Aihe

Selvitysten mukaan vaaditaan 30% vähemmistö kaksikielisyyteen! - Miksi meillä riittää 4,7%?

Anonyymi

On selvää, että ainoastaan Pohjanmaalla meillä voi olla puhetta kaksikielisyydestä. Ei muualla, ei varsinkaan koko maassa!

49

102

    Vastaukset

    • Suomen kielipolitiikka on päin p:tä sillä on tarkoitus ainoastaan säilyttää ja parantaa ruotsinkielisten etuoikeuksia .
      Kaikessa muussa kyllä vaaditaan ottamaan oppia ruotsista mutta eipä kielipolitiikassa .

      • Tosiaan, Suomen kielipolitiikka on alusta loppuun vain ruotsin pönkittämistä.

        Ei mikään vapaan maan kielipolitiikka, eikä demokratian.

      • Perustuslain kaksi eri kansalliskieltä ei alunperin tarkoittanut kaksikielisyyttä tai kaksikielistä maata, vaan kahden eri kansan kieliä.
        Suomen itsenäistyessä ruotsinkielisiä oli noin 11 %.
        Kaksikielisyys alkoi ruotsinkielisten juhlapuheiden myötä saada jalansijaa joskus 1970/1980-luvulla. Taustalla oli ruotsinkielisen väestön määrän supistuminen alle 6 %:iin.
        Käsitteiden sotkemisella ja kielen manipuloinnilla yritettiin keksiä perusteluita pakkoruotsille ja ruotsinkielisen vähemmistön etujen säilyttämiselle.
        Nyt ruotsinkielisiä on enää 4,78 %.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Perustuslain kaksi eri kansalliskieltä ei alunperin tarkoittanut kaksikielisyyttä tai kaksikielistä maata, vaan kahden eri kansan kieliä.
        Suomen itsenäistyessä ruotsinkielisiä oli noin 11 %.
        Kaksikielisyys alkoi ruotsinkielisten juhlapuheiden myötä saada jalansijaa joskus 1970/1980-luvulla. Taustalla oli ruotsinkielisen väestön määrän supistuminen alle 6 %:iin.
        Käsitteiden sotkemisella ja kielen manipuloinnilla yritettiin keksiä perusteluita pakkoruotsille ja ruotsinkielisen vähemmistön etujen säilyttämiselle.
        Nyt ruotsinkielisiä on enää 4,78 %.

        Kiitos historiakatsauksesta.

        Eli tuttu kaava valehtele, hauku ja sotke - vanha kunnon VHS, kielistrategian takana Ruotsia Kaikille Pakolla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos historiakatsauksesta.

        Eli tuttu kaava valehtele, hauku ja sotke - vanha kunnon VHS, kielistrategian takana Ruotsia Kaikille Pakolla.

        Noin se menee - mutta yritäpä saada vaikka hesari kirjoittamaan aiheesta tai joku tekemään väikkäriä tai juristia nostamaan asia esille...

        Jokainen yrittää suojata omaa pientä uraansa.

        RKP-verkostolla on luja ote.

        RKP-verkostot valvovat, kuten täälläkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        RKP-verkostot valvovat, kuten täälläkin.

        Näin se menee.
        Sananvapautta ruotsinmielisten ehdoilla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Näin se menee.
        Sananvapautta ruotsinmielisten ehdoilla.

        Ja jatkuvaa häirintää niille, jotka haluaisivat reilua ja rehellistä kielipolitiikkaa lapsilleen.

        Pakkoruotsi säilyy vain epärehellisyydellä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja jatkuvaa häirintää niille, jotka haluaisivat reilua ja rehellistä kielipolitiikkaa lapsilleen.

        Pakkoruotsi säilyy vain epärehellisyydellä.

        Tämä näkyy niin tällä palstalla kuin Suomen politiikassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä näkyy niin tällä palstalla kuin Suomen politiikassa.

        Päätöntä touhua.

      • Suomen kielipolitiikka on ollut vain ruotsin pönkitystä viimeiset 800 vuotta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Noin se menee - mutta yritäpä saada vaikka hesari kirjoittamaan aiheesta tai joku tekemään väikkäriä tai juristia nostamaan asia esille...

        Jokainen yrittää suojata omaa pientä uraansa.

        RKP-verkostolla on luja ote.

        Hesarihan ei nykyisin edes julkaise pakkoruotsia vastustavia kommentteja.
        Ja se on kyllä aivan uskomatonta maassa jonka pitäisi olla moniääninen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hesarihan ei nykyisin edes julkaise pakkoruotsia vastustavia kommentteja.
        Ja se on kyllä aivan uskomatonta maassa jonka pitäisi olla moniääninen.

        Ehdottomasti!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hesarihan ei nykyisin edes julkaise pakkoruotsia vastustavia kommentteja.
        Ja se on kyllä aivan uskomatonta maassa jonka pitäisi olla moniääninen.

        Lopetin valtalehden tilauksen 2000-luvun alussa.

    • Maailmassa on n. 35 monikielistä maata. Osa maiden kielistä on hyvinkin pienten kieliryhmien puhumia.

      Googlaa ja viisastu (- ja lopeta samalla massapostaus!)

      • Kerro pois, missä 4,7%:n kieli on pakollisena kaikille!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerro pois, missä 4,7%:n kieli on pakollisena kaikille!

        Ei löydy, ei...

      • Monikielisiä maita on paljon mutta Suomi on ainoa jossa alle 5 %:n vähemmistön kieltä opetetaan pakolla kaikille muille. Sen lisäksi valtakieltä ei tarvitse kaikkien vähemmistökielisten opiskella.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerro pois, missä 4,7%:n kieli on pakollisena kaikille!

        Suomessa.

    • Suomenruotsi on maailman yhdeksäs ihme.

    • Hyvä kysymys:

      "Selvitysten mukaan vaaditaan 30% vähemmistö kaksikielisyyteen! - Miksi meillä riittää 4,7%?"

      • Tähän ei tule vastausta!

    • Maailmanluokan ihme.

    • "Miksi meillä riittää 4,7%?"

      Koska meillä riittää vähempikin.

      • Eihän ruotsinkielisiä ole noinkaan paljon!

        Eikö Henriksson todennut, etteivät ruotsivaatimukset vähene vaikkei heitä olisi yhtään?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eihän ruotsinkielisiä ole noinkaan paljon!

        Eikö Henriksson todennut, etteivät ruotsivaatimukset vähene vaikkei heitä olisi yhtään?

        Totta. Ruotsinkielisiksi rekisteröityneitä on 4,78 %.
        Mukana on lapsia, joiden vanhemmat ovat rekisteröineet lapsensa ruotsinkielisiksi, mutta näiden ruotsi on heikko ja he ovat käytännössä pikemminkin suomenkielisiä.
        Ruotsinkielisen koulutusputken kautta osa jää puolikielisiksi eikä osaa mitään kieltä kunnolla, valitettavasti.
        Pääkaupunkiseudulla ruotsi on harvemmin se vahvempi kieli. Ruotsia kuulee aika vähän koulun ulkopuolella. Puhekieli on sekakieltä, ruotsi-suomi-englanti.
        Tilastoissa on mukana myös noin 6.000 vieraskielistä ulkomaalaistaustaista.

        Eli todellisuudessa ollaan jo parissa prosentissa...

        Mutta muita vaan pitää pakottaa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli todellisuudessa ollaan jo parissa prosentissa...

        Mutta muita vaan pitää pakottaa!

        Järjetöntä ja murheellista!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Ruotsinkielisiksi rekisteröityneitä on 4,78 %.
        Mukana on lapsia, joiden vanhemmat ovat rekisteröineet lapsensa ruotsinkielisiksi, mutta näiden ruotsi on heikko ja he ovat käytännössä pikemminkin suomenkielisiä.
        Ruotsinkielisen koulutusputken kautta osa jää puolikielisiksi eikä osaa mitään kieltä kunnolla, valitettavasti.
        Pääkaupunkiseudulla ruotsi on harvemmin se vahvempi kieli. Ruotsia kuulee aika vähän koulun ulkopuolella. Puhekieli on sekakieltä, ruotsi-suomi-englanti.
        Tilastoissa on mukana myös noin 6.000 vieraskielistä ulkomaalaistaustaista.

        Totta. Jos ruotsinkielinen mies ja suomenkielinen nainen menevät naimisiin niin satavarmasti lapset merkitään rekistereihin ruotsinkielisiksi. Suomessa ei "sattumalta" rekisteröidä ketään kaksikieliseksi. Sama pätee tietysti susipareihin.

    • Se ettei ruotsinkielisyys meillä riitä kaksikielisyyteen on itsestään selvää.

      • Aivan!

      • Paitsi RKP:lle ja hännystelijöille.

    • Minkä ihmeen ”selvityksen” mukaan?!?

      Onko tuo sama ”selvitys” tehty esim. sellaisissa maksa kuin Sveitsi ja Singapore, vai miten on mahdollista, että jopa 0,5%:n kieli voi olla kansalliskieli.

      • Noissa maissa ei palveluja hoidetakaan pakkokielillä ja kaksikielisyysnäytelmällä vaan kieliryhmät hoitavat omansa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Noissa maissa ei palveluja hoidetakaan pakkokielillä ja kaksikielisyysnäytelmällä vaan kieliryhmät hoitavat omansa.

        Niinpä!

    • Ikinä ruotsinkielisten määrä ei ole yltänyt edes 20 %:iin.

    • YLE1 täydentää.

      • Yle on svekomediaa

    • Rumaa politikointia.

    • Kaksi eri kansalliskieltä ei tarkoita kaksikielisyyttä, eikä.4,7 % siihen riitä muutenkaan.

    • Suomen historia on Ruotsin alusmaan historiaa, mitä kirjoitettu on. Mitä tuumaa alkuasukkaat. Media on täysin ruotsin hallussa, omistuksessa. Tiedättekö sitä?

      • Sitä tuskin mainostetaan, joten ei tiedetä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sitä tuskin mainostetaan, joten ei tiedetä.

        Valtamedian toimijoiden omistukset ovat vaihtuneet moneen kertaan. Niistä on vaikeaa pysyä ajan tasalla. Ruotsalainen Bonnier tuli takavuosina mukaan. Herlin hankki Sanoma-yhtiön määräysvallan ??? Entä muut?

    • Kih, tämäkin vielä. Riippuu merkistä, kuinka juovuksissa pitäisi olla.

    • Suomessa ei ole mitään kaksikielisyyttä. Maa on suomenkielinen.

    • Ruotsalaisten määrä suomesssa pienenee kaiken aikaa mutta pakkoruotsitusta lisätään samaan aikaan ??
      Etuoikeuksien puolesta taistellaan pakkoruotsituksella .
      Ruotsalaisten ylivalta juontaa siirtomaa-ajasta se heittää pitkän ja raskaan varjon suomalaisten päälle .
      Suomalaisten kansanedustajien pitäisi uskaltaa sanoa että höpsis ja ryhtyä ajamaan itsekkäästi suomen etuja .

    • Hyvä kysymys!

      • Vastaukset puuttuu .
        Olisikohan samantien viisaampaa satsata joihinkin hyödyllisiin kieliin ?

    • Perustuslaki ei edellytä pakkoruotsia.

      Aloitetaan ruotsipakon purku ruotsin pakollisista virkatutkinnoista.

    Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Erätauko: Suomalainen nettikeskustelu julkisuuden henkilöistä - unohtuuko empatia?

      Erätaukokeskustelu tiistaina 1.12.2020 klo 14-16., tervetuloa! Julkisuuteen tavalla tai toisella päätyneistä henkilöistä keskusteleminen netissä tunt
      Viihde ja kulttuuri
      49
      1735