Marinin hallitus aiheuttaa päänvaivaa tulevaisuudessa

Anonyymi

Meillä on yli 300.000 työtöntä, joista kolmannes, yli 100.000 on pitkäaikaistyötöntä. Marinin ja Haataisen toimet eivät sitä miksikään muuta. Eikö pitäisi toimia? Pitäisi! Miksi?

Hyvinvointi tulee työstä. Yritykset ja yrityksissä työssä olevat maksavat koko julkisen sektorin, sen palvelut ja palkat. Jos ihmiset eivät käy töissä, niin valtion tulot ovat liian alhaiset ylläpitämään suurta porukkaansa.

Velaksi ei voi elää. Marinin hallituksen 40 miljardin velanotto tulee vielä maksuun. Sinä ja minä, jokainen meistä tulee tämän maksamaan tavalla tai toisella. Valitettavasti näistä tämän pääivän juhlista, jotka on velalla maksettu, tulee helvetinmoinen darra!

Palkkoja pitäisi laskea, niin tekemätön työ tulisi tehtyä. Miten palkkaa voidaan laskea, ettei se haittaa? Siten, että samalla lasketaan tuloveroa, että jää käteen sama kuin aikaisemmin. Netto on se, mikä merkitsee, ei brutto. Palkkojen laskeminen lisäisi yritysten kilpailukykyä. mikä lisää työpaikkoja. Työllisyyden kasvu lisää valtion tuloja, yksityistalouden tuloja, jolloin tuloerot pienenevät ja leipäjonot lyhenevät. Kaikki lähtee palkkojen alentamisesta. Päinvastainen lisää ongelmia.

https://www.talouselama.fi/uutiset/te/8fa13c3a-f541-4e33-a8d0-6b1fe7315b7c?utm_medium=Social&utm_source=Facebook&fbclid=IwAR1xdsFCqGXsjCH6Zw5IywJ4hzP5U0j9sA37uxYH4K8LNqoJPYqalJzNAek#Echobox=1633151006

5

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinä maksat
      Suomen Perustan tutkijan Samuli Salmisen kirjoittamassa, tänään julkaistussa Suomen Perustan analyysissä Kuinka kalliiksi 1 000 Afganistanista otettavaa humanitaarista maahanmuuttajaa tulee? käydään päätöksenteon tueksi läpi esimerkinomaisesti se, mitä Afganistanista otettavat humanitaariset maahanmuuttajat todellisuudessa maksavat suomalaiselle yhteiskunnalle.

      https://www.suomenuutiset.fi/hallituksen-hyvesignaloinnista-uusi-jattilasku-tuhannesta-afganistanilaisesta-maahanmuuttajasta-suomen-veronmaksajille-jopa-puolen-miljardin-euron-kustannukset/

    • Anonyymi

      Järkyttävää menoa, hallituksen muijat juo shampanjaa tivolin vuoristoradassa.

    • Anonyymi

      Mutta pääasia on ilmeisesti monelle se, että maahamuuttajat ajavat oman kansan ohi monessa asiassa.

    • Anonyymi

      40 miljardin velka ei ole naurun asia. Se pitää maksaa pois. Yksi prosentti korkoa lisää tietäisi 400 miljoonan euron laskua vuodessa.

      Talouden tasapaino löytyy talouskurista ja korkeasta työllisyydestä. Talouskuri on Marinin hallitukselle vieras käsite, samoin työllisyyden hoito. Huono yhdistelmä. Miten tästä päästään eteenpäin. Populismi ja ideologinen skeida ei meitä elätä.

    • Anonyymi

      Harmien aiheuttajat löytyvät jostain muualta kuin hallituksesta...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tänään kerrottiin 1 732 uudesta koronavirustartunnasta

      "Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden yhteismäärä on noussut perjantaista kymmenellä ihmisellä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Suomessa
      Maailman menoa
      421
      6302
    2. Pohjanoteeraus tuotannolta

      Juuri, kun kaikki luisti hyvin tuotannon suunnasta, niin sitten tuli tämä huti, että Minna, mitääntuottamaton, hihittelevä puutarhatonttu otettiin tak
      Big Brother
      74
      5488
    3. TTK-tippuja Sita Salminen sai poikkeuksellista palautetta Mikko Leppilammelta: "Tiedättehän te..."

      Mikko Leppilampi oli todellakin tilanteen tasalla suorassa TTK-lähetyksessä. Tsemppiä Sita Salminen, tanssit todella upeasti ja olisit ansainnut jatko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      4341
    4. Soffiko ei lähtenyt Dubaihin?

      Miten malttoi jäädä Suomen syksyyn kun puoliso lähti lämpöön 🤔
      Kotimaiset julkkisjuorut
      177
      3270
    5. Rokotevastaiset julistivat sodan Suomelle

      https://www.verkkouutiset.fi/hs-raju-viestitulva-kansanedustajille-se-on-sota-nyt/ "Se on sota nyt!" Rokotevastainen äärioikeisto on julistanut Suome
      Maailman menoa
      451
      2548
    6. Menetit elämäsi rakkauden

      Miltä se mahtaakaan tuntua?
      Ikävä
      117
      2203
    7. Sidottu ja rajusti pahoinpidelty mies löytyi ulkovarastosta Outokummussa

      Kaikenlaisia hulluja sitä on Outokummussakin, vaikka se asia ei ole mitenkään uusi tieto. Poliisi teki järkyttävän löydön: Sidottu ja rajusti pahoinp
      Outokumpu
      41
      1984
    8. Sanna Marinin boomer-päivitys sai somen kuumaksi.

      Sanna Marinin boomer-päivitys sai somen kuumaksi – näin poliitikot reagoivat: ”Pilkkaa sodan jälkeisiä sukupolvia” Pääministeri Sanna Marin julkaisi
      Pori
      274
      1845
    Aihe