Politiikassa meidän on osittain palattava vanhaan malliin suomen itsenäisyyden säilyttämisessä nyt koska venäjäkin tekee samaa.
Menetämme kumppanuus arvoa venäjää ja muita maita kohtaan nyt jos koskaan ja lujaa vauhtia.
Suomi yksityistää paljon ja niin on tehtävä ja jatkettava toteutusta 100% saakka.
Mutta tässä se mutta juttu tuleekin.
Ajatellaan 80-lukua kun suomessa oli bensa yhtiö nimeltään Esso, Siinä oli mainoksessa aina hieno tiikeri ja kummelin speedy ja sakukin tajusivat eläintarhassa tiikerin nähtyään että se on esso. ; Hei kato Esso!
Tässä onkin nyt se politiikan ydin minkä aion kertoa mihin pitää palata;
Amerikassa sama yhtiö Esso kulki nimellä Ecso.
... hmm nyt alkaa siis rattaat pyöriä ja taju juosta kohti itsenäistä politiikkaa.
Emme esimerkiksi tarvitse suomessa ulkomaisia kaivoksia joiden nimi on Esimerkiksi Mining Co... Sen pitäisi olla valtion alainen säädetty yksityinen nimeltään Kaivos Oy.
Tässä siis piilee se koko jutun ydin.
Jos itse olisin presidentti suomessa niin olisin heti jalkaa ovenvälissä ja solidiumiin yhteydessä ja määräisin pakko vallankäytöllä tilanteen valtion eduksi.
Ajatellaan asia vaikka näin;
Valio ei saa Olterman juustoa viedä venäjälle... Mutta jos valio yhteistyössä venäjän valtion kanssa loisi venäjälle valtion yksityisen firma osaston joka olisi venäjän kielinen nimi yhtiölle Valio???
Kaikki olisi aina kuin kotimaista.
Tieto on valtaa ja tieto on pääasiassa omistusta.
Ilman omistusta ei ole tietoa esimerkiksi yhtiön asiakirjoista.
Tarvitaan omistussuhde kaikkiin firmoihin.
Venäjä on jo tehnyt tämän mutta suomalaiset ei ole vielä tätä juttua tajunnut.
Yhdysvallat on nyt tajunneet jotain ja teettivät se Huawei yhtiölle mutta ostamatta kuitenkaan itse osuutta.... eli Trump joka määräsi toteutettavan toimen ei tehnyt eikä osannut tehdä asiaa edelleenkään oikein.
Ihan 100% totuudella Huawei pakeni ja amerikka jäi nuolemaan näppejään.
Venäjä on sotajalalla joka asiassa koska kaikki menee päin persettä.
Suomi on ainut maailman valtio joka on osannut tämän asian jo historiassa.
Voimme puhua suomen kulta-ajasta eli 70-luvusta.
Poliittisesti ja taloudellisesti suomi ja sen kansa eli silloin kulta-aikaa koska noudatti tätä oppia.
Nyt ollaan jo pelkästään lopetettu oppi ja sen seurauksena samojen asioiden takia velkaannuttu.
Ennen sama asia minkä suomi omisti itsenäisyydessä ja tienasi sillä on nykyisin pois meiltä ja maksamme siitä suuria summia velkaa.
Ja ajatelkaapa sitä että pelkästään tässäkin asiassa ulkomainen toimija voi ylläpitää itse juuri tätä järjestys järjestelmää itsellään vain ja ainoastaan ainoana firman toimintamuotona.
Ei siis omista essoa eikä suomea mutta omistaa esson suomessa.
Ja tämän firman ainut toimintamalli on olla nimi tapetilla.
Ja tämä firma voi olla esimerkiksi italialainen mafioso joka omistaa vaikkapa suomessa irakilaisen / amerikkalaisen yhtiön.
Tässä tietenkin pätee nykyään viidakon lait.
Vielä 70-luvulla suomi osasi tämän asian ja sai rahat joita se voisi saada nyttenkin ja toiminta oli rehellistä ja hyväksyttyä ilman että minkään maan laki voisi tänäkään päivänä kaataa asiaa.
Nyt kun emme tienaa niitä miljoonia niin me maksamme niitä miljoonia.
Eli suomessa esimerkiksi kullan koneellinen kaivuu on kiellettyä mutta ulkomaiset yhtiöt tekevät sitä laillisesti... Ja onko yhtiössä suomella itsellään mitään oikeutta ja osuutta? No ei todellakaan, mutta mikä meillä on?
Ainut realiteetti mitä tällaisen yhtiön oleminen suomessa tuo valtiolle on laskuja sekä tuhottu maaperä.
Paljonko nyt tämän meidän tyhmien valtaa pitämättömien kommunisti presidenttien takia suomi on jo maksanut ja on velkaa rahaa mitä ei pitäisi olla vaan minkä pitäisi olla suomelle tulon lähde.
Kekkonen takaisin ja heti ja suomi järjestykseen.
Ja presidentille valtaoikeuksia lisää takaisin ja heti ja kaikki , mukaan lukien ne mitä mauno vitun idiootti kommari koivisto vei pois.
Pikkuisen kun mietitte tätä asiaani mitä nyt kerron niin olen varma että jos puolustusvoimien esikunta lukisi tämän ja maanpuolustus korkeakoulu ottaisi asian sota käyränä tehtäväkseen kuten muutkin maat on nyt havaittavasti tehneet niin saadaan pikkuisen järkeä asioihin ja presidentille enemmän ja vaaditusti sotilaallisia oikeuksia ja ymmärrystä suomen poliittisen arvon säilyttämisestä.
Mielestäni en presidentiksi valitsisi ihmistä joka ei ole suorittanut siviilipuolen maanpuolustuskorkeakoulua.
Sinänsä tyhmää ettei se toimi vielä siviilien asemalle mutta varmasti tulevaisuudessa maanpuolustuskorkeakoulu haluaa jopa sivarin ilman aseeseen koskemista kouluunsa oppimaan ja presidentiksi kun tajuatte ja opitte ja osaatte ja hallitsette samat asiat kuin minä itse osittain itse kulkeneenani tuota reittä... osittain.
Sota on kova ja se toimii vain jos laittaa kovan kovaa vastaan.
Nöyristellä tässä ei saa eikä kannata.
Nimimerkillä kokemusta on...
Lisäksi tämän saman asian tiimoilta meillä voitaisiin luoda hallituksessa kaikille poliittisille puolueille omat solidiumi
Suomen itsenäisyyden säilytys vanhaan malliin.
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Sanon vain tämän jutun kirjoittaneen kohdalta että kun olen itse tuon kirjoittanut niin olen siis Henri Korpikoski.
Ystävällisin terveisin kaikille. Varmaan tuon lopun kohdalta tajuatte itse suomen suunnan mikä on valinta ja se valinta on tehtävä tai tulen itse presidentiksi ja määrään sen valinnan pysyväksi.
Ole vaikka vasemmistolainen niin sinullakin on oltava oma puolueen Solidium.
Eli Solidium on valtion yhtiö joka omistaa valtion omistuksen osakkeista ja eli siis kaikesta yksityisestä omistuksesta, kuten esimerkiksi terrafame tai nokia niin kaikki mitä valtio näistä "Yksityisistä" firmoista omistaa niin kuuluu valtion omistajuus yritykseen nimeltään Solidium.
Miksi ei vasemmisto puolue esimerkiksi halua omistaa osakkeita ja osuuksia yksityisistä firmoista jotka ovat vasemmistolaisia aatteeltaan kuten esimerkiksi S-ketju eli Arina.
Tässäkin olisi paljon tilaa ja rahaa ilmaiseksi vasemmisto puolueelle jos omistaisivat vain Arinaa.
Vai pitäisikö sittenkin puhua SDP-olemuksesta ja sen Arinalaisuudesta S-ketjun juostessa sittenkin ehkä järjen suuntaan... hmm
No mutta vaikka sanonkin itse olevani valkeiden puolella ja vihaavani kommunismia, niin on siinä suomen kommareissakin jotain hyvää ja olen vain "kaveri" kanssanne... en "Toveri".
Mutta miettikää... Eikö olekkin totta että kaikki kommunistinen ihanne mitä on olemassa on vain siitä kyse että teillä ei ole vielä omaa solidiumia.
Jos valtiovallassa kommareilla olisikin oma solidium eli yksityinen olisikin "valtion" ei varmaan enään mitään puuttuisi.
Kuten sotakäyrän ensimmäinen sääntö.; Kaikki taistelevat vain oikeuksistaan saada.
Onko kukaan koskaan antanut? Itse olen ja en voi suositella. Tulee vain turpaan.
Sanon omasta elämästäni tekijänä ykkösenä näissä asioissa saman kuin Juha Sipilä pääministerikaudestaan; Kansan kusitolppana on paska olla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883