Aihe

Teatterikoulu äärifeministien terrorin alla

Anonyymi

Suomen kuvalehti julkaisi viime viikolla jutun, jossa arvosteltiin varsin maltillisesti äärifeministien identiteettipolitiikan vuosikymmeniä jatkuneen kampanjoinnin aikaansaamaa sivistyksen, tieteen ja taiteen vastaista ilmapiiriä taideyliopiston teatterilinjalla. Artikkelissa annettiin ymmärtää, että ongelmana olisi lähinnä joidenkin identiteettipolitiikan sisäistäneiden opiskelijoiden ylitunteellisuus ja dogmaattisuus, Mutta eivät nuoret opiskelijat noita juttuja ole itse keksineet. Kyllä taustalla on vanhemman sukupolven ohjausta ja opetusta ja nimenomaan opettajakunnan keskuudesta tullutta ideologista aivopesua. Suomenkin yliopistot ovat avanneet ovet apposen avoimeksi postmodernistien ja äärifeministien tieteen- ja sivistyksen vastaisille opeille, joiden mukaan nämä nuoret nyt toimivat. Tukijoita intersektionaaliselle kultille löytyy runsaasti myös muualta, valtamedian toimituksista ministereihin saakka.

YLE:n kulttuuritoimitus riensi 18.12. kumoamaan artikkelissa esitetyt perusteettomat ja taantumukselliset väitteet. Haastateltavaksi oli haettu kyseisen laitoksen opiskelijoita, joiden mukaan mikään jutussa ei pidä paikkaansa. Mistä sitten on kysymys?

Ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Sofia Charifi kertoo: ”Jos vaikkapa opiskelija korjaa jotain vanhaa termiä vastaamaan nykytilannetta, on opettajan vastaus yleensä, että ok, alan käyttää tätä uutta sanaa.” Siis aivan pikkujuttuja, opiskelijat painostavat saamiensa ohjeistusten mukaisesti opettajat vaihtamaan käyttämiään termejä ”nykytilannetta vastaavaksi”. Jos siellä taideyliopistossa todella ajatellaan, kuten halutaan väittää, ajattelijoiden pitäisi tietää, etteivät valitut termit ole irrallisia esitettävistä ajatussisällöistä. Käyttämällä hiljaiseksi pelotellun opiskelijakunnan joukkovoimaa äärifeministien kaaderit painostavat myös opettajakuntaa omaksumaan heidän ”sanansa” eli aatteensa, tai ainakin pitämään suunsa kiinni ideologisen vyörytyksen edessä.

Koko programmia ei ilmeisesti ole vielä saatu toteutettua, sillä ohjaajaopiskelija Kaisa Lundin mukaan ”muutamilla opettajilla tuntuu olevan haluttomuutta ja kyvyttömyyttä neuvotella omasta taidekäsityksestään”.

Suomen kuvalehden artikkelin mukaan yhtään naispuolista opettajaa teatterikoulusta ei saatu haastateltavaksi juttua varten, vaikka monet myönsivät ongelmien olemassaolon. Tämän pitäisi viimeistään havahduttaa kaikkia taiteen ja tieteen asiasta huolestuneita ihmisisä. Kansainvälisetkin esimerkit kuten J. K. Rowlingin tapaus osoittavat, että kaikkein raaimman äärifeministien terrorin kohteeksi joutuvat petturinaiset. Syyksi ei tarvita muuta kuin todeta se biologinen tosiasia, jonka mukaan ihmislajilla on kaksi sukupuolta. Ei tämä vaino ja uhkailu ole mikään amerikkalainen ilmiö, vaikka sieltä tämä ideologia on lähtenyt. Se on elävää päivästä päivään jatkuvaa todellisuutta myös suomalaisissa yliopistoissa, mediassa ja kulttuurielämässä.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niinpä. Tietysti opiskelijajohtajakin on mamunainen. 😉

      Kuulemma opiskelijat eivät haluaisi opetella Shakespearen näytelmiä?

      Hänhän edustaa valkoisen miehen ylivaltaa! 😄

    • Anonyymi

      Feministien ja trans-aktivistien toimintatapa on sellainen, että he kokevat olevansa valaistuneempia kuin muut ja he voivat opettaa muille, miten pitää ajatella. He tuntuvat olevan kyvyttömiä dialogiin juuri tämän takia. Mitään ei oteta vastaan.
      Tähän liittyy turvallisen tilan käsite, jolla pystytään tehokkaasti tukkimaan toisinajattelijoiden suut.
      Mutta älkää hätäilkö, tämäkin hullutus menee ohi ja saa vastareaktionsa. Niin meni taistolaisuus, ja 80-luvulla kukaan ei halunnut tietää politiikasta mitään, vaan mennä solariumiin ja diskoileen. Ilmapiiri muuttui kaupalliseksi ja pinnalliseksi. Niin tulee käymään nytkin, ja luulen että miehekkyys ja naisellisuuskin nousevat kuin Fenix-lintu tuhkasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Naisen vessakäynti suhteen alussa

      Mä olin ihastukseni kaa viettämässä viikonloppua. Eka kertaa yövyin miehen luona. Toisen yön jälkeisenä aamuna mulla meni vatsa aivan sekaisin. Oltiin
      Parisuhde
      233
      15814
    2. Liikenne topissa

      Mitäs liedenpohjassa tekeillä ku kuus kutosen liikenne katkaistu..poliisioperaatio
      Virrat
      40
      13562
    3. Maisa se jaksaa valehdella

      https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/28acb452-15ff-470d-80c3-511ad69abec0 Taas on syytön, taas on todisteita jotka jossain vaiheessa paljastaa Ma
      Kotimaiset julkkisjuorut
      293
      9506
    4. Liedenpohja

      Mikä hässäkkä siälä on päällä ??
      Virrat
      42
      6748
    5. Karanteenimääräyksiä rikkovaa ei rangaista.

      Ulkomailta tuleva koronatartuttaja saa Suomessa liikuskella ja juhlia estoitta. Omantunnon kysymys on noudattaako karanteenimääräyksiä toista on mones
      Maailman menoa
      250
      4043