"Venäjä häviää tämän sodan" - Satoja hyökkääjän sotilaita karkasi kotiin

Anonyymi

Venäjän asevoimiin värvätyt kertovat ääninauhalla Etelä-Ossetian presidentille rintaman kauhuista.

– Se mitä niiden 11 päivän aikana tapahtui – en toivoisi sitä edes viholliselleni, eteläossetialainen sotilas lataa Mediazonan hankkimalla ääninauhalla.

Puhuja on eräs noin kolmestasadasta Ukrainan rintamalta kotiin karanneesta Venäjän asevoimiin värvätystä taistelijasta. Äänite on Etelä-Ossetian ”presidentin” Anatoli Bibilovin ja kotiin palanneiden sotilaiden välisestä tapaamisesta.

Siinä sotilaat kertovat kaoottisesta tilanteesta rintamalla ja ennustavat Venäjän häviävän presidentti Vladimir Putinin helmikuun 24. päivänä aloittaman hyökkäyssodan.

Nauhalla presidentti yrittää perustella sotaa ja ojentaa tilanteesta valittavia joukkoja. Sotilaat vääntävät kuitenkin vastaan ja kertovat kaluston ja aseiden huonosta kunnosta ja suoranaisesta varustepulasta. Heidän mukaansa johto ja viestintä eivät myöskään toimineet. Väijytykset olivat jatkuvia.

– Mitään suuntaa ei annettu. Tarkka-ampujat tulittivat. Meille valehdeltiin alusta alkaen. Papereissa oli sijoituspaikka, mutta saavuimme aivan eri kohteeseen. Paikka, johon meidän piti tulla oli 800 kilometrin päässä sieltä, minne meidät tuotiin, eräs sotilas tilittää.

Toinen kertoo nauhalla tykistön ampuneen taistelussa yli kaksi kilometriä ohi maalista, mutta upseereita ei kiinnostanut, eikä sotilaiden valituksia kuunneltu.

– Mitään johtoa ei ollut. Upseerit eivät tienneet mitä tehdä.

Sotilas jatkaa, että 99 prosenttia varusteista ei toiminut.

– Me varoitimme, että ajoneuvomme eivät toimi ja että meitä ei pidä lähettää sinne. Toisesta komppaniasta kerrottiin, etteivät heidän aseensa toimineet. Heitä käskettiin, että ”menkää noin”.

Hänen mukaansa Venäjän sodanjohdolla ei ollut valmisteltuja vetäytymisreittejä tai varasuunnitelmia.

Mediazonan artikkelin mukaan sotilaat huutavat välillä nauhalla toistensa päälle. Eräs sotilas vaatii presidentti Bibilovia auttamaan yhä sairaalassa olevia haavoittuneita.

– Toverimme on sairaalassa Donetskissa [Itä-Ukrainassa]. Soitimme hänelle. Hän kertoi, että haavat sidottiin ensimmäisenä päivänä, mutta sirpaleet ovat yhä sisällä. Hän kertoo kätensä olevan pahasti turvoksissa ja että kukaan ei tee mitään eivätkä lääkärit käy. Hän on ollut siellä jo viisi päivää ja lääkärit pyytävät rahaa.

”Venäjä häviää”

Presidentti yrittää välillä rauhoitella sotilaita ja muun muassa toteaa, ettei sotia aina voiteta teknologialla.

– Täällä on heitä, jotka sotivat vuonna 2008, eikä heillä ollut varusteita, Anatoli Bibilov selittää.

Johtaja sanoo sotilaille, että Etelä-Ossetia ”loppuu” ensimmäisenä, ”jos Venäjä kaatuu”. Hänen mukaansa Ukrainassa taistelevat puolustavat Etelä-Ossetiaa.

Liki 20 vuotta palvellut sotilas pyytää nauhalla seuraavaksi puheenvuoron ja ryöpyttää ankarasti sodan puutteellista johtamista ja olemattomia viestiyhteyksiä Ukrainassa.

Taistelukentän tilannekuva vaikuttaa lisäksi olleen äärimmäisen huono.

– Luulimme vihollisen olevan edessä, mutta he olivatkin sivustoilla. He alkoivat tulittaa meitä sivustoista, hän selvittää.

Sotilaan mukaan eteläossetialaiset lähtivät Ukrainasta, koska he eivät halunneet olla ”tykinruokaa” ja ”taistella ritsoilla tankkeja vastaan”.

Anatoli Bibilov sanoo väliin, että sotilaiden olisi pitänyt odottaa hänen vierailuaan rintamalle.

Lopulta presidentti kysyy, uskovatko sotilaat, että Venäjä häviää sodan.

– Kyllä. Uskomme, että he häviävät, ääni kajauttaa, ja laukaisee keskustelun salissa.

Mediazonan tietojen mukaan noin kolmannes karkureista on saanut palata tehtäviinsä asevoimissa ja osaa ollaan jo lähettämässä takaisin Ukrainaan. Parisenkymmentä palveluksesta erotettua sotilasta on puolestaan haastanut potkunsa oikeudessa.

Verkkouutiset kertoi eteläossetialaisen sotilasjoukon pakenemisesta maaliskuun lopussa tässä jutussa. Jo tuolloin alkoi käydä ilmi, että Venäjä kärsii miespulasta Ukrainassa. Vajetta on pyritty paikkaamaan värväämällä sotilaita Venäjän käytännössä hallitsemista Georgiasta vuoden 2008 sodan jälkeen yksipuolisesti itsenäistyneistä Etelä-Ossetiasta ja Abhasiasta.

https://www.verkkouutiset.fi/a/venaja-haviaa-taman-sodan-satoja-hyokkaajan-sotilaita-karkasi-kotiin/

50

349

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      r......ä häviää

      • Anonyymi

        👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍


    • Anonyymi

      Tuollaiset niskuroijat olisi Stalinin aikaan saaneet niskalaukauksen.

      Nyt eletään onneksi toisenlaista aikaa !
      Valitettavasti Putin ei ole sitä huomannut ja venäjän kansa saa siitä kärsiä vielä pitkään.
      - ei ne ole oppineet

      • Anonyymi

        Nykyään korkean tason niskuroijat kuolevat onnettomuuksissa. Stalinin aikaan ihan avoimesti teloitettiin lähes koko hallintokoneisto


    • Anonyymi

      Hyvin suuniteltu on puoliksi tehty ja tuohan kuulostaa siltä että Venäjän erikoisoperaatio Ukrainassa jatkuu pilkuntarkasti tehtyjen suunnitelmien mukaisesti. Eikö vain kuulostakin?
      Kun mitään muita ohjeita ei annettu kuin että miehittäkää Ukraina ja pitäkää kypärä päässä jottei kukkapuskat satuta, niin noin hyvin kävi.

    • Anonyymi

      Kohta on Venäjällä suojavyöhyke Ukrainan rajalla. Samoin käy kuin talvisodassa 1939. Ukrainan olisi kannattanut neuvotella. Olisi vältetty paljon ihmishenkiä.

      • Anonyymi

        Ukrainaako syytät Venäjän hyökkäyksestä?
        Ei, kyllä se on vain ja ainoastaan Venäjä, joka on syyllinen ja jo yli 8 vuotta Ukrainassa sotinut ja miehittänyt sodan aiheuttaja.

        Ukraina tietysti puolustautuu, se on selvää. Niinhän teki Suomikin talvisodassa. Puolustautuja ei ole sotaan syyllinen


      • Anonyymi

        Eli itsenäisyys säilyy.


      • Anonyymi

        Putin oli päättänyt hyökkäyksestä jo kauan sitten. Ainoa keino Ukrainalle välttää sota olisi ollut ehdoton antautuminen.
        Nyt Ukraina taistelee ja antaa ryssälle pataan. Se on Suomenkin kannalta paras mahdollinen ratkaisu. Ryssän armeijalta menee vuosi korjata tappiot, joita sota sille tuottaa.

        Putinin Venäjä on yksin vastuussa jokaisesta kuolonuhrista.


      • Anonyymi

        r.....ä häviää hyökkäyssotansa


      • Anonyymi

        Voi olla, mutta sekin muuttuu paskaksi Venäjän surkastuessa Pohjois-Korean malliin.


      • Anonyymi

        Mistä neuvotella, oman maan luovuttamisesta.
        Älkää nyt ryssän pohmosia puhukoon.
        Nyt ryssä poljetaan maanrakoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainaako syytät Venäjän hyökkäyksestä?
        Ei, kyllä se on vain ja ainoastaan Venäjä, joka on syyllinen ja jo yli 8 vuotta Ukrainassa sotinut ja miehittänyt sodan aiheuttaja.

        Ukraina tietysti puolustautuu, se on selvää. Niinhän teki Suomikin talvisodassa. Puolustautuja ei ole sotaan syyllinen

        Natoa pitää syyttää tästä sodasta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natoa pitää syyttää tästä sodasta

        Voihan sitä syyttää vaikka joulupukkia kun ei antanut Putinille Neuvostoliittoa takaisin


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Osseetit, burjaanit, tsetseenit taistelemassa Venäjän joukoissa... Hekin menneet rahan takia. Heille maksetaan hyvin, eikä omassa maassa ole töitä. Lisäansioita saa varastamalla puhelimia, tietokoneita, vessanpyttyjä, rahaa, koruja, ruokaa. Pervot voivat toteuttaa perversioitaan raiskaamalla nuoria ja lapsia, sekä poikia että tyttöjä.

    • Anonyymi

      Pienet miesmäärät karanneina tai kaatuneina eivät ole koskaan Venäjällä merkinneet mitään . Luvut pitää olla puolenmiljoonan tietämillä että Kremlissä regoidaan .

      • Anonyymi

        Miljoonaan tässä tähdätään juhannukseksi, sanoivat ukrainalaiset sotilaat.
        Ja mukava olisi löytää lapsille joululahjaksi SU-57 Kiovan torille arpajaisiin tai helpompi olisi kantaa sellainen vanerinen sakkimatti.
        Mutta niitä ei ole tehty kuin 1 niin se on vaikeaa.


      • Anonyymi

        Ovat ne pienet määrät silti mainehaitta. Lisäksi Venäjän valheisiin perustuvassa tavassa käydä tätä hyökkäyssotaansa, piilee heikkous. Kun Venäjällä ei olla julistettu sotatilaa ja liikekannallepanoa, sopimussotilaat voivat kieltäytyä jatkamasta sopimuksiaan, eikä lain mukaan ketään voida pakkovärvätä. Voimassaolevaa sopimusta vastaan toimiminen tietysti johtaa oikeustoimiin, ja tämä hankaloittaa Ukrainassa jo sotimassa käyneiden, mutta kieltäytymishalukkaiden elämää jatkossa, mikäli todella eivät suostu jatkamaan sotimista sopimuksen ollessa vielä voimassa. Venäjän voi olla pakko julistaa osittainen liikekannallepano, että se saa väkisin porukkaa riviin. Tämä on tietysti noloa, että kun piti vain olla parin päivän "erikoisoperaatio", niin kohta pitää julistaa todeksi se täyssota, mitä tosissaan ollaan alivoimalla lähdetty jo käymään.


    • Anonyymi

      Venäjä romahtaa.

      • Anonyymi

        Koko haiseva maa


    • Anonyymi

      r.....n mielisen mielestä kaikki menee miten pitää :D

    • Anonyymi

      r........n häviää hyökkäyssotansa

    • Anonyymi

      Kaikkialla maailmassa sotilas karkurit ovat alinta paskaa. Ymmärrystä ei tule muilta kuin vastustajalta. :)

      Rauhan aikana ne vapautetaan, mutta sota-aikana ainakin Suomessa sotilaskarkurit ammutaan keskitysleireillä raa'an kidutuksen jälkeen.

      • Anonyymi

        Täyttä sontaa levität, Suomi ei ole venäjä.

        Venäjällä kaikki pakenevat venäläissotilaat ammutaan, mikään ei ole muutunut venäjällä sitten toisen maailmansodan, jopa raiskaukset ja ryöstely jatkuvat kuten historiassa.


      • Anonyymi

        Puhut varmaan teistä sika.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhut varmaan teistä sika.

        Tiet on Suomessa hyvässä kunnossa.

        Venäjän sotilaat ryöstävät pesukoneita ja muita kodinkoneita, joukkoraiskaavat, tappavat ja murhaavat Ukrainalaisia Ukrainan maaperällä, se on julmaa natsifasistisotaa mitä venäjä käy naapurimaassaan.


      • Anonyymi

        Venäjällä Putin varastaa näiltä heidän varastamansa pesukoneet.


    • Anonyymi

      Karkurin osa ei ole häävi perunakellarissa. :)

    • Anonyymi

      r.......t häviää hyökkäyssotansa

    • Anonyymi

      Venäjän "karanneet" sotilaat ovat Ukrainan vankeina.

      • Anonyymi

        Parempi sielläkin,kuin Venäjällä.


    • Anonyymi

      Tiltu, miksi muka eteläossetialaiset olisi lojaaleja putinille?

      Voisit sinäkin siellä Tiltulassa tehdä viisaat päätelmät tilanteesta ja tulla kotiin.

    • Anonyymi

      Jorma Jaakkola kertoo presidentti Koiviston käynnistämän Operaatio PAXin salaisista asiakirjoista kotisivullaan. Jaakkola korostaa, ettei hän ole Venäjää myötäilevä, vaan huolestunut siitä, että Venäjän hyökkäyskynnys Suomeen katoaa Nato-jäsenyydessä eli Pariisin rauhansopimukseen sisältyvän liittoutumiskiellon rikkomisen seurauksena.

      • Anonyymi

        Päättäjiä ja median edustajia Jaakkola on informoinut itse, joten hän toivoo kotisivunsa jakamista ihan tavallisille kansalaisille. Jaakkola korostaa, että tekstejä ei saa jaettaessa muuttaa ja lähteeksi on mainittava Jaakkolan kotisivun osoite.

        Tekstit ei ole Jaakkolan mielipidettä vaan dokumentteja: Sopimusten juridiikkaa sekä presidentti Mauno Koiviston käynnistämään Operaatio PAX:iin liittyvät asiakirjat, jotka olivat salaisia 25 vuotta eli vuodet 1990 – 2015.

        Pariisin rauhansopimus on edelleen voimassa, vaikka UM:n lehdistötiedotteella – 21.9.1990 lähtien – on muuta uskoteltu.

        Presidentti Koivistolla oli ollut kaksi ongelmaa, Pariisin rauhansopimus ja YYA-sopimus, jotka molemmat olivat esteitä Suomen liittämisessä EU:hun sekä Natoon. Nimittäin Pariisin rauhansopimuksen II Osan I luvun 3. artiklaan samoin kuin YYA-sopimuksen 4. artiklaan sisältyi ”Sitoumus olla tekemättä mitään liittoja”.

        Pariisin rauhansopimuksen purkamisartikla nro 22 määrittelee, miten sopimuksen voi purkaa; kaikkien allekirjoittajavaltioiden ollessa koolla tai Suomen ja YK:n turvallisuusneuvoston välisellä sopimuksella. Suomi ei siis voi yksipuolisesti purkaa Pariisin rauhansopimusta.
        Mitä nato-kiimainen pelle tähän?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päättäjiä ja median edustajia Jaakkola on informoinut itse, joten hän toivoo kotisivunsa jakamista ihan tavallisille kansalaisille. Jaakkola korostaa, että tekstejä ei saa jaettaessa muuttaa ja lähteeksi on mainittava Jaakkolan kotisivun osoite.

        Tekstit ei ole Jaakkolan mielipidettä vaan dokumentteja: Sopimusten juridiikkaa sekä presidentti Mauno Koiviston käynnistämään Operaatio PAX:iin liittyvät asiakirjat, jotka olivat salaisia 25 vuotta eli vuodet 1990 – 2015.

        Pariisin rauhansopimus on edelleen voimassa, vaikka UM:n lehdistötiedotteella – 21.9.1990 lähtien – on muuta uskoteltu.

        Presidentti Koivistolla oli ollut kaksi ongelmaa, Pariisin rauhansopimus ja YYA-sopimus, jotka molemmat olivat esteitä Suomen liittämisessä EU:hun sekä Natoon. Nimittäin Pariisin rauhansopimuksen II Osan I luvun 3. artiklaan samoin kuin YYA-sopimuksen 4. artiklaan sisältyi ”Sitoumus olla tekemättä mitään liittoja”.

        Pariisin rauhansopimuksen purkamisartikla nro 22 määrittelee, miten sopimuksen voi purkaa; kaikkien allekirjoittajavaltioiden ollessa koolla tai Suomen ja YK:n turvallisuusneuvoston välisellä sopimuksella. Suomi ei siis voi yksipuolisesti purkaa Pariisin rauhansopimusta.
        Mitä nato-kiimainen pelle tähän?

        Jaakkolalle kysymys että miten venäjä on allekirjoittamiaan sopimuksia noudattanut?


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Noin uutisoitiin viime jatkosodassakin, kun Venäjää painettiin polvilleen, vaan kuinkas kävi? Ettei vaan tulisi takkiin takaisin, kunhan Venäjä saa joukkonsa ojennukseen. Iso laiva ei käänny helposti, mutta sitä on vaikeampi pysäyttää.

      • Anonyymi

        Pöljäkö oot? Usa ja länsi oli silloin Neuvostoliiton apuna. Yksin Neuvostoliitto olisi luhistunut. Nyt länsi ja Usa on Venäjää vastaan. Peli on täysin selvä. Venäjä luhistuu. Kyse on vain ajasta.


      • Anonyymi

        Nyt on venäjän turha mankua USAa tai edes Kiinaa apuun sillä sitä ei tule noista maista enää. venäjä on nyt täysin yksin.


    • Anonyymi

      r......n. örkit saa selkään ja rippeet pakenee hyvä niin

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ukrainalla on natomaiden tuki ja Usa on ilmoittanut, ettei Ukraina häviä tätä sotaa. Putinin tappio on taputeltu. Kansalleen pikku bunkkerirusisti voi valehdella mitä huvittaa, tosiasioita se ei muuta.

    • Anonyymi

      f........ä häviää hyökkäyssotansa ja Länsi varmistaa Ukrainan voiton ja se on tärkeintä

    • Anonyymi

      örkit häviää sotansa Ukraina voittaa vaikka siihen menisi 10 vuotta

    • Anonyymi

      örkit pakenee

    • Anonyymi

      Heh heh, venäläistä hällä väliä manjaana-asennetta parhaimmillaan 🍺😂

    • Anonyymi

      Venäjä on jo hävinnyt.

    • Anonyymi

      r......t karkaa rintamalta pesukoneiden kassa

    • Anonyymi

      örkit karkaa pesukoneet kainalossa

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      136
      3740
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      162
      3382
    3. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      721
      1923
    4. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      76
      1526
    5. Sofia juoksi huvikseen puolimaratonin 10min nopeammin kuin Martina

      Siinä se nyt sitten nähtiin... Hahhaaa... Sofia ei ole kulkenut missään "harjoitusleireillä" ja heitti kylmiltään 10 minsaa nopeamman ajan puolimarato
      Kotimaiset julkkisjuorut
      81
      1345
    6. Neljä viidestä on valmis luopumaan venäläisestä energiasta

      hinnannoususta huolimatta. Suomalaiset vastustavat tiukasti putinismia. https://yle.fi/uutiset/3-12446857
      Maailman menoa
      100
      1082
    7. Surettaa sun vuoksesi

      Minusta tuntuu, että olet jollain lailla luovuttanut elämän suhteen. Et ehkä tarkoituksellisesti, mutta pikkuhiljaa elämäsi on luiskahtanut käsistäsi.
      Tunteet
      99
      959
    8. Martina on niin nolo

      Nyt vetää teatteria et on hyvä äiti ja on lasten kanssa lintsillä. Pitäähän lippispojalle näyttää, että touhuaa lasten kanssa kaikkea kivaa. Lippispoj
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      937
    9. Oon päättänyt että palstailu loppuu kohta

      Aion lähestyä sinua oikeasti ja ottaa selvää onko sulla tunteita. Loppuu nämä arpomiset, toivomiset ja kuvittelut.
      Ikävä
      98
      909
    10. Juristi Jaana Kavonius valmistelee maanpetossyytteitä Niinistölle ja Marinille

      Hän myös kannattaa kuolemanrangaistuksen palautusta maanpetoksesta
      Maailman menoa
      226
      902
    Aihe