Lehtitietojen mukaan lappeenrantalainen pappi ja terapeutti Matti J. Kuronen on käsikirjoittanut seksimessun eli seksiaiheisen jumalanpalveluksen, joka aiotaan järjestää lappeenrantalaisessa yökerhossa. Messu rakentuu Korkean veisun pohjalle ja ylistää seksiä Jumalan lahjana. Jo on aikoihin eletty! Nykyään on jokaiselle ihmisryhmälle kehitelty jo oma jumalanpalveluksensa ja vaikka mistä eri aihepiireistä. Tässä tilanteessa kirkonmiesten on aivan turha hurskastella, että jumalanpalvelukset ovat kristikansaa YHDISTÄVIÄ tekijöitä, joissa erilaiset ihmiset YHDESSÄ kohtaavat toisensa, niin kuin yleisesti väitetään. Erilaiset messuthan on nimenomaan tehty EROTTAMAAN kansanryhmiä! Muistettakoon, että se, joka aina on halunnut erottaa uskovia toisistaan, on itse Saatana. Hänestä on kaikenlainen hajoittaminen ja anarkia lähtöisin. Ja miksi ihmeessä pitää järjestää seksijumalanpalvelus ( tai oikeammin: seksi - Jumalan palvelus ) ? Siinähän todellisuudessa palvotaan seksiä, ei elävää Jumalaa. Oikea jumalanpalvelus keskittyy Jumalaan ja Hänen olemukseensa, ei Hänen luomakuntaansa liittyviin asioihin. Emme saa palvoa mitään luotua. Järjestyspaikkana on yökerho, koska Kurosen mukaan se on "rakkauden" ja kohtaamisen paikka! Kuronen ei ilmeisesti tajua, että tosiasiassa yökerho on kiiman, himon, pettämisen, juopottelun ja väkivallan paikka. Sieltä on turha hakea tosi rakkautta - eikä yökerhoseksillä todellakaan ole mitään yhteistä kristillisen ihanteen, neitsyenä solmittavan avioliiton ja elämänkestävän uskollisuuden, kanssa. Ajatus remuavista juopoista papittarien johtamassa rienausmenossa on kuvottava. Siinä on kristinusko vajonnut antiikin aikaisten hedelmällisyysjuhlien, kuten Baalin palvonnan tasolle. Jo riittää, luterilainen kirkko! Tämä oli viimeinen pisara, minä eroan kirkosta.
Seksimessu?! Jo riittää, kirkko!
67
9943
Vastaukset
- Tytsky
Mä oon samaa mieltä kanssasi...oon eronnut kirkosta jo kauan sitten....
- Pakana(M)
Papit ovat keskimäärin paljon fiksumpia kuin uskikset. Tosin se johtuu siitä, että papeissa on uskovaisia vain muutama prosentti, enintään.
- Utelias
järjestät ÄPÄRÄMESSUT?
- havainto
Utelias kirjoitti:
järjestät ÄPÄRÄMESSUT?
menossa sinne mukaan ?
- Pakana(M)
Utelias kirjoitti:
järjestät ÄPÄRÄMESSUT?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=680&posting=2698062
- Pettynyt
Pakana(M) kirjoitti:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=680&posting=2698062
et MILLOINKAAN vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin?
- Don
Pettynyt kirjoitti:
et MILLOINKAAN vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin?
Hänellä ei ole KYKYÄ vastata niihin. Voi vain huvittuneena seurata kuinka pakana vaatii vastauksia muilta, mutta itse ei kykene vastaamaan tai perustelemaan:D Ottakaa huumorilla ja naurakaa itsenne kipeiksi!;)
- Pakana(M)
Don kirjoitti:

kehaisevasta kommentistasi.
Heh. - Palstalainen
kuinka paljon erilaista paskaa oletkaan työntänyt tälle palstalle!
- Talikko
Palstalainen kirjoitti:
kuinka paljon erilaista paskaa oletkaan työntänyt tälle palstalle!
Täytyyhän tälläkin palstalla olla joku erikoismies kyseisen materiaalin esilletuojana.
Uskoisin ainakin MTK:n olevan tyytyväinen. - Suntio
ollut aiemmin keskimääräinen pappi?
Saitko potkut diakonissan kanssa pelehtimisestä? - Tunkio
Suntio kirjoitti:
ollut aiemmin keskimääräinen pappi?
Saitko potkut diakonissan kanssa pelehtimisestä?...ole mikään pappi ollut, mutta diakonissan kanssa se on kyllä voinut pelehiä.
- Kippasuo
Tunkio kirjoitti:
...ole mikään pappi ollut, mutta diakonissan kanssa se on kyllä voinut pelehiä.
puhua hyvinkin asiaa.
- Kaisa
Eikä ihminen periaatteessa ole yksiavioinen, ei luonnon näkökulmasta, eikä edes Raamatun mukaan. Mitä hyötyä on neitsyenä avioon menosta?
- Hupsista
ehti pitkästä aikaa navetasta laukomaan normaaleja typeryyksiään.
- Kaisa
Hupsista kirjoitti:
ehti pitkästä aikaa navetasta laukomaan normaaleja typeryyksiään.
Ja aurinkoista vappua, käy sinäkin välillä ulkoilemassa niin olo paranee ja posket saavat väriä, suosittelen :)
- Olli
Kaisa kirjoitti:
Ja aurinkoista vappua, käy sinäkin välillä ulkoilemassa niin olo paranee ja posket saavat väriä, suosittelen :)
Miksi monet uskontosuunnat pitävät seksi asioista
puhumista niin hirveän suurena syntinä.
Jumala on sen luonut, ja eikö kaikki mitä Jumala on luonut on hyvää.
Miksi siitä hyvästä puhuminen on monien uskontosuuntien mielestä syntiä.
Tosin nuoret jätkät käyttävät niin rumia nimiä
niistä asioista että meinaa hiukset nousta pystyyn. Mutta kyllä siitä aiheesta voi kauniistikin puhua, ja kertoa omista kokemuksistaan. Sillä toisten virheet opettavat toisia karttamaan näitä virheitä, ja elämä tulee paremmaksi myöskin seksi alueella. - Kaisa
Olli kirjoitti:
Miksi monet uskontosuunnat pitävät seksi asioista
puhumista niin hirveän suurena syntinä.
Jumala on sen luonut, ja eikö kaikki mitä Jumala on luonut on hyvää.
Miksi siitä hyvästä puhuminen on monien uskontosuuntien mielestä syntiä.
Tosin nuoret jätkät käyttävät niin rumia nimiä
niistä asioista että meinaa hiukset nousta pystyyn. Mutta kyllä siitä aiheesta voi kauniistikin puhua, ja kertoa omista kokemuksistaan. Sillä toisten virheet opettavat toisia karttamaan näitä virheitä, ja elämä tulee paremmaksi myöskin seksi alueella.aika erilaisia ja toivottavinta olisi että haluiltaan, toiveiltaan ja odotuksiltaan samanlaiset ihmiset kohtaisivat. Tämä taas on mahdollista vain käytännön kokemuksen tai hyvin avoimen keskustelun tuloksena.
- Absoluuttinen totuus.
Ihminen ON yksiavioinen, Raamatunkin mukaan. Vain yhdessä historian tilanteessa Jumala on sallinut moniavioisuuden, nimittäin Israelin kuningas Salomon ja muutamassa muussa Israelin historian tapauksessa, syistä, joita me emme tiedä. Kaikissa muissa tapauksissa Jumala on vaatinut yksiavioisuutta. Neitsyenä naimisiin menosta ei ole "hyötyä", mutta eihän uskova teekään Jumalan tahtomia tekoja saadakseen itselleen jotain hyötyä. Miksi siitä PITÄISI olla hyötyä? Neitsyenä mennään naimisiin, koska Jumalan mukaan se on oikein. Jos nyt sitten hakemalla haluaa hakea jotain "hyötyä", niin se vahvistaa ihmisen halua totella Jumalaa muissakin asioissa ja tuo luottamusta ja sitoutuneisuutta puolisoiden välille.
- Kaisa
Absoluuttinen totuus. kirjoitti:

että tuleva aviomies pystyi olemaan varma siitä että juuri hän oli tulevien lasten isä, ei siksi että se olisi ollut Jumalan tahto.
- Absoluuttinen totuus.
Olli kirjoitti:
Miksi monet uskontosuunnat pitävät seksi asioista
puhumista niin hirveän suurena syntinä.
Jumala on sen luonut, ja eikö kaikki mitä Jumala on luonut on hyvää.
Miksi siitä hyvästä puhuminen on monien uskontosuuntien mielestä syntiä.
Tosin nuoret jätkät käyttävät niin rumia nimiä
niistä asioista että meinaa hiukset nousta pystyyn. Mutta kyllä siitä aiheesta voi kauniistikin puhua, ja kertoa omista kokemuksistaan. Sillä toisten virheet opettavat toisia karttamaan näitä virheitä, ja elämä tulee paremmaksi myöskin seksi alueella.Hyvä asia pilataan esiavioisella seksillä, irtosuhteilla ja syrjähypyillä, jotka tuovat surua, murhetta, mustasukkaisuutta, väkivaltaa... SEKSIÄ ei siis kristittykään pidä pahana, mutta sen väärinkäyttöä pitää. Viime kädessä jonkin säännön noudattamista ei ratkaise se, onko asia hyvä vai paha, vaan mitä hyvyyden lähde Jumala siitä sanoo. Ydinvoimakin on "hyvä", se tuottaa lämpöä ja sähköä, mutta sitäkin voidaan käyttää väärin. Mikset sinä kysy SIITÄ, miksi monet pitävät sitä pahana? Ihmiskunta on moraalisesti turmeltunut, itsekäs ja omanedunhaluinen, joten Jumalan on pitänyt antaa ihmisille käyttöohjeita elämään.
- Absoluuttinen totuus.
Kaisa kirjoitti:
että tuleva aviomies pystyi olemaan varma siitä että juuri hän oli tulevien lasten isä, ei siksi että se olisi ollut Jumalan tahto.
Jumalan tuntevat ihmiset (juutalaiset ja uskovat kristityt) ovat AINA menneet naimisiin noudattaakseen Jumalan tahtoa. Muista yhteisöistä en mene sanomaan.
- Kaisa
Absoluuttinen totuus. kirjoitti:
Jumalan tuntevat ihmiset (juutalaiset ja uskovat kristityt) ovat AINA menneet naimisiin noudattaakseen Jumalan tahtoa. Muista yhteisöistä en mene sanomaan.
Mutta eiväthän uskovaiset tunnu paljon mielipiteitään perustelevan.
- Absoluuttinen totuus.
Kaisa kirjoitti:
Mutta eiväthän uskovaiset tunnu paljon mielipiteitään perustelevan.
Olisi kiva kuulla, miten SINÄ todistat oman väittämäsi siitä, että naimisiin mentiin ennen neitsyinä, jotta voitaisiin varmistaa isyys? PERUSTELE, anna tilastofaktaa. Ellet tiennyt, niin lasta ei aina siitetä yhdellä yhdyntäkerralla. Toisin sanoen: neitsyyden menetys vasta hääyönä ei ole koskaan taannut, etteikö lapsi voisi olla toisen miehen. Voihan siittäminen tapahtua seuraavana yönä toisen miehen toimesta, you know? Kyllä yksiavioisuus AINAKIN kristityillä perustuu Jumalan tahdon noudattamiseen, ei mihinkään hataraan ja epämääräiseen "varmistamiseen".
- kaisa

Jolloin naimisiin oli pakko mennä neitsyenä, olihan äpärälapsen synnyttäminen hyvin noloa tytölle. Todisteeksi riittää jo se, että poikien neitsyyttä ei koskaan ole valvottu. Monissa kristinuskon maissa ja uskovaisissa perheissä oli 1700-1800-luvulla yleistä että isä vei nuoren pojan tietyn ikäisenä bordelliin maistelemaan fyysistä rakkautta. Poikia on kautta historian kasvatettu vapaammin kuin tyttöjä juuri raskausriskin takia.
- Absoluuttinen totuus.
kaisa kirjoitti:

Eiköhän se liene sanomattakin selvää, että uskovainen kristitty ei vie poikaansa bordelliin. Joku voi kylläkin ESITTÄÄ uskovaista ja tehdä niin, mutta TODELLISILLE uskovaisille se ei ole mahdolllista. Ainahan on näitä muka-uskovaisia. He saavat tuomionsa Jumalalta.

"olihan äpärälapsen synnyttäminen hyvin noloa tytölle."
pitää ehdottomasti paikkansa myöskin nykyään. - seurailija
Pakana(M) kirjoitti:
"olihan äpärälapsen synnyttäminen hyvin noloa tytölle."
pitää ehdottomasti paikkansa myöskin nykyään.Mikä sovinistisika sä oot? Mä oon seurannu sun typerii juttujas jo jonkun aikaa ja aina sä länkytät muijii vastaan! Ootsä joku homo vai ootko saanu muijalta turpiis? HÄIVY APINA!!!
- Pakana(M)
seurailija kirjoitti:
Mikä sovinistisika sä oot? Mä oon seurannu sun typerii juttujas jo jonkun aikaa ja aina sä länkytät muijii vastaan! Ootsä joku homo vai ootko saanu muijalta turpiis? HÄIVY APINA!!!
kakara lopettaa tuon naurettavan länkytyksen.
Kiitos! - Kaisa
Absoluuttinen totuus. kirjoitti:
Eiköhän se liene sanomattakin selvää, että uskovainen kristitty ei vie poikaansa bordelliin. Joku voi kylläkin ESITTÄÄ uskovaista ja tehdä niin, mutta TODELLISILLE uskovaisille se ei ole mahdolllista. Ainahan on näitä muka-uskovaisia. He saavat tuomionsa Jumalalta.
Lue historiaa ja syyt löytyvät. Uskonto ei niitä pysty tässä asiassa tarjoamaan.
- Kaisa
Pakana(M) kirjoitti:
"olihan äpärälapsen synnyttäminen hyvin noloa tytölle."
pitää ehdottomasti paikkansa myöskin nykyään.Joita ei koskaan perustella. Onhan nykyäänkin tunnustetulla lapsella ja aviolapsella juridisesti sama asema mutta monille, varsinkin vanhemmille ihmisille lapsien hankinnan edellytyksenä tuntuu edelleen olevan avioliitto.
- Kaisa
seurailija kirjoitti:
Mikä sovinistisika sä oot? Mä oon seurannu sun typerii juttujas jo jonkun aikaa ja aina sä länkytät muijii vastaan! Ootsä joku homo vai ootko saanu muijalta turpiis? HÄIVY APINA!!!
Et ole tainnut koskaan PakanaM:n kirjoituksia lukea tai sitten sinulla vakavia ongelmia luetun ymmärtämisessä. Hurraa Suomen peruskoulujärjestelmä, tulokset ovat jo nähtävillä.
- Pimu
Kaisa kirjoitti:
Et ole tainnut koskaan PakanaM:n kirjoituksia lukea tai sitten sinulla vakavia ongelmia luetun ymmärtämisessä. Hurraa Suomen peruskoulujärjestelmä, tulokset ovat jo nähtävillä.
kuivettunut korppu vinkua.
- Pakana(M)
Kaisa kirjoitti:
Joita ei koskaan perustella. Onhan nykyäänkin tunnustetulla lapsella ja aviolapsella juridisesti sama asema mutta monille, varsinkin vanhemmille ihmisille lapsien hankinnan edellytyksenä tuntuu edelleen olevan avioliitto.
kannatan henkilökohtaisesti lämpimästi äpäräyttä.
- havainto
Pimu kirjoitti:
kuivettunut korppu vinkua.
pimulla viiraa. UHMAIKÄ???
- Pimu
havainto kirjoitti:
pimulla viiraa. UHMAIKÄ???
multa saavas, niin erehdyt!
- havainto
Pimu kirjoitti:
multa saavas, niin erehdyt!
SULTA nyt kukaan ei haluiskaan. YÄK!!!
- Pimu
havainto kirjoitti:
SULTA nyt kukaan ei haluiskaan. YÄK!!!
homo joskus munas.
- Kaisa
Pimu kirjoitti:
homo joskus munas.
Sinulla oikeasti joku mielipidekin? Tämä nimittäin on keskustelupalsta.
- Pimu
Kaisa kirjoitti:
Sinulla oikeasti joku mielipidekin? Tämä nimittäin on keskustelupalsta.
vois kiinnostaa sun ryppysen rusinan kommentit.
- Kaisa
Pimu kirjoitti:
vois kiinnostaa sun ryppysen rusinan kommentit.
??
- Pimu
Kaisa kirjoitti:
Joita ei koskaan perustella. Onhan nykyäänkin tunnustetulla lapsella ja aviolapsella juridisesti sama asema mutta monille, varsinkin vanhemmille ihmisille lapsien hankinnan edellytyksenä tuntuu edelleen olevan avioliitto.
139 v.
- Kaisa
Pimu kirjoitti:
139 v.
24 vuotta pallolla tallusteltu.
- Pakana(M)
seurailija kirjoitti:
Mikä sovinistisika sä oot? Mä oon seurannu sun typerii juttujas jo jonkun aikaa ja aina sä länkytät muijii vastaan! Ootsä joku homo vai ootko saanu muijalta turpiis? HÄIVY APINA!!!
Minä keskustelisin mieluummin äitisi kuin sinun kanssa.
Voitko pyytää, että äitisi kirjoittaa tähän avaukseen viestin minulle. - Pakana(M)
Pakana(M) kirjoitti:
Minä keskustelisin mieluummin äitisi kuin sinun kanssa.
Voitko pyytää, että äitisi kirjoittaa tähän avaukseen viestin minulle.Diapamit päässeet loppumaan?
- Pakana(M)
Pakana(M) kirjoitti:
"olihan äpärälapsen synnyttäminen hyvin noloa tytölle."
pitää ehdottomasti paikkansa myöskin nykyään.http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=680&posting=2698062
- .
Pakana(M) kirjoitti:
kannatan henkilökohtaisesti lämpimästi äpäräyttä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=680&posting=2698062
- Pakana(M)
seurailija kirjoitti:
Mikä sovinistisika sä oot? Mä oon seurannu sun typerii juttujas jo jonkun aikaa ja aina sä länkytät muijii vastaan! Ootsä joku homo vai ootko saanu muijalta turpiis? HÄIVY APINA!!!
kirjoita jo minulle??!!
- Pakana(M)
seurailija kirjoitti:
Mikä sovinistisika sä oot? Mä oon seurannu sun typerii juttujas jo jonkun aikaa ja aina sä länkytät muijii vastaan! Ootsä joku homo vai ootko saanu muijalta turpiis? HÄIVY APINA!!!
Haluaisitko sinä vielä pikkusiskon tai -veljen?
Jos haluat, niin pyydä äitiäsi VÄLITTÖMÄSTI kirjoittamaan minulle tämän keskusteluavauksen alla.
- Hmmm
"Messu rakentuu Korkean veisun pohjalle ja ylistää seksiä Jumalan lahjana."
Eikös se sitä olekaan ja jos ei niin kenen sitten?- Olli
Kyllä Kaisa on ihan oikeilla jäljillä,
mutta kenen kanssa keskustella?
Mistä saa keskustelutoverin joka on samalla aaltopituudella.?
Kirjeenvaihto on hauskaa, kun ei tunne toista lähemmin, kuin vain kirjeenvaihdon kautta.
Olli. - Absoluuttinen totuus.
"... ylistää SEKSIÄ..." Pitäisi olla: ylistää pyhää kolmiyhteistä Jumalaa. Jos sinä saat joltain ihmiseltä syntymäpäivälahjan, kiitätkö sinä lahjapakettia vai sen antajaa?
- ??
Olli kirjoitti:
Kyllä Kaisa on ihan oikeilla jäljillä,
mutta kenen kanssa keskustella?
Mistä saa keskustelutoverin joka on samalla aaltopituudella.?
Kirjeenvaihto on hauskaa, kun ei tunne toista lähemmin, kuin vain kirjeenvaihdon kautta.
Olli.sinäkin ukkoparka höpäjät?!
- aikansa kutakin
Mikään inhimillinen ei saa olla kirkolle vierasta. Joten ei muuta kuin yöklubeihin vaan...
- Nightclub
Päin vastoin! Jumala käsittääkseni loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja antoi heille seksuaalisuuden hienona, kallisarvoisena lahjana! Sehän on vai hyvä, että tuon lahjan alkuperää muistutetaan paikoissa, joissa et ilmeisestikkään viihdy... :-) Eikös se ole vain hyvä, että tuollakin muistutetaan, mistä on kysymys!? Seksuaalisuudessa ei ole mitään synniillistä tai hävettävää!
- I & you
Ei seksuaalisuudessa todellakaan ole mitään synnillistä ja hävettävää.
Mutta kaikkiin pornoluoliin ei kannata pappien lähteä jumalanpalveluksia pitämään.
- jussi
kaikkine riettauksineen evlut kirkossa. Isä, Jumala, auta meitä uskovaisia puhdistamaan kirkkomme kaikesta tuosta saastasta.
- Spede
Näes sitä et kirkossa ois vapaata kimppasexiä. Mäkin alkaisin taas käymään siellä ja luultavasti aika ahkeraan :o)
- Me and others
että nickisi osoittavat vääjäämättömästi sen, että sinusta on jäänyt aikanaan yksi kehonosa kokonaan pois:
AIVOT!
- Rege
toi järjestetää?
- Tietäväinen
31.2.2035
- fiatisti
Kyse on populismista eli kansankosiskelusta.
Yritetään tavoittaa niitä kohderyhmiä, joita ei ole juuri kirkossa näkynyt.
Kirkossa ei vain ole tajuttu sitä, että samalla pyllistetään niille, jotka vielä tähän saakka ovat kirkkoon ja sen oppeihin uskoneet.
Ahneudella ja heikolla pelisilmällä kirkko ajaa itsensä nurkkaan menettäessään uskollisten 'asiakkaidensa' suosion saamatta uusia tilalle.- Absoluuttinen totuus.
Totta. Nykyään kirkko tekee juuri sitä, mitä sen ei pitäisi: unohtaa sanomansa ja keskittyy epäoleellisiin muotoseikkoihin, joilla se luulee saavansa suosiota. Uudistaminen, kokeilu ja elämyksellisyys ovat avainsanoja, sisällöstä viis. Kirkon työntekijöille on tärkeintä saada mahdollisimman moni kirkkorakennuksen seinien sisäpuolelle. Se, mitä siellä tarjotaan, ei merkitse mitään, tärkeintä on, että aktiivisuustilastot ovat kauniita.
- Saddamisti ;-)
...no parempi myöhään,kuin ei milloinkaan !?!
Meinaan sitä kirkosta eroamista,nääs !?!
Niin mielikuvitus on vallan mehtava voimavara...senhän näkee uskiksia seuratessa !?!
Olisi kuitenkin tehnyt sinustakin viksumman vaikutelman,jos olisit ensin katsonut k.o. tapahtuman ja vasta sitten kommentoinut sitä...nyt jäi vain kuva ruotsalaista voimajuomaa litkivästä kiihkoilijasta,heh %^X - INRI
tämä kaikki alkaa olla eli lopun aikoja. Homolaki sai siunauksensa ja nyt seksiä kirkon seinien sisällä. Tästä aiheesta tai sen vaiheesta on muuten osuvasti amerikkalaisen evankelistan, David Wilkersonin kirjassa "Näky". Väistämätön loppu lähestyy ja maapallomme elää jo tekohengityksen varassa. Tahdotko pelastua? Valitse Jeesus elämääsi ja et voi tulla pettymään. Sillä Jeesus Kristus ei ole katteeton vaalilupaus vaan ikuinen pelastusvarmuus! Amen. Siunausta
- Pakana(M)
että shintojumalat ovat onnistuneet paremmin turvaamaan palvelijoidensa hyvinvoinnin kuin kristittyjen jumalat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32721Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062541Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42239Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441855- 321443
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141433- 1761155
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011134Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201053Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81938