Nauru pidentää ikää

Elämme ankeita aikoja, aivan sananmukaisesti, eikä vaan Putouksen sketsit mielessä.

Kun olemme jo 80 + iässä niin meidät kohdatessaan nuoremmille ihmisille se on melkein "lähellä kuolemaa-elämys". Mutta eivät nuoret arvaakaan, kuinka hauskaa on vanhana! Nimittäin, jos osaa nauraa itselleen. Tilannekomiikkaa parhaimmillaan, kun koputtelee omalla ovellaan, eikä kukaan tule ovelle. Tai kun laitat silmätippoja ja olet huomannut että alaluomea venyttämällä tipat pysyvät silmässä eivätka valu poskelle. Mutta sitten eräänä aamuna huomaatkin vetäväsi itseäsi nenästä kun on tippojen laittamisen aika... jne
Sitä voi narrata itseänsä vaikka nenästä vetämällä.

Olisi kiva kuulla onko täällä enää huumorintajuisia vanhuksia, vai pelkkiä känkkä-ränkkiä jäljellä?

Kirjoitelkaapa omista arkipäivän kömmähdyksistä, että saadaan nauraa yhdessä.

371

2033

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa ja noista silmätiposta tuli heti mieleeni, kun olin kaihileikkauksessa ja niitä tippoja jouduin laittamaan. Aina meni kaksi poskelle ja sitten se tippa vasta silmään.

      Nyt ajattelin laittaa tuohon ulos kahvipöydän valmiiksi, koska huommenna on synttärini, joten kutsun ystävät kylään.

      Kahvit keitän, mutta jonkinlaiset nyyttärit haluaisin pitää, joten ystävät, kertokaa, mitä tuotte tullessanne, vai tuleeko kukaan?

      Tämähän on kaikki virtuaalistista, joten mielikuvitusta mukaan.

      • Onneksi olkoon Kristiina ! Olet syntynyt samana päivänä kuin isäni ja vanhin veljeni. Veli täyttää 90 v.
        Et tainnut kutsua ihan laihialaisittain. Hellähän se kutsu kuului: "jos liikut täälläpäin niin aja ohi..))
        Jos jotakin lahjaa mietin, niin kirjahan sen pitäisi olla, eikö ? Miten olisi Bisquitin "Vilpittömästi teidän". Herra H 70+ palstalta sitä suositteli joka kerran kun kirjoista tuli puhe...))

        Muistelen, että olet kiinnostunut historiasta. Meidän kirjapiirissä on ensi kerralla käsittelyssä Antti Malisen ja Tuomi Tammisen teos: "Jälleenrakentajien lapset - sotienjälkeinen Suomi lapsen silmin". Muistelen myös, että olet syntynyt sotien jälkeen kuten minäkin.

        Tuohon aloittajan haasteeseen voisin vastata kertomalla itsestäni..)) Olen välistä aika kova puhumaan. Joskus ajatus laukkaa kuitenkin nopeammin kuin kieli, joka on välillä hyvinkin kankea. Niinpä kerroin veljelle ja kälylle raippaasta naapurin rouvasta, joka "kulkee avannossa kesät, talvet"... Ellei naurata, voi aina todeta: "se parhaiten nauraa, joka vitsin kertoo"...

        Muitakin älynväläyksiä löytyy, mutta odottelen vähän muita, etten saa liikaa huomiota..))
        Aloittajaa paremmaksi en kyllä osaisi laittaa, joten kiitos !..))

      • Minä voisin tuoda kahviveden, jos nyyttärit on tarkoitus järjestää. Kirkasta Vätternin vettä.

      • demeter1 kirjoitti:

        Onneksi olkoon Kristiina ! Olet syntynyt samana päivänä kuin isäni ja vanhin veljeni. Veli täyttää 90 v.

        demeter 1, pohjolan kesät ovat tosiaan joskus viileitä ja naapurin rouva voi käydä avannossa vaikka juhannusaattona.

      • MdK-MdK kirjoitti:

        Minä voisin tuoda kahviveden, jos nyyttärit on tarkoitus järjestää. Kirkasta Vätternin vettä.

        Kiitos tarjouksesta tuosta vedestä, mutta on meilläkin aivan hyvää lähdekaivovettä omasta takaa.

        Tulipa vain mieleeni, että oma lapseni "kastoi" sisarensa lapsia oikein Gröönlannin vedellä, silloin joskus. Myöhemmin nämä lapsenlapseni kastettiin oikein kirkollisesti kristinuskoon ja tyttö on ollutkin riparien ohjaajana usein.

      • Onnittelut unohtui Kristiina23! Mutta tässähän niitä tulee! :)

      • demeter1 kirjoitti:

        Onneksi olkoon Kristiina ! Olet syntynyt samana päivänä kuin isäni ja vanhin veljeni. Veli täyttää 90 v.
        Et tainnut kutsua ihan laihialaisittain. Hellähän se kutsu kuului: "jos liikut täälläpäin niin aja ohi..))
        Jos jotakin lahjaa mietin, niin kirjahan sen pitäisi olla, eikö ? Miten olisi Bisquitin "Vilpittömästi teidän". Herra H 70+ palstalta sitä suositteli joka kerran kun kirjoista tuli puhe...))

        Muistelen, että olet kiinnostunut historiasta. Meidän kirjapiirissä on ensi kerralla käsittelyssä Antti Malisen ja Tuomi Tammisen teos: "Jälleenrakentajien lapset - sotienjälkeinen Suomi lapsen silmin". Muistelen myös, että olet syntynyt sotien jälkeen kuten minäkin.

        Tuohon aloittajan haasteeseen voisin vastata kertomalla itsestäni..)) Olen välistä aika kova puhumaan. Joskus ajatus laukkaa kuitenkin nopeammin kuin kieli, joka on välillä hyvinkin kankea. Niinpä kerroin veljelle ja kälylle raippaasta naapurin rouvasta, joka "kulkee avannossa kesät, talvet"... Ellei naurata, voi aina todeta: "se parhaiten nauraa, joka vitsin kertoo"...

        Muitakin älynväläyksiä löytyy, mutta odottelen vähän muita, etten saa liikaa huomiota..))
        Aloittajaa paremmaksi en kyllä osaisi laittaa, joten kiitos !..))

        Kirjahan se on paras tuliainen minulle ja kun täytyy kertoa omasta mokasta, niin oli juuri tänään.

        Paljon olen lukenut kesän aikaan noista venäjän tsaareisa, kuten Englannin kuninkaistakin lisäksi Suomen talvi- ja jatkosodasta ja joka kerran mielipieeni muuttuu, kuinka sieellä kävikään, ainankin Suomen osalta.

        Meillä on käynyt täällä kirjastoauto aina torstaisin, joka oli nyt muutettu maanantaiksi, joten minähän tänään yritin sinne. Tietenkään se ei tullut ymmärtävästä syystä.

        Sitten ajoin kauppaan ja tankaamaan, mutta eikös se mittari ei antanut minulle bensaa, kuin muutaman litran, mutta hyvä niinkin. Varppina oma moka?

        Olisiko nyt se dementia iskenyt? No, ei sentään, sillä kyllä minä mielestäni muistan aika paljon asioita, kuten minua loukkavat viestit täällä ja silloin on parempi, kun painuu kirjojensa pariin ja yrittää unohtaa nuo ilkeät kommentit.

      • demeter1 kirjoitti:

        Onneksi olkoon Kristiina ! Olet syntynyt samana päivänä kuin isäni ja vanhin veljeni. Veli täyttää 90 v.
        Et tainnut kutsua ihan laihialaisittain. Hellähän se kutsu kuului: "jos liikut täälläpäin niin aja ohi..))
        Jos jotakin lahjaa mietin, niin kirjahan sen pitäisi olla, eikö ? Miten olisi Bisquitin "Vilpittömästi teidän". Herra H 70+ palstalta sitä suositteli joka kerran kun kirjoista tuli puhe...))

        Muistelen, että olet kiinnostunut historiasta. Meidän kirjapiirissä on ensi kerralla käsittelyssä Antti Malisen ja Tuomi Tammisen teos: "Jälleenrakentajien lapset - sotienjälkeinen Suomi lapsen silmin". Muistelen myös, että olet syntynyt sotien jälkeen kuten minäkin.

        Tuohon aloittajan haasteeseen voisin vastata kertomalla itsestäni..)) Olen välistä aika kova puhumaan. Joskus ajatus laukkaa kuitenkin nopeammin kuin kieli, joka on välillä hyvinkin kankea. Niinpä kerroin veljelle ja kälylle raippaasta naapurin rouvasta, joka "kulkee avannossa kesät, talvet"... Ellei naurata, voi aina todeta: "se parhaiten nauraa, joka vitsin kertoo"...

        Muitakin älynväläyksiä löytyy, mutta odottelen vähän muita, etten saa liikaa huomiota..))
        Aloittajaa paremmaksi en kyllä osaisi laittaa, joten kiitos !..))

        demeter1, mainitsit kirjan "Jälleenrakentajien lapset - sotien jälkeinen Suomi lapsen silmin".

        Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Täällä Ruotsissa asuu paljon sota-aikana syntyneitä suomalaisia ja olen kuullut monta elämäntarinaa. Itsekin olen sitä sukupolvea ja
        miettinyt, kuinka nuo sodan jälkeiset vuodet ovat elämääni ja valintoihini vaikuttanut.

        Kiva, että joku kiinnostui tuosta kirjasta, Mdk-Mdk. Yritän saada myös nuorempia, etenkin näitä "hetkessä eläviä" ja täysin tulevaisuuteen suuntautuneita, kiinnostumaan kirjasta.

        Asuin itsekin muutaman vuoden Ruotsissa ja vanhin veli asuu siellä yhä. Kai se on pitänyt yllä kiinnostusta Ruotsia ja ruotsinsuomalaisuutta kohtaan. Enempi kaunokirjojen välityksellä tuota kiinnostusta olen ylläpitänyt ja onhan meillä täällä pari aktiivista ruotsinsuomalaista kirjoittajaakin.

        Kovasti tervetulleeksi sinut on toivotettu tänne, tervetuloa minunkin puolestani. Jokainen hyvä ja hyväntahtoinen kirjoittaja lisää luottamusta siihen, että saamme ylläpidettyä tätä foorumia, vaikka omalla kohdallani tuntui jo siltä, että "nyt riitti". Viittaan lähinnä SkillaNin saamaan ikävään kohteluun täällä ja Nojatuolin katoamiseen. Minulle sillä oli todella iso merkitys.

    • Anonyymi

      Kuinka mummolla on noin nuori ääni?

      Kiva että 80 v kirjoittelee...tulee hyvä mieli

      • Anonyymi

        vanhuksille ilmaisia tietokoneita!

      • Mummo oli ensimmäisten joukossa Suomi24:llä v 2001. Olin silloin 60+, joten paljon on ehtinyt olla hauskuuksia horisontissa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        vanhuksille ilmaisia tietokoneita!

        Hyvä ehdotus! Eikä välttämättä tarvitsisi olla viimeistä huutoa, toimivat ja kunnossa olevat käytetytkin olisivat varmasti tervetulleita.

      • Anonyymi
        MdK-MdK kirjoitti:

        Mummo oli ensimmäisten joukossa Suomi24:llä v 2001. Olin silloin 60+, joten paljon on ehtinyt olla hauskuuksia horisontissa.

        Kohdallasi Suomi24 on Suomi44.

      • Anonyymi

        Yksi eläkeläinen ei osaa tietokoneita käyttää, vaikka se auttaisi.
        Pitäisi olla eläkeläisten oma partio tuomaan internetti vanhuksille, anteeksi.

      • MdK-MdK kirjoitti:

        Hyvä ehdotus! Eikä välttämättä tarvitsisi olla viimeistä huutoa, toimivat ja kunnossa olevat käytetytkin olisivat varmasti tervetulleita.

        Kunhan vain sitten muistetaan suojata tietokone salamilta (kilikukkanen)...

      • demeter1 kirjoitti:

        Kunhan vain sitten muistetaan suojata tietokone salamilta (kilikukkanen)...

        Heh, kilikukkanen..)) selkosuomeksi: "kielikukkanen".

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yksi eläkeläinen ei osaa tietokoneita käyttää, vaikka se auttaisi.
        Pitäisi olla eläkeläisten oma partio tuomaan internetti vanhuksille, anteeksi.

        Kyllä sitä oppii käyttämään! Pääasia että näkee, tarvittaessa hyvät silmälasit. Täällä Ruotsissa oppi eräs 90-vuotias nainen käyttämään tietokonetta aivan yksin ja opetti sitten muitakin vanhuksia käyttämään. Hän alkoi kirjoittaa blogia yli 90-vuotiaana, joka oli niin suuri ihme että hänestä tuli mediaihme ja kun hän täytti 100 vuotta niin hän ilmoitti että elämä alkaa 100-vuotiaana. Korona tuli ja vei Dagnylta voimat ja hän kuoli 110-vuotiaana.

        Ehkä taloyhtiössä on yhteistä toimintaa ja voisi ehdottaa tietokoneen käyttökurssia. Tai opintopiiri, jossa olisi riittävästi osanottajia. Eläkeläisyhteisöt?

        Mikään ei ole mahdotonta. Eihän sitä tiedä, oppiiko sitä vai ei, ennenkuin kokeilee!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kohdallasi Suomi24 on Suomi44.

        Mikä tuo Suomi44 on?

    • Anonyymi

      Mikä on mielestäsi paras sketsi historian aikana, joka on ollut, mitä muistat?

      Huumori ohjelma, mille nauroit ja naurat?

      • Olen niin vanha että Suomi-ajoilta muistan sketsit mitä Speden ohjelmissa oli. Silloin olin vielä nuori, niin ajattelen että mikä on hauskaa nuorena, ei välttämättä enää naurata vanhana. Mutta muistan hohtauksen kun Simo Salminen oli presidentinlinnan ovella polvihousuissa ja pompotteli palloa, soitti ovikelloa ja vahtimestari aukaisi oven. Simo kysyi: - Saaks Urkki tulla ulos? - Ei saa, sanoi vahtimestari ja paukautti oven kiinni.

        Muten tykkään tilannekomiikasta, sitä näkee ja kokee kaikkialla. Muuten Herra Beanin jutuissa on paljon sellaista, mitä olen omakohtaisesti koheltanut jo 50-luvulla. On ollut hotellitöppäyksiä, yöjunasählintää, jäätyneitä auton ovia ym. :)

      • Anonyymi
        MdK-MdK kirjoitti:

        Olen niin vanha että Suomi-ajoilta muistan sketsit mitä Speden ohjelmissa oli. Silloin olin vielä nuori, niin ajattelen että mikä on hauskaa nuorena, ei välttämättä enää naurata vanhana. Mutta muistan hohtauksen kun Simo Salminen oli presidentinlinnan ovella polvihousuissa ja pompotteli palloa, soitti ovikelloa ja vahtimestari aukaisi oven. Simo kysyi: - Saaks Urkki tulla ulos? - Ei saa, sanoi vahtimestari ja paukautti oven kiinni.

        hyvä!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hyvä!!

        Spede vielä osui kohdalleni. Katsottiin häntä.

        ...koko perhe istuu telkkarin äärellä ja röhönauraa pienestä isompiin.....

      • MdK-MdK kirjoitti:

        Olen niin vanha että Suomi-ajoilta muistan sketsit mitä Speden ohjelmissa oli. Silloin olin vielä nuori, niin ajattelen että mikä on hauskaa nuorena, ei välttämättä enää naurata vanhana. Mutta muistan hohtauksen kun Simo Salminen oli presidentinlinnan ovella polvihousuissa ja pompotteli palloa, soitti ovikelloa ja vahtimestari aukaisi oven. Simo kysyi: - Saaks Urkki tulla ulos? - Ei saa, sanoi vahtimestari ja paukautti oven kiinni.

        Muten tykkään tilannekomiikasta, sitä näkee ja kokee kaikkialla. Muuten Herra Beanin jutuissa on paljon sellaista, mitä olen omakohtaisesti koheltanut jo 50-luvulla. On ollut hotellitöppäyksiä, yöjunasählintää, jäätyneitä auton ovia ym. :)

        Minä taas muistan sellaisen "uutisen", että Paavo Väyrinen olisi aiheuttanut Urho Kekkoselle harmaita hiuksia...
        Tai että Kari Suomalainen olisi vastannut Urho Kekkosen kutsuun tulla saunaan ja iltapalalle näin: "En ole nälkäinen enkä likainen"...

        Kekkosen "harmaista" hiuksista tuli mieleen tv-ohjelma Australian Border security, missä tullivirkailijat tutkivat matkustajien matkatavaroita. Yhdellä kaljupäällä miehellä oli laukku täynnä "shampoopulloja"!

    • Anonyymi

      yliopistosta vanhin valmistunut oli muistini mukaan 98 vuotias...

      • Se todistaa että vanhanakin voi oppia uusia asioita. Oppiminen käy vaan hieman hitaammin. Vanhuksia, eikä heidän osaamistaan arvosteta sen jälkeen kun he tulevat eläkeikään, mikä on yhteiskunnalle tieto-taidon romukoppaan heittämistä.

    • Mukava kuulla Sinusta MdK pitkästä aikaa.
      Kuulun sodanjälkeisiin suuriin ikäluokkiin, tähän eläkepommi-ikäluokkaan, meitä tuntuu yhä liikaa joka paikassa, mukamas uimahalleissakin valloitamme kaikki radat ja sauvakävelyillä täytämme polut ja jalkakäytävät. Muisti minulla tuntuu vielä toimivan, samoin jalat, aamupäivällä pyöräilin aurinkoisen lenkin ruskamaisemissa ja vein omenia diakoniapiiriin. Hajamielisyys taitaa olla eri asia kuin sairaudeksi luokiteltu muistamattomuus, ja tavarat eksyvät minulta joskus outoihin paikkoihin. Maksoin äskettäin sakot kadottamastani kirjaston kirjasta, ja se löytyi lopulta pakastimesta.

      Kristiinan nyyttäreille tuon omenaherkkua, maisemakahvilan kuuluisalla reseptillä tehtyä piirakkaa uunipellillisen, riittää tosi monelle, vaikka yleensä sitä haluaa santsatakin, se on niin hyvää ja mehevää, ajaa täytekakun viran.

      https://www.soppa365.fi/reseptit/makea-leivonta/maisemakahvilan-omenapiirakka

      Tuo kahviveden tuonti on tosi hyvä idea. Koska nyt on sähkö niin kallista päivällä, kannattaa vesi keittää halvan yösähkön aikaan ja vain kuumentaa se ennen käyttöä.

      • Koska olen tällä hetkellä näkövammainen, niin pikkutavarat tahtovat joutua hukkaan ja niitä saa hakea tuntikaupalla. Mutta siinähän se aika kuluu. - Sitten keksin ottaa esille matalan pahvilaatikon, A4 kokoa, ja tulostin isoilla goottilaisilla kirjaimilla tekstin: VARMA PAIKKA!
        Sinne heitän käsistäni pikkutavaroita ja tiedän mistä ensin hakea: varmasta paikasta! :)

    • Anonyymi

      Olisi pitkä litania, mutta jääköön. 80+ on jo nuorten mielestä haudassa, 60+ on kuudenkympin ja kuoleman välissä, 50+ on vanhus, 40+ on kiikun kaakun, 16-30v, elävät mustavalkoisesti tässä ja nyt, eikä muuta elämää ei ole ja 《15v ajattelee ihan jotain muita juttuja.
      Kaikista mukavinta (?) näin jälkikäteen on ajatella, että voi jumaliste miten se aika kuluikaan ja olit 40, sitten 50, 60, 70, 80 (jos elää) ja rupiaa väistämättä ajattelemaan, että se oli siinä.
      Ps Nuoret: sitten huomaatte tulleenne vanhoiksi, kun huomaatte, että tärkeimmät uutiset lehdessä on seurakuntauutiset. Hehhehher.

      • Minäkin muistelen aikoja kun olin nuori, täytin 20 mutta silloin oltiin vielä lapsia, 21-vuotiaana oltiin täysi-ikäisiä. Mutta sen maagisen luvun jälkeen alkoi tapahtua, enkä aina ole selvillä mitä tapahtui 30-, 40-, 50-, 60-70- ja 80 kohdalla. Päämääränä on 100. Sitten ei enää ole väliä!
        Parhaat vuosikymmenet taisivat olla 40-60. Mutta ei vielä mitään valittamista, jos tässä kunnossa vielä joitakin tulevia vuosia menee. Mutta nauran jo itsekseni etukäteen, kun kuvittelen aikaa, kun joudun vanhustentalolle ja pistän vähän liikettä kalosseihin! :D

      • Aloitin kirjoittelun 2006 plus 50-palstalla. Siirryin myöhemmin plus 60-palstalle ja siitä edelleen plus 70-palstalle, jonne nyt ikäni puolesta kuulun.

        Olen huomannut, että plus 60-palstalla kirjoittaa samat nimimerkit kuin silloin 2000-luvun lopulla. Eli jotkut meistä  vanhenee jotkut eivät.

        Olisiko niin, että kuuskymppiset koetaan (nuoremmiksi).

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Aloitin kirjoittelun 2006 plus 50-palstalla. Siirryin myöhemmin plus 60-palstalle ja siitä edelleen plus 70-palstalle, jonne nyt ikäni puolesta kuulun.

        Sinua kk ei kaivata missään ikäryhmässä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinua kk ei kaivata missään ikäryhmässä!

        Oletko sitä mieltä. Mitähän mielltä muut🤗

      • korppis kirjoitti:

        Aloitin kirjoittelun 2006 plus 50-palstalla. Siirryin myöhemmin plus 60-palstalle ja siitä edelleen plus 70-palstalle, jonne nyt ikäni puolesta kuulun.

        Olen huomannut, että plus 60-palstalla kirjoittaa samat nimimerkit kuin silloin 2000-luvun lopulla. Eli jotkut meistä  vanhenee jotkut eivät.

        Olisiko niin, että kuuskymppiset koetaan (nuoremmiksi).

        Aloitin Suomi24:llä 2001. Muistan palstan Ellinpoksi, jonka oli aloittanut nim. Mopomies. Palstalla kirjoitettiin murteella. Savon- ja pohjoiskarjalanmurteella kirjoittelu oli tavallisinta. Minä olin iki-ihastunut palstaan, missä sain kirjoittaa murteella, joka oli "isänkieli", äitini oli pohjanmaalainen, joten opimme sujuvasti kaksi murretta jo lapsena. Olin ehtinyt asua Ruotsissa melkein 40 vuotta, kun sain taas tilaisuuden kokeilla miten savonmurre toimisi. Se oli ratkiriemukasta aikaa. Ikäryhmät eivät olleet silloin alussa niin tarkat kuin nyt ja sitä tuli kirjoiteltua vanhasta tottumuksesta samalla ryhmäpalstalla, kunnes eräs nimeltä mainitsematon palstahäirikkö teki kaikkensa hajoittaakseen porukan.

        Suomi 24:ltä lähdettiin ja perustettiin om senioriryhmä, jonne oli pakko ilmoittaa oma nimensä päästäkseen mukaan ja häiriköinnin estämiseksi. Hyvin toimi ja oli ihanaa kirjoittaa mistä aiheesta tahansa.

        Suomi24:llä olen käynyt silloin tällöin lukemassa ja katsomassa, ketä tuttuja vielä on mukana. mukana ja minkälaista ryöpytystä täällä toisillensa annetaan. Valitettavasti näyttää siltä että palstan hyväntahtoisin, kiltein ja sopuisin vetäjä, Skillan on väsynyt.
        En voi käsittää, miksi niin harmiton palsta ei saa olla rauhassa.
        Jos ei aiheet miellytä, niin miksi ei voi aloittaa omaa palstaa tai ketjua ja purkaa kiukkunsa
        aiheet vahingoittamatta toisia?

        Minä ainakin toivoisin, että Skillan tulisi takaisin ja asettaa uuden Kahvipirtin tai Nojatuolin käyttöön!

        Mitä pitäisi muuttua, että skillan palaisi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä pitäisi muuttua, että skillan palaisi?

        En ole ollut palstalla pitkiin aikoihin, mutta koska olen ehtinyt tutustua Skillaniin näillä palstoilla niin tiedän että hän ei toivo kenellekään mitään pahaa. Hän on rauhaarakastava ihminen ja uskon että hän ei halua kun hän aloittaa rauhaisan ketjun, että jotkut käyttävät
        sananvapauttansa väärin jauhamalla riitaa. Kätevämpää olisi avata oma Riitelyketju.
        missä voi päästää pahimmat paineet ulos, En tiedä taustoja, mutta jokin riitely ja torailu on asia, josta Skillan ei tykkää, eikä hän varmaankaan ala riitelemään vaan mieluummin jää hetkeksi seuraamaan tilannetta.

        Jos jäät kirjoittelemaan joksikin aikaa, tulet kyllä huomaamaan miksi skillan lopetti. Voit myös lukea vanhoja nojatuoleja ja on sitä skismaa koko palstalla.

        Toivon ettää Skillan tulee takaisin vaikka en ole ollut paljonkaan nojatuolin kirjoittaja viime aikoina. Juuri noin ajattelen. Jos haluaa riitaa niin ei pitäisi estää muita kirjoittelemasta sopuisasti. Aina voi päästellä höyryjä ihan omalla ketjulla.
        Ei kai se ole keneltäkään pois???

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vilkaisin oli vuodelta 2005, en olut silloin vielä.kuullutkaan Suomi24: stä.

        Korppis

        Joo, huomasin että olet tullut vasta 2006 S24:lle. Alempana yksi ketju Ellinpoksi speciaali, jonka joku lukija on laittanut esimerkiksi, kuinka vuosikausia voi aivan sovinnolla kirjoitella. Ellinpoksi oli silloin 60 + ikäryhmässä.

      • liekko kirjoitti:

        Toivon ettää Skillan tulee takaisin vaikka en ole ollut paljonkaan nojatuolin kirjoittaja viime aikoina. Juuri noin ajattelen. Jos haluaa riitaa niin ei pitäisi estää muita kirjoittelemasta sopuisasti. Aina voi päästellä höyryjä ihan omalla ketjulla.
        Ei kai se ole keneltäkään pois???

        Samaa mieltä kanssasi.

      • MdK-MdK kirjoitti:

        Samaa mieltä kanssasi.

        Toivon todellakin että jäät palstalle pidemmäksi aikaa. Palsta kaipaa sinua ja Skillania.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos jäät kirjoittelemaan joksikin aikaa, tulet kyllä huomaamaan miksi skillan lopetti. Voit myös lukea vanhoja nojatuoleja ja on sitä skismaa koko palstalla.

        Katsotaan, jäänkö kirjoittelemaan. Anonyyminä en kirjoittele. Pitkän poissaolon jälkeen en enää muistanut salasanaa ja rupesin kaivelemaan vanoja almanakkoja, jos löytäisin muistiinpanoja jostakin ja kappas vaan - onnistuin. Rupesin heti kokeilemaan, vieläkö palsta aukeaa vai onko systeemit muuttuneet.
        Ensimmäisenä laitoin hakusanaksi Skillan, enkä häntä enää löytänyt.
        Ymmärrän kyllä, jos hän on kyllästynyt. Hän on kohta 20 vuoden ajan avannut Kahvipirtin kuulumisten vaihtamiseksi ja virtuaaliselle kahvituokiolle. Pirtissä poikkeamisesta tuli tapa. Kun meni tietokoneen äärelle, niin Kahvipirtti oli varmaankin monelle ensimmäinen paikka, jonka oven netillä aukaisi. Jos tuo Kahvipirtti olisi ollut oikeassa elämässä ja sinne olisi alkanut tulla isoäänisiä riidan jauhajia, niin ei olisi tuntunut kivalta. Uskomatonta, että vanhat ihmiset eivät tajua, mitä he aiheuttavat. Monelle yksinäiselle vanhukselle oli Skillanin ystävällinen Kahvipirtti ehkä päivän virkistävä kohokohta .

      • liekko kirjoitti:

        Toivon todellakin että jäät palstalle pidemmäksi aikaa. Palsta kaipaa sinua ja Skillania.

        Toivotaan, että Skillan alkaa kerätä uutta intoa ja palaa palstalle. Tämä palsta on merkinnyt paljon hänelle. Nyt olisi vielä mukavampaa kirjoitella aikansa kuluksi, kun illat pimenevät.

        (Minä antaisin neuvon riitelijöille, että menkää tuonne murkkujen palstoille! Siellä on sopivaa vastakaikua! :D )

        Tekisi hyvää saada Mdk:n kaltainen pitkän linjan valovoimainen ja karismaattinen kirjoittaja tähän ikäryhmään vakituiseksi.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Oletko sitä mieltä. Mitähän mielltä muut🤗

        Onko tullut eriäviä mielipiteitä, siis että joku kaipaisi?

      • Anonyymi
        MdK-MdK kirjoitti:

        Toivotaan, että Skillan alkaa kerätä uutta intoa ja palaa palstalle. Tämä palsta on merkinnyt paljon hänelle. Nyt olisi vielä mukavampaa kirjoitella aikansa kuluksi, kun illat pimenevät.

        (Minä antaisin neuvon riitelijöille, että menkää tuonne murkkujen palstoille! Siellä on sopivaa vastakaikua! :D )

        Eläkeläismurkut ovat pahimpia.

    • Anonyymi

      Ihania kirjotuksia.Itse vien vapaehtoiset kaksi vanhaa naista kerran viikossa lounalle 1 e.Kirkolla. Toinen alle 90v ja toinen päälle 90v. Vanhempi noista naisista on ollut entinen naapurini joskus 80 luvulla. Katu tuttuja sen jälkeen.Kesällä enempi aika häntä ulkoiluttaa. Oli lauantai tai sununtait. Ainoa hän ei pääse kotinsa ulos kuin vasta esim 13. Amun virkkuna joiduin muokkaa omaa aika taluani mikä oli tyhmää .Joten kirkon ruokailua oli eläkeläinen minäkin.Harmiton mukava paikka menä ja erota sen itsenäisen asumisen palvelu talo hänen ulko ovella. Saimme vimevikolla ohanan iloisen elämän myönteisen naisen hänen kerros mukaa.Nainen alle 90v.Voi sitä iloisutta elämän myönteisyttä joka lauseessa.Ei mitään valitusta elämä.Mutta tämämä entinen naapuri suu muterussa,negativista yrtti puhua.Nurempi osasi käntää ilon.Nuorempi naisita lähti rapuut kävelle,Tämä vanhempi hissälä se talo.Sanoin siinä en tule.Uhran aikani vain kirkon lounas. Siinä hän yritti viellä tuo puhuu liikaa en tykkää.Tuu katsoo yksi posti.Olin en! Sinun omaiset postit katsoo huolehtii.Ensi vikkon HAEN LOUNALLE MOLEMAT. Miten voikin niin erinlaisia olla naiset pikkasen alle 90v ja toinen yli 90v.Ehke tässä nyt sitä mitä haetin mutta yritys oma asenne elämän ratkasee päivien kulut ja aina ei pidä valitaa .Yritystä takertua,moitia läheisiä..Kun omat on ne jotka hoitaa asiat.

      • Olen itsekin miettinyt, miksi jotkut ovat niin happamia ja negatiivisia aina, tai hyvin usein.
        Jos yrittää olla ystävällinen toisille niin saa ystävällisyyttä takaisin useimmiten. Jos on ilkeä, niin saa samalla mitalla takaisin.

        Jaksamista sinulle, joka viet niin iloiset kuin murheellisetkin lounaalle!

      • MdK-MdK kirjoitti:

        Olen itsekin miettinyt, miksi jotkut ovat niin happamia ja negatiivisia aina, tai hyvin usein.
        Jos yrittää olla ystävällinen toisille niin saa ystävällisyyttä takaisin useimmiten. Jos on ilkeä, niin saa samalla mitalla takaisin.

        Jaksamista sinulle, joka viet niin iloiset kuin murheellisetkin lounaalle!

        Pari vuotta niin täytän 80-vuotta.
        Muistan tämän Mdk-Mdk nimimerkin vuosien takaa.
        Ajattelin monesti että miksi ei ole kuulunut mitään aikoihin. Pidin hänen päivityksistään.
        Kirjoittelen 70+ ja tänne 80+ palstoille kun satun sille tuulelle.
        Nyt enemmän kun muutin mökiltä kaupunkiin, vesi loppui kaivosta ja on liian vaivalloista kuljettaa vettä muualta.

    • Anonyymi

      Hyvää huomenta!
      Onpa mukavaa tällainen iloinen avaus. Suorastaan naurettava ;)
      En nyt löydä pään sisältäni mitään kerrottavaa. Sepä se, hukassa on.
      Jospa voisi laatikon laittaa myös ajatuksille, jotka tuppaavat katoilemaan.

      Hyvän sään aikaa!
      brinkkala

      • Tervehdys täältä meiltä päin, aurinko paistaa, lenkki on tehty, kaikkia mallillaan.

        Kiitos MdK- MdK ihananasta muistojen ketjusta, ellinpoksista, silloin aloittelin minä myös tämän palstojen seurailun.
        Monta moninaista hauskaa ketjua silloin kulutettiin, muistoihin tulevat kirjoittajakaverit silloisilta ajoilta, ellumari ja Klara, veetiä unohtamatta.
        Hauskaa oli.

        Mukava myös huomata, että löytyy minuakin kiitoksella muistavia, vaikka nämä kiittelyt ei kai niin hyvästä ole, jospa tilanne muuttuisi?
        En nyt aloita mitään kiittelyketjua, kaikille osoitan hyvän mieleni muistamisista, katsotaan onko rauhoittuminen pidempi aikaista, kuka tietää vaikka tavattaisiin näissä merkein.
        Onnittelut Kristiinalle syntymäpäivästä ja tervehdys sinne Itä- Helsinkiin;

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Tervehdys täältä meiltä päin, aurinko paistaa, lenkki on tehty, kaikkia mallillaan.

        Muistamisesta? Onko sinullakin joku merkkipäivä? Vai pitääkö avata aneluketju, että palaisit johtamaan nojatuolia?

      • SkillaN kirjoitti:

        Tervehdys täältä meiltä päin, aurinko paistaa, lenkki on tehty, kaikkia mallillaan.

        Kiitos MdK- MdK ihananasta muistojen ketjusta, ellinpoksista, silloin aloittelin minä myös tämän palstojen seurailun.
        Monta moninaista hauskaa ketjua silloin kulutettiin, muistoihin tulevat kirjoittajakaverit silloisilta ajoilta, ellumari ja Klara, veetiä unohtamatta.
        Hauskaa oli.

        Mukava myös huomata, että löytyy minuakin kiitoksella muistavia, vaikka nämä kiittelyt ei kai niin hyvästä ole, jospa tilanne muuttuisi?
        En nyt aloita mitään kiittelyketjua, kaikille osoitan hyvän mieleni muistamisista, katsotaan onko rauhoittuminen pidempi aikaista, kuka tietää vaikka tavattaisiin näissä merkein.
        Onnittelut Kristiinalle syntymäpäivästä ja tervehdys sinne Itä- Helsinkiin;

        Kiitos SkillaN , mutta en huomannut, että olisit tuonnut nyyttäreille mitään herkkuja, saati kattanut kahvipöytää koreaksi, kuten Kahvipirtin pöydän katoit, silloin joskus.., voi niitä aikoja, kunnes "joku" tuli ja alkoi kattamaan oman mielensä mukkaan , kuten savossakin sanotaan.

        Ramoonan kakkureseptiä googlasin, joten kiitos siitä.

        Lueskelin minäkin tuota Mdk-Mdk laittamaa ihanaa viestiä, jolloin elettiin, kuin ellunkanat, ilman riitaa.

        Olinhan minäkin jo silloin "hollilla", mutta en osallistunut siihen, koska silloinen liittymäni oli puhelimen varassa, joten, no olkoon, mitä silloin tapahtui ja miksi.

        Onhan nytkin "perattu" koko avioliittoni, erosta? hautajaisiin, perinnöstä puhumattakaan.

        Kuitenkin voin asua Espoossa ja kakkosasunnossani mieleni mukaan, kuten ilmeisesti kaikki, joilla on toinenkin asunto, vaikka se kesämökki. Leskeneläkettäkin saan, joten se siitä mukamas erosta.

        SkillaN, tämä oli vain toivotus, että aloittaisit taas uuden avauksen, välittämättä noista toisista vastarannan kiiskeistä, sillä on meitä useita, jotka ainakin luemme heti aamulla sinun harmooniset viestisi.

        Toisaalta ymmärrän, että noista saapuneista viesteistä päätellen, on ehkä viellä liian aikaista, sillä joitakuita nuorempia ärsyttää, että vanhukset haluaisi keskustella muustakin, kuin Putinin sodasta.

      • Anonyymi
        Kristiina23 kirjoitti:

        Taitaa siitä juuri kiikastaa kateellisella, että sinulla on Espoossa omakotitalo, siis hyvin arvokas, varsinkin jos on kunnon tontti. Jo pelkkä maaperä on hurjissa hinnoissa, samoin tietysti rakennukset. Sekin vielä, ettei pelkkä naisystävä saa mitään leskeneläkettä. eikä peri yhtään kumppaninsa omaisuutta.

        Hei Skillan! Kiva kuulla, että olet ollut reippaasti lenkillä! - Sama täällä. Päiväni alkaa aina aamulenkillä, sen jälkeen vasta aamiainen. Liike antaa energiaa. Minä löysin salasanani ja tulin katsomaan Suomi 24:lle, onko tuttuja nimimerkkejä. Laitoin nimimerkkisi hakuun, mutta tyhjää vedin. Anonyymejä kirjoittelijoita, mutta saatiin ketjuun aika paljon osallistujia ja ruodittiin mitä palstalla on tapahtunut viime aikoina. Minulle oli yllätys, että palstan henki oli muuttunut niin vihamieliseksi ja pilkalliseksi.
        Mutta jos päätettäisiin niinkuin meidän kunkkumme: käännetään lehteä ja jatketaan eteenpäin uudella innolla. Yksinäisille ihmisille nämä ikäihmisten palstat ovat kuitenkin kontakti toisiin vanhuksiin ja toisiltamme voisimme saada neuvoja ja vihjeitä tämän vanhana olon kestämiseen.

        Tuosta lenkkeilystä vielä:
        Aloitin säännöllisen lenkkeilyn kun koronapandemia alkoi. Ajattelin, että jos eristäydyn asuntooni pidemmän aikaa, niin sitten en pääse liikkeelle ollenkaan. Niinpä päätin, etten anna laiskuudelle ja mukavuudenhalulle valtaa, vaan lähden lenkille jokaikinen aamu, ensin aivan lyhkäisille lenkeille vointini mukaan ja sitten pitemmälle. Kunto kasvaa nopeasti, kun ei anna periksi ensimmäisten treenikipujen takia. - Onhan minulla tietysti salaisia aseita, että pystyn nivelrikkoisilla polvilla ja kintuilla puolen tunnin lenkin vetämään. :)
        Olen leikannut tuki-polvisukista terät pois ja vedän ne ensin säärien suojaksi, siihen sitten nilkkasukat (joista olen leikannut kiristävät resorit pois). Polvien yli vedän elastiset polvisuojat, eli laitan luut nippuun. - Johan kelpaa kävellä kuin nuori tyttö! - Kun nämä varusteet otan pois ja istun vähän aikaa paikoillaan, niin liikun "hiihtämällä" paikasta toiseen. Leikkauksiin en ole vielä suostunut, koska toipumiseen menee mielestäni liikaa aikaa. Katsotaan, kuinka pitkälle kotikonstit tepsii. - Hyvää päivän jatkoa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa siitä juuri kiikastaa kateellisella, että sinulla on Espoossa omakotitalo, siis hyvin arvokas, varsinkin jos on kunnon tontti. Jo pelkkä maaperä on hurjissa hinnoissa, samoin tietysti rakennukset. Sekin vielä, ettei pelkkä naisystävä saa mitään leskeneläkettä. eikä peri yhtään kumppaninsa omaisuutta.

        Näin on nähtävä, että pakko on tyrmätä minut jostain kakkosasunnosta, jossa asun, mutta se oli silloisten olosuhteiden pakko mielestäni, koska oma lapseni oli sairas ja minulla oli mahdollista muuttaa hänen lähelleen asumaan, siis en suinkaan hänen kotiinsa, vaan hankin tämän toisen asunnon läheltä ja vuokra on vain 260,-€ /kk

        Useinhan vierailimme sitten Espossakin ja mieheni kävi tietenkin myös lapsenlapsiaan katsomassa. Kävimme mieheni kanssa Kiteelläkin usein meidän mökillä, siis sellainen omakotitalo, jonka lapseni omisti, kuten meidän molempien lapsuuskodissakin, sillä olemmehan sieltä lähtöisin, siis naapurin pojan kanssa menin avioon, joka kesti kuolemaan saakka.

        Onhan Espoossa tuo tontti noin 3000 nel, joten siihen saisi hyvinkin myös toisen asunnon, mutta entinenkin on minun mittapuuni mukaan hyvän kokoinen. siis 3 makkaria, ruokailu tila, olohuone sauna ja takkahuone, joten silloin meidän nuoruudessa siellä mahtui jopa parikymmentä vierasta löytämään onman nukkuma soppinsa.

        Mitä tuohon perintäänkin oli ivailua, että asun kuolinpesän asunossa, mutta meidän kuolinpesähän on minä ja lapseni ja hyvin on pärjätty, ilman, että Kainuusta tarvitsee ohjeita jakaa ja ounasteluja.

        Kaavassa on varmaan lisää rakennusoikeutta noin isolle tontille. Siihen sopii montakin ok- taloa, hyvinkin voi saada 300 000/ tontti. Tontit on jopa vain 400-600 neliöisiä isoissa kaupungeissa.

      • Kristiina23 kirjoitti:

        Kiitos SkillaN , mutta en huomannut, että olisit tuonnut nyyttäreille mitään herkkuja, saati kattanut kahvipöytää koreaksi, kuten Kahvipirtin pöydän katoit, silloin joskus.., voi niitä aikoja, kunnes "joku" tuli ja alkoi kattamaan oman mielensä mukkaan , kuten savossakin sanotaan.

        Ramoonan kakkureseptiä googlasin, joten kiitos siitä.

        Lueskelin minäkin tuota Mdk-Mdk laittamaa ihanaa viestiä, jolloin elettiin, kuin ellunkanat, ilman riitaa.

        Olinhan minäkin jo silloin "hollilla", mutta en osallistunut siihen, koska silloinen liittymäni oli puhelimen varassa, joten, no olkoon, mitä silloin tapahtui ja miksi.

        Onhan nytkin "perattu" koko avioliittoni, erosta? hautajaisiin, perinnöstä puhumattakaan.

        Kuitenkin voin asua Espoossa ja kakkosasunnossani mieleni mukaan, kuten ilmeisesti kaikki, joilla on toinenkin asunto, vaikka se kesämökki. Leskeneläkettäkin saan, joten se siitä mukamas erosta.

        SkillaN, tämä oli vain toivotus, että aloittaisit taas uuden avauksen, välittämättä noista toisista vastarannan kiiskeistä, sillä on meitä useita, jotka ainakin luemme heti aamulla sinun harmooniset viestisi.

        Toisaalta ymmärrän, että noista saapuneista viesteistä päätellen, on ehkä viellä liian aikaista, sillä joitakuita nuorempia ärsyttää, että vanhukset haluaisi keskustella muustakin, kuin Putinin sodasta.

        On mielenkiintoista lukea varallisuutesi avautumisesta. Jokainen kiinteistön omistaja voi laskea todellisen omaisuutesi arvon 50-vuotta vanhasta omakotitalosta. 'Eipä talolla taida olla juurikaan arvoa.

        Istun täällä Nuasjärven rannalla lämmittämässä rantasaunaa. Komia on päivä, saunan jälkeen makkaranyyttejä 🙂

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaavassa on varmaan lisää rakennusoikeutta noin isolle tontille. Siihen sopii montakin ok- taloa, hyvinkin voi saada 300 000/ tontti. Tontit on jopa vain 400-600 neliöisiä isoissa kaupungeissa.

        3000 m2 tontti ei nyt mikään kultakaivos 🙂

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        3000 m2 tontti ei nyt mikään kultakaivos 🙂

        Kyllä siitä sellaisen hinnan saa, että pystyy makkaranyyttejä hankkimaan.

        Kyllä Espoossa tontista saa maksaa ruhtiaallisesti.

      • korppis kirjoitti:

        3000 m2 tontti ei nyt mikään kultakaivos 🙂

        Miksi sinä arvostelet minun omaisuuteni arvoa ja pilkallisesti, koska en ole koskaan korostanut, että istuisin jonkun kultakaivoksen päällä.

        Uskoisin, että saisin paremman hinnan tuosta talosta, kuin sinä omastasi siellä rannalla, mutta emme ole aikeissa myydä sieltä mitään, ...toistaiseksi.

        Lopeta jo tuo kaunasi minua kohtaan, sillä en ole koskaan sortunut sinua arvostelemaan, tai herjoja kirjoittamaan, josta ounastelit minunkin sortuvan moiseen.

        No, kerran kirjoitin, että tulit löhömään sinne SkillaN ketjuun, mutta kuinkas sitten kävikään osaltasi. Taisi tuoli kaatua altasi ja ketjukin loppui ja vain sinun ansiostasi, ei minun.

        Minusta on hauska kuulla sinun elämästäsi ja todellakin, ilman sarvia ja hampaita, sillä jotenkin koen sinut kuitenkin sellaiseksi ihmiseksi, että voisimme jopa viihtyä yhdessä.

        Mikäpä meillä olisi siellä sinun mökillä viettää iltaa yhdessä veden äärellä ja sinä voisit tulla Espooseen luokseni. Olisi minullakin joku drinkki tarjota ja lämmin (kuuma) sauna.

        Puhumattakaan, että voisimme paistaa makkaratkin takkahuoneessa ja jutella mukavia ja ennenkaikkea selvittää tämä "sotku", miksi inhoat minua?

        Sen inhon haluaisin ennenkaikea selvittää ja uskoisin, että meillä ei olisi riitaa sen jälkeen.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        3000 m2 tontti ei nyt mikään kultakaivos 🙂

        Ei Kainuussa maa juuri mitään maksa, mutta pk-seudulla maksaa sadoissa tonneissa pienikin tontti,Sitäpaitsi on vaadittu isot tulot, että sellaisen talon niin isolla tontilla Espoossa on pystynyt ostamaan. 👍👍

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        On mielenkiintoista lukea varallisuutesi avautumisesta. Jokainen kiinteistön omistaja voi laskea todellisen omaisuutesi arvon 50-vuotta vanhasta omakotitalosta. 'Eipä talolla taida olla juurikaan arvoa.

        Istun täällä Nuasjärven rannalla lämmittämässä rantasaunaa. Komia on päivä, saunan jälkeen makkaranyyttejä 🙂

        Montakohan vuotta vanha se sinun lautamökkerösi on, kuvista päätellen ylikin 50 v ja ilman kunnallistekniikkaa, siis ei vesijohtoja ja ulkohuussin varassa.
        Etelässä taloja remontoidaan, kyllä ne kestävät yli satakin vuotta.
        Kukahan se on esitellyt poikaystävänsäkkin omistamat neliöt ihan tasan tarkkaan!!! Joten taas sait mitä tilasit.

      • Anonyymi
        Kristiina23 kirjoitti:

        Miksi sinä arvostelet minun omaisuuteni arvoa ja pilkallisesti, koska en ole koskaan korostanut, että istuisin jonkun kultakaivoksen päällä.

        Uskoisin, että saisin paremman hinnan tuosta talosta, kuin sinä omastasi siellä rannalla, mutta emme ole aikeissa myydä sieltä mitään, ...toistaiseksi.

        Lopeta jo tuo kaunasi minua kohtaan, sillä en ole koskaan sortunut sinua arvostelemaan, tai herjoja kirjoittamaan, josta ounastelit minunkin sortuvan moiseen.

        No, kerran kirjoitin, että tulit löhömään sinne SkillaN ketjuun, mutta kuinkas sitten kävikään osaltasi. Taisi tuoli kaatua altasi ja ketjukin loppui ja vain sinun ansiostasi, ei minun.

        Minusta on hauska kuulla sinun elämästäsi ja todellakin, ilman sarvia ja hampaita, sillä jotenkin koen sinut kuitenkin sellaiseksi ihmiseksi, että voisimme jopa viihtyä yhdessä.

        Mikäpä meillä olisi siellä sinun mökillä viettää iltaa yhdessä veden äärellä ja sinä voisit tulla Espooseen luokseni. Olisi minullakin joku drinkki tarjota ja lämmin (kuuma) sauna.

        Puhumattakaan, että voisimme paistaa makkaratkin takkahuoneessa ja jutella mukavia ja ennenkaikkea selvittää tämä "sotku", miksi inhoat minua?

        Sen inhon haluaisin ennenkaikea selvittää ja uskoisin, että meillä ei olisi riitaa sen jälkeen.

        Zorit, mutta luonnehäiriöisen kanssa ei voi mitään riitoja selvittää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Montakohan vuotta vanha se sinun lautamökkerösi on, kuvista päätellen ylikin 50 v ja ilman kunnallistekniikkaa, siis ei vesijohtoja ja ulkohuussin varassa.
        Etelässä taloja remontoidaan, kyllä ne kestävät yli satakin vuotta.
        Kukahan se on esitellyt poikaystävänsäkkin omistamat neliöt ihan tasan tarkkaan!!! Joten taas sait mitä tilasit.

        Joo nelkytluvulla on ensimmäinen mökin osa valmistunut, toiminut lähiniittyjen lypsylehmien maitokeittiönä.

        Onhan tätäkin minun taloa moneen otteeseen laajennettu ja remontoitu.

        Tänä kesänä valmistui ökytalo tuohon lähi tontille. Komia tuli ja nostaa kiinnostusta rantarakentamiselle. En minäkään ole myyntiä suunnitellut, ainakaan vielä. Jos hyvä tarjois tulee voin harkita.

        Esikoinen osti kolmion Arabian rannasta, valmistuu jouluksi. Vaihtoi kaksionsa isompaan. Olen siis tietoinen hintatasoista Helsingin seudulla.

        Varmaan esikoisesi tykkää kun äitimuori paljastaa lapsen kiinteistökaupat. Eipä tuo mikään arvoasunto sentään ole, että leuhkia kannattaisi. Eikö se miniä ole enää kuvioissa, eikös aviopuolisot yhdessä osta asuntoja?

        Puhu sinä minä piän hevosta. Näin anot keskustelee asiaa.🤣

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Puhu sinä minä piän hevosta. Näin anot keskustelee asiaa.🤣

        Normaali ihminen ei tuo julkisille palstoille lastensa yksityisasioita .Eikä sitten hirnu kuin hevonen.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Puhu sinä minä piän hevosta. Näin anot keskustelee asiaa.🤣

        Joten asiaa. Söin juuri pari palaa suklaata.

        Anosko syyllinen? Onko se sitten parempi kun äiti ihan omalla nikillään paljastaa lapsensa asuntokaupat julkisella palstalla? Sama äitimuori on laverrellut auliisti oman ja lastensa henkilöllisyydet ja viimeksi miten äitinsä sairauskulut esikoinen maksoi,

        Huomenta@

        Asiaa, asiaa puhuu ano🤣

        Korppis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joten asiaa. Söin juuri pari palaa suklaata.

        Minä söin juuri pari sushia yläkertamme parvekkeellamme aamupalaksi ja kävin sitten aamukevennyksellä alakertamme toiletissamme.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Joo nelkytluvulla on ensimmäinen mökin osa valmistunut, toiminut lähiniittyjen lypsylehmien maitokeittiönä.

        Onhan tätäkin minun taloa moneen otteeseen laajennettu ja remontoitu.

        Tänä kesänä valmistui ökytalo tuohon lähi tontille. Komia tuli ja nostaa kiinnostusta rantarakentamiselle. En minäkään ole myyntiä suunnitellut, ainakaan vielä. Jos hyvä tarjois tulee voin harkita.

        Esikoinen osti kolmion Arabian rannasta, valmistuu jouluksi. Vaihtoi kaksionsa isompaan. Olen siis tietoinen hintatasoista Helsingin seudulla.

        Se ei nyt suurta tietoa ole, jos tietä kerrostalo kolmion hinnan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anosko syyllinen? Onko se sitten parempi kun äiti ihan omalla nikillään paljastaa lapsensa asuntokaupat julkisella palstalla? Sama äitimuori on laverrellut auliisti oman ja lastensa henkilöllisyydet ja viimeksi miten äitinsä sairauskulut esikoinen maksoi,

        . . . ja kiireellä anot tallensivat tiedot arkistoonsa vastaisen käytön varalle.

    • Anonyymi

      Parannukseen kääntyminen ei niin naurata.

    • Anonyymi

      Minusta on viisata valita sellainen nimimerkki, joka ei ilmaise poliittista suuntaustaan ja kehu sen suuntauksen poliitikkoja.
      Demokraattisessa yhteiskunnassa on eri suuntausten ja puolueiden ohjelmia. Paras jättää suuntauksensa mainitsematta, eikä vain toivoa, että politiikkaa ei puhuta.

      • Olisin utelias tietämään, miksi halutaan kirjoittaa anonyyminä? Itse en halua sitä tehdä, koska tuntisin itseni "raukkamaiseksi", ikäänkuin en uskaltaisi omalla nimimerkilläni seistä sanojeni takana. Mitä mielipiteitä teillä on? Vai onko tämä omalla nimimerkillä kirjoittelu vähän samanlaista uhkarohkeutta, kuin liikkuisi ilman lyijyliivejä ja riskeeraisi tulla ammutuksi jostakin piilopaikasta (jota anonyyminä kirjoittelu tavallaan on).

      • Anonyymi
        MdK-MdK kirjoitti:

        Olisin utelias tietämään, miksi halutaan kirjoittaa anonyyminä? Itse en halua sitä tehdä, koska tuntisin itseni "raukkamaiseksi", ikäänkuin en uskaltaisi omalla nimimerkilläni seistä sanojeni takana. Mitä mielipiteitä teillä on? Vai onko tämä omalla nimimerkillä kirjoittelu vähän samanlaista uhkarohkeutta, kuin liikkuisi ilman lyijyliivejä ja riskeeraisi tulla ammutuksi jostakin piilopaikasta (jota anonyyminä kirjoittelu tavallaan on).

        "Anonyymin verkkokeskustelun idea on keskustella asiasta, ei tuoda itseään esille"

        Ylle on lainattu eräs 80+ ikäryhmän ostikko.

        Täst on paljon keskusteltu, Säännöt sallii anonyymin kirjoitteln eikä siihen ole nokan koputtamists!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Anonyymin verkkokeskustelun idea on keskustella asiasta, ei tuoda itseään esille"

        Ylle on lainattu eräs 80+ ikäryhmän ostikko.

        Siinä onkin hyvin kiteytetty idea.
        Pitkiin aikoihin ei ole ollut sellaisia "syvällisiä" keskusteluja, joihin olisi ollut tarvetta ottaa "kertakäyttö-nimimerkki".

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Anonyymin verkkokeskustelun idea on keskustella asiasta, ei tuoda itseään esille"

        Ylle on lainattu eräs 80+ ikäryhmän ostikko.

        Ahaa! Asiasta keskustelu on siis toisesta keskustelemista, ilman nimimerkkiä. Olenpas minä pöllö!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täst on paljon keskusteltu, Säännöt sallii anonyymin kirjoitteln eikä siihen ole nokan koputtamists!

        Sääntöjä pitäisi muuttaa, koska sananvapautta käytetään väärin.

      • Anonyymi
        MdK-MdK kirjoitti:

        Olisin utelias tietämään, miksi halutaan kirjoittaa anonyyminä? Itse en halua sitä tehdä, koska tuntisin itseni "raukkamaiseksi", ikäänkuin en uskaltaisi omalla nimimerkilläni seistä sanojeni takana. Mitä mielipiteitä teillä on? Vai onko tämä omalla nimimerkillä kirjoittelu vähän samanlaista uhkarohkeutta, kuin liikkuisi ilman lyijyliivejä ja riskeeraisi tulla ammutuksi jostakin piilopaikasta (jota anonyyminä kirjoittelu tavallaan on).

        Anona keskustelen monien kanssa niin kadulla, kaupoissa kuin harrastuksissakin,
        eikä nimettömyydestäni ole koskaan valitettu.
        Mielestäni on normaalia, ettei kaikille tarvitse esitellä itseään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anona keskustelen monien kanssa niin kadulla, kaupoissa kuin harrastuksissakin,
        eikä nimettömyydestäni ole koskaan valitettu.
        Mielestäni on normaalia, ettei kaikille tarvitse esitellä itseään.

        "Mielestäni on normaalia, ettei kaikille tarvitse esitellä itseään."
        . . . . eikä kannata, saa varmasti petolinnut kimppuunsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anona keskustelen monien kanssa niin kadulla, kaupoissa kuin harrastuksissakin,
        eikä nimettömyydestäni ole koskaan valitettu.
        Mielestäni on normaalia, ettei kaikille tarvitse esitellä itseään.

        Jos käydään harrastuspiirissä on aika tökeröä jos ei esittäydy muille. Nimeä ei ainakaan voi salata kavereilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anona keskustelen monien kanssa niin kadulla, kaupoissa kuin harrastuksissakin,
        eikä nimettömyydestäni ole koskaan valitettu.
        Mielestäni on normaalia, ettei kaikille tarvitse esitellä itseään.

        Kovin läheisiä kavereita et taida kaivata. Moikkaystävät riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täst on paljon keskusteltu, Säännöt sallii anonyymin kirjoitteln eikä siihen ole nokan koputtamists!

        Paitsi tietenkin silloin, kun huomataan, että joku on anona, vaikka on nikkikin rekisteröitynä. Se on väärin väärin väärin.
        Sananvapaus ei sisällä tuollaista harhautusta.
        Keksitty sala-ano on laillista riistaa.

    • Elämme ankeita aikoja.

      Täytyy sanoa että aika aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin.
      Parin päivän testi Suomi 24:llä riittää! Olen tullut siihen tulokseen, että
      täällä kirjoittaminen on mahdotonta. Anonyyminä kirjoittaminen on
      "asiallista", nimimerkillä kirjoittaminen "itsensä esilletuomista".

      Olen huomannut että ns. asiallinen keskustelu on pääasiassa jonkun toisen
      mollaamista. Vakituisen nimimerkin takana on yleensä ihminen, joka ottaa
      vastuun omista teksteistään, nimimerkin avulla on myös helppo tunnistaa
      muut kirjoittajat, joista vuosien mittaan tulee nettiystäviä. Kun kaveripiiri siirtyy pikkuhiljaa tuonpuoleisiin yksi toisensa jälkeen, niin netillä on ollut turvallinen
      kaveripiiri, johon on voinut pitää yhteyttä. Sen mahdollisuuden haluavat jotkut
      ilkeät pilata. Hävetkää - jos osaatte!

      • Anonyymi

        Hävetköön myös rekatulla nikillä ilkeästi kirjoittava, jolle jopa kanssakirjoittajan puolison kuolema on pilkan aihe. Samoin ivaus siitä, kun puolisot asuvat eri asunnoissa jonkin aikaa hoitaakseen lastenlapsia.

        Noin ne asiat hovvisssa muuttuu👍

        Korppis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hävetköön myös rekatulla nikillä ilkeästi kirjoittava, jolle jopa kanssakirjoittajan puolison kuolema on pilkan aihe. Samoin ivaus siitä, kun puolisot asuvat eri asunnoissa jonkin aikaa hoitaakseen lastenlapsia.

        Sinä se jaksat uudestaan ja uudestaan kirjoittaa tuon saman nälvimisen. Muuta annettavaa sinulla ei tänne olekaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä se jaksat uudestaan ja uudestaan kirjoittaa tuon saman nälvimisen. Muuta annettavaa sinulla ei tänne olekaan.

        Se alkuperäinen nälvijä kk ITSE sen on taas esiin nostanut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä se jaksat uudestaan ja uudestaan kirjoittaa tuon saman nälvimisen. Muuta annettavaa sinulla ei tänne olekaan.

        Kristiina (15:49) siinä anona provosoi korppista ja tsemppaa itseään. Suurin osa sen tietää varmaankin.

    • Anonyymi

      Anot syyllisiä? Tässäkin ketjussa kaksi rekattua nokittelee toisiaan. Kumpikin heistä osaa "buustata" itseään anoina.

    • Anonyymi

      2.Timoteuksen kirje: 3 🙄 Luukkaan evankeliumi: 6:21

    • Anonyymi

      Nimimerkit pitäisi pudottaa kokonaan pois. Anonyymeinä pysyttäisiin paremmin asiassa. Voi helpommin sanoa mitä asiasta ajattelee.
      Ei pääse syntymään nimimerkki-seuroja yleiselle some-alustalle.

      • Anonyymi

        Voisi helpommin sanoa mitä toisista ajattelee. Anot ovat yhtäläinen joukko, valmiit käymään tunnistettavien kirjoittajien kimppuun.

    • Parempi vaihtoehto olisi rekisteröitymispakko. Kunjoutuisi vastuuseen sanomisistaan niin anojen joukkopakoa olisi mukava seurata. Jotkut, ne asialliset anot, rekisteröisivät nimimerkin ja keskustelut jatkuisivat ilman suurempia ongelmia. Katto olisi edelleen korkealla, mielipide-erot ei ainoastaan suotavia, vaan myös toivottavia ja henkilöön kohdistuvat hyökkäykset, maalittaminen ja stalkkaus vähenisi. Asioista keskusteltaisi, ei muista kirjoittajista ja kirjanpitoa siitä kuka sanoi mitäkin ja miten ja miksi herramme vuonna 2008 tai sitä ennen ei jatkettaisi.
      Tämänkaltainen keskustelufoorumi palvelee monta tarkoitusta ja ehkä monille se ainoa päivittäinen avautuminen, kontakti ikäisryhmään. Valitettavaa, että siitä on tullut anonyymien ja anonymaattiin piiloutuvien reksiteröityjen käyttäjien keskeinen taistelukenttä siitä kuka osaa olla ilkein ja inhottavin kanssaihmiselleen.

      • Anonyymi

        Sinunkin pitäisi joutua vastuuseen nimittelystäsi lahopääksi, heikommaksi ainekseksi, pohjasakaksi jne. Hyvin pärjäät ilkeyskisassa sinäkin ja etenkin kaverisi jota niin aina ylistät!

      • Anonyymi

        Sinullahan on oma keskusteluryhmä facessa, joten miksi huolta kannat?
        Täältä voi kaikki halukkaat rekisteröityneet liittyä ryhmääsi, eikö vain?

        Ratkaisu on siis jo tehty.

      • Anonyymi

        Sinultahan tuo ilkeily onnistuu olit sitten rekattuna tai puskassa, mutta sinullahan onkin ihan
        omat säännöt, tyyliin "minä saan, muut ei".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinunkin pitäisi joutua vastuuseen nimittelystäsi lahopääksi, heikommaksi ainekseksi, pohjasakaksi jne. Hyvin pärjäät ilkeyskisassa sinäkin ja etenkin kaverisi jota niin aina ylistät!

        Luettele kaikki vaan, jätä se "jne" pois. On ihan hyvä, että saamme kaikki tietoomme, mitkä sanat jo on käytetty, ettei tule toistoa.
        Täällä on useampiakin anoja, jotka pitävät kirjaa muitten sananvalinnoista. Muistamattomien mieltä tulee virkistää useammin, nythän näitä ei toisteta kuin kerran viikossa, joskus voi olla parikin viikkoa väliä. Huonomuistiset unohtelevat.

    • Anonyymi

      Huomaat, Mdk, kuinka on hyväntuuliselle palstalle käynyt. Nimmarilla kirjoittaminen ei onnistu, jos on hampaisiin joutunut.
      Anona on tultava, jos halua keskusteluun osallistua.
      Terv. mirjamarja.

      • Anonyymi

        Mitäs hyppäsit jyrääjän kelkkaan!!!!

      • Anonyymi

        Näin on näreet, mirjamarja! :D Onneksi ei tarvitse vaipua epätoivoon.
        Tavataan siellä kotinurkilla!

        /MdK

    • Anonyymi

      Terveisiä saunasta!
      Tulin korjaamaan yhden kirjaimen virheen, jonka tein aamulla. Huomasin, kun olin jo sulkemassa konetta.
      Kirjoitin nääs:
      "Onpa mukavaa tällainen iloinen avaus. Suorastaan naurettava ;)"
      Piti olla Suorastaan naurattava ;)
      Naurettavalla on negatiivinen sävy, naurattavalla positiivinen.
      Kannatti tulla, SkillaN on voimissaan. Terveisiä :)

      Aloitin Hotakaisen Opetuslapsen. On toisenlainen kuin kuvittelin. Sitä jatkamaan.

      Hyvää viikonloppua kaikille!
      brinkkala

    • Anonyymi

      Oletkos aloittaja sama kuin maduixa?
      Kahden rekisteröityneen painia täällä näyttää edelleen olevan.
      Kristiinan ja Korppiksen.
      Ihmetyttää Suomessa olevan vielä henkilöitä jotka mittelevät omaisuudellan.
      Ja peräti 80+ palstalla.
      Tähän ikään luulisi kehittyneen huomaamaan ettei materiaalilla ole merkitystä.
      Tora jatkuu, ei se ollut Nojatuolista kiinni.
      Ketju missä on useampia kirjoittajia yleisönä, näyttää olevan hyvä paikka riitelylle.

      • Anonyymi

        Yleisö ei malta olla sekaantumatta keskusteluihin, ja siitä sitten syntyy se kitka, joka tappaa kaiken yhteydenpidon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleisö ei malta olla sekaantumatta keskusteluihin, ja siitä sitten syntyy se kitka, joka tappaa kaiken yhteydenpidon.

        Olisiko parempi Korppiksen ja Kristiinan avata oma ketju?
        Missä yleisö ei sotkisi heidän mittelöitään :))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko parempi Korppiksen ja Kristiinan avata oma ketju?
        Missä yleisö ei sotkisi heidän mittelöitään :))

        Yleisö rientää kyllä paikalle. Turha yrittää mitään. Nyt on anojen vuoro tehdä palstasta näköisensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleisö rientää kyllä paikalle. Turha yrittää mitään. Nyt on anojen vuoro tehdä palstasta näköisensä.

        Tästähän tulee mielenkiintoinen näytelmä.
        Vai tuleeko, entäpä jos lässähtää kuin pannukakku.
        Pintaan noussutta kuplaa, sanasotaa, katsotaan hetken kuin uunin lasiluukun takaa.
        Kyllästytään ja lässähtää.

      • Anonyymi

        Epätasainen mittelö, kun toisella ei ole edes omistusasuntoa, vain alkeellinen kesämökki Kainuussa. Se on saanut kuitenkin huimasti mainostusta täällä.
        Toinen on joutunut kommentoimaan talostaan, kun toinen on huomautellut erillään asumisesta ilkeästi.
        Tietysti kun kerrotaan arkipäivästä, tulee asumismuoto esiin. Mutta harvinaista on myös lasten asuntokauppojen levittely.

        Ei kai täällä kukaan varallisuudestaan kehuskele tai kilpaile kenenkään kanssa. Kyllä normaaliinnkuulumisten vaihtoon tuttujen, jopa nettituttujen kanssa voi kuulua esim. autokauppojen tai asunnon osto tai myynti, tavallisia asioitahan nuo on. On vain porukoita jotka kokevat olevansa nettiyhteisön ulkopuolella ja haluavat tehdä kaiken yhteisöllisen keskustelun mahdottomaksi muidenkin välillä. Ikävää tällainen kaunaisuus ja pahansuopuus. Suomi24 tarjoaa alustan myös kirjautuneiden ja vakinikkien väliseen keskusteluun.
        P.

        No kovastihan sinäkin olet kiinnostunut heidän elämästään. Olet näköjään sitä pitkäänkin seurannut. Taidat lukea palstaa vaan uteliaisuudesta heidän tekemisiään kohtaan.

        Mikset kirjoittaisi jotain omaakin tekstiä tänne. Etkä vain jankuttaisi muiden kertomia asioita.

        Lue ketju ja huomio ano joka alkoi kehumaa Kristiinan omistuksia. Minulla ei ole omaa kaupunki taloa, mutta miehelläni on🙂

        Minua huvittaa kuinka helppoa on anoja kusettaa.

        Itse se toinen jankuttaa tuota asumis asiaa vuodesta toiseen ja ei vain omaa mökkiään, vaan toistenkin asuntoja, kaiken huippuna tuo hyökkäykset tuota espoon asunnon omistajaa kohtaan. Muutkin lesket saaneet kateellisia ilkeitä viestejä kuolinpesän omistuksistaan ja asumisestaan. Miksi ei saisi kommentoida, viestien lopussa lukee ”kommentoi.”

        Ethän sinä avioliitossa omien sanojesi mukaan ole. Katkeruutesi olet monasti purkanut muihinkin leskiin, jotka asuvat kuolinpesässä ja omistavat siitä puolet avio- oikeuden nojalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse se toinen jankuttaa tuota asumis asiaa vuodesta toiseen ja ei vain omaa mökkiään, vaan toistenkin asuntoja, kaiken huippuna tuo hyökkäykset tuota espoon asunnon omistajaa kohtaan. Muutkin lesket saaneet kateellisia ilkeitä viestejä kuolinpesän omistuksistaan ja asumisestaan. Miksi ei saisi kommentoida, viestien lopussa lukee ”kommentoi.”

        Jankuta, jankuta....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue ketju ja huomio ano joka alkoi kehumaa Kristiinan omistuksia. Minulla ei ole omaa kaupunki taloa, mutta miehelläni on🙂

        Minua huvittaa kuinka helppoa on anoja kusettaa.

        Korppis

        Ai on, miehelläsi, silläkö ex miehelläs? Onko se Norjassa, vai siellä Kainuussa?

        Entä tämän kihlttusi jätti perintönä jonkun isovanhempien talon sinne Kainuuseen, jonka hänen lapsensa perivät.

        Tuli mieleeni vitsi, kun kaksi naista kirkossa puhuivat hieman kovaäänisesti, koska urut soivat niin he joutuivat puhumaan huutamalla.

        Toinen kertoi tuttavansa kuolemasta, jolta jäi leski, johon toinen kyseli, etä perikö se mitään?

        Harmi, että silloin loppui urku soitto, ja kirkossa kuului huutamalla sana.

        Per se!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai täällä kukaan varallisuudestaan kehuskele tai kilpaile kenenkään kanssa. Kyllä normaaliinnkuulumisten vaihtoon tuttujen, jopa nettituttujen kanssa voi kuulua esim. autokauppojen tai asunnon osto tai myynti, tavallisia asioitahan nuo on. On vain porukoita jotka kokevat olevansa nettiyhteisön ulkopuolella ja haluavat tehdä kaiken yhteisöllisen keskustelun mahdottomaksi muidenkin välillä. Ikävää tällainen kaunaisuus ja pahansuopuus. Suomi24 tarjoaa alustan myös kirjautuneiden ja vakinikkien väliseen keskusteluun.
        P.

        Minun ehdotukseni olisi anonyymien vähenemiseen se, että Anonyyminä saisi kirjoittaa vain pelkästään ne, joilla ei ole olemassakaan rekattua nikkiä.

        Nythän tilanne on se, että anonyymeistä kommenteista suurin osa on anonyymeiksi piiloutuneita rekattuja, jotka rekatuilla nikeillään mielistelevät ja sitten anonyymeinä heittävät herjaa.

        Rekkautumispakolla ei siinä mielessä ole mitään merkitystä.
        Ei ole muutenkaan, koska samalla henkilöllä saattaa olla useampikin rekattu nikki, joita voi niitäkin vaihdella vapaasti mielensä mukaan, kun entisellä nikillään mokannut tarpeeksi.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Anon ei tarvitse. On joka tapauksessa tuntematon. Voi kirjoittaa eri tyyleillä vaikka koko ketjun.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Anon ei tarvitse. On joka tapauksessa tuntematon. Voi kirjoittaa eri tyyleillä vaikka koko ketjun.

        Niitä on varmaan loppujen lopuksi aika vähän, joilla ei ole olemassakaan rekattua nikkiä.

        Anonyymeiksi naamioituneet rekatut pilaavat kaikkien anonyymien maineen. Siitäkin sen huomaa, että kyseessä on rekattu, kun anonyyminä menee haukkumaan anonyymejä nostaen itsensä jotenkin anonyymien yläpuolelle.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Minun ehdotukseni olisi anonyymien vähenemiseen se, että Anonyyminä saisi kirjoittaa vain pelkästään ne, joilla ei ole olemassakaan rekattua nikkiä.

        Nythän tilanne on se, että anonyymeistä kommenteista suurin osa on anonyymeiksi piiloutuneita rekattuja, jotka rekatuilla nikeillään mielistelevät ja sitten anonyymeinä heittävät herjaa.

        Rekkautumispakolla ei siinä mielessä ole mitään merkitystä.
        Ei ole muutenkaan, koska samalla henkilöllä saattaa olla useampikin rekattu nikki, joita voi niitäkin vaihdella vapaasti mielensä mukaan, kun entisellä nikillään mokannut tarpeeksi.

        Sinähän Telkukka sen tiedät koska sitä harrastat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän Telkukka sen tiedät koska sitä harrastat.

        Kyllähän sen nyt kuka vaan näkee milloin rekattu nokkii anona anoja.
        Myös silloin, kun rekattu anona komppaa ja tukee itseään anona.

        Pahimmat ilkeydet (luulen) rekattu saa anona esiintyvältä toiselta rekatulta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän Telkukka sen tiedät koska sitä harrastat.

        Näetkös sinä huonosti.
        Lukeekos tuossa kommenttini yläpuolella Anonyymi, Telkukka vai sinisellä Tellukka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän sen nyt kuka vaan näkee milloin rekattu nokkii anona anoja.
        Myös silloin, kun rekattu anona komppaa ja tukee itseään anona.

        Pahimmat ilkeydet (luulen) rekattu saa anona esiintyvältä toiselta rekatulta.

        Kaikki vain odottavat ilkeyksiä.
        Kuka ilkeämmin osaa kirjoittaa, sitä innokkaampia seuraajia löytyy.
        Eikö ole vain hyvä, että poistuminen palstalta on lisääntynyt?

    • Anonyymi

      80+ ja yhä känkänränkkänä?

      • Anonyymi

        Suurin osa on vain käymässä 70+ palstalta.

    • Anonyymi

      He-he-heh-heh - hi-hi-hih-hih kyllä nyt naurattaa!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mukavasti otitte vastaan Mdkoon.
      Luuletteko, että hän tulee toistekin?

      • Anonyymi

        Tuskinpa tänne enää uusia palstanparantajia tarvitaan. Näkyy menneen hänelläkin palstan anonyymien haukkumiseksi vaikka oikein mukavaa ihmistä teeskenteli ketjun alkupuolella.

        Poloiset ikianonyymit. Ei tarvitse kuin tulla ketjuun puhumaan vanhoista tutuista tai omakotitaloista, niin oitis menee kaikki haukkumiseksi.
        Anoilla olisi kyllä paljon leppoisempaa keskenään.
        Siihen pyritään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskinpa tänne enää uusia palstanparantajia tarvitaan. Näkyy menneen hänelläkin palstan anonyymien haukkumiseksi vaikka oikein mukavaa ihmistä teeskenteli ketjun alkupuolella.

        Hyvä se on välillä käydä rekattuna esittämässä mukavaa. Ottaa huomioon ainakin ne rekatut joita sitten anona nokittelee.

        Sitä saa mitä tilaa.

      • Anonyymi

        Ihan ite MdK siinä :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskinpa tänne enää uusia palstanparantajia tarvitaan. Näkyy menneen hänelläkin palstan anonyymien haukkumiseksi vaikka oikein mukavaa ihmistä teeskenteli ketjun alkupuolella.

        Onneksi on useita, jotka eivät edes teeskentele mukavaa, vaan käyvät heti kimppuun kun tilaisuus tulee.
        Tässäkin ketjussa.
        Uusi tulokas ei ehkä olekaan tätä seuraa ole vailla.

    • Minä kirjoitan aina rekattuna.
      Ja nyt olen kuolla nauruun, kun näitä kommentteja luen.
      Että ikäihmiset viitsivätkin lopun aikojaan kuluttaa tappelemiseen.
      Kertokaa, mikä teidän oikeasti on? Miksi täytyy riidellä tässäkin iässä jopa tuntemattomien ihmisten kanssa.
      Vai onko se niin, että hanpaankolossa on jotain niitä läheisiä kohtaan, eikä saa sanotuksi.
      Sitten täällä otetaan syntipukiksi kuka vaan, että pahaa oloa saadan purettua.
      Mistä om kysymys tämän riitelyn ja ilkeyksien heittelyn kohdalla.
      KeRtOkAa.

      • Anonyymi

        Etköhän sinä ole seurannut tilannetta niin kauan että tiedät vallan hyvin mistä kiikastaa ja jyrää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etköhän sinä ole seurannut tilannetta niin kauan että tiedät vallan hyvin mistä kiikastaa ja jyrää.

        Hän sanoo tekstissään, ettei tiedä. Onko sulla luki-luki? Eikä kukaan meistä muistakaan, joilla ei ole jotain kierää mielessä, tiedä. - Nm. Ehkä vain sulla "kiikastaa ja jyrää"

      • Anonyymi

        Tarkoitus on hauskuttaa sinua ja saada nauramaan kun se pidentää ikää. Sinäkin olit aivan äskettäin vain reilut seitenkymppinen ja nyt jo yli kaheksankymppinen. Niin se naurusi on pidentänyt ikää. Naura enemmän niin voit huomenna olla yli ysikymppinen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etköhän sinä ole seurannut tilannetta niin kauan että tiedät vallan hyvin mistä kiikastaa ja jyrää.

        Jos tarvitsee täällä riidellä tuntemattomien ihmisten kanssa, kuka sitten niin tekeekin, siihen en puutu, niin jotain on vinksallaan jossain muualla.
        On minuakin yritetty provosoida , mutta niin se menee, kun vesi hanhen selästä.
        Tappelua voidaan jatkaa maailman tappiin, eikä lopultakaan kukaan tiedä, mistä kaikki alkoi.
        Miksi kymmenien vuosien takaisia riitoja tuodaan ketjuun kun ketjuun, oli aihe mikä hyvänsä,

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Kai se on piru, joka riivaa ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kai se on piru, joka riivaa ihmisiä.

        (nauran)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitus on hauskuttaa sinua ja saada nauramaan kun se pidentää ikää. Sinäkin olit aivan äskettäin vain reilut seitenkymppinen ja nyt jo yli kaheksankymppinen. Niin se naurusi on pidentänyt ikää. Naura enemmän niin voit huomenna olla yli ysikymppinen.

        Soo-o minä olen vasta 73, joten, naurakaamme yhdessä, jospa se pidentäisi taivalta, vaan onko sillä oikeasti väliä.
        Pidentääkö tekonauru myös ikää, niinkuin Loirin laulama, nauran kuutamoon, joka muuttuukin oikeksi nauruksi, kun sitä kuuntelee.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Jos tarvitsee täällä riidellä tuntemattomien ihmisten kanssa, kuka sitten niin tekeekin, siihen en puutu, niin jotain on vinksallaan jossain muualla.
        On minuakin yritetty provosoida , mutta niin se menee, kun vesi hanhen selästä.
        Tappelua voidaan jatkaa maailman tappiin, eikä lopultakaan kukaan tiedä, mistä kaikki alkoi.
        Miksi kymmenien vuosien takaisia riitoja tuodaan ketjuun kun ketjuun, oli aihe mikä hyvänsä,

        Itse nämä riitapukarit niitä tuo esiin aina uudelleen, kuten nuo asumiset. Kuolinpesä on jollekkin punainen vaate, kun ei itse sellaiseen pääse osalliseksi.

      • Eliaana kirjoitti:

        Olen myös tullut siihen tulokseen että ikävät kommentit kannattaa sivuuttaa.
        Riitelyä voi jatkaa vaikka kuinka kauan jos haluaa, minua ei kiinnosta. Jätän väliin ja pysyn vähän aikaa poissa että unohtuu. Ainakin itseltäni, täällä muistetaan hyvin vuosien takaiset asiat. Minun mielenkiintoni ei piisaa moiseen. Pitää olla tosi hyvä muisti tai kirjanpito siitä mitä joku on joskus kirjoitellut.
        Näkee kai vanhoja päivityksiäkin jos niitä viitsii etsiä.
        Joskus olen selannut niitä kun joku vakituinen kirjoittaja on ollut pidempään poissa. Katson vain koska on kirjoittanut ja tietääkö joku mitä hänelle kuuluu. Vaikka ei tunnekaan henk.kohtaisesti kirjoittajaa niin joitakin nikkejä jää kaipaamaan kun on tottunut lukemaan hänen tekstiään.

        Sinä Liekko olet yksi niitä nimimerkkejä, jonka kommentit luen aina.
        Sinä näet elämän realiteetit, sellaisena, kuin ne on.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kai se on piru, joka riivaa ihmisiä.

        Siltä se joskus näyttäytyy. Vaan miksi?
        Miksi ei voi keskustella elämän asioista rauhassa.
        Mikä laittaa näin vanhat ihmiset hakemaan riitaa ja tappelua,
        Ei kertakaikkiaan sovi minun pirtaani.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Siltä se joskus näyttäytyy. Vaan miksi?
        Miksi ei voi keskustella elämän asioista rauhassa.
        Mikä laittaa näin vanhat ihmiset hakemaan riitaa ja tappelua,
        Ei kertakaikkiaan sovi minun pirtaani.

        Etsi sinun pirtaasi sopiva palsta. Kukaan tänne pakota valittamaan toisista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etsi sinun pirtaasi sopiva palsta. Kukaan tänne pakota valittamaan toisista.

        Onko kommenttisi ymmärrettävä niin, että mielestäsi tämä palsta ketjuineen on riitelyä varten ja minä, sekä minunkaltaiseni, jotka eivät siitä tykkää, ovat väärällä palstalla.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Onko kommenttisi ymmärrettävä niin, että mielestäsi tämä palsta ketjuineen on riitelyä varten ja minä, sekä minunkaltaiseni, jotka eivät siitä tykkää, ovat väärällä palstalla.

        Onhan moneen kertaan ilmoitettu, minkälaiset kirjoittajat ja mielipiteet kelpaavat. Pitää käydä kimppuun heti, kun määrätyllä nimmarilla allekirjoitettu mielipide ilmestyy ketjuun. Empimättä.
        Kirjoittajien pitää olla samaa mieltä. Pitää muistaa vanhat kaunat. Pitää muistaa sanoa, että kirjoittajat ovat kateellisia. Pitää vetää tuoreeksi tiedoksi jatkuvasti kaikki vanhat loukkaukset, jotka ovat anoihin kohdistuneet.
        Pitää halveksia kahta, mielellään kolmea, ehkä jopa neljää rekattua. Oikeastaan kaikkia.
        Pitää tarttua jokaiseen mielipiteeseen, jonka rekattu kirjoittaa. Rekattu on puolueellinen.
        Rekatulla voi olla erilainen mielipide kuin anolla. Rekattu haluaa keskustella! Hah.
        Mikään keskustelu ei ole sekoittamisesta vapautettu.
        Ilmanlaadusta puhuminen kielletty, politiikka kielletty, tunteet kielletty, paitsi kauna, viha ja kadehtiminen. Ano tietää, mistä ja kenestä palstalla on puhuttava.
        Vähitellen on jo tavoite alkanut lähestyä.
        Kauan siinä on mennytkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse nämä riitapukarit niitä tuo esiin aina uudelleen, kuten nuo asumiset. Kuolinpesä on jollekkin punainen vaate, kun ei itse sellaiseen pääse osalliseksi.

        Siitähän se onni repeis jos kuolinpesän osakkaaksi vielä tälläikää pääsis : D Siitä on aikaa kun synnyinkotia jaettiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onhan moneen kertaan ilmoitettu, minkälaiset kirjoittajat ja mielipiteet kelpaavat. Pitää käydä kimppuun heti, kun määrätyllä nimmarilla allekirjoitettu mielipide ilmestyy ketjuun. Empimättä.
        Kirjoittajien pitää olla samaa mieltä. Pitää muistaa vanhat kaunat. Pitää muistaa sanoa, että kirjoittajat ovat kateellisia. Pitää vetää tuoreeksi tiedoksi jatkuvasti kaikki vanhat loukkaukset, jotka ovat anoihin kohdistuneet.
        Pitää halveksia kahta, mielellään kolmea, ehkä jopa neljää rekattua. Oikeastaan kaikkia.
        Pitää tarttua jokaiseen mielipiteeseen, jonka rekattu kirjoittaa. Rekattu on puolueellinen.
        Rekatulla voi olla erilainen mielipide kuin anolla. Rekattu haluaa keskustella! Hah.
        Mikään keskustelu ei ole sekoittamisesta vapautettu.
        Ilmanlaadusta puhuminen kielletty, politiikka kielletty, tunteet kielletty, paitsi kauna, viha ja kadehtiminen. Ano tietää, mistä ja kenestä palstalla on puhuttava.
        Vähitellen on jo tavoite alkanut lähestyä.
        Kauan siinä on mennytkin.

        Hyvä kommentti.

        "Rekatulla voi olla erilainen mielipide kuin anolla. Rekattu haluaa keskustella!"

        Rekattuja eikö nuo ole tämänkin ketjun toistensa niskavilloissa kiinni olevat tyttöset.

        Ketkä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitähän se onni repeis jos kuolinpesän osakkaaksi vielä tälläikää pääsis : D Siitä on aikaa kun synnyinkotia jaettiin.

        Suurin osa 80-vuotiaista on leskiä, jakavst lastensa kanssa aviopuolison kuoltua pesän.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Rekatulla voi olla erilainen mielipide kuin anolla. Rekattu haluaa keskustella!"

        Rekattuja eikö nuo ole tämänkin ketjun toistensa niskavilloissa kiinni olevat tyttöset.

        Tuon lainaamasi lauseen perässä, seuraava sana oli , hah.
        Itse näin hänen kommenttinsa olevan sarkasmilla maustettu.

        Rekatut ja anot joutavaa vatkaamista. HAH

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Onko kommenttisi ymmärrettävä niin, että mielestäsi tämä palsta ketjuineen on riitelyä varten ja minä, sekä minunkaltaiseni, jotka eivät siitä tykkää, ovat väärällä palstalla.

        Jos ei viihdy niin mitä tänne töntyy.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei viihdy niin mitä tänne töntyy.

        On se vaan kumma juttu, jos sanoo mielipidettään tuosta riitelystä, niin heti aletaan ajamaan pois.
        Täällähän on moneen kertaan toistettu, miten jokainen saa kirjoittaa minne vaan, koska vaan ja mitä vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kai se on piru, joka riivaa ihmisiä.

        Ei täällä ole kuin yksi pirun riivaama.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan moneen kertaan ilmoitettu, minkälaiset kirjoittajat ja mielipiteet kelpaavat. Pitää käydä kimppuun heti, kun määrätyllä nimmarilla allekirjoitettu mielipide ilmestyy ketjuun. Empimättä.
        Kirjoittajien pitää olla samaa mieltä. Pitää muistaa vanhat kaunat. Pitää muistaa sanoa, että kirjoittajat ovat kateellisia. Pitää vetää tuoreeksi tiedoksi jatkuvasti kaikki vanhat loukkaukset, jotka ovat anoihin kohdistuneet.
        Pitää halveksia kahta, mielellään kolmea, ehkä jopa neljää rekattua. Oikeastaan kaikkia.
        Pitää tarttua jokaiseen mielipiteeseen, jonka rekattu kirjoittaa. Rekattu on puolueellinen.
        Rekatulla voi olla erilainen mielipide kuin anolla. Rekattu haluaa keskustella! Hah.
        Mikään keskustelu ei ole sekoittamisesta vapautettu.
        Ilmanlaadusta puhuminen kielletty, politiikka kielletty, tunteet kielletty, paitsi kauna, viha ja kadehtiminen. Ano tietää, mistä ja kenestä palstalla on puhuttava.
        Vähitellen on jo tavoite alkanut lähestyä.
        Kauan siinä on mennytkin.

        Pululle alkaa mennä jakeluun ?

    • Anonyymi

      Itku pitkästä ilosta.

      • Anonyymi

        Venytetään ketjua!

    • Anonyymi

      "Elämme ankeita aikoja" Elämmekö ?
      30, 40 ja 50-luvuilla vasta ankeaa oli.

    • Anonyymi

      "Minua huvittaa kuinka helppoa on anoja kusettaa.
      Korppis"

      Tyhmä ei pysty kusettamaan ketään.

      • Anonyymi

        Tämähän nostaakin palstan henkeä ja tasoa (!!!) , että yhden elämän eliksiiri on toisten
        kusettaminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämähän nostaakin palstan henkeä ja tasoa (!!!) , että yhden elämän eliksiiri on toisten
        kusettaminen.

        Eihän tuollaista reppanaa voi kuin sääliä. Itse on jyränsä alla.

      • Anonyymi

        Mikä riman alitus ! No, mikäpä hänessä, huvinsa kullakin....

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämähän nostaakin palstan henkeä ja tasoa (!!!) , että yhden elämän eliksiiri on toisten
        kusettaminen.

        Eiköhän se vaatimaton ilo minkä kusettamisesta saa kannata suoda kaikille jotka sellaista yrittää.
        Ikäisemme ihmiset on keitetty niin monessa liemessä että en usko tuollaisen tekevän haavaa sieluun.
        Kannattaa suhtautua huumorilla moiseen.
        Alempana puhuttiin sodan kokeneiden ihmisten mielipiteistä.
        Itse synnyin juuri sodan loputtua.
        Mutta voin sanoa että myös me joiden isät tulivat sodasta joko henkisesti tai ruumiillisesti haavoittuneina, jouduimme myös kärsimään sodan seurauksista.
        Muistan kuinka oli puutetta kaikesta.
        Pelkäsin lentokoneita, vaikka pommituksista ei olekaan muistikuvaa. Kai kuuntelin vanhempien ihmisten juttuja.

      • Anonyymi
        liekko kirjoitti:

        aijjaijai, nyt taisit tehdä mokan liekko
        menit korppiksen puolellr hänen tekemää kusetusta
        muistissa on miten Mkr sai tuta myötäillessään korppista

      • Anonyymi kirjoitti:

        aijjaijai, nyt taisit tehdä mokan liekko
        menit korppiksen puolellr hänen tekemää kusetusta
        muistissa on miten Mkr sai tuta myötäillessään korppista

        Käsitit väärin. Yritin sanoa että kusettaja ei ole ansainnut edes sitä että hänet huomioidaan.
        Valitettavasti en ole perillä kaikista asioista täällä.
        Jos tämä vastaus viesti minulle on "kusetusta". niin antaa olla. Alkaa tulla epäluuloiseksi. :D
        En varmasti ole kenenkään niin halpamaisen puolella joka saa ilonsa muiden "kusettamisesta".
        En kirjoita enää asiasta .

        hyvä, että tarkensit.
        Eliaana on tässä ketjussa saanut ryöpytystä niin on tässä herkillä ettei kaikki hyvät kirjoittajat joudu kivitettäväksi.

      • Anonyymi
        liekko kirjoitti:

        Käsitit väärin. Yritin sanoa että kusettaja ei ole ansainnut edes sitä että hänet huomioidaan.
        Valitettavasti en ole perillä kaikista asioista täällä.
        Jos tämä vastaus viesti minulle on "kusetusta". niin antaa olla. Alkaa tulla epäluuloiseksi. :D
        En varmasti ole kenenkään niin halpamaisen puolella joka saa ilonsa muiden "kusettamisesta".
        En kirjoita enää asiasta .

        Kuka se kusettajaksi julistautunut onkaan? Mikset osoita sanojasi suoraan sille tunnetulle rekatulle nikille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka se kusettajaksi julistautunut onkaan? Mikset osoita sanojasi suoraan sille tunnetulle rekatulle nikille?

        Kainuusta kusetus kumahtaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kainuusta kusetus kumahtaa.

        Korppis kirjoitti kusettavansa.
        Miksei sitä voi sanoa.
        Korppis itsekin on kehoittanut, että maalitaulut nimetään eikä vihjailla.

      • Anonyymi
        liekko kirjoitti:

        Eiköhän se vaatimaton ilo minkä kusettamisesta saa kannata suoda kaikille jotka sellaista yrittää.
        Ikäisemme ihmiset on keitetty niin monessa liemessä että en usko tuollaisen tekevän haavaa sieluun.
        Kannattaa suhtautua huumorilla moiseen.
        Alempana puhuttiin sodan kokeneiden ihmisten mielipiteistä.
        Itse synnyin juuri sodan loputtua.
        Mutta voin sanoa että myös me joiden isät tulivat sodasta joko henkisesti tai ruumiillisesti haavoittuneina, jouduimme myös kärsimään sodan seurauksista.
        Muistan kuinka oli puutetta kaikesta.
        Pelkäsin lentokoneita, vaikka pommituksista ei olekaan muistikuvaa. Kai kuuntelin vanhempien ihmisten juttuja.

        Olen samaa meiltä sinun kanssa Liekko. Vinksahtanut 80 v, jolle kusettaminen on ilo
        kannattaa jättää omaan arvoonsa, sillä täytyy tapulista viirata pahemman kerran.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa meiltä sinun kanssa Liekko. Vinksahtanut 80 v, jolle kusettaminen on ilo
        kannattaa jättää omaan arvoonsa, sillä täytyy tapulista viirata pahemman kerran.

        Korppista liekko tarkoitti. Ei hän ole vielä 80-vuotias. Tämäkin taitaa olla kovaa yritystä ku...ttaa

    • Anonyymi

      Stpd cow.

    • Anonyymi

      Härregud 😯

    • Anonyymi

      Nyt ollaan jo niin sivistyneitä, että puhutaan kielillä.

      • Anonyymi

        Seura tekee kaltaisekseen.
        Eikös tämä aloittaja ole ruosu.

    • Mdk-Mdk

      Kiitos kivasta aloituksestasi, johon olisi kiva laittaa kommentia tämänpäiväisestäkin mielentilasta, mutta en ymmärrä/käsitä, miksi pilasin ketjun joutavilla jutuillani kertoessani jostain omistuksestani, johon tuli ilkeitä vastauksia.

      Kaikkea tätä pyydän nöyrimmästi anteeksi teiltä.

      Aloituksesi oli hyvä, "melkein" SkillaN:in tyylinen ja minullakin olisi mielessä sananvaihtoa näiden sodankokeneiden kanssa, kun ottaa huomioon tuon Venäjän liikeet.

      Ei minulla ole huolta, tai paniikkia tilanteesta, koska tuskin se minua koskettaa mitenkään, mutta olisi lohdullista kuulla näiltä 80+ , kuinka he kokivat sodan sillon joskus.

      • Anonyymi

        Sinulla kristiina ei ole anteeksipyydettävää, annoit vain vastinetta sille kateelliselle kainuun ilkeilijälle.
        👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla kristiina ei ole anteeksipyydettävää, annoit vain vastinetta sille kateelliselle kainuun ilkeilijälle.
        👍

        Siinä kristiina komppaa ja peukuttaa itseään anona.

        Se olen minä joka kristiinaa komppaan, ei se eikä tämäkään ole kristiinan kirjoittama.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla kristiina ei ole anteeksipyydettävää, annoit vain vastinetta sille kateelliselle kainuun ilkeilijälle.
        👍

        Katso peiliin niin löydät sieltä ilkeilijän!!

    • Joukko Anonyymejä - en millään jaksa uskoa, että kaikki Anot olisivat juonessa mukana - ilmaisi jo voitonriemuaan palstan valloittamisesta. Nyt he saavat tehdä palstasta oman näköisensä, niinhän se oli ? Kun kukaan (?) ei estä heitä kirjoittamasta "vapaasti" missä vain.
      Myös ajojahti meitä rekattuja kohtaan näyttää yltyvän. Itsekin olen jo kerran kirjoittanut Anonyyminä. Vaikka olen "roikkunut" ikäpalstoille vuosikausia, tunnistettavana, ja viihtynyt täällä, niin tärkeä tämä ei minulle ole, että pysyttelisin mukana joukossa, jonka henki on muuttunut vieraaksi. Nojatuolin alasajo oli minulle käännekohta, merkki siitä, että tylyttäminen on jatkossa se asenne/kieli, millä täällä mennään. Kevyttä chattailyä, hetken hupia, vapautta ilman vastuuta...

      SkillaNin ilahduttavat terveiset saivat heti tylytystä osakseen, aloittajan ansiokas ja ystävällinen viestittely oli "teeskentelyä"...Tuttujen kirjoittajien yritykset rauhanrakentamiseen saivat osakseen tutun kehotuksen: ellei seura kelpaa, menkää muualle. Ehkä näin täytyy tehdä - jos tämä meno jatkuu.

      Sota ei tietysti yhtä miestä - anteeksi "henkilöä"..)) - kaipaa, eikä ole tarkoitus "mitata kannatusta", edes sen linjan osalta, mitä katson itse noudatteneeni, mutta harmissani ja surullinenkin olen tästä tilanteesta ja katson kyllä että Anojen "työvoitto" on minulta pois..))
      demeter1

      • Anonyymi

        Rekisteröidyt kirjoittajat tuovat palstalleomaapersoonaansa. He tutustuvatja haluavat tutustua. Virtuaalituttavuus saattaa muodostua ystävyydeksi. Rekisteröityneet eivät tyrmää toisiaan, he tukevat ja myötäelävät.
        Anonyymiksi jäävät palstakirjoittajat osoittautuvat usein tunneköyhiksi ja välinpitämättömiksi. Siksi sanailu menee helpoksi loukkausten puolelle ja kaunaisuus nousee.
        Se on yksi syy, miksi Nojatuoli ja sen edeltäjät hiipuvat pois. Vaikka nälvimisen kohteeksijoutunut pystyisikin ohittamaan tyhmät kommentit ei löydy mitään syytä pysyä joukossa mukana.
        Huomaa muuttuvansa mielensäpahoittajaksi ja se ei ole tavoiteltava olotila. On ehkä väistyttävä, ennen kuin se valtaa ihmisen.
        Mkr.

        Äläpä nyt liiottele rekisteröinnin merkitystä, Tässä ketjussa nimenomaan hyvin tunnettu rekattu kertoo hyvin arkaluonteisia asioita toisesta rekatusta. On muka oikeus pilkata kun toinen itse on niistä pahaa aavistamatta kertonut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rekisteröidyt kirjoittajat tuovat palstalleomaapersoonaansa. He tutustuvatja haluavat tutustua. Virtuaalituttavuus saattaa muodostua ystävyydeksi. Rekisteröityneet eivät tyrmää toisiaan, he tukevat ja myötäelävät.
        Anonyymiksi jäävät palstakirjoittajat osoittautuvat usein tunneköyhiksi ja välinpitämättömiksi. Siksi sanailu menee helpoksi loukkausten puolelle ja kaunaisuus nousee.
        Se on yksi syy, miksi Nojatuoli ja sen edeltäjät hiipuvat pois. Vaikka nälvimisen kohteeksijoutunut pystyisikin ohittamaan tyhmät kommentit ei löydy mitään syytä pysyä joukossa mukana.
        Huomaa muuttuvansa mielensäpahoittajaksi ja se ei ole tavoiteltava olotila. On ehkä väistyttävä, ennen kuin se valtaa ihmisen.
        Mkr.

        Se on niin helppoa rekatun ilkeillä anonyyminä ja olla enkeli tunnistettavalla nikillä.

        Ikävää on se, että kotona olot ovat sellaiset, että pitää tulla palstalle riitelemään. Ollaanko siinä ihanassa parisuhteessa niin tossun alla, että se turhautuminen pitää täällä purkaa, kun kotona ei uskalla.
        Palstalla sitten otetaan se "pomo-asenne" ja neuvotaan, opastetaan ja arvostellaan muita.

        Anot ovat voittaneet, turhaa siitä enää keskustellaan.
        Olen jo lähtenyt, mutta vanhasta tottumuksesta kuitenkin lukenut palstaa, jo 90-luvulta periytynyt tapa.
        Vaikea on siitä irrottautua, mutta kyllä se varmasti onnistuu ennen pitkää.

        Rekatulla on täysi oikeus kirjoitella anona, sitä ette voi estää, ja seuraus tästä kaikesta onkin, että anojen määrä lisääntyy. Sen jälkeen päälle käyminen vaikeutuu. Voi voi.

        Itse makriina edesautoit nojatuolin loppumista hyppäämällä rekatun jyrääjän kelkkaan.

        Eihän sitä ole kukaan kieltänytkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse makriina edesautoit nojatuolin loppumista hyppäämällä rekatun jyrääjän kelkkaan.

        Olen jo saanut syntipukin leiman, niin että rauhoitu vaan.
        Lähtöni jälkeen kaikki onkin ollut pelkkää auvoa, kukaan ei solvaa ketään. Varmaan on nyt kaikilla mieli korkealla.
        Lue uudelleen ne ketjut ja palaa sitten asiaan.

        Ethän sinä ole mihinkään lähtenyt!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anot ovat voittaneet, turhaa siitä enää keskustellaan.
        Olen jo lähtenyt, mutta vanhasta tottumuksesta kuitenkin lukenut palstaa, jo 90-luvulta periytynyt tapa.
        Vaikea on siitä irrottautua, mutta kyllä se varmasti onnistuu ennen pitkää.
        Mkr.

        Mitä anot ovat voittaneet? Täällä ei ole muuta menetetty kuin nojatuoli, ja sen kaatoi rekattu toisen rekatun tukemana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rekisteröidyt kirjoittajat tuovat palstalleomaapersoonaansa. He tutustuvatja haluavat tutustua. Virtuaalituttavuus saattaa muodostua ystävyydeksi. Rekisteröityneet eivät tyrmää toisiaan, he tukevat ja myötäelävät.
        Anonyymiksi jäävät palstakirjoittajat osoittautuvat usein tunneköyhiksi ja välinpitämättömiksi. Siksi sanailu menee helpoksi loukkausten puolelle ja kaunaisuus nousee.
        Se on yksi syy, miksi Nojatuoli ja sen edeltäjät hiipuvat pois. Vaikka nälvimisen kohteeksijoutunut pystyisikin ohittamaan tyhmät kommentit ei löydy mitään syytä pysyä joukossa mukana.
        Huomaa muuttuvansa mielensäpahoittajaksi ja se ei ole tavoiteltava olotila. On ehkä väistyttävä, ennen kuin se valtaa ihmisen.
        Mkr.

        Pahin tunneköyhä kaunainen loukkaaja on nimenomaan eräs rekkautuneena tai muuten
        nimimerkillä kirjoittava, ei suinkaan anot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ethän sinä ole mihinkään lähtenyt!

        Juurihan kirjoitin 12:42, että vanhasta tottumuksestani on vaikea luopua, ja poikkean palstalla, jolta on vaikea irrottautua.

        Mutta anon piti heti hyökätä ja huutaa: "Ethän sinä ole minnekään lähtenyt!"
        No en, tänään kävin.
        Ei tule enää tavaksi, etsin muita harrastuksia.
        Mkr.

      • Anonyymi

        "Joukko Anonyymejä - en millään jaksa uskoa, että kaikki Anot olisivat juonessa mukana - ilmaisi jo voitonriemuaan palstan valloittamisesta."
        Tuon julistuksen haluaisin nähdä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rekisteröidyt kirjoittajat tuovat palstalleomaapersoonaansa. He tutustuvatja haluavat tutustua. Virtuaalituttavuus saattaa muodostua ystävyydeksi. Rekisteröityneet eivät tyrmää toisiaan, he tukevat ja myötäelävät.
        Anonyymiksi jäävät palstakirjoittajat osoittautuvat usein tunneköyhiksi ja välinpitämättömiksi. Siksi sanailu menee helpoksi loukkausten puolelle ja kaunaisuus nousee.
        Se on yksi syy, miksi Nojatuoli ja sen edeltäjät hiipuvat pois. Vaikka nälvimisen kohteeksijoutunut pystyisikin ohittamaan tyhmät kommentit ei löydy mitään syytä pysyä joukossa mukana.
        Huomaa muuttuvansa mielensäpahoittajaksi ja se ei ole tavoiteltava olotila. On ehkä väistyttävä, ennen kuin se valtaa ihmisen.
        Mkr.

        "Anonyymiksi jäävät palstakirjoittajat osoittautuvat usein tunneköyhiksi ja välinpitämättömiksi."
        Sinusta vain tuntuu siltä, koska anot ovat vähemmin kiinnostuneita
        ihmisten henkilökohtaisesta elämästä, he tekevät asia-aloituksia.

        "Anonyymiksi jäävät palstakirjoittajat osoittautuvat usein tunneköyhiksi "(???)
        Sinä nimittelet anoja olmeiksi ja naakkaparveksi.
        Eikö se vasta tunneköyhää olekin ? Empaattinen ihminen ei pystyisi siihen.

        Niinkö?
        Minä taas olen huomannut että nimenomaan anot ovat kiinnostuneita rekattujen yksityiselämästä, utelevat, kyselevät ja painavat mieleensä mitä tahansa pieniä yksityiskohtia mitä joku rekattu avoimesti kertoo (pahaa aavistamatta), käyttääkseen sitten tätä onkimaansa tietoa aseena rekattuja vastaan.
        Onhan tietenkin osa anoja jotka tekevät asia-aloituksia, muta koska yhtä anoa ei voi erottaa toisesta, niin kaikki leimautuvat sen ei-asiallisen anon mukaan.

        Hyvämuistisiakin anot ovat, ja jaksavat todella muistaa perikunnat, mökkilaiturit, kasvitarhat, omaiset, olmit, harjanvarret. Kerta riittää, tieto kaivautuu syvälle anon muistilokeroihin ja ponnahtaa jatkuvasti mukaan kirjoituksiin ja pitkävihaiseen ja -kaunaiseen kirjotteluun.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Joukko Anonyymejä - en millään jaksa uskoa, että kaikki Anot olisivat juonessa mukana - ilmaisi jo voitonriemuaan palstan valloittamisesta."
        Tuon julistuksen haluaisin nähdä !

        Saamasi pitää, Ano 14.03. Löytyy ketjusta "Kun väki vähenee niin pidot paranee",
        17.9. klo 8.28..))
        "Sanokaa suoraan, anot, eikö olekin nyt hyvä mieli!
        Myöntäkää vihdoin: ME VOITETTIIN!
        Nim. ulosheitetty "

        Muitakin vastaavia ilotteluja on nähty, mutta en nyt jaksa niitä kaivella, enkä itse tahdo olla mukana tuota vastakkainasettelua vahvistamassa.
        Tyypillistä vastakkainasettelulle on mielestäni tuo kollektiivinen muoto "Anot". "rekatut" ja sehän nyt tuntuu olevan läsnä myös tämänkertaisessa sananvaihdossa, Anojen "ylistyskuvauksissa"..))
        Monista kuvauksista olen kyllä yhtä mieltä, hyvä te ! Oliko tämä tunnustus "teeskentelyä" vai "manipulointia".. ?)
        No. Ainakin se osoitti teidän voimanne, te VOITITTE, me olemme nyt niitä "ulosheitettyjä"...
        demeter1

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä anot ovat voittaneet? Täällä ei ole muuta menetetty kuin nojatuoli, ja sen kaatoi rekattu toisen rekatun tukemana.

        Jokainen voi todistaa, että mitään ongelmaa ei Nojatuolissa ollut. Kaikki kirjoittivat ehtymättömän yksimielisyyden vallitessa kymmeniä kommentteja. Ihanan yhteisöllisyyden hengessä sanailtiin monta ketjua arkipäivän askareita luetellen ja lämmöllä. ystävällisten anojen kannustamina.
        Yx aamu, ei kauankaan sitten, kaikki romahti. Tuosta vaan. Nojatuolia ei enää olekaan. Jotkut lähtivät, jotkut jäivät.
        Kukaan ei käsitä miksi, mutta onneksi on syylliset tunnistettu Kunhan heidät saadaan savustetuksi palstalta, kaikki on taas kuin silloin ennen.

        Ano 14:343!
        Miksi? Eiväthän rekatutkaan koskaan saa nähdä, mihin anojen tekstit viittaavat! Rekattuja syytetään haukkumisesta, mutta ko. kommentteja ei ole koskaan tuotu näkyville. Kaunat perustuvat vuosien takaisiin tapahtumiin, joita suurin osa palstalaisista ei ikinä ole lukenut tai käsittänyt.
        Mutta joo, kahden kerroksen väkeähän tässä ollaan, se parempi enkelikuoro ja sitten ne toiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö?
        Minä taas olen huomannut että nimenomaan anot ovat kiinnostuneita rekattujen yksityiselämästä, utelevat, kyselevät ja painavat mieleensä mitä tahansa pieniä yksityiskohtia mitä joku rekattu avoimesti kertoo (pahaa aavistamatta), käyttääkseen sitten tätä onkimaansa tietoa aseena rekattuja vastaan.
        Onhan tietenkin osa anoja jotka tekevät asia-aloituksia, muta koska yhtä anoa ei voi erottaa toisesta, niin kaikki leimautuvat sen ei-asiallisen anon mukaan.

        Oletko sinä se yksi ano jota ei voi erottaa toisesta 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Anonyymiksi jäävät palstakirjoittajat osoittautuvat usein tunneköyhiksi ja välinpitämättömiksi."
        Sinusta vain tuntuu siltä, koska anot ovat vähemmin kiinnostuneita
        ihmisten henkilökohtaisesta elämästä, he tekevät asia-aloituksia.

        Rekattujen asia-aloituksiin sekaantuvat ivalla ja ylenkatseella sotkien kaikki keskustelut pelkäksi puuroksi.
        Ja sitten syyttävät rekattuja, kun he menettävät malttinsa.
        No nyt on hyvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvämuistisiakin anot ovat, ja jaksavat todella muistaa perikunnat, mökkilaiturit, kasvitarhat, omaiset, olmit, harjanvarret. Kerta riittää, tieto kaivautuu syvälle anon muistilokeroihin ja ponnahtaa jatkuvasti mukaan kirjoituksiin ja pitkävihaiseen ja -kaunaiseen kirjotteluun.

        Sinunkin, ano, muistisi tuntuu olevan oikein hyvä. Monta asiaa mainitsit 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Anonyymiksi jäävät palstakirjoittajat osoittautuvat usein tunneköyhiksi "(???)
        Sinä nimittelet anoja olmeiksi ja naakkaparveksi.
        Eikö se vasta tunneköyhää olekin ? Empaattinen ihminen ei pystyisi siihen.

        Ja jaksat aina siitä muistuttaa. Pistäppä esiin ne kommenit, kun ne sulla tallessa on.
        Minä vuonna se tapahtui?
        En syytä sinua empaattiseksi, pahastuisit.

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Saamasi pitää, Ano 14.03. Löytyy ketjusta "Kun väki vähenee niin pidot paranee",
        17.9. klo 8.28..))
        "Sanokaa suoraan, anot, eikö olekin nyt hyvä mieli!
        Myöntäkää vihdoin: ME VOITETTIIN!
        Nim. ulosheitetty "

        Muitakin vastaavia ilotteluja on nähty, mutta en nyt jaksa niitä kaivella, enkä itse tahdo olla mukana tuota vastakkainasettelua vahvistamassa.
        Tyypillistä vastakkainasettelulle on mielestäni tuo kollektiivinen muoto "Anot". "rekatut" ja sehän nyt tuntuu olevan läsnä myös tämänkertaisessa sananvaihdossa, Anojen "ylistyskuvauksissa"..))
        Monista kuvauksista olen kyllä yhtä mieltä, hyvä te ! Oliko tämä tunnustus "teeskentelyä" vai "manipulointia".. ?)
        No. Ainakin se osoitti teidän voimanne, te VOITITTE, me olemme nyt niitä "ulosheitettyjä"...
        demeter1

        Keidenköhän kahden sananvaihto se on ? Ei kiinnosta sen kummemmin tietää, mutta tähdennän, että se on kahden ihmisen sananvaihto.
        Etäämmältä katsoen kuvio näyttää sellaiselta, että on yksi jyrääjä (ja hänen puolellaan olevat vai onko yhtäkään makr:n lisäksi ?)
        Sen kummempaa "vastakkainasettelua" en ole huomannut.

        Täytyy tunnustaa, Ano 15.03, etten itse oikein pysy kartalla tässä keskustelussa enkä edes erota keskustelun sävyjä, ollaanko tosissaan ei provosoidaanko ?

        Sen verran olen kuitenkin ymmärtänyt, että Mkr on ollut harmissaan siitä, että Anoja ei voi erottaa toisistaan ja hän, kuten minäkin, on niitä, jotka arvostaisivat keskustelussa jatkuvuutta ja edes muodollista kunnioitusta kirjoittajien kesken.

        Se on tietysti totta, ettemme me rekatutkaan aina käyttäydy kunnioittavasti muita kirjoittajia kohtaan, joten kovin jyrkkää vastakkainasettelua en Anojen ja rekattujen kesken ylläpitäisi.

        Itse olen viihtynyt Nojatuolissa ja sen luomassa ilmapiirissä ja saattaa olla, etten oikein totu kirjoittelemaan isommassa, tuntemattomassa joukossa, mutta kuten sanottu demokratiassa enemmistö päättää. Kirjoittajakollega 70+:lla puhui enemmistön diktatuurista..))
        demeter1

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse makriina edesautoit nojatuolin loppumista hyppäämällä rekatun jyrääjän kelkkaan.

        Lopeta nyt jo tuo lapsellinen jyrääjä-jankutuksesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä anot ovat voittaneet? Täällä ei ole muuta menetetty kuin nojatuoli, ja sen kaatoi rekattu toisen rekatun tukemana.

        Väärin, valehtelet. Nojatuolin kaatoivat anot jotka aina aina uudestaan jauhavat täällä vuosien takaisia kirjoituksia. Anoilla on sairaalloinen ajojahti paria kirjoittajaa kohtaan. Näillä räkyttävillä anoilla ei ole mitään aikomusta osallistua tälle palstalle muuten kuin jahtaamalla haukkuen näitä paria rekattua kirjoittajaa.

        Vaikka Skillan tai joku muu tekisi aloituksen hyväntahtoisia kirjoituksia toivoen nämä anot eivät tule päästämään hampaitaan irti saaliistaan ennen kuin se on loppuun kaluttu. Mutta mitä he tekevät sitten jos Korppis tai Paloma lopettaa kirjoittamisen?

        No tietysti etsivät uuden kaluttavan. Osa on jo iskenyt kiinni hampaansa Makriinaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta nyt jo tuo lapsellinen jyrääjä-jankutuksesi.

        Ei Kristiina pysty. Hänellä on pakkomielle Korppikseen.
        Jokainen joka edes puolikkaan ystävällisen sanan Korppikselle sanoo, joutuu "lynkattavaksi".
        Tokihan Korppiksessakin on syytä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta nyt jo tuo lapsellinen jyrääjä-jankutuksesi.

        Ethän sinä itse lopeta jyräystäsi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen voi todistaa, että mitään ongelmaa ei Nojatuolissa ollut. Kaikki kirjoittivat ehtymättömän yksimielisyyden vallitessa kymmeniä kommentteja. Ihanan yhteisöllisyyden hengessä sanailtiin monta ketjua arkipäivän askareita luetellen ja lämmöllä. ystävällisten anojen kannustamina.
        Yx aamu, ei kauankaan sitten, kaikki romahti. Tuosta vaan. Nojatuolia ei enää olekaan. Jotkut lähtivät, jotkut jäivät.
        Kukaan ei käsitä miksi, mutta onneksi on syylliset tunnistettu Kunhan heidät saadaan savustetuksi palstalta, kaikki on taas kuin silloin ennen.

        Ette käsitä miksi ? Johtuiskohan siitä , että eräs henkilö tuli sinne
        tarkoituksena vallata nojatuoli
        ja sitten hajottaa se
        kun valtaus ei onnistunutkaan,
        kun omat aloitukset ei olleet suosittuja eikä saanut muuten huomiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ette käsitä miksi ? Johtuiskohan siitä , että eräs henkilö tuli sinne
        tarkoituksena vallata nojatuoli
        ja sitten hajottaa se
        kun valtaus ei onnistunutkaan,
        kun omat aloitukset ei olleet suosittuja eikä saanut muuten huomiota.

        Kyllä sinä olit mukana Korppiksen kanssa sahaamassa nojatuolin jalkoja.
        Korppis oli ilkeä, kun jatkuvasti vastasi sinun jankutuksiin. Ilkeyttä oli myös Korppiksen piikittelyt ja vähättelyt SkillaNille.
        Yksin Korppis ei olisi pystynyt kaatamaan tuolia.

        Mikset voi mainita Korppista nimeltä vaan sanot "eräs henkilö"?
        Pelkäätkö syytettä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anot ovat voittaneet, turhaa siitä enää keskustellaan.
        Olen jo lähtenyt, mutta vanhasta tottumuksesta kuitenkin lukenut palstaa, jo 90-luvulta periytynyt tapa.
        Vaikea on siitä irrottautua, mutta kyllä se varmasti onnistuu ennen pitkää.
        Mkr.

        Etköhän itse auttanut nojattuolin hajoamista kun aloit nimitellä loukkaavasti
        kommentoijia yhdessä henkilön kanssa, joka on sitä tehnyt jo kohta 20 vuotta ja
        eikä siinä kaikki.

        Kannattaisi ehkä hoksottimiaankin käyttää ketä tukee. Jos pelkkä rekisteröityneisyys
        riittää, voi käydä surkeasti:
        "Rekisteröityneet eivät tyrmää toisiaan, he tukevat ja myötäelävät."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ette käsitä miksi ? Johtuiskohan siitä , että eräs henkilö tuli sinne
        tarkoituksena vallata nojatuoli
        ja sitten hajottaa se
        kun valtaus ei onnistunutkaan,
        kun omat aloitukset ei olleet suosittuja eikä saanut muuten huomiota.

        Höpö höpö. Täyttä potaskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö?
        Minä taas olen huomannut että nimenomaan anot ovat kiinnostuneita rekattujen yksityiselämästä, utelevat, kyselevät ja painavat mieleensä mitä tahansa pieniä yksityiskohtia mitä joku rekattu avoimesti kertoo (pahaa aavistamatta), käyttääkseen sitten tätä onkimaansa tietoa aseena rekattuja vastaan.
        Onhan tietenkin osa anoja jotka tekevät asia-aloituksia, muta koska yhtä anoa ei voi erottaa toisesta, niin kaikki leimautuvat sen ei-asiallisen anon mukaan.

        Oma asiasi ketä luulet keneksi
        ja kun kirjoitat "kaikki leimautuvat sen ei-asiallisen anon mukaan"
        samoin rekatut leimautuvat heikomman lenkkinsä mukaan, jota puolustavat.
        Rekattukin voi kiusata anona rekattua, nehän ne toisensa tuntee 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oma asiasi ketä luulet keneksi
        ja kun kirjoitat "kaikki leimautuvat sen ei-asiallisen anon mukaan"
        samoin rekatut leimautuvat heikomman lenkkinsä mukaan, jota puolustavat.
        Rekattukin voi kiusata anona rekattua, nehän ne toisensa tuntee 🤣

        Oletpa harvinaisen eksyksissä mitä tulee leimautumiseen.
        Häiriköivä ano voi olla kuka tahansa anonyymi, jolla on jäänyt jotain hampaankoloon tiettyjä rekattuja kohtaan ja joka lapsellisesti ja jääräpäisesti jankuttaa sitä omaa mantraansa päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukaudesta kuukauteen, vuodesta toiseen. Hänelle ainoa asia joka merkitsee jotain on häiritä normaalia keskustelua, rikkoa palstarauhaa ja saada epäsopua aikaan. Tiedämme toki että KAIKKI anot eivät ole tällaisia, mutta koska anoilla ei ole palstaidentiteettiä, samoin kuin rekatuilla, niin siinä mukana leimautuvat asiallisetkin anonyymit kommentoijat, aivan liian helposti.

        Rekatuissa ei ole "heikointa lenkkiä", vaan kaikki rekatut ja vakinikit vastaavat omasta puolestaan. Nyt viime aikoina anonyymiteetin suojaan vetäytyneet vanhat kommentoijat säilyttävät kuitenkin vanhat tapansa ja vastaavat asiallisesti, toiset napakammin, toiset varovaisemmin, kukin tapansa ja luonteensa mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ette käsitä miksi ? Johtuiskohan siitä , että eräs henkilö tuli sinne
        tarkoituksena vallata nojatuoli
        ja sitten hajottaa se
        kun valtaus ei onnistunutkaan,
        kun omat aloitukset ei olleet suosittuja eikä saanut muuten huomiota.

        Herrran pieaksut sentään ja frouvan kalossitkin vielä. - Nm. Oletko sinä terve

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletpa harvinaisen eksyksissä mitä tulee leimautumiseen.
        Häiriköivä ano voi olla kuka tahansa anonyymi, jolla on jäänyt jotain hampaankoloon tiettyjä rekattuja kohtaan ja joka lapsellisesti ja jääräpäisesti jankuttaa sitä omaa mantraansa päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukaudesta kuukauteen, vuodesta toiseen. Hänelle ainoa asia joka merkitsee jotain on häiritä normaalia keskustelua, rikkoa palstarauhaa ja saada epäsopua aikaan. Tiedämme toki että KAIKKI anot eivät ole tällaisia, mutta koska anoilla ei ole palstaidentiteettiä, samoin kuin rekatuilla, niin siinä mukana leimautuvat asiallisetkin anonyymit kommentoijat, aivan liian helposti.

        Rekatuissa ei ole "heikointa lenkkiä", vaan kaikki rekatut ja vakinikit vastaavat omasta puolestaan. Nyt viime aikoina anonyymiteetin suojaan vetäytyneet vanhat kommentoijat säilyttävät kuitenkin vanhat tapansa ja vastaavat asiallisesti, toiset napakammin, toiset varovaisemmin, kukin tapansa ja luonteensa mukaan.

        "Rekatuissa ei ole "heikointa lenkkiä", vaan kaikki rekatut ja vakinikit vastaavat omasta puolestaan."

        Etteköhän te ole kaikki aika heikkoja lenkkejä, kun annoitte jyrätä kerhonne ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin, valehtelet. Nojatuolin kaatoivat anot jotka aina aina uudestaan jauhavat täällä vuosien takaisia kirjoituksia. Anoilla on sairaalloinen ajojahti paria kirjoittajaa kohtaan. Näillä räkyttävillä anoilla ei ole mitään aikomusta osallistua tälle palstalle muuten kuin jahtaamalla haukkuen näitä paria rekattua kirjoittajaa.

        Vaikka Skillan tai joku muu tekisi aloituksen hyväntahtoisia kirjoituksia toivoen nämä anot eivät tule päästämään hampaitaan irti saaliistaan ennen kuin se on loppuun kaluttu. Mutta mitä he tekevät sitten jos Korppis tai Paloma lopettaa kirjoittamisen?

        No tietysti etsivät uuden kaluttavan. Osa on jo iskenyt kiinni hampaansa Makriinaan.

        Juuri näin. Hyvin kuvattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keidenköhän kahden sananvaihto se on ? Ei kiinnosta sen kummemmin tietää, mutta tähdennän, että se on kahden ihmisen sananvaihto.
        Etäämmältä katsoen kuvio näyttää sellaiselta, että on yksi jyrääjä (ja hänen puolellaan olevat vai onko yhtäkään makr:n lisäksi ?)
        Sen kummempaa "vastakkainasettelua" en ole huomannut.

        Miksi yritätte muistaa tai mainita muita kuin makriinan?
        Syyttäkää minua vain. Kukaan ei ole tätä tärkeämpi epäsovun sytyttäjä ikinä ollut, siitä varmasti ovat kaikki anot samaa mieltä.
        Kun tulitte palstalle, oli täällä 4 vakituista kirjoittajaa, joista nyt kaikista olette päässeet eroon.
        Valtaus toimi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinä olit mukana Korppiksen kanssa sahaamassa nojatuolin jalkoja.
        Korppis oli ilkeä, kun jatkuvasti vastasi sinun jankutuksiin. Ilkeyttä oli myös Korppiksen piikittelyt ja vähättelyt SkillaNille.
        Yksin Korppis ei olisi pystynyt kaatamaan tuolia.

        Kylä siltä lähtivät pois muut kirjoittajat kuin yhteisellä päätöksellä. Saatuaan tarpeekseen ivallisista puheista ja vähättelystä jättivät palstan. Palstalla ei ole pakko olla.
        Ihan turhaan te kunnian Korppikselle annatte.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvämuistisiakin anot ovat, ja jaksavat todella muistaa perikunnat, mökkilaiturit, kasvitarhat, omaiset, olmit, harjanvarret. Kerta riittää, tieto kaivautuu syvälle anon muistilokeroihin ja ponnahtaa jatkuvasti mukaan kirjoituksiin ja pitkävihaiseen ja -kaunaiseen kirjotteluun.

        "Hyvämuistisiakin anot ovat, ja jaksavat todella muistaa perikunnat, mökkilaiturit, kasvitarhat, omaiset, olmit, harjanvarret ...", kirjoittaa siinä Ano

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletpa harvinaisen eksyksissä mitä tulee leimautumiseen.
        Häiriköivä ano voi olla kuka tahansa anonyymi, jolla on jäänyt jotain hampaankoloon tiettyjä rekattuja kohtaan ja joka lapsellisesti ja jääräpäisesti jankuttaa sitä omaa mantraansa päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukaudesta kuukauteen, vuodesta toiseen. Hänelle ainoa asia joka merkitsee jotain on häiritä normaalia keskustelua, rikkoa palstarauhaa ja saada epäsopua aikaan. Tiedämme toki että KAIKKI anot eivät ole tällaisia, mutta koska anoilla ei ole palstaidentiteettiä, samoin kuin rekatuilla, niin siinä mukana leimautuvat asiallisetkin anonyymit kommentoijat, aivan liian helposti.

        Rekatuissa ei ole "heikointa lenkkiä", vaan kaikki rekatut ja vakinikit vastaavat omasta puolestaan. Nyt viime aikoina anonyymiteetin suojaan vetäytyneet vanhat kommentoijat säilyttävät kuitenkin vanhat tapansa ja vastaavat asiallisesti, toiset napakammin, toiset varovaisemmin, kukin tapansa ja luonteensa mukaan.

        "anoilla ei ole palstaidentiteettiä"

        Kellä täällä varsinkaan rekatuilla on palstaidentiteettiä,
        ainakaan positiivisessa mielessä ?

        Yksi hyökkää kaikkien kimppuun,
        Yksi lipoo kaikkia,
        Yksi halveksuu lähes kaikkia,
        Yksi on ainoa oikeassa oleva koko maailmassa,
        kaksi yrittää alistaa kaikkia,
        puolet on omahyväisiä ns. "hyviä ihmisiä"
        Siinä se "Viisasten Kerholaisten " identiteetti !

        Ploma, sinähän se täällä olet mainostanut, että sinulla ja korppiksella on
        "palstaidentiteetti".

        "Palstaidentiteetin" korostaminen on pikkusieluista itsetehostusta ja huomionhakua.
        Negatiivinen "palstaidentiteetti" ei ole kehumisen väärti.

        SkillaN ja muutama muu ihan tavallinen vaatimaton kiva ihminen ei kuulu siihen
        ryhmään, joka on rekisteröitynyt vartavasten
        "rakentaakseen" itselleen "palstaidentiteetin"
        yrittääkseen tehdä itsestään jonkun kuvitellun "kuuluisan palstavaikuttajan".

        SkillaNille kiitokset aloituksista, ne olivat parhaasta päästä antia !
        Sinä toit hyvää mieltä palstalle ! Aurinkoista ja hyvää syksyä Sinulle !
        Terveyttä ja hyvää mieltä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ploma, sinähän se täällä olet mainostanut, että sinulla ja korppiksella on
        "palstaidentiteetti".

        Ei se ole mitään mainostamista, ainoastaan toteamista. Rekkaaminen ja kuva profiilissa on se palstaidentiteetti. Vakinainen, aina saman nimimerkin käyttö, ajaa saman asian, jos ei halua/uskalla antaa henkilötietojaan palstan ylläpitäjän tietoon. Se lisää palstauskottavuutta ja muodostaa vuosien mittaan jonkinlaisen palstayhteisön ja se yhteisöllisyys on ollut kivi anonyymien kengässä.

        Eihän se ole mikään tae siitä etteikö erimielisyyksiä syntyisi, sanasotaa, negatiivista latautumista rekisteröityjen käyttäjien välillä, ihmisiähän me toki ollaan kaikki. Mutta jos kuitenkin malttaisitte olla puuttumatta, esim. korppiksen ja kristiinan välisiin keskusteluihin, olla hämmentämättä soppaa, jahtaamatta inhokkejanne, maalittamatta niitä jotka ovat puolustaneet kohteitanne, niin tämä kommunikaatiomahdollisuus, joka joillekin ikäihmisille on ollut tärkeä ja mahdollisesti jopa henkireikä muiden samanikäisten yhteisöön olisi voinut jatkua.

        Omasta puolestani voin sanoa että olen pahoillani että näin tapahtui. Minulle palsta on ollut osa arkipäivää jo parinkymmenen vuoden aikana, olen päivittänyt suomenkielen taitojani, seurannut keskustelunaiheita ent. kotimaassani, mikä puhuttaa suomalaisia juuri nyt, mitä suomalaiset ajattelevat ajankohtaisista asioista, ottanut pulssia. Henkireikä ei tämä ole minulle ollut, koska olen sosiaalisesti aktiivi, sekä ns. oikeassa elämässä, että muussa mediassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Palstaidentiteetin" korostaminen on pikkusieluista itsetehostusta ja huomionhakua.
        Negatiivinen "palstaidentiteetti" ei ole kehumisen väärti.

        "anoilla ei ole palstaidentiteettiä" väittää ploma ?
        Sekö sinulle on tärkeintä ?

        Kellä täällä varsinkaan rekatuilla on palstaidentiteettiä,
        ainakaan positiivisessa mielessä ?

        Yksi hyökkää kaikkien kimppuun,
        Yksi lipoo kaikkia,
        Yksi halveksuu lähes kaikkia,
        Yksi on ainoa oikeassa oleva koko maailmassa,
        kaksi yrittää alistaa kaikkia,
        puolet on omahyväisiä ns. "hyviä ihmisiä"
        Siinä se "Viisasten Kerholaisten " palstaidentiteetti !

        Skillan onkin jo saanut kiitoksia ja minäkin haluan kiittää Skillania
        hyvistä aloituksista. Siinä on ihminen, jolla on arvot kohdallaan !
        Kun on sinut itsensä kanssa ei tarvitse korostaa itseään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole mitään mainostamista, ainoastaan toteamista. Rekkaaminen ja kuva profiilissa on se palstaidentiteetti. Vakinainen, aina saman nimimerkin käyttö, ajaa saman asian, jos ei halua/uskalla antaa henkilötietojaan palstan ylläpitäjän tietoon. Se lisää palstauskottavuutta ja muodostaa vuosien mittaan jonkinlaisen palstayhteisön ja se yhteisöllisyys on ollut kivi anonyymien kengässä.

        Eihän se ole mikään tae siitä etteikö erimielisyyksiä syntyisi, sanasotaa, negatiivista latautumista rekisteröityjen käyttäjien välillä, ihmisiähän me toki ollaan kaikki. Mutta jos kuitenkin malttaisitte olla puuttumatta, esim. korppiksen ja kristiinan välisiin keskusteluihin, olla hämmentämättä soppaa, jahtaamatta inhokkejanne, maalittamatta niitä jotka ovat puolustaneet kohteitanne, niin tämä kommunikaatiomahdollisuus, joka joillekin ikäihmisille on ollut tärkeä ja mahdollisesti jopa henkireikä muiden samanikäisten yhteisöön olisi voinut jatkua.

        Omasta puolestani voin sanoa että olen pahoillani että näin tapahtui. Minulle palsta on ollut osa arkipäivää jo parinkymmenen vuoden aikana, olen päivittänyt suomenkielen taitojani, seurannut keskustelunaiheita ent. kotimaassani, mikä puhuttaa suomalaisia juuri nyt, mitä suomalaiset ajattelevat ajankohtaisista asioista, ottanut pulssia. Henkireikä ei tämä ole minulle ollut, koska olen sosiaalisesti aktiivi, sekä ns. oikeassa elämässä, että muussa mediassa.

        ". . . . saman nimimerkin käyttö . . . . . Se lisää palstauskottavuutta .. .. .."
        Ei valitettavasti sinun tapauksessasi.

        paloma (?) ohjeistaa:
        "Mutta jos kuitenkin malttaisitte olla puuttumatta, esim. korppiksen ja kristiinan välisiin keskusteluihin, olla hämmentämättä soppaa, jahtaamatta inhokkejanne, maalittamatta niitä jotka ovat puolustaneet kohteitanne"

        Kiitos vaan, mutta ole ensin itse hyvä esimerkki edes yhdessä asiassa !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole mitään mainostamista, ainoastaan toteamista. Rekkaaminen ja kuva profiilissa on se palstaidentiteetti. Vakinainen, aina saman nimimerkin käyttö, ajaa saman asian, jos ei halua/uskalla antaa henkilötietojaan palstan ylläpitäjän tietoon. Se lisää palstauskottavuutta ja muodostaa vuosien mittaan jonkinlaisen palstayhteisön ja se yhteisöllisyys on ollut kivi anonyymien kengässä.

        Eihän se ole mikään tae siitä etteikö erimielisyyksiä syntyisi, sanasotaa, negatiivista latautumista rekisteröityjen käyttäjien välillä, ihmisiähän me toki ollaan kaikki. Mutta jos kuitenkin malttaisitte olla puuttumatta, esim. korppiksen ja kristiinan välisiin keskusteluihin, olla hämmentämättä soppaa, jahtaamatta inhokkejanne, maalittamatta niitä jotka ovat puolustaneet kohteitanne, niin tämä kommunikaatiomahdollisuus, joka joillekin ikäihmisille on ollut tärkeä ja mahdollisesti jopa henkireikä muiden samanikäisten yhteisöön olisi voinut jatkua.

        Omasta puolestani voin sanoa että olen pahoillani että näin tapahtui. Minulle palsta on ollut osa arkipäivää jo parinkymmenen vuoden aikana, olen päivittänyt suomenkielen taitojani, seurannut keskustelunaiheita ent. kotimaassani, mikä puhuttaa suomalaisia juuri nyt, mitä suomalaiset ajattelevat ajankohtaisista asioista, ottanut pulssia. Henkireikä ei tämä ole minulle ollut, koska olen sosiaalisesti aktiivi, sekä ns. oikeassa elämässä, että muussa mediassa.

        "Henkireikä ei tämä ole minulle ollut, koska olen sosiaalisesti aktiivi, sekä ns. oikeassa elämässä, että muussa mediassa."

        Ploma olet siis paitsi "palstaidentiteetti" jo ns. "mediapersoonakin" ?
        Sydämellisesti onneksi olkoon ! Yksi niistä noin viidestä mummelista,
        joka juttujasi täällä lukevat onnittelee sinua !
        Meidänkin varassa itsetuntosi kuitenkin on,
        koska sille haet vahvistusta täältä.
        Onnea ja toivon joskus menestystäkin ! Voit luottaa, minä tuen sinua !

        Kiitos onnittelusta!
        Itsetuntoni ei tarvitse pönkitystä, eikä ole positiivisen feedbackin varassa, mutta mielelläänhän me kaikki luemme posittivista palautetta itsestämme.
        Tarkoitin tietenkin tuossa ylempänä sosiaalista mediaa, vaikka vähemmistölehdessä onkin kohta juttua minustakin, koska toimittaja kävi kotona haastattelemassa. Minulle tämä kaikki on aivan uutta.
        Elän hyvää hetkeä elämässäni ja jos kertominen siitä täällä aiheuttaa liikaa närästystä, voin yhtä hyvin mennä paussillekin.

        "vähemmistölehdessä onkin kohta juttua minustakin, koska toimittaja kävi kotona haastattelemassa."
        Niillä on aina pula haastateltavista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Hyvin kuvattu.

        Itseäs kehut, mutta olet väärässä.

    • Anonyymi

      Hienoa, olemme päässeet anojen taivaaseen.
      Kaikki ovat kuin enkeleitä. Puhumme elämästä toisistamme tietämättä tai toisiamme tuntematta.
      Te nimimerkit siellä maan päällä etsitte vain samoin ajattelevia - jotkut ovat hyviä, jotkut pahoja.
      Anot ovat vapautettuja turhista murheista!

      • Anonyymi

        Anot eivät kanna kaunaa.
        Anot eivät muista menneitä. Eivät ainakaan muistuta menneistä.
        Anot eivät mieti, kuka on kenenkin puolella.
        Ant eivät iloitse toisten lähdöstä.
        Anot saavat kirjoittaa mihin ketjuun haluavat.
        Anor ovat enkeleitä.

        Oispa rekatutkin yhtä fiksuja.

    • Olisipa hyvä, jos vielä palattaisiin nikkien aikakauteen. Eihän niiden tarvitsisi olla rekisteröityjä nikkejä.

      • Anonyymi

        Niinpä, havumetsien-mies. Ainakin olisi helpompaa nähdä kenelle vastataan. Sekin aiheuttaa kaikenlaista sekaannusta, kun vastaukset löytyvät milloin mistäkin, jos löytyvät ollenkaan..))

        Miten niin helpompi? Tämähän on helppoa seurata nytkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin helpompi? Tämähän on helppoa seurata nytkin.

        Mulle ei ole (helppoa seurata). Ehkä olen se "yksi ainoa"..))

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Mulle ei ole (helppoa seurata). Ehkä olen se "yksi ainoa"..))

        Neuvoa pukkaa nyt:)

        Seuraa ruudun vasenta laitaa, Ihan reunimaiseksi tulee viestit, jotka on kohdistettu ketjun aloitukseen, kuten nyt tämä Havumetsien miehen viesti. Siihen tullut ensimmäinen kommentti tippuu ihan siihen alas (kuten huomaat) ja sitten lähtee toiset kommentoimaan ja niissähän jo näkyy alkua viestistä mihin kommentti on tullut,

        Voi että ! Kiitos neuvosta, Ano 17.44. Mulle täytyy kyllä rautalangasta vääntää kaikki digimaailman käytännöt. Pysyvätkö sittenkään tallessa ? Katsotaan..))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, havumetsien-mies. Ainakin olisi helpompaa nähdä kenelle vastataan. Sekin aiheuttaa kaikenlaista sekaannusta, kun vastaukset löytyvät milloin mistäkin, jos löytyvät ollenkaan..))

        Hän on "havumetsäin_mies". - Nm. Tarkkana kuin porkkana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neuvoa pukkaa nyt:)

        Seuraa ruudun vasenta laitaa, Ihan reunimaiseksi tulee viestit, jotka on kohdistettu ketjun aloitukseen, kuten nyt tämä Havumetsien miehen viesti. Siihen tullut ensimmäinen kommentti tippuu ihan siihen alas (kuten huomaat) ja sitten lähtee toiset kommentoimaan ja niissähän jo näkyy alkua viestistä mihin kommentti on tullut,

        Jo on sekava ohje. Minkälainen "ruutu" ohjeen antajalla on ?

    • Anonyymi

      Minäpä lisään, että aloitukseen vastaajan kommenttiin tulee reunaviivat ympärille.
      Minä kommentoin aloitusta.
      Viivat ympärillä 🤗

      • Anonyymi

        Ei pidä paikkansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkansa.

        Ei niin, monet reunalliset kommentit on "irrallisia", ei vastauksia aloitukseen
        ajatuksellisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkansa.

        Minullapa tulee itse kirjoitramani ja muiden jotka vastaa aloitukseen.
        🤗

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niin, monet reunalliset kommentit on "irrallisia", ei vastauksia aloitukseen
        ajatuksellisesti.

        Ei ollutkaan kyse tekstin sisällöstä, vaan siitä mihin se kohdistettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollutkaan kyse tekstin sisällöstä, vaan siitä mihin se kohdistettu.

        Ohi meni sinulta mitä tarkoitettiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ohi meni sinulta mitä tarkoitettiin.

        Voi ei!
        Olen syyllinen.
        Minä kirjoitin noista raameista, jos käyttää "Kommentoi aloitusta".

        Ollaanpas täällä nyt herkillä.

    • Anonyymi

      Pysykää erossa kaikesta pahasta.

      • Anonyymi

        Minä lupaan yrittää, aina.

    • Anonyymi

      Pitäisi olla nauruketju. Sisältää pääosin hattuilua.
      Kukaan ei kerro mitään ruokotonta.

      • Anonyymi

        Kaipaisin nyt juuri iloa ja hyvää mieltä!
        Vitsit on vähissä.

      • Anonyymi

        Ikänaisten keskinäinen naseva hattuilu, jossa niin usein osutaan naulan kantaan. on tämän ketjun parasta antia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaipaisin nyt juuri iloa ja hyvää mieltä!
        Vitsit on vähissä.

        Laitappa hyvän mielen ketju alkuun!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitappa hyvän mielen ketju alkuun!

        Palstalaisiin on iskostunut käsitys, että mitään seikkaa ei voi kohdata myönteisellä mielellä. Se musta puoli on aina kaivettava esiin joka asiasta, muuten ei olla "rehellisiä".
        Onkohan ikä tehnyt palstalaisista negatiivisuuden esimerkkejä. Miten käy, kun todella ollaan 80-vuotiaita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitappa hyvän mielen ketju alkuun!

        Minulla on mennyt usko siihen, että yksikään avaus pysyisi hyvällä mielellä.
        En siis avaa ketjua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on mennyt usko siihen, että yksikään avaus pysyisi hyvällä mielellä.
        En siis avaa ketjua.

        Kukapa muukaan haluaa avauksia tehdä tässä tilanteessa. Nojatuolissa oli hyvän mielen aloitukset ja suurin osa pyrki samaan . Tietysti murheitaankin saa purkaa, muttei muitten niskaan kaataa pahaa oloaan kuin laskiämpäriä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukapa muukaan haluaa avauksia tehdä tässä tilanteessa. Nojatuolissa oli hyvän mielen aloitukset ja suurin osa pyrki samaan . Tietysti murheitaankin saa purkaa, muttei muitten niskaan kaataa pahaa oloaan kuin laskiämpäriä.

        Minusta jotkut kokivat sen jatkuvana (toistuvat ylösnostot) arkiaskareisiin piiloverhottuna vasemmistopolitiikkana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstalaisiin on iskostunut käsitys, että mitään seikkaa ei voi kohdata myönteisellä mielellä. Se musta puoli on aina kaivettava esiin joka asiasta, muuten ei olla "rehellisiä".
        Onkohan ikä tehnyt palstalaisista negatiivisuuden esimerkkejä. Miten käy, kun todella ollaan 80-vuotiaita?

        Ei se negatiivisuus ikään liity, se on luonteenpiirre. Rehellisyyden nimissä sanotaan mitä sylki suuhun tuo, puolustellaan sillä ilkeilyä.
        Jos jollakin on iloista kerrottavaa ja ilmaisee tyytyväisyyttä eläämäänsä, eikös vaan heti syytetä teeskentelystä tai leuhikimisesta. Jos itsellä ei mene hyvin, kukaan muukaan ei saisi olla onnellinen.

        Pannaanpa merkille vielä, että jos joku on samaa mieltä jostakin asiasta kuin kirjoittaja, jota kaikki eivät hyväksy, saa se kaverikin syyt päällensä, ja hänenkin viakseen lasketaan kaikki synnit. Saadaan mukavasti lisää stalkattavia ja syytetään lipomisesta ja kelkkaan hyppäämisestä. Kun joku on syytetyksi merkitty, hänet on jätettävä yksin,'
        Sen saa minkä tilaa.
        Lojaalisuus ei kuulu tänne.

        Ei täällä mitään hyväksymisiä kysellä, vaan kaikki saavat kirjoittaa, kunhan noudattavat palstan sääntöjä. Yleinen oikeustaju saattaa sanella täälläkin kyllä suhtautumista kiusaajiksi koettuihin. Eikö tuo nyt aika luonnollista ole, että jos menee kiusaajan puolelle, on itsekkin kiusaaja. Näin on aina muuallakin selitetty.

        Ensin ehkä on määriteltävä, koska katsotaan, että olet mennyt kiusaajan puolelle.
        Jos puhutaan resepteistä, kauniista ilmasta, avantouinnista tms. , ollaanko kiusaajan puolella, jos liittyy tällaiseen keskusteluun?
        On ehkä myös harkittava, koska keskusteluun liittyminen on loukkaavaa.
        Esim. tämä puheenvuoro? Ärsyyntyykö nyt joku?

        "Palstan säännöt" on melko venyvä käsite.
        On esim. joillekin täysin OK päättää, että makriina on hypännyt jyrääjän kelkkaan, ja sen vuoksi kaatanut koko Nojatuolin.
        Kaikki ovat sitä mieltä, joten ilmeisesti sääntöjä on noudatettu.

        Eipä tuo keskustelu rajoittunut arkipäivän touhuihin, vaan jopa toisen kirjoittajan puolison kuolemaa joku reposteli.

        Makriina?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstalaisiin on iskostunut käsitys, että mitään seikkaa ei voi kohdata myönteisellä mielellä. Se musta puoli on aina kaivettava esiin joka asiasta, muuten ei olla "rehellisiä".
        Onkohan ikä tehnyt palstalaisista negatiivisuuden esimerkkejä. Miten käy, kun todella ollaan 80-vuotiaita?

        Etkö ole 80v ? Luulin ,että kaikki täällä ovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö ole 80v ? Luulin ,että kaikki täällä ovat.

        Ovat tulleet korppiksen perässä 70-palstalta, suurin osa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Makriina?

        Ei se ollut m.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovat tulleet korppiksen perässä 70-palstalta, suurin osa.

        Minä tulin Skillanin perässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä tulin Skillanin perässä.

        Samoin minä, luulin pääseväni korppikselta turvaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Palstan säännöt" on melko venyvä käsite.
        On esim. joillekin täysin OK päättää, että makriina on hypännyt jyrääjän kelkkaan, ja sen vuoksi kaatanut koko Nojatuolin.
        Kaikki ovat sitä mieltä, joten ilmeisesti sääntöjä on noudatettu.

        Täällä on kaikki kaikkien luettavisssa eli todettavissa! Ei kukaan "päätä".

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minusta jotkut kokivat sen jatkuvana (toistuvat ylösnostot) arkiaskareisiin piiloverhottuna vasemmistopolitiikkana.

        Et voi olla tosissasi, Ano 13.28/27.9. "Toistuvat ylösotot" on käsittääkseni tehty"yleisön pyynnöstä", eikä minkäänlaisena "piiloverhottuna vasemmistopolitiikkana".
        Jos noin koet, etkä vain kirjoita päteäksesi, otan osaa.
        SkillaN nimenomaan toivoi, ettei politiikkaa tuoda nojatuoliin, eikä hän itse sitä sinne tuonut, avoimena ihmisenä kyllä kertoi oman ideologiansa sitä kuitenkaan alleviivaamatta. Se näköjään riitti nälvimisen aiheeksi.

    • Olikohan syytä puhaltaa tämä lässytys poikki.

      Saman toistoa, joka ei johda mihinkään.
      Kukaan rivikirjoittaja ei kaatanut nojatuolia sen teki nojatuolin vetäjä, Skillan.

      • Anonyymi

        Lässyslässynlää, lopeta tuo jankutus, kaikki tietää kuitenkin totuuden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lässyslässynlää, lopeta tuo jankutus, kaikki tietää kuitenkin totuuden.

        Niin tietää.
        Skillan vain lopetti kirjoittamisen sotkettuun Nojatuolii eikä avannut uutta sotkettavaksi.
        Kaikki tietävät senkin ketkä Nojatuolin sotki. 🤬

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tietää.
        Skillan vain lopetti kirjoittamisen sotkettuun Nojatuolii eikä avannut uutta sotkettavaksi.
        Kaikki tietävät senkin ketkä Nojatuolin sotki. 🤬

        Skillan väsyi siihen, että rauhallinen ketju ei voinut jatkaa jatkuvien häiriökommenttien vuoksi. Väitetäänkö tällä ihan oikeasti, että häirikkönä toimi vain yksi?
        Kuvitellaanko, että asia muuttuu todeksi, kun tarpeeksi kovaa ja pitkään väitetään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Skillan väsyi siihen, että rauhallinen ketju ei voinut jatkaa jatkuvien häiriökommenttien vuoksi. Väitetäänkö tällä ihan oikeasti, että häirikkönä toimi vain yksi?
        Kuvitellaanko, että asia muuttuu todeksi, kun tarpeeksi kovaa ja pitkään väitetään?

        Aivopesua yritetään. Sen huomaa, kun tätäkin ketjua lukee.
        Aivopesu on niin kuvaava sana. Paljon parempi kuin manipulointi.

    • Anonyymi

      Testi testi testi

    • Anonyymi

      Skillanille hyvää syksyä ja kaikkea hyvää (voit luottaa siihen että
      kaikki tietävät, että sinä et ole syypää mihinkään, jouduit vain yksinkertaisen
      kateellisen henkilön uhriksi)

      • Anonyymi

        Minä tiedän vain sen ettei Skillan ole syypää, tietenkään.
        Skillan ei joutunut vain yhden kohteeksi.
        Tuo jankuttamisesi ei saa mielipidettä muuttumaan.
        Päinvastoin, se kääntyy sinua vastaan
        Usko pois, aivopesusi menee hukkaan.

    • Anonyymi

      Vain yksi (kaikille) kade maalitti Skillaniakin 🤣

      • Anonyymi

        Tarkoitat varmaan Kristiinaa?
        Hän kadehtii mökin omistajaa Nuaksen rannalla?
        Kadehtii reipasta säilöjää Savossa?
        Kadehtii kaikkia heitä, jotka uskaltavat olla nuorten naispoliitikkojen puolella ja varsinkin demarien?

      • Anonyymi

        Narsistin kaikki tietävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsistin kaikki tietävät.

        Se EI ole kukaan "kristiina"....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se EI ole kukaan "kristiina"....

        Niin, Kristiinahan on tiettävästi vain nimimerkki.
        Kukahan se mahtaa olla, jos ei hän 🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, Kristiinahan on tiettävästi vain nimimerkki.
        Kukahan se mahtaa olla, jos ei hän 🤔

        "Kukahan se mahtaa olla - ". . . ?4
        Ano 1 tai Ano 2, tai ne, joita ei saa nimittää n-parveksi.
        Heille esitettiin jatkuvasti pyyntöjä kunnioittaa nojatuolilaisten keskustelua, mutta se oli heidän mielestään törkeää manipulointia ja häätämistä, sillä "jokaisella on oikeus . . ."jne.
        (Paitsi tietenkiän ei . . . )
        Nyt kun porukka suivaantui lopullisesti, on kiireellä keksittävä syylliset.
        Mennään merta edemmäs kalaan.'Mutta se ei enää liikuta ketään. Ulappa on auki.

        Tämä ketju viimeistään pitäisi aukaista kirjoittajien silmät.

        Kristiina sai Nojatuolilaisten päänsilitykset liekö kuitenkin niin, että vakiot tiesivät kuten itsekin tiesin kommentteja lukiessani, että häiriķkö on Kristiina, kuten tässäkin ketjussa.

        Ei Kristiinalla ole ystäviä, jotka alkaisivat myötäelämään hänen harhojaan. Siispä kun hän itse kysyy ja itse vastaa ketju etenee samalla kaavalla. Kainuun kade, narsisti ja jyrääjä.

        Eihän täysjärkinen hoe yhtä ja samaa vuodesta toiseen tai muuta kertomiansa tapahtumia kun tilanteet muuttuvat.

        Sääli, että nojatuolin vakiot eivät puuttuneet asiaan, ennen kuin oli liian myöhäistä. Vai onko myöhäistä?

        Vieläköhän oppisimme ohittamaan provot.

        Korvessa ankean harmaa päivä, taidan lähteä uimahalliin.

        Kyllähän Kristiina pari kertaa kompastui omaan näppäryyteensä (kirjoitti vahingossa rekattuna vaikka luuli olevansa ano) mutta ne sivuutettiin. Miksiköhän?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän Kristiina pari kertaa kompastui omaan näppäryyteensä (kirjoitti vahingossa rekattuna vaikka luuli olevansa ano) mutta ne sivuutettiin. Miksiköhän?

        Ei kai täällä ole mitään tarkastuskomiteaa, joka olisi velvollinen tarttumaan kommentteihin. Mitä tarkoitetaan sanomalla, että "ne sivuutettiin"?
        Keskustelu käydään ottamalla osaa mielipiteisiin, Eivät kaikki kirjoitukset herätä muiden huomiota.

        Päinvastoin täällä on sellainen komitea joka hyvinkin herkästi tarttuu kommentteihin ja muistaa kirjoitukset monien vuosien takaa. Jos et tuota ole huomannut niin etpä paljon ole palstaa seurannut. Vai taidatkin vaan tahallasi väittää perättömiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän Kristiina pari kertaa kompastui omaan näppäryyteensä (kirjoitti vahingossa rekattuna vaikka luuli olevansa ano) mutta ne sivuutettiin. Miksiköhän?

        Ei ole kiellettyä rekatun kirjoittaa anona, miksi siihen olisi pitänyt kenenkään tarttua?
        Ilmeisesti Skillan hyväksyi nimimerkki kristiinan ketjuihinsa kirjoittamaan, miksi häntä olisi ollut syytä kenenkään pitää häirikkönä?
        Ei ole kenenkään velvollisuus pitää kirjaa kenenkään kertomuksista. Hänen oma asia, muuttaako kertomuksiaan, ja muuttuuhan tilanteetkin. Asiat voi nähdä myöhemmin uudessa valossa. Miksi jonkun/joidenkin pitäisi ruveta erotuomariksi tai kommentoida riidoissa, joihin ei ole itse mitenkään osallinen?

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Tämä ketju viimeistään pitäisi aukaista kirjoittajien silmät.

        Kristiina sai Nojatuolilaisten päänsilitykset liekö kuitenkin niin, että vakiot tiesivät kuten itsekin tiesin kommentteja lukiessani, että häiriķkö on Kristiina, kuten tässäkin ketjussa.

        Ei Kristiinalla ole ystäviä, jotka alkaisivat myötäelämään hänen harhojaan. Siispä kun hän itse kysyy ja itse vastaa ketju etenee samalla kaavalla. Kainuun kade, narsisti ja jyrääjä.

        Eihän täysjärkinen hoe yhtä ja samaa vuodesta toiseen tai muuta kertomiansa tapahtumia kun tilanteet muuttuvat.

        Sääli, että nojatuolin vakiot eivät puuttuneet asiaan, ennen kuin oli liian myöhäistä. Vai onko myöhäistä?

        Vieläköhän oppisimme ohittamaan provot.

        Korvessa ankean harmaa päivä, taidan lähteä uimahalliin.

        Miten on korppis? Oletko pannut merkille miten itse vuodesta toiseen häiriköit täällä
        epäilemällä kaikkia kirjoittajia.

        Kirjoitat "Eihän täysjärkinen hoe yhtä ja samaa vuodesta toiseen"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kiellettyä rekatun kirjoittaa anona, miksi siihen olisi pitänyt kenenkään tarttua?
        Ilmeisesti Skillan hyväksyi nimimerkki kristiinan ketjuihinsa kirjoittamaan, miksi häntä olisi ollut syytä kenenkään pitää häirikkönä?
        Ei ole kenenkään velvollisuus pitää kirjaa kenenkään kertomuksista. Hänen oma asia, muuttaako kertomuksiaan, ja muuttuuhan tilanteetkin. Asiat voi nähdä myöhemmin uudessa valossa. Miksi jonkun/joidenkin pitäisi ruveta erotuomariksi tai kommentoida riidoissa, joihin ei ole itse mitenkään osallinen?

        Skillan ei "hyväksynyt" ketään ketjuunsa. Kaikki olivat tervetulleita. Pirtin mukanahan tänne siirtyi joukko vanhoja tuttuja, miksi hän olisi halunnut hyväksyä tai hylätä ketään.

        Vääriä tietoja ei pidä levitellä. Ne jäävät elämään ja muuttuvat faktoiksi ajan kanssa, Sen on näissä kommenteissa voinut huomata.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Tämä ketju viimeistään pitäisi aukaista kirjoittajien silmät.

        Kristiina sai Nojatuolilaisten päänsilitykset liekö kuitenkin niin, että vakiot tiesivät kuten itsekin tiesin kommentteja lukiessani, että häiriķkö on Kristiina, kuten tässäkin ketjussa.

        Ei Kristiinalla ole ystäviä, jotka alkaisivat myötäelämään hänen harhojaan. Siispä kun hän itse kysyy ja itse vastaa ketju etenee samalla kaavalla. Kainuun kade, narsisti ja jyrääjä.

        Eihän täysjärkinen hoe yhtä ja samaa vuodesta toiseen tai muuta kertomiansa tapahtumia kun tilanteet muuttuvat.

        Sääli, että nojatuolin vakiot eivät puuttuneet asiaan, ennen kuin oli liian myöhäistä. Vai onko myöhäistä?

        Vieläköhän oppisimme ohittamaan provot.

        Korvessa ankean harmaa päivä, taidan lähteä uimahalliin.

        Kyllä Skillan ainakin pyysi suoraan Kristiinalta ettei tämä toisi teidän kaunoja Nojatuoliin.
        Provoihin vastaaminen on yhtä paha "rike" kuin itse provot.

        korpikirjailija
        14.10.2021 21:30

        Ymmärrän toki, että tarkoitat minua ja kuten demeter kirjoitti 70-vuotiaat "nurkanvaltaajat" on rajattu pois.

        Joten totean huumorinkukkanen silmäkulmassa..pitäkää tunkkinne.😊

        No, mites on. Saammeko pitää tunkkimme, korppis?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, Kristiinahan on tiettävästi vain nimimerkki.
        Kukahan se mahtaa olla, jos ei hän 🤔

        Eikös Kristiina kirjoittanut Leana aikaisemmin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Skillan ainakin pyysi suoraan Kristiinalta ettei tämä toisi teidän kaunoja Nojatuoliin.
        Provoihin vastaaminen on yhtä paha "rike" kuin itse provot.

        On ihan eri asia pyytää rauhaa palstalle tai hyväksyä tai hylätä kirjoittaja.
        Ei muuten edes ole mahdollista estää jonkun palstakirjoittelua. Sen saivat nojatuolilaiset oppia, kun pyysivät, että saisivat pitää tämän yhden ketjun omien arkitoimiensa käsittelyyn. Ne nimettömät, joita ei voi millään sanalla mainita, koska hyväksyttävää nimitystä ei ole, ilmoittivat oikeudekseen kirjoitella kaikissa ketjuissa ja seurata yhtä vihaamaansa osallistujaa. Muiden yhteydenpito sekottui ja kirjoittajat turhautuivat ja väsyivät. Se ei ole kenenkään syy, ei tietenkään, oikeushan vain toteutui.
        Rekatuilla ei ollut oikeutta omaan rauhaansa.
        Nyt tilaa on. Kovin hiljaiseksi on palsta käymässä. Jokin aika sitten kommentteja tuli satoja joka aloitukseen.

    • Anonyymi

      Tekemiään ei tekemättömäksi saa eikä sanojaankaan.
      Pitäisi miettiä ennenkuin maineensa pilaa ja alkaa nimittelyt:
      Lahopäät, naakkaparvi, heikompi aines, olmi, perskärpäset jne.

      • Anonyymi

        Mielenkiintoista olisi nähdä ne kommentit, joissa ko. nimitykset on esitelty. Ne ovat jääneet unohduksiin. Missä yhteydessä näitä kutsumanimiä on tarvittu?
        Ansiokkaasti niitä yhä muistellaan.

      • Anonyymi

        Kalikka on kunnolla kolahtanut. Mielessä tuntuu pysyvän!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoista olisi nähdä ne kommentit, joissa ko. nimitykset on esitelty. Ne ovat jääneet unohduksiin. Missä yhteydessä näitä kutsumanimiä on tarvittu?
        Ansiokkaasti niitä yhä muistellaan.

        Minusta nimitykset eivät ole olennaisia, Anot 12.40 ja 13.00, vaan niiden käyttäjä ja hänen asenteensa muihin kirjoittajiin, hänen yleinen palstakäyttäytymisensä.
        Se on myös asia, jolle on melkein mahdotonta tehdä mitään. Voi pyytää ylläpitoa poistaman sääntöjen vastaisen viestin, mutta käsittääkseni kukaan meistä ei pysty bannaamaan ketään, karkottamaan palstalta.
        Tuo samojen asioiden jauhaminen, josta usein moititaan, voi mielestäni myös johtua siitä,
        että katsoo tulleensa väärin kohdelluksi jonkun kirjoittajan taholta, ja ellei hän muuta käytöstään, asia hiertää edelleen, se ei unohdu. Niinkuin kiusattu ei unohda kiusaajaansa.

        Ano 13.09 kysyi, miksi ulkopuolisten pitäisi ryhtyä erotuomariksi tilanteissa, joihin ei itse ole osallinen. Hyvä kysymys. Joskus vain käy niin, että maalituksen kohde joutuu osalliseksi jos häntä tai hänen läheisiään pilkataan tai hänesta/heistä kerrotaan väärää tietoa. Siinähän ei auta, vaikka itse kertoisi oman näkemyksensä (kuten Kristiina) tässä ketjussa. Tulee silti riidan osapuoleksi ja leimatuksi. "Missä demeter, siellä riitaa" sain itsekin kuulla, kun yritin puolustautua stalkkaajaani vastaan. Tosin omalla kohdallani sain runsaasti puolustajia ja stalkkaaminenkin väheni, vaihtoi kohdetta/kohteita.
        Koen myös, enkä taida olla ainoa, joka katsoo joidenkin kirjoittajien, Anojen tai rekattujen, tyylin vaikuttavan ikävästi yleiseen ilmapiiriin ja katsoo siksi jonkinlaiseksi velvollisuudekseen ilmaista kantansa.

        Kiusattu ei unohda... niimpä niin demeter. Ansiokkaasti sinäkin jaksat aina vaan jankuttaa tuota stalkkaus-juttua. Et näy pääsevän siitä eteenpäin näissä kirjoituksissasi. Olisi mukava jos vähitellen tuottaisit muutakin tekstiä.

        Miten omasta mielestäsi saman asian jauhaminen vaikuttaa palstan ilmapiiriin. Minun mielestäni jankutus ei ainakaan paranna sitä.

        En tiedä stalkkauksesta mitään, mutta muistan demeterin rasistisen kirjoituksen.
        Kukaan ei ole täydellinen, joten on paras unohtaa vanhat ja avata uusi sivu
        ja odottaa parempaa huomista.

      • demeter1 kirjoitti:

        Minusta nimitykset eivät ole olennaisia, Anot 12.40 ja 13.00, vaan niiden käyttäjä ja hänen asenteensa muihin kirjoittajiin, hänen yleinen palstakäyttäytymisensä.
        Se on myös asia, jolle on melkein mahdotonta tehdä mitään. Voi pyytää ylläpitoa poistaman sääntöjen vastaisen viestin, mutta käsittääkseni kukaan meistä ei pysty bannaamaan ketään, karkottamaan palstalta.
        Tuo samojen asioiden jauhaminen, josta usein moititaan, voi mielestäni myös johtua siitä,
        että katsoo tulleensa väärin kohdelluksi jonkun kirjoittajan taholta, ja ellei hän muuta käytöstään, asia hiertää edelleen, se ei unohdu. Niinkuin kiusattu ei unohda kiusaajaansa.

        Ano 13.09 kysyi, miksi ulkopuolisten pitäisi ryhtyä erotuomariksi tilanteissa, joihin ei itse ole osallinen. Hyvä kysymys. Joskus vain käy niin, että maalituksen kohde joutuu osalliseksi jos häntä tai hänen läheisiään pilkataan tai hänesta/heistä kerrotaan väärää tietoa. Siinähän ei auta, vaikka itse kertoisi oman näkemyksensä (kuten Kristiina) tässä ketjussa. Tulee silti riidan osapuoleksi ja leimatuksi. "Missä demeter, siellä riitaa" sain itsekin kuulla, kun yritin puolustautua stalkkaajaani vastaan. Tosin omalla kohdallani sain runsaasti puolustajia ja stalkkaaminenkin väheni, vaihtoi kohdetta/kohteita.
        Koen myös, enkä taida olla ainoa, joka katsoo joidenkin kirjoittajien, Anojen tai rekattujen, tyylin vaikuttavan ikävästi yleiseen ilmapiiriin ja katsoo siksi jonkinlaiseksi velvollisuudekseen ilmaista kantansa.

        Rauhanenkeli Demeter, on unohtanut oman osuutensa palstariitojen lietsontaan. Skillankin oli niin otettu kun luki demeterin viisauksia, Eeva Kilven kirjoittamia.

        Kristiinan puolustaminen minua vastaan oli nojatuolissa sinun ja muutaman vakion tehtävä. Ette te suostuneet ajattelemaankaan kuka sotkee ketjua. Minä tiedän, että se en ollut minä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiusattu ei unohda... niimpä niin demeter. Ansiokkaasti sinäkin jaksat aina vaan jankuttaa tuota stalkkaus-juttua. Et näy pääsevän siitä eteenpäin näissä kirjoituksissasi. Olisi mukava jos vähitellen tuottaisit muutakin tekstiä.

        Miten omasta mielestäsi saman asian jauhaminen vaikuttaa palstan ilmapiiriin. Minun mielestäni jankutus ei ainakaan paranna sitä.

        Kerrohan Ano, 16.06, koska olen viimeksi asian ottanut puheeksi ? Mitä tarkoitat eteenpäin pääsemisellä ? Että kirjoittaisin sinun mielestäsi tekstiä, niinkö ?

      • korppis kirjoitti:

        Rauhanenkeli Demeter, on unohtanut oman osuutensa palstariitojen lietsontaan. Skillankin oli niin otettu kun luki demeterin viisauksia, Eeva Kilven kirjoittamia.

        Kristiinan puolustaminen minua vastaan oli nojatuolissa sinun ja muutaman vakion tehtävä. Ette te suostuneet ajattelemaankaan kuka sotkee ketjua. Minä tiedän, että se en ollut minä.

        Olen aikaisemmin pyytänyt tarkennusta, Ano 16,42, tuolle rasisti-leimalle. Sitä ei ole tullut, joten jospa näkisit nyt sen vaivan, että vastaisit. Yritin vastaukessani selvittää, miksi asiat eivät unohdu, mutta vaikuttaa siltä, että kriitikot eivät edes lue tekstiä, johon vastaavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoista olisi nähdä ne kommentit, joissa ko. nimitykset on esitelty. Ne ovat jääneet unohduksiin. Missä yhteydessä näitä kutsumanimiä on tarvittu?
        Ansiokkaasti niitä yhä muistellaan.

        Näitä kutsumanimiä on tarvittu usein rekattujen nimitellessä anonyymejä.
        Eräskin ajattelultaan yleisistä normeista poikkeava rekattu katsoi lisäksi asiakseen tölväistä anonyymeille:
        Minun kirjoitukseni (teille) ovat helmiä sioille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiusattu ei unohda... niimpä niin demeter. Ansiokkaasti sinäkin jaksat aina vaan jankuttaa tuota stalkkaus-juttua. Et näy pääsevän siitä eteenpäin näissä kirjoituksissasi. Olisi mukava jos vähitellen tuottaisit muutakin tekstiä.

        Miten omasta mielestäsi saman asian jauhaminen vaikuttaa palstan ilmapiiriin. Minun mielestäni jankutus ei ainakaan paranna sitä.

        Vain yksi pilaa palstan ilmapiirin. Se EI ole Demeter.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Rauhanenkeli Demeter, on unohtanut oman osuutensa palstariitojen lietsontaan. Skillankin oli niin otettu kun luki demeterin viisauksia, Eeva Kilven kirjoittamia.

        Kristiinan puolustaminen minua vastaan oli nojatuolissa sinun ja muutaman vakion tehtävä. Ette te suostuneet ajattelemaankaan kuka sotkee ketjua. Minä tiedän, että se en ollut minä.

        Kirjoitit sitten "vain" pari kommenttia anona tölvien demeteriä.

        Miksi sinua hiertää Eeva Kilven tekstien lainaukset?

        Kyllä sinä sotkit Nojatuolin yhdessä jonkun/joidenkin anon kanssa.

        Tuskin sinäkään niin viitseliäs olet, että olisit itse anona provonnut ja korppiksena vastannut.
        Tai miks ei...

        Mimua et voi syyttää anoilusta, uskallan sanoa mielipiteeni suoraan. Ei Demeter mikään enkeli ole.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Näitä kutsumanimiä on tarvittu usein rekattujen nimitellessä anonyymejä.
        Eräskin ajattelultaan yleisistä normeista poikkeava rekattu katsoi lisäksi asiakseen tölväistä anonyymeille:
        Minun kirjoitukseni (teille) ovat helmiä sioille.

        Niinhän ne ovat jos luet ajatuksella....helmiä sijoille...kuka kirjailija lie sanonut tuon ekaksi🙂

      • demeter1 kirjoitti:

        Olen aikaisemmin pyytänyt tarkennusta, Ano 16,42, tuolle rasisti-leimalle. Sitä ei ole tullut, joten jospa näkisit nyt sen vaivan, että vastaisit. Yritin vastaukessani selvittää, miksi asiat eivät unohdu, mutta vaikuttaa siltä, että kriitikot eivät edes lue tekstiä, johon vastaavat.

        Kysymys kuuluu tuon väitteen esittäjälle. En ole ikinä pitänyt sinua rasistina. Älä hauku väärää puuta.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Niinhän ne ovat jos luet ajatuksella....helmiä sijoille...kuka kirjailija lie sanonut tuon ekaksi🙂

        Helmiä sioille ( ei sijoille) on peräisin Raamatusta. Ei siis siitä ainoasta lukemastasi kirjasta eli Virtahepo olohuoneessa.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Kysymys kuuluu tuon väitteen esittäjälle. En ole ikinä pitänyt sinua rasistina. Älä hauku väärää puuta.

        Kiire on sinulla kommentoida. Deme toki liitti tekstinsä sinun kirjoitukseen, mutta siinä kulki selvästi, että hän osoitti kysymyksensä Ano 16,42.

        Kuten itse usein kirjoitat, opetelkaa lukemaan, niin sinulle voi sanoa samoin.

      • korppis kirjoitti:

        Kysymys kuuluu tuon väitteen esittäjälle. En ole ikinä pitänyt sinua rasistina. Älä hauku väärää puuta.

        Anteeksi, vastaus kysymys meni väärään osoitteeseen, Anolle 16.20 oli tarkoitettu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiire on sinulla kommentoida. Deme toki liitti tekstinsä sinun kirjoitukseen, mutta siinä kulki selvästi, että hän osoitti kysymyksensä Ano 16,42.

        Kuten itse usein kirjoitat, opetelkaa lukemaan, niin sinulle voi sanoa samoin.

        Kiitos taas puolenpidosta, Anot. Aloin jo miettiä ovatko kaikki samanhenkiset kirjoittajat kadonneet, kun vain kriitikot vastasivat kirjoitukseeni.
        Ei siihen tietysti vastata tarvitse, mutta onhan vastaus aina kiva saada, ettei tarvitse luulla olevansa yksin oikeassa..))
        Varmuuden vuoksi: tuo viimeinen yritti olla huumoria, lähde: Kari Suomalainen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Tappelemaan, Ano 19.28 ? Mielestäni aloittaja, Mdk Mdk, totesi jo aikaa sitten, vastauksessaan 23.9. klo 15.12. ettei täällä voi keskustella.
        Eikä hän nimennyt syylliseksi ketään rekisteröityä kirjoittajaa. Jospa lukisit hänen vastauksensa ja mielipiteensä palstan tilasta.
        Myöhemmin joku Ano määritteli Mdk:n teeskentelijäksi, niin että tuskin ketään yksittäistä kirjoittajaa voi hänen karkottajakseen nimetä.

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Rauhanenkeli Demeter, on unohtanut oman osuutensa palstariitojen lietsontaan. Skillankin oli niin otettu kun luki demeterin viisauksia, Eeva Kilven kirjoittamia.

        Kristiinan puolustaminen minua vastaan oli nojatuolissa sinun ja muutaman vakion tehtävä. Ette te suostuneet ajattelemaankaan kuka sotkee ketjua. Minä tiedän, että se en ollut minä.

        Miksi niissä ilkeissä kirjoituksissa on sitten sinun rekattu nikki?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi niissä ilkeissä kirjoituksissa on sitten sinun rekattu nikki?

        Ilkeät kirjoitukset lähes poikkeuksetta jyrääjän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi niissä ilkeissä kirjoituksissa on sitten sinun rekattu nikki?

        Pistäisitkö yhden esimerkin, kiitos

        Korppis

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Kiitos taas puolenpidosta, Anot. Aloin jo miettiä ovatko kaikki samanhenkiset kirjoittajat kadonneet, kun vain kriitikot vastasivat kirjoitukseeni.
        Ei siihen tietysti vastata tarvitse, mutta onhan vastaus aina kiva saada, ettei tarvitse luulla olevansa yksin oikeassa..))
        Varmuuden vuoksi: tuo viimeinen yritti olla huumoria, lähde: Kari Suomalainen.

        Kriitikot 👍

        Korppis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pistäisitkö yhden esimerkin, kiitos

        Korppis

        Löydät ne hyvin itsekkin, nikkisi on tuntomerkki.

      • Anonyymi

        Otatteko itsellenne kaikki nuo nimitykset? Miksi. Mistä kukin tiesi loukkaantua? Osuiko? Jos syytös ei ollut ok, niin ei sitten tullut mieleen ajatella, ettei tuo nimitys minua koske. Herkillä ollaan.
        Ei joka ano ole kohde, vai onko? Edustamme toisiamme yhtenä rintamana? Joka ei ole puolellamme, on meitä vastaan!

    • Anonyymi

      Tämän ketjun otsikko on "Nauru pidentää ikää".
      Karvaalta nauru kuulostaa.
      Kaikki vanhat asiat ontaas luetteloitu, vihjailut ja suoraan nimetyt syylliset, viattomat anot, haukkumasanat. syyttävät mielipiteet.
      Naura Paljatso, lauletaan yhdessä oopperassakin.

    • Anonyymi

      Hei mdk!

      Olen jo vuosia sitten rakastunut tapaasi kirjoittaa. Asuit Ruotsissa ja kokeilit
      Suomessa asumista - palasit (yritit/kokeilit paluuta...) lapsuuden
      kasvuympäristöösi? Koit vieraantumisen ja muutit takasin aikuiselämäsi
      ympäristöön. Iloitsen (ja samalla "masentelen" :D) valintasi perusteista!?

      Oli ilo löytää sinut täältä - jatka kiltti ajatuksiesi kirjoittamista!

      Kirjoitin joskus nimimerkillä, mutta poistin "hajatelmiani" (osallistumiseni
      aikaan niinkin pystyi tekemään!). Kirjoituksieni poistamisen syynä oli huomio
      yhden kirjoittajan tekstien kopiointi, ja kerrotuista yksityisasioista
      irvaileminen, kieltäydyin ...

      halit mdx

      • Anonyymi

        mdx, kiitos itsellesi taannoisista totuuksista "yhdestä kirjoittajasta".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mdx, kiitos itsellesi taannoisista totuuksista "yhdestä kirjoittajasta".

        Eräs toinenkin sanoi totuuksia, mutta sitten ”unohti” ne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräs toinenkin sanoi totuuksia, mutta sitten ”unohti” ne.

        80+ kirjoittajille tuodaan arvailtavaksi taas tuntemattomia muistoja joihin vedoten voidaan taas aloittaa vyörytys. Kun joku osallistuu pahaa aavistamatta, katsotaan hänen valinneen puolensa ja ryhtyneen demonisoimaan toisia.
        Olkaa hyvät.
        Onnistutteko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        80+ kirjoittajille tuodaan arvailtavaksi taas tuntemattomia muistoja joihin vedoten voidaan taas aloittaa vyörytys. Kun joku osallistuu pahaa aavistamatta, katsotaan hänen valinneen puolensa ja ryhtyneen demonisoimaan toisia.
        Olkaa hyvät.
        Onnistutteko?

        Olen lukenut, että 80+ kirjoittajista löytyy heitä, jotka ovat olleet tällä foorumilla jo lähes 20 vuotta. Tuskin he ovat aloittaneet kirjoittamisen tässä ikäryhmässä eli uistoja varmaankin on jo alemmista ikäluokista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen lukenut, että 80+ kirjoittajista löytyy heitä, jotka ovat olleet tällä foorumilla jo lähes 20 vuotta. Tuskin he ovat aloittaneet kirjoittamisen tässä ikäryhmässä eli uistoja varmaankin on jo alemmista ikäluokista.

        Jokainen kirjoittaja pysyttelee omassa ikäryhmässään vuosikymmenestä toiseen. Toisten ikäryhmien epäsopu ei suuremmin kiinnosta. Pidettäköön ne omalla ikäpalstalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen kirjoittaja pysyttelee omassa ikäryhmässään vuosikymmenestä toiseen. Toisten ikäryhmien epäsopu ei suuremmin kiinnosta. Pidettäköön ne omalla ikäpalstalla.

        "Jokainen kirjoittaja pysyttelee omassa ikäryhmässään vuosikymmenestä toiseen."

        Heheeheee

    • Mdx ilmestyy kun palsta rauhoittuu, hän muisteli omia poistojaan jotka langetti syykseni. Nehän oli hänen hyökkäyksiä minua kohtaan. Lie jotain kopioutuja tuolla isolla koneella, mutta mitäpä se hyvejää kaivaa valheita. Hän sai katkaistua yhden ihmissuhteeni tekaistulla jutullaan.

      Älkää menkö hänen mukaansa. Elämme vaikeita aikoja, valeuutisia ja sodan uhkaa, siitä huolimatta tai siitä johtuen riidan haastaminen näyttää kiehtovan osaa kirjoittajia.

      Ok, perjantaipäivä, lähden shoppailemaan. Uutta talvitakkia ajattelin etsiä, sekä jotain muutakin mukavaa.

      • Anonyymi

        Meillä on lauantai.

        Eiköhän täällä ola aikuisia ja osata päättää "kenen mukaan menemme".

      • Anonyymi

        Järkyttävää että ihmissuhteet on tällaisen julkisen palstan varassa, taitaa se vierasmaalaisen kieltä taitamattoman vuokraisännän kanssa kommuniointi olla yksipuolista, kun ystävät pitää täältä hakea. Tämä on sinulle elämää suurempaa, täällä päteminen ja päsmäröinti elintärkeää, joten saat kaiken aikaa mitä tilaat.
        Hyvin sinäkin tunnut vanhoja muistavan ja tuot niitä esiin omalla väritykselläsi. Täällä kyllä osataan erottaa totuus.

        Ihan yhtä järkyttävää on että tämä on sinullekin elämää suurempaa. Tarkasti olet opiskellut täältä vuokrasuhteet ja ystäväsuhteet. Paljon tiedät yhden kirjoittajan elämästä. Jääkö sinulle lainkaan aikaa elää omaa elämääsi? Kiinnostaako sinua edes mikään muu kuin kuin tuon yhden kirjoittajan kyylääminen?

        Se hyvä puoli tuossa kyttäämisessäsi on että sinulta voi kysyä jos joku Korppikseen liittyvä asia on epäselvä. Sinä kyllä tiedät vastauksen.

        Hyvä kommentti 🤗 Kielitaidottomat jaksaa miettiä ulkomaankielisten ymmärtämisen saloja kuin ne olisivat jotenkin erilaisia kuin kotimaisten kumppanien kanssa käydyt keskustelut. Eihän sitä alvariinsa juttua isketä parisuhteissa, hiljaakin hyvä tulee.

        No, jaksaa kinostaa...kinostaa...ilmeisesti elämäni on mielenkiintoista, siten, että pyh..pyh..😊

    • Anonyymi

      Tsemppiä mdx !!! 💥 Olet mahtava !

      • Anonyymi

        mdx on rehellinen ihminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mdx on rehellinen ihminen.

        Myös aina niin mukavasta SkillaN'sta olisi mukava kuulla jotain !
        SkillaN, huhuu, miten sinulla menee ? Miten voit ? Miten on syksy alkanut ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös aina niin mukavasta SkillaN'sta olisi mukava kuulla jotain !
        SkillaN, huhuu, miten sinulla menee ? Miten voit ? Miten on syksy alkanut ?

        Samoin minä ikävöin Ihanaa Skillania. Skillanin lähellä viihtyi monta muutakin kivaa kirjoittajaa, hekin nyt lähes tai kokonaan lopettaneet. Mukava ihan lukea tai laittaa pikku kommentti , kiltit anotkin oli tervetulleita Skillanin ketjuun.

        Tule Skillan pian takaisin! Toivoo yksi monien puolesta

        Tee SkillaN uusi aloitus, koska on niin ikävä kirjoituksiasi ja toisten vastauksia, joista sai itsekkin hieman ideoita tekemisiinsä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Myös aina niin mukavasta SkillaN'sta olisi mukava kuulla jotain !
        SkillaN, huhuu, miten sinulla menee ? Miten voit ? Miten on syksy alkanut ?

        Jos luet ketjua ymmärät että ei Skillaan palaa, mikään kun ei muutu. Räksyt räksyttää🤗

      • Anonyymi