Turkki: Suomen täytyy tunnustaa Palestiinan valtio

Anonyymi

ennenkuin turkki puoltaa suomen nato jäsenyyttä.

Ruotsi on palestiinan valtion jo tunnustanut, joten ruotsille nato ovi on auki. Suomen täytyy pikaisesti tunnustaa palestiinan valtio ja itä-Jerusalem palestiinan pääkaupungiksi jos haluamme päästä natoon sisälle.

77

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tällaista vaatimusta Turkki ei ole tiettävästi esittänyt eikä esitä.

      • Anonyymi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Turkin presidentti uhkaa karkottaa Suomen suurlähettilään – raivostui yhteislausunnosta
        Turkin presidentti käy kuumana, koska kymmenen länsivaltaa pyysi Turkkia kunnioittamaan ihmisoikeuksia."

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/52905574-00cf-4915-a54b-1d27626d765c

        En uutisen perusteella sanoisi turkkia suomen parhaaksi ystäväksikään.

        Älä varasta Mooses


    • Anonyymi

      Suomen Ramallahin-edustusto avattiin vuonna 1999. Palestiina on ollut edustettuna Suomessa 1980-luvulta lähtien. Suomi on tukenut Palestiinaa mm. äänestämällä vuonna 2012 YK:n päätöslauselman puolesta, jolla Palestiinalle annettiin YK:ssa tarkkailijavaltion asema.

      Palestiinan Helsingin-edustustolle myönnettiin yhteispohjoismaisesti sovitun suunnitelman mukaisesti täydet Wienin yleissopimuksen mukaiset diplomaattiset erioikeudet ja vapaudet. Suomen Ramallahin-edustuston asemaa muutettiin niin, että edustuston päällikön tehtävä kohotettiin suurlähettilästasolle.

      • Anonyymi

        Entäs sitten? Ketään ei kiinnosta jotkut palestiinalaiset eikä ramallahit.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs sitten? Ketään ei kiinnosta jotkut palestiinalaiset eikä ramallahit.

        Turkkia ja turkin islaminuskoisia kiinnostaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turkkia ja turkin islaminuskoisia kiinnostaa.

        Ei kiinnosta edes Turkkia. Palestiinalaiset ovat menneet pois muodista kun on tärkeämpääkin ajateltavaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kiinnosta edes Turkkia. Palestiinalaiset ovat menneet pois muodista kun on tärkeämpääkin ajateltavaa.

        Meneppä julistamaan Turkkiin ilosanomaasi että Palestiinalaisten itsenäisyys ei ole enää muodissa.
        Veikkaan että joudut lusimaan ja maasta poistumisesi estetään.


      • Anonyymi

        RAM Jumala on EGYPTISTÄ . AURINKO JUMALA RA. Wikipedia Egyptin jumalat . Niillä on puolikuu alue arabeilla Tigris ja eufrat siellä . Egyptin Siinai Niili.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs sitten? Ketään ei kiinnosta jotkut palestiinalaiset eikä ramallahit.

        Joo ei kiinnosta eikä ne kuulu tänne länteen eikä pohjoiseen niillä idämeri punainen meri.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turkkia ja turkin islaminuskoisia kiinnostaa.

        Ei kiinnosta ne on eri heimoa faaraosta ja juutalaisia .


      • Anonyymi

        Arabiassa on monta maata arabeille ja Egypti myös voitte mennä sinne elää siellä. Teillä ei ole mitään historiaa täällä meillä on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs sitten? Ketään ei kiinnosta jotkut palestiinalaiset eikä ramallahit.

        Kiinnostaa pohjoiset kansat ja meidän hyvinvointi täällä.


      • Anonyymi
        Delfine kirjoitti:

        Meneppä julistamaan Turkkiin ilosanomaasi että Palestiinalaisten itsenäisyys ei ole enää muodissa.
        Veikkaan että joudut lusimaan ja maasta poistumisesi estetään.

        Huomaatko vihan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turkkia ja turkin islaminuskoisia kiinnostaa.

        Turkin faaraot ei ole niitä arabeja mitä te olette


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turkkia ja turkin islaminuskoisia kiinnostaa.

        Milloin muuten arabi naiset kieltää miehiltä tiettyjä asioita kuten perseen näyttämisen julkisesti tai homoilun tai huumeen kuljetukset tai raiskaamisen myös monien vaimojen pitämisen ja saataiseksi sanomisen kuukautisista. Onko arabinaiset paljon tyhmempiä kuin bedbuiinit jotka kirjoitteli uskontoja tuhansia vuosia sitten aikana ennen autoja ehkäisyä lentokoneita sähköä .....vieläkö annatte huijata itseänne ????


      • Anonyymi
        Delfine kirjoitti:

        Meneppä julistamaan Turkkiin ilosanomaasi että Palestiinalaisten itsenäisyys ei ole enää muodissa.
        Veikkaan että joudut lusimaan ja maasta poistumisesi estetään.

        ”Meneppä julistamaan Turkkiin ilosanomaasi että Palestiinalaisten itsenäisyys ei ole enää muodissa.
        Veikkaan että joudut lusimaan ja maasta poistumisesi estetään.”

        Veikkaat väärin. Palestiinalaisten asiasta ollaan montaa mieltä Turussakin, eikun Turkissakin. Ei ole profeetta Mohammedin pilkkaa esittää poliittisia mielipiteitä, Turussakaan, eikun Turkissakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RAM Jumala on EGYPTISTÄ . AURINKO JUMALA RA. Wikipedia Egyptin jumalat . Niillä on puolikuu alue arabeilla Tigris ja eufrat siellä . Egyptin Siinai Niili.

        Wikipedia Egyptin jumalat ja Wikipedia faaraoiden jumalat etsi aurinko Jumala RAM.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs sitten? Ketään ei kiinnosta jotkut palestiinalaiset eikä ramallahit.

        Aloittajaa näköjään kiinnostaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Meneppä julistamaan Turkkiin ilosanomaasi että Palestiinalaisten itsenäisyys ei ole enää muodissa.
        Veikkaan että joudut lusimaan ja maasta poistumisesi estetään.”

        Veikkaat väärin. Palestiinalaisten asiasta ollaan montaa mieltä Turussakin, eikun Turkissakin. Ei ole profeetta Mohammedin pilkkaa esittää poliittisia mielipiteitä, Turussakaan, eikun Turkissakaan.

        Allah ja muhammed lietsovat sadismia muslimien keskuudessa,kuten halal todistaa.


    • Anonyymi

      Turkille voidaan muistuttaa että se joskus pyrkinee EU:hun jäseneksi, ja siksi sen kannattaa olla erittäin tarkkana tässä Suomelle elämän ja kuoleman kysymys asiassa eikä tehdä mitään harkitsematonta, se harkitsemattomuus voi kostautua joskus tulevaisuudessa.

      Sitä paitsi Palestiinan valtiohan ilmaantuu mailman kartalle heti kun Jordanian kuningaskunta suostuu siihen että sen nimi vaihtuu Palestiinaksi. Mutta sitä ennen mitään palestiinaa ei valtiona ole, eikä olematonta valtiota pidä tunnustaa. Ja mitä tulee Jordanian kuningaskuntaan niin Suomi varmaankin on jo tunnustanut sen. Ja se että kutsutaanko Jordaniaa Jordaniaksi vaiko Palestiinaksi vaiko joksikin muuksi on pelkästään Jordanian sisäinen asia eikä kuulu meille.


      • Anonyymi

        Se puolikuu on arabien . Menkää sinne.


      • Anonyymi

        Jordan on saanut nimensä Jordan joesta missä juutalaiset puhdistus kasteita suorittaa.


      • Anonyymi

        Turkin EU-juna meni jo, eikä se palaa. Turkin demokratiakehitys on romahtanut nykyisen sulttaanin aikana.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Palestiina ei ole valtio. Palestiina kuvataan muslimien oppikirjoissa Israelin valtiona eli kartassa kun lukee muilla Israel niin filistealaisilla Israelin sijasta lukee valheellisesti Palestiina.

      Filistealaisilla on sama päämääränä kuin Googilla ja Kiinalla eli valloittaa muiden maita.

      Selef Urge

      • Anonyymi

        Goog on Israelissa. Israel on eri juttu kuin puolikuu .


      • Anonyymi

        Ai philistea. Oikeasti historiassa taas oli arabia ja Israel erikseen. Mutta mehän emme nyt maantieteellisesti ole siellä vaan täällä Euroopassa ihan eri aluetta.


      • Anonyymi

        Höpö höpö. Israelin valtion alue irrotettiin Brittien hallitsemasta alueesta, jonka nimi oli Palestiina. Sen voi tarkistaa kaikista vanhoista kartoista.


    • Anonyymi

      Ei se vaadi muuta kuin Pekka Haavistolta nimet paperiin ja Palestiinan valtio on tunnustettu. Sitten NATO ovet aukeaa suomellekkin :)

      • Anonyymi

        Jos joku ei vieläkään tajunnut, niin Palestiina on tunnustettu niin pitkälle kuin mahdollista. Sitä se katsokaas tarkoittaa, kun Suomella ja Palestiinalla on diplomaattisuhteet.


      • Anonyymi

        On tunnustettu niin pitkälle kuin juridisesti mahdollista.


    • Anonyymi

      Ja höpöhöpö! Turkki on jo etukäteen sanonut tukevansa Suomen nato-jäsenyyttä.

      • Anonyymi

        Eipä muuten ole sanonut!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä muuten ole sanonut!

        Turkki on tukenut, sitten sanoi ei, ja sitten taas sanoi kyllä, ja sitten sanoi ei. Basaarityylistä kaupan käyntiä se vain on.


    • Anonyymi

      > Suomen täytyy tunnustaa Palestiinan valtio

      Olisi valtava virhe, ehkä suurempi kuin Natoon liittyminen.

      • Anonyymi

        Kuulkaa nyt me ei mitenkään kuuluta mihinkään arabiaan täällä Pohjoismaissa . Menkää te sinne jotka olette sieltä


      • Anonyymi

        Hankkikaa nyt edes alkeellinen yleissivistys. Suomella on diplomaattisuhteet Palestiinan kanssa. Se tarkoittaa, että tunnustettu on niin pitkälle kuin mahdollista ennen rauhansopimusta.


      • Anonyymi

        Suomella on jo kauan ollut suurlähetystö Ramallahissa ja Palestiinalla edustusto Helsingissä. Käytännön tasolla on tunnustettu. Mutta Palestiinan status vaatii juridisen loppusilauksen.


      • Anonyymi

        Se asia ei millään tavalla liity Palestiinaan. Kyse on muista asioista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se asia ei millään tavalla liity Palestiinaan. Kyse on muista asioista.

        Sinun itsesi harhoissa on kyse muista asioista. Koita pysyä aiheessa joidenka viesteihin vastailet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun itsesi harhoissa on kyse muista asioista. Koita pysyä aiheessa joidenka viesteihin vastailet.

        Kuulkaa Palestiina on ARABIASSA JA SUOMI ON TAAS MAAPALLON POHJOISTA OSAA .


      • Anonyymi

        Höpö höpö. Erdogania ei kiinnosta Suomi ja Ruotsi pätkääkään. Hän halua kiristää länsimailta jotakin. Suomen ja Ruotsin jäsenyys on niin tärkeä asia Natolle, että sitä ei katsota tumput suorana. Tärkein vuosikymmeniin, koska meidän jäsenyytemme sulkee strategisen aukon Naton pohjoisessa puolustuksessa. USA on jo ilmoittanut ottavansa selvää, mitä ihmettä Erdogan sekoilee. Nato merkkittävät jäsenvaltiot ovat luvanneet Suomelle ja Ruotsille kaiken tuen. Se tarkoittaa myös tällaisia tilanteita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se asia ei millään tavalla liity Palestiinaan. Kyse on muista asioista.

        Turkin presidentin tiedottaja ilmoitti tänään, että Turkki ei aio estää Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä. Turkin ulkoministerin mukaan kyse ei alunperinkään ollut Suomesta. Vaan Turkki haluaa jäsenyysneuvottelujen yhteydessä keskustella Ruotsin kanssa kurdijärjestö PKK:n jäseniin liittyvistä turvallisuushuolistaan.


      • Anonyymi

        Höpö höpö. Erdogan tekee vain kauppaa.


    • Sinänsä harmi, ettei suomen valtio päässyt natoon isottelemaan venäjää kohtaan. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä kun suomi olisi pikasodassa tuhottu ydinaseilla.

      PS. itse olen jo Zurichin lentokentällä, poissa suomesta. Voin spekuloida asiaa vaikka surkea suomi plänttinne vallattaisiin niin täältä sveitsistä käsin.

      • Anonyymi

        Mene jo, äläkä enää siinä seiso suomalaisten jaloissa. Täällä pelkureita kaivata. Suomi on Naton jäsen vuoden loppuun mennessä.


      • Anonyymi

        Toivottavasti jäätkin sinne. Emme kaipaa kaltaisiasi.


      • Anonyymi

        Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa. Naton jäsenvaltiot toivottivat jo tänään Naton ulkoministerikokouksessa Suomen tervetulleeksi. Hakemus tosin lähtee vasta parin päivän päästä.


    • Anonyymi

      Aloitus on helluntailaisten ja Putinin propakandaaa.

      • Anonyymi

        Sekoilevat arabit ja Egyptin orjat


    • Anonyymi

      Turkin pitää vapauttaa naiset ja Kypros miehityksestä heti.

    • Anonyymi

      Puolikuu HAGAR Egyptin Ismail.

    • Anonyymi

      Raamatun mukaan Filistealaiset ovat koko ajan Israelin kimpussa kurittamassa heitä, koska Valitun kansan jäsenet jättivät luvatun maan valloituksen keskeneräiseksi.

      • Anonyymi

        Vielä nousee sellainen Kuningas, joka hoitaa sen käskyn loppuun asti.
        Ennen tuhatvuotisen valtakunnan perustamista maan päälle.
        Kristuksen häät vietetään maan kamaralla Jerusalemissa, ei missään pilven päällä,
        kuten Paavalin mielikuvat silloin lenteli.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä nousee sellainen Kuningas, joka hoitaa sen käskyn loppuun asti.
        Ennen tuhatvuotisen valtakunnan perustamista maan päälle.
        Kristuksen häät vietetään maan kamaralla Jerusalemissa, ei missään pilven päällä,
        kuten Paavalin mielikuvat silloin lenteli.

        Miten niin: ei missään pilven päällä, kuten Paavalin mielikuvat silloin lenteli?
        Paavali ei puhunut pilven päällä lentelystä. Mutta Raamatun tulkitsijat ovat noin väittäneet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä nousee sellainen Kuningas, joka hoitaa sen käskyn loppuun asti.
        Ennen tuhatvuotisen valtakunnan perustamista maan päälle.
        Kristuksen häät vietetään maan kamaralla Jerusalemissa, ei missään pilven päällä,
        kuten Paavalin mielikuvat silloin lenteli.

        Pelastuneet Adventistit ovat 1000 vuotta taivaassa, ei täällä tuhotun maan päällä. Mutta kaikille paikkoja riittää, kaikille paikkoja on.

        1234567---


    • Anonyymi

      Koita ymmärtää että Suomi ei sijaitse maan tieteellisesti missään Arabiassa kuten arabien maat on siellä.

      • Anonyymi

        Tyypillistä uskovaisten sekoilua.


    • Anonyymi

      Turkki on Maagogin maa.

    • Anonyymi

      Ruottis ja suomes lymyilee terroristi järjestö, suvakkien hameen alla ja saa rahoitusta?😎😎

      • Anonyymi

        Noinhan se Erdogaani väitti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinhan se Erdogaani väitti.

        Erdokaani väitti myös että Alankomaat on Skandinaviaa. :D


    • Anonyymi

      Suomen täytyy tunnustaa ensin itä-saksa. Mitä tunnustamista siinä palestiinan valtiossa on? Sehän on Jordania, palestiinalaisten luvattu maa. Ei muuta kuin vaihtovaatteet mukaan ja Jordaniaan mars.

    • Lyhyeen päättyi se eliitin NATO ilo. Jos suomi haluaa natoon niin turkin vastaiset vallankumouksen jälkeen tehdyt EU pakotteet purettava. Näin sanoi tänään turki

      Lisäksi suomen on annettava turvatakuut Turkille kirdistanin "terroristeja" vastaan.

      Jos suomi pääsee natoon, niin sopimuksen mukaan suomen hävittäjät lähtee puolustamaan turkkia pohjois-syyrian kurdeja vastaan.

      • Anonyymi

        Hankkisit sinäkin aivot. Jutut kuin peräpäästä.


    • Anonyymi

      >> Suomen täytyy pikaisesti tunnustaa palestiinan valtio ja itä-Jerusalem palestiinan pääkaupungiksi jos haluamme päästä natoon sisälle. <<

      Tämä teko varmaan käynnistäisi Suomea kohtaan kaikki annetut profetiat. 😁 Koska raamatun mukaan IL:n maa on Jumalan maa, jonka hän on luvannut omaisuuskansalleen. Ja sitä ei saa jakaa.

    • Anonyymi

      Vai niin. Totuudenmukainen kommenttini on, typerää kyllä, poistettu, kun arvelin, ettei Suomi pääse Natoon, koska Venäjä ja Turkki mitä ilmeisemmin puhaltavat yhteiseen hiileen.

      Noh... mielipiteeni vahvistettiin poistosta huolimatta jo lehdistössäkin, sillä myös Iltasanomat kirjoitti asiasta samoin:

      "Epäilyksiä on myös herännyt siitä, voisivatko Venäjä ja Turkki tehdä jonkinlaista kauppaa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien suhteen. Venäjän presidentti Vladimir Putin kutsui Suomen Nato-jäsenyyshakemusta virheeksi. Turkki voi tehdä lehmänkaupat Venäjän kanssa."

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008821394.html

    • Anonyymi

      Höpöhöpö! Turkin presidentti uhoaa mutta hän ei päätä maan natokannasta.

    • Anonyymi

      Eikös se Kroatiakin yrittänyt jotain länkyttää, ettei hyväksy Suomen hakemusta, jos ei saa tahtoaan läpi jossain toisessa asiassa,, johon Suomella ei ollut osaa eikä arpaa? Kun osa Naton jäsenmaista on tätä tasoa, niin ehkä unohdetaan liittymiset ja puolustetaan itse itseämme. "Suomalainen, seiso tässä omalla paikallasi, äläkä koskaan luota vieraan apuun." lukee kai Suomenlinnan muurissa.

      • Anonyymi

        Iltalypsäjiä löytyy. Suomi ja Ruotsi ovat Natolle riemuvoitto.


    • Anonyymi

      Goog on Turkin, Maagogin maan, hallitsija.

    • Anonyymi

      Turkin on vähän tyhmää vaatia tuota Suomelta, koska Turkki ei vaatinut sitä esimerkiksi Pohjois-Makedonialta tai Kroatialta.

    • Anonyymi

      Suomen Ramallahin-edustusto avattiin vuonna 1999. Palestiina on ollut edustettuna Suomessa 1980-luvulta lähtien. Palestiinan Helsingin-edustuston statusta korotettiin lokakuun 2014 alusta yhteispohjoismaisesti sovitun suunnitelman mukaisesti. Suomen Ramallahin-edustuston asemaa muutettiin niin, että edustuston päällikön tehtävä kohotettiin suurlähettilästasolle.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Seiska: Sofia Belorf haki terapeutilta apua - Avautuu Stefan Thermanista: "Räjähdysherkkä ilotulite"

      Sofia Belórf avautuu miesystäviensä Stefan Thermanin ja Niko Ranta-ahon yhteisistä piirteistä Seiskalle. Therman heitti Sofian tavarat ulos ikkunasta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      4849
    2. Raju tilitys Stefan T, nyt aloitti Sofia haukkumiset ja käy terapiassa.

      Siitä nähtiin taas, Sofia alkoi heti syyttelyt ja kaikki kertonut Seiskassa,ei osannut tätäkään nainen pitää suutaan kiinni erosta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      396
      3291
    3. Sofia ilmestyi eilen illalla instaansa, on silmät surulliset ja koko kasvojen olemus .

      Ei ole koskaan helppoa eroa olemassa, vaikka kuinka sitä toisin jotkut väittävät.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      2173
    4. Voitko kertoa rakas

      mikä sen muutoksen sinussa aiheutti?
      Ikävä
      153
      1781
    5. Rane lähettää terveisiä Sofialle ja Stefulle instassa

      Case: 2020-luvun Matti ja Mervi Näiden kahden sankarin elämään en ole liittynyt enää pariin vuoteen. Olen vankilaan asti kuullut mitä hurjimpia tarino
      Kotimaiset julkkisjuorut
      209
      1243
    6. Tampereen sanna lähti lomalle Ukrainaan

      Suomessakin olisi asioita hoidettavana, ja siellä vaan ulkomailla patsastelee. Milloin on seuraavat eduskuntavaalit? Valtion velkaantumisen on loputt
      Tampere
      470
      1241
    7. Marin jälleen poliittisia irtopisteitä keräämässä, matkusti Ukrainaan

      Saamme varmasti kuvasarjoja liikuttuneesta Marinista itkemässä ja surkuttelemasta ukrainalaisia. Loistava tilaisuus taas kerätä itselleen
      Maailman menoa
      370
      1173
    8. Varoituksen sana

      Älkää satuttako sitä ihmistä ketä rakastatte. Jos niin teette, edessä on katumuksen täyteinen pitkä yksinäisyys. Itsellä se varmaan jatkuu koko loppue
      Ikävä
      75
      1085
    9. Mies eikä me voitas nähdä

      viikonloppuna? :) ai niin ootko muuten varattu?
      Ikävä
      108
      974
    Aihe