Winkkari - laulut on laulettu, eikä tanssi suju enää, kun polvi on tönkkö

Täällä näyttääkin olevan meneillään palveluntalon tanssit, jossa soitetaan vanhoja kappaleita ja tanssitaan, jos vain jalat sattuvat toimimaan. Jos teille sopii, minäkin voin pyörähtää muutaman kappaleen ajan.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/8715544/panaman-yhtio-ei-ole-lakannut-olemasta
Liukaskielinen ystäväni tässä valehtelee kybällä, että Panaman firma on varmasti olemassa. Nyt vuosien jälkeen tiedämme tasan tarkkaan, että puheet Panaman firmasta olivat vain koijarin juttuja ja niihin uskominen taas oli hullun houretta. En epäile yhtään, etteikö tähänkin viestiini ilmesty kirjoittajia, jotka kirkkain silmin väittävät vastaan.

Koijarin perussääntö no.1 kuuluukin näin: Älä ikinä myönnä mitään. Tätä sääntöä Winkkarin koijarit ovat uskollisesti noudattaneet.

Suomalainen sananlasku tietää senkin, että vanhan vaivat parantaa hauta ja koijarin parantaa vain kuolema. Vielä vanhainkodissakin nämä tulevat kirkkain silmin kertomaan, että kateelliset pankkiherrat kaatoivat Winkkarin. Kaatoivat toimivan valuuttakauppamyllyn, joka teki tavallisista köyhistä rikkaita, sokeista näkeviä ja rammoista käveleviä. Ja Hanski - mestarien mestari - tuomittiin syyttömänä meidänkin puolestamme.

Mutta nämä vanhat kappaleet tuli nyt tanssittua. Eteenpäin on elävän mieli. Te voitte toki jäädä tänne, jos siltä tuntuu. ;))))

16

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matemaatikkona sanon taas, että piin desimaaleja voidaan käyttää satunnaislukugeneraattorin alkulukuina. Oletko lukenut yhtään matematiikan kirjaa ?

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Suomalaiset_matemaatikot

        Ota yhteyttä heihin niin saat korvillesi.

        Huono puskamoktarin öyhöily.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matemaatikkona sanon taas, että piin desimaaleja voidaan käyttää satunnaislukugeneraattorin alkulukuina. Oletko lukenut yhtään matematiikan kirjaa ?

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Suomalaiset_matemaatikot

        Ota yhteyttä heihin niin saat korvillesi.

        Valkku, sinisellä nikillä nyt ihan lupaustesi mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matemaatikkona sanon taas, että piin desimaaleja voidaan käyttää satunnaislukugeneraattorin alkulukuina. Oletko lukenut yhtään matematiikan kirjaa ?

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Suomalaiset_matemaatikot

        Ota yhteyttä heihin niin saat korvillesi.

        Moktar aka Valuuttakauppias kertoo: "Lisäsin lukusarjaan viitosen loppuun (369971086585) ja tarkastin vielä, että nyt lukusarjaa ei enää löydy tällä vehkeellä...... Eräät ilmiöt ovat puhtaasti satunnaisia, esimerkiksi piin desimaalit tai lottoarvonnan tulokset."

        Lainaus: "Heh. Otit joukon piin desimaaleja. Koska meidän olisi ollut helppo ne löytää, sinä satunnaistit ne lisäämällä niihin omiasi. Taisit juuri itse osoittaa, että piin desimaaleista ei ole satunnaisluvuiksi, koska sinunkin piti niitä muunnella :-) ..... lisäsit sarjaan siis itse lukuja?!"

        Valkku väärensi desimaalit.

        Valkku oli unohtanut, että piin desimaalit järjestyvät todellisuudessa aina vain yhdellä ainoalla ja samalla tavalla. Kun ympyrän halkaisija on tasan yksi (1), ympyrän kehä on pii - aina samat numerot, aina samassa järjesteyksessä. Piissä ei tuon määritelmän mukaan ole mitään satunnaista, siis ihan toisin kuin lotossa.

        Valkku sai matematiikkafoorimilla niin pataansa, että oma mummonsakaan ei tainnut enää tunnistaa.

        "Valkku sai matematiikkafoorimilla niin pataansa, että oma mummonsakaan ei tainnut enää tunnistaa."

        Vieläkö Moktar-Valkku häärää ja yrittää vastata maahantulijoiden asioista Suomi24-keskusteluissa? Siellä hän ei pärjännyt myöskään, vaan pakko oli ryhtyä valehtelemaan: Moktar lopulta varasti toisen henkilön verotiedot ja esitti ne ominaan.

        On se törkytyyppi.

        Kyllä. Valehtelee kaiken edelleen.

    • Kas vain. Winkkarin kansainvälisillä valuuttaneroilla on menossa päättymättömät vanhojen tanssit. Polvi ei suju, eikä pääkään pelitä, mitta niin vain tämäkin Piin desimaaleista kajahtanut kouho tanssaa menemään ja vanhat winkkarivirret alati vaan soivat.

      Muistanhan minä, kuinka sinä yritit esiintyä minun nimissäni matematiikkapalstalla ja tyrkytit sinne umpipöljiä juttujasi. Se torveilusi herätti silloin matematiikkapalstalla vain myötähäpeää ja vaivautunutta hiljaisuutta.

      KKO, ulosottovirasto, verottaja ja aika ovat jyränneet winkkariveikkojen ylitse kuin Ilmestyskirjan ratsastajat. Kaikki paskapuheet ovat kaatuneet, kaikki kivet on käännetty ja yhä nämä pölvästit veisaavat samoja virsiään.

      En tiedä mitä enää winkkarista sanoisin. En tiedä, onko Jumala armahtanut nämä kouhot ja sallinut heidän jäädä kuvitelmiinsa. Vai onko tämä Jumalan rangaistus synneistä?

      Niin tai näin. Mennyt on mennyttä ja eteenpäin on elävän mieli. ;)))

      • Anonyymi

        Sinulle ei riittänyt että väärensit piin desimaalit, varastit myös toisen ihmisen verotiedot. Varastitko ne sinisellä nikillä?

        Lainaus: "Heh. Otit joukon piin desimaaleja. Koska meidän olisi ollut helppo ne löytää, sinä satunnaistit ne lisäämällä niihin omiasi. Taisit juuri itse osoittaa, että piin desimaaleista ei ole satunnaisluvuiksi, koska sinunkin piti niitä muunnella :-) ..... lisäsit sarjaan siis itse lukuja?!"

        Valkku väärentää ja valehtelee asiat mieluisiksi itselleen. On se ketku, oikea Pinokkio... 🤥

        Valkku oli unohtanut, että piin desimaalit järjestyvät todellisuudessa aina vain yhdellä ainoalla ja samalla tavalla. Kun ympyrän halkaisija on tasan yksi (1), ympyrän kehä on pii - aina samat numerot, aina samassa järjesteyksessä. Piissä ei tuon määritelmän mukaan ole mitään satunnaista, siis ihan toisin kuin lotossa.

        Valkku sai matematiikkafoorumilla niin nokkaansa, niin nokkaansa. Tuskin oma mummonsakaan tunnisti enää sen rökityksen jäljiltä.

        Ja sama jatkuu. Pataan tulee uudestaan ja uudestaan eri ympäristössä. Sitkeydestä tuolle masokistille on annettava hyvät pisteet, moni luovuttaisi oltuaan niin monta kertaa ja pahasti täysin väärässä.

        Vastaile taas, Pinokkio.

        "Valkku väärentää ja valehtelee asiat mieluisiksi itselleen. On se ketku, oikea Pinokkio... 🤥"

        Samalla hän on myös tyypillinen narsku. Oleellista ei ole lopputulos ja faktat, vaan se että saa oman äänensä kuuluviin haluamallaan tavalla ja että saa viimeisen sanan.

        SE näyttää ottavan sua kaaliin. He heh heh hee

        Milloin ValkkuMG on hyödyllinen?
        Manillaköytensä jatkeena Tummelipurkkiaan kopeloineena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SE näyttää ottavan sua kaaliin. He heh heh hee

        Niin. Kyllähän sinä mgvalkku nautit sikana saamastasi huomiosta. "He heh heh hee" vaan itsellesi, punanenä.

      • Anonyymi

        Mitä sinä, ValkkuMoktar, Jumalaa sotket saastaisiin tekoihisi ja kirjoitusvirheisiisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SE näyttää ottavan sua kaaliin. He heh heh hee

        Voi sinua, Moktar. Kyllähän ihmisiä oletuksena pidetään rehellisinä, mutta sinut tiedetään kokemuksesta epärehelliseksi. Sinisellä nikillä jatkossa, eikö niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi sinua, Moktar. Kyllähän ihmisiä oletuksena pidetään rehellisinä, mutta sinut tiedetään kokemuksesta epärehelliseksi. Sinisellä nikillä jatkossa, eikö niin.

        Moktar.Gubta
        2022-11-07 10:47:55
        UUSI

        Anonyymi kirjoitti:

        No niin palkkatrollidiktaattori moktar. On aika poistaa omat hömpötyksesi ja sulkea ketju.

        Todisteiden hävittäminenhän on leipälajisi,koska muut eivät sitä voi tehdä !!

        "Todisteiden hävittäminenhän on leipälajisi...".
        Tähän ei voi mitenkään syyllistyä, ellei ensin ole rikoksesta epäiltynä.

        Minä en ole.
        Nauretaan vartti. ;)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      87
      3704
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      583
      3483
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3382
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      52
      2177
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2121
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      319
      1935
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1895
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      157
      1636
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1351
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1332
    Aihe