Anja Grönforsin profetia Suomelle

Anja Grönforsin profetia Suomelle

Minun vihani kiivaus on noussut sinua kohtaan Suomi. Sinun johtajasi ja kirkkosi ovat yhdessä hyljänneet Minut ja kääntäneet selkänsä Minulle. Heidän epäpyhä liittonsa on savu Minun sieraimissani ja sen löyhkä on tullut Minun kasvojeni eteen enkä voi sitä enää sietää. Teidän syntinne malja on täyttynyt ääriään myöten. Olette paaduttaneet itsenne ettekä tahdo kuunnella Minua.

Koska et kuuntele Minua sinä Minun nimeäni kantava kirkko, niin en Minäkään enää sinua kuuntele. Mene pois Minun kasvojeni edestä. Minä teen sinut halveksutuksi ja pilkatuksi tämän kansan silmissä, ja he tulevat nauramaan sinulle.

Koska kirkkosi ja maasi johtajat ovat kääntäneet selkänsä Minulle, niin Minä myös käännän selkäni heille. Tulen ottamaan siunaukseni maastasi pois. Kansanne johtajat tulevat tekemään tyhmiä ja järjettömiä päätöksiä, sillä heillä ei enää tule olemaan viisautta. Minä annan tulla puutteen kansanne ylle, ja sen te tulette tulevina aikoina näkemään.

Tulen myös kurittamaan kansanne johtajia, niin että he häpeillen tulevat pakenemaan julkisuutta, kun heidän tyhmien päätöksiensä seuraukset tulevat paljastumaan kansalle. Häpeä tulee lankeamaan kirkkonne ja maanne johtajien ylle, ja kansa tulee nousemaan heitä molempia vastaan. Kansa tulee syyttämään heitä ahdingostaan, joka tulee kohtaamaan maatanne.

Tämän kaiken keskellä Minä annan herätyksen tulen syttyä maahanne. Ensin se on pieni kuin kynttilän liekki, mutta kohta se tulee laajenemaan voimalla maanne joka puolelle. Minä tulen siirtämään syrjään heidän tehtävistään monet näkyvällä paikalla olleet työni tekijät heidän ylpeytensä tähden. Tulen nostamaan tuntemattomuudesta nöyriä miehiäni ja naisiani, jotka eivät tahdo tallettaa itselleen rahaa eikä kunniaa. Tulen ottamaan heidät voimalliseen käyttööni, ja he tulevat antamaan Minulle kunnian siitä, mitä tulen tekemään heidän kauttansa.

Jotka tulevat silloin kääntymään Minun puoleeni, heidän puoleensa tulen myös Minä kääntymään. Heidän ei enää tarvitse seisoa minun selkäni takana, vaan he saavat olla Minun kasvojeni edessä.

Sinä minun kansani, älä pelkää tuota tulevaa ahdinkoa, sillä sen kautta minä siunaan kansaanne, niin että monet tulevat Minun luokseni silloin. Omistani tulen pitämään huolen tuon ajan keskellä, sillä omani ovat aina Minun kasvojeni edessä enkä minä hylkää milloinkaan omiani.

Valvokaa, rukoilkaa ja valmistautukaa tuota tulevaa aikaa varten. Laittakaa lamppunne kuntoon ja ottakaa öljyä astioihinne ja virittäkää lamppunne palaviksi, jotta voisitte levittää evankeliumin valoa tuossa tulevassa ajassa.

Kun tämä kaikki tulee maatanne kohtaamaan, niin silloin te muistatte, että minä ilmoitin nämä teille jo edeltä.

JOLLA ON KORVA, SE KUULKOON!

2

1107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tänään?! Kiitos YHWH! Totisesti, Tule!

    • Anonyymi

      Hei Jouko, miksi juuri Anja olisi oikeassa? Se että ehkä pidät Anjan profetiasta, ei tee sitä todeksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe