Aihe

SAULISTA PAAVALIKSI

"Saul oli samaa mieltä kuin muut ja hyväksyi sen, että Stefanos surmattiin."
"Mutta Saul tahtoi tuhota seurakunnan. Hän kulki talosta taloon, raastoi miehet ja naiset ulos ja toimitti heidät vankilaan."
"Saul uhkui yhä vihaa ja murhanhimoa Herran opetuslapsia kohtaan. Hän meni ylipapin luo ja pyysi tältä Damaskoksen synagogille osoitettuja kirjeitä, jotka valtuuttaisivat hänet vangitsemaan tuolle tielle lähteneet, sekä miehet että naiset, ketkä vain käsiinsä saisi, ja tuomaan heidät Jerusalemiin."

Näistä Saulin - kristittyjen vainoojan ja murhaajan - ajatuksista alkoi tie Paavaliksi, kun Kristus kutsui hänet lopun ajan vääräksi profeetaksi, koko ihmiskunnan eksyttäjäksi:

"Olenhan apostoleista vähäisin enkä edes ansaitse apostolin nimeä, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
"En minä kuitenkaan katso olevani mitenkään huonompi kuin nuo mainiot apostolit."

Tämä Saulin kokema alemmuuden tunne oli Saatanalle mainio hetki saada hänet omaksi apostolikseen erinomaisilla opetuksilla ja ilmestyksillä.
Tässä Saul oli jo Paavalina Saatanan hengen täydellisessä vallassa, joka vielä muisteli Saulina oloa, kun Kristus ilmestyi:

"Minun on pakko kerskailla, vaikkei siitä hyötyä olekaan. Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin.
Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmattiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala.
Ja tästä miehestä tiedän, että hänet temmattiin paratiisiin ja hän kuuli sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua.
Oliko hän ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala.
Tästä miehestä minä kerskailen, itsestäni en, paitsi heikkoudestani.
Vaikka tahtoisinkin ylpeillä, en olisi mieletön, sillä puheeni on totta. Sitä en kuitenkaan tee, jottei kukaan ajattelisi minusta enempää kuin hän minusta näkee tai kuulee.
Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi.
Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä.
Mutta hän on vastannut minulle: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima.
Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas."

Tämä Saatanan valheen armo todella riitti Paavalille, ja se on riittänyt koko ihmiskunnalle, sillä niin tehokas on Jumalan lähettämä raju eksytys ollut.
Näin opetti Pyhä Henki Saulia:

"Yritänkö minä tässä vaikuttaa ihmisiin? Tai kukaties Jumalaan? Pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä pyrkisin miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija.

Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen.

Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle."

Jo näillä opetuksilla Saatana teki Saulista Paavalin:

"Vaikka olen vapaa ja kaikista riippumaton, olen ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdollisimman monia."

"Voittaakseni hänen omikseen juutalaisia olen näille ollut kuin juutalainen; voittaakseni lain alaisina eläviä olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en olekaan lain alainen."

"Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla -- onhan minulla Kristuksen laki."

"Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia. ",

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos Jeesus olisi todelle tehnyt Saulista itselleen opetuslapset, oli hän tämän ilmoittaessaan valehdellut:

      "Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä.

      Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa."

      • Anonyymi

        Niihän se kristittyjen Barjeesus olisi tehnyt mutta kun onnistunut kun tapattivat...
        Se on kristittyjen kulttuuria se...

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/da016cf1-a8ff-4b40-ac60-8fc3e050ca3e

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
        "Noitavainot nykyaikana
        Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[16] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[17] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008.[18] Nigeriassa noin 5 000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[19] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia". Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[20]"

        Matteuksen evankeliumi:
        7:12 "Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat."


      • Anonyymi kirjoitti:

        Niihän se kristittyjen Barjeesus olisi tehnyt mutta kun onnistunut kun tapattivat...
        Se on kristittyjen kulttuuria se...

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/da016cf1-a8ff-4b40-ac60-8fc3e050ca3e

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
        "Noitavainot nykyaikana
        Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[16] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[17] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008.[18] Nigeriassa noin 5 000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[19] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia". Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[20]"

        Matteuksen evankeliumi:
        7:12 "Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat."

        Saatana sinulle laillilettuja syöttää.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Niihän se kristittyjen Barjeesus olisi tehnyt mutta kun onnistunut kun tapattivat...
        Se on kristittyjen kulttuuria se...

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/da016cf1-a8ff-4b40-ac60-8fc3e050ca3e

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
        "Noitavainot nykyaikana
        Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[16] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[17] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008.[18] Nigeriassa noin 5 000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[19] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia". Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[20]"

        Matteuksen evankeliumi:
        7:12 "Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat."

        Taidat ollakin laillitettu Muhammed piilokärki vai hinkuatko hinduihin.


    • 1. Erinomainen ilmestys ja opetus

      Pyhä Henki päivitti tämän Paavalin Saatanalta saaman eriomaisen ilmestyksen sanoman ensimmäiseksi rajun eksytyksen johtotähdeksi:

      "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja."

      Tämä on todella tehokas, koska se kertaheitolla mitätöi kaikki Jeesuksen opetukset ihmisen pelastumisesta.

      Eikä tälle löydy pohjaa myöskään Vanhan liiton pelastusohjeista. Vaan se on noudattaa
      Vanhan liiton väärien profeettojen sanomaa:
      "Totisesti, tämä on kapinallinen kansa! He ovat vilpillisiä lapsia, he eivät tahdo kuulla Herran lakia. He sanovat näkijöille:

      "Älkää tosia ennustako. Puhukaa sellaista, mikä on meille mieleen, nähkää meille kauniita unia. Älkää kulkeko suoraa tietä, kääntykää pois polulta, toimittakaa pois näkyvistämme Israelin Pyhä."

      "Jos joku syöttäisi teille tuulta ja tyhjää ja sanoisi:
      "Saatte nähdä, tulee aika, jolloin teillä on virtanaan
      viiniä ja olutta", niin te ihastelisitte: "Tässäpä on oikea profeetta!"

      Ja juuri tuollaisella Saatanan antamalla erinomaisella katteettomalla lupauksella Paavalille, hän teki tästä miehestä kaikille totuuden tien hylänneille sen ainoan oikean profeetan. Ja sai kaikki ihmiseen, Paavaliin, uskovat heti alusta lähtien Jumalan vihan alle:

      "Näin sanoo Herra: - Kirottu on se mies (ja nainenkin), joka turvaa ihmisiin, katoavaisten ihmisten voimaan, mies (ja nainenkin), jonka sydän luopuu Herrasta.

      Hän on kuin piikkipensas, joka yksin kituu aavikolla, kasvaa kivierämaassa, suolaisella kamaralla, missä kukaan ei asu."

      Toisenlainen tie avautuu niille, jotka panevat turvansa Jeesuksen Kristuksen opetuksiin:

      "Siunattu on se mies (ja nainenkin), joka luottaa Herraa ja panee turvansa häneen! Hän on kuin puron partaalle istutettu puu, joka kurottaa juurensa veteen. Ei se pelkää helteen tuloa, sen lehvät pysyvät aina vihreinä. Vaikka tulee kuiva vuosi, ei sillä ole mitään hätää, silloinkin se kantaa hedelmää.

      Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa! Kuka sen tuntee? Minä, Herra, tutkin sydämet, tiedän salaisimmatkin ajatukset. Minä annan kullekin sen mukaan, miten hän elää ja millaisia ovat hänen tekojensa hedelmät."

      Eivät opetuslapset helluntaina Pyhä Hengen saatuaan alkaneet hyppiä ilosta tasajalkaa, ja hokea verta ja armosta pelastumistaan, vaan kertoivat heti totuuden:

      "Me olemme kaiken tämän todistajat - samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat."

      Tätä Uutta liittoa hallitsevat Jeesuksen Kristuksen käskyt, joista kaksi tärkeintä todellisen armon omistajaksi pääsemiseksi ovat tässä:

      "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen."

      "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se kadotukseen.

      Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!

      Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.

      Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.'

      Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi ja sinä opetit meidän kaduillamme.' Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät'."

    • 2. Erinomainen ilmestys ja opetus

      "Tiedättehän, ettei minussa, minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää.
      Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen.

      En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.

      Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta."

      Tämä on yhtä erinomainen rajun eksytyksen perusta kuin mitä on tuo armo-oppikin.
      Hän ei todellakaan päässyt irti synnistä, eli pahasta, koska Jeesus Kristus ei edes neljän vuoden aikana löytänyt hänestä totuutta.

      Ja niin hän koko loppuelämänsä sai nautiskella näistä Saatanan erinomaisista ilmestyksistä. Kuten tästäkin, minkä hän tietäjähengen vaikutuksesta profetoi efesolaisille omasta itsestään:

      "Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuuden vastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa."

      Ja kun tämä eksytys lähtee opetuslasten joukosta, niin siksi sen kaikki perustukset ovat Raamattuun kirjoitettu, kuten olen monta kertaa todistanut. Niin kuin tämäkin synnissä elämisen hyväksyminen:

      "Kun kerran pyhä Paavalikaan ei päässyt irti synnistä, niin eihän Jumala niin julma ole, että meidän suomalaisten uskovien pitäisi siitä irti päästä."

      Ja siinä se on - Saatanan vahva vastaisku Jeesuksen totuudelle:

      "Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun."

      "Te olette lähtöisin alhaalta, minä ylhäältä. Te kuulutte tähän maailmaan, mutta minä en tähän maailmaan kuulu.

      Siksi sanoin teille, että te kuolette synteihinne. Ellette usko, että minä olen se joka olen, te kuolette synteihinne."

      "Jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta Poika pysyy. Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita."

      "Joka tietää, mitä on tehtävä, mutta ei tee, se luetaan hänelle synniksi."

      Joten ei se mikään ihme ole, että Paavali joutui koko loppuelämäkseen Saatanan kuritettavaksi.

      Kuten Pyhä Henki Ananiakselle Saulista ilmoitti:

      "Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden."

    • 3.4.5 ERINOMAINEN ILMESTYS JA OPETUS
      3.
      "Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen."
      4.
      "Hän antaa Hengen ilmetä kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi. Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista puhetta.
      Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo."
      5.
      "Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.
      Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva, eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn.
      Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää."

      Sen neljän vuoden aikana, jonka Saul Pyhän Hengen koulutettavana oli, hän sai varmasti tietää, ettei Jumalalla enää tässä lopun ajassa tule olemaan maan päällä ainuttakaan pappien johdossa olevaa seurakuntaa, kun Jeesuksen kuolinhetkellä temppelin esirippu repesi kahtia, päättyi siihen pappien osuus Jumalan palvelijoina.
      Hän tiesi myös varmasti tämän Hesekielin ennustuksen:

      "Minun laumani on hajonnut, kun se on jäänyt paimenetta, ja minun lampaani ovat joutuneet petojen suihin, kun ne ovat joutuneet erilleen laumastaan. Minun lampaani harhailevat pitkin vuoria, pitkin korkeita kukkuloita, ne ovat hajaantuneet joka puolelle maata, eikä kukaan kaipaa ja etsi niitä.

      Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana. Näin sanoo Herra Jumala: Minun lampaani ovat joutuneet petojen saaliiksi. Minun lampaani ovat joutuneet kaikenlaisten petojen suihin, koska kukaan ei ole niitä kainnut, koska paimenet eivät ole tunteneet murhetta niistä. Paimenet ovat pitäneet huolta vain itsestään, minun laumastani he eivät ole huolehtineet.

      Sen tähden paimenet, kuulkaa Herran sana. Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, minä panen paimenet vastaamaan, minä vaadin heidät tilille lampaistani. Enää he eivät saa olla laumani paimenina, enää he eivät saa huolehtia minun laumastani eivätkä omasta hyvinvoinnistaan. Minä pelastan lampaani heidän hampailtaan, enää ne eivät joudu heidän ruoakseen.

      Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minäkin huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet."

      Mutta sitten kun Saatana erinomaisten ilmestysten kautta antoi Paavalille omat näkynsä hänen haltuunsa tulevista kirkkojen ja temppelien loistosta - kuten antoi Jeesuksellekin - Paavali rakensi vahvan perustuksen Saatanan haltuun tuleville jumalanhuoneille, vaikka tiesi nämäkin:

      "Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme."
      "Ensimmäisellä liitolla oli siis jumalanpalvelusta koskevat säädöksensä ja pyhäkkö maan päällä."

      Mutta ei enää Uudella liitolla.
      "Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä."
      Siksi papit tänäkin päivänä rakentavat Kristuksen kuollutta ruumista, eivätkä eläväksi tekevää Henkeä.
      Malakia, joka oli viimeinen Jumalan lähettämä profeetta, antoi pappien tulevasta kohtalosta näin erinomaisen lausunnon:

      "Minä teen teidän sukunne kelvottomaksi papin tehtävään. Minä paiskaan uhrieläintenne suolet sontineen teidän silmillenne, viskaan juhlienne jätteet kasvoillenne, ja teidät itsennekin heitetään tuohon samaan tunkioon."

      Golgatalla se tapahtui, kun Jumala heitti papit Saatanalle, heistä tuli erinomainen laumasuoja Kristuksen totuutta vastaan.

    • 6. Erinomainen ilmestys ja opetus

      "Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa."

      Jeesuksen maallisen elämän aikana esivaltaa Israelissa edusti Rooman keisari Augustus. Jeesuksen ainut opetus esivallalle ja Jumalalle kuuluvista tehtävistä selviää tästä hänen ja fariseuten välisestä keskustelusta:

      "Silloin fariseukset menivät neuvottelemaan keskenään, miten saisivat Jeesuksen sanoistaan ansaan. He lähettivät hänen luokseen opetuslapsiaan yhdessä Herodeksen kannattajien kanssa. Nämä sanoivat:

      "Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut totta ja opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. Sinä olet ihmisistä riippumaton etkä tee eroa heidän välillään. Sano siis meille, mitä mieltä olet: onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei?"

      Mutta Jeesus huomasi heidän kieroutensa ja sanoi:

      "Te teeskentelijät! Miksi te yritätte saada minut ansaan? Näyttäkää sitä rahaa, jolla maksatte veronne."

      He ottivat esiin denaarin. Jeesus kysyi heiltä: "Kenen kuva ja nimi siinä on?"

      Silloin Jeesus sanoi heille: "Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle, mikä Jumalalle kuuluu."

      Kuullessaan tämän he hämmästyivät. He jättivät Jeesuksen rauhaan ja lähtivät pois."

      Tällä ilmoituksella Jeesus teki selväksi maallisen esivallan ja Jumalan valtakunnan vallan väliset tehtävät.

      Esivalta hoitakoon oikeuslaitoksen, puolustuslaitoksen, pelastuslaitoksen, sairaanhoitolaitoksen, ja monet muut laitokset, ilmailulaitos mukaan lukien, mutta ei enää kirkkolaitosta. Sillä Jumala itse hoitaa oman pelastuslaitoksen, taivasten taivaiden henkilökunnan kutsunnat, koulutuksen ja tehtävät:

      "Minun laumani on hajonnut, kun se on jäänyt paimenetta,ja minun lampaani ovat joutuneet petojen suihin, kun ne ovat joutuneet erilleen laumastaan. Minun lampaani harhailevat pitkin vuoria, pitkin korkeita kukkuloita, ne ovat hajaantuneet joka puolelle maata, eikä kukaan kaipaa ja etsi niitä.

      Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana. Näin sanoo Herra Jumala: Minun lampaani ovat joutuneet petojen saaliiksi. Minun lampaani ovat joutuneet kaikenlaisten petojen suihin, koska kukaan ei ole niitä kainnut, koska paimenet eivät ole tunteneet murhetta niistä. Paimenet ovat pitäneet huolta vain itsestään, minun laumastani he eivät ole huolehtineet.

      Sen tähden paimenet, kuulkaa Herran sana. Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, minä panen paimenet vastaamaan, minä vaadin heidät tilille lampaistani. Enää he eivät saa olla laumani paimenina, enää he eivät saa huolehtia minun laumastani eivätkä omasta hyvinvoinnistaan.

      Minä pelastan lampaani heidän hampailtaan, enää ne eivät joudu heidän ruoakseen.

      Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minäkin huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet."

      Mutta Saatanapa teki ovelan tempun antaessaan Paavalille tuon eriomaisen ilmestyksen, jonka johdosta se sai osan esivallalle kuuluvista rahoista oman pohjattoman kirstunsa ja temppeliensä loiston ylläpitoon. Ja säätämään lakeja yli Jumalan ilmoitusten. Kaiken huippuna laki uskonrauhan rikkomisesta.

      Tämä saatanallinen oppi paljastuu - kenelle paljastuu - tästä Johanneksen saamasta ilmoituksesta, jossa Pyhä Henki kutsuu kaikki omansa pois näistä Paavalin junailemista opeista:

      "Sen porton (näiden lopun ajan seurakuntien) viiniä, vihan viiniä, ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat (siis esivallat) ovat irstailleet hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään.

      Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaaan osaa hänen synteihinsä, ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään.

      Hänen syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen pahoja tekojaan."

    • Anonyymi

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Usko_ja_tieto

      "Usko ja äly
      Professori Richard Lynnin mukaan älykkäät ihmiset ovat muita harvemmin uskossa. Älykkyys vähentää uskon merkitystä paitsi yksilölle myös kokonaisille yhteiskunnille. Viime vuosisadalla kiihtynyt länsimaisten yhteiskuntien maallistuminen on yhteydessä keskimääräisen älykkyysosamäärän kasvuun. Professorin mukaan uskonnollisuus väheni ja keskimääräinen älykkyys lisääntyi 137 kehittyneessä maassa 1900-luvulla.[22] Kehityspsykologi Satoshi Kanazawan tutkimuksen mukaan ateistit ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin muu väestö."

      • Sinulle on Saatana antanut haalimisuskon:

        "Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee.
        He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja."

        Se usko alkoi Golgatalta, kun Jumalan Poika tapettiin, koska sanoi Saatanan valtakunnan lapsia saatanoiksi.


    • Anonyymi

      ##
      "Saul oli samaa mieltä kuin muut ja hyväksyi sen, että Stefanos surmattiin."
      ##
      Saul = Paavali oli kristittyjen ensimmäinen paavi.

      Ja yrität asettaa kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen opetuslapsen laittomuuden herrojen orjaksi väärää todistus jakamalla.
      ----------------
      Kaikkivaltiaan kristillisillä ei ole osaa eikä arpaa kristittyjen rikoksiin joten jättäkää Pyhän Jumalan, Pyhän Jeesuksen ja HEIDÄN Pyhän Hengen Nimet käyttämättä ja palvelkaa laittomuudenne herrojanne niiden omilla nimillä.
      Tällaisiin laittomuuksiin kristityt edelleen maailman ihmiskunnan lapsiakin kohtelee rikollisuuden omavanhurskaina:
      Matteuksen evankeliumi:
      7:12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat."
      Tässä esimerkkinä kristittyjen lasten vihaamisista,
      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/da016cf1-a8ff-4b40-ac60-8fc3e050ca3e
      Paavalin; laittomuuden herrat:
      https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
      "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
      -
      Paavalista.... eri lähteistä koottua tietoja...:
      "Tychicus ei ole "Paavalin kirjuri" t m v, vaan Paavin nimi on Tychicus. Hän on Farisealainen ja Kirjanoppinut (luku- ja kirjoitustaitoinen) Gootti. Hän ei ole Roomalainen, mutta "Roomalaisena" hän vainoaa Juutalaisia. Hän muuttaa uskonsuuntaa (tekeytyy) Juutalaiseksi, ja "Juutalaisena" hän vainoaa Kristillisiä. Paavi Tychicus on keskeinen hahmo Kristinuskossa, ja Kristinuskoisena hän vainoaa Kristillisiä ja Juutalaisia kiihottaen Kansat toisiaan vasten. Muuttamalla identiteettiä ja vainoamalla ihmisiä, hän pääsi manipuloimaan kaikkia alkuperäisiä kirjoituksia, ja lietsomaan vihaa ihmisten välillä."
      -
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavali
      "Paavali Tarsolainen (n. 3–64, lat. Paulus, kreik. Παύλος, Pávlos hepr. ‏שאול התרסי‎‎, Šaʾul HaTarsi, arab. بَوْلُس‎, bawlus) oli Uuden Testamentin mukaan varhaiskristillinen teologi ja lähetyssaarnaaja. Häntä pidetään apostolina. Aiemmin hän käytti juutalaista nimeä Saul (vuoden 1938 raamatunsuomennoksessa Saulus), mutta käännyttyään alkoi käyttää roomalaista nimeään Paulus, joka suomenkielisessä Raamatussa on Paavali.[3]
      1.Korinttolaiskirje:
      15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.

      Apostolien teot:
      8:1 Myös Saulus hyväksyi Stefanuksen surmaamisen. Ja sinä päivänä nousi suuri vaino Jerusalemin seurakuntaa vastaan; ja kaikki hajaantuivat ympäri Juudean ja Samarian paikkakuntia, paitsi apostolit.

      Paavali vihasi kristillisiä Jeesuksen seuraajia;
      8:3 Mutta Saulus raateli seurakuntaa, kulki talosta taloon ja raastoi ulos miehiä ja naisia ja panetti heidät vankeuteen.
      12:5 Niin pidettiin siis Pietaria vankeudessa; mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen edestänsä."
      Ehkä Paavali oli ryhmässä joka tapatti Pietarinkin tietoisena siitä, että Pietarilla oli kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen antama Valta ja Taivasten Valtakunnan Avaimet.

      • Tämä on Yleistä kristinuskosta, ei Yleistä islamista.


      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Tämä on Yleistä kristinuskosta, ei Yleistä islamista.

        Aijaa! Oletpa kouluttamaton kristityksi!!!
        Paavali oli kristittyjen ensimmäinen Paavi ja laittomuden herrojen asialla tekoineen ja oppeineenkin jopa omissa teksteissään tuon sen julki mm herrastaan eroa rukoili kolme kertaa Saatanan enkeleiden seurassa mutta eihän niin hyvälle laittomuuden pakanalle ero annettu joten hän jätti kristityille Saatanan Jumalaksi ja Barjeesuksen syntienne-rikoksienne sovittajaksi joten tulevaisuudenne on hyvin turvattu.
        Osoittamastisi kiinnostusta islamilaisiin käänny toki veljiesi puoleen täällä heitä ole.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Aijaa! Oletpa kouluttamaton kristityksi!!!
        Paavali oli kristittyjen ensimmäinen Paavi ja laittomuden herrojen asialla tekoineen ja oppeineenkin jopa omissa teksteissään tuon sen julki mm herrastaan eroa rukoili kolme kertaa Saatanan enkeleiden seurassa mutta eihän niin hyvälle laittomuuden pakanalle ero annettu joten hän jätti kristityille Saatanan Jumalaksi ja Barjeesuksen syntienne-rikoksienne sovittajaksi joten tulevaisuudenne on hyvin turvattu.
        Osoittamastisi kiinnostusta islamilaisiin käänny toki veljiesi puoleen täällä heitä ole.

        Koska olin jo äitini kohdussa valittu Kristuksen todistajaksi minä erosin näiustä Saatanan kristityksi tehdystä ihmiskunnasta jo 1. 4. 1996:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/2439902/erokirjeeni


    • 7. Erinomainen ilmestys ja opetus

      "Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa, teidän tulee tuntea tämä salaisuus: paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen. Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva."

      Tämäkin Paavalin saama Saatanan antama erinomainen ilmestys on mainio esimerkki siitä, miten helposti Paavali heitti totuuden roskiin, kun pääsi oikein sydämensä innolla mielistelemään juutalaisia veljiään.

      Hän tiesi kyllä sen saman, minkä Pyhä Henki ilmoitti Johannekselle Patmos-saaren vankeudessa:

      "Vaikka Israelin kansa olisi lukuisa kuin merenrannan hiekka, siitä pelastuu vain rippeet. Äkkiä ja lopullisesti on Herra toteuttava sanansa maan päällä. Jesaja on myös ennustanut:

      Ellei Herra Sebaot olisi säästänyt meistä siementä, meidän olisi käynyt kuin Sodoman, me olisimme Gomoran kaltaiset."

      Ja nuo rippeet ovat ne 144 000. Ei yhtään enempää eikä yhtään vähempää.

      Paavali tiesi myös Jumalan Hoosealle antaman ennustuksen siitä, että lopun ajan Jumalan pelastamat israelilaiset, eivät enää olekaan alkuperäisiä israelilaisia:

      "Sellaisiksi hän on kutsunut meidät, olimmepa juutalaisia tai emme. Hoosean kirjassa hän sanoo: - Minä olen sanova kansakseni sitä, joka ei kansaani ollut, ja rakastetukseni sitä, jota en rakastanut. Ja samassa paikassa, jossa heille sanottiin: " Te ette ole minun kansaani", heitä tullaan sanomaan elävän jumalan lapsiksi."

      Hän tiesi myös sen, että Jumala oli lopullisesti tuon kansansa paaduttanut. Ja silti meni Saatanan ansaan joka sai tuon perusteella kaikki maailman tekopyhittämänsä kristityt astumaan Jumalan varpaille ja tukemaan tuota Saatanan tahtoa noudattavaa kansaa. Kuten Jeesus sanoi:

      "Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella mitä minä sanon?

      Te olette lähtöisin Saatanasta, hän on teidän isänne ja hänen tahtonsa te tahdotte tyydyttää.
      Saa-tana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.
      Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

      Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden."

      "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse ette mene sisälle, että päästä niitäkään, jotka menisivät.

      Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi! Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt!
      Miten te voisitte välttää kadotustuomion?"

      "Ettekö ole koskaan kirjoituksista lukeneet: - Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herralta se on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme.

      Tämän takia sanon teille, että Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.

      Joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, ja jonka päälle tämä kivi kaatuu, sen se murskaa."

      Tämän vertauksen kuultuaan ylipapit ja fariseukset ymmärsivät, että Jeesus puhui heistä.
      He olisivat halunneet ottaa hänet kiinni mutta pelkäsivät kansaa, koska se piti häntä profeettana."

      Niin on tänä päivänä koko ihmiskunta ajautunut tuohon samaan paatumuksen tilaan, jonka merkkeinä ovat nuo Saatanan heille rakennuttamansa jumalanhuoneet, joissa he hengettöminä uskovat palvelevansa Jumalaa, vaikka todellisuudessa palvelevat lihansa voimalla Saatanaa ja hänen poikaansa Antikristusta.

      Kuten aikaisemmin olen jo ilmoittanut:

      "Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala."

    • 8. Erinomainen ilmestys ja opetus

      "Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle."

      Tällä ilmestyksellään Saatana sai uskoteltua Paavalille, että Jeesuksen uhraus oli samanlainen toimenpide Jumalan tahdon noudattamiseksi, kuin mitä olivat Vanhan liiton eläinuhritkin:

      "Tuokaa kaksi nuorta sonni, yksi pässi ja seitsemän karitsaa, joiden on oltava vuoden ikäisiä, ja antakaa ne tuoksuvaksi polttouhriksi, joka on Herralle mieluisa." "Uhratkaa Herralle mieluisaksi, tuoksuvaksi polttouhriksi nuori sonni, pässi ja seitsemän karitsaa, joiden on oltava vuoden ikäisiä. Kaikkien eläinten tulee olla virheettömiä."
      "Juhlan ensimmäisenä päivänä teidän tulee tuoda polttouhriksi, tuoksuvaksi tuliuhriksi, joka on Herralle mieluisa, kolmetoista nuorta sonnia, kaksi pässiä ja neljätoista vuodenikäistä karitsaa. Kaikkien eläinten on oltava virheettömiä." Koska kaikkien uhrattavien eläinten piti olla virheettömiä, junaili Paavali Jeesuksesta eläinten kaltaisen virheettömän uhrin Jumalalle:

      "Jos jo pukkien ja härkien veri ja saastuneiden päälle vihmottava hiehon tuhka puhdistaa ihmisen ulkonaisiin menoihin kelvolliseksi, kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri? Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omatuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa."

      Tällä erinomaisella ilmestyksellä Paavalille, Saatana uskoi pystyneensä hävittämään ikiajoiksi kaikki jäljet siitä, että hänen palvelijansa Jeesuksen hänelle uhrasivat, eivätkä suinkaan Jumalalle. Sillä jos hänet olisi Jumalalle uhrattu, se olisi tehty Jerusalemin temppelissä, eikä rikollisten mestauspaikalla. Pitkään on Jumalakin pitänyt tätä uhrausta salassa, mutta nyt se on tälle kansalle ja tämän sukupolven keskellä paljastettu.

      Jumala olisi tietenkin voinut tämän estää, mutta ei estänyt, koska oli tämän jo profeettojensa kautta ennalta ennustanut. Sillä verellä, jonka Saatana sai Golgatalla vuotamaan, Jeesus pystyy kaikki valittunsa Saatanan synnin vankilasta vapaaksi ostamaan.

      Juuri niin kuin hän minutkin, ahtaan portin tuskan jälkeen, tuli vapaaksi ostamaan, ja silloinkin taivaassa laulettiin:

      "He lauloivat uuden laulun: -- Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinut on teurastettu, olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmisiä kaikista heimoista, kaikista kielistä, kansoista ja maista."

      Mutta kaikki ne, jotka eivät Jeesuksen tahtoa noudattaen, ole ahtaasta portista Kristuksen puhdistettavaksi ja hänen Henkensä omistajaksi päässeet. Ne tänäkin päivänä kaikkialla maailmassa -Saatanan heille rakennuttamissaan jumalan huoneissa - palvovat Saatanan tunnustuksia: kuoleman ristiä, Jeesusta ristillä; kuvissa ja patsaissa.

      Ja se on Saatanan vankilaan jääneille ihana valhe, että Jumala olisi todella nauttinut taivaassa Jeesuksen veren hyvästä tuoksusta, hänen kärsimyksistään ja tuskanhuudostaan: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit!"

      Toistan vielä: Jeesuksen veri oli lunastusmaksu Saatanalle, ei Jumalalle. Sillä ei Jumala ole ketään synnin vankilan kahleisiin johdattanut. Eikä tämä Jeesuksen vuodattama veri tule perimään taivasten valtakuntaa, vaikka kaikki tekopyhitetyt, Jumalan paaduttamat, niin uskovat ja laulavat: "Golgatan veressä voima on....."

      Vaikka Paavalikaan ei siihen uskonut: "Sen sanon, veljet, ettei liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa ja ettei katoava voi saada omakseen katoamattomuutta."

      "Kenellä ei ole Jeesuksen Henkeä, ei ole hänen omansa."

    • Anonyymi

      Saatananpalvojat keksivät ihmiselle velan. Velka on tietenkin täysin keksitty ja usein vääristetyllä logiikalla luotu ajatus Velka voidaan keksiä vaikka veikkausvoitosta tai vaikka uudesta työpaikasta. Saatananpalvoja yrittää selittää ihmiselle, että edellämainitut asiat on saatu Jumalalta. Hän voi jättää mainitsematta, että Jumalalla hän tarkoittaa Saatanaa. Keksityn Velan tarkoitus on ottaa ihminen joko palvelemaan Saatanaa tai alkaa kouluttaa ihmistä uhriksi. Usein sisäänvetokoulutus ratkaisee päätyykö ihminen uhriksi vai palvelijaksi.

      Uhrikoulutuksessa oleva ihminen ei välttämättä tajua päätyvänsä uhriksi. Uhrikoulutuksessa olevan voi tunnistaa vaikka siitä, että entinen sosiaalinen himojuhlija muuttuu sulkeutuneeksi erakoksi, joka välttelee ihmiskontakteja. Hänen jatusmaailmansa saattaa muuttua nopeasti. Hän ei välttämättä edelleenkään puhu Saatanasta vaan Jumalasta ja hänen käskyjensä noudattamisesta. Tällaisessa tilanteessa ihmistä kannattaa tarttua hihasta ja kertoa suoraan mistä on kyse.

      • Sitä velkaa alkoivat kerätä kristityt ristiretkillään, kun Saatana antoi profeetta Paavalille erinomaisen ohjeen

        "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

        Tässä Saatanan haltuun jätetyssä maailmassa on vain yksi paha; Jeesuksen Kristuksen TOTUUS.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa Torpan raskausuutisesta...

      Maisa Torppa ilmoitti olevansa raskaana. Yksi asia ihmetyttää ja on ihmetyttänyt aikaisemminkin: Maisa Torpan Instagramissa tykkääjissä/kommentoijiss
      Kotimaiset julkkisjuorut
      292
      19005
    2. Stefun Sofialle tarjoamat luxuskyydit maksamatta, velkaa niistä jo yli 17 000 euroa.

      Seiskan mukaan limusiinikyyteihin erikoistunut yritys hakee Stefun yritykseltä oikeusteitse yli 17 000 € maksamattomista kyydeistä. Useat ajoista ova
      Kotimaiset julkkisjuorut
      318
      5464
    3. Maisa otti raskauskirtin esille

      Viimeinen oljenkorsi.... Miten "yllättävää".. .. :D
      Kotimaiset julkkisjuorut
      162
      2941
    4. Miksei työ kelpaa suomalaisille?

      Rakennus-, siivous-, ja hoiva-alakin täynnä ulkomaista työvoimaa ja kotimaiset vuosis kortistossa. Mistä moinen oikein johtuu. Ovatko korvaukset liia
      Maailman menoa
      238
      2809