Putlerin valheet

Anonyymi

Puolan entinen ulkoministeri Radoslaw Sikorski syyttää Vladimir Putinia tosiasioiden vääristelystä. Hänen kommenttinsa on reaktio Saksassa aiemmin julkaistuun Putinin kirjoitukseen, jossa tämä esitti oman versionsa toisen maailmansodan kulusta sekä väitti Naton horjuttavan Euroopan vakautta ja Ukrainan vuoden 2014 vallankumouksen olleen Yhdysvaltojen juoni.

Toisin kuin Putin kirjoituksessaan jälleen kerran väittää, Venäjä ei Sikorskin mukaan ollut se osa Neuvostoliittoa, johon natsi-Saksan hyökkäys kesällä 1941 ensimmäisenä kohdistui.

– Se kohdistui aluksi Valko-Venäjän ja Ukrainan neuvostotasavaltojen alueille. Putin ei sanallakaan mainitse, että juuri valkovenäläiset ja ukrainalaiset kärsivät toisen maailmansodan raskaimmat menetykset – Valko-Venäjä peräti neljänneksen väestöstään, Radoslaw Sikorski sanoo saksalaislehti Die Zeitissa.

Myös Putinin väitettä, jonka mukaan puna-armeija pelasti Euroopan ja muun maailman natsien orjuudelta, Sikorski pitää historian vääristelynä.

– Puna-armeija kyllä taisteli Saksan asevoimia vastaan, mutta myös pakotti puoli maanosaa totalitaarisen hallinnon alle. Kolmannen valtakunnan luhistuttua rikokset ihmisyyttä vastaan, karkotukset ja massamurhat Euroopassa jatkuivat puna-armeijan suojeluksessa, hän toteaa.

Sikorski toimi Puolan puolustusministerinä 2005–2007 ja ulkoministerinä 2007–2014. Nykyisin hän edustaa maataan EPP-puolueen riveissä Euroopan parlamentissa.

Putinin väite siitä, että Nato olisi painostanut Keski- ja Itä-Euroopan maat liittymään jäsenikseen, on Sikorskin mukaan niin ikään katteeton.

– Maat liittyivät Natoon Venäjän niitä kohtaan esittämien jatkuvien uhkausten vuoksi. Kun olin Puolan ulkoministeri, meitä uhattiin kaiken aikaa Kaliningradiin sijoitetuilla ydinaseilla. Ottaen huomioon Venäjään liittyvän menneisyytemme, totta kai me halusimme liittyä Natoon – vapaiden demokratioiden liittokuntaan, Sikorski sanoo.

– Nato ei ”laajentunut” vaan hyväksyi meidät vastahakoisesti jäsenikseen, koska me ehdottomasti sitä tahdoimme, hän toteaa.

Ukrainan vallankumouksen leimaamista USA:n tuella tapahtuneeksi aseelliseksi vallankaappaukseksi tapahtumien aikaan itse Kiovassa vieraillut Sikorski pitää silkkana hölynpölynä. Aseita kyllä käytettiin, mutta rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan ja venäjämielisen presidentti Viktor Janukovytšin käskystä.

– Voin näyttää presidentti Putinille sen hautausmaan, jonne tapetut ukrainalaiset mielenosoittajat on haudattu. Hän voi sitten vastavuoroisesti näyttää minulle niiden turvallisuusjoukkojen sotilaiden hautausmaan, joiden hän väittää joutuneen mielenosoittajien tappamiksi. Ehkä presidentti Putin on alkanut uskoa omaan propagandaansa.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aloittaja levittää Sikorskiin vedoten USAn valheita

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. RIP. Tyksin sairaanhoitaja menehtyi.

      36 v perusterve Tyksin sairaanhoitaja menehtyi vähän toisen koronarokotteen saatuaan. Ruumiinavausraportti aika karsea. Sisko kertoo asiasta. Ilkkujil
      Maailman menoa
      509
      12334
    2. Pääministerin edustussänky?

      Helsinkiläisessä puusepänliikkeessä teetetty, tammesta tehty sänky, sängynpäädyt ja senkki ilman patjaa maksoivat 6 553 euroa. Kansliasta oli kerrott
      Maailman menoa
      416
      1739
    3. Millaisen siivun Stefun rahasta Sofia saa laukkuina ja vaatteina?

      Pitihän se arvata, että Stefu on saanut lisää rahaa kun on ”rakkautta” ilmassa ollut viime päivinä😄 https://www.seiska.fi/kotimaa/stefan-therman-nost
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1573
    4. Stefun ilme, kun Sofia huomaa Burberryn liikkeen

      Ihanasti Sofia ottanut instastoryynsa mukaan Stefun pelästyneen ilmeen. Taitaa miettiä, kuinka pitkään osingot riittävät…
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1079
    5. Nikokin nauraa Sofian ikävälle

      https://www.seiska.fi/kotimaa/niko-ranta-aho-sai-kuulla-sofia-belorfin-rajusta-piikittelysta-tvssa-paljonkertova-reaktio Mutta nainen ei vaan älyä hä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      957
    6. Sormus ostettu Tallinnasta?

      Tallinnassa käyty korukaupoilla (S&S). Jokohan sormus ostettu..
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      953
    7. Mikä voisi olla todennäköisin paikka

      Missä kohtaisimme sattumalta tällä viikolla? Milloin, päivällä, illalla?
      Ikävä
      79
      887
    8. Onko Maralla rahat loppu

      Elkö ole varaa ottaa remppamiestä vaan Pikkarainen joutuu maalaamaan. Vitsi mikä teatteri video taas. Vaimo katsoo kun mä maalaan. En kestä, mut ei mu
      Kotimaiset julkkisjuorut
      60
      884
    9. Nyt lahoilla korona kun piti tammerfesteille änkeä

      Otsikko kertoo kaiken oleellisen. Lahot ei välitä mistään mitään...
      Parkano
      12
      747
    Aihe