ÄLÄ PELKÄÄ SINÄ PIKKUINEN LAUMA, SILLÄ ISÄNNE ON NÄHNYT HYVÄKSI ANTAA TEILLE VALTAKUNNAN.

Mikä voimakas lohdutus ja turva niille, jotka etsivät Jumalan valtakuntaa, mutta samalla tuntevat paljon pelkoa, heikkoutta ja arkuutta siitä, etteivät voi sitä ehkä saavuttaakaan. Mikä voimakas lohdutus, jos he vain heräisivät käsittämään näitä Herran sanoja. Sillä Kaikkivaltiaan sanat: » Älä pelkää» sisältävät sen lupauksen, että hän itse auttaa meidät perille, näyttäköönpä meistä kuinka huonolta tahansa.

Mutta tässä on kuitenkin tarkoin huomattava, ettei hän näin puhu kaikille ihmisille ilman erotusta. Hän ei sano, ettei kenenkään ihmisen ole pelättävä, ei, vaan hän sanoo selvästi, kenelle lohdutus kuuluu. Hän sanoo: »Sinä pikkuinen lauma.»

Tosin on Herra itsessään armollinen kaikkia ihmisiä kohtaan, se on kieltämätöntä. Mutta kuitenkin ovat monet sellaisessa sieluntilassa, että heillä todella on syytä pelätä, vieläpä pelätä kaikkein pahinta, nim. kadotustuomiotaan, etteivät koskaan saa nähdä Jumalan valtakuntaa. Sellaisille Herra ei sano: »Älä pelkää!»

Tässä on taas tarpeen erottaa eri sieluntiloja, niin kauan kun sanotaan »tänään», jolloin kaikki vielä on autettavissa, jos me vain tahdomme kuulla Herran ääntä.
Nämä lohdutussanat: "Älä pelkää" Herra lausuu vain pikkuiselle laumallensa, vain niille sieluille, joita hän pitää lampainaan.

Ja Joh. 10:nnestä luvusta me näemme kuinka hän aivan erikoisesti puhuu laumastaan, sanoen: »Minä tunnen omani, ja omani tuntevat minut». »minun lampaani kuulevat ääntäni, ja ne seuraavat minua.» »Eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.»

Ja viimeisen tuomiopäivän kuvauksessa hän sanoo erottavansa kaikki ihmiset toinen toisistansa, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Lampaat hän asettaa oikealle puolellensa ja vuohet vasemmalle. Kaikki tämä osoittaa, kuinka Herra tuomioissaan erottaa sielut toisista.

Lampailleen hän puhuu suloisesti ja lohdullisesti, mutta vasemmalla puolella oleville hän sanoo kauheita sanoja: »Menkää pois minun luotani, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen!»

Sen takia, niin lohdullisia kuin nämä sanat ovatkin, on meidän kuitenkin, ettemme pettyisi tai pettäisi ketään, huomattava, että tämä lohdutus kuuluu vain niille, jotka Kristus tuntee omiksensa ja joiden hän sanoo »kuulevan minun ääntäni ja seuraavan minua!»

Hän ei sano, että he ovat niin hyviä, niin uskollisia ja voimakkaita kuin heidän pitäisi olla. Vielä vähemmin he ovat synnittömiä pyhimyksiä. Ei niin. Kyllä he ovat syntisiä, kuten he itsekin katkerasti valittavat, mutta siinä he eroavat muista ihmisistä, että kun koko maailma elää vapaasti oman sydämensä halujen ja mielitekojen mukaan,
Jeesuksen lampaat ovat sellaisia sieluja, joita kaikessa heidän heikkoudessaan kuitenkin hänen äänensä hallitsee ja jotka alati kysyvät vain hänen sanaansa ja tahtoansa.

He riippuvat hänessä, hänen sanansa nuhtelee ja rankaisee heitä, mutta sama sana lohduttaa myös heitä ja johtaa heitä koko elämän ajan.

jatkuu... ( C. O. Rosenius)

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ... ( Luuk. 12:32)

      ... jatkuu

      Sinä mielelläsi tahtoisit olla oikea kristitty, etkä voi elää ilman Vapahtajaasi ja hänen evankeliumiansa. Samalla kärsit niin paljon monista synneistäsi, että pelkäät, ettet koskaan saa nähdä Jumalan valtakuntaa. Usein epäilet ja olet valmis jättämään kaikki. Kuitenkin Jumalan ihmeellisestä armosta vielä sittenkin riiput Vapahtajassasi voimatta kokonaan luopua hänestä ja iankaikkisesta elämästä.

      Kuule nyt, mitä Herra itse sanoo tekstissämme, se Herra, joka viimeisenä päivänä on kaikki tuomitseva, ainoa, jota meidän on pelättävä. Sillä ketä minä uskoisin, jollen häntä itseään, joka sanoo tässäkin: »Älä pelkää, sinä pikkuinen lauma. sillä Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.»
      Kuule, mikä voimakas lohdutuksemme perustus: Isänne on nähnyt hyväksi!

      Tässä taas perustetaan lohdutuksemme ja toivomme ainoastaan jumalallisen majesteetin omaan hyvään tahtoon ja vapaaseen antamiseen. Usko varmasti, että tämä onkin ainoa, oikea perustus. Sen takia ole vakuutettu siitä, että niin pian kuin olet hänen pikkuisen laumansa lammas, antaa hän sinulle valtakunnan.

      Tämän on Isä nähnyt hyväksi ja se on hänen hyvä tahtonsa. Sillä hän on edeltäpäin määrännyt »meidät lapseuteen hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan».

      Mikä on siis iankaikkisen Isän tahto ja mielisuosio? Herra sanoo, että se on »valtakunnan antaminen» meille. Keille hän tahtoo antaa valtakunnan? Pikkuiselle laumalleen, jonka usko ja kuuliaisuus on vähäinen ja ymmärrys mitätön. Siksi hän tahtoo antaa teille valtakunnan vapaana lahjana ja antina. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, jottei kukaan kerskaisi. Lahja se on.

      Mutta juuri sen takia hän antaakin sen niille, jotka kuuluvat pikkuiseen laumaan, eikä voimakkaille ja rohkeille, joskin näillä viimemainituilla tekoihin nähden olisi vähemmän kaduttavaa, ja itkettävää.

      »Jos valinta on tapahtunut armosta, niin se ei ole tapahtunut tekojen nojalla, sillä silloin armo ei enää olisikaan armoa. Isän hyvä tahto on nyt se, että koska me todellisuudessa kaikki olemme syntisiä, tahtoo hän antaa valtakunnan niille, jotka tuntevat syntinsä, etsivät armoa ja elävät uskosta.

      ( C. O. Rosenius)

    • Anonyymi

      Nimimerkki Saviseutulainen hyvin usein siteeraa C. O. Roseniusta. On hyvä avata Roseniuksen kaapit, jotta näemme ne luurangot mitä siellä on, jottette lankeaisi uskomaan Roseniusta.

      Roseinus oli 1800-luvulla Ruotsissa vaikuttanut umpi-luterilainen herätyssaarnaaja. Hänen isänsä oli luterilaisen kirkon apupappi Pohjois-Ruotsissa ja poikakin opiskeli papiksi, mutta ei pystynyt suorittamaan tutkintoa loppuun asti. Tämän vuoksi hänestä tuli maallikkosaarnaaja.

      Ruotsissa oli silloin tapana antaa kaste lapselle, minkä Roseniuskin oli saanut, koska hän opiskeli luterilaisen kirkon papiksikin. Lapsena kastettu ei voi pelastua, koska Jeesus vaati uskovien upotuskastetta, mikä on ainoa raamatullinen kaste. Tämä on yksi syy muiden joukossa, miksi Rosenius ei ollut Kristuksen oma.

      Roseniuksen vapaamieliset ja tunteisiin vetoavat saarnat vetosivat kansan syviin riveihin ja hän sai paljon seuraajia. Rosenius salli jopa naisten opettaa hänen kotikokouksissaan. Raamattu kieltää naisia opettamasta seurakunnassa, joten Rosenius antoi hyväksyntänsä sellaiseen synnin tekemiseen, mistä Raamattu säätää kadotustuomion: 1 Kor 14:37,38: "Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä."

      Rosenius arvosteli Ruotsin kirkkoa mistä milloinkin, mikä suututti kirkon papiston. Eräs tällainen taho oli kirkko-herra Johan Ternströmin toimittama lehti Nordisk Kyrkotidning. Hänen esikuvanaan oli Grundvig ja hän korosti voimakkaasti kirkon tunnustuksellista luonnetta. Hän välitti mannermaista luterilaisuutta. Hän vieroi myös maallikkojulistusta ja korosti pappisviran merkitystä. Hän asennoitui mitä jyrkimmin moniin lännestä päin tuleviin virtauksiin ja niitä suosiviin ruotsalaisiin herätyksen miehiin ja siis myös Roseniukseen. Hänestä tulikin jyrkkä Roseniuksen arvostelija. Hän syytti Roseniusta siitä, että tämä oli omavaltaisesti ja kutsumatta ryhtynyt seurakunnan opettajaksi. Hänen mukaansa naisetkin saivat Roseniuksen kotikokouksissa antaa hengellisiä neuvoja ja lohduttaa. Hän syytti, että Roseniuksen opetus oli yksipuolista: ”Vain evankeliumia, ei yhtään lakia. Salaperäisen, hämärän tunteilun vallassa he uiskentelevat evankelisessa hekumassa. Suokoon Jumala, ettei evankeliumin väärinkäyttöön kätkeytyisi paljon teeskentelyä. He mestaroivat, katkovat ja vääntävät Lutherin sanoja löytääkseen tämän oppi-isän rikkaasta varastosta keppejä ja kainalosauvoja, jotta niiden varassa ontuen pääsisivät tämän elämän matkan päähän” (Saarisalo, 95).

      Rosenius julisti sellaista vapautta, joka ei ollut enää evankeliumin tarkoittamaa vapautta synnin tekemisestä, vaan vapautta olla noudattamatta Jumalan käskyjä, mikä on antikristillistä.

      Väärä kaste, naispappeus ja Jeesuksen armon väärinkäyttö oikeuttamaan eläminen laittomuudessa. Siihen perustui C. O. Roseniuksen herätyssaarnat.

      Rosenius oli sen ajan feministi, joka tietenkin oli politikointia ja sai hyväksyntää maallistuneiden ihmisten keskuudessa. Rosenius oli myös sen ajan liberaali, joka salli kaiken synninkin tekemisen, kunhan ylistettiin Kristusta. Tätä ei edes luterilainen papisto enää sietänyt, koska Rosenius oli kokonaan hylännyt lain.

      Kuten huomaamme, niin Rosenius ei ollut vanhurskas mies. Hänen kirjallista tuotantoa ei kannata lukea ollenkaan. Runollinen ja vetoava saarnaaminen ei ole mikään tae vanhurskaasta opetuksesta. Pikemminkin se on varoitus siitä, että olkaa varuillanne.

    • Anonyymi

      Kiitos tästä Roseniuksen otteesta ! Huomasit varmaan että lähetin samanaikaisesti hajatelmia (otsikko "Jumalan valtakunnan arvoja"), joiden uskon virvoittavan sinua ja muita "golgatalaisia" !

      • Anonyymi

        Kyllä huomasin, ja vähän harmittelinkin, että lähetin aloitukseni juuri samaan aikaan kuin sinä olit lähettänyt oman, erittäin hyvän, aloituksesi.
        Roseniushan herättää joissakin ankaraa vastustusta, kirjoittaapa, opettaapa, hän mitä hyvänsä.
        Ehkä sinun aloituksesi palveleekin paremmin, ollen vapaa "roseniolaisuudesta" - ainakin sikäli, ettet siteeraa Roseniusta, sen paremmin kuin ketään muutakaan opettajaa/julistajaa.

        Siunausta
        s-seutulainen


    • Anonyymi

      Roseniuksen ajatukset pitävät sisällään ristiriidan. Hän on julistavinaan osaksemme tullutta Jumalan edellytyksetöntä ja ansiotonta armoa, mutta tosiasiassa Roseniuksen Jumala on pikkutarkka despootti, joka ikään kuin taivaallisella sondillaan koukkien varmistaa, että Häneen uskovat kokevat itsensä yhä uudelleen mitättömiksi ja surkeiksi ja ansiottomiksi. Jumalan edellytyksetön ja ansioton armo osoittautuukin kaikkea muuta kuin edellytyksettömäksi ja ansiottomaksi; tuo armo saadaan vasta kun sen vastaanottaja on tunnistautunut lahjan vastaanottamiseen kelpaamattomaksi. Kyse on yksinkertaisesti ansio-opin peilikuvasta; sanat on muunnettu vastakohdikseen, mutta ansaintaperiaate toimiii yhä - tosin nääin ooäin toteutettuna paljon kierommin ja sadistisemmin kuin avoimeen ansaintaan perustuva armmon oppi.
      Roseniuksen Jumala on kuin lapsikatraan isä, joka ei jaa joululahjoja katraalleen ennen kuin lapsilauma on yhteen ääneen ja harmonisesti julistautunut täysin mitättömäksi ja sopimatttomaksi saamaan minkäänlaisia lahjoja milloinkaan. Jos joku väittää tuollaista lahjojen jakamaista ansiiottomaksi ja edellytyksettömäksi, hän on sokeudessaan pudonnut sokean Roseniuksen taluttamana kuoppaan.

      Mitä sitten on todellinen evankeliumi? Sitä, että Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen ansiosta Jumala sovitti jo koko maailman itsensä kanssa Kriistuksessa ja Pyhä Henki synnyttää aikanaa uskon Kristukseen jokaiseSSA, niin että lopulta jokainen polvi on notkistuva ja jokainen kieli tunnustava Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. TÄMÄ on edelllytyksetöntä ja ansiotonta armoa, jota ei tarvitse ostaa sen enempää teoillaan kuin oman surkeutensa ja arvottomuutensa julistuksilla.
      - GF -

      • Anonyymi

        Jumalavertailut ovat aina keskusteluna tasoa: " Kyllä varmasti Hämähäkkimies voittaa Teräsmiehen, varmasti joo, katso vaikka sarjiksesta - Ville ja iskäkin sanoo niiiiiin"


      • Kyllä apostoli Johannes tässä puhuu niistä, jotka ottavat Jeesuksen Kristuksen vastaan TÄMÄN ELÄMÄN aikana! Niistä, jotka ovat Jumalan vetämänä, Jumalan kutsun kuulleina, siihen vastanneina, saaneet tulla Herran Jeesuksen Kristuksen tykö.

        9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
        10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
        11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
        12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
        13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
        ( 1 Joh. 1)


      • Anonyymi
        Saviseutulainen kirjoitti:

        Kyllä apostoli Johannes tässä puhuu niistä, jotka ottavat Jeesuksen Kristuksen vastaan TÄMÄN ELÄMÄN aikana! Niistä, jotka ovat Jumalan vetämänä, Jumalan kutsun kuulleina, siihen vastanneina, saaneet tulla Herran Jeesuksen Kristuksen tykö.

        9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
        10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
        11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
        12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
        13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
        ( 1 Joh. 1)

        Kovasti sinä haluat länkyttää Paavalia vastaan, mutta minä luotan enemmän Paavaliin kuin sinun ja Roseniuksen länkytyksiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalavertailut ovat aina keskusteluna tasoa: " Kyllä varmasti Hämähäkkimies voittaa Teräsmiehen, varmasti joo, katso vaikka sarjiksesta - Ville ja iskäkin sanoo niiiiiin"

        Just joo. Ja METAlänkytyshän se on kaikkein sofistikoituneinta länkytystä. Varsinkin kun mihinkään ei tarvitse ottaa kantaa. Länktyi-länkyti.


      • Anonyymi
        Saviseutulainen kirjoitti:

        Kyllä apostoli Johannes tässä puhuu niistä, jotka ottavat Jeesuksen Kristuksen vastaan TÄMÄN ELÄMÄN aikana! Niistä, jotka ovat Jumalan vetämänä, Jumalan kutsun kuulleina, siihen vastanneina, saaneet tulla Herran Jeesuksen Kristuksen tykö.

        9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
        10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
        11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
        12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
        13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
        ( 1 Joh. 1)

        Ja mainiosti sinä lisäät aivan pokkana tuohon tuon "TÄMÄN ELÄMÄN AIKANA".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mainiosti sinä lisäät aivan pokkana tuohon tuon "TÄMÄN ELÄMÄN AIKANA".

        14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
        15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
        16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
        17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
        18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
        19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
        20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.
        21 Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt."
        ( Joh. 3)

        s-seutulainen


    • Lauma ei tarvitse valtakuntaa, vaan turvaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      5005
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3287
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1265
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      741
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe