Aihe

Hallituksen koronatoimet ihmisoikeuksien vastaisia

Ihmisoikeuksiin kuuluu se, että jokaisella kansalaisilla on oikeus, ilman mitään syrjintää, päättää siitä, mitä lääketieteellisiä kokeita tai hoitoa hänelle annetaan. Ketään ei voi pakottaa tai painostaa mihinkään koronatesteihin, maskien käyttöihin tai rokotuksen ottamiseen ilman henkilön vapaaehtoista suostumusta.. Keneltäkään ei saa evätä yhteiskunnan palveluita siksi, ettei hän ole suostunut esim. ottamaan ns. koronarokotetta. Kaikki tämä on selkeästi kerrottu seuraavalla videolla.

https://tokentube.net/v/3272998604/Henna-Maria-UNESCON-JULISTUS-BIOETIIKASTA-JA-IHMISOIKEUKSISTA

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onhan suomessa perustuslakikin , mutta se vain suojaa rikollisia ei tuo oikeutta.

      • Hyvä esimerkki siitä, mitä hallituksen uusi tautitartuntalaki saa aikaan, saatiin 1.3.21, kun poliisi ja lääkäri tunkeutuivat erään naisen asuntoon Iisalmessa ja surittivat ns. lääketieteellisen raiskauksen. He tekivät naiselle pakkokeinoin koronatestin, koska hänen "epäiltiin" altistuneen koronalle. He laittoivat naisen käsirautoihin ja veivät hänet sairaalaan, jossa hänet sidottiin kiinni vuoteeseen vuorokaudeksi, Hän päähänsä laitettiin huppu, niin ettei hän voinut tietää, missä hän edes oli. 3.3.21 poliisi kävi takavarikoimassa hänen kännykkänsä.
        Tämä ei tapahtunut natsi-Saksassa, vaan Suomessa. Tapauksesta on tehty rikosilmoitus, mutta pelkään, että se ei johda syyllisten rakaisemiseen.

        Suomalaisten olisi aika herätä huomaamaan millaiseen yhteiskuntajärjestelmään Suomen hallitus on meitä johtamassa. Ei ainakaan mihinkään demokraattiseen oikeusvaltioon. Katso oheinen video, missä mm. väkivaltaisen kohtelun uhriksi joutunut nainen keskustelee lääkärin kanssa.

        https://tokentube.net/v/3010054532/Pakkokaranteeni---Tartuntalain-perusteella-suljetulle?fbclid=IwAR06kGPCm7TBoAYBTzgOEvsILtj8-wCIyR3gt3JPYz0-DvbtD4gRsEKwrB4#.YD_tyLOkT2U.facebook


    • Anonyymi

      Aloittajan vertaista saa hakea, Kaiken huippu olisi että hänellä olisi vielä äänioikeus. No eihän teineillä onneksi ole.

    • Anonyymi

      Pelkillä suosituksilla homma olisi hallussa jos kaikki toimisi kuten 90% kansasta toimii nyt. Mutta sitten tämä kansan tyhmin osa johon aloittajakin kuuluu, niin pakko laittaa kieltoja kun heillä oma äly ei riitää, kuten avauksesta nähdään. Jotta oma tyhmyys tulee oikeasti esiin niin vielä krtisoivat itse aiheutettuja kieltoja. Mutta kukinhan meistä etenee sen äly turvin minkä on saanut.

    • Anonyymi

      Kumpi on suurempi ihmisoikeus, oikeus elää vai oikeus jättää helppo, tuskaton ja vieläpä ilmainen testi väliin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kapakat auki 18.4. ei hyvää päivää !

      Kepu taas kiristänyt kapakat auki. Viime keväänä kapakat oli kiinni 1. kesäkuuta asti ja nyt ne avataan puolitoista kuukautta aiemmin vaikka maassa 50
      Maailman menoa
      398
      12854
    2. Seiska: Sofia Belorf sai ehdollista vankeutta! Rahanpesua ja huumausainerikos...

      Sofia Belórf tuomittiin tänään käräjillä rahanpesusta ja huumausainerikoksesta. Napsahti ehdollista ja joutuu korvaamaankin ison tukun rahaa: https://
      Kotimaiset julkkisjuorut
      336
      9472
    3. Megasexy! Erika Vikman kiehnää sängyssä punaisessa lateksipuvussa: "Ilman häpeää..."

      Ensin tuli Cicciolina, sitten Syntisten pöytä ja nyt Häpeä. Superseksikkäästi pukeutuva Erika Vikman osaa todellakin kohahduttaa vai mitä mieltä olet?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      295
      8586
    4. Hallituksen salainen muistio: Paluu normaaliin lykkääntyy

      heinäkuun loppuun – syynä rokotusten viivästyminen https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ce988c84-9b0c-4e6d-86cc-40bd35d51bb5 Miten käy kuntavaalien?
      Maailman menoa
      186
      5534
    5. Ex-missi Sabina Särkkä heivattiin tylysti ulos Selviytyjistä: "Se oli kyllä pahin juoruilupaikka!"

      Olipa tyly tiputus. Ex-missi, somevaikuttaja Sabinalla on pari sanaa sanottavana Selviytyjät-kisasta, eikä ihme. Voimia! https://www.suomi24.fi/viihd
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      2959