Jää vaaliliitto KTP:n kanssa väliin täll kertaa..

Anonyymi

Ktp menee tuleviin kuntavaaleihin uudenlaisessa tilanteessa. Koronapandemiasta ja sen aiheuttamista rajoituksista johtuen, emme ole toistaiseksi pystyneet kokoamaan riittävää määrää kannattajakortteja puolueen rekisteröintiä varten.

Varaudumme siis siihen, että menemme vaaleihin valitsijayhdistyksinä. Nyt on ajankohtainen tehtävä päättää ehdokkaista. Jokaiselle ehdokkaalle keräämme 10 hengen valitsijayhdistyksen. Kuntavaaleissa on kysymys paikallisesta itsehallinnosta. Sen vuoksi myös vaaliohjelman on edustettava työväestön etua paikallisissa kysymyksissä.

Mikko Vartiainen

Työkansan Sanomat 13/2020

29

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aloituksen ilmoituksen tulisi viimeinkin herättää kommunistit turhista toiveista ja alkaa yhtenäisyysneuvottelut.
      Kaksi keskenään kilpailevaa puoluetta kohtaa vain fiaskon varsinkin tilanteessa kun kummankin puolueen periaateohjelma on samanlainen.
      Työläiset ja sivistyneistö ovat odottaneet puolueiden yhdistymistä vuosikausia. Vähäisetkin tapaamiset näyttävät loppuneen.

      Tervejärkinen kansalainen ei ymmärrä keskinäistä kilpailua kun kysymyksessä on kansalliset ja kansainväliset tehtävät työväen eduista ja maailmanrauhan tavoitteesta.
      KTP:lle ja SKP:lle vetoomus: Teidän ensisijainen tehtävä on lopettaa puoluehajanaisuus. Mitään muuta ei tarvita.

    • Puoluehajaannuksen aikana 1980 luvulla paljon tovereita jäi pois toiminnasta. Osa siirtyi perustettuun Vasemmistoliittoon.
      SKP:n herättäminen henkiin ja KTP:n perustaminen synnyttivät alusta lähtien kahden kilpailun ongelman.
      Työkansa ja monet toiminnasta eronneet eivät ymmärrä kahtiajakoa eikä tarvitsekaan.
      Se on päätön, fiasko, takapajulan hommia.
      Nykyiset molempien puolueiden johtajat tukevat järjettömyyttä. Näyttää olevan älyttömän vaikeaa istua pehvalleen saman pöydän ääreen. Rahaorvari nauraa kaiken aikaa ja taputtaa käsiään. Muuta ei tapahdu.
      Porvarien toive, että jäljelle jää ennenpitkää johtajista muodostunut porukka, näyttää alkavan toteutua.

      Herätkää ja aloittakaa vihdoinkin yhtenäisyysneuvottelut. Se on päätehtävä. Puolueiden rivijäsenet, alkakaa painostaa johtoelimiä toimiin. Tulevat vaalit ovat sivuseikka.

      • Anonyymi

        Partcus: "Porvarien toive, että jäljelle jää ennenpitkää johtajista muodostunut porukka, näyttää alkavan toteutua"

        Kysymys: Minkä ihmeen takia "porvarit" olisivat millään lailla kiinnostuneita SKP:stä ja KTP:stä? Ts. puolueista, jotka eivät täytä edes "mikkihiiri puolueiden" kriteereitä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Partcus: "Porvarien toive, että jäljelle jää ennenpitkää johtajista muodostunut porukka, näyttää alkavan toteutua"

        Kysymys: Minkä ihmeen takia "porvarit" olisivat millään lailla kiinnostuneita SKP:stä ja KTP:stä? Ts. puolueista, jotka eivät täytä edes "mikkihiiri puolueiden" kriteereitä.

        Partacusi on komuloinen, noiden mielestähän vain he itse voivat olla opikeassa ja yksi komuloinen kaikkien muiden joukossa on selvä enemmistö! Kannattaa oppia näkemään miten komuloinen näkee niin ymmärtää niitä tai niiden mokia helpommin.

        Nythän niitä on kaksi joukkoa joissa molemmissa luulisin olevan väkeä huisisti, on sekä puheenjohtaja että sihteeri, eikä muita enää näy!


    • Anonyymi

      Kommunistien sisäistä harhaa.

    • Anonyymi

      Kommunistien valtakunnassa tällaiset kriittiset laitettais vankilaan.

    • Palstalle kirjoittelevat porvaritrollit ovat hyvinkin huolestuneita kommunistien arvovallasta. Siihen heitä valmentavat ideologisesti vahvat rahaporvarien mestarit.
      Porvarikansanedustajat näkevät kommunisteja kaikkialla. He pelkäävät kommunistien nousua. Nyt Kokoomuksen edustajat ovat yhtyneet Perussuomalaisten trikkiin vihervasemmistosta, kulttuurimarxisteista, punavihreistä kommunistien laajana joukkona.
      Taantumus-ideologit ovat osittain oikeassa. Laajat kansanjoukot eivät yhdy persujen viha-ideologiaan.

      Toinen seikka on yhteisen työväenliikkeen suhteen. EK- mafia katsoo ajan otolliseksi ammattiyhdistysliikkeen nujertamiseksi. Palstalla porvaritrollit toistavat EK-mafian teesiä ay-liikkeestä kommunistien järjestöinä ja tukevat niiden tuhoamista.
      On päivänselvää, että tulevina vuosina työväenluokka joutuu taistelemaan tosissaan oikeuksistaan. Rahamagnaatin ideologit manipuloivat väestöä täysillä ja erityisesti kommunisti-sosialismi peikolla. Rahaporvari pelkää siis pientäkin todellisten kommunistien joukkoa.

      Arvoisat SKP:n ja KTP:n johtajat ja rivijäsenet.
      Jos olette kuulolla tällä palstalla, alkakaa toimia hajanaisuuden lopettamiseksi. Joku teistä vilkaisee varmasti juttuja. Laittakaa viestiä johtoelimille.
      Joutava, järjetön eristäytyminen pannaan välittömästi. Alkakaa miettiä, toimia ja panna pöhinäksi.
      Ellette tee mitään, teette petosta työkansaa kohtaan ja me palstalla ja monet muualla saamme idioottimaista persuparjausta niskaamme.
      Mitä hemmetin merkitystä kunnallisvaaleilla on! Sen varjolla ei saa tärkeintä, yhtenäisyyttä, sivuuttaa.
      Rahaporvarit varustautuvat kovilla linjauksilla työkansan järjestöjen tuhoamiseksi. Kommunistien on omalta osalta varustauduttava torjumaan tuleva hyökkäys. EK-mafia on julistanut "sodan" palkkatyöläisile. Aikaa ei ole hukattavaksi jonninjoutavaan keskinäiseen riitelyyn. Tulevat vuodet vaativat työväenliikkeeltä paljon yhteistä voimaa.

      • Anonyymi

        Partacus jatkaa ja jatkaa itsensä pettämistä. "Rahaporvarit" ovat näköjään jollain kummallisella konnankoukulla ja lahjonnalla yms.onnistuneet ylipuhumaan äänestäjät äänestämään demareita, porvareita tms. . Ja edistykselliset ja luokkatietoiset voimat ovat jääneet mopen osalle. Näille "luokkatietoisile" taas kerran tiedoksi: kommareiden surkea menestys EI johdu porvareiden ja demareiden juonitteluista ja huijauksista etc.. etc..... Tosiasia on yksinkertasesti se, että niin SKP:llä kuin KTP:llä ei ole vuonna 2020 (eikä myöskään v. 2021) kansalaisille mitään annettavaa - paitsi jotain kummallista unelmahöttöä .


      • Anonyymi

        "Palstalle kirjoittelevat porvaritrollit ovat hyvinkin huolestuneita kommunistien arvovallasta."

        Partacuksen itsepetos eikun jatkuu. Tuo kommareiden "arvovalta" on mielenkiintoinen tieto. Missä ja miten ko. "arvovalta" mahtaa ilmetä? Jännä juttu - kommareilla on jotain kummallista arvovalta, josta käytännössä kukaan ei ole koskaan kuullutkaan. Arvovaltaa ei ole myöskään pystytty realisoimaan - ts. kun haikailut paluusta puoluerekisteriin menivät hänekseen.


    • Anonyymi

      Kommunistien kanssa on mahdotonta yhteistyö kun tietää miten ne suh-
      tautuvat vapailla vaaleilla valittuihin kansan tukemiin demokratiaa ja
      liberalismia kannattaviin puolueisiin kaikista heillä on vain pelkkää
      pahaa sanottavaa, Kommarit ovat ajaneet itsensä ulos yhteiskunnasta
      ajat sitten.

    • Anonyymi

      Kommareille kaikki muut puolueet ovat porvareiden p-seen nuolijoita,
      tämä on tullut selväksi jo monet kerrat.

      • Anonyymi

        Porvaripuolueet ovat porvareiden .p-n..... . Aika loogista.


    • Anonyymi

      Ääripäät mielenkiintoinen yhdistelmä, toinen näkee vain porvareita
      ja toinen vain kommunnisteja.

    • Anonyymi

      . Tuo kommareiden "arvovalta" on mielenkiintoinen tieto. Missä ja miten ko. "arvovalta" mahtaa ilmetä?

      Ellei olisi arvovaltaa, porvaristo ei toisi palstalle ainuttakaan trollia valehtelemaan lähes joka seikasta tai vain esittää huumehouruisia juttuja homoista ja ulosteista. Taitaa trollien asunnot haista p:kalle.

    • Marxilaisuuus on vahvin ideologia ja rauhanomaisin. Tahtotila kulkee kohti maailmanrauhaa ja riistosta vapaaseen maailmaan. KTP:n ja SKP:n tulisi todella ratkaista olemattomat erilaisuudet.
      Ellei vasemmisto vahvistu niin EK-mafian julistama "sota" ammattiliitoille voi johtaa työväelle huonoihin ratkaisuihin.
      Siispä puolueyhtenäisyys ensisijaiseksi tehtäväksi.

      • Anonyymi

        Kommunismidiktatuurin puuhastelijoiden puheista tulee mieleen Donald Trump ja hänen patologinen valehtelunsa.

        Ja oiotaanpa sitten jälleen palstan politrukki-Partacuksen niin ikään patologista valehtelua.

        "Marxilaisuuus on vahvin ideologia ja rauhanomaisin"

        Reilut 81 vuotta sitten elokuussa 1939 marxismi-leninismin nimeen vannonut Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri liittoutui natsi-Saksan kanssa, aloittaakseen yhteistuumin ja sovitusti Puolaan hyökkäyksen, ja siinä samalla nämä liittolaiset ja aseveljet käynnistivät toisena maailmansotana myöhemmin tunnetun sodan Euroopassa.

        Muutamaa kuukautta myöhemmin Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin armeija hyökkäsi Suomeen toteuttaakseen sille annetun käskyn maamme valtauksesta, mikä olisi onnistuessaan tarkoittanut Suomen itsenäisyyden lakkauttamista ja pakkoliittoa Neuvostoliiton kommunismidiktatuuriin.

        Kaikki suomalaiset kommunismidiktatuurin puuhastelijat, siis sekä entisten SKP:n ja KTP:n jäsenet että näihin kuulumattomat, palvovat Otto Suomensyöjä Kuusista edelleen pylväspyhimyksenään, vaikka hän niin sanotun Terijoen hallituksen johtajana pyysi julkisesti puna-armeijan miehittäjäksi Suomeen.

        Suomalaiset kommunismidiktatuurin puuhastelijat palvovat kommunistidiktaattori Josif Stalinin käsikassaraa Otto suomensyöjää, eivätkä kommunistit ole missään vaiheessa tuominneet myöskään Stalinin rikosta Suomea ja suomalaisia vastaan talvella 1939-1940.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunismidiktatuurin puuhastelijoiden puheista tulee mieleen Donald Trump ja hänen patologinen valehtelunsa.

        Ja oiotaanpa sitten jälleen palstan politrukki-Partacuksen niin ikään patologista valehtelua.

        "Marxilaisuuus on vahvin ideologia ja rauhanomaisin"

        Reilut 81 vuotta sitten elokuussa 1939 marxismi-leninismin nimeen vannonut Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri liittoutui natsi-Saksan kanssa, aloittaakseen yhteistuumin ja sovitusti Puolaan hyökkäyksen, ja siinä samalla nämä liittolaiset ja aseveljet käynnistivät toisena maailmansotana myöhemmin tunnetun sodan Euroopassa.

        Muutamaa kuukautta myöhemmin Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin armeija hyökkäsi Suomeen toteuttaakseen sille annetun käskyn maamme valtauksesta, mikä olisi onnistuessaan tarkoittanut Suomen itsenäisyyden lakkauttamista ja pakkoliittoa Neuvostoliiton kommunismidiktatuuriin.

        Kaikki suomalaiset kommunismidiktatuurin puuhastelijat, siis sekä entisten SKP:n ja KTP:n jäsenet että näihin kuulumattomat, palvovat Otto Suomensyöjä Kuusista edelleen pylväspyhimyksenään, vaikka hän niin sanotun Terijoen hallituksen johtajana pyysi julkisesti puna-armeijan miehittäjäksi Suomeen.

        Suomalaiset kommunismidiktatuurin puuhastelijat palvovat kommunistidiktaattori Josif Stalinin käsikassaraa Otto suomensyöjää, eivätkä kommunistit ole missään vaiheessa tuominneet myöskään Stalinin rikosta Suomea ja suomalaisia vastaan talvella 1939-1940.

        Kommunistit olivat suomalaisia vastaan 1939-1945... Myös jatko- sekä lapinsodassa..


    • Anonyymi

      Kiinakin varustautuu pikkuhiljaa ja suunnittelee sotilastukikohtia tur-
      vatakseen investointejaan ja pitäen komentoa maassaan väkivaltako-
      neistollaan ja pelon ilmapiirillä ja puhdas kapitalismi rynnii tuhoten
      ympäristöä ja ajaen ihmisiä alta pois brutaalilla tavalla.Kuka heitä
      siellä puolustaa, missä ovat siellä ihmisoikeudet?

    • Aikaisemmin viitattiin aloituksesta poiketen USA:n vaaleihin. Siitä olisikin syytä tehdä aloitus. Kahden porvarillisen puolueen välinen sirkus, jossa pääosaa näyttelevät miljardöörioligarkit mutta puhuvat näennäisesti koko kansan eduista. Teemana olisi se, kuinka kansaa huijataan näennäisdemokratian avulla.

      Kommunistien osalta Suomessa tärkeintä olisi saada puolueyhtenäisyys kasaan. Liian kauan on hajaannus kestänyt.
      On huomioitava seuraavaa:
      - Millään puolueella, työväenpuolueilla tai porvaripuolueilla ei voi olla täydellistä ajankohtaista tilannearviota ja siitä johtuvia tehtäviä.
      - Siitä johtuen kommunistit ovat käyneet ja tulee käydä jatkuvaa keskustelua poliittisista ajankohtaisista tehtävistä.
      - Puoluelehdistössä tulisi olla keskustelupalsta avoimelle mielipiteiden vaihdolle.
      Sinne ei tietenkään tule päästää palstan persutrollien kaltaista valheuutisointia.
      - Puoluelehdistössä tulisi jatkuvasti olla työväenluokan maailmankatsomukseen perustuvia artikkeleita. Marxilaisen kansantaloustieteen ja materialistisen filosofian perusajatukset toimivat metodina nykyisten tapahtumien arvioinnissa.
      - Sosialismin ongelmat ja Suomen kommunistien hajaannus johtuu nimenomaan marxilaisuuden tuntemattomuudesta. Ymmärretään jotain erityisen päällenäkyvää mutta ei olennaista sisältöä.
      - Edellisestä johtuen työväenluokan maailmankatsomuksen opiskeluun ja lehdistössä käsittelyyn tulee uhrata voimia.
      - Poliittinen porvarillisuus ottaa melkomoisia askeleita fasismia kohti. Monissa valtioissa päätään nostaa maailmansotien välisen ajan epädemokraattinen politiikka, työväenluokan vapautta kuristava politiikka. Suomessa se näkyy hyvin Kokoomuksen ja Perussuomalaisten politiikassa ja jota erilaiset yksityisyhtiöiden järjestöt toteuttavat.
      - Sotien jälkeistä rauhanomaista ulkopolitiikkaa nujerretaan ja turvaudutaan monopolikapitalismin sotajärjestöön natoon.

      Näin ollen puoluehajaanuksessa ei voi olla pilkut esteenä yhdistymiselle. Poliittista keskustelua on käyty aina ja tulee käydä. Mikäli marxilaisuuden perusteita vääristellään, sitä vastaan tulee toimia.
      Mitä kauemmin hajaannus jatkuu, sitä enemmän siitä tulee vahinkoa työväen vapautukselle.

      • Anonyymi

        Jos skp pääsee puoluerekisteriin, niin se voisi ottaa nimeksi suomen kommunistit ja kutsua listoilleen myös kommunistien liiton, ktpn, marxilaisen työväenpuolueen, punaisten, kansan rintaman ja sosialistisen rauhan puolueen jäsenet. Tällöin olisi yksi yhtenäinen liike rekisteröity puolue.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos skp pääsee puoluerekisteriin, niin se voisi ottaa nimeksi suomen kommunistit ja kutsua listoilleen myös kommunistien liiton, ktpn, marxilaisen työväenpuolueen, punaisten, kansan rintaman ja sosialistisen rauhan puolueen jäsenet. Tällöin olisi yksi yhtenäinen liike rekisteröity puolue.

        Kyllä.
        Neuvotteluja voisi käydä kaikkien marxilaisuutta edustavien liikkeiden kanssa. Kanssakäyminen niiden kanssa ylipäänsä tulisi olla mukana poliittisessa työssä vaikka yhteentulemista ei tulisikaan.
        Olisi järjetöntä kieltäytyä kanssakäymisestä aatteellisesti lähellä olevien kanssa kun ylipäänsä poliittisessa työssä rakennetaan demokraattisten voimien yhteisliittoa.


    • Anonyymi

      Käytännössä tuo johtaisi sisäisiin ristiriitoihin, tiukat ideologiat eivät tule
      toimeen keskenään omista opeista pidettäisiin tiukasti kiinni.

      • Anonyymi

        Ei johda kun ei anneta johtaa. Saman ideologian ympärillä keskustelun tulee olla avoin. Kaikkitietäviä ei ole muualla kuin persujen valhemediassa.
        Käytännön poliittisista linjauksista tulee myös keskustella aina ja vakituisesti. Poliittiset tilanteet voivat vaihtua nopeastikin.
        Perussuomalaisissa on tätä nykyä suuri johtaja ja oli aikaisemminkin. Opetuslapset veisaavat johtajan sanomisia silmät autuaina. Kun johtaja käskee kirjoittaa kansallisuussorron puolesta, persuistit tarttuvat oitis tietokoneen nappuloihin.
        Kommunistien tulee käydä avointa mielipiteenvaihtoa. Ja kun tietty linja sovitaan, toimitaan sen puolesta.
        Kyllä KTP:n ja SKP:n tulisi yhdistyä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei johda kun ei anneta johtaa. Saman ideologian ympärillä keskustelun tulee olla avoin. Kaikkitietäviä ei ole muualla kuin persujen valhemediassa.
        Käytännön poliittisista linjauksista tulee myös keskustella aina ja vakituisesti. Poliittiset tilanteet voivat vaihtua nopeastikin.
        Perussuomalaisissa on tätä nykyä suuri johtaja ja oli aikaisemminkin. Opetuslapset veisaavat johtajan sanomisia silmät autuaina. Kun johtaja käskee kirjoittaa kansallisuussorron puolesta, persuistit tarttuvat oitis tietokoneen nappuloihin.
        Kommunistien tulee käydä avointa mielipiteenvaihtoa. Ja kun tietty linja sovitaan, toimitaan sen puolesta.
        Kyllä KTP:n ja SKP:n tulisi yhdistyä.

        kukahan komuloitten suuri johtaja olis??löytyiskös täältä joku?


    • Anonyymi

      Vähäisistä rippeistä kokoonharsittu epätoivoinen joukko,
      joiden laiva on ajat sitten uponnut.

    • Anonyymi

      "Kommunistit olivat suomalaisia vastaan 1939-1945... Myös jatko- sekä lapinsodassa.."
      Aloituksesta poikkeava viesti. Kuitenkin suomalaiset ja ulkomaiset kommunistit toimivat 1939 - 1945 fasismia vastaan muiden demokraattisten voimien kera. Siteeraaja on täysin pihalla aikakauden historiasta.

      SDP on sangen vähän marxilainen puolue. Etupäässä se tukee monopolikapitalismia.
      Vasemmistoliitossa on monenlaista väkeä.
      Suomi tarvitsee marxilaisen puolueen, yhtenäisen marxilaisen puolueen. Ensimmäinen tehtävä on torjua poliittisen porvariston aie tuhota itsenäinen ammattiyhdistysliike.

      • Anonyymi

        Kommunistit eivät kannata demokratiaa. On yhtä epädemokraattinen kuin fasistinen liike. Suomi ei olisi nyt demokraattinen, jos kommarit olisi voittanut 1939-45. Voitimme rauhan.


      • Anonyymi

        Stalinin N-liitto ei kuulunut demokraattisiin voimiin.


    • Anonyymi

      Neuvostoliitto oli kommunismidiktatuuri.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5600
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3557
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1682
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1670
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      83
      1126
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      27
      1107
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      818
    Aihe