Putin: Venäjä on valmis käyttämään ydinaseita

Anonyymi

Asiantuntija huolestui Putinin ydinasepuheista – ”Venäjä on valmis käyttämään kaikkia keinoja”

Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg pitää Venäjän presidentin Vladimir Putinin ydinasepuheita huolestuttavina.

Putin nosti ydinaseet esille keskiviikkoaamuna pitämässään puheessa, jossa hän ilmoitti osittaisesta liikekannallepanosta. Aiemmin Putin on ollut pidättyväinen ydinaseita koskevissa lausunnoissaan, mutta nyt sävy oli toinen.

– Huolestuttavaa tässä on nimenomaan se, että aiemmin nämä ydinasepuheet ovat tulleet muilta venäläisiltä kuin Putinilta, Forsberg huomioi.

Venäjän ydinasedoktriinin mukaan Venäjä voisi käyttää ydinaseita ainoastaan, mikäli sen olemassaolo olisi uhattuna. Kuten useat kotimaiset ja kansainväliset asiantuntijat ovat huomauttaneet, tämä ehto ei täyty Ukrainan sodan kohdalla.

Puheessaan Putin viittasi toisenlaiseen näkemykseen. Hän hyökkäsi rajusti länttä vastaan syyttäen sitä suoraan halusta tuhota Venäjä. Lisäksi hän totesi lännen käyttävän ydinaseita Venäjän kiristämiseen.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5fbfac0c-2b89-481a-bfca-ae2f2722dbeb

11

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei sen huolestuttavampaa kuin aiemminkaan. Ydinasepuheilla varoitetaan Natoa puuttumasta asiaan konkreettisin sotatoimin. Putin uhoaa, koska pelkää.

      • Anonyymi

        Putinilla on ollut tapana tehdä, mitä on uhannut tekevänsä. Putin ei ole pelkuri.

        Näyttää siltä, ettei Venäjä tee liikekannallepanoa Ukrainan sidan vaan länsirajansa takia.

        Venäjä suunnittelee käyttävänsä ydinaseita ja oman alueensa turvaamiseen Venäjä tarvitsee nyt reserviään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putinilla on ollut tapana tehdä, mitä on uhannut tekevänsä. Putin ei ole pelkuri.

        Näyttää siltä, ettei Venäjä tee liikekannallepanoa Ukrainan sidan vaan länsirajansa takia.

        Venäjä suunnittelee käyttävänsä ydinaseita ja oman alueensa turvaamiseen Venäjä tarvitsee nyt reserviään.

        Putin on raukka. ja pelkuriksi osoittautui jo koronan suhteen. On katsonut Maailmojen sodan ja pelkää marsilaisten kohtaloa. Ei ole jäänyt epäselväksi. Säteily on kuin virukset,joten pelkää ydinsotaakin.


    • Anonyymi

      Putin ei ole sanonut käyttävänsä ydinasetta Ukrainassa.
      Ns. 'asiantuntijat' eivät tunnu olevan asiantuntijoita.

      • Anonyymi

        On ihan eri asia mitä Putin sanoo, kun mitä hän tekee..


      • Anonyymi

        Kyllä rivien välistä ydinaseuhkaus käy ilmi.


    • Anonyymi

      Nyt pitää ymmärtää, että länsi on aiheuttanut sen, että Venäjän erikoisoperaatio eskaloitui.
      Ukraina valmisteli suurhyökkäystä toteutettavaksi maaliskuun alkuun, keiden luulette olevat suunnitelman pääpiruina ja natsihallinnon tukijoina?

      • Anonyymi

        Olisiko pitänyt vain katsoa tumput suorina kun Venäjä johtavan örkkinsä käskystä hyökkää vieraaseen maahan. Mikä erikoisoikeus takapajuisella maalla on hyökätä ilman syytä rajojensa yli? Kait reilun pelin hengessä on auttaa heikompaa syytöntä.


      • Anonyymi

        Tuskin 80 vuoden takainen natsisaksa enää on Ukrainan takana,joten natsipuheet ovat vain viinahöyryjä Putinin päässä. Miten voi vastaanpaneminen örkkilaumalle eskaloida? Kyllä pahantekijäörkeille saa panna vastaan.


    • Anonyymi

      Luganskin kansantasavalta on jo lähes kokonaan puhdistettu uusnatseista. Taistelut Donetskin kansantasavallassa jatkuvat. Täällä Kiovan miehityshallinto on kahdeksan vuoden ajan luonut pitkälle linjalle linnoituksia. Suoraan heidän kimppuunsa hyökkääminen olisi johtanut raskaisiin menetyksiin, joten yksikkömme, kuten myös Donbassin tasavaltojen sotilasyksiköt, toimivat järjestelmällisesti, asiantuntevasti, käyttävät järjestelmiä, huolehtivat henkilöstöstä ja vapauttavat askel askeleelta Donetskin maita, puhdistavat kaupunkeja uusnatseista, auttavat ihmisiä, joista Kiovan hallitus on tehnyt panttivankeja, ihmiskilpiään.

    • Anonyymi

      Kunnia Ukrainalle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 377
      3794
    2. Ensitreffit alttarilla: Kouvolan komistus Miikka yllättää Henni-vaimon: "Sie oot toivonut sitä..."

      Miikka ja Henni on kyllä söpö pari. Onhan siinä romantiikkaa, kun Miikka hurauttaa "valkealla ratsullaan", valkealla pakettiautolla, hakemaan tuoretta
      Ensitreffit alttarilla
      9
      2280
    3. Esko Eerikäinen sai karvaan muiston Martina Aitolehden kanssa tosi-tv:stä: "Pureskelen vieläkin..."

      Esko Eerikäinen ja Martina Aitolehti olivat kyllä aikamoinen pari, totta tosiaan. Räväkät persoonat ovat kumpikin monilahjakkuuksia. Eerikäinen on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      34
      2164
    4. Ketkä räjäyttivät Nord Stream I ja II kaasuputket?

      Suomessa jo "tiedetään" syyllinen, jos kuuntelemme hurjimpia syytöksiä - jopa 'Mainilan laukaukset' |1 ovat nousseet esille --- .. muualla EU-Euroopa
      Maailman menoa
      425
      1960
    5. Kenellä on suurin motiivi sabotoida Nord Streamin kaasuputkea..

      Muistin virkistämiseksi..... https://www.savonsanomat.fi/uutissuomalainen/3180533
      Maailman menoa
      236
      1455
    6. Anna Puu, 40, julkaisi ennen-jälkeen -kuvat happopistoshoidosta: "Ei ihan hirveesti tee mieli..."

      Anna Puu on kertonut Instassa käyneensä kauneusklinikalla. Hän kertoo kärsineensä kaulan juonteista ja paljastaa googlanneensa "kaulan kiristys" -hak
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1435
    7. Uudet Eränkävijät yllättävät: Ex-ammattisotilas, YouTube-tähti, 11-vuotias eräjorma, nuoripari...

      Harmi, ettei Äijä-koira ja Aki Huhtanen ainakaan ohjelmatietojen mukaan ole enää mukana ohjelmassa. Mutta onhan tuossa toki ihan hyvä kattaus ja katso
      Tv-sarjat
      16
      1381
    8. Päivän Zieppi

      Mikä on Sara-tytön some-vastaisku, kun 7eiska on julkaissut mimmistä kuvan, jossa kaksoisleuka näkyy selvästi? Itkupotkuraivari tulollaan. Jeejee. Onn
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      1369
    9. Maajussi Arho lähti tv-sarjaan hälläväliä asenteella - Mieli muuttui: "Oli aika yllätyksellinen..."

      Arho on tainnut sulattaa monen tv-katsojan sydämen... Ja ehkä se maajussin sydänkin on sulanut jollekin tietylle morsiolle. Lue Arhon haastattelu: h
      Maajussille morsian
      17
      1344
    10. Mitä Alfatv:lle todella kuuluu?

      Tämän klo 18.00 Uutisplus AlfaTV:n päätoimittaja Hannu Haukka ja hallituksen puheenjohtaja Andreas Wirth vastaavat kysymyksiin koskien AlfaTV:n tilann
      Luterilaisuus
      375
      1185
    Aihe