Mies aina vaan nukkuu

Anonyymi

No, lähes aina. Ellei sitten ole omissa puuhissaan eli puhelimella itsekseen, jolloin taas valvoo rankasti. Sitten kun voisi tehdä muutakin, niin aivan varmasti kuuluu kuorsaus. Siinä meni melkein yksi matkakin sikeästi hotellissa, ellen olisi raivonnut mokomaa liikkeelle.

Ennen melkein uskoin selitykset, että hän oli töistä niin väsynyt. Nyt hän on kuitenkin ollut työttömänä pidemmän jakson ja aivan sama meno jatkuu - "Anna mä nukun." Vetäytyy kaikesta, ei haluaisi osallistua mihinkään.

Viimeisin ennätys on lähes viikon nukkumismaraton. Nousee ehkä vessaan ja syömään, mutta muuten nukkuu yöt ja päivät läpeensä. Niin siis nyt kuulemma siksi, kun eihän tässä ole muutakaan. Siis mitä...

Eipä häntä omien juttujensa lisäksi kyllä vaikuta kiinnostavan yhtikäs mikään. Jos johonkin lähtee mukaan, niin on tosi vaitonainen ja haluaakin lähteä kotiin melko nopeasti. Todennäköisesti taas nukkumaan. Vaihtoehtoisesti hänellä on se puhelin kourassa milloin missäkin, kunhan ei ole läsnä.

Näissä poikkeustapauksissa on aina sellainen haju, että tehdään nyt jokin juttu, koska minä haluan, mutta mahdollisimman innottomasti. Eli tuntuu väkisin raahaamiselta, jossa hän joko katoaa puhelimeensa ja/tai hoputtaa minua kesken kaiken lähtemään. Ei sellainen ole kovin kivaa...

Joskus kyllästyin siihen, että ensin odotan pöljänä tuntikausia sitä miten "ihan kohta" lähdetään jonnekin yhdessä. Päivän mentyä sain silti potkia ja raahata hänet ovesta ulos. Tässä vaiheessa oma fiilis oli jo totaalisen pilalla. Palkinnoksi sain tuon edellä kuvatun skenaarion. Joten aloin mennä ulos yksin tai kaverini kanssa.

Vaan eihän se käy. Mies syytti minua parisuhteen kariuttamisesta jättämällä hänet pois suunnitelmistani. Veti kaverinikin siihen mukaan, kuin kyseessä olisi jokin ihmeellinen salaliitto. Raivostui, kun aloin nauraa syytöksille. No, ei siitä sotkusta sen enempää.

Onkohan mies jollain tapaa masentunut? Hän ei kyllä semmoisesta taatusti puhuisi, kun hänhän on muiden tavallisten ihmisten ongelmien yläpuolella totta kai. Silti epäilen, kun vaikuttaa ettei elämässä ole kuin ruoka, nukkuminen ja milloin mihinkin puhelimessa olevaan tyystin haksahtaminen.

15

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ellen väärin arvaa että täällä emäntä aktivoi palstaa kolmessa vuorossa, tämänkin aloituksen tehnyt aamuvuorossa ollessaan !

      • Anonyymi

        Isäntä tunnisti itsensä.


    • Anonyymi

      Joku hänen mieltään rassaa..Onhan tuo kumppanillekkin vaikeaa😑 Pariterapia?

      • Anonyymi

        No ihan totta puhuen... tuo murisi juuri, että menee vaikka omaan kotiinsa nukkumaan - niin menköön vaan ihmeessä. Lopullisesti. Voin olla paljon iloisempi ilman murjottajaa nurkissa.

        Kyllä tuo silti mietityttää kovasti. Otin siksi vaan puheeksi, jos joku muukin olisi kohdannut tämmöistä outoa käytöstä.


    • Anonyymi

      En jaksanut koko valitusta lukea mutta alkulauseiden perusteella, miehesi on luultavasti sairas, joko masentunut tai jotain muuta, raudanpuutos tms.

      Itse olet puolisosi valinnut - eli katse siis itseen ja omaan toimintaan

      • Olikin liian pitkä teksti nykyihmiselle lukea.


    • Anonyymi

      Niin no joko on joku sairaus tai eo vaan viihdy kanssasi. Aika yksinkertaista mielestäni.

      • Anonyymi

        Muuten olisikin, mutta jostain syystä hän on aina halunnut silti vimmatusti pysyä yhdessä. Se menee yli hilseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuten olisikin, mutta jostain syystä hän on aina halunnut silti vimmatusti pysyä yhdessä. Se menee yli hilseen.

        Kait siinä on sullakin päätösvalta. Aina voi itsekin lähteä suhteesta. Mitä teet miehellä joka vaan nukkuu.


    • Anonyymi

      Aiotko ihan pitkäänkin seurustella tuollaisen nukkumatin kanssa joka ei halua tehdä mitään kumppaninsa kanssa. Naisena olisin jo jättänyt. Minun mies kyllä herää vaikka neljältä ja herättää minut ja sanoo lähdetään ajelee veneellä koska on tyyni meri. Ja kalastetaan samalla.

    • Tärkein kysymys lienee, että onko hän aina ollut tuollainen.

      Tietysti nyt ihan suhteen alussa ollaan kiinnostuttu kaikesta mitä toinen tekee, mutta miten sen jälkeen.

      Jos muutos on ollut selvä ja suhteellisen nopea voi epäillä sairautta tms.

      Jos passiivisuus on ollut osa hänen perusluonnettaan aina, voit ehkä myöntää tehneesi virheen ja ruveta katselemaan mihin suuntaan lähtisit.

    • Anonyymi

      Sairaus ? Kilpirauhasen vajaatoiminta esim. ja onhan näitä. Ylipaino vie mm. energiat.

    • Anonyymi

      Miehen käytös ei ole normaalia. Joko tauti on korvien välissä tai sitten hormoneissa/vitamiineissa/hivenaineissa on vakava epätasapaino.

      Tollaiseen yliväsymykseen on jokin todeperäinen syy .

    • Anonyymi

      Masentuneena ei itse näe tilaansa.Se kuuluu diagnoosiin.Mikään ei vaan kiinnosta jos elämä on ollut lamauttavaa, emmekä tiedä muista mitään miten mitäkin on eletty koettu ollut.

    • Anonyymi

      No helppo vastaus. Uniapnea.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      48
      4874
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3207
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1355
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      180
      1176
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      858
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      63
      855
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      837
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      708
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      478
      690
    Aihe