Aihe

USA lupasi Suomelle hävittäjät, mutta ei ohjuksia!!!!

Anonyymi

Hyvä otsikko tiivistää viestin sisällön yhteen lauseeseen.

27

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos Suomi päätyy hävittäjävalinnassa amerikkalaiseen vaihtoehtoon, Ilmavoimat saa ensimmäisenä ei Nato-maana pitkän kantaman risteilyohjuksen, jonka kantama on 1000 kilometriä.

      Asemäärät molemmilla yhdysvaltalaisilla tarjoajilla vaihtelevat hieman. Kyse on siis enimmäismääristä ja mahdollisessa valintapäätöksessä määristä jouduttaneisiin jonkin verran tinkimään.

      Lockheed Martinin tarjous pitää sisällään kaikkiaan yhteensä 1220 asetta( asejärjestelmää) ja Boengin 1312 asetta.

      Yhdysvaltain ulkoministeriön myyntiluvassa on 200 kappaletta pitkän kantaman JASSM ER .risteilyohjusta. Niiden kantama on noin 1 000 kilometriä ja paino noin 2 000 kiloa.

      Yhdysvallat ei tätä ohjusta ole toistaiseksi myynyt yhdellekään Natoon kuulumattomalle maalle.

      Myyntilupa on myös muun muassa 500 liitopommille, joiden kantama lähentelee 100 kilometriä ja jotka soveltuvat liikkuvan maalin tuhoamiseen.

      • Anonyymi

        Onpas natoväki nyt taas kovasti hyökkäämässä Venäjälle. Mistä moinen hyökkäysinto?

        Noh. Kyllä se sotainto siitä taas karisee ja Natoväki kääntyy 180 astettaa ja etenee moninkertaisella vauhdilla kauas länteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpas natoväki nyt taas kovasti hyökkäämässä Venäjälle. Mistä moinen hyökkäysinto?

        Noh. Kyllä se sotainto siitä taas karisee ja Natoväki kääntyy 180 astettaa ja etenee moninkertaisella vauhdilla kauas länteen.

        ” Onpas natoväki nyt taas kovasti hyökkäämässä Venäjälle. Mistä moinen hyökkäysinto?”

        Tiltun ikioma päätelmä? TODELLISUUDESSA ohjuksilla voi estellä vihollisen hyökkääviä joukkoja!

        ”Noh. Kyllä se sotainto siitä taas karisee ja Natoväki kääntyy 180 astettaa ja etenee moninkertaisella vauhdilla kauas länteen.”

        Ja nyt sitten perustat jatkot omaan päätelmääsi? Köyhä tyyppi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpas natoväki nyt taas kovasti hyökkäämässä Venäjälle. Mistä moinen hyökkäysinto?

        Noh. Kyllä se sotainto siitä taas karisee ja Natoväki kääntyy 180 astettaa ja etenee moninkertaisella vauhdilla kauas länteen.

        "Noh. Kyllä se sotainto siitä taas karisee ja Natoväki kääntyy 180 astettaa ja etenee moninkertaisella vauhdilla kauas länteen."

        Kuinka kauas ehdit, silloin, kun sulle annettiin palstalla tarkka aika ja paikka ...?


    • Anonyymi

      Onhan tuossa pommeja ja ohjuksia ihan riittämiin ja varastosta löytyä vielä vanhoja ohjuksia

    • Anonyymi

      Eikä niitä enempää kannata ostaa happanemaan. Rahalla saa lisää.
      Ja jos Venäjää varten joudumme käyttämään niin jenkit lähettää niitä meille ilmaiseksi....

      • Anonyymi

        Juuri näin.

        USA tuputtaa aseitaan tänne ja on etunojassa punkemassa Suomeen.

        Aivan turha ostaa aseita, jotka eivät sovellu Suomen käyttöön. Suomi ei nimittäin Venäjälle uskalla ampua ensimmäistäkään risteilyohjusta. Se on aivan varma.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin.

        USA tuputtaa aseitaan tänne ja on etunojassa punkemassa Suomeen.

        Aivan turha ostaa aseita, jotka eivät sovellu Suomen käyttöön. Suomi ei nimittäin Venäjälle uskalla ampua ensimmäistäkään risteilyohjusta. Se on aivan varma.

        ” Aivan turha ostaa aseita, jotka eivät sovellu Suomen käyttöön. Suomi ei nimittäin Venäjälle uskalla ampua ensimmäistäkään risteilyohjusta. Se on aivan varma.”

        Jos Venäjä saa päähänsä hyökätä niin tottakai uskaltaa!


    • Anonyymi

      "Jos Suomi päätyy hävittäjävalinnassa amerikkalaiseen vaihtoehtoon, Ilmavoimat saa ensimmäisenä ei Nato-maana pitkän kantaman risteilyohjuksen, jonka kantama on 1000 kilometriä."

      ...jonka ampuminen aiheuttaa vastareaktion, johon Suomi ei ole kykenevä enää vastaamaan... THE END!

      Eli kohteet johon Suomi voisi risteilyohjuksia ampua olisivat Gasan tapaiset getot, joista ei ole pelkoa että iskevät takaisin.

      • Anonyymi

        Aika erikoinen on Venäjän Tiltun ajatusmaailma?

        ”...jonka ampuminen aiheuttaa vastareaktion, johon Suomi ei ole kykenevä enää vastaamaan... THE END!”

        Eli jos Tiltu olisi johtanut Talvisodassa puolustusta niin suomalaiset eivät olisi ampuneet vihollista peläten tämän ampuvan takaisin? Jännä logiikka!

        ”Eli kohteet johon Suomi voisi risteilyohjuksia ampua olisivat Gasan tapaiset getot, joista ei ole pelkoa että iskevät takaisin.”

        Emme me elä Gazan vieressä! Venäjä on rajanaapurimme!


    • Anonyymi

      Gripen ja Meteorit on yhdistelmä jota hyökkäjät kavahtavat, tulivatpa sitten idästä tai lännestä.

      • Anonyymi

        Tiltu kannustaa yhä jo ammoin kuollutta hevosta, koska pitää sitä huonoimpana! Gripenin kehitystyö on lopetettu eikä se ole enää vaihtoehto!


      • Anonyymi

        Tiedoksi Gripen fanille että se on kasattu niistä osista mitä jenkit myy Ruotsiin ja Meteor ohjus on myös integroitu F-35 koneeseen.
        F-35 koneeseen saa laajimman aseistuksen.

        Heheheeee Sveitsi kielsi Gripenin lennot ilmatilassaan turvallisuussyistä. Korkealta alpeilta niitä on hankala siivota....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedoksi Gripen fanille että se on kasattu niistä osista mitä jenkit myy Ruotsiin ja Meteor ohjus on myös integroitu F-35 koneeseen.
        F-35 koneeseen saa laajimman aseistuksen.

        Heheheeee Sveitsi kielsi Gripenin lennot ilmatilassaan turvallisuussyistä. Korkealta alpeilta niitä on hankala siivota....

        On kokonaan toinen asia, myydäänkö Meteoria sionisteille. Ne kun tuppaavat murhaamaan ohjuksilla lapsia.

        Suomi tekee Gripeniin osat. Moottoritkin hankitaan tulevaisuudessa joltain luotettavalta toimittajalta. Ehkä Tumanskilta? ;)

        USA harjoittaa liikaa tuuliviirimäistä rajoite politiikkaa ja se tekee siitä epävarman toimittajan. Noh. kuin juutalainen torikauppias nyt on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedoksi Gripen fanille että se on kasattu niistä osista mitä jenkit myy Ruotsiin ja Meteor ohjus on myös integroitu F-35 koneeseen.
        F-35 koneeseen saa laajimman aseistuksen.

        Heheheeee Sveitsi kielsi Gripenin lennot ilmatilassaan turvallisuussyistä. Korkealta alpeilta niitä on hankala siivota....

        Meteor ohjusta ei ole integroitu kalkkunaan.

        USA:lle on annettu likimääräiset kiinnityskohtien väliset etäisyydet, mutta tiedäthän sinä ehkä eron tuuma- ja metri järjestelmän välillä.

        Siinä on saattanut tuumaillessa mennä millit ja metrit jalkojen ja kyynärien kanssa sekaisin.

        Montako barrelia muuten on kalkkunan polttoaine kapasiteetti?


    • Anonyymi

      Gripen ja Meteorit on yhdistelmä jota hyökkäjät kavahtavat, tulivatpa Nato Tiltut sitten idästä tai lännestä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Jane ei tiedä näitä asioita.

        Tuumailu ja milleily on sille tuntematon vertailu.

        Se sopivuus onkin sitten kokonaan toinen juttu. :)


      • Anonyymi

        Se on vasta suunnitteilla, mutta USA:n EU vastaiset pakotteet pakottavat EU:n vastapakotteena kieltäytymään yhteistyöstä.

        JIIII-HAAAAA!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jane ei tiedä näitä asioita.

        Tuumailu ja milleily on sille tuntematon vertailu.

        Se sopivuus onkin sitten kokonaan toinen juttu. :)

        ''Jane ei tiedä näitä asioita.''
        Niin mutta sinä tiedät, kova on tietomäärä kun kyseessä on täysin kouluja käymätön yhteiskunnanelätti.
        Huutonaurua!!!!!


    • Anonyymi

      12 000 000 000 € hävittäjiin ja 10 000 000 000 € ohjuksiin.

      Reilu meininki?

    • Anonyymi

      Meteor otettiin ensimmäisenä operatiiviseen käyttöön ruotsalaisessa Gripenissä vuonna 2016. Ohjus saatiin Eurofighteriin ja Rafaleen vasta pari vuotta myöhemmin.

      Viime vuonna aloitettiin Meteorin asentaminen myös amerikkalaiseen viidennen sukupolven F-35 häivehävittäjään, joka on niin ikään ehdolla Suomen seuraavaksi hävittäjäksi.

      • Anonyymi

        Oli ehdolla. kalkkuna floppasi testit.


    • Anonyymi

      No niin kaikkihan sen tietävät, se on F-35 ja onhan se ehdottomasti paras saatavilla olevista koneista ja mitä me niillä ohjuksilla tehtäisiin. Naapuria ei kannata ärsyttää tai tulee tupen rapinat.

      • Anonyymi

        Kalkkuna on sionistien kiitospäivän ateria. Se on kerta pierasulla hoidettu.


    • Anonyymi

      Gripenillä Suomi hoitaa ilmapuolustuksen kokonaiedullisimmin.

      "Niinistö muistutti Venäjän presidentti Vladimir Putinin vastikään lanseeraamasta Euraasian yhteistyö -termistä. Sillä viitataan koko Aasian ja Euroopan kattavaa yhteistyötä."

      kasvava yhteistyö

      "Yhdysvaltoja on Niinistön mukaan pidetty Euroopan tukena ja turvana niin turvallisuuden kuin taloudenkin suhteen. Nyt tämä hengenheimolaisuus on muuttumassa.

      Yhdysvallat on vetäytynyt, eikä tilanne välttämättä muutu heti, kävi maan presidentinvaaleissa miten tahansa.

      Kaikki tiedämme, että vetäytyjän on vaikea palata ainakaan hetikohta entiselle paikalleen. "

      Niinistön mukaan USA:a on pidetty Euroopan tukena ja turvana niin turvallisuuden kuin taloudenkin suhteen. Nyt tämä on muuttumassa.

      Euraasian yhteistyö TULEE!

    • Anonyymi

      F_35 ilman ohjuksia on kuin nasse ilman aggressioita.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa Torpan raskausuutisesta...

      Maisa Torppa ilmoitti olevansa raskaana. Yksi asia ihmetyttää ja on ihmetyttänyt aikaisemminkin: Maisa Torpan Instagramissa tykkääjissä/kommentoijiss
      Kotimaiset julkkisjuorut
      198
      11686
    2. Stefun Sofialle tarjoamat luxuskyydit maksamatta, velkaa niistä jo yli 17 000 euroa.

      Seiskan mukaan limusiinikyyteihin erikoistunut yritys hakee Stefun yritykseltä oikeusteitse yli 17 000 € maksamattomista kyydeistä. Useat ajoista ova
      Kotimaiset julkkisjuorut
      177
      2710
    3. Maisa otti raskauskirtin esille

      Viimeinen oljenkorsi.... Miten "yllättävää".. .. :D
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      2077