Ajatusteni, sydämen syövereitteni naikkonen. Voisin kastautua sinussa eli olet aivan riittävän hyvä minulle 😇💞. On se kumma juttu miten meillä ei vielä tänä päivänäkään ole samanlaista valtiojohtoista ratkaisua paineiden purkamisen helpottamiseen kuin vaikka Hollannissa. Suorastaan hullua. Miettikää nyt kuinka massiiviset verotulot sillä bisneksellä voisi netota. S*ksuaalirikokset pienentyisivät minimiin. Tuo systeemi ei poistaisi kuitenkaan syvällistä yhteyttä arvostavia ihmisiä vaan enemmänkin jo ihan lähtökohtaisesti kukasta kukkaan lenteleviä.
Tää maailma on juuri niin twisted että todennäköisesti asiakkaina olisi lähinnä parisuhteessa olevia pettäjiä joille s*ksi olisi normalisoitunut tapa elää. Se on se ahneus ja itsekkyys mukana tuossakin kuviossa. Perheenisät ne sinne menisivät lähinnä, sano minun sanoneen ☝️. Ätmeillä ja inceleillä olisi vaikeuksia kulkea ovesta sisään koska se olisi täysin erilainen maailma mihin he (eli myös minä) ovat tottuneet. No ehkä kännissä yhdistettynä naisen puutteeseen, niin minäkin käyttäisin kyseisiä palveluita avukseni. Riippuu tarjonnasta. Täytyisi uskaltautua vääntäytyä kurkkimaan minkälaisia söpöläisiä siellä sattuisi parveilemaan 🤗.
Ällös huoli
13
302
Vastaukset
- Anonyymi
No nyt oli outo aloitus.
Ei kovin mukavaa, että hän on vaan aivan riittävän hyvä.
Tämänkin tarkoitus lytätä vaan jotain.- Anonyymi
Pikku-pirpana kirjoitti:
No en minä kyllä kokenut tuota kenenkään lyttäämisenä..
Olisiko susta kiva olla vaan riittävän hyvä toiselle?
Anonyymi kirjoitti:
Olisiko susta kiva olla vaan riittävän hyvä toiselle?
Juu.. miksipä ei. En tarvitse egobuustia toisista ihmisistä.
- Anonyymi
Tarkoitin tuolla riittävän hyvällä sitä että hän kelpaa minulle täysin omana itsenään. Joo, riittävän hyvä kuulostaa siltä että voisin seurustella hänen kanssaan mutta voisin vaihtaa hänet johonkuhun parempaankin jos kohdalle sattuisi. Olen vähän niinkuin väliinputoajana juuri nyt. Biologiani käskee minua etsimään itselleni kumppanin mutta usko sekä sosiaalinen passiivisuuteni sabotoivat tuon etsinnän. - Aapee.

Sinäkö se siis olitkin? Kuten epäilinkin?

Vähän niinkuin väliinputoajana olet nyt no ai haa ei luulis😂
- Anonyymi
Nämä on näitä ätmien mielikuvaharjoituksia- jos ois niin ois ja niin pois päin
- Anonyymi
Ätmeillä ja inceleillä olisi vaikeuksia astua ovesta sisään- eli edes se ei onnistuisi on johtopäätös eli summa summarum tästä avauksesta ja aiheesta eli prostituutio ja joku? 🤔 Oliko tämä kommentti riittävän hyvä teille inceleille?
- Anonyymi
Kyllä. Nyt voimme vihdoinkin nukkua yömme rauhassa 🙏. Incelit ovat stereotypian mukaan väkivaltaan taipuvaisia eli heidän pitäisi hoitaa hommat järkkärien valvovan silmän alla, jotta ne naiset pysyisivät turvassa heidän pahuudeltaan. Miten se sitten selvitetään onko joku incel vai ei? Vaikkapa siten että laadittaisiin globaali incel-passi. Ätmipassikin olisi syytä pistää yhteiskunnassa tulille. Olihan meillä passi sen kuuluisan flunssankin pohjalta niin miksei kaikkien muidenkin asioiden pohjalta. Ajattelin siitä että se meni överiksi ja oli ihmisten orjuuttamista. Emme unohda. Mikä vain on mahdollista. MIKÄ VAIN. Taisin eksyä salaliittoteorioiden polulle 🤭. - Ätmien johtaja (eli Aapee).
- Anonyymi
Koitahan nyt alkaa pukeutumaan miesten housuihin metaforisesti sekä kirjaimellisesti ennen kuin mietit naikkosia missään mielessä
- Anonyymi
Vaihtaisitko perjantai pizzan pimppaani😍
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k363795Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet511724- 731379
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751211Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1751096Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911051- 84955
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua41846Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?49791- 39770