan tulevan poke lafkan nimi.


    • Stefan on ääliö kuten myös Sofia... Kaksi pettäjää ovat nyt kuin rakkauden enkelit. Pitää muistaa, että sekä Sofia, että Stefan ovat molemmat pettäjiä viimeisessä suhteessaan. Martina on kunnostautunut pettämisessä aiemmin, "musta kylki kaikilla".. Mutta mitä tulee lapsen kuvaamiseen, salaa ilman äidin tietoa on jopa rikollista. Stefan on siinä täysin väärässä, että hänen pihallaan saa kuka tahansa kuvata ketä tahansa, ei saa!!!! Melkoista sirkusta näiden elämä. Naiset juoksevat rahan perässä ja miehet silikoonitissien, rakkaudesta heillä kenelläkään ei ole mitään tietoa mutta ansaitsevat täysin toisensa, tyhjäpäät...

      • No eläpä hurskastele siellä aivan kuin yksin tietäisit mitä rakkaus on ! Jokainen rakastaa omalla tavallaan.


      • Marttiina on mikä on eukä miksikään muutu.Todella vastenmielinen muja.Olisi nyt vain siunattu,onnellinen,kiitollinen ja Hiljaa!


      • Anonyymi kirjoitti:

        No eläpä hurskastele siellä aivan kuin yksin tietäisit mitä rakkaus on ! Jokainen rakastaa omalla tavallaan.

        Höpön höpön... Näillä ei ole rakkautta.. Sofia on pettäjä, joka meni ihan omin jaloin toisen rahapussin luo, kun toinen pussi suljettiin...


      • Kyllä kuvata saa yksityisalueella, mutta ei saa julkaista instassa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpön höpön... Näillä ei ole rakkautta.. Sofia on pettäjä, joka meni ihan omin jaloin toisen rahapussin luo, kun toinen pussi suljettiin...

        Onneks on ihmisiä, ketkä tietävät toisten tunteet ja osaavat neuvoa ja tuomita👍


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kuvata saa yksityisalueella, mutta ei saa julkaista instassa.

        Miksi äidin eksä saa julkaista lapsesta kuvia ja videoita somessa, mutta isän nyksä ei? Ei se mene niin, että Martina päättää kaiken ja Stefu ei mitään.

        Jos Isbestä ei olisi Eskon kuvaamia juttuja somessa vaikka kuinka paljon, niin tuota leijonaemoa voisi melkein uskoa, mutta nyt kyllä lähinnä naurattaa...


      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi äidin eksä saa julkaista lapsesta kuvia ja videoita somessa, mutta isän nyksä ei? Ei se mene niin, että Martina päättää kaiken ja Stefu ei mitään.

        Jos Isbestä ei olisi Eskon kuvaamia juttuja somessa vaikka kuinka paljon, niin tuota leijonaemoa voisi melkein uskoa, mutta nyt kyllä lähinnä naurattaa...

        Oikeudenkäynti ja rikossyytteet. Siinä sulle syyt.. Niin kauan, kun Sofiaa syytetään raskaista rikoksista, niin sillä ei ole mitään asiaa lapsen lähelle.


    • Ja ankkahuulet kyllä Martinallakin. Käynyt vähän täyttämässä taas;-) Saiko senkin ilmaiseksi? Tuskin koska ei halua mainostaa sitä. Marttahan on aivan luomu niinkuin raikas juhannusneito:-)

    • S voisi taas kuvata itseään huussissa, eipä sillä ole muutakaan tekemistä tai sisältöä elämässä.

      • Juuri näin, vessanpönttökuvat seuraavaksi. Sopii tuolle pönttöpäälle...


      • Joo--lisää vessakuvia.


    • mikäs marsu on ketään pois ajamaan hangosta. kyllä tilan omistajalla ,on oikeus kutsua vieraita marsulta kysymättä

      • Mutta ei ole kenelläkään oikeutta kuvata toisen lasta kysymättä lupaa, se on fakta ja se on jopa rikollista. Toisen vanhemman lupa ei riitä!!!!


      • Marsu on Hangon pehtoori. Halusi Stepu sitä tai ei.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta ei ole kenelläkään oikeutta kuvata toisen lasta kysymättä lupaa, se on fakta ja se on jopa rikollista. Toisen vanhemman lupa ei riitä!!!!

        No miksi tanssipoika-esko saa kuvata Isbeä omaan instaaansa? Näitäkin kuvia on kynsilakkapojan instassa ollut ja epäilen, onko Stefan antanut päänsä tatuoidulle kolumbialaiselle luvan?
        Muista, että toisen vanhemman lupa ei riitä!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta ei ole kenelläkään oikeutta kuvata toisen lasta kysymättä lupaa, se on fakta ja se on jopa rikollista. Toisen vanhemman lupa ei riitä!!!!

        Älä höpötä omiasi. Ei siitä mitään perheneuvottelua tarvitse järjestää, että saa kuvata. Toinen vanhemmista päättää omalta osaltaan omassa kodissaan ihan itse tilanteen mukaan. Lapsen kuvia ei saa julkaista.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä höpötä omiasi. Ei siitä mitään perheneuvottelua tarvitse järjestää, että saa kuvata. Toinen vanhemmista päättää omalta osaltaan omassa kodissaan ihan itse tilanteen mukaan. Lapsen kuvia ei saa julkaista.

        Nimenomaan kuva julkaistiin mutta poistettiin.. Aivan kuten varas varastaa mutta palauttaa mutta on silti varastanut.. Älä itse höpötä älyttömiä...


      • Anonyymi kirjoitti:

        No miksi tanssipoika-esko saa kuvata Isbeä omaan instaaansa? Näitäkin kuvia on kynsilakkapojan instassa ollut ja epäilen, onko Stefan antanut päänsä tatuoidulle kolumbialaiselle luvan?
        Muista, että toisen vanhemman lupa ei riitä!

        On varmaan kuule äidin lupa siihen, eli Martinan, yksinkertaista...


      • Anonyymi kirjoitti:

        On varmaan kuule äidin lupa siihen, eli Martinan, yksinkertaista...

        No sittenhän isän lupaa riittää tässä tapauksessa...


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta ei ole kenelläkään oikeutta kuvata toisen lasta kysymättä lupaa, se on fakta ja se on jopa rikollista. Toisen vanhemman lupa ei riitä!!!!

        Luulet että Stefu on antanut lupaa Maran lehtikuvauksiin Isben kanssa, tai uikkarikuvien julkaisemiseen Instassa, tai tai tai..? Stefu on julkaissut käytännössä pelkkiä heppailukuvia, joissa lapsella on kaikki vaatteet päällä eikä hänen naamallaan myydä mitään öititeresa-juttuja Marasta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        No miksi tanssipoika-esko saa kuvata Isbeä omaan instaaansa? Näitäkin kuvia on kynsilakkapojan instassa ollut ja epäilen, onko Stefan antanut päänsä tatuoidulle kolumbialaiselle luvan?
        Muista, että toisen vanhemman lupa ei riitä!

        Vituttaako?


    • Sofia kuvittelee ryhtyvänsä vielä isabellan äiti puoleksi, Kas kun ei äidiksi... Tuota naista on mahdotonta kuvitella minkäänlaisena äitinä, kun oma naama on kaiken keskipiste. Stefan sai toisen narsistin... Mutta omapa on häpeänsä. ....

    • Mua huvittaa, että Steppuli haukkuu Martinaa
      "rahankiristäjäksi", vaikka rinnalla on nainen, joka
      ei tuo penniäkään huusholliin.

      • Kivempi se on toiselle antaa, kuka ei uhkaile ja kiristä milloin milläkin, vai tykkäätkö itse ihmisistä, joille olet aina jotain velkaa?


      • Juuri näin.. 🤣🤣🤣🤣


    • Miksi Mara teki tämänpäiväisen videon jossa rinnat näkyy?

      Koska luki että Sieppi tienasi hyvin viime vuonna installa. Ja koska valmennukset eivät mene kaupaksi niin yrittää samaa. Ainoa vaan että on paljon vanhempi kuin Sieppi.

      Miehiäkään ei ole tyrkyllä tarpeeksi rikkaita joten rinnat peliin ja seksiä. Kriskin jätti Maran kun tajusi tämän todellisen luonteen.

      Todellisuus iskee narsistiin kovaa.

      • Huomenna suihkuun bikinit päällä niin kuin Sieppi?


    • Onko toi joskus osannut jotain hoitaa hyvin ja fiksusti? Ei ihan heti tule mieleen mitään. Ton koko elämä on yhtä showta ja raivoomista. Eikä miksikään muutu. #kiitollinen#siunattu#onnellinen 🤣🤣

    • Martinan jutut vaan pahenee koko ajan...se ihminen on ihan sekaisin. Kohta se oikeasti joutuu pyöreään koppiin latautumaan ja isät saavat hoitaa lapsiaan❤. Katsotaan koska tämä tulee tapahtumaan?

      • Puhaltaa purkka palloja instassa ja hänen nuoret ystävät siellä kuvaa...siinä välissä vähän näytetään rintoja ...ettei vaan olisi nyt liian kova vauhti naisella päällä..


    • Sen instassa oli joku kommentoinut, että kuka maksaa laskut nyt ja jotenkin kommentti oli sellainen, että olisi jotain jäänyt jo maksamatta?? Onko jossain ollut jo jotain tällaista? Onhan tollaisessa kämpässä jo aikaimoinen vuokrakin.

      • Onhan hänellä jäänyt laskuja maksamatta silloinkin, kun ei tarvinnut asumisesta mitään maksaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Onhan hänellä jäänyt laskuja maksamatta silloinkin, kun ei tarvinnut asumisesta mitään maksaa.

        Stefulla jäi 33tonnin vuokrat maksamatta, hups.


    • Martina se tässä sopassa kyllä ainoa selväpäinen on. Soffa ja Stefu bailaa, en tiedä minkä voimalla, mut jaksaa, jaksaa...
      Stefu kirjoitti, että Martina "kiristää häneltä rahaa". Kun erotaan, elarit pitää maksaa, ei siinä itku auta markkinoilla.
      Stefu ei osaa edes ajatella, että koko homma kääntyy häntä vastaan ennemmin tai myöhemmin, kun tytär ymmärtää, että pappa inte betalar... edes lakisääteisiä elatusmaksuja.
      Oli tyhmä veto kirjoittaa julkisesti asiasta, jossa hän on S. on niin metsässä kuin olla voi.
      Lapsensa ja tu olisi sopia asiat asiallisesti, niin ty

      • Siis lapsensa etu olisi, että tytär saisi elatusavun ja sopu säilyisi edes jonkinlainen.
        Ihan oikein se on, että Sofia saa odottaa Stefun tyttären tapaamista, kunnes on pystynyt osoittamaan, että on päässyt irti "villeistä vapaa - ajan harrastuksistaan", joita heillä näyttää Stefun kanssa riittävän vähän turhankin usein loppuviikosta.


      • En ole näiden pövästien kenenkään fani, kaikki ovat mielestäni seonneita, paitsi lapset. Stefanin pitää hoitaa velvollisuutensa, eikä Sofia ole niin tärkeä, ettei voi säilyttää järkeään, jos sitä edes olisi.


      • Kuka on missään sanonut ettei Isä maksaisi.Isä varmaan maksaa ja osallistuu Isabellan menoihin mutta ei Martinan.Martinaa sapettaa ettei päässyt naimisiin ja ole oikeutettu osaan Stefun rahoista.Hän on tottunut elämään toisen rahoilla.Stefu kyllä hoitaa niin ettei Isabella rahallisesti kärsi.On täysin ymmärrettävää kaiken tämän jälkeen ettei hänellä ole myöyätuntoa katkeralle Martinalle.Kannattaisi ottaa asioista selvää ennenkuin syyllistää!


    • No kukas muu kuin pääkokki ja Hangon pääemäntä itse.

    • Mara yrittää lypsää Stefua niin paljon kuin pystyy. Pöyristyttävä ämmä kaiken julkisuusryöpytyksen jälkeen.

      Elatusmaksu on lapsen elatukseen ja maksu ei voi olla kohtuuttoman suuri. Sen pitää perustua todellisiin kuluihin.

      Pitäiskö Maran karsia omia kulujaan.

      Mielenkiinnolla seurataan miten asiat kehittyvät.
      Miten tämä röyhkeä ämmä hoitaa asiansa.

      • Minäkin revin oikeudessa eksältäni sellaiset elarit, että hänen naisensa jätti hänet. Hyvä Martiina!


    • HÖPÖ HÖPÖ. Pitelikö Martina Sofian kännykkääkin? Täällä on luulosairautta liikkeellä

    • Muistakaa nyt ihmeesssä, että Martinan tulot ovat yli 100.000 vuodessa. Ei häellä mitään rahapulaa ole varsinkin kun sa elatusmaksakin yli 5000€ / kk. Katkeria ja kateellisia kirjoittajia täällä.

      • ilmeisesti ne ei kuitenkaan riitä - ei edes oman asunnon ostamiseen.

        Itse Marsu sen on julkisesti kertonut, ettei ole halunnut käyttää "omia rahojaan" mihinkään, vaan maksatti kaiken miehellään.

        Miehen äitinä en tykkäisi lukea tommosia lehdistä.


    • Sohvi voi pullauttaa pari uunista ulos ja voi sitten kuvata lapsia mielinmäärin.

    • Totuus tulee vielä ilmi. Tulee kertomaan paljon eräästä. Ei Sofiasta eikä Stefusta vaan eräästä tekopyhästä. Ei mene kauaa kun paljastuu.

      • Totuus Sohvista myös paljastunut kesän ja tulevan syksyn oikeudenkäynneissä.
        Siellä totuutta punnitsevat tuomarit. Steppuli taas saa totuutta sylin täydeltä
        oman rattikeissinsä käsittelyssä.


      • Stefu kertoo, että Mara pyöritti häntä 9 vuotta ja tahdottomana lapasens eikä voinut mitään.


    • Sohvi esittelee "hikeään" instassa...ihme kumma,
      hikeä on vaan osassa kroppaa eli onko toi feikkiä?

      • Eikös koko muijassa kaikki oo feikkiä?


    • Sofia on suhtautunut niin järkevästi kaikkeen kaiken höpö höpö kirjoitusten keskellä.

      Pisteet Sofialle 💕

      Vielä on kauniskin ja hyväluonteinen.
      Onnea Sofialle olet sen ansainnut tämän julkisuusryöpytyksen keskellä.

      Kirjoittakaa ihan mitä haluatte totuus on kuitenkin se että Stefan asui eri osoitteessa kuin Martina kun alkoivat seurustella Sofian kanssa.

      Ja jos sen naisen kanssa ei yksinkertaisesti enää halunnut Stefan jatkaa niin ei voi ketään pakottaa.

      Stefan halusi erota ja valita Sofian.

      Martina hankkiutui raskaaksi kun haistoi rahan. Ei mikään liitto voi hyvin väkisin jos aidot tunteet puuttuvat.

      • Ihan sama. En ole koskaan pitänyt yksinkertaisista ihmisistä.


    • No mitäs luulette? Ajatelkaa järjellä...kuka rähisee julkisuudessa? Sofia ei rähise. Stefan rähisee silloin kun sillä menee lopullisesti hermot ärsytettynä. Ja kukas se osaa ärsyttää? Äiti Teresako? Kaikki menee niin kauan hyvin kun kaikki tekee niinkuin marsu haluaa. Jos jollakin aikuisella on omat aivot ja tämä haluaa käyttää niitä ongelmia tulee. Jos toiveet on ristiriidassa marsun kanssa. Ei mikään helppo ihminen. En haluais lähipiiriin. Enkä ostais yhtään valmennusta kiristävältä ihmiseltä. Mitä muuta se pystyy tekemään?

    • Kyllä martina Isbe äitinä määrää kaapin paikan. Ei lasta retuuteta miten halutaan vaa Stefu nyt vaan ottaa neuvot ja ohjeet Martinalta kaikissa lapseen liittyvissä asioissa. Siinä on törröhuulen oltava nurkassa hiljaa sen aikaa kun to pari käyttää aikaa lapsensa parhaaksi. Törröhuulen kuvauksille seis, siltä pitää tarvittaessa ottaa kännykkä pois.

      • Martinan vaikea antaa mitään neuvoja, kun itsekin kuvaa lapsiaan ja laittaa kuvia instaan. Tämän lisäksi on antanut lehtihaastatteluja ja niihin antanut kuvauttaa Isbeä - isän vastustelusta huolimatta.

        On muka olevinaan kauhuissaan Sohvin rikollisuudesta, vaikka itse on jo moneen kertaan tuomittu mm väkivaltarikoksista.

        Sen lisäksi seurustelee esim. Karajalahtien kanssa - eli huumepiireissä.

        Pitäis Marsu nyt vaan päänsä kiinni, niin menis kaikilla paremmin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Martinan vaikea antaa mitään neuvoja, kun itsekin kuvaa lapsiaan ja laittaa kuvia instaan. Tämän lisäksi on antanut lehtihaastatteluja ja niihin antanut kuvauttaa Isbeä - isän vastustelusta huolimatta.

        On muka olevinaan kauhuissaan Sohvin rikollisuudesta, vaikka itse on jo moneen kertaan tuomittu mm väkivaltarikoksista.

        Sen lisäksi seurustelee esim. Karajalahtien kanssa - eli huumepiireissä.

        Pitäis Marsu nyt vaan päänsä kiinni, niin menis kaikilla paremmin.

        Älä oikeasti jaksa höpistä, missä huumepiireissä? Aina kannattaa muistaa kun tuollaisia huutaa yleisesti, eikä oikeasti tiedä onko asioissa lopulta edes mitään totuutta. Voit saada syytteen. Mä olen aina inhonnut sanaa kateellinen, mutta jotenkin sussa nyt vivahti tuo... Vai...!? 😏Taidat tuntea Stefun hyvin kun olet noin, tietoinen kuvaus luvistakin? Kukakohan sä olet, todella läheinen ihminen heille. Mutta et osaa oikein kirjoittaa hyvin.. 🤔😆


    • Kaikki mitä julkisuudessa on kirjoitettu on ihan Martinan aikaan saannosta. Jos olisi pitänyt turpansa kiinni niin lapset olisi säästynyt kaikelta tältä.

      Jos olisi pitänyt paitansa päällä ja pitäisi edelleen ei LASTEN TARVITSISI HÄVETÄ lisää.

    • Maran trolli 😂

    • Sellainen on Mara kuin on sen trollitkin 😆

    • Joo taso on samaa elämänkoululaisen tasoa.
      Mara = sen trolli 😂😂😂😂

    • Koska Maralle on pettymys ettei miehiä olekaan jonossa asti tulossa niin on tosi noloa että aletaan paljastelemaan ja otetaan seksi avuksi.

      Eräs tuttuni kertoi että on törmännyt työssään nelikymppisiin paljasteleviin naisiin....Kun ikää tulee eikä seuraa löydykään helposti niin aletaan paljastelemaan ...tosi noloa. Ja näitä riittää.

      Mitähän lapset tuumaa videosta. Varmasti HÄPEÄÄ.

    • Kyllä Martinan ja Stefanin täytyy sopia tarkat päivät koska isbe tulee ja lähtee. Ei se mene todellakaan niin että Martina määrää ja muuttelee päiviä😂. Sofian ei tarvitse hyppiä martinan oikkujen mukaan. Riittää kun Esko tekee niin. Martina kokeilee samaa stefaniin toivotaan että stefan on nyt jämpti. Edes lapsen varjolla ei Martina voi kiusata sofiaa,aikuista ihmistä. Tämän takia Esko on sinkku, ei siinä kukaan nainen kestäis olla martinan määräysvallan alla😂. Onnea valitsemallesi tielle Esko😂😂.

    • Martina ei koskaan ole muuta osannutkaan, kun kehittää pelkkiä ongelmia. Kai sen jo kaikki on tajunnut. Paitsi Esko. Stefu inhoaa Martinaa sen näkee kilometrien päähän. Eiköhän Marakatin ole jo nähty. Nuorempia, fiksumpia ja parempia tulee jatkuvasti Martinan tilalle. Tuskin menee kauaa, kun joutuu jo vuokraluukkunsa tyhjentämään,kun rahat on loppu. Eikä steppulikaan enää auta. Varmaan Isbekin haluaa muuttaa jo mielummin Hankoon.

    • Voi hyvää päivää tota naista!!!!tissit huom ei rinnat..paljaana imee sankojaan.eiköhän ole jo liian vanha tohon toimintaan...mutta kateus ja mustasukkaisuus saa outoja tekeen.aina sama vihainen ilmekin.

      Hyi

    • Instas lepattaa nyt kotka taivaalla...villinä ja vapaana

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pääministeri Sanna Marinin menehtyneen Lauri-isän

      rankka elämä - avautui ongelmistaan viimeiseksi jääneessä haastattelussaan: "Olin minä ihan hyväkin isä, kun Sanna oli pikkuinen" https://www.seiska.f
      Maailman menoa
      189
      10310
    2. Sofia muuttaa?!

      Instan mukaan Sofia Berlöff muuttaa taas. Mutta minne tällä kertaa?
      99
      1790
    3. Martina oli alle vuorokauden Vicin kanssa

      Eskon ja Martinan ig näkee, Vici tuli eilen illalla pitkästä aikaa Martinalle. Martina hyvä äiti laittoi aamulla videota, ovat ihan kaksin Vicin kanss
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      1336