Takaisin kultakantaan, setelit ja bittiraha vääristävät reaalitaloutta!

Anonyymi-ap

*]
(Maailmassa eletään vielä paljolti US-dollarin vaihdannassa, luottamuksessa ja ostovoimavirroissa. USA:n liittovaltion jatkuva velkaantuminen 1] lisäävät epäluottamusta jenkkidollariin, erityisesti idässä – omassa valuuuttakriisissään painivalla Venäjällä ja maailman suurimmaksi taloudeksi kohonneessa Kiinassa 2])



[ … toistaiseksi hädän hetkellä setelirahana arvoa antaa USD, seuraavaksi on jo kohonnut EKP:n euro, vaikka sitä painetaaan setelikoneet punaisina 3] – sen kummemmin sitomista mihinkään kiinteämpään – meneillään on setelirahoitus, johon Brysseliin paennut Jyrki Katainen 4] de facto salkuttomana komissaarina ottaa osaa niin kutsutulla 300 miljardin euron sijoitus- ja elvytyspaketilla … ]

USA luopui dollarinsa kultasidonnaisuudesta 5] edesmenneen presidentti Rickhard Nixonin aikana. Moderni kasvuhokematalous 6] oli tullut jarrunsa eteen – piti vapauttaa setelit sidoksista, jotta niitä voidaan FED´inkin toimesta painaa riittäviä määriä, jotta kansalaisten ja maailman kulutus lähtee reippaaseen kasvuun. Uskottiin luottamuksen paperisilppuun pitävän.



Kauan aikaa sitten ei ollut seteleitä, niillä ei ollut konkreettista arvoa;

ei voinut syödä tai muutoin hyödyntää. Oravannahkoista sai sentään turkin pakkasta vastaan. Lopulta vaikkapa meillä Suomenniemellä Ruotsin vallan aikaan plootut 7] (=kolikot) kasvoivat niin suuriksi, että niitä piti kuljetella hevoskärryillä.



Superinflaation ihmemaassa Saksassa 1920 -luvulla
[ Saksan hyperinflaatio 1923 ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Hyperinflaatio - ]

… aamulla ruisleipä maksoi kottikärryllisen setelirahaa ja iltapäivällä jo kaksi kottikärryllistä. Postimerkistäkin piti pulittaa miljoonia markkoja. Seteliraha oli menettänyt arvonsa – sitä ei voinut syödä, eikä siitä saanut turkkia pakkasta vastaan.

(Sivuhuomautuksena en malta olla kertomatta jo lopetetun Keski-Uudenmaan Säästöpankin lainamainoksesta 1980 – luvun lopun valuuttahypetyksen aikana, jossa pankinjhotaja oli kottikärryllisen setelistön kanssa pankin ovella – kuvana)



Nyt keskuspankit painavat kilpaa rahaa,

jotta kreikkalaistenkin velat saadaan nollattua ilman että eurokansalaisten ostovoima muualla järkkyy – olemattomista vakuuksista ja takuuksista huolimatta 8]. Kun on riittävä usko setelin arvoon ja luottamus pitää, on seteliraha ja pankeissa sen rinnakkaisveli bittiraha aivan ok. Entä sitten, kun seteleitä ja bittirahaa on niin paljon, että sähkö maksaa 100 euroa kilowattitunnilta tai hernekeittopurkki 55 euroa?



Edelleenkin setelit ovat vitamiinittömiä eikä niissä hivenaineita ole nimeksikään –

bittirahaa ei voi mitenkään pukea päälle, ne ovat vain tulosteissa ja kuvaruuduilla musteen, sähkön ja fotonien merkintöjä ostovoimasta, jolle on y-tunnus tai sosiaaliturvatunnus.



Kulta on arvokas metalli, puhdas ja lisäaineeton

Säilyvä arvokkuutensa vuoksi ja niukkuuden hallitsema alkuaine, jota on maapallomme kokonaismassasta vain häviävän pieni hippunen – juuri sen kokoinen hippu, että siihen on helppo sitoa ostovoima ja setelin arvo – onko näin paluu kultarinnastettuun setelistöön ja valuuttaan hiljalleen tosiasia?



Kiina haluaa omalle valuutalleen kansainvälistä tunnustusta

Kiinan valuutta juan on noussut koko ajan hiljalleen, vaikkapa US-dollariin nähden. Se on ollut mukava, pikkutuottoisa sijoitus rauhallisena valuuttapelinä ja sen arvonkehitys on varsin ennustettua. On arveltu, että Kiina ja Venäjä siirtyvät käyttämään keskinäisessä kaupassaan juaneita – dollarien ja ruplien sijasta. Syntyykö Kiinan juanista maailmanvaluutta US-dollarin rinnalle? 9] Syntyyhän se, koska Kiina on on jo maailman suurin talous 0] – pariteettikorjattuna (IMF).



Kultakanta suitsii kulutusta ja ripeyttää ympäristön toipumista

Kultakannasta irtoaminen mahdollisti ympäristöongelmiin nähden hallitsemattoman talous- ja kulutuskasvun. Kasvuhokema sai siivet alleen, kun sidos kultaan katkaistiin – tosin jäänteenä keskuspankeillä on kultakantoja – Suomellakin; missähän tuo kulta mahtaa sijaita?



Hallitsematon kasvu oli ympäristöllemme tuhoisa –
[Emmekö ymmärrä ympäristömuutoksia? ]

nyt saamme todennäköisesti mittaushistoriamme lämpimimmän 12 kuukauden mittausjakson 11]. Rahaa tehtiin urakalla, ja pienoinen inflaatio hyväksyttiin, kun palkat nousivat siinä suhteessa, ettei määrittämätöntä niukkuutta millekään osa-alueelle tullut merkittävässä määrin. Loputon setelistö takasi tuloerojen nousun 12] ja rikkaat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät. Omaisuudet ovat kasautuneet ja keskittyneet.



Nyt käydään Ilmastopaneeleja,

ja riidellään siitä kuka maksaa kenellekin tästä exponentiaalisesta talouskasvusta. Kuka hyötyi ja kuka kärsi – siitä voimme olla jo varmoja, että ympäristö ja sen myös kokonaisbiosfääri kärsivät suuresti – suuret sukupuutot ovat ovella, kuivuus, hirmumyrskyt ja rankkasateet lisääntyvät.

16

294

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kultakanta luo niukkuuden!

      • Anonyymi

        Siksi Nixon siitä erosikin! Dollarilla ei ole Bretton Woodsin jälkeen kultasidosta.


    • Anonyymi

      Osuva avaus, kun maailma on irtautumassa us-dollarista!

    • Anonyymi

      Bitcoinin arvo nousee voimalla!

      • Anonyymi

        Bitcoinissa parasta on se, että et koskaan tiedä mitä sillä saa ja joku Elon Muskin humalainen twiittaus voi hetkessä tuplata tai puolittaa omaisuutesi.


    • Anonyymi

      Arvioidaan yhden Bitcoinin kohoavan jopa 100 000 USD: hen!

    • Anonyymi

      Oletko hankkinut bitcoineja tms.?

    • Anonyymi

      Asia-avaus niukkuuden käsitteeseen, joka sinällään voisi pelastaa meitä kaikkia Elättävän luontobiologian!

    • Anonyymi

      Ikävä sitä kultaakaan on syödä tai pukea päälleen. Kai siitä jonkin haarniskan sulattaisi, mutta lämmin se ei ole ja palovammatkin saa kaupanpäälle.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Oma kulta rahaksi. Eli alat sutenööriksi.

    • Anonyymi

      Kiinan valuutta on jo noussut maailman valuutaksi!

    • Anonyymi

      Bretton Woods?

      • Anonyymi

        Tapahtui Bretton Woodsissa!

        " .. Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon irrotti dollarin lopullisesti kullasta 15. elokuuta 1971 Yhdysvalloissa valta-asemaan nousseen monetaristisen taloustieteen oppien mukaisesti. Koska dollarilla oli ollut reservivaluuttana maailmanlaajuinen merkitys, tämä merkitsi samalla kultakannasta luopumista koko maailmassa. .. "


    • Anonyymi

      Taitaa olla niin, että jos rahalle määritellään jokin kiinteä arvo, tai se sidotaan johonkin, tapahtuu rahan arvon muutos todellakin niin, että sitä on sen jälkeen vain niillä, kenellä on siihen varaa.

      Vastikkeettomia tukia tuskin tultaisiin maksamaan kullan arvoisessa valuutassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      68
      6783
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4400
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2813
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1091
    Aihe