Aihe

Pääministeri Marin Ylellä hallituskumppanien kritisoimisesta

Anonyymi

Onhan tämä tiedetty koko ajan, että kepu on hallituksen heikko lenkki ja koronatoimien jarruttelija. Lintilän rooli on tässä ollut erittäin tuhoisa. Historia tulee kertomaan, miten tämä tapahtui, vielä kukaan ei kerro hallituksen toiminnan takia. Samoin Business Finland-tukien kohdalla, joita jaettiin muka "koronakriisitukina" lähes 1 000 miljoonaa euroa, ennen kuin SDP ja vasemmistoliitto vaativat vääräperusteisen tuen holtittoman jaon lopettamista. Eturyhmäpolitiikkaa kriisin varjolla ja koko maan sekä kansan kustannuksella. Uskomatonta toimintaa.

"Marin kirjoitti 20. lokakuuta viestissään ex-valtiosihteeri Martti Hetemäelle olevansa syvästi turhautunut siihen, ettei koronatilanteen vakavuutta laajasti ymmärretä.

Marin uskoutui Hetemäelle, että ”hallituksen sisälläkin on vaikeuksia saada riittäviä toimia läpi eri puolueiden epäröinnistä johtuen”. Viesteistä kertoi ensimmäisenä Yle."
https://www.is.fi/politiikka/art-2000007650205.html

49

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hallituksessa ei Marin tai yksi puolue päätä, ei edes pääministeripuolue, vaan päätökset ovat kompromisseja. Jos Lintilän kepu ja näköjään Henrikssonin rkp:kin haraa vastaan, niin päätöksiä on vaikea saada. Marinin sähköpostittelusta Hetemäen kanssa kävi hyvin selville, miten hallitusporvarit hannaavat ja estävät tolkun toimet. Toivottavasti Saarikko ottaa johtajan paikan kepussa ja laittaa elinkeinottelusiiven kuriin. Se olisi koko maalle nyt parasta.

      • Anonyymi

        Näin on. Myöhässä ollaan ja rajoitukset eivät ole lähellekään riittäviä.Rajat vuotaa ja juottolat ovat auki.

      • Anonyymi

        Jostain syystä tätä 8.10. Salmisesta totta ollutta faktaa ei enää kerrota. Onko tehty joku sopimus?

        THL Salminen löi tuoreen tutkimuksen pöytään: ”Näyttö on kyllä aika kova”
        "THL:n johtaja Mika Salminen kuvasi tänään sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedotustilaisuudessa sitä, millaisissa tilanteissa korona leviää.

        Hän totesi, että aika iso osa tapauksista sen lisäksi, että niitä tapahtuu perhepiirissä, liittyy myös vapaa-ajanviettoon, yöelämän viettoon.

        Salminen kertoi äskettäin julkaistusta kansainvälisestä 41 maata käsittävästä tutkimuksesta, jossa on tarkasteltu muun muassa, mitä seuraa, jos korkean tartuntariskien yöelämän pisteitä kuten baareja ja yöklubeja suljetaan.

        – Jos ne suljetaan, saadaan tartuntalukua 31 prosenttia vähenemään…Eli näyttö on kyllä aika kova. Itse asiassa vähenemä on lähes yhtä suuri kuin jos tehdään hyvin laajoja rajoitustoimia oikeastaan kaikkeen yhteiskunnan toimintaan, Salminen sanoi."

        Kolmasosa tartunnoista ravintoloista, ja ne on edelleen auki!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eilen uutisoitiin. enemmän tartuntoja kokoajan kouluista(7%) kuin baareista(3%). ja urheilusta vielä enemmän.

        Vale ja emävale. THL Mika Salminen sanoin 8.10. että baareista ym. tulee 31% tartunnoista 41 maan kansainvälisen tutkimuksen mukaan. MaRa taikonut nollan pois =))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jostain syystä tätä 8.10. Salmisesta totta ollutta faktaa ei enää kerrota. Onko tehty joku sopimus?

        THL Salminen löi tuoreen tutkimuksen pöytään: ”Näyttö on kyllä aika kova”
        "THL:n johtaja Mika Salminen kuvasi tänään sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedotustilaisuudessa sitä, millaisissa tilanteissa korona leviää.

        Hän totesi, että aika iso osa tapauksista sen lisäksi, että niitä tapahtuu perhepiirissä, liittyy myös vapaa-ajanviettoon, yöelämän viettoon.

        Salminen kertoi äskettäin julkaistusta kansainvälisestä 41 maata käsittävästä tutkimuksesta, jossa on tarkasteltu muun muassa, mitä seuraa, jos korkean tartuntariskien yöelämän pisteitä kuten baareja ja yöklubeja suljetaan.

        – Jos ne suljetaan, saadaan tartuntalukua 31 prosenttia vähenemään…Eli näyttö on kyllä aika kova. Itse asiassa vähenemä on lähes yhtä suuri kuin jos tehdään hyvin laajoja rajoitustoimia oikeastaan kaikkeen yhteiskunnan toimintaan, Salminen sanoi."

        Kolmasosa tartunnoista ravintoloista, ja ne on edelleen auki!!!

        "Tänään julkaistun THL:n ja sosiaali- ja terveysministeriön koronaviikkoraportin mukaan viime viikolla koronatartuntojen lähde jäi epäselväksi noin 60 prosentissa tapauksista.

        Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella noin 75 prosentissa tapauksista tartunnanlähde jäi selvittämättä. THL:n johtajan Salmisen mukaan tällä hetkellä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä tapauksista tartunnanlähteet jäävät selvittämättä jopa yli 80 prosentissa tapauksista.

        Koko maan tartunnoista, joista tartunnanlähde saatiin selvitettyä, noin 40 prosenttia oli peräisin perhepiiristä tai työpaikalta ja noin 10–15 prosenttia ravitsemisliikkeistä.

        Nuorten ja nuorten aikuisten osuus todetuista koronavirustapauksista on nyt suurempi kuin
        Tänään julkaistun THL:n ja sosiaali- ja terveysministeriön koronaviikkoraportin mukaan viime viikolla koronatartuntojen lähde jäi epäselväksi noin 60 prosentissa tapauksista.

        Nuorten ja nuorten aikuisten osuus todetuista koronavirustapauksista on nyt suurempi kuin keväällä. Viime viikolla yli 70 prosenttia todetuista tartunnoista todettiin alle 50-vuotiailla ja miltei puolet alle 30-vuotiailla.

        Salmisen mukaan laaja kansainvälinen tutkimus osoittaa, että jos baarit ja yökerhot suljetaan, 31 prosenttia tartunnoista vähenisi. Salminen sanoo, että virus tarttuu silloin, kun ollaan lähekkäin, puhutaan kovaan ääneen ja lauletaan."

        Varmaan suuri osa joissa tartuntalähde jäi selvittämättä on yöelämästä ja juopottelupaikoista. Tätä tartuntalähdettä suurin osa ei kehtaa kertoa, onhan se noloa. Tätä vahvistaa se tieto, että miltei puolet tartunnoista oli alle 30-vuotiailla, eli bileikäisillä.

        Uutisen lähde:
        https://www.satakunnankansa.fi/koronavirus/art-2000007076866.html

    • Anonyymi

      Marin on kyllästynyt ministeri Lintilän löysään koronalinjaan. Hän voisi sanoa sen suoraan, tosin se tietäisi melko varmasti hallituseroa.

      • Anonyymi

        Keskusta uhkasi jo hallituserolla, jos matkailurajoituksia ei höllennetä
        IL 12.09.2020 https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/76a51844-fdd5-445e-8477-e1a48dec34dd
        "Vaikeiden neuvottelujen jälkeen pääministeri Sanna Marin (sd) taipui keskustan tahtoon matkustusrajoitusten höllennyksissä. Tärkein syy lienee se, että hallituksen toimintakyky säilyisi, sillä IL:n tietojen mukaan keskusta oli väläyttänyt jopa hallituseroa".

        Ymmärrän Marinin tuskastumisen. Ensin vaaditaan Euroopan parhaiten toimineen tiukan 8/100 000 matkustusrajoituksen höllentämistä kepun Lintilän toimesta, eikä Skopjen ym. koronalinkolennoille saada lisää rajoitteita, koska halpatyövoima telakoille, rakennuksille, maataloudelle ym. suhaa niiden kautta. Ja nyt ei ole saatu kapakoita, yökerhoja ja karaokebaareja kiinni saman bisneslähtöisen jarruttelupolitiikan takia.

        Jarrukepulit heiluttaa.

        Pahinta koronalinkoa ei haluta kuriin, ymmärrän Marinin turhautumisen kun hallituskumppanit estää puuttumisen.

        Kes-MaRa-kusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahinta koronalinkoa ei haluta kuriin, ymmärrän Marinin turhautumisen kun hallituskumppanit estää puuttumisen.

        Kes-MaRa-kusta

        Miten Seduilla, Jethroilla jne. voi olla noin paljon valtaa Suomessa, menee ohi kansan terveyden, turvallisuuden ja hengen.

    • Anonyymi

      Ymmärrän täysin Marinin huolestumisen. Onhan sen nyt tavallinen kansalainenkin huomannut että muutamat ministerit ovat jarrutelleet koronatoimissa muutama esimerkki Henriksson, Lintilä ja jossainmäärin myös Saarikko. Oikeusministeri jo kesällä harasi vastaan Lintilän piti ihan pakolla saada Lapin matkailua ja rajoja auki. Silloin kun olisi pitänyt miettiä, toimia ja valmistella tulevaa niin oli näitä vastarannan kiiskiä ja nyt ollaan tässä vaiheessa. Turha ainakin näiden ministereiden tulla julkisuuteen sanomaan "olemme neuvotelleet hyvässä hengessä "

    • Anonyymi

      Opposition ja kepun mahdollisuus on tuhoisassa toisessa aallossa ja siitä ne pitävät huolta estämällä tarvittavat toimenpiteet.

      Hallitus ei päätä paikallisista koronatoimista vaan paikalliset koronanyrkit, ellei ole pakko. Vapaavuorella on valta saada uudenmaan nyrkiltä lista toimista ei hallitukselta. On vastuun pakoilua kun odottaa valmiita päätöksiä muilta kun ei haluta itse joutua tikun silmään. Niin normaalia toimintaa suomalaisilta johtajilta.

    • Anonyymi

      Tuo on juuri sitä, mitä onneton oppositio on koko ajan harrastanut. Tehtaillut kanteluita. Keksinyt syyteltävää. Mitään rakentavia ehdotuksia ei ole tullut - paitsi persuilta se neronleimaus, että baarien pitäisi olla avoinna 24/7. Siinä meillä varsinainen oppositio, joka ei muuta tee kuin yrittää hankaloittaa ja hidastaa kaikkea ja yrittänyt kampittaa joka asiassa tikkuja veistelemällä.
      Jos jollain on urputettavaa, voitteko nyt kertoa, _mitä_ hänen mielestäsi olisi pitänyt tehdä? Ja pilkuntarkasti lakiin pohjautuvia ehdotuksia, kiitos.
      Pääministerin tehtävä on johtaa hallitusta kohti lakiesityksiä siten, että löytyy kaikkien kannattama kompromissi. Ei hän yksistään mistään päätä.

      • Anonyymi

        Sinun mielestä opposition pitäisi varmaan istua silmät tapillaan ja taputtaa innoissaan käsiään posket punaisina kaikelle, mitä hallitus suustaan ulos päästää. Kuulehan ei se vaan niin mene. Opposition tehtävä on kysyä, kritisoida, antaa vaihtoehtoja..... niin vihervassaritkin tulisivat ja tulevat oppositiossa tekemään. Älä narise turhaan!

        Mitä vaihtoehtoja oppositio on antanut? Aika mennyt pelkästään pelottavan Suositun (Suomessa ja maailmalla) Marinin ja demarijohtoisen hallituksen kampittamiseen. Tässä tilanteessa se on Suomen ja suomalaisten edun vastaista toimintaa.

        USA:n trumputtajarepublikaanioikeisto ja Suomen oikeisto tekee samaa, pelaa poliittista peliä sen sijaan että taisteltaisiin tosissaan koronaa vastaan kovilla toimilla yhdessä. Sekä Bidenillä että Marinilla edessä kahden rintaman sota maan ja kansan puolesta.

    • Anonyymi

      Lapin kepulaiset oli jo Kiurua erottamassa. Sieltähän se Lintilän painostus kumpuaa.

    • Anonyymi

      Sanna Marinille kaikki tuki. Saisi jo loppua turha valitus, tuskin sillä ääniä saa haalittua. Päinvastoin, nyt tarvittaisiin yhteistyötä millä saisi tilanteen rauhoitettua. Usko menee politiikkaan kun kuuntelee oppositiota, pormestaria ja keskustaa. Menkää itseenne, olkaa aikuisia ja ottakaa mallia meidän pääministeristä

      Terveydenalan asiantuntijat epidemilogit, virustautien asiantuntijat ym. vaativat kovempia rajoituksia Suomeen Kiurun ja Marinin tapaan, ei enää oikeiston jarrutustoimia.

    • Anonyymi

      Saarikolta voitaneen kysyä,miksi kepu on harannut vastaan lähes kaikissa matkailurajoituksissa, nokkamiehenä Lintilä?

    • Anonyymi

      Kepuloiset halusi halpatyöntekjöitä. Ne levitti koronaa. Espanjasta korona levisi tomaatinpoimijoiden myötä matkailijoihin jotka vei taudin kotimaihinsa.

    • Anonyymi

      Marinilla on paineensietokykyä vaikka muille jakaa. Varmasti maan tämänhetkisellä poliittisella kentällä hänellä on sitä enemmän kuin kenelläkään muulla.
      Jos nyt vastuuhenkilöistä yleensä on kyse, Vapaavuoren kaltaisilla prinsessoilla tässä herne on ollut patjan alla. Muka maalitusta kun vaatii epidemian pahentuessa toimia.

      • Anonyymi

        Marinin avustaja-armeija täällä on valjastettu haukkumaan keskustaa. Marin pääministerinä on päävastuussa ja Kiuru vastuuministeri.
        Typerykset täällä yrittävät vierittää vastuun Lintilälle mutta vikaan menee. Marin on heikko ämmä, joka ei kestä vastuuta eli samanlainen kuin edustamansa puolueen jäsenet jotka täällä syyttävät muita.

      • Anonyymi

        Toivotaan, että on, välillä tosin eduskunnan kyselytunnilla näyttää, että silmät pyörii päässä niinkuin hedelmäpeli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marinin avustaja-armeija täällä on valjastettu haukkumaan keskustaa. Marin pääministerinä on päävastuussa ja Kiuru vastuuministeri.
        Typerykset täällä yrittävät vierittää vastuun Lintilälle mutta vikaan menee. Marin on heikko ämmä, joka ei kestä vastuuta eli samanlainen kuin edustamansa puolueen jäsenet jotka täällä syyttävät muita.

        En ole mitään Marinin avustajakuntaa vaan kansalainen joka näkee päivänselvyyden. Lintilä jarrutellut hallituksessa koko ajan koronatoimissa ja mokaillut myös BF-tukien kanssa elinkeinoelämän lobbarina. Vapaavuori taas itkee maalituksesta ja hyökkää Marinoa vastaan, vaikka jokainen normaalilla muistilla varustettu muistaa, miten Helsingin hitautta koronatoimissa ihmeteltiin tartuntojen kasvaessa ennen hallituksen puuttumista. Se on puhdas fakta että Lintilän kepu ja Vapaavuoren kokoomus on Suomen koronahoidon heikoimmat lenkit. Orpon johdolla kokoomus hyökännyt taas koronan leviämisestä varoittaneen Krista Kiurun kimppuun. Oikeisto käy likaista peliä, jolla koitetaan torperoida Marinin toimintaa ja suosiota. Kärsijöinä Suomen kansa ja talouden kokonaisetu.

    • Anonyymi

      Ei tänne tarvitse tulvia ilotyttöjä ja sutenöörejä ja muuta irrallista porukkaa ja vielä maista jossa korona paistaa punaisena. Ihan hölmölän puuhastelua. Jokainen testikin maksaa ja rasittaa terveydenhuoltoa.
      Mitä eturyhmäporukkaa Suomessa saa olla?

    • Anonyymi

      Lapin raivoajat

      Lapin yrittäjät ovat raivoissaan näistä koronarajoituksista, mutta tuskin niitä ulkomaalaisiakaan tänne olisi tulossakaan, kun Korona riehuu Euroopassa kovemmin kuin Suomessa. Olivat vaatimassa valtakunnan syytettä Marinille ja eroa Kiurulle kun nämä puolustaa rajoituksia ja Suomen kansalaisia sekä talouden kokonaisetua.

    • Anonyymi

      Ainakin oli yleinen ihmettelyn aihe, että miksi Uusimaa ei toimi. Ei yksin Marinin ajatus. Useina viikkoina kauhisteltiin Helsingin, Espoon ja Vantaan lukuja. Vapaavuori toimii talous edellä, vähät vainajista. Rajoitukset kolmisen viikkoa myöhässä? Olisi ehkä saatu Joulu oikein toimimalla. En ihmettele turhautumista.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Porvarit käyvät Marinin kimppuun ideologia edellä ja Vapaavuorikin uhriutuu muka "maalituksen" uhrina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Porvarit käyvät Marinin kimppuun ideologia edellä ja Vapaavuorikin uhriutuu muka "maalituksen" uhrina.

        Sosialistit käyvät muiden kimppuun ideologia edellä ja sysäävät vastuun pois itseltään kuten heidän johtajansa Marin tekee näyttämällä esimerkkiä juuri tällaisesta toiminnasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sosialistit käyvät muiden kimppuun ideologia edellä ja sysäävät vastuun pois itseltään kuten heidän johtajansa Marin tekee näyttämällä esimerkkiä juuri tällaisesta toiminnasta.

        Viranomaistaho on sen tyrimisen tehnyt ei hallitus. Jos syyllisiä etsitään on se taho paikalliset koronaryhmät, jotka eivät ole toimineet ajoissa, vaikka tehtävä oli annettu niille. Vasti Marinin ottaessa asian esille, Vapaavuoren Helsinki toimi.

        Miksi olisi kesällä pitänyt tiukkoja toimia, silloin oltiin hyvällä tolalla, syksyllä olisi pitänyt toimia, mutta elinkeinoministeri Lintilän johdolla laitettiin kapuloita rattaaseen talouden takia mm. hallituerouhkailulla vaaditut matkustusrajahöllnnykset ja takapiruna häärii Sipilä. Mikä on kepun toimet Lintilän suhteen?

        Sinäkin haukut samassa kommentissa siitä että viranomaistaho on tyrinyt eikä hallitus. Sitten seuraavaksi siirryt hakkumaan keskustaa, Lintilää ja vielä Sipilää. Tajuatko, miten tyhmältä näytät. Keskusta on myös hallituspuolue eikä viranomaistaho.
        Marin on pääministeri ja johtaa hallitusta ja maata. Hänellä on vastuu eikä muilla.

        Sä et vaan tajua. Lintilän takia Suomen matkustusrajoituksia on höllennetty ja mm. Skopjen ym. lentojen sulkua on ollut vaikea saada siinä mitassa mitä osa hallituksesta on halunnut. Myös yöelämän juottoloiden löysät rajoitukset ovat saman elinkeinoelämälähtöisen politiikan ansiota. Yksi puolue, ei edes päähallituspuolue yksin päätä hallituspolitiikkaa, vaan siinä ovat muut puolueet mukana. Hallituserouhkailulla kepu jo vesitti matkustusrajoitusta ja samaa se on tehnyt myös muun elinkeinoelämään vaikuttavan koronatoiminnan kanssa. Kuulemme vasta tämän hallituksen vaihtumisen jälkeen mitä eri puolueet ovat koronakriisin hoidossa halunneet ja tehneet, veikkaan ettei kepu saa kiitosta jarrutustoimistaan.

    • Anonyymi

      Sama menossa niin USA:ssa kuin Suomessakin oikeisto jarruttaa ja jarruttaa vaikka tosi kyseessä. Onne Biden ja Marin toimissanne, sabotointi kun on kovaa.

    • Anonyymi

      Olisi oikeampi linja suojella riskiryhmiä ja vanhainkoteja suurin resurssein, sulkea enemmänkin baareja - niitä paikkoja missä lähikontakteja tulee. Nytkin se on jo todettu ääneen, että baareista tulee jopa 30% kaikista tartunnoista.
      Kohdistetuilla tuilla olisi yrittäjätuki kohdistettu oikein. Nyt jaetaan rahaa kaikille vaikkei joka paikan kiinnilaitossa ollut alun perinkään järkeä.

      Kaupat ja kirjastot eivät ole merkittäviä leviämispaikkoja.
      Kuntosalit suljetaan, vaikka niissä ei olla lähikontaktissa: kontaktilajeissa ollaan ja joukkueurheilussa jaetaan jopa pyyhkeistä juomapulloon.
      Kuntosaleilta tuskin kukaan tartuntaa saa, yhtään enempää kuin uimahallista tai hiihtoladulta.

      Marin on oikeassa, kevään seuraukset olivat joillekin lapsille katastrofi - samoin hoitojonot tulevat olemaan. Parissa kuukaudessa meillä saatiin satojen vanhusten kunto heikkenemään ja moni vietti viimeiset hetkensä yksin.

    • Anonyymi

      Marin, Kiuru, Saarikko ovat ottaneet yhteyttä Kokoomuksen Vapaavuoreen mutta hän suojelee omia kokkari bisnesmiehiäään,ylimielisenä valtaan humaltuneena ei tee tarvittavia rajoitustoimia ennenkuin asia tulee julkiseksi ja aloittaa kiukuttelun ja valehtelun Kokoomusmedian kautta syyttäen Hallitusta omista tekemättä jättämisistään.

      • Anonyymi

        Vapaavuori käyttää asiantuntijaryhmää päätöksissään. Se että Helsingissä on niin paljon matuja on osiltaan demaripolitiikkaa. Matuthan sitä pääoosin levittää.

    • Anonyymi

      Turha pohtia rajoituksia, kun punikit eivät noudata edes suosituksia. Maskeja ei käytetä eikä turvavälejä noudateta.

      • Anonyymi

        Tuskin nämä Levin ja Hesan pintaliitopaikoissa surffailevat maailmanlopun bailaajat on vasureita, vaan kykypuolueen minä-itse näyttäytyjiä.

    • Anonyymi

      No mutta Marin sanoi että Suomen on kannettava globaalia vastuuta rokotuksissa.Mitä tämä vassarin sanomana tarkoittaakin? Suomalaiset ovat viimeissenä jonossa.

    • Anonyymi

      Marin voi olla tissikuvissaan mutta ei se ole pääministeri miltään mitaltaan. Rinne oli ja viskattiin pois. Se ei tee marinista ministeriä suomalaisille.

      • Anonyymi

        Marin riitelee hallituskumppaneiden, kokoomuksen, Vapaavuoren kanssa. Ei mennyt isänsä hautajaisiinkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin riitelee hallituskumppaneiden, kokoomuksen, Vapaavuoren kanssa. Ei mennyt isänsä hautajaisiinkaan.

        Helsinkiläiset matkustavat täyttää päätä Tallinnassa viinaa ostamassa ja bailaavat laivalla ja "yökahviloissa". Onko sekin Lintilän syy?

      • Anonyymi

        Marinin valinta oli lähes yksinomaan kosmeettinen ja populistinen ratkaisu. Demareiden romahdus koettiin huolestuttavaksi, koska lähin kilpailija halutaan pitää pois hallituksesta, keinolla millä hyvänsä. Muistamme hyvin millaisen hypetyksen valtamedia aloitti, kun Marin valittiin puolueen "logoksi". Siitä lähtien ei paljoa muuta ole nähty kuin Sanna siellä, Sanna täällä, Sannan vaatteet, Sanna Voguessa, Sannan häät, Sanna, Sanna, Sanna.... Ja vaikka Sannankin hallitus sortuu amatöörimäisiin virheisiin, tai ei pidäkään lupauksia, tai valehtelee yms., niin valtamedian vain ryöpyttää ylistystä ja ihailua. Tämä siitä seuraa, kun valtamedian edustajista tehdään populistien PR-toimistoja. Mitään muuta ei ole kuin punavihreä "todellisuus" ja muut on "natseja" tai jotain muuta vastaavaa. Demarit ei ole minun puolue, eikä suomalaisten puolue, vaan omasta vallastaan mustasukkaisesti vääntävä puolue.

    • Anonyymi

      Populismia se on uhriutuminenkin. Kritiikki on tärkeä asia, ja vapaus, jolla on taipumus opettaa ja kehittää. Jos kritiikkiä ei kestä, tai jos kritiikki torjutaan populistisista syistä, niin tällaisen toiminnan on syytä pistää hälytyskellot soimaan. Äänestäjien on reagoitava asioihin maan ja kansan näkökulmasta ja unohdettava yksisilmäinen fanitus. Meidän kansalaisten käsissä on pitkälti se, millainen porukka meitä edustaa ja millaisilla tuloksilla/seurauksilla. Edelliset vaalit oli valitettavasti poliittisen kilpailun tulosta. Ja nyt me kaikki voimme todistaa sen seuraukset. Valitettavaa on myös se, että fanitukseen kuuluu vaieta fanituksen kohteen puutteista ja aiheuttamista ongelmista. Sitä vahvistetaan kohdistamalla kilpailijoihin valhein ja vihalla tuotettua mölinää. Suomalaisten piti olla yksi maailman älykkäimmistä kansoista, mutta ei se siltä näytä, kun tarkastellaan nykyistä tilannetta, toimintaa ja käytöstä. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa kusettaa toisiamme, eikä itseämme. Mutta olemme jo liian syvällä siinä mädännäisten arvojen lietepohjassa, että mitään muutosta saisi aikaan. Nähtäväksi jää, millaiset vaalit 2023 on ja mitä seurauksia sillä on. Itse olen pessimistinen sen suhteen, että tämä kansa enää oppisi mitään. Toivon kuitenkin, että olen väärässä.

      • Anonyymi

        Tiedustelulain verkkomassavalvonta tuli voimaan 1.6.2019 ja sen jälkeen mediaan on vuotanut paljon hallinnon luottamuksellista sähköpostiliikennettä. periaatteessa kaikki sähköpostit ym. nettiliikenne kulkee järjestelmän läpi ja vuotoja tulee tietenkin. Salattu liikenne on purettavissa reaaliaikaisesti NSA/CIA yhteistyön avulla.

        Siviilitiedustelulainsäädännön valmistelu
        https://intermin.fi/tiedustelu
        Eduskunta hyväksyi 11.3.2019 hallituksen esityksen siviilitiedustelulaiksi. Tasavallan presidentti vahvisti lain 26.4.2019 ja se tuli voimaan 1.6.2019.

        "Hienosti ideoitu sähköpostivuoto. Oikeasti pitäisi keskustella siitä miten pääministerin sähköpostit on iltapäivälehdissä."

        Vastaus siis tähän.

    • Anonyymi

      Hienosti ideoitu sähköpostivuoto. Oikeasti pitäisi keskustella siitä miten pääministerin sähköpostit on iltapäivälehdissä.

    • Anonyymi

      Sotkua, epäonnistumisia, epäselvyyksiä, huonoja päätöksiä, ongelmia... näitä riittää hallituksella, ja aina yritetään selitellä itsensä ulos ja osoitella sormella muita. Hallitus on vastuuton toimija, ja laadultaan huono. Toivottavasti tämä on viimeinen kerta, kun tällainen hallitus on vetovuorossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Naisen vessakäynti suhteen alussa

      Mä olin ihastukseni kaa viettämässä viikonloppua. Eka kertaa yövyin miehen luona. Toisen yön jälkeisenä aamuna mulla meni vatsa aivan sekaisin. Oltiin
      Parisuhde
      282
      20191
    2. Liikenne topissa

      Mitäs liedenpohjassa tekeillä ku kuus kutosen liikenne katkaistu..poliisioperaatio
      Virrat
      40
      13997
    3. Maisa se jaksaa valehdella

      https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/28acb452-15ff-470d-80c3-511ad69abec0 Taas on syytön, taas on todisteita jotka jossain vaiheessa paljastaa Ma
      Kotimaiset julkkisjuorut
      349
      10672
    4. Liedenpohja

      Mikä hässäkkä siälä on päällä ??
      Virrat
      75
      7854
    5. Karanteenimääräyksiä rikkovaa ei rangaista.

      Ulkomailta tuleva koronatartuttaja saa Suomessa liikuskella ja juhlia estoitta. Omantunnon kysymys on noudattaako karanteenimääräyksiä toista on mones
      Maailman menoa
      371
      4830