Lumikki mä olisin halunnu susta kristityn

Anonyymi-ap

Vaimon mutta mua vaan oksettaa sinä en voi sille mitään, valitan! Toivottavasti löydät prinssin elämääsi ansaitset sen varmasti. Kyllä minäkin olisin voinut ja yhä olla kanssasi, mutta liittomme ei siinä tapauksessa perustuisi mitenkään lämpimiin tunteisiin, meinaa mua vähän yököttää kun mietin sua, ja muutenki jos mietin sua niin herätät minussa lihan kiusauksia jotka ovat avioliiton ulkopuolella huoruutta ja siksi epäilenkin ettet ole enkeli vaikka siltä ehkä näytätkin vaan luulen että olet huoruuden perkele ihmis ruumiissa. Harmi kun ei olla nähty kesän jälkeen sitten lahden seurojen ja sekin oli vasta toinen kerta. Olisin halunnu mielenkiinnosta nähdä sinua vielä, ei niinkään tunkeilevassa mielessä, olisin vain tarkkaillut etäältä. Mutta ei se kyllä voi mahdollista ollakkaan jos emme käy samoissa seuroissa. Minä kun kuuntelen internetistä, ja sinä varmaan käyt paikan päällä. Joka tapauksessa saat luvan mennä elämässäsi eteenpäin, saat kyllä kenet ikinä haluat kauneudellasi, kun miehet on vähän pinnallisia, niin älä jää menneitä murehtimaan. Tosin en minä sinulle selkää kääntänyt, kerroin vain mitä tunnen tällä hetkellä. Ja jos löysit jo uuden miehen niin Jumalan siunausta ja menestystä elämään. Doingg lepakoita vintillä...

Toivottavasti et tunnista. Jos näin valitettavasti kävi kuitenkin niin ihan oikeesti mä pelleilen vaa täällä netissä vaan. Tai siis esitän toista persoonaa kuin olen oikeasti. Vaikka. Joskus tuntuu että en esitä. En ole ihan varma. Mutta jos näin on niin tiedät millainen olen niin jatkossa osaat pysyä kaukanan!

Ja sitten haluan vielä kertoa sen syyn miksi hymyilin sinulle silloin ekalla kerralla, en siis tällä tarkoita ettet olisi kaunis, mutta ihan oikeesti ei olla ehkä ihan samanikäisiä(en tiedä ikääsi). Niin kerron sen oikean syyn:

Eli en ollut käynyt seuroissa 10 vuoteen niinku aktiivisesti ja muutaman kerran siinä välissä joo tyyliin 5 kertaa tai vähemmän. Ja sit ku näin sut niin muistin että olin 10 vuotta sitten nähnyt sut kun olit vielä polvenkorkuinen ja tunnistin heti susta et oot Jumalanlapsi ja se näky tai paistoi vaan niin kirkkaasti tietenkin pukeutumisesta yms mutta muutenkin, koska ei mulla ollu mitään, eikä kyllä varmaan ole vieläkään, mutta siksi hymyilin kun ihailin sitä kristityn kauneutta mikä susta loisti! En siis hymyillyt sinulle niinku treffit mielessä ja joo. Ei siis millään pahalla, kyl mä oikeesti mietin samalla että voisko tuo olla mun vaimo silleen leikkisästi, mutta en oikeesti ajattele niin, vaan hymyilin vaan sen kristillisyyden takia, kun se näky siinä maailman ihmisten keskellä niin kirkkaasti. Vaikka kyllä sun silmistä näkyi pieni murhe, mutta niin uskon että juuri murheelliset Jeesuksen opetuslapset on kaikista rakkaimpia Jumalalle ja siksi varmaan se kristillisyys paistoikin siinä kun farisealaisista paistaa vaan itserakkaus. Sitä hymyilin. Ja en valehtele.
Jälkeenpäin tämä lumikki sitten yritti vähän viedä asiaa eteenpäin ilmestymällä uudestaan pällistelemään ja röyhkeästi tuijotti suoraan silmiin hyvin pitkään, mutta en jotenkin usko vaan että, kun Paavalikin sanoo että kaikella siveydellä pitää kristityn avioon mennä, ja siksi jos joku herättää lihan haluja niin ei se kyllä taida siveyden hengestä olla eli Jumalan aivoituksen jälkeen.

Joten hyvästi!

Olikohan tää törkeesti sanottu arvioikaa!

Ku ei mua okseta ko henkilö vaan mun sisällä oksentaa joku tunne! En tiedä mistä se tulee. Kun luulen ettei se johdu vain kokemattomuudesta naisiin, vaan uskon että se johtuu siitä että se ei ole Jumalan tahto! Laestadius tunsi myös näitä tunteita kunnes löysi virallisen vaimonsa!

Miksi näitä kirjoitan, koska hän aloitti, minä vain jatkan, en nyt tietenkään torju jos enkeli tulee kättä pyytämään, mutta ei se silti välttämättä Jumalan tahto ole! Siksi pitää vähän miettiä ennen kuin alkaa hosumaan että ei kaikille ole tarkoitettu kaikkia vaimoja, Taunolla on Taunon vaimo, Timolla Timon vaimo jne, siksi pitää vähän nuhdella tuota lumikkia ettei hän hosuisi vaan luottaisi Jumalaan vähän enemmän kun minä en ole sellainen mies jota voi tai kannattaa kristityn naisen ottaa mieheksi tämän sanon rehellisesti, sen verran voin itselleni rehellinen olla, niin että asiasta kukkaruukkuun tee mitä tahdot, mutta katso ettet vihoita Jumalaa! Kun Iisak syntyi Saarasta ja Aabrahamista mutta jos Saara olisi ottanut toisen miehen kuin Aabraham ei olisi Iisak syntynyt sitä vähän niin kuin tarkoitan jos ymmärtänet mitä tarkoitan arvoisa Lumikki. Joten ole hyvä ja etsi Aabraham minä en ole Aabraham minä olen vain publikaani!

162

970

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaikka en kyllä muista olitko polvenkorkuinen mutta nuori kuitenkin. Joten siitä arvioin ikäsi että se on liian alhainen. Siksi vähän niinku mietin että kannattaisko yrittää vähän niinku omanikäisiä. Koska tiedäkös nämä arkiset jutut vähän niinku jos yrität Vaikka jutella isomman miehen kanssa niin sehän ei edes näe kuka puhuu kun olet siellä lattian raossa kävelee vielä päältäsi vahingossa.

      • Anonyymi

        Enkä edes hymyillyt suoraan hänelle vaan vasta kun käänsin katseen. Jo on pienet eleet mitkä riittää nykyihmisille tulkinnaksi kiinnostuksesta! Vaikka olihan se sitä mutta leikkimielessä mutta koska hän jatkoi sitä niin se jäi vaivaamaan, siksi kirjoitan nyt kuinka asiat oikeasti on.

        Kaikella rakkaudella ja pitkämielisyydellä kunnioittaen sinua suuresti ja korkeasti!

        Kun samaan aikaan en halua särkeä mutta kuitenkin kertoa totuuden. Totuus on että olin kiinnostunut hänen kristillisyydestä ja sitä kautta myös hänestä mutta en kuitenkaan suoraan eli pelkästä hänestä. Ja jos ilmenee että hän on sittenkin pelkkä ja ei kristitty niin silloin minä oksennan häntä Vaikka hän olisi maailman kaunein. Kun minulle kaunis nainen on kristitty ei minua kiinnosta lumikki sinun kauneutesi, maailma on täynnä kauniita naisia mutta Kristityitä naisia kourallinen. Ja siitä vähemmistöstä löytyy oikea kauniit. Se on karua faktaa mutta se täytyy jonkun sanoa, ja olkoot se sitten niin että meikäläinen toimittaa sitte tuota mikä tää sana on kuka juoksee ensimmäisenä viestin kanssa, lähetti yms.

        Nainen ilman häävaatteita se on vähän niinku tyhjä. Siksi saattaa vähän olla kiinnostusta mutta se ei ole kuulekko treffit mielessä vaan että kerrokko vähän tuosta kristillisyydestä mitä sulla on yms. Tyyliin tommosta.

        Mies on kuitenkin lihallinen niin se on luonnollista jos vaikka vahingossa alkaa parisuhdettakin miettimään mutta se ei ollut sen katseen alkuperäinen syy.vaan mikä on tuo vaatteesi sitä katsoin siinä kassalla ja hämmästelin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ollut kristittyä nähnyt pitkään aikaan ja todella hämmästelin se oli niin kaunis näky kun se paistoi se kristillisyys. Siksi tuijotin siinä. Prismassa.

        Sitä häävaatetta. Sitä katsoin. Ja vain sitä. Ite en ole mikään Aabraham niin siksi saatan hämmästellä näitä siionin tyttäriä, eivät he itse Sitä näe, enkä minäkään aina silloin kuin itse on hyvissä tuntemisissa mutta silloin kun näkee itsessä pelkkää syntiä niin silloin näyttää kristityt kauniilta siis naiset. Jostain syystä miehet näyttää siltä että niitä ei välttämättä haluaisi nähdäkään. :) syytä en osaa sanoa, vähän sellaisia rumia jos näin voi sanoa.

    • Anonyymi

      Toivottavasti lumikki ei nyt loukkaantunut, tarkoitukseni oli kuitenkin hyvä. Vaikka en sitä tiedä, ku puhun vaa mitä mieleen tulee enkä silleen mieti tarkoitusta tai päämäärää eli mitä tahdon. Tahdoin tai en puhun joka tapauksessani!

      • Anonyymi

        Koska epätietoisuus puolin ja toisin ei ole hyvä juttu. Niin kerron nyt rehellisesti asiat kuin ne ovat. Sydän odotti ja odotti, mutta koska en nää sua niin siksi sydän jäähtyi. Aikaa on kulunut liian pitkään. Aika kuluu ja ajan saatossa koi syö ja ruoste raiskaa, mutta ei vain tavaraa vaan myös mieltä! Voiko noin sanoa? Tarkoitan vain että lämpö ei pysy mielessäkään iankaikkisesti jos ei sitä lämmitä vaan jos pelkästään koi syö mutta kukaan ei korjaa niin silloin pääsee rakkauden vaate vähän riekaleeksi näin siinä käy puolin ja toisin. Siksi on huono asia kun korjaajaa ei näy missään mutta koi perhosia lepattaa vähän jokapuolella!

        Huono homma nämä koiperhoset kristityille avioliitoille ja parisuhteille yms. Tekee reikiä tuohon rakkauden vaatteeseen. Kukahan niitä reikiä paikkaisi eli ompelis, kutois ja parsis kokoon jälleen?

        Ei Lumikkikaan varmaan reikästä vaatetta tahdo päälleen pukea? Niin minä uskon oli hänen vaatteensa keneltä tahansa annettu mutta reikäisenä se saattaa vähän tuntua oudolta!
        Kun rakkauden vaate mikä on täynnä reikiä niin lämmittääkö se?
        Minä vain kysyn mutta en osaa sanoa vastausta ihan tarkkaan mutta epäilen ettei reikäinen vaate taida lämmittää kovin paljon!

        Siksi lumikillekin sanon että pukee sellaisen vaatteen päälle kun on kyse parisuhteesta että siinä vaatteessa ei ole reikiä! Ja jos siinä reikiä ilmenee kun nuo koiperhoset on vähän ikäviä kun yöllä tulevat kun ihminen nukkuu eikä valvo, niin olisi sellainen kutoja myös joka sitten osaisi ommella nuo reiät kiinni!

        Mutta kukahan tämä ompelija nyt mahtaakaan olla?

    • Anonyymi

      Kerro nyt lumikki tunnistitko itsesi ja muista että rakastan sua. Leikkisästi. Mutta rakkaus joka ilmenee huoruutena vie helvettiin. Siksi jos näkyy että menen helvettiin sen rakkauden takia niin se oo moro, meikäläinen ottaa hatkat. Jätän sut ku nallin kalliolle.

      Tai oikeastaan jätin jo. Mutta se johtuu siitä että en kehtaa tulla sinne. Koska teen pelkkää syntiä aina. Niin se on vähän kehnon puoleista tulla sinne ku naamasta näkee kaikki synnit mitä ihminen on tehnyt jolla viisaus on eli joku näkee vaikka en tiedä kuka niin onko vähän noloo sitte mennä siellä diipaduu en oo mitää tehny ja sit joku näkee sun naamasta kaikki sun synnit. Arvaa hävettääkö. Siks kuuntelen vaan netistä. Ei tarvi hävetä itseään. Mä nään ainaki naamasta vaikka mitä et tiedäkään sustakin ette säkää ihan puhdas pulmunen ole. Tiiätkö mitä se mm kertoi sinusta kun tuijotit suu auki? Suu auki viestii kiihottumisesta. Joten mieti ens kerralla jos olisit vaikka vähän siveämmin.

      • Anonyymi

        Et sä nyt seuroissa hyvä ihminen kiihoitu. Vähän häpyä. Saat sen anteeksi Jeesuksen nimessä veressä kuitenkin!

        Saisinpa itsekin, tyydyn vain uskomaan Jeesukseen! Kun ei oikein ole ketään joka todistaisi. Kun en kehtaa pyytää keneltäkään koska sit ne tulee osalliseksi mun synneistä, se on kirjoitettu älkää pikaisesti panko kättänne kenenkään päälle ettette tule osallisiksi heidän vioistaan. En ymmärrä sen sisältöä mutta epäitsekkäänä sitä ajattelee muita eikä heidän etuaan ajatellen sitten kehtaa pyytää syntejä anteeksi ettei he tule minun synneistä osalliseksi.

        Mutta ehkä pelkkä usko Jeesukseen sitten riittää. Vaikka vähän epäilen että mahtaakohan se öljy kuitenkaan olla usko Jeesukseen tai vaikka esimerkiksi sovintoveri joka pesee ja puhdistaa omantunnon Kun ei näistä varmuudella tiedä!

        Mutta jos palataan siihen rakkauden vaatteen ompeluun, niin sitähän ei ommella vain uskolla vaan tarvii myös työn eli toimituksen, ja se on Jeesuksen veri!

        Siksi haluaisin vaimon jolla on tämä ompelutaito.

        Lumikilla kyllä on tämä taito että suu loksahtaa auki eli kiihottumisen taito mutta se ei korjaa sitä rakkauden vaattetta jossa on reikiä koiperhosten jäljiltä!

        Vaikka selkeästi näin hänen kristillisyyden ensimmäisellä kerralla niin nyt jo epäilen?

        Enhän epäilly hänen kristillisyyttä vaan ainoastaan sitä, että onko hänellä taito jakaa sitä! Sitä epäilin. Koska ei ole nyt täyttä varmuutta!

        Siksi suhtaudun häneen nihkeästi kun ei se minua hyödytä että hän on kristitty mutta ei hän osaa siitä minulle mitään jakaa eli elämän sauvaa käyttää! Jota ilman ei yksikään taida vaellusta jaksaa romahtamatta maahan. Koska matka on pitkä ja tie vaivalloinen!

        Siitä en minä mitään hyödy että minulla kristitty vaimo olis , ja hän näkee minun kompastuvan ja ei minua auta ylös, tai ei hän minusta mitään hyödy, että näen hänen kompastuvat ja en auta häntä ylös!

        Siksi ei ole hirveän tarpeellista katsoa vain muotoa vaan myös taitoa eli esikuvaa eli kuinka hän matkaa tekee!

        Tai kuinka itse teen matkaa. Eli huonosti. Siksi sanoinkin Lumikille etten ole Aabraham olen vain minä, ja siinäkin minuudessa hyvin heikko, joten etsi Lumikki ensin elämän tietä, ja kun tiellä vaellat etsi sitten Aabraham hän on parempi mies sinulle kuin minä jonka voima on minuudessa ja ei Kristuksen veressä eli matkasauvan voimassa!

        Mutta jos sinä tahdot tietä käydä jossa Pyhät eivät vaella, en kiellä sinua tyköäni, mutta ilman matkasauvaa tulee pian romahdus ja ei taida pieni ihminen kovin kauan jaksaa omalla voimalla matkaa tehdä, uskon voimasta Herraan Jeesukseen ja hänen verensä voimasta matkasauvaan nojaten siinä on Kristityn tie ja matka ja vaellus ja voima!

        Sitten on maallinen rakkaus myös mutta se näivettyy ja kuivettuu hyvin pian pois ilman Kristuksen rakkautta joka synnyttää ihmisessä epäitsekkyyden ja epäitsekkyys ihmisten välisen keskinäisen rakkauden!

        Jos tahdot siis ruusuilla tanssia eli rakkautta hautaan asti, miksi se ei voisi olla mahdollista? Kyllä se on mahdollista mutta ihminen ei ole kuuliainen Jumalalle ja hänen pojalleen ja kun Kristuksen rakkaus jäähtyy silloin tulee epäitsekkyys ihmiseen ja epäitsekkyys jäähdyttää maallisen "rakkauden" kun ei itsekäs ihminen osaa ottaa toista huomioon! Niin käy uskosta langenneille ja Jeesuksen veren tallaajille!

        Pian tulee itsekkyys ja ei kauaa mene kuin riidat talossa pauhaavat!

        On myös ihmisiä jotka ovat luonnostaan epäitsekkäitä ja siksi voivat pärjätä ihmisten kanssa ilmankin elävää uskoa. Mutta kuinka kauan ei kovin kauaa. Kun jää jo pettämisestä kiinni.

        Mitä pitäisi tuohon vielä sanoa , annoin ajatusten lentää aika vapaasti ja varmaan puhuin kaiken mitä oli tunnolla koskien tätä asiaa. Mutta jos jotain pitäisi vielä sano niin en osaa sitä sanoa itse kun mun pää on ihan tyhjä itsessään mutta saattaa jotain ajatuksia tulla välillä jotka sitten kirjoitan, mutta jos pitää itse sanoa jotain, niin ei ole mitään sanottavaa pelkkää tyhjää pää täynnä.

        Joten Jumalanrauhaan! Jos sellainen vielä jollakin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tahdot siis ruusuilla tanssia eli rakkautta hautaan asti, miksi se ei voisi olla mahdollista? Kyllä se on mahdollista mutta ihminen ei ole kuuliainen Jumalalle ja hänen pojalleen ja kun Kristuksen rakkaus jäähtyy silloin tulee epäitsekkyys ihmiseen ja epäitsekkyys jäähdyttää maallisen "rakkauden" kun ei itsekäs ihminen osaa ottaa toista huomioon! Niin käy uskosta langenneille ja Jeesuksen veren tallaajille!

        Pian tulee itsekkyys ja ei kauaa mene kuin riidat talossa pauhaavat!

        On myös ihmisiä jotka ovat luonnostaan epäitsekkäitä ja siksi voivat pärjätä ihmisten kanssa ilmankin elävää uskoa. Mutta kuinka kauan ei kovin kauaa. Kun jää jo pettämisestä kiinni.

        Kun Kristuksen rakkaus jäähtyy seuraa itsekkyys*, ja itsekkyyttä kylmyys ja kylmyys jäähdyttää maallisen rakkauden joka on lihasta eli huoruudesta!

        Ja Jeesuksen veri synnyttää Kristuksen rakkauden. Siksi ilman elävää voimaa ei voi olla rakkaus talossa puolisoiden välillä siis ilmanJeesuksen elävää sovintoverta. Ilman sitä ihminen on niin itsekäs että ei ole mahdollista että hän osaisi ottaa muita huomioon siis tällainen itsekäs ja omaan napaan tuijottava ihminen!

        On myös itsekkäitä ihmisiä jotka ovat Jeesuksen veren puhdistuksen kautta vähemmän itsekkäitä mutta hieman itsekkäitä yhä, että ei sekään vielä kaikkea kerro ihmisestä. Vaan sydämen usko eli uskallus Jeesuksen päälle ja hyvä omatunto ovat yhdessä jotka synnyttävät täydellisen rakkauden.
        Ja täydellinen rakkaus epäitsekkyyden ja epäitsekkyys toisten huomioon ottamisen ja toisten huomioon ottaminen keskinäisen toimeen tulemisen ja keskinäinen toimeen tuleminen yhteisen elämän, ja yhteinen elämä synnyttää viimein totisen rakkauden puolisoiden välillä niin uskon ja ajattelen! Mutta jollakin voi olla toinen ajatus, että esim onnistunu ilta sängyssä synnyttää rakkautta, mutta kuinkas sitten kun tulee läskiä luiden päälle säilyykö tämä rakkaus yhä joka huoruuden kiimasta syntynyt on? Minä epäilen ettei se taida kestää enään!

        Siksi haluan siitä puhua joka tekee yhdessä elämisen mahdolliseksi ja sitä kautta syntyvästä rakkaudesta. Joka syntyy siitä että ihminen voi olla yhdessä toisen ihmisen kanssa!

        Tänäpäivänä se on vähän harvinaista, miehet pelaa mieluumin jalkapalloa ja ovat luistelukentällä ja frisbeegolfia heittämässä kuin vaimonsa kanssa, ja kyllä se vähän kertoo että ketä kohtaan on rakkaus ja se rakkaus mitä on niin mistä se on siinnyt eli huoruudesta ja ei yhteisestä elämästä!

        Mutta kuinka taitaisi itsekäs ihminen taipua yhteiseen kun ei hän kykene ajattelemaan muita kuin itseään! Mutta sen takia priiskuu vielä karitsan veri korkeimmalta valtaistuimelta Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen alttarilta syntien anteeksi saamiseksi! Ja jos se ei vaikuta ihmisessä epäitsekkyyttä niin en tiedä sitten, oliko hän ensiksi herännyt synnin tuntoon koskaan ja toiseksi eikö hän vain käsitä elämää syvällisemmin kuin oman navan ympärillä on!

        Mutta fakta on kuitenkin että me olemme kaikki täällä yhdessä ja ei meillä kuuluisi olla kilpailu toinen toistamme vastaan vaan meidän tulisi olla yhdessä ja elää yhdessä ja tukea toisiamme ja vahvistaa toisiamme! Se on miksi me olemme täällä. Mutta itsekkyyden perkele saa ihmisen ajattelemaan että elämä on vain omien halujen tyydyttämistä! Mutta siitä voi aina tehdä parannusta ja aina voi pyyhkiä tuota linnun paskaa silmistä ja alkaa näkemään miksi me oikeasti olemme täällä, ja miksi ihmiset kilpailevat toisiansa vastaan? Ihmiset jotka kerran kuolevat kaikki? Miksi pitää toisen elää kärsimyksessä ja minä jolla hyvin menee miksi en auttaisi tuota jolla huonosti menee?

        Vaikka on se toisaalta totta että jokainen on vastuussa lopultakin omasta elämästään, mutta se on vain erikoista kuinka ihmiset ei jotenkin ymmärrä että noilla huonoilla menevillä niilläkin on tunteet ja he tuntevat joka hetki kurjuutensa, niin jos minä voi siihen kurjuuteen jotakin lisää tai vähän ottaa pois, niin kyllä minä ainakin tahdon vähän pois mieluumin ottaa, kun ihmisiä tässä kuitenkin kaikki ollaan, eikä mun mielestä mikään kilpailu pitäisi olla toisia sielullisia ja tunteellisia ihmisiä vastaan kuin jotkin sieluttomat ja tunteettomat robotit kilpailisivat keskenään!

        Ja ihmiset tappavat toisiansa Ukrainassa? Ovatko he ehkä vähän hulluja, eivätkö he näe ketä he tappavat? Toisia sielullisia! Elämä on ihan ylösalaisin.

        Mutta ei se ole ihme jos maailman lapset tappavat itsekkyydessä toisiaan kun kristitykään eivät elä keskinäisessä sovussa niin kuinka taitaisi maailma elää joka perkeleelle polvensa kumartaa?

    • Anonyymi

      Kyllä on mielenkiintoista tekstiä, kiitos kirjoittajalle.

      Pääsen jotenkin mukaan joissakin paikoissa.

      Taidetta suorastaan, ei heti avaudu.

      Kaikkea hyvää sinulle ainakin minä toivon, niin täällä kuin sen jälkeenkin. Siis parasta mahdollista.

      • Anonyymi

        Niin ja tule seuroihin, rupatellaan lisää!

    • Anonyymi

      Onpa aikamoinen paskatorttu taas lykätty pelastuksen kysymyksistä tarkoitetulle keskustelupalstalle. 💩

      • Anonyymi

        Niin se on kuitenkin fakta että Laestadiuksen omat tyttäret käyvät esikoislestaadiolaisten seuroissa.

        Josta haluaan vielä lumikkia myös muistuttaa että sekin on siunausta siitä että Laestadius otti puolison jonka Jumala antoi, sillä on siunaus jälkipolviin asti.

        Kun silloin kuin Jumala antaa puolison silloin myös lapset ovat Jumalan lahja. Mutta kun ihminen valii itse huoruuden kiimassa puolison niin siinä voi käydä niin että esimerkiksi Saara ei olisi saanut iisakkia Iisak Jaakobia jne jos Saara olis ottanut jonkun muun kuin Aabrahamin. Ja Laestadiuksen tyttäret eivät ehkä kävisi esikoislestadiolaisten seuroissa jos Laestadius olisi huoruuden kiimassa valinnut puolison. Niin siunasi Jumala Leastadiusta kun Laestadius ei huoruudessa puolisoa valinnut eli ottanut sellaista naista jota kohtaan hän tunsi sisäistä vastenmielisyyttä joka oli Jumalan varoitus.

        Jos esimerkiksi tämä vaito jonka viestiin vastaan, olisi ottanut Puolison jonka Jumala antaa eikä itsekkäissä tarkoituksissa niin hänenkin lapset kävisi seuroissa mutta koska hän otti huoruudessa vaimon niin hänen lapset ovat maailmassa.

        Ja sekin on mielenkiintoista kuinka Laestadiuksen tyttäret käyvät juuri esikoislestaadiolaisten seuroissa, eivät lähteneet vanhoillislestaadiolaisiin eikä muihinkaan eriseuroihin. Että kuinka se on elävä todistus että missä seurakunnassa Lars Levi Laestadius myös tänäpäivänä seisoisi, eli siellä missä virtaa Karitsan veri Jumalan ja Karitsan istuimelta, siellä missä saarnataan synti synniksi ja synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä siellä on Raattamaan oppi ja siellä on Laestadiuksen tyttäret, jotka Laestadiuksen opin esikuvassa vaeltavat. Vaikka heitä ole nähnyt enkä heistä tiedä, mutta uskallan kuitenkin sanoa näin. Siellä missä isä on, siellä on myös isän tyttäret!

        Ja niin saarnasi myös Laestadius synnin synniksi metsänperkeleille, hattaroille, ja muille sen tapaisille kevytmielisille.

        Niin on Laestadiuksen ja Raattamaan oppi vain yhdessä Laestaadiolaisessa suunnassa! Jossa saarnataan ihmisten omiatuntoja kohti ja kirkastetaan Jeesuksen kärsimystä ja piinaa ristinpuulla ja vielä todistetaan syntejä anteeksi ja upotetaan niitä armon ja laupeuden mereen.

        Ja siellä käy syntiset publikaanit ja taivaan muuttolinnut jotka veisaavat kiitosta ja ylistystä Jumalalle, siellä käy myös vanhurskaat ja Pyhät Jumalan sota-aseet jotka vaeltavat opissa, elämässä ja esikuvassa sen Kristillisyyden jälkeen joka on viitoitettu Raamatussa.

        Mutta eriseuraiset koirat ja velhot seisovat ulkopuolella ja räksyttävät ulkopuolella mutta ei taida sitä seurakuntaa kääntää eli muuttaa.

        Kuinkas otat lasiin vettä ja kun sen veden lasissa näät ja tahdot sitä muuttaa vedestä viinaksi niin kuinkas teet sen räksyttämällä eli huutamalla? Eikös sinun pidä se vesi ensin pois ottaa jos taidat sen tehdä ja sen jälkeen täyttää se viinalla jos osaat?

        Eli kuinkas saat janoavaisen luopumaan vesileilistään?

        Tai nääntyneen vesilähteestä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sekin on mielenkiintoista kuinka Laestadiuksen tyttäret käyvät juuri esikoislestaadiolaisten seuroissa, eivät lähteneet vanhoillislestaadiolaisiin eikä muihinkaan eriseuroihin. Että kuinka se on elävä todistus että missä seurakunnassa Lars Levi Laestadius myös tänäpäivänä seisoisi, eli siellä missä virtaa Karitsan veri Jumalan ja Karitsan istuimelta, siellä missä saarnataan synti synniksi ja synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä siellä on Raattamaan oppi ja siellä on Laestadiuksen tyttäret, jotka Laestadiuksen opin esikuvassa vaeltavat. Vaikka heitä ole nähnyt enkä heistä tiedä, mutta uskallan kuitenkin sanoa näin. Siellä missä isä on, siellä on myös isän tyttäret!

        Sekin on mielenkiintoista kuinka juuri eriseura esikoislestadiolaisten seuroissa kävisivät nämä "Laestadiuksen tyttäret".

        Kukaan meistä ei tiedä mitä Lars Levi ajattelisi koko nykyisestä tilanteesta lestadiolaisuudessa, ei vaikka uskaltaisit sanoa ihan mitä vaan.

        "Siellä missä isä on, siellä on myös isän tyttäret!" Tuon sitä höpinää jolla uskoa nostatetaan omaan eriseuraan.

    • Anonyymi

      Älä nyt Lumikki pahennu en sulle ovea kääntänyt ainoastaan osoitin 2 tietä, valitse niistä parempi jos tahdot minut ole vapaa en kiellä sinua ainoastaan kerroin että on myös toinen tie joka Pyhäksi tieksi kutsutaan jos sitä tietä vaellat et kadu etkä joudu häpeään. Tosin itse kyllä häpeän syntejäni vaan en häpeä kuitenkaan syntien anteeksi antamusta vaan lihassani vain on koetin kivi jota en ole irti saanut vaikka 15 vuotta sitä repinyt olen ei se taida irti lähteä omalla voimalla, en myös taida Pyhää tietä käydä että se on minulle niin raskas kunnialle älä siis Lumikki itseäsi raskauta minun kuormallani vaan ota mieluumin kevyt kuorma kantaaksesi ettei tulis päivä kun kummatkin kuopassa olemme eikä kukaan meitä sieltä nosta, niin ajattelen että Aabraham on sinulle parempi puoliso! Joka Pyhä on Pyhällä tiellä uskollinen!

      Vaitolle taas parasta olisi jos hän oppisi hiljentämään järjen äänensä ja tyytyisi Jumalan armoon, ei ole synnin tunto ristiksi annettu, vaan armoksi että tie vapahtajan helmaan avoin olisi, älä sitä vaito käännä ylösalaisin, että synnintunto pahennus olisi ja omaavanhurskautta, omanvanhurskas etsii voimaa itsestä, syntinsä tunteva Jeesuksesta Kristuksesta!

      Lumikki on kyllä kaunis mutta kauneus ei tuo järkeä, jos järkevä olisit et koskaan olisi edes katsonut minua päin, toivottavasti menit jo eteenpäin, omaksi parhaaksesi, armahda itsesi rististä, en ole armo vaan risti. Toinen risti on tämä vaito, mutta se on jo vanha ukko, en uskokaan Lumikki että häntä katsoisit, ei hän ketään enään kohta viettele, pian lakkaa vaiton elämän nauha, pian katkee vaiton elämän lanka! Ei hän huuda enään kuin järjetön ei kuollut kolkuta maan päällä, ei vaskiseppä Aleksander iankaikkisesti vainoa seurakuntaa! Korjaa pian Herra Aleksanderin haudan lepoon unholaan!

      • Anonyymi

        Tunsin sen jo Helsingin isojen jälkeen kun ei nähty että nyt lähti lumikko toisille teille. Itkin silloin. Piti jo hyvästiti laittaa mutta en vielä kehdannut, tuli vähän jälkijunassa nämä jäähyväiset. Teit mitä teit, valintasi oli oikea. Jos siis kristillisyyttä et jättäny.

        On vain kaksi hupiukkoa eriseura ja perkele jos niitä vältät niin valintasi on aina oikea. Joka ei seuroissa käy edustaa näitä kumpaakin. Joka ei parannusta tee, edustaa eriseuraa ja eriseura palvelee perkelettä!

        Joten kuka siinä häviää jos Sionin tytär kieltää itsensä perkeleeltä? Ei siinä häviä kuin perkele mutta Sionin tytär voitti itsensä perkeleeltä! Siksi minä vähän toivoinkin että menisit vähän niin kuin eteenpäin minusta. Jos jotain rakastan, niin toivon että hän pysyy kaukana minusta, koska se on oikeaa rakkautta välittää toisesta, ja koska tunnen itseni, niin rakastan sillä tavalla että varoitan itsestäni! Että ei taida perkele onnea tuoda vaan Jumalan rauha!

        Minun pitäisikin jatkoa varten kirjoittaa paitaani "älä katso sionin tytär minua, minä olen raadollinen perkele, älä viettele itseäsi!"

      • Anonyymi

        Mulla on niin voimakkaat tunteet ettei mun tarvi Lumikki sua nähdä että tiedän jo mitä ajattelet. Ei lahden jälkeen nähty, sitten ajattelin että ehkä hyvä ettei ole synnin takia voimaa tulla seuroihin, koettelen samalla sinut kuinka kestävää on se mitä oli, ja nyt jo tunnen hengessä vaikka vaa 4-5kk menny että jo on loppunut kiinnostuksesi. En turhaan siis kirjoita, sanon tämän muillekin miehillä luottakaa sisäisiin tunteisiin.

        Luottakaa siihen mitä näette kun sivusilmällä katsotte, niin muuttaa nainen katseensa kun suoraan silmiin katsot, vaan kun katseen käännät ja äkisti sen korjaat ei osaa enään sekunnissa katsetta tuimasta kääntää!

        Niin pettää ulkokullaisuus monet, vaan sydän ääni sisin paljastaa valheen viekkaimmankin!

        Vaan en silti Lumikkia tuomitse ainoastaan nuhtelen! Jatkossa pysy kaidalla tiellä tytär Sion ettei viekas vihollinen sua petä ja eksytä!

        Menikö nyt ihan metsään? En mä tiedä, puhuin kuin kirkastui, en tietenkään voi olla täysin varma mutta harvoin olen väärässä. Kun on kyse syvimmistä tunteista. Vain Lumikki voi itse kertoa totuuden, vain hän sen tietää, en kuitenkaan häntä tänne kutsu, vaan jos hän kuulee, nii tunnustele sydäntäsi, asuuko siellä huoruus vai Jumalan ilmoitus?

        Kuinka opettaa äiti tyttäriään puolisoa etsimään, sydämiäkö rikkomaan vaiko Jumalaa palvelemaan?

        Ei minua ole niin helppo enään eksyttää niin olen 10 vuotta sydämeni sirpaleita tuulesta kerännyt ja maan raosta ja vuorten koloista etsinyt ja liimannut jälleen kokoon!

        Älä siis äiti tyttäriäs opeta huoruuteen ja vanhurskaita sieluja viettelemään ja sydämiä särkemään! Jos ei se johda avioon mikä sydämiä liittää, niin se särkee sydämen ja ei se Pyhää ollut vaan huoruutta vaikka huoruuden tekoa ei olisi ollut!

        Kuinka siis kasvatat tyttäresi, viettelemään vai Jumalaa palvelemaan?

        Kun ei ole tyttärille käskyä annettu rakastaa vaan olla alamainen niin särkeekö tämä viekas oman sydämensä? Vai hän jolle käsky annettu on, rakasta vaimoasi, eikö hän sydämensä ennemmin riko kuuliaisuudessa Jumalalle? Kuinka siis opetat tyttäres huoruuteen vai Pyhään tiehen, jossa nainen on yhden miehen ja mies yhden naisen?

        Kevyeinkö perustein siis tyttäres matkaan saatat? Jumalanko ilmoituksesta vai järjen aivoituksesta?
        Särkemään vai rakentamaan! Sitä mitä Jumala ei vahvista sen perkele särkee! Kuka siis kerää sen särjetyn jälleen kasaan jonka perkele särki? Niin ei kukaan vaan itse yksinään, mieti siis äiti ja tytär Sion jos sinä taidat rakentaa taikka särkeä että sen teet hyvällä omallatunnolla, en minä ole ahkera parannuksen tekijä, et ehkä anteeksi saa sitä koskaan, jos särjettyä et saakaan korjattua eikä hän anteeksi todista.

        Vaan en kuitenkaan ole särjetty, ei voi särjettyä enään särkeä, nyt on jo liimaa sydämessä niin paljon, ettei sydän enää osaa rakastaa kuin ennen ei myöskään särkyä samalla tavalla, mutta on vielä niitäkin, joita ei vielä ole särjetty, ettei heitä myös särjettäisi, mitäs opetat siis tyttärilles särkemään vai rakentamaan?

    • Anonyymi

      Sen minä sanon ettei maailman huora voinut sydäntäni särkeä kuin vuodeksi mutta Sionin tytär särki sen 10 vuodeksi. Tosin en kumpaakaan fyysisesti koskettanut. Mutta ei tainnut Sionin tytär paljoa parempi olla kuin maailman huora. Maailman huora ei osannut särkeä kuin 1vuodeksi, mutta Jumalan lapsi oli viekkaampi ja osasi sen särkeä vielä enemmän ja vielä 10 vuoden jälkeen osasi kauniisti hymyillä uuden miehen kanssa, ikään kuin kirsikan kakun päälle vielä että tuska olisi mahdollisimman suuri! Vaan kuuletko tytär Sion (ei lumikki)ei ole sydämeni niin kuin luulet, silloin kuin rukoilin kostoa Herra otti sinulta kaiken pois, ja kun rukoilin anteeksi antoa, silloin antoi Herra sinulle siunauksen joten älä ole liian ylimielinen voin vielä rukoilla kaiken pois uudestaan miehes vaikka menehtyy onnettomuudessa vielä. Silloin lakkaa hymysi ja ilosi muuttuu murheeksi. Mitäs haluat minun rukoilevan? Hymyä vai surua?

      Viimeksi rukoilin surua, en muista jos sen jo korjasin eli peruinko rukoukseni, ei se ole oikein että edes katsot minua päin. Kaikella kunnioituksella.

      Lumikki jos et oikeesti ollu Jumalan lähettämä niin heivaa itsesi huiddise kuusee. Seuraava kuka rikkoo mun sydämen niin rukoilen siltä mielenterveyden pois. Ja usko tai älä mutta Jumala kuulee sen rukouksen. Koska uskon siihen mitä rukoilen enkä epäile. En oikeesti rukoile pahaa, mutta sanon vaa että miettikää vähät kaunokaiset mitä teette kun ei mies niin tunteeton ole vaikka siltä näyttää, mies ei rakasta sanoilla vaan sydämellä! Sen jos ymmärtäisit viekas viettelijä, ei suinkaan Herra kosta sinulle kuin tuo sydän rukoilee viekkautesi päälle vielä siunausta sinulle!

    • Anonyymi

      Lumikki mun on pakko unohtaa sut koska herätät mussa huoruuden ajatuksia! Siksi en mieti sinua enään. Sinussa ei ole siveyden henkeä ja se tarttuu. Siksi mun on oman kristillisyyden takia vähän niinku pakko droppaa sut. Mutta en mä silti susta pahaa ajattele. Mutta en vaa mieti enkä noteeraa sua. Jos mietit miksi niin siksi. Mun on pakko pitää sua (ruma sana) koska muuten musta tulee itsestä sellainen. En siis tarkoita että oikeasti olisit sellainen. Mutta herätät sellaiset ajatukset.

      Niin kauan kun joku nainen herättää mussa lihan himoja ihan sama kuka mun on pakko pitää sitä vähän niinku huorana koska muuten lankean itse. Ni. Pitäiskö vähän niinku tartuttaa siveyden henkeä, ainaki jos haluaa mun kanssa avioon, koska sellaisen kanssa en mene joka viettelee lihan haluihin,koska mitä teen ennen avioliittoa sitten? Elän huoruudessa eli himoissa? Niinkö? Ei vaan sanon että mene pois huorahimon kylväjä minua kiusaamasta! Jos et osaa olla herättämättä lihan himoja niin älä tule mun mieleen kiitos, koska kyl mä sua mietin ihan mielelläni muuten mutta jos herätät lihan halut sitte oot (huora)himojen kylväjä koska avion ulkopuolella lihan halut on huoruutta. Joten päätän puheeni siihen että tee parannus Lumikki tuosta hengestä joka tarttuu sinusta ja viettelee pois siveydestä huoruuteen. Aamen!

      Ja toiseksi vaikka olet kristitty syntisenä niin silti ei se ole oikein palvella lihaa. Kun näin sen sun naamasta että oot vetänyt käteesi. Kun sen näkee naamasta yhdellä tavalla. Niin lopeta senkin tekeminen Lumikki. Vaikka en mä tiedä voiko se kasvaa sitten umpeen jos sitä ei käytä sellaista olen joskus kuullut netistä kristityiltä naisilta että kasvo joku kierukka umpeen ku ei harrastanut uskon takia nuorena itsesaastutusta niin ei pystyny enään aviossa harrastamaan ollenkaan. Mutta se ei kuitenkaan ole miehen ongelma vaan naisen. Mä voin kyllä moottorisahalla avata sen jos se on pahasti jumissa. Ei se oo ongelma mutta jos nyt huoraat itsesi kanssa niin tartutat muihinkin sitä henkeä tahtomattasi Hengen yhteyden kautta tai jotain tommosta kokemuspohjalta puhun.

      • Anonyymi

        Kerranku tää lumikki tulee vielä mun mieleen huoraamaan mukamas avioliitossa, niin saa lumikki tyytyä Aabrahamiin ihan suosiolla. Prööt. Sanon sua huoraksi jos herätät yhdenkin lihan halun vielä, ja sen jälkeen sylkäisen päällesi mielessä.

        Ihan vaa sen takia että yrität sillä saada mut luopumaan kristillisyydestä koska tiedät hyvin etten kehtaa tulla seuroihin jos olen huorannut mielessä tai muuten lihassa HUorAAaaa!

        Otan jonkun läskin muijan vielä. Ärsyttää tommoset huorahimon kylväjät hengessä.

        Jos joku miettii vielä miksi mä en oo saanu naista ikinä...jne...

      • Anonyymi

        Siis joku jäsen umpeutui, ilmeisesti kierukka* ei tarkoita ihmisen luonnollista jäsentä. Jonkin näköinen tulppa sinne kuitenkin kasvaa jos nainen ei itsesaastuta niin olen lukenut. Joten vähän mielenkiintoista sitten onko se Jumalan tahto että pelkästään mies saa siitä jotain. Kun jos naiselle tulee tulppa sinne tai jotain semmosta jos se ei itsesaastuta ennen avioon. Näin olen kuullut. Niin on se vähintääkin mielenkiintoista.

    • Anonyymi

      Anteeks lumikki ku syytän sua perkeleestä. Se oli taas tuo vanha kihomato. Mutta se tuli sun naamalla.

      Epäilin siksi sinua.

      Olisihan minun pitänyt muistaa kuinka rietas käyttäytyy.

      Jatkossa syytänkin vain perkelettä enkä ihmisiä.

      En usko lumikki että jaksat antaa anteeksi enään. Mutta sanoin vaan siksi että tiedät etten oikeasti ajattele noin.

      Siis sen takia ettet itseäsi syytä.

      Vaitoa taas syytetään koska se on meemi puoliksi totta. Eli puoli vitsillä puoli totuus.

      Ainaku mietin sua lumikki silitän sua tai laitan posken sun poskea vasten silleen että tunnet sen lämmön.

      En siis oikeasti tuomitse tai hauku, ku kerroin vaan jotain asioita mitä on tapahtunut, ei varsinaisesti ollut niinku ajatuksiani. Tositarinoita enemmänkin. Että ymmärtäisit käytäytymistäni . Ja kun ymmärrät niin tiedät sitten miten toimit jatkossa eli . Mitä ikinä teetkään.

      • Anonyymi

        Musta on vähän outoo että syytän aina vuoron perään eri ihmisiä välillä itseänikin kun oikea syyllinen on sielunvihollinen perkele. Niin miksi en ole vaan sitä syyttänyt aina?

        Oikeasti lupasin etten ikinä hauku lumikkia tai ylipäätänsä mahdollista vaimoani jos sellainen olisi niin yhdelläkään sanalla koskaan. Onneksi mun ei tarvi tunnustaa näitä kirjoituksia niin hän ei voi sanoa että haukuin koska, nää on voinu kirjoittaa kuka tahansa.

        Haukuin sitä henkeä huoraksi en itse henkilöä siinä on selvä ero.

        Ja se henki oli perkele vaikka ei se lumikista tullut vaikka hänen kasvoilla oliki mun mielessä mutta se oli vaa vihollinen ei se ollu lumikki. Lumikki on enkeli.

        Ethän se ollu sinä lumikki?

        Olihan sen vaan perkele? Koska ilman uskoa Jeesukseen olisin haavoittunut aika pahasti. Ni ei oo kivaa tommonen.

        Jos mulla olis jousipyssy ampuisin sillä rietasta päähän.

        Mutta jos olisi sydän pyssy kuin sillä sydän enkelillä ampuisin sillä lumikkiä sydämeen!

        Jos olis kivisydämen tilalla pehmeä sydän, kirjoittaisin kyllä sulle rakkausrunon!

        Mutta koska olen vain mies ja tunteeton,en osaa muuta kirjoittaa kuin turhia sanoja ja kylmiä lauseita!

        Mutta kivestä voi tehdä sulan, jos sen tuli uunissa sulattaa! Koetuksen helteessä! Ei kivikään enään satuta eikä kallio kanna kovuutta, kun sitä tarpeeksi särkee ja jälkeen jäävät pienet kivet vielä palavassa tulessa polttaa jää jälkeen vain sulaa laavaa. Ei siis mitä on minecraftissa :)!

        Tai just sitä. Miksi ei?

        ...jää jälkeen vaan cocista ja tuoremehua by incel

    • Anonyymi

      Mitä luulette haluaakohan lumikki enää olla mun vaimo näitten viestien jälkeen? Mä kyl vähän mietin et olis kiva jos se olis mun vaimo. Mutta sen sanon,

      Että viimeisten viestien jälkeen tuli niin häiriintynyt olo nous kaikki selkävillat pystyy että hyi että tommosta tuntenut viimeksi 2vuotta sitten. Yök. Siis joku Henki tulee tähän lähelle en uskalla kirjoittaa enää.

    • Anonyymi

      Kirjoitan sitä suuremmalla syyllä ja siitä puheen ollen siis hengistä niin älä lumikki syytä itseäsi ikinä mistään, jos vaikka tunnet viallinen olevasi jossain, syytä sielunvihollista perkelettä kaikista vioista ihan kaikesta!

      Ku oikeesti sä saat olla ihan vapaa kaikista syytöksistä. Perkele on se viettelijä joka kiusaa sitä pitää syyttää kaikesta.

      Jeesus on meidän puolella ku me uskotaan sen päälle! Ja sitte ei rietas voi mitään tehdä, kyllä se pelotella voi siinä kaikki. Jos se ruumiinkiin tappaa niin ei se voi kuitenkaan sielua helvettiin syöstä vaan Jumala ainoastaan.

      Mutta ku me oikeesti uskotaan Jumalan Poikaan ja halutaan vielä ottaa sen uskon kanssa vastaan syntien anteeksi antamus hänen verensä kautta niin ei vihollisella ole mitään valtaa meidän sieluihin.

      Niin siinähän se syyttää rietas vaikka se ite viettelee, ja Jumala ei syytä, Jumala antoi Poikansa että me saadaan synnit anteeksi mihin perkele meitä viettelee.

      Se on sellanen viettelijä tuo perkele, kannattaa muistaa että se oli jo Jeesusta ristiinnaulitsemassa se on ollu siitä asti se sama perkele joka kiusasi jo Jeesusta. Niin ei se ole ihme jos johonkin vikaan joutuu, mutta ei se ole sun syy Lumikki älä syytä itseäsi rakas(ei lähentely mielessä vaan neutraalisti, voi sanoa rakas tuntemattomallekin jos välittää siitä:) kun se on perkeleen syy kaikki synnit mihin ikinä joudutaan. Siksi vaan pitää mennä Jeesuksen Helmaan pakoon tuota perkelettä ja maailmaa.

      Niin sanoin yhdelle lapsellekin kerran 10vuotta sitte ku se itki rukoushuoneen pihalla yksin kun sen häiriintyneet vanhemmat oli sen tyyliin 2vuotiaan tytön jättänyt yksin siihen, kumarruin ja sanoin älä pelkää ku täällä rukoushuoneella on niin paljon enkeleitä ettei sun tarvi täällä pelätä yhtään mitään, se oli niin kiva ku se lopetti itkemisen katto silmät pyöreenä sit sen häiriö vanhempi tuli hakee sen.

      Ei oikeesti oo mitään hätää lumikki!

      Mun jutut on vaa välillä vähän deep state shittiä ku oon salaliittoteorioita kuunnellut niin epäilen kaikkia ja kaikkea perusluonteeltani niin siksi vähän sekoilen mitä sattuu, välillä,

      Mutta oikeesti kaikki on hyvin. Hyvää yötä .

      Huomenna varmaan jatkan sekoilua. Muttaku mul ei oo muuta elämää.

      • Anonyymi

        Tai onhan mulla työ ja raamattu. Mutta ne on vähän tylsiä 24/7 pakko avautuu jonnekki. Vaitoki provosoituu aina näistä ni, arvaa vaa tuntuuko hyvältä ku . Tunne ton vaiton yli 10vuoden takaa täältä palstalta mutta se ei tiedä kuka mä oon. Siksi tykkään vähän kiusaa sitä hyvällä mielellä jos se saisi vielä parannuksen armon ja palaisi takaisin lintu emon siipien suojaan vai kanaemon kana vain on sellainen että se juoksee ilman päätäkin, eli siksi se on hauska vertauskuva kun ihan ku kristillisyys olisi päätöntä vai onko? Toisaalta on, kyllähän kristillisyys ilman järjen aiboituksiakin toimii niinku jaloilla vähän ku se päätön kana, jalat valmiina saarnaamaan rauhan evankeliumia niin se on kirjoitettu se varmaan on se tärkein asia eikä järki pää.

        Voiku lumikki saisin halata sua. Onneksi et tiedä kuka olen eikä kukaan kenelle puhun niin et voi tunnistaa vaikka olihan tuo prisma ja kassa sekä lahti aika selviä tunnisteita. Mutta ne saattoi myös olla äitisi sepustuksia tai vilkasta mielikuvitusta.

        "Voiku lumikki saisin halata sua."

        Siis siinä mielessä että välitän susta,

        Edelleen olet vapaa jos Aabraham tuntuu paremmalta niin en sido sinua.

        Mutta jos Aabraham paljastuu Julmaksi, eli ulkokullatuksi muista silloin, ettei sua kaikki vihannu, älä syytä itseäsi!

    • Anonyymi

      Mutta Aabraham puhuu maallisista ja publikaani taivaallisista. Mutta se johtuu vain siitä koska publikaani etsii taivaallisia, ei Pyhän tarvi etsiä hän on jo Pyhä.

      Oksetus tulee eri hengestä. Ei niinku ulkonäöstä.

      Siksi vähän oksettaa, kun en omista samaa henkeä, en tiedä kumpi on väärässä hengessä, varmaan minä, mutta ei mua ennen oksettanut, se on jälkeenpäin tullut kun ei olla nähty. Se kertoo jostain, mutta en tiedä mistä. Löysitkö jo toisen, vai lankesinko vain eri Henkeen, eli ei pimeys valkeutta rakasta eikä valkeus pimeyttä, toinen oksentaa toistansa ja päinvastoin.

      Aikaisemmin olin varma että olisit ollu vaimoni, en kenenkään muun kanssa koskaan ole ajatellutkaan avioon meneväni siis oikeasti ei vain mielessä! Siksi on outoa, mistä tuo sisäinen tunne nyt tuli vaikka ei niin vahva ole, mutta sama tunne oli silloin kun sydän 10vuodeksi särjettiin, en Siksi uskalla jättää kuulematta, tahdotkos nyt Lumikki särkeä? En sydäntäni anna tuntemattomaan enään, en uskalla sydäntä antaa jos en tiedä kuinka sitä kohtelet, jos sinäkin sen tahdot vain puristaa halki murskaksi, siksi on puheeni enemmän vihaa kuin rakkautta, ei voi rakkautta olla ennen kuin sydän annetaan, mutta ei uskalla kerran särjetty enään tuntemattomalle antaa, kun ei tiedä kuinka kohtelet rikotko vai hoidatko? Niin se on puolin ja toisin. Otit sitten vaikka Aabrahamin jos tahdot, mutta ei hänkään sydäntä anna eli rakasta sinua, jos et osaa sitä sydäntä käsitellä, koska ei mies puheella rakasta vaan sydämellä, tahdotko siis särkeä vai pitää huolta? Niin pitää myös lämmin sydän sinusta huolta, jos et sitä riko ja hajoita!

      • Anonyymi

        Ei tule ruoho vihreämmäksi aidan toisella puolella ei sionin tyttärellä jota lämmin sydän kuulemma haukkui, ei ole sydän lämpimämpi yhtään sionin tyttärelle sielläkään missä ruoho toisella puolella aitaa kasvaa, jos ei tytär Sion osaa sydäntä olla rikkomatta, ei osaa rikkinäinen sydän rakastaa, sen jos ymmärtäisit tytär Sion niin löytäisit kyllä parempaa ruohoa missä kohtaa niittyä seisoitkaan, mutta jos ruohon päälle sylkäiset ja sen tallaa ei taida tuo ruoho enään kukoistaa, kuinkas hoidat siis, niin kasvaa ruoho pellossa, jos hyvin hoidat saat niittää siunauksen ja kävellä viheriäisellä niityllä!

        Mutta jos rikot sen ruohon ja poljet peltoa jaloillasi, ei kasva enään ruoho pellossa, ei kaunista vihreys enään niittyä, tulee kuolo tulee karu maa et enään tiedäkään missä seisoisit ei kukaan sua kaunista enään!

        Älä siis tytär Sion riko tuota sydäntä joka sulle uskotaan, kyllä se tahtoo sua rakastaa, jos et vain riko sitä ja puserra rikki murskaksi!

    • Anonyymi

      Hyvää yötä lumikki älä tuu huoraa mun mieleen mennää avioon joskus niin huorataa sitte.

      • Anonyymi

        Ku Lumikki mä en edes välttämättä tiedä mitä tarkoittaa huora silleen ihan tarkkaan, kun ei varmaan ihan huora ole kuitenkaan joka on pelkästään mielessä huorannut, ku se varmaa tarkoittaa fyysistä ku mä puhun henkisestä huoruudesta!

        Ajatus tason huoraamisesta vähän niinku.

        Siitä oli tuolla ylempänäkin puhe ku haukuin sua vahingossa.

        Jotenki outoo jos tunnistat. Ku , no eipä me nähdä ku en käy seuroissa niin ihan sama.

        Hyvää yötä rakas. Voin siksi puhuu näin. Ku tiedän ettei nähdä:).

        Treenaan lumikkia sitte ku se saa oikean miehensä niin se on jo tottunu yleiseen häröilyyn!

        Miksi täällä. Koska tää on potentiaalisesti ainut paikka missä on edes pieni teoreettinen mahdollisuus että lumikki eksyisi tänne. Koska tuolla suhde palstoille se ei ainakaan eksy mutta tänne saattaisi ihan vahingossa vaikka 1% todennäköisyydellä. Onneksi en kertonut että se prisma ei ollu lahdessa vaan että lahdessa nähtiin toisen kerran niin ei osaa tunnistaa kuka olen oikeasti. Ku esim jos lahden prisma ja lahden seurakunta niin sellaista ei ole tapahtunut niin ei voi tajuta mitenkään.

        Mä on treenaja mun kautta on ennenkin treenattu naisia toisille miehille ku mä osaan jutella kaikki parhaat jutut ni sitku se saa sen oikean miehen niin suunta on vain ylöspäin ei voi niinku alaspäin ainakaa mennä eli huonompaan suuntaan.

        Mä vaan toivon että Lumikki haluaisi sen kaikista huonoimman miehen eli mut koska vaikka ei sillä kyllä mitään merkitystä loppujen lopuksi ole. Kaikki kristityt naiset on hyviä. Jos Lumikki päättää kadota ehkä alan vähän miettimään toista. En mä oikein tiedä ku ei oikein kiinnosta nuo muut ne on niin tanttoja ku lumikilla on kiva luonne. Se on sellanen keijun tapainen. Ja sit sillä on Lumikin pää ja se kävelee ku enkeli. Sit sillä on sydämen tilalla aurinko se paistaa sen ruumiin läpi et jos se on pimeessä niin näkyy vaa sellanen valopallo En oo kenenkään nähny hohtavan niin paljon.

        Se oli outo juttu se hohto. Toisella kertaa en lahden seuroissa nähny sitä enää mutta siellä kaupassa se booMMMM oikeen sädehti melkeen teki mieli käydä kysyy et hei et sä vaa oo toi helinä keiju?

        Toinen on ihan valopallo mä olin vaa mikä lamppu toi on ooksä sa sormen työntäny pistorasiaan..

        Harmi etten kysyny, joku toinen mies varmaan jo vietteli Lumikin. Varmaan se prinssi. Minähän olen vain se metsästäjä. Tai sit mä oon sleepy tai jörö.

        Mä oon prinssi(valehtelen ei lumikki sitä tiedä), vaito on viisas, ja paha kuningatar on varmaa sitte rietas.

        Jonkun pitäisi kertoa missä lumikki on tällä hetkellä niin prinssi tulee hakemaan sitten.

        Mutta sitä ennen prinssi ottaa pienet unet.
        Feikkiprinssi:) ei varmaan nää.

        Mutta olenhan mä Jeesuksen opetuslapsi eli kuninkaan Pojan opetuslapsi eli lähes prinssi itsekin kuninkaallista sukua kuitenkin.

        Joten eiköhän lähetä Lumikki hakemaan pitäisi vaan tietää mistä. Ja koska. Jos sillä on uusi kiinnostus niin pitää ensiksi käydä siitä ottaa ilmat pois:) ja sitte vasta ku lumikki on sinkku sit voi vasta ottaa lumikin matkaan. Joo näin tehdään.

        Lumikki kerros nyt kuka sun poikaystävä on niin mä käyn hakkaamassa sen?

        vaikka ei nyt hakattais, mutta porukalla koulutettais
        tulen mukaan

        Vois ihan oikeesti käydä läpällä ku en käy edes seuroissa kuitenkaan koskaan, niin jos saan selville että lumikilla on poikaystävä käyn tota öö pesismailalla päähän lyömässä sitä ihan huvikseen vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vaikka ei nyt hakattais, mutta porukalla koulutettais
        tulen mukaan

        Kiitti. Mä en tiedä ku en oo kesän jälkeen nähny sitä. Mutta jos selviää joskus niin sitten iha huumorilla pojoiingg kuulapyssyllä pyllyyn sen jälkeen tervaus ja kanamunaa päähän pää veden alle 2minuuttia jos menee mun lumikkiin koskemaan niin turpaa tulee ihan varmasti sen vannon Jumalan ja ihmisten edessä aamen!

    • Anonyymi

      Aabrahamin hintero jos menee lumikkia viettelemään niin sitten tulee uljas feikkiprinssi ja vetää pään auki :)

      • Anonyymi

        Siis ihan oikeesti han mä teen silleen että sidon sen auton peräkoukkuun ja vedän moottoritietä pitkin samalla tavalla ku Tex Willerissä ne veti sitä inkkaria hevosen perässä!

        Ihan oikein sille. Aabrahamille ei kuulu lumikki vaan Saara ja prinssille lumikki ei sillä ole merkitystä onko feikkiprinssi tai oikea prinssi prinssi ku prinssi pitäkööt muut turpansa kiinni muille kuulu :)

    • Anonyymi

      Nyt meni vähän taas joo, pitäis nukkuu välillä.

    • Anonyymi

      Joten perun nuo puheeni missä tuputin sua Lumikki tolle Aabrahamin kyrvälle ku en mä tajunnu että tai muistanu että sä ootki Lumikki etkä Saara, niin kuuluu sulle siis uljas prinssi eikä homeinen Aabraham! Aabraham on kemali ählämi pitsanpyörittäjä muutenkin, vaan en tiedä onko kieleni prinssin kieltä, ehkä en ole prinssin veroinen, niin sanoin olen vain syntinen publikaani huonoin mies kaikista mutta turpaan vedän ketä tahansa ei se mua pelota, mutta en mä sillä ylpeile, et ole sä Lumikki niin kovakourainen vaan hento ja ruusuinen, niin varmaan haluat että sua pidetään samettihansikkain kuin herkkää ja särkyvää, posliini astiaa! Voin kyllä muuttaa itseäni, sydämeni jos sulle annat voit itse tehdä siitä sellaisen kuin haluat, jalon tai rohkean, sankarin tai herrasmiehen, tai pahamaineisen rikollisen mitä ikinä haluatkaan.

      Joo ihan ku mä oikeesti oon tollane. Vai? Hmm. Haluanko olla? Haluaisin vaan antaa mun sydämen jollekin mutta kukaan ei halua ottaa sitä vastaan. Sitte teen sitä itse sellaisen kun teen pienellä järjelläni.

      • Anonyymi

        Jos et lumikki ota sydäntä arvaa kenelle sen annan sitten?

        Raamatulle ja Jeesukselle! Menee hukkaan lämpöinen sydän! Vai meneekö? Sitä ei kukaan tiedä, vain Jumala taivaassa!

        Mutta ei taida tuo Jumala taivaassa näin rumaa sydäntä arvostaa, polkee minuakin kuin sikaa ei suo edes paikkaa seurakunnassa, niin tahdonko siis sydäntäni antaa vain hänelle joka ei sitä korjaa? Vaan korjaa kyllä Jumala omantunnon vaan korjaako sydämen haavat? Korjaako tuo Jumala ihmeinen tuon sydämen tarpeen auttaa eli palvella? Ei taida sitä korjata pois vaan lisätä enemmän! Enkö saa siis Lumikki sua palvella sua hoitaa ja maksaa sun elämästäs? Etten tuhlaa turhaa omaisuutta halpaan tavaraan vaan sydämen haluun palvella lähimmäistä! Sellainen on sydän mutta ei se kenellekkään kelpaa, ei kelpaa epäitsekäs sydän, ei kelpaa edes kylmä raha, ei kelpaa sydämen lämpö, vaan kyllä taitaa itsekkyys kelvata ja riitaisa parisuhde kiinnostaa mutta ei antava vaan ottava sydän! Outo on naisten sydän, en sitä kiellä, ihmettelen vain, kuinka nainen kaipaa ottavaa sydäntä, ja ei antavasta välitä, outojako olette, en tiedä, mutta riidasta selvästi nautitte!

        Niin nautin kyllä itsekin jos sillä on hyvä syy, esim lähimmäisen puolustus pyhittää keinot jne.. Mutta se on eri asia jos toinen tulee räkii päin naamaa niin tottakai mä vedän sitä turpaan. Noni paljastuin. Hetken aikaa pystyn esittää lopulta paljastun. Ku en osaa enkö jaksa
        .

    • Anonyymi

      Voi ihmisparkaa. 😢

      • Anonyymi

        ? Minkä tähden? Siksikö ettei ole naista?

        Tämä lumikki jos lukee nämä niin hän tunnistaa itsensä siksi pelleilen. Ei ole tarkoitus nolata itseäni. Kun laittaa överiksi niin se menee huumorin piikkiin.

      • Anonyymi

        Vai siksikö ettei ole kuollutta pääkallo uskoa?

        Tiedätkös minulla oli se aika kun luovuin kristillisyydestä n 10 vuotta täysin poljin vastaan niin paljon kun osasin vaan ei usko Jeesukseen sydämestä koskaan lähtenyt! Syytä en tiedä mutta sen takia en epäile omaa uskoani! Vaikka muuten epäilen kyllä.

        Mutta koska tiedän etten siihen itse voi vaikuttaa niin ihan sama mitä joku vaito märehtii suomi24 ssa kun fakta on se että vaito jos sun äitisi eläisi niin 100% varmuudella hän häpeäisi sinua eriseurasta. Jos siis olet se vaito esikoiset eriseura rystä

        Ja vaikutti sen 10 vuoden aikana niin paljon etten uskaltanut edes lähteä julkisynteihin vaikka mieli teki. Huoraa teki mieli käydä polkemassa sen myönnän mutta en uskaltanu. Vaikka seuroissa en käyny silti usko mikä sydämeen jäi ei antanu periksi yhtään, se oli aina helvetin tuomio edessä jos menet tuonne julki syntielämään varma helvetti niin saarnasi sydän Vaikka vajaa 10vuoteen missään seuroissa edes käynyt joten vaitoo kerros nyy kuinka tällästä uskoo voi olla mun sydämessä mikä ei lähde pois Vaikka siitä yrittää päästä pois?

        Ja miksi nyyhkit, senkö takia etten käynyt polkemassa sitä huoraa niin kuin sinä?

        Silloinhan olisin voinut vasta oikein sanoa totisesti on Jeesus tullut syntisten takia, nythän minä olen vain puoli syntinen kun en ole rietastellut toisten kanssa niin kuin seuroissa kävijät joille Jumala on paikan antanut huoneestaan!

        Minä kun olen hieman fariseus kun en nuollut huoran persettä silloin, siksi varmaan Jumala ei minulle sijaa seurakunnassa annakaan pitäisi vaiton kanssa huorata varmaan niin saisi paikan seurakunnasta!

        Mutta kysyn riittääkö jos huoraan lumikin kanssa ku sen voisin tehdä. Ehkä. Mietin hetken. En vois. Kyl se Lumikki niin on et sinä mene Jumalan edelle anteeks kauheesti mutta miten voisin olla Jumalaa vastaan ku se voi se on mun isä tai faijja toisin sanoen.

        Niin ilmeisesti fariseus etsii voimaa itsestä. Ei ole kyse synnin määrästä vaan voiman lähteestä, hieman provosoin tahalleen!

        Muuten olin kyllä asian ytimessä, jokainen joka ei voimaa syö ja juo voimanlähteestä on enemmän tai vähemmän fariseus. Ja fariseukset eivät tule Jumalanlasten kokouksiin.

        Kuinka he voisivat kun ei heillä ole voimaa?

        Ja kuinka he saavat voiman ilman voiman lähdettä?

        Ja kuinka he juovat ilman millä ammentaa?

        Ja kuinka he ammentavat kuin ei ole mistä ammentaa kun lähde on tyhjä?

        Tuomas, tule opetuslapsien tykö niin löydät lähteen Tuomas on niin separi ettei se edes tajua sitä. Kyl mä sen tajuan en oo fariseus silleen mutta ku mun pitäis vähän tuota olla parempi ku ei uskon takia kun syntisenä saa uskoa Jeesukseen vaan sen takia ku ne synnit näkee naamasta mitä on tehny ja mua hävettää se että joku näkee mun naamasta vaikka että ahaa jaha sitä on viime viikolla itsesaastutettu jaha jaha vai niin jne! Ei siis ole kyse mistään uskon asioista kyllä uskon joka hetki, toi oli vaa esimerkki toi itsesaastutus mutta ihmisen syntisyyden näkee naamasta niin siksi se on vähän noloon mennä publikaanina seuroihin. Ku sen näkee naamasta ainaki mä näen.

        Näin lumikin synnit myös lumikki on sellanen runkkari ettei paremmasta väliä, mutta kristitty se on silti. Ja jos nyt sanot Lumikki ette itsesaastuttanu sillon ku nähtiin prismassa niin sitten myönnän että olen väärässä tässä asiassa että kasvoista näkee synnit.

        Samoin lahdessa kun tuojotit sulla oli runkkarin naama sano olenko väärässä en mä sua tuomitse siitä, 50-80%sitä tekee mutta sano näinkö oikein?

        Siksi mua häveettääki koska nään muista niiden syntejä kasvoista niin mietin että näkeekö nekin mun kasvoista mun synnit. Se on se probleema keissöni vähän niinku häpeä yhdellä sanalla. Ei puhtaan tarvitse hävetä mutta niin se on kaksipiippuinen juttu, kun pitäisi vähän niinku joka sunnuntai puhdistautua sitten ellei sitten saa voimaa perkelettä vastaan. Kun uudet synnit tekee likaiseksi taas. Niin käy siinä pesulassa harva se päivä tulee kallis matka. Siinä on piilo viesti tuo sana kallis! Siis lasken kulutusta.

        Se on kallis siinä mielessä että se maksaa paljon. Mutta mitä se maksaa en tiedä kerronko.

        On yksi asia mikä ihmisellä on suuri, ja se on hyvin suuri! Ja se on kallis jokaiselle ihmiselle!

        Se maksaa paljon!

        Jokainen ihminen tekee sen eteen työtä ja paljon! Ja siitä tulee siksi kallis!

        Ja kun tämä kallis tavara pitäisi jättää pois niin siitä tulee kallis matka siksi! Että kallis tavara pitää heittää pois!

        Jos sinulla on kultaa ja pitää se kulta pois heittää sen matkan takia niin siitä tulee kallis matka!

        Ja niin en tiedä haluanko sitä sanoa.

        Se on ihmiskunnia. Se on suuri ja se on kallis ihmiselle.

        Mutta kun se pitäisi uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen polkea maahan niin siitä tulee kallis matka, siksi minä lasken kulutusta!

        Hunteeraan hetkisen toisin sanoen. Jos saisin ton Lumikin niin se vois olla mulle avuksi tai jonkun muun kristityn jonka kanssa menisi avioon lähtökohtaisesti jo sillä mielellä että eletään näin ja näin sen uskon kanssa joka meillä on Jeesukseen niin se kunnia ei tarvis kun kerran polkea.

        Mutta sinkkuna se pitää polkea niin monta kertaa kun käyn parannusta tekemässä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen
        Niin se käy kunnian päälle ja se on hyvin kallis matka. Siksi pitää laskea kulutusta.

    • Anonyymi

      Mee lääkäriin!

      • Anonyymi

        Noku mä just sanoin että se käy kunnian päälle ku sinne pitää aina uudestaan mennä ku en osaa olla joutumatta vikaan. Niin sitten pitää lääkärissä käydä 1000 kertaa eli polkea 1000 kertaa kunnia maahan niin se on kivulias matka kunnialle. Niin mä oon vähän miettiny mitä pitäis tehdä.

      • Anonyymi

        Vai tarkoititko hammaslääkäriä?

        Puhuin siitä armonalttarista. Se käy vähän kunnialle mennä sinne lääkäriin.

    • Anonyymi

      Jos minä voin sen täyttää toisin sanoen. Pitäisikö nyt alkaa rakentamaan ja en voi sitä täyttää niin siinähän jää rakennus kesken eli puolitiehen.

      Se kuvaa sitä ku ne yritti omalla voimalla rakentaa sen tornin sinne taivaaseen sillon ku Jumala sekoitti kielet eli oma parannus ei taida täyttää sitä tornia.

      Ja kielet on nyt sekoitettu uskonto kuntia on tuhansia vaikka alunperin on yksi kieli, yksi usko, yksi Herra, yksi Kaste jne.. Mutta nyt on tuhansia ja tuhansia lahkoja kun on kielet sekoitettu kun ihmiset yrittää itse rakentaa tornia taivaaseen eikä tyydy siihen mitä Jumala antaa eli hänen armoonsa!

      Tyydy minun armooni sanoo Herra!

      Kerran armahdettu ei voi toista kertaa armahtaa hän on jo armoitettu!

      Niin Pyhä apostoli Paavali sanoo että se on mahdoton ajatus että joku saisi Pyhän Hengen toisen kerran!

      Jumala on sen kerran antanut eikä se paremmaksi tule vaikka ihminen kuinka yrittäisi omalla parannuksella sitä paremmaksi tehdä,

      Yksi usko, yksi toivo, yksi rakkaus, yksi Jeesus Kristus joka on Jumala Poika, yksi Herra, yksi Kaste, ei oo mitään muuta, "älä unohda sitä prophetiaa joka sinulle annettu on minun kätten päälle-panemisen kautta!" Niin on myös kirjoitettu ja sitten on myös ehtoollinen, mutta ei ne ole oman tornin rakentamista vaan uskolle vahvistukseksi ja siunaukseksi!

      • Anonyymi

        Että me uskossa vahvistuisimme siksi on ehtoollinen, kaste, ja kätten päälle-panemisen armolahja, ei omaksi torniksi vaan uskon vahvistukseksi,

        Siis usko joka on Jumalan Pojan nimen päälle.

    • Anonyymi

      Se ensimmäinen kään Sionin tytär ei tykännyt Jumalansanasta ja ehkä lumikki myös ei tykkää siksi annoin selvät tunnisteet, että ei tarvi häneen tutustua ja sitten huomata ettei hän pidäkään jumalansanasta, vaan voin sen koetella tutustumatta. Jo hän vielä näiden viestien jälkeen kiinnostunut on.

      Monella sionin tyttärellä kyllä on kaunis lampaan villa eli turkki en minä tahtoisi tätä sanoa mutta sisältä ovat raatelevaiset sudet.

      • Anonyymi

        Niin siksi heihin pitää tutustua näin, ettei tule syödyksi niin kuin kerran jo kävi vaikka silloinkin hän itse aloitti sen. Niin mennään sitten vaikeimman kautta. Jos ei hän näitä lue niin ihan sama oppiipahan. Ku jos ei voi sionin tyttärien kanssa keskustella pelkäämättä että tulee syödyksi niin sitten heidän kanssaan jutellaan kiertoteitä. Vähän ku pirajan kanssa juttelis pitää pysyä etäällä ettei näykkäse sormesta palaa.

        Mutta en tiedä miksi haluan pirajan kanssa avioon? Se on outoa. Ei piraja paremmaksi tule vaikka hän enkeliltä näyttäisikin!

        Se pitää vain muistuttaa itselle ja pitäis vaa pysyä loitolla pirajoista!

        Mietin vaan jos Sionin tyttäret on pirajoita niin mitähän nuo maailman huorat sitten on? En halua edes tietää. Ne on varmaa murhaajia niinku se butti.

    • Anonyymi

      Nyt ku meni yli nää jutut taas vähän harmittaa että laitoin tunnisteet. No onneksi ei ole voimaa käydä seuroissa niin en mä tätä Lumikkia nää enään koskaan. Ku jos käyn esim 1-2kertaa vuodessa seuroissa niin tod näköisyys jälleen näkemiseen on luokkaa bingovoitto. Joten ihan sama. Kun ei nähdä niin ei ole merkitystä vaikka maine meni. Se on helppoa muutenkin kaikille tiedoksi yleisesti ottaen että jos menee maine niin häviää vain kartalta niin sillä ei ole merkitystä kun ei ole enään ketää kenen edessä hävetä niin silleen pääsee ns karkuun sitä häpeää kun häviää vaa eikä näy eikä kuulu missään. Menee vaikka toisiin seuroihin esim buddhalaisuuteen tai jotain.

    • Anonyymi

      Juttu meni vähän mönkään nyt mutta kyllä Lumikin kanssa vielä perheen perustan jos ei hyvällä niin käsiraudoilla sidon sen itseeni. Ei pääse karkuun enään. Jos sen joku jo varasti, niin sen heitän ensin auton alle ja sitten sidon Lumikin käsiraudoilla itseeni ja perustan perheen hänen kanssaan ja me saadaan 4 tai 3 lasta ainaki oon siitä aika varma. Enne sitä ei tule loppu usko tai älä.

      • Anonyymi

        Ne pääsee taivaaseen kaikki lapset. En kasvata niitä kuin vaito puustaviin eli kirjaimeen, vaan kannan elävälle Jumalalle, ja hän kasvattaa itse. Ei vaitokaan sitä äkkää kun itse yrittää eikä taida mitään, kun ei Jumala anna kasvua!

        Koska siis tuun hakee sut Lumikki, kun en tiedä sun osoitetta nyt? Voi vierähtää tovi jos toinenkin, ole kärsivällinen tulen ennemmin tai myöhemmin!

        Takuuvaramasti enkä petä sun toiveita vaikka kieleni onkin kankea, mutta sydämeni on puhdasta sulaa kultaa ei se sua satuta eikä koveta, vaan tekee sut kauniimmaksi! Kultaiseksi ja arvokkaaksi!

        Kullattu sydän kultaa myös sut jos annat sen sulaa sun sydämeen!

        Mutta älä anna sen kovettuu koska sitte tulee kulta sydän kaunis kyllä mutta kova ku kivi, ei taida kaunistaa eloton, vaikka väri kaunis ja upea olis.

        Mieti nyt Lumikki miten sä hengität sitte ku sun veri ei kierrä enään kun sydän ei pumppaa! Kun tarvii sydän eloa että veren kiertää laitta, siksi pitää lämpimänä sydän pitää ettei kuolo ihmistä korjaa, kun sydän pysähtyy äkisti,

        Siksi on vaarallista sulaa kultaa sydämeen ottaa jos ei sitä lämpimänä pidä, se kovettaa sit sunki sydämen, mut jos sen sulana pidät kaunistaa se sut kuin kuninkaan palatsi, kullasta päällystetty!

        Miten sen lämpimänä pidät? Älä puhalla siihen kylmästi! Älä jäällä siihen koske, vaan vastaa tulella! Niin pysyy kulta sulana ja sua kaunistaa hautaan asti!

        Jos on liian tulinen on palovaara roihuaa liekkeihin kaikki mitä on kerron siitä tarinan

        Oli puu kasa tai liiteri missä oli paljon puita ja siellä paloi hiillos ja lämmitti sitä tilaa, mitä hitaammin se paloi sitä vähemmän se lämmitti mutta kauemmin, mitä suuremmalla liekillä se paloi niin sitä enemmän mutta vähemmän aikaa, en tiedä jos tämä mihinkään liittyy mutta tuli mieleen sanoa en osaa kertoa miksi, jos sen tiedät kerro sinä Lumikki?

        Voiko siis niin käydä että palaa kaikki tuli ja tulee rintaan kolo, ei siellä sydäntä enää ole, vaan paha olo, en usko siihen, mutta tarina on erikoinen, mulla on kyllä niin iso sydän, ettei sun tarvi Lumikki peljätä, että se loppuun kuluu, saat sitä aika kauan polttaa niin uskon ja ajattelen! Polta vaikka loppuun, otan rinnasta sen kuolleen pois, vien lähteelle ja virvoitan jälleen kulta astiassa kullalla sen päällystän saat jälleen polttaa kuin haluat!

        Voi olla ihan huoletta ja vapaa enkeli kaunis Lumikki sun nimes on!

        En tiedä miksi tästä polttamisesta tulee mieleen että vaiton ex vaimo poltti varmaan pilvee aviossa mutta sä Lumikki saat polttaa mun sydäntä ja juoda sitä kultaa mitä sieltä tulee suoraan sun sydämeen!

        Kulta lähde on loputon se vuotaa tuolta yhdestä paikasta , on se erikoinen sen nimi on suloinen, vaan en sitä kerro se olkoot salaisuus!

        Ehkä en tiedä itsekään, mutta oletan, et se on tuolla missä kointähti paistaa kirkkaana ja antaa valoansa ei tuomitse eikä syytä vaan anteeksi antaa unhoituksella!

        Siellä missä aamurusko paistaa ylösnousemuksen kedolla! Siellä virtaa lähde kultainen valaa kivet kullaksi tekee päärlyt kauniiksi, ei kehoita vihaan vaan anteeksi antamaan ja viallista kantamaan!

        Ehkä se kerroinkin jos sen ymmärrät mutta ei vain Siellä ole sydän, vaan siellä on uudistus, jos jostain syystä saat sen ensimmäisen poltettua loppuun, siinä on kyllä työtä, kuinka sen poltat jos se on isompi ku jättiläisen sydän. Kahden pään kokoinen ja pehmeä kuin teddy Karhu. Yökyök nyt menee kyllä liian pehmeäksi oksennan kohta vaan se johtuu siitä ettei kukaan sulana pidä, kovettuu kulta jos ei sitä lämmitä.

        Kova se on , on on mutta vaitolla on kovana pelkkä muna, minulla kuitenkin vain sydän, siinäkin on selvä ero. En tiedä kumpi meistä on pahempi.

        Mutta minä voin sanoa aina tarvittaessa mene pois Perkele jos lankean tai eksyn, en silleen tule vietellyksi kun torjun sen sitten kun älyän sen. Mutta esim vaito vaikka älyää ei siltikään torju, et tietää perkeleen tuos olevan Mutta ei torju ei sano mene pois tyköäni Jumala sinut tuomitkoot perkele!

        En ymmärrä häntä, mutta en tahdo kiusata jos Perkele seisoo tässä niin tuomitse sinä niin minä lyön häntä! Ei hän voi mitään koska Jeesus on mun kanssa!

        Tule vain perkele tänne niin lyön sinua, vanha ja haiseva säkki, et ansaitse kiitosta vaan nyrkistä pahainen paska säkki! Et osaa muuta kuin kiusata vaan en voi minä sinua tuomita rangaiskoot siis Jumala, vaan olet sinäkin entinen enkeli, en tiedä miksi Jumala sinut hylkäsi, vaan hänen voimastasi tiesit, ja et silti totellut häntä, petollinen ja paha, mene pois tyköäni ennen kuin vihastun ja kutsun Isäni ja hän rankaisee sinua! Ulkokullattu viettelijä pahanilkinen ja kurja! Et ansaitse seuraani, ei ruumiini sua kaipaa, mene pois jo perkele mua kiusaamasta ennen kuin vihassani suutun ja lyön sinua et taida kestää Isäni vihaa joka on sinut luonut ja et ole hänen edessään mitään!

        Älä lumikki pahennu mun jutuista ne on vähän outoja joka ei niitä ymmärrä, vaan ole hyvässä turvassa nää enkeleistä unia, siis itsestäsi ja nuku siunattua unta hyvää yötä!

        Ku Lumikki mä kerron vielä sen ku toi rietas on rääkänny ja kiduttanu mua koko mun elämän, siksi mä puhun siitä noin, ku se on säälimätön murhaaja, jos mulla olis silleen voima siihen niin mulla tekis mieli hakata se, mutta ku sillä on enkelin voimat ja mulla ihmisen niin en mä silleen voi uhota. Mutta jos se tulee kiusaa mua ni mä suutu ja karjasen sille kovaa että lähe menee sillon oon myös valmis käyttää nyrkkiä, se on kiduttanu mua koko mun elämän. Oikeesti mä ollu ihan raunio välillä,siks mä puhun siitä noin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kova se on , on on mutta vaitolla on kovana pelkkä muna, minulla kuitenkin vain sydän, siinäkin on selvä ero. En tiedä kumpi meistä on pahempi.

        Mutta minä voin sanoa aina tarvittaessa mene pois Perkele jos lankean tai eksyn, en silleen tule vietellyksi kun torjun sen sitten kun älyän sen. Mutta esim vaito vaikka älyää ei siltikään torju, et tietää perkeleen tuos olevan Mutta ei torju ei sano mene pois tyköäni Jumala sinut tuomitkoot perkele!

        En ymmärrä häntä, mutta en tahdo kiusata jos Perkele seisoo tässä niin tuomitse sinä niin minä lyön häntä! Ei hän voi mitään koska Jeesus on mun kanssa!

        Kova muna on ehdottomasti parempi kuin kova sydän, kovasydäminen on siis pahempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kova muna on ehdottomasti parempi kuin kova sydän, kovasydäminen on siis pahempi.

        Niin sanoo huora oletko lumikki? En usko. Kuitenkin on kova muna avion ulkopuolella perkeleestä ja ei Jumalan palvelusta.

        Alimmassa helvetissä kärventyy runkkarit jos eivät parannusta ajassa tee.

        Ei liha itsestään himoitse vaan perkele viettelee lihan himoihinsa!.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kova muna on ehdottomasti parempi kuin kova sydän, kovasydäminen on siis pahempi.

        Kovan sydämen voi lämmittää mutta kova muna kun raiskaa sut niin tule sitten sanomaan kumpi oli parempi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovan sydämen voi lämmittää mutta kova muna kun raiskaa sut niin tule sitten sanomaan kumpi oli parempi!

        Ei kova sydän ole muuta kuin puu josta uupuu liekki minä olen puu ole sinä liekki niin me lämmitämme toisiamme ja aviossa ei se kova munakaan enää syntiä ole. Joten viestisi oli ihan turha.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kova sydän ole muuta kuin puu josta uupuu liekki minä olen puu ole sinä liekki niin me lämmitämme toisiamme ja aviossa ei se kova munakaan enää syntiä ole. Joten viestisi oli ihan turha.

        Siis tuolle joka öyhötti paremmasta. Pelkkä muna ei osaa kuin raiskata ja hyväksikäyttää ei nuori nainen sitä ymmärrä mutta vanhana tajuaa ja itkee suruaan kun ei kukaan rakastanut vain hyväksikäytti. Silloin vastaan, niin, en tosin koskaan kieltänyt itseäni tyköäsi vain muna sinua enempi kiinnosti, et sydämestä tahtonut kuulla syytä siis itseäsi!

        Niin on monet vanhukset minulle tuolla kadulla itkenyt ja viinapullo toisessa kädessä oli seuroissakin joskus käynyt vaan en itse silloin käynyt olin särjetyllä sydämellä itsekin, ei kohtaa ymmärrys ihmisillä, ei nuoruuden hekuma älyä, ei tunne syvän äänen ääntä, ei kuule viisautta, vain hekumaa rakastaa, ja vanhana itkee yksinäisyyttä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis tuolle joka öyhötti paremmasta. Pelkkä muna ei osaa kuin raiskata ja hyväksikäyttää ei nuori nainen sitä ymmärrä mutta vanhana tajuaa ja itkee suruaan kun ei kukaan rakastanut vain hyväksikäytti. Silloin vastaan, niin, en tosin koskaan kieltänyt itseäni tyköäsi vain muna sinua enempi kiinnosti, et sydämestä tahtonut kuulla syytä siis itseäsi!

        Raiskaamiseen ja hyväksikäyttöön tarvitaan enemmän kovaa sydäntä kuin kovaa munaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raiskaamiseen ja hyväksikäyttöön tarvitaan enemmän kovaa sydäntä kuin kovaa munaa.

        Pystytkö sä laukeamaan löysällä munalla? Erikoista. Tässähän pitää alkaa pelkäämään itsesaastaisutta sitten jos se voi tapahtua löysänäKIN.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pystytkö sä laukeamaan löysällä munalla? Erikoista. Tässähän pitää alkaa pelkäämään itsesaastaisutta sitten jos se voi tapahtua löysänäKIN.

        Miksi päädyit noin tekstiäni tulkitsemaan? Laukeamisestahan ei raiskaukseen tai hyväksikäyttöön aina liity. Voi raiskata ja hyväksikäyttää toista, vaikka ei olisi munaa lainkaan.

    • Anonyymi

      En minä tiedä tytär Sion jos sinä sait miehen joka sinua enemmän sydämestään rakastaa, minä olen 10 vuotta rakastanut jo, mutta minä olin pahan puhuja niin sanoit, koska tahdoin huoruudesta saarnata, niin olisit tahtonut sinäkin kovasta munasta kuulla, kuule nyt tytär Sion laittaako tuo uusi miehesi kätesi sinun olkapäällesi kuin seuroissa istutte vierekkäin? Vai rakastaako vain munallaan?

      Et taida parempaa sydäntä löytää, mutta sait sitä mitä halusit eli munaa, älä vanhana itke jos tuo miehes kylmä on etkä tunne rakkautta!

      Vaan se on rukous, jos vielä Jumala armollinen olis, en minä sinulle pahaa toivo, rakastakoot hän vielä enempi kuin minä jos minä 10 vuotta niin hän kuolemaan asti, jos ei tänään niin huomisesta eteenpäin niin toivon kuitenkin!

      Mutta ei taida moni tytär ymmärtää parastaan vaan menee kuin liha saarnaa järjestään! Ja vanhana itkee yksinäisyyttään!

      • Anonyymi

        Älä lumikki tästä pahennu, en sulle kirjoittanut, et ymmärrä en minäkään, en sydäntäni hallinnut, se teki kuin teki, että muutkin tietäisivät Herran tiet, se piti tapahtua. Että ihmisille pitää näyttää kuinka huoruus vie avioon ja ei sydän. Koska ei sydäntä vastaanoteta vaan huoruuden kiima!

        Ja sit he itkevät vanhana kuinka kukaan ei rakasta, vaan eivät sydäntä vastaan ottaneet, kuinka voisi rakastaa kun et kuule, et vastaan ota etkö tahdo tykösi ottaa, vaan huoruutta vaan palvella! Älä kylmyyttä sit ihmettele älä yksinäisyyttäsi surkuttele, sait mitä tahdoitkin.

        Ei tuo sydän sinua yksin tahtonut vanhoilla päivillä jättää vaan kun nuori olit et sitä kuullut et vastaan ottanut, vaan otit toisen miehen joka lihasi paremmin tyydytti itke nyt yksinäisyyttäsi vanhus tuo sydän itki verta nuoruudessasi kun hänet kielsit tyköäsi itki tuo sydän puhdasta verta itke sinä nyt vanhana ja surkuttele!

      • Anonyymi

        Kyllä minä voin laupeudessani yrittää rukoilla että Jumala ottaisi sen rakkauden pois minun sydämestäni ja antaisi sinun nykyiselle miehellesi jos mahdollista. Tai rukoilin jo, siis se rakkaus mitä siellä oli. En aviossa olevaa rakasta niin itsekäs en ole. Vaikka et kyllä sitä ansaitse mutta olen laupias ihminen mutta Jumala tehkööt mitä tahtoo.

        Minä vain epäilen että jos Jumala kuuli sen rukouksen ja täyttää sen, niin tämä sionin tytär alkaa oksentamaan häntäkin koska hän on susi lampaiden vaatteissa ja ei hän siedä sitä rakkautta mikä on elävää vaan vihaa. Ellei hän ole parannusta tehnyt, jos hän nykyään ei enään vihaakaan elävää.

        Mutta en mä enempää rukoile, jos Jumala ei tahdo sitä tehdä niin olkoot ilman.

        Mutta sydän etsii vielä ketä saisi rakastaa vaan ei tahdo nuo nuoret ja hempeät rakkautta vaan huoruutta lihassa, hekumaa ja hekotusta, niin kostaa karma ajan kanssa kävelee vielä vastaan päätökset vanhuudessa!

    • Anonyymi

      Muista itkevä vanhus (ei leski, jonka mies on kuollut) vaan hyljätty, muista sitä verta itkevää sydäntä jonka päälle sylkäisit. Muista ja älä unhoita. Älä unohda. Älä unohda.

      Niin toivon hyvää kuitenkin, mutta mun on pakko tuo ylempi kappale oli omasta halusta ja tämä alempi mitä on suotavaa ajatella kun katkeruus ei lisää hyvinvointia vaan anteeksi antamus. Niin se on joten kyl mä sulle anteeksi annan hönöpää yhä siis ystäviä hengessä vaan ei fyysisesti.

      Saat anteeksi kaikki. Oo vaan onnellinen. Mä saan kyllä toisenkin naisen jos haluan. En sua edes halunnut vaan sydän vaan rakastui, en koskaan tiennyt miksi, ehkä se oli rangaistus mulle, syystä jota en tiedä, mutta oikein varmasti mulle, teki mut pieneksi, en ole niin suuri enään.

      • Anonyymi

        Et siis vanhus ole vaan nuori puhuin tulevaisuuteen vaan en sitä tahdo enään muistaa minkä jo anteeksi annoin, ole siis vapaa sinäkin, en susta kuitenkaan Lumikin kuullen tahtoisi enempää puhua, pahentuu vielä tuo toinenkin, et on mies tällainen viettelijä siellä täällä, puhun kuitenkin menneestä vuosien takaa, en suakaan lumikki tunne, ehkä olet vaimoni, en tiedä, voit olla toisenkin jos Jumalan sen niin säätää, puhun vain kuin ajattelen!

        Anteeksi annan sullekin jos toisen otat. Kunhan suutani soitan, mieti vain katsotko sydäntä vai lihaan, ei liha rakasta vaan sydän, jos sydämen hylkäät, etkö pelkää, et tuo mies kohtelee sua huonosti? Etkö ennemmin ensin kysy häneltä, mitä sun sydämessä on? Ettei henkes puolesta pelätä tarvis? Vaan viettelee moni puheella ja ei sydämessä mitään asu,mistäs siis tiedät?

        Jaa se on hyvä kysymys, sitä voi koetella! Et tunnistatko petollisen vilpittömästä? Kuinka sen teet? Tarvii röngten katsetta! Tuuria tai siunausta, johdattakoon Jumala!

      • Anonyymi

        Kun ei hän varmaan tiennyt että sydämeni itki verta 10 vuotta ja on vieläkin herkkä vaikka ei tunnekaan ketään kohtaan mitään. Niin ei ymmärtänyt varmaan kuinka teki niin on pakko anteeksi antaa, niin toivon myös että olis Jumala mulle armollinen ja on joka hetki. Kun en minäkään tienny mitä tein kun syntiä olen joskus tehnyt. Mutta haavoitinko häntä todella noin paljon? En pysty sitä ymmärtämään. Todellako hän sydämestään pakahtuu suruun ja vertako hän sydämestään itkee, en sitä ymmärrä miksi Kun en koskaan ole uskoani kieltänyt en sille voi mitään jos ei kukaan opeta kuinka perkelettä vastaan soditaan Kun joudun itse oppimaan niin olen ollut yksin ja alaston, minuako siitä Jumala rankaiset? Tuskasi kyllä kirkastit, mutta mitä minun pitäisi tehdä? Joka hetki olen Poikasi Jeesuksen Kristuksen päälle uskonut enkä ole uskoani koskaan kieltänyt, eikö se riitä mitä vielä odotat, etkö jo sydäntäni armahda enkö minäkin jo Poikasi tykö tullut? Vieläkö minä häntä murehdutan? Sydämeni kyllä on ollut vapaa, ainoastaan nyt kun puhuin menneistä heräsi vanhat haavat hieman mutta kyllä varmaan ne paikkaan ja nopeasti korjaat? En minäkään Poikaasi enään hylkää, en murehduta ethän sinäkään murehduta minua? Jos teen sinut murheelliseksi ilmoita lankeemukseni en tahalleen käy ylitsesi ja ristisi päälle sylkäise!

    • Anonyymi

      Mun sydän vuotaa verta taas. En tiedä onko se luonnollista mutta mun mielestä sitä ei pitäisi tuntea, ei se rikki ole enään mutta se vuotaa verta. Ei taida sitä uskokaan paikkaa en tiedä mikä siinä on.

      Ei osaa sitä naisetkaan paikkaa, ovat niin kylmiä ja julmia.

      Ehkä se haluu vaan vuotaa verta, et onkin luonnollista, mut ei vain löydä kohdetta mihin vuotaisi, en tiedä tuosta sydän verestä mitä se vaikuttaa toisessa, jos sitä joku toinen joisi, eli ottais vastaan,

      Mutta ei halua ottaa, huoruutta ja hekumaa vaan, sitä tahtoo nää hempeät, ei avioliiton sidettä, ei uskollisuutta, niin juttelee saarnaajienkin vaimot kymmenien miesten kanssa, esimerkiksi Tonin vaimo, onko hän huora, mikä häntä vaivaa? Juttele miehellesi vain pysy muista kaukana!

      Valuu veri nyt maahan taas, ei pysy sydämessä, kohta on sydän taas tyhjä, kuollut ja kylmä, jos niin voi käydä,sitä välillä toivon, mutta ei jostain syystä lakkaa tuo veren vuoto, on kuin loputon lähde, mistä se tulee ja minne se menee, miksi sen tunnen? Onko se luonnollista?

      Vuoda nyt sydän kuiviin niin saan sitten rauhan, en tarvi naista, kylmäkiskoista, pärjään kyllä yksinkin, jos vain sydän kylmetyt, en jaksa tuota tuntoa, veren vuotoa, ei se koskaan lakkaa ja tekee tuntoni raskaaksi ja mieleni murheelliseksi.

      • Anonyymi

        "niin juttelee saarnaajienkin vaimot kymmenien miesten kanssa, esimerkiksi Tonin vaimo, onko hän huora, mikä häntä vaivaa? Juttele miehellesi vain pysy muista kaukana!"

        Ei Toni sitä sinulle sano, koska hänellä on hyvä sydän, hän antaa sen anteeksi, mutta minä joka en Tonia edes tunne, sanon sen kuitenkin, ja sanon Tonin puolesta, tahdotkos hempeä Tonin sydämen verta vuotavaksi? Mitäs viettelet, itseäsi vai miehes sydäntä rikki ja palasiks?

        Viaton on tuo peli muitten kanssa mutta siinä seisoo perkele en minä sitä jätä sanomatta, kavahda perkelettä ettet äkisti lankea olit kuka tahansa tilanteessa missä vaan!

        Niin vuotaa nyt veri sydämestä vaan et sitä äkkää, ei tuntos sua siitä soimaa, vaan soimaa tuo verta vuotava itseänsä vaikka ei itse sydäntään haavoittanut vaan sinä joka siihen pistit etkä koskaan reikää paikannut, vuotaa nyt veri ja ei lakkaa!

        Ethän tahdo säkin sitä tehdä, jolla mies on, ja ehjä vielä sydän, ethän tahdo sitä pistää rikki, ei tuo veren vuoto koskaan lakkaa?

        Ei tämä siis minuun liity tämä Toni ja hänen vaimonsa mutta tuli mieleen häntä nuhdella on nyt paljon hempeitä Siionin tyttärissä!

        Minun sydämeni pisti rikki ihan tavallinen tyttö, en siitä häntä syytä, oli minulle opetus.

        Mutta en sitä ymmärrä, jos saarnaajien vaimot vielä hempeitä ovat, yhdellekkö uskollisia vai kymmenelle vai tuhannelle, ei ole sun tehtäväs saarnata ei saarnaajan virka sulle asetettu älä astu miehe saappaisiin, pysy housuissas, ja pue ne päälle siveästi, jos mahdollista vielä häähame päällekkin, ettei perse vilku kun huoralla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "niin juttelee saarnaajienkin vaimot kymmenien miesten kanssa, esimerkiksi Tonin vaimo, onko hän huora, mikä häntä vaivaa? Juttele miehellesi vain pysy muista kaukana!"

        Ei Toni sitä sinulle sano, koska hänellä on hyvä sydän, hän antaa sen anteeksi, mutta minä joka en Tonia edes tunne, sanon sen kuitenkin, ja sanon Tonin puolesta, tahdotkos hempeä Tonin sydämen verta vuotavaksi? Mitäs viettelet, itseäsi vai miehes sydäntä rikki ja palasiks?

        Viaton on tuo peli muitten kanssa mutta siinä seisoo perkele en minä sitä jätä sanomatta, kavahda perkelettä ettet äkisti lankea olit kuka tahansa tilanteessa missä vaan!

        Niin vuotaa nyt veri sydämestä vaan et sitä äkkää, ei tuntos sua siitä soimaa, vaan soimaa tuo verta vuotava itseänsä vaikka ei itse sydäntään haavoittanut vaan sinä joka siihen pistit etkä koskaan reikää paikannut, vuotaa nyt veri ja ei lakkaa!

        Ethän tahdo säkin sitä tehdä, jolla mies on, ja ehjä vielä sydän, ethän tahdo sitä pistää rikki, ei tuo veren vuoto koskaan lakkaa?

        "Ethän tahdo säkin sitä tehdä, jolla mies on, ja ehjä vielä sydän, ethän tahdo sitä pistää rikki, ei tuo veren vuoto koskaan lakkaa?"

        Vaikka kyllä sen veren vuodon pitäsi minuakin muistuttaa ettei veren vuoto koskaan lakkaa ristinpuulla Jeesuksen haavoista, kun olen minäkin häntä sydämeen pistänyt synneilläni!

        On tässä hengellistä ja maallista, maallisista puhuin mutta ne tahtoo erikoisesti muistuttaa hengellisistä myös.

        Niin kuin laitoit sydämeni verta vuotamaan hempeä tyttö kun siihen reiän pistit, niin myös laitoimme Jeesuksen sydämen ja ruumiin verta vuotamaan, niin synneillämme häntä pistimme!

        Vuotaa nyt verta tuo viaton Karitsa ja ei kukaan näe häntä, ei soimaa tunto hempeällä, et katsokaan hänen päälle, et tiedäkään millainen murhe on tuolla sydämessä, sua niin paljon tahtoi rakastaa vaan sylkäisit päälle! Niin on myös vapahtajan haavat rakkaudesta verta vuotaneet, ja niin suuresta rakkaudesta, että ei taida tuo veren vuoto tyrehtyä vaan vuotaa lakkaamatta! Paloi se niin suurella liekillä tuo rakkaus suo kohtaan ihmislapsi,et vaikka toisen miehen otit, sydämen raskaaksi teit, kun päälle sylkäisit, niin ei silti haavat umpeuduttua vaan vuotaa verta vieläkin rakkaudesta sua kohtaan vaan et sitä näe, niin on myös vapahtajan rakkaus syntistä kohtaan joka perkeleen isännäkseen otti ja kielsi vapahtajansa!

        Niin tahtoi Jumala minua muistuttaa maallisen kautta hänen rakkaudestaan, kuinka häntä haavoitan ja teen murheelliseksi kun en ota vastaan hänen rakkauttaan ja tule hänen helmaansa ja halaa häntä ja kerro hänelle kuinka hänestä välitän, et vois tuo vapahtaja pukea minua rakkauden vaatteeseen ja kihlata omakseen!

        Se on tuo vapahtajan rakkaus niin suuri ettei veren vuoto lakkaa koskaan jos sen muistaisit synnissä elävä ihminen!

        Todistaa tuo veri rakkaudesta ja rakkaus tahtoisi puettaa ja hoitaa! Mutta me tahdomme sylkeä sen päälle ja tehdä hänet vielä murheellisemmaksi!

        Niin tahtoo Jumala sydämen surun kautta muistuttaa kuinka Vapahtaja on myös kärsinyt meidän edestämme. Kun ihminen on niin kyvytön empatiaan eli tuntemaan mitä toinen tuntee, niin Jumalan on sitten pakko antaa ihmisille tuntea itse mitä tuntuu se murhe ja vaiva kun me syljemme hänen päällensä! Se tuntuu aivan samalta varmasti kuin tuntuu se kun rakastettu ihminen jota sydämestään rakastaa enemmän kuin ketään muuta sylkäisee päälle ja ottaa toisen miehen! Se on kuin pistos sydämeen sille joka rakastaa! Niin me myös pistämme Jumalaa kun emme halua hänelle olla kuuliaiset vaan riettaalle!

        Siksi minä sanoin että se oli minulle oikein että hän teki niin minulle, se opetti minua pieneksi ja näkemään vapahtajan tuskaa!

        Mutta jos Jumalanlapsen puoliso tekee sellaista niin sitä minä en ymmärrä, ei armoitettua tarvitse enään pistää!

        Älä siis lisää sen tuskaa Sionin tytär joka tuskan jo käsittänyt on, et sinä tee häntä paremmaksi vaan huonommaksi! Sillä ei taida rampa vaeltaa eikä ontuva ojentaa!

        Niin kuule nyt Sionin tytär, niin elää mies siitä tahdotkos tulla rakastetuksi, tahdotkos hänen rakkauden sinua kohtaan ottaa vastaan vai sylkäisetkö päälle!

        Tahdotkos rammaksi eli ontuvaksi tehdä, vai tahdotkos tehdä sydämen iloiseksi ja tulla niin myös itse siunatuksi siitä rakkaudesta joka sinua kohtaan palaa?

        Jos sen haavoitat, ei se sinua enää kanna, ei osaa ontuva ei myös rampa kävellä eikä kuormaasi kantaa, mut jos sen pidät eheänä, kantaa se myös sun kuormaasi!

        Jäikö se kesken? Kuinka siis eheänä pidät? Pyydä anteeksi ja anna anteeksi. Niin pysyy sydän eheänä, vaan ei pahansuopa pahansuomuisuus taida hyvää tehdä ei katkeruus ei anteeksi antamattomuus vaan armon ja laupeuden meri, siel lepää sovinto myös sydämen uudistus myös rakkauden rintarauta joka on hyvä omatunto rauha Jumalan kanssa!

        Ei niin ettei miestä koskisi samat asiat. Mut miehellä on sydän, haavoittunut vai eheä, sen mukaan myös sinua rakastaa, ei osaa ontuva ei myös rampa ei sydämestään särjetty kantaa itseänsä ei myös sinua ei perhettä huolehtia.

        Jos tahdot nainen jos tahdot Sionin tytär, et tuo huono sydän susta välittää sua kantaa, katso sitä sydäntä, mitä sieltä löydät? Löydätkö vikaa vain? Etkös muista, ettei viat taida ihmisen omalla voimalla lähteä? Etkös Sionin tytär muista kuinka nuo viat lähtevät? Mihin siis turvaat, syytöksiin vain armon mereen, mistä voimaa etsit ihmis lihasta vai Karitsan verestä?

        Kuinka nyt puhdistaa ihminen itsensä muistatko vielä?

        Siel lepää rakkautesi jota kaipaat? Jos vain tahdot tuota sauvaa käyttää!

        Jos vain tahdot mennä hänen kaulaansa ja anoa syntejäsi anteeksi itkien, ehkä tuo kova sydän myös siinä särkyy kun näkee tuskasi, jos hän voi vielä särjettyä lyödä, tuomitkoot Jumala, mutta jos hän kristitty on niin silloin säilyy rauha kun anteeksi anto on.

        Ei ole tuo anteeksi anto joka elävä on vain lihallinen klise vaan siin on myös Kristuksen Henki ja Veri! Siksi on hyvä olla kristitty puoliso.

        Et sinä Sionin tytär siis rakkautta löydä muualta kuin sieltä että sinä pidät eheänä tuon rakkauden rintaraudan jos sen särjet silloin loppuu rakkautesi!

        Joka on hyvä omatunto ja kyllä sinun pitäisi Sionin tytär muistaa kuinka ja mistä sen saa!

    • Anonyymi

      En minä tiedä Teemu Tast mitä on se usko ilman rakkauden rintarautaa eli puhdasta omaatuntoa joka on rauha Jumalan kanssa. Josta Pyhä Paavali kirjoittaa monessa paikkaa mm 1tim. Että jotka hylkäävät puhtaan omantunnon niin ajautuvat uskossaan haaksirikkoon.

      Jos siis joki teistä saarnaajista oli lähetysmieskin vielä halveksii tätä rakkautta joka on rakkauden rintarauta niin minun pitää nuhdella sinua julkisesti kaikkien kuullen ja atelle minä sanon että oikein puhuit. Mutta se mitä sanoit rakkaudesta oli myös oikein ettei se avioliiton perusta Jos siis tarkoitit lihallista rakkautta mutta rakkaus ON avioliiton perusta ja se ON rakkauden rintarauta joka on puhdas omatunto eli anteeksi antaminen!

      Älkää enään koskaan antako minun kuulla jotain muuta koska minä tuon teidän nimenne julki kaikkien ihmisten eteen. Ette teidän pitää häpeemän jotka ette jumalansanassa pysy.

      Mutta kyllä te pysytte, mutta se on häilyvää mitä opetatte välillä menee siinä rajamailla vähän niin kuin, mutta kyllä minä oppineena ymmärrän että oikein opetatte mutta joku yksinkertainen vielä lankeaa kun ei käsitä mitä sanotte, ja luulee rakkauden turha olevan vaikka se on puhtaan omantunnon kautta ilmoitettu Jeesuksessa Kristuksessa meille kaikille autuudeksi ja toivoksi sen päälle johon me uskomme!

      Rakkaus ei ole liha vaan puhdas omatunto joka sen hengessä käsittää on autuas ajassa ja iankaikkisuudessa!Sillä puhdas omatunto tulee uskon kautta Jeesuksessa Kristuksessa hänen priiskoitusverensä kautta josta kirjoitettu on että se parempia puhuu kuin aabelin veri, joka tarkoittaa että se ei synnytä vihaa ja katkeruutta ihmisten välille eikä sekaseuraisuutta vaan yksimielisyyttä ja keskinäistä rakkautta!

      Rakkaus itsessään on tulkinnan varainen käsite. Mutta hengellinen Rakkaus pitää käsittää hengessä, jotka ette sitä käsitä, älkää siitä myöskään opettako, ettei teidän nimenne lue täällä julkisesti ja teidän pitää häpeään tuleman.

      • Anonyymi

        Toi Teemu Tasti ei meinaa todista ikinä kenellekkään syntejä anteeksi ja jos todistaa niin vastenmielisesti hänen mielestään kun usko riittää hän halveksii rakkautta joka kuitenkin hengessä käsittää taidetaan, eikö hän äkkää että kun hän itse kiittää Jumalaa esimerkiksi Lapin Lähetyksessä niin se oli rakkautta joka hengessä oli eli puhdas omatunto! Mutta ei hän sitä käsitä vaikka hän elää sitä todeksi, silti hän ei käsitä. Jonkin näköinen valuvika tuossa järjen ja ymmärryksen ja oman elämän välillä? Eikö hän tunnista että se puhdas omatunto mikä hänellä on, että se on Kristuksen rakkautta? Etkös äkkää sitä? Etkös tahdo sitä ilolla myös toisille antaa? Vai tahdotkos itsekkäästi vain itsellä pitää? Etkä murheellisille ja itkeville sitä tahdo jakaa?

        Voi voi Teemu Tast kun tämä rakkauden rintarauta pitää uskon purtta pystyssä ilman rakkauden peräsintä ajaa uskon pursi haaksirikkoon! Ei tosin sinulla mutta raukoilla seurakuntalaisillasi joista et tippaakaan välitä.

        Teemu Tast, kuinka monen seurakuntalaisen pitää vielä kuoleman oman käden kautta että te alatte näitä ymmärtämään?

        Uskon pursi tiedätkös Teemu ilman peräsintä menee haaksirikkoon ja tiedätkös mitä sitten käy?

        Sitten tuo raukka hukkuu! Ja tiedätkö mitä sitten käy? Jos ei kukaan nosta häntä!

        Hän hukkuu! Ja näitä hukkuneita on ollut tässä, minä olen rukoillut että te oppisitte niistä, mutta ette opi!

        Hullut jä järjettömät!

        Mutta nämä ovat kovia sanoja, haluan pyytää ja antaa vielä anteeksi, mutta oli vain pakko sanoa nämä, olisin toki voinut kauniimmin sanoa, mutta teillä on niin paksu nahka niin pitää puhua suoraan kun asiat on.

        Mistä minä tiedän ettei tämä Teemu Tast oppinut?

        Minä kuulin kun kuuntelin kuuntelupalvelusta kun hän todisti syntejä anteeksi minä kuulin ettei hän oppinut, ja siksi nuhtelen häntä julkisesti. Tehkööt parannuksen. Itsekäs omaan napaan tuijottava empatiaan kykenemätön sadisti omaltatunnoltaan sidottujen ylönkatsoja Jumala rangaiskoot sinua jos et nöyrry.

        Teemu Tast ON siis kristitty ja Jumalanlapsi mutta erittäin itsekäs sellainen.

        Niin kuin lapsensakin. Kaikki tuijottavat vaan omaan napaansa. Kuinka tuollainen mies on saarnaaja? Jonka tulisi ottaa vastuu seurakuntalaisten omistatunnoista? Kuka hänet asetti saarnavirkaan?

        Mitähän minä höpäjän niistä verikyyneileistä niistä minä höpäjän koko seurakunta on kuollut.

        Ei opeteta kuinka perkelettä vastaan soditaan, ei pidetä huolta seurakuntalaisista ja heidän omistatunnoista ja kaiken tämän päälle vielä on otsaa ylönkatsoa!

        Kuule nyt Israelin Jumala tuomitsetkos sinä ikinä väärintekijöitä?

        Sinun tuomios tosin ovat oikeat! Synnin palkka on kuolema! Aamen!

        Mutta opeta Herra seurakunnalle kuinka syntiä vastaan soditaan tahto kyllä on vaan jos ei ole voimaa täyttää kuinkas sodit, ja osaamatonta ko rangaiset eli heikkoa ja horjuvaa joka horjuu opintuulissa kun ei hänellä ole opettajaa!

        Vaan nyt kun on jos on oppi selkeänä en minä hillitse itseäni heitä ojentamasta väärintekijät ja syntisten ylönkatsojat! Ei heitä tarvi rangaista mutta olkoot nimet julki ja tietäkööt jokainen heidän todellisen luontonsa että he raadollisia halveksivat ja eivät korjaa ontuvaa eikä haavoitettua sido eikä horjahtanutta korjaa takaisin tielle, mutta kuinka sen tekisivät kun eivät tietä ymmärrä vaikka sillä itse vaeltavat niin eivät silti ymmärrä eivätkä osaa opettaa. Kuolee koko seurakunta pian jää jälkeen muisto itsemurhan tehneistä. Siinä lyhykäisesti kotkan seurakunta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä minä tiedän ettei tämä Teemu Tast oppinut?

        Minä kuulin kun kuuntelin kuuntelupalvelusta kun hän todisti syntejä anteeksi minä kuulin ettei hän oppinut, ja siksi nuhtelen häntä julkisesti. Tehkööt parannuksen. Itsekäs omaan napaan tuijottava empatiaan kykenemätön sadisti omaltatunnoltaan sidottujen ylönkatsoja Jumala rangaiskoot sinua jos et nöyrry.

        Rakkauden rintaraudan puettaminen vaatii saarnaajalta epäitsekkyyttä. Itsekäs ei pitäisi olla saarnamies niin sanon vaan vaikka kristitty on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakkauden rintaraudan puettaminen vaatii saarnaajalta epäitsekkyyttä. Itsekäs ei pitäisi olla saarnamies niin sanon vaan vaikka kristitty on.

        Usko voi tulla Jumalansanan kuulon alla mutta rakkauden rinta rauta kätten päälle-panemisen kautta älä Teemu Tast muuta opeta ja jos olet itsekäs jättäydy sivuun kun seurakunta tarvitsee saarnamiehiä joilla on silmät ja saarnamiehiä joilla on halu parantaa ja saarnamiehiä joilla on ymmärrys. Ilman halua parantaa ei voi olla ymmärrystä eikä silmiä! Siksi olette KIN(jotain ärsyttää kin pääte niin korostan sitä sitte)

        Lilliputti seurakunta koska teiltä puuttuu silmät, halu parantaa haavoittuneet sekä hengellinen ymmärrys!

        Mutta on teillä tosin muutama itseensä käpertynyt saarnamies ja taulu minkä paskoin koska se on kirjoitettu että ei pidä kuvia kumartaman ja siitäkin kauhistuitte minne se meidän taulu hävisi mä rikoin sen ja heitin sinne ullakolle ihan oikein teille maailman mieliset . Seuraavaksi tulen sinne ja räjäytän koko seurakunnan vastamielenosoitukseksi siitä että en ole tyytyväinen oikeastaan mihinkään mitä siellä on tapahtunut. Ja grillaan vaahtokarkkeja niissä liekeissä. Oikein teille.

        Se taulu on siinä ku mennään rappuset ylös niin heti vasemmalla seinää vasten siinä oli jotain tavaraa niin jäi sen ja rappusen väliin. Tuli kyllä vähän jännä fiilis siitä. Mutta jumalansanan mukaan voin olla hyvin omintunnoin siitä, koska se häpäs koko seurakunnan. Vähän niin ku mun synnit mun ruumiin, joka on Pyhän Hengen temppeli, niin myös se taulu häpäisi koko seurakunnan ja oli symboli sille ulkokultaiselle kristillisyydelle mitä siellä oli.

        Jos eivät he edes omistaan pidä huolta eli opeta ja kaitse tiellä oikein vaeltamaan ettei paha vihollinen perkele pääsisi pettämään niin kuinka sitten käy ulkopuolelta tulleille jos sisäpuolella olevatkin tekevät itsemurhia, minun pitää sanoa rehellisesti minä lopetin seuroissa käymisen ja aloin etsimään apua muualta sen takia, koska en halunnut tehdä itsemurhaa, ja pikkuhiljaa mielenterveyteni koheni kun tuli vuosia etten seuroissa ollut käynyt. Nyt kun ymmärrän vähän jumalansanaa ja Henki vielä joskus lohduttaa niin ei se minua enään satuta vaan parantaa eikä vihollinen silleen voi tuhota kun tiedän että tuhoaja on perkele. Ei se Jumalasta ole joka sanoo tapa itsesi. Mutta se on Jumalasta että laupias samarialainen korjaa perkeleiltä raadellun, ja ei vain korjaa vaan vie myös majaansa ja ei vain vie sinne vaan vielä opettaa kuinka vaeltaa tulee 2 penningin voimalla! Mitään näistä ei tapahdu. Mitä häntä auttaa korjatuksi tuleminen jos kohta taas samat perkeleet repii hänet kuoliaaksi! Ette te ymmärrä koska teiltä puuttuu ymmärrys, Hengen silmät sekä halu parantaa haavoittuneet, ja ne puoli haavoittuneet joilla vielä voimaa on tulla majaan niitäkin vastenmielisesti parannatte "usko synnit anteeksi jnejne hyvin vastenmielisellä äänellä"

        Haluatteko että tuon näitä julki todella vai lopettako tuon raadollisten ylönkatsomisen?

        Minä voin kyllä jatkaa. Kuuntelen iltaseurat taas ja kuuntelen jälleen saarnaajien ääntä kuinka todistavat synnit anteeksi en minä tarvitse enempää kuin äänen koska kokemukset minulla jo on.

        Uskon kyllä opettavat:"Jeesus on tie,totuus ja elämä jne"

        Hauki on kala hauki on hauki on kala jne..

        Mutta mitään hyödyllistä eivät osaa opettaa eli kuinka tuo Jerikon tien kulkija ei jälleen joudu perkeleen kynsiin ja kuinka hänen tulee majassa 2 penningillä matkaa tehdä!

        Hauki on kala hauki on kala hauki on kala tuo on tosi hyödyllistä opetusta.

        Vois iteki olla saarnaaja jos se on noin helppoo hauki on hauki hauki on kala kala on kala
        Jeesus on Herra Aamen! Jeesus on Herra Aamen Jeesus on Herra Aamen!

        Usko ensin Jeesus sitte Aamen!

        Perkele? Ei häntä ole olemassa!

        Jeesus on Herra Aamen!

        Usko ensin Jeesus sitte Aamen!

        Kala on hauki hauki on, on on!

        Tastin pojathan ei usko riettaaseen mitähän lie isänsä opettanut heille?

        Kun Paavali ainakin puhuu saatanasta 1.1tim

        Ja Johannes myös kun sanoo joka syntiä tekee on perkeleestä koska perkele teki syntiä alusta, josta jo kirjoitinkin toisessa avauksessa että jos perkeleen karjaiset pois niin lihan himo lakkaa ei ole lihan himoa ilman viettelijää ja viettelijä on perkele!

        Ketä vastaan on siis sota lihan himoa vai perkelettä vastaan joka lihaan himoon viettelee?

        Ei näitäkään voi nuo Teemu Tastit opettaa koska kieltävät perkeleen olemassa olon, ei siis ihme jos perkele heitä viettelee joita tämä sankari opettaa.

        Jota ei koskaan ole edes saarnaajaksi asetettu. Laita nyt Konttinen vielä yksi taulu seurakuntaan häpäisemään koko seurakunnan ja ripusta toinen vielä omaan taloosi häpäisemään oman talosi ulkokultaisuuteen, ja kerro vielä Teemu Tast lapsillesi kuinka perkelettä ei ole olemassa että hekin vielä tietäisivät että nämä raukat itsemurhan tehneet eivät suinkaan sitä perkeleen riivattuna tehneet vaan omasta voimasta ja halusta.

        Joo taas syytän ihmisiä vaikka syyllinen on perkele. Mutta kun he eivät usko perkeleeseen. Niin siksi minä syytän heitä sitten. Että tulisivat tuntemaan perkeleen. Silloin kun ymmärtää perkeleen olemassa olon, niin silloin ymmärtää myös haavoittuneita paremmin.

        Ei kukaan tahalleen itseään haavoita vaan perkele haavoittaa miksi ette ymmärrä saarnaajat näitä vaikka me kaikki kuulijat ymmärrämme.

        Eivät usko perkeleeseen ja samaan aikaan seurakunnassa tauluja no ei oo enää ku rikoin sen.

        Kuule rakas poikani Atte saarnaa tuolla kirjoitan täällä samaan aikaan:)

        "Ihminen saa iloita ja olla vapaa," Joo mutta kuinka pitkään 4päivää?

        "Syntisiä kruunataan armolla ja laupeudella"

        Paitsi Tasti.Hän kruunaa kliseillä "usko Jeesukseen"

        "Mikä elämässä on tärkeintä" "........hyvän omantunnon rauha" se oli oikein sanottu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se taulu on siinä ku mennään rappuset ylös niin heti vasemmalla seinää vasten siinä oli jotain tavaraa niin jäi sen ja rappusen väliin. Tuli kyllä vähän jännä fiilis siitä. Mutta jumalansanan mukaan voin olla hyvin omintunnoin siitä, koska se häpäs koko seurakunnan. Vähän niin ku mun synnit mun ruumiin, joka on Pyhän Hengen temppeli, niin myös se taulu häpäisi koko seurakunnan ja oli symboli sille ulkokultaiselle kristillisyydelle mitä siellä oli.

        Mielenkiintoista, kumarrettiinko sitä "kuvaa"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät usko perkeleeseen ja samaan aikaan seurakunnassa tauluja no ei oo enää ku rikoin sen.

        Kuule rakas poikani Atte saarnaa tuolla kirjoitan täällä samaan aikaan:)

        "Ihminen saa iloita ja olla vapaa," Joo mutta kuinka pitkään 4päivää?

        "Syntisiä kruunataan armolla ja laupeudella"

        Paitsi Tasti.Hän kruunaa kliseillä "usko Jeesukseen"

        "Mikä elämässä on tärkeintä" "........hyvän omantunnon rauha" se oli oikein sanottu.

        Atte oli kovasti sitä vastaan, että katseltaisi nyt Qatarin jalkapallokilpailuja kännykästä. Telkkariahan ei meillä saa olla kodissamme?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoista, kumarrettiinko sitä "kuvaa"?

        En mä tiedä otin sen mahdollisuuden pois, nyt ei ainakaa kumarra, mkstäs minä tiedän vaikka Tapio olisi iltasin siellä taulun edessä nelinkontin mutta otin pois sen mahdollisuuden kun ilman viettelijää ei voi langeta viettelykseen. Niin se on pointti, ei niinkään se että lankesiko kukaan, mutta nyt ei ainakaan lankea. Ja jos lankeaa, tuun polttaa sen koko seurakunnan varatkaa vaahtokarkkeja säilöö. Ku se on kultainen sonni se taulu Jeesus on sydämessä ei missään tauluissa. Se ristikin on itsessään epäjumala jos vähän ollaan tarkkoja. Kun Jumalan valtakunta tai mikähän on oikea sana vanhurskaus niin se ei ole missään symboleissa vaan se on yksinkertaisilla sanoilla sydämen uskossa mutta tommoset epäjumala symbolit ne viettelee pois totuudesta sisäisestä Jumalan tuntemisesta sydämen uskosta ulkoiseen tapakristillisyyteen eli ulkokultaisuuteen.

        Seuraavaksi tulen katkaisemaan sen ristin sieltä ja se on viimeinen varoitus sen jälkeen palaa seurakunta:)

        Mitä uhkailet ?

        Mikä kuva siinä taulussa oli?

        Älä enää keskity siihen maalliseen, no Lumikkiin ehkä.... johonkin selAISEEN OLISI EHKÄ HYVÄ, jos olis se oikea.
        En osaa sinua neuvoa, olet jollakin tavalla niin paljon kokenut, ymmärtänyt ja ajatellut asioita enemmän, vaikka voisin olla äitisi tai isoisäsi?

        Voimia sinulle... ja mielenrauhaa ja onnea ja menestystä myös viimeiselle tuomiolle! (Miten tastilaisille mahtaa siellä käydä, tai minulle?)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraavaksi tulen katkaisemaan sen ristin sieltä ja se on viimeinen varoitus sen jälkeen palaa seurakunta:)

        Onko sulla kaveri hyvä kaikki kamelit niin sanotusti vintissä vai oliko se kanootissa? Vai oliko ne muumeja... mutta tarkoitan, että oletko järjissäsi? Tungetteleva kysymys, anteeksi siitä. Voitko antaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä kuva siinä taulussa oli?

        Älä enää keskity siihen maalliseen, no Lumikkiin ehkä.... johonkin selAISEEN OLISI EHKÄ HYVÄ, jos olis se oikea.
        En osaa sinua neuvoa, olet jollakin tavalla niin paljon kokenut, ymmärtänyt ja ajatellut asioita enemmän, vaikka voisin olla äitisi tai isoisäsi?

        Voimia sinulle... ja mielenrauhaa ja onnea ja menestystä myös viimeiselle tuomiolle! (Miten tastilaisille mahtaa siellä käydä, tai minulle?)

        Siinä oli kuva niistä vanhoista kristityistä yhdellä oli Roope Ankka hattu muistaakseni siinä rukoushuoneen edessä ne seiso, löin sen kylmästi paskaksi räks riks ja heitin ullakolle.

        Ne oli ihan hämmillääm mihin meidän taulu on hävinny. Koskaan ei ole tuollaista konttinenkaan varmaan kysynyt omasta pojastaan mihin minun poikani on hävinnyt. Mutta taulusta kyllä mihin on taulu hävinnyt.

        Mitä tasteihin niin he ovat jumalanlapsia hyvin itsekkäitä vain, siksi niistä ei pidä tehdä saarnaajia ikinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sulla kaveri hyvä kaikki kamelit niin sanotusti vintissä vai oliko se kanootissa? Vai oliko ne muumeja... mutta tarkoitan, että oletko järjissäsi? Tungetteleva kysymys, anteeksi siitä. Voitko antaa?

        Keneen pitäisi verrata ja kuka kysyy lähdetään nyt siitä, perkeleen edessä olen sairas, Jumalan edessä varmaan lähes normaali, ihmisten edessä hieman yksinkertainen, mutta järjissään oleminen on hyvinkin tulkinnan varainen käsite. Ovatko esimerkiksi politiikot järjissään kun laittavat sekaisin ja sotaan koko maailman tai Urheilijat kun juoksevat pallon tai kumilätkän perässä aikuiset ihmiset tai työntekijät kun raatavat koko elämänsä ja kuolee ja ei mitään jää käteen tai yrityspomot jotka saa omaisuutensa hyväksikäyttämällä alaisiaan, tai poliisit jotka pahoinpitelee kansaa jota niiden pitäisi suojella, tai lääkärit jotka tappaa potilaitaan väärillä hoitomenetelmillä, tai lääkeyhtiöt jotka rikastuu hyväksikäyttämällä idiootteja, tai oletko sinä itse järjissäsi omasta mielestäsi? Ja kuinka perustelet sen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä kuva siinä taulussa oli?

        Älä enää keskity siihen maalliseen, no Lumikkiin ehkä.... johonkin selAISEEN OLISI EHKÄ HYVÄ, jos olis se oikea.
        En osaa sinua neuvoa, olet jollakin tavalla niin paljon kokenut, ymmärtänyt ja ajatellut asioita enemmän, vaikka voisin olla äitisi tai isoisäsi?

        Voimia sinulle... ja mielenrauhaa ja onnea ja menestystä myös viimeiselle tuomiolle! (Miten tastilaisille mahtaa siellä käydä, tai minulle?)

        "tai minulle?)"

        Sitä pitää kysyä häneltä itseltään. Mä en tiedä kuka olet.

        Mä olen itse puhunut niin paljon että minä jos kuka tiedän että puhe on vain puhetta siksi puhe ei todista mitään. Se voi kertoa jotain, mutta itse puhun Jumalansanaa vaikka olisin täysin langennut niin siksi no jos esimerkiksi rukoilen isämeidän rukouksen aamulla niin ensiksi tulee ajatus et sinä voi koska et ole onnistunut tarpeeksi hyvin kristillisyydessä mutta sit oon vaa rukoilen siksi koska uskon Jumalaan en minkään muun asian takia.

        Tällä halusin yksinkertaisesti osoittaa ettei siihen omakohtaiseen uskoon voi ulkopuolelta vaikuttaa kovin paljon. Silleen ihmettelen vähän miksi moni kysyy pidätkö mua kristittynä kun se on uskon asia eikä pitämisen asia siis mitä joku toinen ajattelee.

        Kätten päälle paneminen, ehtoollinen ja kaste ovat riippuvaisia muista

        mutta sun oma usko on sun sydämessä siihen ei mun ajatukset vaikuta yhtään pidinkö tai en mutta jos sun sydämessä on usko niin siellä on usko jos ei niin ei, ei mun puheet siihen vaikuta.

        Mua ei ainakaan kiinnosta pitääkö joku mua kristittynä kun mun sydämessä on usko Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen niin se vähän niinku todistaa omasta puolestaan jos ymmärrät mitä tarkoitan. Ei tarvi paljoo muitten eikä itsen todistella kun se todistaa itse omasta puolestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keneen pitäisi verrata ja kuka kysyy lähdetään nyt siitä, perkeleen edessä olen sairas, Jumalan edessä varmaan lähes normaali, ihmisten edessä hieman yksinkertainen, mutta järjissään oleminen on hyvinkin tulkinnan varainen käsite. Ovatko esimerkiksi politiikot järjissään kun laittavat sekaisin ja sotaan koko maailman tai Urheilijat kun juoksevat pallon tai kumilätkän perässä aikuiset ihmiset tai työntekijät kun raatavat koko elämänsä ja kuolee ja ei mitään jää käteen tai yrityspomot jotka saa omaisuutensa hyväksikäyttämällä alaisiaan, tai poliisit jotka pahoinpitelee kansaa jota niiden pitäisi suojella, tai lääkärit jotka tappaa potilaitaan väärillä hoitomenetelmillä, tai lääkeyhtiöt jotka rikastuu hyväksikäyttämällä idiootteja, tai oletko sinä itse järjissäsi omasta mielestäsi? Ja kuinka perustelet sen?

        Hieno vastaus ja kiitos kun kysyit arviotani omasta järjestäni!

        Kuten melko monet, minäkin toki ajattelen olevani järjissäni. Tai ollaanhan me kaikki nimen omaan omissa järjissämme, mutta se on toinen juttu.

        Niin kai nuo luettelemasi tahot, ilmeisesti mielestään kovinkin järjissään ovat kaikenlaista tekemässä. Se kun on sanojesi mukaisesti hyvinkin tulkinnan varainen käsite.

        En sinua tyhmempänä osaa tähän nyt muuta kirjoittaa. Kaikkea hyvää sinulle toivon.

        Miten arvioit olevasi tyhmempi? Mulla on tyhmän miehen maine, noin tiedoksi vain. Puhun intuiivisesti eli en järjestäni vaan mitä mieleen tulee.

        Jos järjellä puhun en puhu mitään, on nuo niin idiootteja juttuja rehellisesti sanottuna. En jaksa puhua mitään jos järki pelaa. Intuitiivisesti voin puhua jotain mutta silloin eli nyt on järki hattuhyllyllä ja puhun mitä tulee. Nyt on järjen taas käyttöön: "mitä sä sekoilet täällä, ooks ihan idiootti".

        Niin mitä luulet kummalla puhun järjellä vai intuitiolla jos järkeä kuulen on Vastaus aina tuo että lopeta idiootti.

        Ei mun järki siedä puhetta juuri yhtään.

        Okei, luulen ymmärtäväni. Tyhmän miehen maine ei aina tarkoita, että kohde olisi tyhmä, eikä viisaankaan miehen maineessa oleva välttämättä ole lainkaan viisas, ainakaan kaikkien asioiden suhteen. Vai mitä ajattelet, intuitiivisesti tai järjellä?

        En ajattele mitään mutta ajatus tuli ettei savua ilman tulta.

    • Anonyymi

      Sisäinen tunne oksentaa taas. Kerro Lumikki taasko sä runkkasit?

      Se on syntiä.

      Aja se perkele pois niin et lankea siihen.

      Vai miks tunnen tätä tunnetta sama ku olis syöny kermaavaahtoa vähän liikaa?

      Ooksaa lumikki kermavaahtoa vai miks mulle tulee susta sama tunne ku kermavaahdon liikasyömisestä. Oon varmaa miettiny sua liikaa ja tullu kylläiseksi. Kun hyvää ruokaaKIN ku syö liikaa niin alkaa oksettaa!

      Mutta minkäs minä sille mahdan ite tuo tulee mun mieleen kokoajan. Lähe pois mun mielestä jos et halua että oksennan sua. Ku mä oon miettiny sua nyt joka päivä aamu ja ilta siitä asti ku viimeksi nähtiin kesällä lahdessa ei varmaan ole ihmekkään jos alkaa vähän olee maha täynnä. Pitäis miettii vaitoo välillä mutta en mä tiedä olenko mä hetero enää sen jälkeen.

      Liika on liikaa, ei uskois mutta kyllä se on totta 100% heteroseksuaali voi saada liikaa naista totta se on. Johtuu varmaan tuosta uskosta Jeesukseen kun muistelen vähän taaksepäin niin silloin ei kyllä koskaan kyllästynyt aina oli naiset mielessä eikä ikinä oksettanu. Huono homma. Eihän sitä avioon sitte voi mennä ku pitää elää 24/7 toisen kanssa eihän sitä voi kylläiseksi tulla , pitää varmaa työntää sormi kurkkuun välillä niin sit jatkuu arki taas. En ymmärrä miten ihmiset on aviossa? Eihän sitä voi kokoajan lappaa ruokaa mahaan vaikka kui hyvältä maistuisi jossain vaiheessa tulee täyteen mitäs sit, vaimo pihalle? Vai voinko vaan oksentaa sen päälle, ei jotain on pielessä? Hän ei ole mun vaimo niin sen täytyy olla.

      Kuka sitte en haluu ketään muuta. Lumikki on niin 1000/10 se on parempi ku teijän vaimot kaikki yhteensä. Jotain outoa siinä vain on en tiedä mitä, ehkä sillä on epilepsia tai jotain. Koska miks välillä tunnen vastenmielisyyttä? En mielessä vaan ruumiin sisällä. Kermavaahto tunne tulee tonne kurkkuun ja mahaan.

      Liika on liikaa en olekaan niin tunteellinen kuin luulin. Luulin että voin 24/24 olla tunteellinen mutta näköjään vain 24/15-20 ei hyvä homma ku pitäähän sitä hentoruusuista välillä sylissäkin pitää niin kuinka sitten jos se tulee juuri tuohon väliin kun yököttää? Mitäs sitte, ööörph oksennan päälle. Oon pettynyt itseeni. Luulin olevani maailman paras rakkauden tuntemisessa naista kohtaan, surullista. Olenkin vain tällainen tunnevikainen paska.

      • Anonyymi

        Kerro nyt vaito kui pitkään sä rakastit sun ex vaimoo per päivä on tuo minun 10-20 tuntia per päivä huono tulos?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5500
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3517
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1642
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1604
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1058
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe