Kirsi Piha ei lähde tekemään yhteistyötä kenenkään persumielisen kokoomuslaisen kanssa

Anonyymi

Kirsi Pihalta oli kysytty aikooko hän olla ehdolla valtuustoon, jos puolueen pormestariehdokkaaksi valittaisiin puolueen oikeaa laitaa edustava Ville Rydman.
Piha oli vastannut, ettei hän voi olla tukemassa Rydmania hänen linjansa takia,
koska ei voi tukea ihmisvastaista me ja ne muut politiikkaa.

Piha sanoi, että hän on kokoomuslaisten ja kaikkien helsinkiläisten ehdokas.
Hän ei lähde tekemään tekemään yhteistyötä kenenkään persumielisen kokoomuslaisen kanssa, että siitä hän ei edes keskustele.
HS.1.3.21

48

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kirsi ei ole halla vaan pi-halla
      pi on 3,14
      siis noin

      • Anonyymi

        Ei hän pihalla ole, mutta arvelin hänen reagoivan ehkä liikaa tunteillaan ja Helsingin kaupungin johdossa on nyt tulossa vaikeat ajat. Tosin Kokoomuksessa on vahvaa talousosaamista ja sitä nyt tarvitaan. Ei tarvitse kuin katsoa miten suuria rakennuskomplekseja on viime vuosina rakennettu ja kuinka elinkeinoelämä on muuttunut rakenteellisesti. Oli kaupungin johtaja kuka tahansa tilanne on hankala ilman koronaakin.

    • Anonyymi

      Kirsi Piha ei suostunut politikoimaan ihmisarvolla. Hän joutui puolueen oikeaa laitaa (Rydman ja kumppanit) edustavan väen ilkeämielisen piikittelyn ja lokakampanjan kohteeksi ja jäi ilman puoluejohdon tukea. Orpo on "tietämätön" asiasta.
      HS 1.3.21

      • Anonyymi

        1.3 HS:n mukaan Rydmanin ryhmään kuuluisivat muun muassa Atte Kaleva ja
        Harry Bogomoloff.

        Pari Kokoomuksen liberaalimpaa linjaa edustavaa henkilöä toteaa HS:ssa:
        "Minua hävettää tulla rinnastetuksi arvojemme vastaisiin ajatuksiin, joille sallitaan
        tilaa puolueessa". (Siis tulla Rydmanin ja kumppeneihin rinnastetuksi)
        Heidän mielestään Orpon pitäisi katsoa peiliin.

        Onko Orpolla ongelma, jonka on aiheuttanut äärisiipi, joka on ottanut vaikutteita
        persuista ???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orpo on esiintynyt erittäin hyvin tuodessaan esiin puolueen tavoitteet ja sen että vain työllisyyttä lisäämällä voidaan hyvinvointiyhteiskunta säilyttää. Mutta se edellyttää myös kansalaisilta talousosaamista.

    • Anonyymi

      Olisin voinut harkita Kirsi Pihaa äänestää,
      mutta Juhana Vartiaista tai Sarkomaata en edes harkitse.
      On Kokoomuksen (johdon) tappio,
      kun äärilaidan antoivat tehdä Kirsi Pihalle oharit.

      • Anonyymi

        Oletko ihan tosissasi vai kirjoitat provoa?
        Ensimmäisessä tapauksessa ja viitsit niin perustele

        miksi äänestät ihmisarvolla tai arvopolitiikalla ratsastavaa tekoyrittäjää (ts. joka tienaa metapolitiikalla kouluttamalla puolueensa pomoja saamaan valtaa)

        Ensin kommentti:

        jos 1950 -luvulla joku olisi puhunut ihmisarvosta eikä kaasupoletinlaskusta ja kermankorvikkeesta ja asuntosäännöstelystä ja kahvin säännöstelykortista

        hänet olisi vaiettu pihalla

        Aloitus on valetta.
        Tarkoituksellista vääristelyä, laitettu sanoja Pihan sanomaksi Rydmanista, joka ei pidä paikkaansa. Savolainen asialla tai varisverkon raakku, molemmat tunnettuja provoilijoita.
        Tiedoksi; Rydman ilmoitti tukevansa Vartiaista.

        Ano 17:26. Lue 1.3 Hesaria.

        Vartiainen on varmaan enempi "persu". K. Piha ei ole yhtään.

    • Anonyymi

      Kannattaa äänestää varmuuden vuoksi keskustaa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aion äänestää vihreitä.

        Ja minä äänestän Perussuomalaisia.
        Ainoa järkevä vaihtoehto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja minä äänestän Perussuomalaisia.
        Ainoa järkevä vaihtoehto.

        Älä, niinhän te natsit hitler kortti taskussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja minä äänestän Perussuomalaisia.
        Ainoa järkevä vaihtoehto.

        Älä kerro kellekään ano 18:15, että äänestät persuja. Kaikki muita valintoja (puolueita) kunnioitetaan,
        mutta persujen äänestäjiä pidetään ihan pönttöinä.

      • Anonyymi

        Miekii kepua.

    • Anonyymi

      Nyt on tulossa kuntavaalit.

    • Anonyymi

      Kokoomuslaiset perinteisesti persuvastaisia. Sauli Niinistö vihaa persuja presidenttinä ollessaankin.
      Kirsi Piha kokomukselainen räävi suustansa, saattaapi haistattaakin. Vastaamon tiedoilla pihaa joku yrittänyt rahastaa, Kirsi kertoi sanoneensa suorat sanat.
      Persut eivät ole keinottelijoita, vaan rehellisiä, kokoomukselaiset eivät pidä siitä.
      Eivät persut tee rahaa turhanpäisellä petoksilla, kuten Ellunkanoilla.

      • Anonyymi

        Jo-han vit-sin mur-jai-sit. Vit-si-hän se oli, eikö niin ???
        Ja kyllä nauroin mahani kipeäksi:
        "Persut eivät ole keinottelijoita, vaan rehellisiä.."

        Rydman ei ole persuvastainen.

    • Anonyymi

      Kokoomus on taantunut osaavana puolueena, vasta jälkeenpäin tajunnu syy löytyy ehkä sen oikeammasta siivestä johon Rydmainnin tapaiset kuuluvat. Sipilän hallituksessa loistivat Sipilän myötävaikutuksella kun persut oli täysin nössöjä.
      Viime vuosikymmenten kokoomus hallitukset olleet epäonnistujia, Ahon ja Lipposen hallituksissa loistivat kummankin avustuksella niinkuin Sipilän, persut ovat olleet täysin perseitä missä hallituksessa tahansa, niin oli Vennamokin.

      Keskusta, SDP ja RKP luottopuolueita.

      • Nimmari jäi.
        Ihmettelen mitä kokomuksen oikea siiven äänestäjät näkevät populistisessa persuissa, puolue joka sumuttaa kansaa mutta tosipaikan edessä täysin avuton kun joutuvat hallitus vastuuseen jossain mättää.
        Tulevissa eduskunnan vaaleissa on kummatkin puolueet oppositiossa. Ainoa mahdollisuus mikä hyvin epätodennäköistä että Keskusta nousisi pääministeri puolueeksi, niin muodostuisi Sipilän hallituksen tapainen mutta uusnatsinen persu ei oikein satu, ennemmin siihen sattuisi vihreät ja RKP.

      • Anonyymi

        RKP on Kokoomuksen tukipuolue, viime vuosina ehkä oikeistolaisempi kuin Kokoomus

        Punamulta eli SDP-Keskusta on vuosikymmenien rakentanut suomalaista yhteiskuntaa.
        Aika hyvä on tullut, mutta "pimeät ihmisyyden vastaiset voimat" haluavat nyt
        epäisänmaallisesti romuttaa kaiken saadakseen levittää Suomeen vanhaa saksalaista
        aatetta, jonka nimeä ei voi kirjoittaa, koska kommentti poistettaisin.

        Se aate on häpeäksi mille hyvänsä puolueelle, PS-puolue nyt sitä yrittää voimakkaasti
        viedä eteenpäin.
        Mikä on PS-puolueen motiivi ?

        Kysy mestarilta, jos kolkuttavalle avattaisiin.

    • Anonyymi

      Orpo kertoi A-Studiossa, että Kokoomuksella on nyt uusi
      v a l o voimainen ehdokas. Orpo on hieman kireä....

      • Anonyymi

        Orpoahan nyki jo kuin Vartiaista, jolla oletan olevan joku pakko-oireinen häiriö, jolle ei oikein lääkitykselläkään mitään voi. Se on psyykkistä. Ei siinä mitään. Kiroushan se on varsinkin julkisuuden henkilölle.

    • Anonyymi

      Miksiköhän puolue roikottaa Orpoa johdossa?
      Lepomäki on sammunut tähti
      olisikohan avioelämä jyystänyt loppuun?

      Orpo on kireä kun Vantaan kokoomuksen johtajat loikkasivat perussuomalasiiin
      googlaa
      Vantaalla jopa 62 prosenttia toimeentulotuesta maksetaan Irakin, Somalian, Afganistanin ja Syyrian kansalaisille – harvempi kuin joka kolmas käy töissä

    • Anonyymi

      Lepomäki on jonkinlainen kylmä robotti, hänessä ei ole inhimillisyyden häivähdystäkään, vaikka hän joskus hymyilee, mikä saattaa erehdyttää luulemaan, että olisi.

      Kirsi Piha ei olisi ollut huono vaihtoehto Kokoomuksen ehdokkaaksi.
      Häneen voi jotenkuten samaistua muu kuin Kokoomuksen kannattajakin,
      jos muut ehdokkaat on mallia H-aho ja Väyrynen.

      • Anonyymi

        Vihervassarit ova pettyneitä Pihan luopumisesta, ja yrittävät maalittaa kokoomuksen oikeaa reunaa: seksismistä, rasismista ja sovinismista Iiris Suomelan ja kommari Veronika Honkasalon parjauksilla.
        Hyökkäävät pelonsekaisesti Atte Kalevaa ja Wille Rydmania kohtaan. Molemmat ovat ryhdikkäitä suomalaisia kansanedustajia, jotka sanovat asian ymmärrettävässä muodossa.
        Tuommoisia ehdokkaita on ilo äänestää vaaleissa.

    • Lepomäki. Just kylmäkiskoinen, en muista onko antanut mitään hyvää tunnustusta hallituksesta ikinä. Vartiainen mielyttävämpi Juha vertasi persuja kerran äärivasemmistoon, kansallissosialisteihin aatulaisiin, yhtälailla fasisteja.

      • Anonyymi

        Vartiaisella on oudon vaihtelevia mielipiteitä ja suuri ego. Melko oikealla hän on eikä ole mikään "köyhien ystävä", siksi kai vaihtoi demareista Kokoomukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vartiaisella on oudon vaihtelevia mielipiteitä ja suuri ego. Melko oikealla hän on eikä ole mikään "köyhien ystävä", siksi kai vaihtoi demareista Kokoomukseen.

        Kai Vartiainen yritti olla jonninlainen oikeistodemari, mutta tunsi kokkarit enempi omakseen. Kyllä hän talouspuolen taitaa, vaikka duunaripuolelle keppiä heiluttaa herkästi.

      • Anonyymi

        Lähde väitteellesi vertaamisesta kansallissosialisteihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vartiaisella on oudon vaihtelevia mielipiteitä ja suuri ego. Melko oikealla hän on eikä ole mikään "köyhien ystävä", siksi kai vaihtoi demareista Kokoomukseen.

        Lyhyt tumppi koko mies,,varmaan ego siksi kokoansa suurempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähde väitteellesi vertaamisesta kansallissosialisteihin?

        Persut on Aatun aatteen kannattajia ja sen eteenpäin viejiä, sen kai tajuaa lähes jokainen.

    • Anonyymi

      Nyt hallituksella on yli 80 avustajaa ja kaikki on yhtäkertaisesti sekaisin. Tämä on nyt pakko todeta”.

      – Meillä on lainsäädäntö, tarvittaessa poikkeusolot ja valmiuslaki. Ongelmaksi tuli, kun unohdettiin eduskunnan olemassaolo.

      Kansanedustaja kirjoittaa, että ”täytyy nyt sen verran avautua, että ei se valtion johtaminen niin onnistu, että kutsutaan kavereita vaativiin tehtäviin ja valitaan oman puolueen ihmisiä kansliapäälliköiksi jne. No, nyt se on kokeiltu ja nähty. Johtamisongelmia ja juridiikan (varsinkin perusoikeuksien) heikkoa osaamista”.

      – Perusoikeuksista puhutaan joka käänteessä ja valitaan itselle sopiva. Tämä on perusoikeusshoppailua, joka ainakin minua välillä jopa järkyttää. Kokemus ja näkemys on valitettavasti suuressa avustajakunnassa heikkoa, Markku Eestilä toteaa.
      Tähän on menty kun valitaan avustajiksi henkilöitä joilla ei mitään käsitystä ensinnäkään yhtään mistään.
      Aikalailla sama kun avustajaksi pääsisi nm: Pertikki.

      • Miksi minä miksei anonyymi, avustajat ihan oikeita ihmisiä, avustajat joilla käsityksiä eivät muuten tulleet valituksi, minäkin kirjoittelen lämpimikseni ajan kuluksi vastailemalla persuille.

        Teuvo Hakkaraisen avustajan pätevyys Brysselissä kunhan käy ostamassa kassillisen kaljaa siihen ei tarvita kansakoulun päästötodistusta, jollei Teuvo ole Hondurasissä, tietääkö puolue yleensä missä Teuvo eipä niin Halla-ahokin todennu ettei voi vahtia Hakkaraista, onneksi päästiin Turtiaisesta, Peltokangas seuraavana lemput.

      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Miksi minä miksei anonyymi, avustajat ihan oikeita ihmisiä, avustajat joilla käsityksiä eivät muuten tulleet valituksi, minäkin kirjoittelen lämpimikseni ajan kuluksi vastailemalla persuille.

        Hae hoitoon

        Teukka osaa kännätä ja repiä toisten pöksyjä. Siinä on avustajalla kestämistä,
        mutta kaipa se on samaa maata oleva persu.

        tmm

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teukka osaa kännätä ja repiä toisten pöksyjä. Siinä on avustajalla kestämistä,
        mutta kaipa se on samaa maata oleva persu.

        tmm

        Persut ovat Hesan vaaleissa avainasemassa, pormestaria valittaessa. Se tietää läpipaskoille vihreille kylmäävää kyytiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ovat Hesan vaaleissa avainasemassa, pormestaria valittaessa. Se tietää läpipaskoille vihreille kylmäävää kyytiä.

        Olen Jarkko Tontin kanssa samaa mieltä siitä, että vihreät ei ole vakavasti otettava aikuisen ihmisen puolue. Se on nuorisoseura ja milloin mihinkin yksittäiseen asiaan keskittyvien opiskelija-aktivistien ja vaihtoehtoväen kokoontumisajot.

    • Anonyymi

      Kunhan tiedetään ketkä kaikki ovat ehdolla, voi alkaa spekuloida.

    • Anonyymi

      Kirsi Piha tuntee olonsa tukalaksi jo silloin, kun Wille Rydman ja Atte Kaleva kysyvät: Mistä rahat kaikkeen ja miten taloutta kasvatetaan kestävällä tavalla. Tosiasiat ovat vihreiden ja viherkokkareiden vihollisia.

    • Anonyymi

      Persut tuntee olonsa tukalaksi vaalien jälkeen.
      Hallitus ei kaadukaan, niinkuin he uskottelevat ja kannattaja uskoo.
      Tietämättömiä on helppo huijata, mutta onko se jotain kestävää politiikkaa,
      kun he oikeasti ajavat n atsisimia Suomeen ?

      • Anonyymi

        Loistavaa!

        Perussuomalaisten huikeat kannatusluvut vain jatkavat kasvuaan ja paniikki yltyy vastustajien taholla.

    • Anonyymi

      Kokoomushenkinenhän ei ilman muuta voikaan tuosta noin vain.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe