Aihe

Arvon PPO jälkiseuranta

Anonyymi

Ulkopuolisen tahon arvio Arvosta näin jälkikäteen kun lähtiessä oli 180 M€

Nämä komponentit huomioiden saamme Arvon osuuden käyväksi
arvoksi ennen sijoitusyhtiöalennusta ja likviditeettipreemiota 99 MEUR tai 1211 EUR per osuus.
Siis lähes puolet ehti sijoitusjohtaja/ex-tj hävittää !!! Ja roikkuu silti pääroolissa ?

Käyvästä arvosta yli 60 % on perusteltavissa Arvon finanssisalkulla, kun taas loppuosa jakautuu noin puoliksi listaamattomien osake- ja velkasijoitusten kesken

Emme pidä Arvon osuuden hintaa korkeana suhteessa käypään arvoon
Arvon osuudella on viimeaikoina käyty kauppaa Privanetissä 630-670 euron hinnalla, joten osuus on hinnoiteltu 45 %:n alennuksella määrittämäämme käypään arvoon. Suosittelemme sijoittajan huomioivan nousuvaraa arvioitaessa kuitenkin osuuden toistaiseksi matalan likviditeetin ja sijoitusyhtiöiltä tyypillisesti vaadittavan sijoitusyhtiöalennuksen (yleensä 0-30 % track-recordista riippuen).

Summasummaarum arvokati ostelee silloin tällöin osuuksia joissain myyjän pakkotilanteessa esim perikuntien toimenpiteissä arvolle niitä jotta hinta päivittyy..että kauppaa käydään.. Läpinäkyvää teatteria..

12

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onkohan nuot arvon sijoitukset osuneet kohdalleen kun katsoo noiden virmojen tietoja niin miinuksella ovat olleet vuosikausia.

    • Anonyymi

      Se on maksettu konsultaatio kuten niissä arvo-läpysköissäkin joita laittavat kotiin.
      Syövät koko ajan kuormasta ja sitten porukslla leuhkivat että hyvin menee.. niin niillä meneekin mutta ei näy omistajille.
      Jos saisin edes tuon 1211 €/osuus ottaisin sen heti.. arvo on ollut 2360€/osuus

    • Anonyymi

      Rakennuksiin on pistetty pelimerkkejä.
      Konkurssiaalto pyyhkii jo nyt.
      Somero nurin, Laplitalot nurin, Pallasrakennus nurin Helsingissä, Omatalo taisi mennä eilen ja lisää on tulossa. Ylivieskan kirkonrakentaja vaihtaa pomoaan.
      Mitä tähän sanoo Peltomaa ja hallitus, hallintoneuvosto ei sano mitään, se jo tiedetään.

    • Anonyymi

      Kapitalismi blaa blaa. Mee töihin.

      • Anonyymi

        Töissähän tässä ollaan koko ajan.
        Onko Arvon hallitus sitten töissä, tiedä häntä.
        Huonoissa hankeissa näin omistajien kanalta. Kummalisia kapitalisteja kun pistetään rahat konkkayrityksiin. Ei vaikuta oikein ammattitaitoiselta. Peltomaa vaan jatkaa ja kehuu konkkayrityksien sijoituksia.
        Kapitalismissä tuollainen sijoittajalegenda lentäisi kartanolle kuin leppäkeihäs

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko sulle tänne kirjoittamisesta maksetaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko sulle tänne kirjoittamisesta maksetaan?

        Se on salaisuus niin kuin on Arvonkin kaikki pisnekset, joita ei ilmoiteta vaikka kuinka kysyy.
        Maksetaan mutta ei Arvo maksa, Arvo maksaa vain konkkapesien laskuja. Kassavirta on vain ulospäin.
        Se advokaatti istuu kottorilla alituiseen ja miettii miten saadaan selitettyä konkat tuotoiksi. On siinä miehellä virka, aivan tilaajansa näköinen.

        Etkös sinä ole ainakin sata kertaa ne sijoitukset tänne listannut. Vai oletko keksinyt ne omasta päästä? Niin kuin ne askotit yms.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkös sinä ole ainakin sata kertaa ne sijoitukset tänne listannut. Vai oletko keksinyt ne omasta päästä? Niin kuin ne askotit yms.

        Siinäpä sinulle pohdittavaa. Taidatko pohtia vai lyökö heti alkuunsa kenttään.
        Tiedätkö mitä edes tarkoittaa kun yritys menee konkkaan, kuka silloin häviää. Ei ainakaan se advokaatti joka hiero sitä ahteriaan jakkaraan ja laskuttaa saman verran tunnilta kuin sinä saat puolessa toista päivässä.
        Omistajien on syytä olla huolissan kun joka kokouksessa hallinnolla pitää olla puollustusasianajaja.

        Kyllä sinä olet hassu🤗

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinä olet hassu🤗

        Eikös tämä Arvo ole hassu.
        Hävittää omistajien rahat taivaan tuuliin. Kehuu päälle, että tuottoja on tullut paremmin kuin hyvin.
        Markkina-arvo puoleen, tasearvo puoleen, siitä jo pöliempikin käsittää mitä potaskaa se advokaatti joutuu syöttämään omistajille pokerinaamalla.
        Vielä kummalisemaksi mene kunhan aikaa kuluuu ja seuraava paukku rysähtää.
        Siellä on liian paljon sellaista joista ei ole tullut yhtään mitään ja ei ole tulossa vuosikymmeniin, jos sittenkään.

    • Anonyymi

      Ei sijoittaminen ole työtä vaan loiselämää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Liikenne topissa

      Mitäs liedenpohjassa tekeillä ku kuus kutosen liikenne katkaistu..poliisioperaatio
      Virrat
      31
      6103
    2. Miksei työ kelpaa suomalaisille?

      Rakennus-, siivous-, ja hoiva-alakin täynnä ulkomaista työvoimaa ja kotimaiset vuosis kortistossa. Mistä moinen oikein johtuu. Ovatko korvaukset liia
      Maailman menoa
      472
      5453
    3. Maisa se jaksaa valehdella

      https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/28acb452-15ff-470d-80c3-511ad69abec0 Taas on syytön, taas on todisteita jotka jossain vaiheessa paljastaa Ma
      Kotimaiset julkkisjuorut
      129
      3277
    4. Talouselämä-julkaisu tykittää kovaa tekstiä Usan taloudesta

      "Joe Biden nousee velkaantuvan valejättiläisen johtoon – Yhdysvaltain budjettivajeet repeävät ja velkavuori kasvaa" https://www.talouselama.fi/uutis
      Maailman menoa
      168
      2695
    5. Naisen vessakäynti suhteen alussa

      Mä olin ihastukseni kaa viettämässä viikonloppua. Eka kertaa yövyin miehen luona. Toisen yön jälkeisenä aamuna mulla meni vatsa aivan sekaisin. Oltiin
      Parisuhde
      61
      2622