Suurin osa Suomen kansalaisista on imbesillejä

Anonyymi

Jotka näkevät asiat vain vastakohtaisuuksina. Nämä typerykset eivät ymmärrä, että on olemassa myös muita vaihtoehtoja. Esimerkiksi tässä Nato-asiassa ei ole pakko valita puolta, olla joko jäsen tai ei. Voi olla myös puolueeton, kuten Suomi on ollut sotilaallisesti käytännössä koko itsenäisyytensä ajan.

Toinen esimerkki on ne legendaariset ihmepiikit, joilla piti pelastaa koko kansa koronanuhalta. Kuumimmat kiimaiset ehdottelivat jo pakkorokotuksia. Ja kun nyt nähdään lopputulos, niin rokotettuja kaatuu ennätystahtiin haudan lepoon. Ei tullut imbesillistä lääketieteen asiantuntjiaa sopulilauman mukana.

Kunpa tämän kansan saisi vaihdettua fiksumpaan.

83

422

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kansa vaan ei tajua. Voisimme tukea, ja olla ystävä Putinille.

      • Anonyymi

        Emme ole ystävä emmekä varsinkaan tue sotarikollista kalsarimyrkyttäjää ja patologista valehtelijaa. Sotakiimaiset diktaattorit eivät ystävyyttämme ansaitse.


      • Anonyymi

        Miksi meidän pitäisi tukea raiskaavia ryssiä mitenkään? Järjetöntä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Emme ole ystävä emmekä varsinkaan tue sotarikollista kalsarimyrkyttäjää ja patologista valehtelijaa. Sotakiimaiset diktaattorit eivät ystävyyttämme ansaitse.

        älä unohda että aika harvassa taitaa olla jotka edes ymmärtää ajatella eurota tai EU-FASISMISTA IRTAUTUMISTA-

        Esim brexit-puoluetta Suomessa ei olem olemassakaan- ja persut ei ole koko olemassaoloaikanaan vaatinut maahamme kuuluvaa karjalan aluetta ja petsamoa takaisin suomelle...

        tällasia EYU-suomettuneita täällä on koko politiikka ja media täynnä-

        siis näitä kiintiöruotsalaisia 95% kovapalkkasimmilla ja helpoimmilla työpaikoilla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Emme ole ystävä emmekä varsinkaan tue sotarikollista kalsarimyrkyttäjää ja patologista valehtelijaa. Sotakiimaiset diktaattorit eivät ystävyyttämme ansaitse.

        Suomen sotilaat syyllistyi sotarikoksiin Afganistanissa NATO joukkojen osana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Emme ole ystävä emmekä varsinkaan tue sotarikollista kalsarimyrkyttäjää ja patologista valehtelijaa. Sotakiimaiset diktaattorit eivät ystävyyttämme ansaitse.

        Monikossa itsestään puhuminen ei tervettä, tsemppiä


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Puolueettomuus ei auttanut v. 1939.
      Eikä auta nykyäänkään.

      • Anonyymi

        Mitä pitäisi nyt auttaa? Miksi Nato-kiimaiset halusivat Suomen sotaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä pitäisi nyt auttaa? Miksi Nato-kiimaiset halusivat Suomen sotaan?

        Eipä auttanut puolueettomuus Suomea v. 1939 välttymään itänaapurin hyökkäykseltä.
        Natomaihin ei tuo ole vielä hyökännyt. Eikä tule hyökkäämään. Siksi Natoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä auttanut puolueettomuus Suomea v. 1939 välttymään itänaapurin hyökkäykseltä.
        Natomaihin ei tuo ole vielä hyökännyt. Eikä tule hyökkäämään. Siksi Natoon.

        Ei ole "tuo" hyökännyt myöskään EU:n jäsenvaltioihin, eikä Suomeen Naton olemassa olon aikana. Joten argumentillasi voit pyyhkiä persettäsi.

        Mutta Nato-kiimaiset vievät Suomen sotaan. Siitä iso kiitos heille, ketkä tuhoavat talvi- ja jatkosodissa taistelleiden veteraanien perinnön.

        Eipä Suomi siis enää itsenäisyyttään ansaitse, kun haluaa tapattaa omia kansalaisiaan.


      • Anonyymi

        Puolueettomuspolitiikan ansiosta Suomi kykeni tekemään erillisrauhan NL:n kanssa jatkosodassa ja NL ei miehittänyt Suomea.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä pitäisi nyt auttaa? Miksi Nato-kiimaiset halusivat Suomen sotaan?

        NARO-tollolle tiedoksi että Suomihan oli Hitlerin kimpassa 1939 -

        siks neukut joutui hiukan opettaan tätä paksupäistä porvarihölmölä-kansaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole "tuo" hyökännyt myöskään EU:n jäsenvaltioihin, eikä Suomeen Naton olemassa olon aikana. Joten argumentillasi voit pyyhkiä persettäsi.

        Mutta Nato-kiimaiset vievät Suomen sotaan. Siitä iso kiitos heille, ketkä tuhoavat talvi- ja jatkosodissa taistelleiden veteraanien perinnön.

        Eipä Suomi siis enää itsenäisyyttään ansaitse, kun haluaa tapattaa omia kansalaisiaan.

        Katso Wikipedia OSNOVI GEOPOLITIKA (uusi perusteellinen geopolitiikka)
        Siellä on sota arkkitehti duginin vetämät Euroopan rajat Saksan länsirajan asti + suomi + kreikka + kaikki saksan itäpuolen maat kuuluu venäjän akseli valtioon.

        Ranska, ja länsi Eurooppa kuuluu saksan alamaisuuteen
        Venäjä toimii ja neuvottelee/ vain akseli valtioiden kanssa.
        Siksi ainoastaan Saksa voi neuvotella sodan loppuun.
        Tietenkin kaasuputket vedettiin akseli valtio Saksaan ja muille kuten Puolalle ja bulgaria kaasun toimitus on päätetty lopettaa,
        Saksalla on valttikortti lopettaa sota purkamalla kaasuputkensa venäjän vesirajaan asti pieniksi paloiksi, ja siten näyttää että se ei ole akseli valtio sopimuksessa mukana,

        Akseli valtioita olisi Venäjä ja Saksa ja muut valtiot ovat ilman autonomiaa olevia satelliitti valtioita, tämä suunnitelma on tehty jo 1997 ja jaettu venäjän kansallis-kaartille ja sotilas johdolle. Ja siitä saakka sotaa on suunniteltu.

        Geopolitica,. ru ja OSNOVI GEOPOLITIKA sivut tuo selvästi esiin, että venäjän tavoite on Valloittaa kaikki maat joilla on meren rantaa (esim. Romania, Puola, Suomi, Latvia, Liettua, (ruotsi?) kreikka, Ukraina, moldavia, , sillä Dugin sanoo, jos hallitset meren ympärys maat hallitset koko maailmaa.
        Kauhistuin taannoin lukiessa hänen lehti haastatteluja.
        Lainaan lauseet:
        "Me otamme kaikki maat takaisin, jotka joskus on kuuluneet Venäjään,
        Elleivät vapaa-ehtoisesti liity Venäjään, me otamme ne väkisin (sodalla)

        " Älkää kritisoiko Kremliä, me tuhoamme jokaisen, joka kritisoi (sota suunnitelmia, joka tarkoittaa massiivista liike-kannalle panoa ja koko Euroopan maiden uusjakoa + (kiinan Mantsurian valloitus myöhemmin)

        Jos joku vastustaa alue valloituksia me, niin tapamme kaksi heidän poikaansa ja sitten on hiljaista (olen lukenut [leike tallessa muistaakseni vuodelta 2015] ristin voitto lehdestä kuinka itä Ukrainan helluntai pastorin kaksi ala-ikäistä poikaa oli tultu yöllä hakemaan, surmattu ja lisäksi palkattoman pastorin leipätyö-huonekalu verstas halli oli tuhottu maa tasalle samana yönä.

        Kauhistun aina Alexander Duginin mielipiteitä, välillä hän puhuu "ottomanni valtakunnan uudelleen rakentamisesta ja kaikkien maiden historian tuo filosofiksi värjätty todellinen KGB sota-arkkitehti on maapallon pelättävin ihminen.
        Samoin kuin munkiksi värjätyt KGB miehet joiden luona Putin käy neuvoa hakemassa.

        Duginia lukiessa ei pidä antaa tunnettujen filosofien iskulauseiden lainaamisen sotkea todellista asiaa, mitä hän kirjoittaa. Sillä KGB agentit niin ulko kuin kotimaassaan ovat kirjautuneet yli-opisto peite virkaan argeologi-filosofi tai muuhun virkaan, joten he opettelee liutan tunnettujen filosofien lauseita, peittääkseen sota-arkkitehti virkansa,

        Alexander Dugin on siis todellinen sota-arkkitehti, vaikka nimellisesti Putinin geopoliittinen neuvonantajan pesti on annettu toiselle, mutta hän ja kaikki toteuttaa tarkkaan Dugin, In mielipiteet. Esim. Hän sanoo: Euraasian unionista ei tule mitään ilman Ukrainaa, siksi ukraina ei saa koskaan olla itsenäinen tai heidät on sanitoitava (kuten Hitler määrätyn kansan)
        Etelä suomi liitetään venäjän Karjalaan ja pohjoinen muurmanskiin. (kirjoitettu 1997 OSNOVI GEOPOLITIKA, joten Natoon kuuluminen tai kuulumattomuus ei vaikuta mitään, koska sota-suunnitelmat painettu jo 1997
        Natottomuus tekee Suomen vaikeammin valloitettavaksi, siksi venäjä tekee kaikkensa estääkseen sen. Toki venäjä voi hyökätä ollaampa Natossa tai sen ulkopuolella,
        sota-hulluus on sairaus, jossa tuhotaan kaikki hyvä. Alexander Dugin on demonien riivaama sotahullu ja häntä seuraa KREML JA VENÄJÄN SOTILASJOHTO.
        Raskasta luettavaa, mutta luen, että tiedän miten III maailman sota jatkuu....


      • Anonyymi

        Miten todistat?
        Päättäjät luopui puolueettomuudesta luvatta!
        Heitä ohjailee USA natoineen. Usa jolla varmasti eniten uhreja mailmassa, sotaisin maa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä pitäisi nyt auttaa? Miksi Nato-kiimaiset halusivat Suomen sotaan?

        Samaa mietin. Miksei Rauha riitä?
        Miksi lietsotaan uutisissa sotaa, vihaa ?

        Kaiken aloitti median uutisointi. Vihan lietsomman, kansan syyllistömisen jne.

        Miksi media/ uutiset tekee niin?
        Ketä heitä ohjailee?
        Kuka haluaa medioiden uutisiin noita sairaita sotaa ja vihaa lietsovia uutisia?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä auttanut puolueettomuus Suomea v. 1939 välttymään itänaapurin hyökkäykseltä.
        Natomaihin ei tuo ole vielä hyökännyt. Eikä tule hyökkäämään. Siksi Natoon.

        Jos hyökkäämistä pelkää. On paras liittyä samaan sotilasliittoon Venäjän kanssa. Heillä on sopimiksessa, ettei sotilasliityoon kuuöuvat maat hyökkään toisiinsa.
        Natossa tuota ei ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NARO-tollolle tiedoksi että Suomihan oli Hitlerin kimpassa 1939 -

        siks neukut joutui hiukan opettaan tätä paksupäistä porvarihölmölä-kansaa

        "NARO-tollolle tiedoksi että Suomihan oli Hitlerin kimpassa 1939 - "

        Käy peruskoulu loppuun ja tule sitten pätemään! Saksa ja Neuvostoliitto sopivat kesinäisen hyökkäämättömyyssopimuksen ja jakoivat Euroopan etupiireihin Molotov-Ribbentropin sopimuksessa 1939. Neuvostoliitto toimitti öljyä yms. raaka-aineita Saksan hyökkäyssodan tarpeisiin 1940-luvulle asti.

        Suomi sai taloudellista sotilaallista-, elintarvike- ja kalustoapua Saksalta vasta 1941-, jolloin Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon päästäkseen käsiksi Neuvostoliiton luonnonvaroihin, kuten öljyyn.

        Suomi ei liittoutunut Saksan kanssa, mutta tuki pohjoisesta Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon saadakseen talvisodassa menettämänsä alueet takaisin.


    • Anonyymi

      Olet aloittaja väärässä. En pidä sinua im­be­sil­linä vaan ihan suoraan i­di­oot­tina. Ja minä siis kuulun Suomen kansan enemmistöön, jonka mielestä nyt on syytä liittoutua sotilaallisesti eli hakea Natoon jäseneksi.

      • Anonyymi

        Miten on sopulilla mennyt muiden sopulien kanssa vaeltaminen?


      • Anonyymi

        heheh..

        NATO-trollit osottaa tyhmyytensä jpka kommentissa- käsite imbesilli on tyhmempi kuin idiootti


    • Anonyymi

      Onko rankkaa olla väärinymmärretty lapsinero?🤣🤪🤓

    • Anonyymi

      Voi pientä trollia!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      "Kunpa tämän kansan saisi vaihdettua fiksumpaan."

      Persujen mukaanhan Suomen kansaa ollaan jo vaihtamassa kiivasta vauhtia parempaan.

      Sellaiseen, joka ei juuri koronarokotteita ota eikä vaahtoa natoasioissa suuntaan eikä toiseen.

      • Anonyymi

        Ainakin Suomessa olevat sotaa omasta kotimaastaan paenneet somalit ovat järkyttyneitä tästä Nato-kiimasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin Suomessa olevat sotaa omasta kotimaastaan paenneet somalit ovat järkyttyneitä tästä Nato-kiimasta.

        Somalit järkyttyneitä jotka ovat itse sotakarkureita? Voihan vitsi...


    • Anonyymi

      Pitäisikö imbesilleille antaa kansanäänestyksellä mahdollisuus kumota Natottaminen? Onneksi on viisaat johdossa eli Sale ja Sanna.

    • Anonyymi

      Täällä sitä vaan edelleen elossa olla pösötetään, koronaa 0, k-piikkejä 0, k-passia 0, koronavilikkua 0, maskeja 0 =D käkäkäkäkäkä! Ja joku halusi pakkopiikit, ehkäpä olisin jo k-piikkien takia haudassa?

      En pelkää koronaa, enemmän pelkään nyt että Venäjä alkaa pamauttelemaan tänne ohjuksia, kuolema ei sinällään pelota, kunhan pommin takia ei jäisi kitumaan?

      • Anonyymi

        On se sun elämä hurjaa pakkopiikkinatojenkkimaskitettu sua median toimesta jo pari vuotta aika diipiä statea sulle pukkaa vasemmalta ja oikealta toivotaan että selviät tuosta maailman järjestyksestäsi.


      • Anonyymi

        Sinut on ilmoitettu JuutalaisNatsiMafialle!


    • Anonyymi

      Kysysmys kuuluukin mistä tukea naton vastustajille kun suomi liityy natoon? joku kriisipalvelu avattava heille? Yksi naton vastustaja juuri itki että suomi joutuu kohta sotimaan afrikkaan brittien sotaa. Tämän tason tiedoilla varustetut huutelevat kansan äänestystä asiasta kertovat myös että nato kannatus on juuri päinvastoin kuin gallubit mutta kun kysyt mistä moinen tieto on tullut naton vastustajalle niin ei osannut vastata mistä hänen tietonsa on mutta sen tiesi että gallubit oli ihan vääriä naton vastustajan mielestä.

    • Anonyymi

      Aloittaja voi muuttaa Venäjälle toteuttamaan puolueettomuuttaan.
      Ei ole pakko elää meidän imbesillien joukossa.

      • Anonyymi

        Ja taas mennään. Venäjällä on mielestäsi helppo toteuttaa puolueettomuutta? Varsin suomalainen kommentti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja taas mennään. Venäjällä on mielestäsi helppo toteuttaa puolueettomuutta? Varsin suomalainen kommentti.

        Yhtä helppoa kuin Venäjän naapurimaissa.
        Pxrseen nuolentaahan sillä puolueettomuudella käytännössä tarkoitetaan varsin usein.

        On meillä oikeus vapauteen ja itsenäisyyteen.


    • Anonyymi

      Putin totesi samaa venäläisistä lopettaen vastakohtaisuuksien näkemisen aloittaen devastakohtaisuuden.

      Ei Nato-jäsenyydestä voi valita sellaista vaihtoehtoa kuin mitä Putin valehtelee - puolueettomuuden. Erkki Tuomiojako se siellä putinismin ilosanomaa puolueettomiispolitiikan alla valehtelee.

      Tiitisen lista julkiseksi niin saamme Tuomiojan havaita .... "isänmaalliseksi puolueettomuuspolitiikan pitkäaikaiseksi rauhanrakentajaksi sekä valtioliiton rakentajaksi Venäjän, Suomen sekä Ruotsin yhteistyöllä koko maailman parasta ajatellen".

      Muuttakaa sinne Venäjälle, jos se on kerran ihannediktatuurinne. Se on sitä persujen väestönvaihtoa kun Venäjältä suvakit muuttavat mahdollisimman kauaksi Putinstanista ja Persulandiasta jokainen tollo muutta Putistaniin. Putistan on sitten niin ihana ainakin Tuomiojan mielestä

      • Anonyymi

        Tiitisen lista on julkistettu Suomen sotilaslehdessä.
        Siellä on kaikki nimiShampanjaDemarit.
        A:sta Ö asti


      • Anonyymi

        Listoja voi kyhäillä kuka tahansa. Niillä voi pyyhkiä persettä.


    • Anonyymi

      Aloittajalle: on aika hienoa että olet omasta mielestäsi parempi kuin muut.
      Voin sanoa, että meriittisi eivät riitä.
      Meillä tavallisilla suomalaisilla on historia ja tavallinen todellisuus. Työnteko ja ponnistelu lapsien paremman tulevaisuuden puolesta. Ja niistä tuli maistereita ja professoreita.
      Me ollaan tehty Suomesta sivistysvaltio!

    • Anonyymi

      Energiajuomat ja someriehunta on tehnyt tyhmemmästä kansanosasta on-off-tyyppisiä tuuliviirejä. Todella harva miettii asioita analyyttisesti. Joojoo-henkilönä mennään muiden mukana.

      Tämä koskee myös pääministeri Marinia, joka on tavallinen "seiskan" oppilas, ja nykyään myös "Seiskan" tärkeimpiä tulonlähteitä.

    • Anonyymi

      Kenellä on mediavalta, sillä on valta kansaan. Kaikki Suomen valtamediat kuuluvat pooleihin, joita omistavat samat tahot, jotka hyötyvät lääkebisneksistä ja sodista eniten. Myös YLE toimii umpikorruptoituneen kokoomusjohtonsa kautta mukana tuossa rikollisten valtaisassa koalitiossa ja hokee samoja valheita muiden medioiden mukana.

    • Anonyymi

      Joillakin on sellainen putkinäkö, etteivät näe eikä ymmärrä kuin yhden asian kerrallaan ja kaikki on muutenkin täysin mustavalkoista. Kyvyttömyys nähdä laajempaa kokonaisuutta kertoo järjen köyhyydestä.

    • Suomi ei ole ollut puolueeton EU-jäsenyyden jälkeen. Suomi on ollut sotilaallisesti liittoutumaton, joka on paljon "kapeampi" määritelmä kuin puolueettomuus.

      Suomi on osa länttä ja ollut matkalla osaksi länttä jo 1970-luvulta. Nato-jäsenyys on iso askel, mutta se on askel samaan suuntaan, johon olemme olleet jo pitkään matkalla.

      • Anonyymi

        Eihän edes Sveitsi ole puolueeton, koska se tarjoaa pankkisalaisuutta maailman talouspäättäjille, joissa on mukana myös rikollisia. On siten puolensa valinnut.

        Eipä taida puolueetonta valtiota maailmasta edes löytyä.


      • Anonyymi

        Länteen kuulumista perustellaan yleensä demokratialla ja oikeusvaltioperiaatteella. Todellisuudessa tämä on myytti. Suomi ei ole enempää oikeusvaltio tai demokratia, kuin ovat Venäjä tai Kiina. Meillä vain vallankäyttäjien valtaisa rikollisuus osataan kätkeä ovelasti ja rikollisuus pysyy visusti piilossa, koska mediat ovat rikollisen vallan hallussa, kuten ovat poliisi ja muut viranomaisetkin. Samoin, kun rikolliset vallassa ovat muokanneet lainsäädäntöä omaksi edukseen, on pimitetty rikollisuus vallan huipulla aina vain helpompaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Länteen kuulumista perustellaan yleensä demokratialla ja oikeusvaltioperiaatteella. Todellisuudessa tämä on myytti. Suomi ei ole enempää oikeusvaltio tai demokratia, kuin ovat Venäjä tai Kiina. Meillä vain vallankäyttäjien valtaisa rikollisuus osataan kätkeä ovelasti ja rikollisuus pysyy visusti piilossa, koska mediat ovat rikollisen vallan hallussa, kuten ovat poliisi ja muut viranomaisetkin. Samoin, kun rikolliset vallassa ovat muokanneet lainsäädäntöä omaksi edukseen, on pimitetty rikollisuus vallan huipulla aina vain helpompaa.

        Harvoin edes Suomi24-palstoilla saa lukea noin kamalaa tuubaa.

        Totta ei ole edes siteeksi.


      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Harvoin edes Suomi24-palstoilla saa lukea noin kamalaa tuubaa.

        Totta ei ole edes siteeksi.

        Aloituksen kalikka kalahti.

        Truth is not there, mutta ei ole sulla ja hällä työpaikkaakaan ;-)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Länteen kuulumista perustellaan yleensä demokratialla ja oikeusvaltioperiaatteella. Todellisuudessa tämä on myytti. Suomi ei ole enempää oikeusvaltio tai demokratia, kuin ovat Venäjä tai Kiina. Meillä vain vallankäyttäjien valtaisa rikollisuus osataan kätkeä ovelasti ja rikollisuus pysyy visusti piilossa, koska mediat ovat rikollisen vallan hallussa, kuten ovat poliisi ja muut viranomaisetkin. Samoin, kun rikolliset vallassa ovat muokanneet lainsäädäntöä omaksi edukseen, on pimitetty rikollisuus vallan huipulla aina vain helpompaa.

        Suomi on demokraattinen oikeusvaltio, Venäjä ja Kiina ovat diktatuureja joissa ei ole sananvapautta eikä ihmisoikeuksia.

        Kumma kun se väitetty "vallankäyttäjien valtaisa rikollisuus" osataan kätkeä niin ovelasti, että nillittävä typerys ei kykene esittämään mitään todisteita tyhjälle inttämiselleen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on demokraattinen oikeusvaltio, Venäjä ja Kiina ovat diktatuureja joissa ei ole sananvapautta eikä ihmisoikeuksia.

        Kumma kun se väitetty "vallankäyttäjien valtaisa rikollisuus" osataan kätkeä niin ovelasti, että nillittävä typerys ei kykene esittämään mitään todisteita tyhjälle inttämiselleen.

        Suomi on näennäisdemokratia.


    • Anonyymi

      OLEN NIIN SAMAA MIELTÄ .

    • Anonyymi

      Aloittaja voisi mennä ekana vaihtoon,kun tuntuu olevan yliminä minä minätyyppi..

    • Anonyymi

      Venäjän kansa on hyvä johtajat ovat arvaamattomia ja propakanta jyllää Venäjällä.

    • Anonyymi

      Venäjän kansa on hyvä johto maassa epäluotettava propakanta jyllää venäjällä oikea tieto ei kulje.

    • Anonyymi

      Itsehän aloittaja luot vastakkainasettelua, kun väität toisia imbesilleiksi.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Koronarokotteet 3 × jne... todistettavasti vaikuttavat aivoihin ja ihmisen geeneihin.

    • Anonyymi
      12.05.2022 11:33
      "Suurin osa Suomen kansalaisista on imbesillejä"

      Suurin osa trolleista elää kuoleman pelossa.
      Montakohan trollia on saanut niskalauksen
      kun niiden viestit ei ole mennyt siis PERILLE!

    • Anonyymi

      Suurin osa kansasta on tyhmää, niin se vain on.
      Äänestysoikeuskin pitäisi antaa vain niille, joiden älykkyys riittää analysoimaan asioita.

      Kukaan ei esimerkiksi ihmettele sitä, että maskeista luovuttiin noin vain vaikka koronaan kuolee nyt enemmän ihmisiä kuin koskaan. Eiköhän se kuitenkin ole niin, ettei maskeista koskaan mitään hyötyä ollutkaan ja tyhmä kansa osti niitä aivan turhaan?

      • Anonyymi

        "Äänestysoikeuskin pitäisi antaa vain niille, joiden älykkyys riittää analysoimaan asioita."

        Haluaisin nähdä näiden omasta mielestään tosi älykkäiden ja "omilla aivoillaan ajattelevien" normi-suomi24-kommentoijien ilmeen, kun heiltä evättäisiin äänestysoikeus :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Äänestysoikeuskin pitäisi antaa vain niille, joiden älykkyys riittää analysoimaan asioita."

        Haluaisin nähdä näiden omasta mielestään tosi älykkäiden ja "omilla aivoillaan ajattelevien" normi-suomi24-kommentoijien ilmeen, kun heiltä evättäisiin äänestysoikeus :D

        Ei kannata kadehtia. Liika älykkyys rasittaa, elämä olisi helpompaa jos olisin tyhmä kuin saapas ja ajattelisin pelkästään alapäälläni...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Äänestysoikeuskin pitäisi antaa vain niille, joiden älykkyys riittää analysoimaan asioita."

        Haluaisin nähdä näiden omasta mielestään tosi älykkäiden ja "omilla aivoillaan ajattelevien" normi-suomi24-kommentoijien ilmeen, kun heiltä evättäisiin äänestysoikeus :D

        Äänestyspaikoille vaan joku simppeli pällitesti, jossa voi olla palikoitakin.


    • Anonyymi

      Me normaalit ihmiset katoamme vähitellen ja lopulta kansasta löytyy enää zombeja, lampaita, susia, sylikoiria, rakkeja, torakoita, verenimijöitä, loisia... Näin se kansakunta taannutetaan.

    • Anonyymi

      Kuka noin 1200 euron kuukausipalkalla tukesi töitä kunnalla, jos ei olisi idiootteja?

    • Anonyymi

      Aloittaja uskoo tai haaveilee harhoissaan olevansa "Aatu" ja poistavansa tietyn kansan osan siis...? ;) Aloittaja kannattaa myös sitä, että luikkisimme aina kaikessa pakoon johonkin "myyrän koloon". Pitää mielistellä aina sitä joka uhkaa tai saattaa uhata ja mukautua siihen. Peräytyäkin heti jos sanotaan. Itse en ymmärrä tällaista.

    • Anonyymi

      Verrattuna Venäjän kansalaisiin olemme sentään älykköjä.

    • Anonyymi

      Niinpä. Suomi on yhden totuuden maa. Ja mikä ihme se on kun valtamedia on yksien ja samojen hallussa. Toivottavasti Nato sitten kuitenkin antaa meille rohkeutta toimia rakentavammin.

      Itse asiassa, kun ajattelee viime vuosikymmenten julkista keskustelua taloudesta, työllisyydestä ja riitelyä Eu:n tasolla, on kaiken takana ollut Pelko. Pelko johtaa juuri kaikenlaisiin pelastussanomiin kuten esimerkiksi työllisyyspolitiikan aktiivimalleihin, pakkorokotuksiin, Natoon, talouspolitikan ostovoimaan sekä lieveilmiöihin kuten hämärtyneeseen käsitykseen valtion veronkannosta, Sote-sotkuihin, lasten leikkejä harrastaviin tv-julkiksiin. Ehkä Suomi tarvitsisi terapeuttisen tekijän valtiolliselle tasolle, Terapiaministeriön

    • Anonyymi

      Suurin osa Suomen johtajista on imbesillejä, lähes kaikki.

      • Anonyymi

        Komppi.


    • Anonyymi

      Suomalaiset ei ymmärrä omaa parastaan. Voisimme hyvin olla venäjän suuriruhtinaskunta, ja näin ollen asemamme olisi turvattu.

      • Anonyymi

        Miksi haaveilla Suomea Venäjän alaisuuteen, kun voit todennäköisesti muuttaa Venäjälle nauttimaan venäläisyydestä?
        Me muut ei sitä haluta.


    • Anonyymi

      Jos joku noille päästä pideltäville trolleille jotain trollauksesta maksaa, niin menee kyllä rahat hukkaan :)))

    • Anonyymi

      No voi voi kun pojua niin harmittaa.

    • Anonyymi

      Eihän nyt toki. On myös debiilejä ja umpiidiootteja.

    • Anonyymi

      Sodassa ei ole puolueettomia.
      Rauhan aikana kaikki ovat puolueettomia, mutta se loppuu heti eka sota-päivänä.

      Kirjoitin 1997 Koivistolle että Suomen on liityttävä Natoon nyt.
      Silloin Kremlissä oli politikoi ja oli vain ajan kysymys, milloin silovikit ja KGB
      Valloittaa Kremlin Neuvostoliiton mallisella Diktatuurilla , ja Suomea vaaditaan tekemään YYA sopimus uudelleen.

      Eli Suomi ei käytännössä ole koskaan ollut puolueeton, koska tätä ennen sillä oli YYA.

      • Anonyymi

        Puolueettomana Suomi on pysynyt sotien ulkopuolella. Tätä jääräpäät eivät tunnu ymmärtävän, vaan haluavat tehdä härkäpäisesti Suomesta sotatanteereen.


    • Anonyymi

      Imbesilli on ilmeisesti maailman tyhmin kala. :)

      Ei Suomi ole ollut koskaan puolueeton. Kyllä meillä puolueita riittää. ;)

      Nato-jäsenenä Suomi tulee pysymään ikuisesti sotien ulkopuolella. Tarkoitan nyt vain sitä, ettei tänne hyökätä. Kyllähän puolueeton maakin voisi halutessaan osallistua vaikka USAn tai muun maan kanssa johonkin sotaan muualla maailmassa, jos vaan haluaisi. Järkeä siinä ei tietenkään olisi, mutta noin niin kuin periaatteessa.

    • Anonyymi

      Valtioneuvosto tiedotti 15.5.2022 Suomen ja Euroopan turvallisuus- ja toimintaympäristössä tapahtuneen perustavanlaatuisen muutoksen Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Tämän seurauksena tehtiin virallinen linjaus siitä, että Suomi hakee Naton jäsenyyttä. Totuus asiassa on kuitenkin täysin päinvastainen. Ukrainassa on ollut meneillään verinen sisällissota jo vuodesta 2014 alkaen, kun Ukraina on itse hyökännyt siellä armotta oman väestönsä kimppuun. Lännen media on vaiennut aivan täysin tästä verisestä sisällissodasta, jossa on kuollut yli 14 000 ihmistä. Länsi ei ole aiemmin tarjonnut minkäänlaista apua tai mediahuomiota tähän 8 vuotta kestäneeseen kriisiin, kun taas Venäjä on yrittänyt saada kärsivällisesti ratkaisuja aikaiseksi tähän tilanteeseen diplomatian keinoin jo 8 vuoden ajan.

      • Anonyymi

        USA, Nato ja EU ovat itse käytännössä rakentaneet tämän nykyisen Ukrainan kriisitilanteen, koska he eivät ole tahtoneet ratkaista millään tavoin tätä pitkittynyttä kriisiä, joka eskaloitui lopulta heidän toivomaansa lopputulokseen – Venäjän hyökkäykseen. Länsi tahtoi sodan ja pakotti Venäjän tekemään lopulta väliintulon Ukrainan sisällissotaan. Länsi on rahoittanut Ukrainaa ja operoinut siellä sekä sotilaallisesti että poliittisesti varsin aktiivisesti ja venäjävastaisesti etenkin vuodesta 2014 eteenpäin. USA on jopa myöntänyt rahoittaneensa biolaboratorioita Ukrainassa. Lännen tekopyhät maat ja poliitikot ovat lähettäneet jopa aseellista apua suoraan Ukrainan riveissä taisteleville natsipataljoonille, jotta konflikti saataisiin pitkittymään. Länsi ei todellisuudessa edes tahdo, että Ukrainan sota päättyisi, koska se toimii ja tekee työtään heidän ajaman globalistien maailman tuhoamisagendan hyväksi.


    • Anonyymi

      Totta, Puolueettomuus, on Todistetusti ollut Paras turva Suomalaisille jo pitkään.

      Vastakkainasetttelu on sairasta. Siihen Mediamme kannustaa.
      Koronarokotteissa oli sama,mediassa jaettiin ihmiset rokoteintoisiin ja rokotevastaisiin. Vaikka, jo kotonansairastaneet olivat lähinnä koronaneutraaleja.

      Mediamme, uutisemme on Pääsyy ihmisten vastakkainasettelulle. Media on mätä!

    • Anonyymi

      Suosittelen muuttamaan vaikkapa Venäjälle. Ehkä löydät sieltä fiksumman ja älykkäämmän kansan. Kukaan ei pakota sinua jämään Suomeen. Hei vaan!

    • Anonyymi

      Alottajan voisi vaihtaa ensimmäiseksi viisaampaan.

    • Anonyymi

      Vuoren on sitten mentävä muhammetin luo. Muuta Venäjälle, kun siellä ollaan parempia ja fiksumpia.

      • Anonyymi

        Tyypillinen imbesillin vastaus.Kun ei muuta osata, niin kehotetaan muuttamaan milloin mihinkin.


    • Anonyymi

      Kun ei ymmärretä asiaa, mennään lauman mukana. Laumassa on turvallista olla.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Seiska: Sofia Belorf haki terapeutilta apua - Avautuu Stefan Thermanista: "Räjähdysherkkä ilotulite"

      Sofia Belórf avautuu miesystäviensä Stefan Thermanin ja Niko Ranta-ahon yhteisistä piirteistä Seiskalle. Therman heitti Sofian tavarat ulos ikkunasta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      92
      4376
    2. Raju tilitys Stefan T, nyt aloitti Sofia haukkumiset ja käy terapiassa.

      Siitä nähtiin taas, Sofia alkoi heti syyttelyt ja kaikki kertonut Seiskassa,ei osannut tätäkään nainen pitää suutaan kiinni erosta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      393
      3073
    3. Sofia ilmestyi eilen illalla instaansa, on silmät surulliset ja koko kasvojen olemus .

      Ei ole koskaan helppoa eroa olemassa, vaikka kuinka sitä toisin jotkut väittävät.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      2045
    4. Voitko kertoa rakas

      mikä sen muutoksen sinussa aiheutti?
      Ikävä
      150
      1632
    5. Tampereen sanna lähti lomalle Ukrainaan

      Suomessakin olisi asioita hoidettavana, ja siellä vaan ulkomailla patsastelee. Milloin on seuraavat eduskuntavaalit? Valtion velkaantumisen on loputt
      Tampere
      411
      1145
    6. Marin jälleen poliittisia irtopisteitä keräämässä, matkusti Ukrainaan

      Saamme varmasti kuvasarjoja liikuttuneesta Marinista itkemässä ja surkuttelemasta ukrainalaisia. Loistava tilaisuus taas kerätä itselleen
      Maailman menoa
      370
      1117
    7. Varoituksen sana

      Älkää satuttako sitä ihmistä ketä rakastatte. Jos niin teette, edessä on katumuksen täyteinen pitkä yksinäisyys. Itsellä se varmaan jatkuu koko loppue
      Ikävä
      74
      1026
    8. Rane lähettää terveisiä Sofialle ja Stefulle instassa

      Case: 2020-luvun Matti ja Mervi Näiden kahden sankarin elämään en ole liittynyt enää pariin vuoteen. Olen vankilaan asti kuullut mitä hurjimpia tarino
      Kotimaiset julkkisjuorut
      179
      1023
    9. Mies eikä me voitas nähdä

      viikonloppuna? :) ai niin ootko muuten varattu?
      Ikävä
      108
      910
    Aihe