Muslimit raiskaa suomen naisia MUNAT POIS MUSLIMEILTA

Anonyymi

Seksiä vaadittiin uhkausten kera
Asunnolla tytöiltä oli vaadittu seksiä. Nuorempi miehistä oli oikeuden mukaan edellyttänyt tytöiltä, että 16-vuotiaan tulisi olla sukupuoliyhteydessä toisen miehen kanssa.

Vaatimusta oli käräjäoikeuden mukaan tehostettu sillä, että tytöt oli viety välillä autoajelulle ja uhattu jättää syrjäiselle tielle ilman puhelinta.

Lopulta kumpikin miehistä raiskasi tytöistä vanhemman, käräjäoikeus katsoi.

Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva syytekohta liittyi julkiseen selosteen mukaan siihen, että nuorempi mies oli ehdottanut 14-vuotiaalle tytölle seksiä ja suudellut tätä.

Lue myös: Parikymppinen mies raiskasi kaksi alaikäistä tyttöä törkeästi Seinäjoella – 6 vuotta vankeutta
Molemmille yli 2 vuoden tuomio
Käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1997 syntyneen Ali Qasim Abedin kolmen ja puolen vuoden mittaiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä raiskauksesta, yllytyksestä törkeään raiskaukseen sekä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Mies myös määrättiin maksamaan asianomistajille kärsimyskorvauksia yhteensä 7000 euroa siten, että valtaosa, 6000 euroa, menee raiskauksen uhrille. Lisäksi mies määrättiin yhteisvastuullisesti toisen kanssa maksamaan uhrille toiset 5000 euroa.

Vuonna 1988 syntynyt Raad Kamil Azeez tuomittiin törkeästä raiskauksesta 2 vuoden ja 4 kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Hänen maksettavakseen koituu oma osansa yllä mainitusta 5000 euron kärsimyskorvauksesta.

Tuomio ei ole lainvoimainen, eli siihen voi yrittää hakea muutosta hovioikeudesta. Miehistä vanhempi on ilmoittanut olevansa tyytymätön koko tuomioon. Käräjäoikeudessa kumpikin miehistä kiisti syytteet, mutta asianomistajien kertomuksia pidettiin uskottavina.

5

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onhan noita naisia, kiimaisian jotka menee muslujen luo.

      t: Jorma 30 cm

    • Anonyymi

      Kyllä se on naistenkin valinta, ettei yksin miehiä syyttää.

    • Anonyymi

      Vihreiden opetuslapsia.

    • Anonyymi

      Kyllä se vaan on raiskaajan "vika", ei suinkaan uhrin. Jos suomalaiset miehet raiskaisivat yhdenkään musliminaisen tai tytön siitä nousisi melkoinen äläkkä eikä suinkaan olisi yksittäistapaus, vaan femakot syyllistäisivät kaikki miehet.

      • Anonyymi

        pullukat hakee mustaa kyllä


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tokmanin johtaja avauti työntekijäpulasta

      Huuskosen mukaan Tokmannilla on ollut vaikeuksia löytää työvoimaa myymälöihin ja varastoihin, jonka seurauksena tavaratoimituksia on jouduttu jättämää
      Maailman menoa
      355
      9005
    2. Upeaa Martina ja Stefu!

      Onpa upeaa huomata, että ex-pariskunta pystyy juhlimaan yhdessä yhteisen tyttärensä synttäreitä! Ovat ilmeisesti aikuisia ihmisiä, jotka pystyvät haut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      279
      2557
    3. 118
      1433
    4. Oho! Iina Kuustonen ja Mikko Leppilampi "häähumussa", Mikko-isä kuittaa viiltävästi: "Totaalinen..."

      Iina Kuustonen on heittänyt hulvattoman idean Instagramissa. Tällä porukalla on kyllä sarkasmi hallussa! https://www.suomi24.fi/viihde/oho-iina-kuusto
      Kotimaiset julkkisjuorut
      2
      1327
    5. Hyvä olkoon sitten niin!

      Minä lopetan sussa roikkumisen ja kiellän ikuisesti kaikki tunteeni sua kohtaan. En tiedä kuka edes olet enää ja jos tulet juttelemaan niin käännän se
      Ikävä
      64
      855
    6. Poliisioperaatio kansanedustajan kotona

      Riikka Slunga-Poutsalon poika säilytti kovia huumeita ja myyntivälineitä äitinsä asunnossa. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a23dec18-05ef-4ab2-b
      Maailman menoa
      262
      835
    7. Etäisyys kaivattuusi ?

      Oma ihastukseni ( mies ) asuu 250 km päässä, menee autolla 3,5 tuntia ajaessa. Ikävä on koko ajan, nähdään yleensä viikonloppuisin. Miten lähellä/kauk
      Ikävä
      57
      834
    8. Syy miksi en kysele perääsi

      Johtuu siitä että olen ns. Kaikkiruokainen. Voin kyllä ottaa toisenkin naisen jos sinua ei kiinnosta olla mun kanssa. Odotan vain. Se on meinaan niin
      Tunteet
      80
      829
    9. Sohvaperunat starttaa! Tiesitkö tämän uusista perunoista? Kaksi ystäväpariskuntaa tulee pohjoisesta!

      Sohvaperunoiden uudet jaksot starttaavat ja tässä ovat uudet (ja vanhat) perunat! Löytyykö suosikkeja tai keitä olisit halunnut mukaan? https://www.su
      Sohvaperunat
      12
      782
    Aihe