"Profeetta" (?) Juha Ruohosen edesottamukset

Anonyymi

Käräjäoikeus on mitätöinyt testamentin, koska Juha Ruohonen oli saanut naisen oman tahdon muurettua valvottamalla, pitämällä nälässä ja eristämällä uhrinsa muista. Nainen luuli, että Ruohonen on profeetta, mutta kyse oli siitä, että Ruohonen halusi naisen perinnön. Tässä blogikirjoituksessa on referoitu oikeuden pöytäkirjoja ja liitteenä on äänitallenteita, kun Ruohonen "profetoi" naiselle. Ruohtonen yritti tuhota todisteita heti naisen kuoleman jäkeen ja myöhemmin saada oikeudenkäynnin salaiseksi, mutta oikeus päätti pitää sen pääosiltaan julkisena.

https://www.virkamafia.fi/aanitteet-todistavat-juha-ruohosen-rahastavan-uhriaan-jeesuksena-ja-jumalana-esiintyen/

80

573

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Myös Ilta-Sanomat on uutisoinut tästä samasta asiasta:

      Väitteiden mukaan ”Profeetaksi” itseään kutsuva mies oli muun muassa pakottanut naisen kaurapuuroruokintaan ilman peseytymismahdollisuutta, eristänyt hänet työyhteisöstään ja saanut tämän ohjaamaan rahavirtoja omasta yrityksestään miehen tilille.

      OMAISTEN mukaan nainen oli muun muassa määrätty elävänä ruumisarkkuun, jotta hän oppisi maallisesta luopumisesta. Ruumisarkku oli löydetty naisen kotoa tämän kuoleman jälkeen, mutta todisteita pakottamisesta arkkuun ei käräjäoikeudessa esitetty. Vastapuolen mukaan ruumisarkku oli osa ”taide-esitystä”.

      Käräjäoikeuden käsittelyssä esitettiin suuri määrä todisteita 2000-luvun eri vuosilta. Naisen kuoltua hänen asunnostaan oli löydetty myös useita äänitallenteita, joissa mies puhuu vanhahtavaan sävyyn ja mahtipontisesti. ”Näin puhun minä, sinun herrasi” ja ”Näin puhun minä, Jeesus Kristus sinulle” olivat lauseita, joita mies nauhalla toisteli. Hän myös pyysi nauhalla naista keräämään varallisuutta kanssaan.

      Mies antoi nauhalla ”Jeesuksena” ohjeita siitä, miten naisen pitäisi varallisuuttaan käyttää ja että tämän varallisuus liitetään miehen ”valtakuntaan”. Mies antoi naiselle ”Jeesuksena” luvan hakea kotona tavaroitaan, mutta ainoastaan valvonnan alaisena. Äänitteellä nainen myötäili miehen sanoja ja kuulosti nöyrältä.

      Näitä äänitallenteita vastapuoli nimitti käräjäoikeuden käsittelyssä ”performansseiksi”.

      Yksi työntekijä kertoi naisen sanoneen, että hänellä täytyy olla aina käteistä, kun hänet kutsuttiin miehen taloon. Nainen oli ostanut myös firmaan ylimääräistä varastoa, jotta ”tilillä ei olisi niin paljon rahaa”, joihin mies pääsisi käsiksi. Nainen oli ottanut isoja summia yrityksen tililtä mutta ei käyttänyt niitä itseensä.

      Ystävälleen nainen oli kertonut rahan lypsämisestä ja että ”niin pahoja asioita on tapahtunut, ettei voi kertoa”. Hän oli kertonut itkien, ettei halua mitään säätiötä, vaikka mies vaatii sellaista.

      https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000008034478.html

      • Anonyymi

        Matteus 24:

        24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan.
        25 Tämän minä olen teille nyt ennalta ilmoittanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turku Piikkiö Kaarina Naantali varis suon ruokajakelu . Nämä tiedetään varkaiksi niillä on kabbalaa numerologiaa noituutta satanismia Virossa sama porukka huijaa tuo venäläisiä Suomeen.

        Tarkoitatko Varissuon Uusipesulaa, joka on helluntaiseurakunta ja jakaa ruokaa?

    • Anonyymi

      Ruohonen eristi uhrinsa pitkiksi ajoiksi, valvotti uhriaan ja piti nälässä aivopestäkseen uhrinsa luopumaan kaikista varoistaan tämän ”kristuksen” eli Ruohosen ja hänen perheensä hyväksi ja antoi ”kristuksena”, jumalana” ja ”profeettana” esiintyen suoria testamenttauskäskyjä uhrilleen ja määräsi ”jumalan sanana” tarkat jako-osuudetkin testamenttiin, varakkaan uhrin henkivakuutussummien edunsaajiksi lapsensa ja myös uhrin käteisvarat on näillä ”jumalalta” muka peräisin olevilla testamenttauskäskyillä ohjattu Juha Ruohoselle, hänen vaimolleen, lapsilleen, Ruohosen hallinnointiin tarkoitetulla perustettavalle säätiölle ja ”kulttiperheeseen” linkitetylle miehelle Jukka Ritvaselle.

      https://www.virkamafia.fi/aanitteet-todistavat-juha-ruohosen-rahastavan-uhriaan-jeesuksena-ja-jumalana-esiintyen/

      • Anonyymi

        Roomalaiskirje 16:

        18 Sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa, ja kauniilla ja vakuuttavilla puheillaan he pettävät vilpittömien sydämet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Roomalaiskirje 16:

        18 Sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa, ja kauniilla ja vakuuttavilla puheillaan he pettävät vilpittömien sydämet.

        Eikö tuohon kukaan uskaltanut puuttua.

        Kuuluuko tuo Ruohonen johonkin seurakuntaan Turussa/Naantalissa?
        Toiv ei.

      • Anonyymi

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      On selvä asia, että Juha Ruohonen on väärä profeetta.

      Tietääkö kukaan mihin Paraisten seurakuntaan hän kuuluu vain vaikuttaako Turussa ?

      • Anonyymi

        Oma kultti Paraisilla. Hän on huijannut paraislaisia kunnolla. On valittu jopa vuoren paraislaiseksi.

        Juha Ruohonen on harrastanut myös Saatanan palvontaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oma kultti Paraisilla. Hän on huijannut paraislaisia kunnolla. On valittu jopa vuoren paraislaiseksi.

        Juha Ruohonen on harrastanut myös Saatanan palvontaa.

        Samaa porukkaa elävä sanat ja kaarneet uusi elämä lehti ja Piikkiö huvilat siellä .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa porukkaa elävä sanat ja kaarneet uusi elämä lehti ja Piikkiö huvilat siellä .

        Missä roolissa Juha Ruohonen on ollut Elämän sanassa, Kaarnet säätiössä, Uusi elämä-lehdessä ja Piikkiön huviloilla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa porukkaa elävä sanat ja kaarneet uusi elämä lehti ja Piikkiö huvilat siellä .

        Kuulostaa siltä, että Juha Ruohonen on ollut helluntailainen.

    • Anonyymi

      Tässä on vain yksi kiinnijääneistä.
      Näiden lahkojen pastorien toiminta on rikollista.Henkinen painostus,rahankeruu vetoamalla kymmenyksiin
      Ulkomaanmatkoja muka evakeliumin viemiseen.Nämä rotat syövät köyhien,herkkien,pelolla manipuloitujen rahat.

      • Anonyymi

        Elävä sanassa huudetaan anna anna kyllä sulla on Nokia missio missiomaailmassa samaa porukkaa . Jalovaarat juntuset hellarivaparit varastettua tavaraa menee . 🔯👹 Eläinten uhraajia arabiasta rahankeruulla.

      • Anonyymi

        Niitä on muitakin viinaa huumeita varastettua kuljettaa . Kuljettaa uskonnolla huijattujen kautta huumeita Suomeen . Varastettua huonekalua hirveet määrät ruokaa . Vievät korutkin . Mukana myös Siion SRK rikolliset . Romaneja.

    • Anonyymi

      Tässä kultissa oli tunnuksena väärinpäin käännetty risti. He alistivat uhriaan pieksimällä häntä, jotta hän luopuisi omasta tahdosta, mihin oli saatu "profeetallinen ohje". Sen lisäksi kultti oli ottanut uhrista alastonkuvia, millä he kiristivät uhria, jos hän ei suostunut antamaan rahaa. Tässä haastattelussa on aivan karmeaa tietoa. Lakimies Jaana Kavonius kertoo tästä asiasta:

      https://youtu.be/6Im19kq5mW4

      • Anonyymi

        Lakimies Jaana Kavonius on rohkea nainen.

        Hän on saanut paljastettua myös Turun poliisilaitoksesta ilmiselviä väärinkäytöksiä tähän asiaan liittyen. Hän väittää, että poliisi ovat yrittäneet estään tutkintaa ja hänellä on näyttöä siitä. Kavonius on tehnyt joitain kanteluita siihen liittyen.

        Haiskahtaa siltä, että vapaamuurarit ovat tässä liikkeellä.

        Turun tauti haisee.

        Toivottavasti laittavat tutkimaan Turun poliisilaitoksen toimintaa ylemmältä taholta.

        Kyllä ei ole näköjään kenenkään enää luottamista ei siis edes poliisien toimintaan jollei asiaan siellä puututa...mitäs siitä sitten seuraa....

    • Anonyymi

      Rahaa oli tässä saatu pelotellen ja kiduttaen. Joku profeetta taas pyytää rahaa 10 Min välein ohjelmissa ja lupaa menestystä. Joku profeetta pyytää rahaa hunajaisin huulin "anna meille rahaa testamentilla niin käytämme rahasi kun itse olet taivaan kodissa ". Pelyellen pyydetään tai hunajaisin huulin.

      • Anonyymi

        Nehän sanoo olevansa mitä tahansa rahasta värjää hiuksiaan itse mutta muille sanoo hiusväriä synniksi .

    • Anonyymi

      Miten kukaan voi olla niin että kuuntelee tuollaisia mukaprofeettoja minuuttia kauempaa, ei ymmärrä !?

      ulos ja potkut pitkällä turvavälisaappaalla ja piste, siihen loppui profeetan temput.

      • Anonyymi

        Juha Ruohosen kutti alisti uhriaan todella härskeillä tavoilla, mikä tutkittiin käräjäoikeudessa siviiliriita-asiana. Kuuntele lakimies Jaana Kavoniuksen haastattelu:

        https://youtu.be/6Im19kq5mW4

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juha Ruohosen kutti alisti uhriaan todella härskeillä tavoilla, mikä tutkittiin käräjäoikeudessa siviiliriita-asiana. Kuuntele lakimies Jaana Kavoniuksen haastattelu:

        https://youtu.be/6Im19kq5mW4

        Onko se venäläinen juutalainen ???

      • Anonyymi

        Patrik Tiainen oli samaa porukkaa venäläisiä rahankerääjiä .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko se venäläinen juutalainen ???

        Ei tiettävästi ole juutalainen, vaan Paraisilla asuva suomalainen. Hänen väärissä profetioissa ei kuulemma ole juurikaan mitään kristillistä. On siis jokin äärikarismaattinen lahko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Patrik Tiainen oli samaa porukkaa venäläisiä rahankerääjiä .

        Niin on myöskin Martti Kallionpää,Timo Närhi,Markku Tuppurainen,Aulikki Hartikainen miehensä kanssa,Leo Melleri ym.....näitä petoja riittää

    • Anonyymi

      Miten hyvä liikenainen voidaan romahduttaa maallikkosaarnaajan työn tuloksena. Miten saarnaaja voi olla näin raaka ja nujertaa videoiden mukaan heikon astian. Perhekin nujersi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Juha Ruohonen ei ole tiettävästi mikään juutalainen vaan äärikarismaattinen suomalainen, jonka väärissä profetioissa ei ole tiettävästi juurikaan mitään kristillistä sanomaa. Hän asuu Paraisilla ja hänellä on arkena tietotekniikka-alan firma, jonka sisälle hän kanavoi uhrinsa rahoja.

    • Anonyymi

      Juha Ruohonen on Paraisilla asuva tietotekniikkafirman omistaja. Hänen yrityksensä nimi on Visit- ja Teknovisio. Hänen lahkossa on mukana myös Ruohosen koko perhe.

      https://www.finder.fi/Kiinteistöhallinto/Teknovisio+Oy/Parainen/yhteystiedot/179749

      • Anonyymi

        Hän on ihan suomalainen, joka on harrastanut myös Saatanan palvontaa.

    • Anonyymi

      Room.14:10 Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen. 2Kor.5:10 Sillä kaikkien meidän pitää ilmestyvän Kristuksen tuonioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa. Saarn.11:9 Iloise, nuorukainen, nuoruudestasi, ja syhämesi ilahuttakoon sinun nuoruusikäsi päivinä. Vaella sydämesi teitä ja silmiesi halun mukaan; mutta tiedä: Jumala tuo sinun tuomiolle kaikesta tästä. Saarn.12:14 Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa. Ilm.20:12

      • Anonyymi

        Mitä oikein yrität sanoa näillä jakeilla??? Miten ne liittyvät tähän asiaan???

    • Mutta tuon virkamafian mielestähän Suomen oikeuslaitos on mätä ja täysin korruptoitunut. Onko se vai eikö?

      • Anonyymi
        UUSI

        Hän on juristi, jolla näyttää olevan paljon pettymyksiä oikeusjärjestelmästä. Itse asiassa Suomen oikeusjärjestelmä ei ole niin puhtonen, kuin monet luulevat. Varsinkin Turussa vaivaa ns. Turun tauti.

    • Anonyymi

      Jaak.4:12 Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?

      • Anonyymi

        Väitätkö, ettei Juha Ruohosen syntejä saa ottaa esille?

    • Anonyymi

      Ruohonen eristi uhrinsa pitkiksi ajoiksi, valvotti uhriaan ja piti nälässä aivopestäkseen uhrinsa luopumaan kaikista varoistaan tämän ”kristuksen” eli Ruohosen ja hänen perheensä hyväksi ja antoi ”kristuksena”, jumalana” ja ”profeettana” esiintyen suoria testamenttauskäskyjä uhrilleen ja määräsi ”jumalan sanana” tarkat jako-osuudetkin testamenttiin, varakkaan uhrin henkivakuutussummien edunsaajiksi lapsensa ja myös uhrin käteisvarat on näillä ”jumalalta” muka peräisin olevilla testamenttauskäskyillä ohjattu Juha Ruohoselle, hänen vaimolleen, lapsilleen, Ruohosen hallinnointiin tarkoitetulla perustettavalle säätiölle ja ”kulttiperheeseen” linkitetylle miehelle Jukka Ritvaselle.

      https://www.virkamafia.fi/aanitteet-todistavat-juha-ruohosen-rahastavan-uhriaan-jeesuksena-ja-jumalana-esiintyen/

    • Anonyymi

      Varsinais-Suomen käräjäoikeus on antanut tuomionsa tapauksessa, jossa kuusikymppisenä kuolleen syöpäsairaan lohjalaisen yrittäjänaisen 1,4 miljoonan euron jäämistö oli testamentattu 57-vuotiaalle miehelle ja hänen lähipiirilleen.

      Oikeusasiakirjojen perusteella mies pyrki luomaan uskonnollista kulttia ja puhutteli naista “Jumalan” tai “Jeesuksen” äänellä ja antoi psyykkisesti ja fyysisesti heikkokuntoiselle naiselle erilaisia käskyjä ja määräyksiä.

      Nainen oli allekirjoittanut testamentin kaksi päivää ennen kuolemaansa marraskuussa 2018.

      Sittemmin naisen kotoa löytyi runsaasti kysymyksiä herättävää materiaalia, kuten paatoksellisia ääninauhoitteita, ruumisarkku ja vetyperoksidia sisältäneen juoman ohje.

      Jäljet johtivat naisen elämässä tiiviisti mukana olleen Paraisilla asuneen perheen luokse.

      Naisen kotoa löytyi useita tunteja kestäviä äänitallenteita, joista ainakin osa oli peräisin jo 2000-luvun puolivälistä. Nauhoitteilla jumalhahmoina esiintyvä perheenisä puhutteli naista muun muassa nimillä Ruusu ja Ruusu Raahappi, lateli käskyjä naisen omaisuuden käytöstä, omaisuuden testamenttaamisesta ja jopa naisen liikkumisvapaudesta ja ajankäytöstä.

      Kanteen mukaan jumalana esiintynyt mies kertoi kuinka poika eli Jeesus on "persaukinen" ja tarvitsee naiselta heti rahaa suunnitelmiaan varten – ja nainen sitä hänelle antaisi.

      Mies puhui nauhoitteilla "Jumalan rahastosta", jonne hän ohjaisi naisen varat.

      Omaisten mukaan mies perheineen oli hyväksikäyttänyt naisen pelkoa ja yksinäisyydentunnetta, jotta hänet saatiin alistumaan miehen määräyksiin aivopesunkaltaisin menetelmin.

      Tallenteilta ilmeni myös uhkauksia, joita "linnan" eli kultin jättämisestä, epäilemisestä tai hylkäämisestä seuraisi. Ohjeistuksen mukaan kultti tuli pitää salassa ulkopuolisilta, ja niin nainen tekikin.

      Nainen oli oikeusasiakirjan mukaan ilmaissut useille tutuilleen, että tahtoisi irtaantua perheen otteesta ja vaikutusvallasta. Hän pelkäsi, että mies piilottaisi hänen unilääkkeensä, jotta hänen vastustuskykynsä nujerrettaisiin ja hän joutuisi psykoosiin.

      Peloistaan nainen avautui myös päiväkirjamerkinnöissään. Sivut täyttyivät pahan olon ja ahdingon kuvauksista. Lääkäreille hän oli kertonut olleensa pakotettuna mukana miehen teknologia-alan firman hallituksessa, vaikkei kyennyt enää hoitamaan edes oman firmansa asioita.

      Miehen firma on yrityspalvelutietojen mukaan edelleen pystyssä ja aktiivinen.

      – Minua yritetään koeponnistaa, kiusata tuntikaupalla, että voiko sinut jättää yksin, nainen oli kirjoittanut päiväkirjaansa.

      – Pelko täysin käsittämättömistä ja milloin vain tulevista laskuista, jotka ovat tosi-isoja. On vain kyselemättä pakko maksaa. Lainataan rahaa ja rahoja ei makseta takaisin.

      Nainen oli ennen kuolemaan kertonut työkavereilleen, että häntä oli valvotettu. Muutamaa päivää myöhemmin hän oli allekirjoittanut testamentin, jossa hänen koko omaisuutensa siirtyi kulttiperheen hallintaan. Allekirjoitustilaisuudessa oli mukana perheenisä.

      Testamentissa miehelle oli määrätty 140 000 euroa käteistä rahaa. Perukirjassa koko jäämistön arvoksi oli laskettu 1,4 miljoonaa euroa. Vastaajat vetosivat saavansa tästä omaisuudesta vain noin kymmenisen prosenttia ja loppu olisi mennyt säätiön alaisuuteen, ei heidän hyväkseen.

      Naisen kotoa löytyneiden saarnatallenteiden mies väitti olleen performanssiesityksiä, joilla ei ollut mitään tekemistä naisen testamentin kanssa. Ruumisarkussa makuuttaminen puolestaan liittyi miehen mukaan vuonna 2006 naisen yrityksen tiloissa pidettyyn valokuvanäyttelyyn.

      Käräjäoikeus toteaa tuomiolauselmassaan, ettei oikeudelle pääsääntöisesti syntynyt epäilystä todistajakertomuksien uskottavuudesta. Lisäksi käräjäoikeus katsoi miehen vaikuttaneen naisen testamenttaustahtoon, vähintäänkin taivutelleen häntä tiettyyn päätökseen ja pyrkineen hyötymään naisen varallisuudesta.

      Oikeus katsoi, että nainen oli kustantanut perheen elämään ja uskonut miehen profetiaan. Testamentti liitteineen julistettiin pätemättömäksi.

      Vastapuoli eli mies läheisineen joutuu korvaamaan lähes 40 000 euroa naisen omaisten asianajokuluja.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hamaraa-kulttia-johtanut-perheenisa-makuutti-uhriaan-ruumisarkussa-ja-painosti-jumalan-rahastolla-kauheudet-paljastuivat-vasta-yrittajanaisen-kuoltua/8161606

    • Anonyymi

      Juha Ruohosen kultista on tehty jo erittäin paljastava dokumentti:

      https://youtu.be/7b1gmfSfs8E

      Dokkari toi esille kammottavia asioita Ruohosen teoista.

    • Anonyymi

      Miesten saarnaama naisten alistuminen johtaisi juuri siihen että Ruohosen toiminta lisääntyisi.

      • Anonyymi

        Ei välttämättä. Naisen alistuminen ei tarkoita sitä, mitä Ruohonen teetti naiselle. Ruohosen kultti käytti hyväkseen heikkoa naista eikä noudattanut Raamatun sääntöjä.

    • Anonyymi

      Löytyykö Juha Ruohosesta kuvaa jostakin...? Linkkiä..?

      • Anonyymi

        Tässä on kuva Juha Ruohosesta samalla, kun hän profetoi tunteisiin vetoavalla äänellä ja kiivailulla. Ruohonen esiintyy tässä Jumalana, joka Ruohosen suusta sanoo, että poika on persaukinen, joten hän tarvitsee Elisan rahat. Kyseessä ei ole kuitenkaan Jumalan ääni vaan väärä profetia. Kuuntele nauha.

        https://youtu.be/7b1gmfSfs8E?t=1081

        Ruohonen liikkuu ilmeisesti Turun, Kaarinan, Piikkiön ja Paraisten äärikarismaattisissa helluntailaisissa piireissä. Elisa oli kotoisin Lohjalta, joka omisti Kasvihuoneilmiö-nimisen firman, joka tuotti hyvin.

        Pojalla profetia tarkoittaa Jeesusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Firma sai 4000 euroa kuussa tuloa Elisa Palosen Kasvihuoneilmiö-yristyksestä valeleskujen kautta. Tämän lisäksi Elisa Paloselta otetiin lainoja ilman takaisinmaksua ja muuta rahaa koko ajan. Elisa Palosen henkivakuutusten edusaajat muutettiin Juha Ruohosen lasten nimiin. Elisa Palosen kuoleman jälkeen vakuutussummat nostettiin heti pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä on kuva Juha Ruohosesta samalla, kun hän profetoi tunteisiin vetoavalla äänellä ja kiivailulla. Ruohonen esiintyy tässä Jumalana, joka Ruohosen suusta sanoo, että poika on persaukinen, joten hän tarvitsee Elisan rahat. Kyseessä ei ole kuitenkaan Jumalan ääni vaan väärä profetia. Kuuntele nauha.

        https://youtu.be/7b1gmfSfs8E?t=1081

        Ruohonen liikkuu ilmeisesti Turun, Kaarinan, Piikkiön ja Paraisten äärikarismaattisissa helluntailaisissa piireissä. Elisa oli kotoisin Lohjalta, joka omisti Kasvihuoneilmiö-nimisen firman, joka tuotti hyvin.

        no niin johan se tuli sieltä hellunaikytköskin tavalliseen tapaan !

        odottelinkin jo missä se viipyy näiden sepittäjien tuottamana.

        tuollasta sopottajaa ei ikinä mikään helluntai hyväksy seurakuntiinsa, se nyt on satavarmaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no niin johan se tuli sieltä hellunaikytköskin tavalliseen tapaan !

        odottelinkin jo missä se viipyy näiden sepittäjien tuottamana.

        tuollasta sopottajaa ei ikinä mikään helluntai hyväksy seurakuntiinsa, se nyt on satavarmaa.

        Jostain syystä helluntaiseurakunnista putkahtaa koko ajan tällaisia saarnaajia esille.

        Patrick Tiaisenkin piti olla niiiin Jumalan mies, mutta ei ollut. Monet helluntaiseurakunnat kutsuivat Tiaista saarnaamaan ja loukkaantuivat, jos joku sanoi Tiaisen olevan eksyttäjä. Helluntailainen Timo Närhi kritisoi kovilla sanoilla Tiaisen arvostelijoita TV7:ssa. En ole kuullut, että Närhi olisi tunnustanut, ettei hän tiedä uskonkysymyksistä mitään. Tiaisen jäätyä kiinni Helsingin Saalemin johtaja Mika Yrjölä puolusti Tiaista. Yrjölä mokasi itsensä oikein kunnolla.

        Jotenkin nämä Jeesuksen sanat istuvat niin hyvin helluntailaisiin:

        Matt 7:15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
        16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
        17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
        18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
        19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
        20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
        21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Ei näissä hellareissa ole yhtäkään Jumalan miestä,ei myöskään näissä,"totuudessa" vaeltavissa.Mitä vielä paljastuu näistäkin veijareista.

    • Anonyymi

      Saakohan nuo nyt jonkin mitalin noista tempuistaan vai toteutuuko oikeus oikeasti !!?

      • Anonyymi

        Turun poliisi ei suostunut tutkimaan Juha Ruohosen tekoja, koska he puolustivat yksityisesti Ruohosta.

        Lakimies Jaana Kavonius on ollut tiukkana poliisin kanssa ja tehnyt jotain prosesseja heidän takia. Kavonius on arvostellut Turun poliisilaitosta todella kovilla sanoilla. Tässä on Kavonuksen haastattelu: https://youtu.be/6Im19kq5mW4

        Nyt hänellä on paljon paremmat mahdollisuudet ajaa prosesseja poliisilaitosta vastaan, kun hän voitti kanteensa käräjäoikeudessa ja näyttö vaikuttaa vahvalta. Uskon, että Ruohosesta käynnistyy uudelleen poliisitutkinta ja Turun poliisilaitoksen kaksi poliisia joutuvat joko oikeuskanslerin tai sisäisen tarkastuksen tutkittaviksi ja edesvastuuseen.

        Tässä lakimies Kavonius kertoo kahden poliisin Sulkon ja Kukon laiminlyönneistä ja tahallisista teoista:

        https://youtu.be/6Im19kq5mW4?t=2440

    • Anonyymi

      Tietääkö joku, onko Juha Ruohonen samaa porukkaa Pekka Heikkilän kanssa, joka on Haraisten kodin johtaja ja vapaamuurarien kristillisen järjestön johtokunnan jäsen?

      Haraisten kodista kuulee aivan kauheita asioita. Haraisten kodissa profetoitiin pojan kuolevan ulkomaanmatkalla, mutta poika tuli terveenä takaisin. Väärälle profetialle yritettiin antaa sellainen meriselitys, että kun he rukoilivat pojan puolesta, niin ei sitten kuollutkaan. Ja höpön pöpö. Väärä profetia.

      UUT_
      17.11.2017 12:50

      "Olen kuullut tuosta Haraisten kodista, jossa Merikakin kävi. Se on äärikarismaattinen lahko jossa ennustetaan ja profetioidaan vaikka mitä. Eräälle ystävällenikin ennustettiin että hänen poikansa joutuu ulkomaanmatkalla onnettomuuteen ja kuolee. Sitten alettiin rukouskampanja jossa rukoiltiin pojan puolesta ja tulihan tämä terveenä kotiin. Katsottiin että se oli heidän rukouksensa ansiota. Jos tuosta ei sekoa niin ei mistään. Rahaa tietenkin kerätään näille rukoilijoille roppa kaupalla. Mikäli haluaa pitää mielenterveytensä kannattaa pysyä kaukana kyseisestä paikasta."

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15073690/torkeaa-tyosyrjintaa-kirkossa#comment-91856825

      • Anonyymi

        Oiva Salli on ollut Haraisten kodin hallituksessa ja muistaakseni jopa puheenjohtaja. Kannattaa lukea tämä järkyttävä todistus siitä, mitä Oiva Salli oli tehnyt kummipoikansa vanhemmille:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15411899/oiva-salli-mika-miehiaan#comment-99333569

        Jopa Oivakin lähti pois Haraisten kodista, koska siellä alkoi olla hänekin mielestä todella kummallisia asioita. P. Heikkilää kannattaa varoa.

    • Anonyymi

      Suomi24 profetiat sivulla on näkynyt parisen kuukautta
      aloituksia, joissa selkeästi on esillä - mikä?

      Jumalan puuttuminen sairaisiin profetioihin ja valheprofeettojen älyttömyyteen.

      Mm. Tukholman profetiasta on useita kriittisiä aloituksia.
      Omatekoiset "profeetat" - itse itsnsä korokkeelle nostaneet...
      ovat (nimeltään) tarkastelun alla!

      Profetoimiseen liittyviä aloituksia, muutama niistä

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16907854/miksi-jumala-kay-profeettojen-kimppuun

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16904854/profeetat-kuin-ketut-raunioissa

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16927185/valheen-henget-(profeettojen)-touhuissa

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Hes.22:27-28 Sen päämiehet siellä ovat niinkuin saalista raatelevat sudet: he vuodattavat verta, hukuttavat sieluja kiskoaksensa väärää voittoa. Sen profeetat valkaisevat heille kaiken kalkilla, kun näkevät petollisia näkyjä ja ennustelevat heille valheita sanoen: Näin sanoo Herra, Herra, vaikka Herra ei ole puhunut.

    • Anonyymi

      Kyllä on sairasta menoa.

    • Anonyymi

      Nyt Iltalehtikin uutisoi asiasta:

      Kun legendaarisen Kasvihuoneilmiön yrittäjä Elisa Palonen kuoli, salattu piina paljastui – sisko kertoo testamenttiriidasta ”profeettaa” vastaan

      Kun Kasvihuoneilmiö-tavaratalon luonut Elisa Palonen kuoli, hänen omaisilleen oli tiedossa järkytys. Vain kaksi päivää ennen kuolemaa laaditun testamentin mukaan Palonen halusi antaa merkittävän osan miljoonaomaisuudestaan miehelle, jonka uskoi puhuvan Jumalan suulla.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/267455d7-4b44-478f-afc1-6555db919d92

    • Anonyymi

      Videossa väärä profeetta Juha puhuu ensin kielillä ja sitten latelee jylisevällä äänellä vääriä profetioita Elisa "Ruusu Raahabille". Kielillä puhuminen ei olekaan pelastuksen merkki. Väärätkin profeetat osaavat puhua kielillä ja tehdä ihmeitä.

      "Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
      - Matteus 24:24

      "Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."
      - Mattteus 7:22,23

      https://youtu.be/nFogP3MbI04

    • Anonyymi

      Sadisti

    • Anonyymi

      Ompa tarinaa ja todisteet löytyy.

      • Anonyymi

        Siitä huolimatta poliisi ei suotunut tutkimaan. Nyt on käräjäoikeuden päätös ja omaisten lakimies käy Turun poliisilaitoksen päälle kuin yleinen syyttäjä. Ehkä nyt alkavat tutkia, etteivät joudu itse edesvastuuseen oikeuskanslerin syyteuhan alla.

        Turun johtavissa viroissa on paljon vapaamuurareja. Poliisiinkin on niitä pesiytynyt.

    • Anonyymi

      Miksi uskovat tukevat bisnestä. Esim Nokia missio toimi amerikkalaistyylisesti, bussilasteittain ihmiset menivät paikanpäälle, tulot kerättiin lahjoituksina ja kolehteina jne ja kun tuli alamäki, kannattajat käänsivät selkänsä ja vaihtoivat kohdetta, suuntausta jne. Toki työmies on esiintymiselläänkin palkkansa ansainnut ja sekinhän on kansalle huvia, on ihmisiä jotka haluavat olla esillä ja heillä ei ole pääsyä teatterikorkeaan tai bisnesguruksi esitelmöimään...mutta aina on avoinna seurakuntien ovet, kun on riittävästi karismaa.

      Aina on hyödyntäjiä ja uskonto on helppo väline...onko se oikein, ei tietenkään, mutta kyseinen tapaus tuskin on ainoa laatuaan...ihmiset ovat ahneita ja käyttävät valtaansa ja ovat jopa rikollisia toiminnassaan ja toisen kokevat syyllisyyttä pienistäkin erheistä...ja joillakin on valtaa olla ns synnittömiä rikollisia...sitä on uskonto.

      LS

      • Anonyymi

        "Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä."
        - 1 Tim 6:10

    • Anonyymi

      Ihmettelen kuinka Elisa suostui tuollaiseen alennustilaan...?! Kuitenkin älykäs liikenainen ! Oliko kenties jollain lailla sairas, ja eikö omaiset tosiaan voineet mitenkään puuttua asioihin?
      Ottaa nyt avioero jonkun "profeetan" käskystä, ja suostui kuuntelemaan noita hullun mielisairaan alistajan kuvottavia saarnoja, joiden ainoa tarkoitus näyttää olleen pumpata Elisalta rahaa !!!
      Nöyrästi vain kiittelee . Kauheaa millaista hyväksikäyttöä. Ei voi ymmärtää.

      • Anonyymi

        Monet helluntaiseurakunnissa käyvät naiset ovat hyvin herkkäuskoisia, joihin tekee vaikutuksen ihmeet ja profetiat. He eivät osaa koetella ja eivätkä käsitä, että helluntaiseurakunnissa on paljon vääriä profeettoja. Kun rakastuu valheeseen, saa mitä ansaitsee.

        1 Joh 4:1 Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.

        Matt 24:24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan.

        2 Tim 3:6 Nämä näet tunkeutuvat koteihin ja kietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten oikkujensa riepottelemia naisparkoja,
        7 jotka ovat aina alttiita uusille opetuksille mutta eivät voi koskaan päästä selville totuudesta.
        8 Niin kuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin tuollaiset villitsijät vastustavat totuutta. He ovat menettäneet järkensä, ja heidän uskonsa on kelvoton.

    • Anonyymi

      Omatekoiset profeetat, vallanhimoiset vallankäyttäjät osaava temput!
      Myös perheväkivallassa näkyy aina hirveä alistussuhde, naiset on peloteltu lähes kuoliaiksi.

      Mutta mistä näitä vihaprofeettoja oikein sikiää?
      Analyysiä tänään, tapetilla mm. Teuvo Suni ja Jari Tapio Pasanen (joka on varastanut itselleen Tukholman Profeetan tittelin!!)

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17003704/mista-naita--vihaprofeettoja--oikein-sikiaa

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      2Moos.32:33 Mutta Herra vastasi Moosekselle: Joka on tehnyt syntiä minua vastaan, sen minä pyyhin pois kirjastani. Ps.69:28-29 Lisää heille rikosta rikoksen päälle, ja sinun vanhurskauteesi he älkööt pääskö. Pyyhittäköön heidät pois elämän kirjasta, älköönkä heitä kirjoitettako vanhurskasten lukuun. Fil.4:3

    • Anonyymi

      Ps.139:7-8 Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä? Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. Job.22:12-14. 26:6-7.

      • Anonyymi
        UUSI

        Mitähän sinä näillä jakeilla haluat sanoa?

    • Anonyymi

      Miten tämä asia liittyy helluntaihin ?

    • Anonyymi

      Aam.9:2-3 Vaikka he tuonelaan murtautuisivat, sieltäkin minun käteni heidät tempaa. Vaikka he taivaaseen nousisivat, sieltäkin minä syöksen heidät alas. Vaikka he Karmelin laelle kätkeytyisivät, sieltäkin minä etsin ja tempaan heidät. Ja vaikka he meren pohjaan lymyäisivät minun silmieni edestä, sieltäkin minä käsken käärmeen heitä pistämän. Jes.27:1

      • Anonyymi

        Mitä tarkoitat noilla raamatunjakeilla?

        oletko joku arvontakoneautomaattiropotti!

    • Anonyymi
      UUSI

      Raamatunlause bingoilija : )

      😂 mihin tuo jae liittyy ?

    • Anonyymi
      UUSI

      Elisan sisar sanoo etteivät sukulaiset tienneet ruohosesta. NS profeetan toiminta on käsittämättömän väärää ja outoa kun tommonen voi kulkea vapaana. Vanhojen rikkaiden naisten rahan perään ollaan kovasti. Patmoksesta lähtien

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oho! Martina Aitolehti tuo Anne-äitinsä tv:seen: "Ei ole varmasti aina ollut helppoa olla mun äiti"

      Martina Aitolehden lapsuuden perhe on osittain tuttu julkisuudesta, mutta ehkä äiti vähiten. Nyt Anne-äiti nähdään tv:ssä yhdessä Martinan kanssa. Ma
      Kotimaiset julkkisjuorut
      196
      7349
    2. Eriksenin hypetys mennyt yli

      Jos huuhkajien pelaaja olisi saanut samanlaisen sairauskohtauksen häntä ei olisi kohdeltu yhtä hyvin. Kun kyse oli jumaloitujen pallosankarien pel
      Maailman menoa
      191
      6181
    3. Sofia haukkuu Martinaa

      Jaaha.. Nyt Sofia haukkuu Martinaa, että M on hänelle niin kamala. Ja jutun mukaan S aloitti kuvauksien aikana myös terapian, johon tietenkin myös kam
      Kotimaiset julkkisjuorut
      360
      3535
    4. Kauhea kuva Stefun instassa

      Onko itse piru sarvineen? Saa aikaan kylmiä väreitä.....
      Kotimaiset julkkisjuorut
      184
      3258
    5. Äänestysaktiivisuus oli vaalien suurin häviäjä - demokratia kärsii

      Äänestys­aktiivisuus oli vaalien suurin häviäjä: ”Alkaa olla demokratian kannalta kriisitasolla”, sanoo tutkija. https://www.hs.fi/politiikka/art-200
      Maailman menoa
      196
      2227
    Aihe