Miksi jatiaa sotaa kun kukaa ei hyödy Työsopimusjärjestelmämme syntymäpäivänä on pidetty 23.1.1940,

Anonyymi-ap

Miksi jatiaa sotaa kun kukaa ei hyödy
Työsopimusjärjestelmämme syntymäpäivänä on pidetty 23.1.1940, jolloin solmittiin ns. tammikuun kihlaus. Siinä työantajat tunnustivat ammattiyhdistysliikkeet sopimusosapuoleksi työmarkkinoilla. Siitä alkoivat sitten vähitellen valtakunnaliset työehtosopimukset, joista myöhemmin muodostuivat kolmikantaisiksi valtion osallistuttua niihin veroratkaisuilla. Tällä tavoin oli mahdollista tehdä ns. maltillisia palkkasopimuksia.

Nyt toinen osapuoli eli työantajat ovat halunneet purkaa avioliiton eli sopimusjärjestelmän ja asettaa sen myötä myös kihlauksen eli ay-liikkeen tunnustamisen sopimusosapuolena kyseenalaiseksi. Aviolittoa kesti noin 80 vuotta. Platinahäitä ei enää vietetty juhlien, sillä eron merkit olivat ilmassa. Pääkiihottajana eroon on pidetty Björn Wahlroosia ja sen myötä hänen vaikutusvallassaan olevaa metsäyhtiö UPM:ää.

Mutta oikeistolainen rintama ei ole täysin yhtenäinen. Vastarannan kiiskinä on ollut EK:n eläkkeellä ole pitkäaikainen pääneuvottelija Lasse Laatunen. "Laatunen uskoo, että nyt on kyseessä ideologinen taistelu, jossa työnantajat pyrkivät heikentämään ammattiyhdistysliikkeen valtaa.

– Ideologiset tavoitteet ovat ihan selviä, vaikka ne varmasti kiistetään. Tästä on myös tullut mielikuva, ainakin ulkopuoliselle, että yrityksen pienipalkkaisimmilta tavallaan kielletään tai halutaan estää kollektiivinen edunvalvonta. Tämän kaltaisella politiikalla hävitetään keskinäinen luottamus, Laatunen sanoo." (lähde: Iltalehti)

Laatunen on useaan otteeseen moittinut työantajaleiriä selkävoiton tavoittelemisesta. Se voi kääntyä siihen, että sitä tavoittelevat voivat ollakin jonain päivänä itse selällään matolla. Esiemrkkinä Laatunen on maininnut työehtosopimusten tulkintaensisijaisuuden. Se on Suomessa työnantajilla, mutta Ruotsissa työntekijöillä. Seuraava keskusta-vasemmistolainen hallitus voi valtaan päästessään hakea myös mallia Ruotsissa ja muuttaa tulkintamallin Ruotsin mallin mukaiseksi. Se olisi Laatusen mukaan myrkkyä työnantajille.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0b83549d-16b1-473b-906a-82291e56a85c

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006420764.html

Unohtui vain kertoa ettei nyt ole menossa työehtosopimusneuvottelut! Niissä AY liike on osapuoli mutta maan hallituksen lakiesityksissä ei ole!!!
Annat vain hämätä itseäsi sillä, että nykyinen hallitus toimii EK:n etäispäätteenä. Jos et usko minua, niin usko kuitenkin EK:n sisäpiirin miestä Lasse Laatusta. Hän ei taatusti edusta mitään vihervasemmistoa vaan on toiminut pitkään EK:n edunvalvojana. Hänellä pitkän aikavälin näkemystä ja realisin tajua.

"Laatusen mukaan EK:n ja Suomen yrittäjien rooli Orpon hallituksen ohjelman taustalla paljastaa hallituksen todellisen pyrkimyksen.

”Halutaan vahvistaa porvarillista valta-asemaa ottamalla työmarkkinapolitiikka puoluepolitiikan ja ennen kaikkea kokoomuksen tueksi. No, minäkin haluan porvarillisen Suomen – mutta ei sitä pitäisi näin tyhmästi lähteä rakentamaan”, Laatunen sanoo."

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009858127.html

Nyt ei ole menossa työehtosopimusneuvottelut. Olet ihan asian ytimessä. Nyt on menossa työelämää koskeva sanelupolitiikka, jolla on syrjäytetty se vanha käytäntö eli työehtosopimukset. Siihen syrjäyttämiseenhän EK siis pyrkii oikeistohallituksen tuella. Kannattaa tutustua näihin Laatusen näkemykseen, koska silloin ei ole tule tunnetta, että sehän on vaan vasemmistopropagandaa.


Asiat kummassa jamassa.
Kenen etu on riidellä, eikä sopia. jne..
https://youtu.be/Z8PlCWWGHnY?si=2BoEnACGiuf3OonC

Äänestä

Kommentoi



Anonyymi

04.02.2024 12:28

Eeittäin hyvä kysymys

Vähän sama kuin kenen etu jatkaa sotaa , ei kumankaan mutta kun jörjetöntä muutosta haluuvakaikki vaalilupauksetn pettänyt hallitus ei anna oeriksi

Miksi satamat on vielä auki





Suomen talous kuntoon poistamalla 8 miljardindin yritystuet

Suomi elää velaksi. Sen vuoksi on aivan välttämätöntä poistaa kaikki kilpailua vääristävät yrityet pois

Teollisuusliitto julisti uuden suurlakon. Hyvä, hyvä!! Kaikki mukaan

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Junger Maria on kuollut

        Tämä EI ole ilon päivä. Tiedoksi sille hömelölle, joka aina toitottaa "ilon päivää" aiheesta kuin aiheesta.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        153
        6920
      2. Maria Jungner on kuollut.

        Kaikkein viehättävin teeveekuuluttaja Maria Jungner, 50, on kuollut. R.I.P.
        Sinkut
        143
        5637
      3. Todennäköisesti Maria Jungner kuoli

        sydänkohtaukseen. Niin tai näin,,olipahan melkoinen pommi. En olisi ikinä voinut uskoa, että niin hyväntuulinen ja energ
        Maailman menoa
        42
        3300
      4. Kuvaile kaivattusi

        ulkonäköä. Onko katseenkestävä vai pitääkö piilotella? 💆‍♂️
        Ikävä
        180
        2837
      5. Miksi en vaan voi

        olla ajattelematta sua? Aiheutat suuria tunteita ❤️ Harvoin kokee näin voimakkaasti.
        Ikävä
        102
        1721
      6. Mitä sanoisit nainen

        Jos sanoisin että sä oot elämäni nainen ja tahtoisin viettää sen vain sun kanssas 🙏❤️
        Ikävä
        109
        1577
      7. En muista koskaan itkeneeni...

        Niin paljon jonkun ihmisen perään kuin sinun perääsi olen itkenyt. En edes sen ihmisen, joka oli elämässäni todella pitk
        Ikävä
        92
        1517
      8. Mitä haluaisit tällä hetkellä

        sanoa kaivatullesi?
        Ikävä
        175
        1450
      9. Surullisia uutisia

        Äärettömän kaunis Maria Jungner on kuollut äkillisesti. Oli vasta 50 vuotias. Upea nainen. Suuri suru! Tuli kaikille jär
        Kotimaiset julkkisjuorut
        25
        1366
      10. SM 2024 -kisojen onnistujat ja yllättäjät

        Aloitetaan Kujanhaaran voitolla Olympia-toivo Sahasta. Mahtava suoritus ja huikeaa työtä urheilijalta sekä valmentajalta
        Judo
        78
        1170
      Aihe