Suomen syvä 1990-luvun lama johtui metallin ja paperin haluttomuudesta ajaa yhteiskunnan etua

Anonyymi

Raimo Kantola, SAK:n III puheenjohtaja 1990-luvun alussa kirjoittaa:

..."Hallitus ajoi vakaan markan linjaa kuitenkin vielä pitkälle syksyyn 1991. Suomen Pankin johtaja, arvostettu valtiomies Kalevi Sorsa saatiin antamaan nimensä sopimusehdotukselle, joka aluksi suurin vaikeuksin SAK:ssakin hyväksyttiin, mutta joka marraskuussa kaatui soveltamisvaikeuksiin erityisesti paperissa ja metallissa. Taustalla oli vientiteollisuuden molempien osapuolten devalvaatiotahto. Noin 7 - 8 prosentin työvoimakustannusten alentamiseen perustuvan sisäisen devalvaation vaikutuksia ei siis lopultakaan päästy mittaamaan."...

Talouspolitiikan ymmärrys oli SAK:ssa heikkoa ja yhteiskuntasopimuksen sisältöä ei edes käsitelty kunnolla ideologisista syistä.

Hallitus oli pakon edessä ja joutui devalvoimaan. Devalvaation takia Suomi syöksyi lamaan, jonka seurauksista kärsitään edelleen.

6

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Heikki Valkama:
      "Lama jäljet näkyvät edelleen kokonaisessa sukupolvessa. Kun 1990-luku alkoi, Suomi koki jotain, mitä länsimaissa ei ollut nähty: talous syöksyi pahemmin kuin koskaan sotien jälkeen, konkurssit ajoivat yrittäjiä itsemurhiin ja työttömänä oli pahimmillaan yli 500 000 ihmistä.

      Monet 1990-luvun laman kokeneet lapset häpeävät edelleen sitä, mitä heidän perheessään tuolloin tapahtui. Näin sanoo Sanna Kajander-Ruuth, joka on kirjoittanut kirjan Laman lapset – Mitä meille tapahtui?"

    • Anonyymi

      Sisäisen devalvaation onnistumista päästiin testataamaan Sipilän hallituksen aikana. Silloinkin oli SAK:lle tosi vaikeata hyväksyä kiky, mutta 9 kuukauden painostuksen jälkeen se hyväksyttiin. Tulokset olivat lupaavia. Päinvastoin kuin 1990-luvun metallin ja paperin silloisen kikyn hylkäämisen jälkeen, kun tapahtui räjähdysmäinen työttömyyden lisäys, Sipilän kikyn hyväksyminen johti 40000-60000 työpaikan syntyyn. Työllisyys parani uskomattomat 68%:sta 73%:iin. Marin hallitus on onnistunut nostamaan työllisyyttä vielä 74%;iin. Sipilän kiky sisälsi työkustannusten alentamisen ja samalla verojen alentamisen, joka toteutui suurina veronpalautuksina. Julkisen puolen liitot ovat mustamaalanneet kikyä lomarahaleikkauksien takia, mutta unostavat kertoa samalla, että lomarahaleikkaukset olivat liittojen oma valinta pidennetyn työajan sijaan.

      Sisäinen devalvaatio on hyvä vaihtoehto parantaa yhteiskunnan palvelujen kestävyyttä, Palkan alentaminen ja tuloverojen alentaminen samalla siten, että käteen jäävä netto ei pienene on julkisentalouden napakymppi. Ideologiset ongelmat johtavat usein siihen, että SAK:n liitot eivät edes harkitse järkeviä vaihtoehtoja.

    • Anonyymi

      SAK on Suomen suurin työttömyyden aiheuttaja.

    • Anonyymi

      Eiköhän se ollu holkeri.

    • Anonyymi

      Nyt samaa ajaa TEHY.

    • Anonyymi

      Niin Tehy ja Teollisuusliitto.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Venäläislehti: Yli 260 000 miestä on lähtenyt venäjältä

      liikekannallepanon jälkeen. FSB raportoi, että 261 000 miestä lähti maasta keskiviikon ja lauantain välisenä aikana. Mahtaa olla vaikea löytää niitä
      Maailman menoa
      331
      4251
    2. Ex-huippumalli, juontaja Anne Kukkohovi paljastaa: "Olen tosi röyhkeä ja päivän päätteeksi..."

      Anne Kukkohovi on juontanut Koko Suomi -leipoo -ohjelmaa ammattimaisesti jo vuosia. Kansainvälisen uran tehnyt ex-huippumalli tunnustaa itsekin hämmäs
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      2598
    3. Ymmärtääkö kaikki , että ydinsota on seuraava vaihe.

      Näin.. Ei ole mitään " Ukrainan sotaa " , jonka voisi rajata vain tuonne maantieteelliselle alueelle. Tähän sotaan ei tulla myöskään saamaan mitään
      Maailman menoa
      275
      2468
    4. Miksi "SUOMEN NUORISO" ajetaan suljetulle ?

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ae1cec69-b2b9-4f9d-ae8e-da3b9178e6f4 En ymmärrä, mihin katosi minun nuoruuteni rento Suomi ? 80- ja 90- luvulla S
      Maailman menoa
      264
      2039
    5. Joel Harkimo ei ole tanssinut edes kapakassa "Mitä tuo urpo tuossa heiluu"

      Poliitikko ja yrittäjä Joel "Jolle" Harkimo tippui Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta. Harkimo pudotti tiukassa treenissä kiloja, mutta hänen "säkkimäise
      Kotimaiset julkkisjuorut
      65
      1431
    6. Miksi tapasinkaan sinua

      Olen tavattoman harmissani, kun koskaan törmäsin sinuun. Olisi paljon parempi, ettemme olisi koskaan nähneetkään toisiamme.
      Ikävä
      43
      1057
    7. Kyllä minä ihan rakastan sinua

      Vaikka todella hassuahan se on lähes vierasta rakastaa. En voi tälle mitään.
      Ikävä
      58
      984
    8. Oot leuhka

      ja ihan s***anan itteäs täynnä. En kyllä millään ymmärrä miksi. Oli ihan jees olo siihen asti taas että sun omahyväisen naaman näin. Kukaan toinen he
      Tunteet
      91
      968
    9. Anteeks rakas

      Eihän liekkisi muhun sammu ikinä Olet mun ainut onnenkipinä Matka tää on joskus kivinen Ja osaan olla raskas ihminen On päivä tää pilvinen Kun painaa
      Romantiikka
      185
      953
    Aihe