Meikäläinen otti FPS2 maskin käyttöön, kun kauppaan menin ja siellähän oli yskiviä ja köhiviä asiakaita.
Nythän niitä syysflunssa pöpöjä on liikkellä ja viime jouluna oli yskä ja räkätauti, kun en maskia ennen joulua käyttänyt.
Sitä ennen ei ollut viiteen vuoteen mitään syysflunssaa, kun maskia käytin, että sehän todistaa, että kyllä se maski auttaa.
Onko ihmiset, että kun muut eivät käytä, eikä media ole maskia esittänyt käytettävän, niin ei sitten käytetä, kun maskin käyttö tuntuu nololta mukamas.
Ei vaan kiinosta saada mitään räkätautia, vaikka suurin osa toteaa, että syövät vitamiineja ja käsiä pesevät ja desinfioivat, että säästyisi räkätaudilta, mutta maskia eivät käytä.
Joko on palstalaiset ottaneet maskin käyttöön??
26
231
Vastaukset
- Anonyymi
Maskissa on muistettava että kun siihen koskee niin käsien mukana voi siirtyä pöpöjä kasvojen alueelle ja aina hengitysteihin asti. Maskien suojelevuuden on vastattava hiukkaskooltaan pöpöjä jotta ne toimivat halutulla tavalla.
Havaitsin saman, ihmiset tuolla yskivät ja köhivät kilpaa. Monet unohtavat peittää suunsa. Lentsut leviää pisaratartuntana.
Ehkä olisi taas maskien aika?
Muistakaa kunnollinen käsipesu heti, kun tulette kotiin/ työpaikalle/ jne., ettei pöpöt leviä ympäriinsä.- Anonyymi
kommando-pipot käyttöön ja moottoripyöräiulijoidn mustat kypärat joyyas ei yunnista kuka tekimurhan
- Anonyymi
Kommandopipo ei auta flunssaa vastaan. Sen sijaan intin "nasse" lienee tehokkaampi kuin mikään tavallinen maski, siis oikea kaasunaamari.
Anonyymi kirjoitti:
Kommandopipo ei auta flunssaa vastaan. Sen sijaan intin "nasse" lienee tehokkaampi kuin mikään tavallinen maski, siis oikea kaasunaamari.
Olisin enemmän huolissani tuon tekstin sisällöstä kuin mikä "naamari" päässä on, kun ei voi tietää kuinka vakavissaan toinen on tuollaisesta asiasta.
- Anonyymi
Mu5tasydän kirjoitti:
Olisin enemmän huolissani tuon tekstin sisällöstä kuin mikä "naamari" päässä on, kun ei voi tietää kuinka vakavissaan toinen on tuollaisesta asiasta.
Se on puuttumisen alaista toimintaa virkavallan suunnalta mikäli henkilön naamioitumisen voidaan olettaa liittyvän jonkin rikoksen tekemiseen. Onhan se aina epäilyttävän näköinen kun se on ihmisellä päässä. Kerran pyöräilin kommandopipo päässäni koska se suojasi mukavasti pakkaselta. Oli aamu eli valoisaa, onneksi kukaan ei nähnyt tai välittänyt lookistani. Kerran yksillä festareilla jollakin randomilla jätkällä oli kaasunaamari päässään ja se kiipesi puuhun. Silloin mietin että se tyyppi oli varmasti huumausaineiden vaikutuksen alaisena.
- Anonyymi
En osallistu moiseen pöljä touhuun.
- Anonyymi
such clear on ardelanlanine sometimes... no mätter to sooto some fukor stataitrght to the ehey wit a a collt python.. revolvertorer..
let you you see as youdid to me...
oikeasti mutta nin olen aika kiinnostunut, en niinkään ihmisten salamushaamisestasta... vaan eräs kiinalainen kai tyyö jokjonka hassu musiiikki kiinnostaa jotenkin... - Anonyymi
Mulla on kaasunaamari, pelastusliivit ja laskuvarjo koko ajan mukana, myös autolla ajaessa yksin.
Ja älkää unohtako ottaa joditabletteja! - Anonyymi
On niitä pikkulentsuja jo tässä ollut. Ei mitään henkeä uhkaavaa vielä.
xLiner - Anonyymi
tuo tekee guo juttu..."nimittelijä" onkin hyvä nimi tuolle ohjelmalle, kun i voi tio-härverbrli tulrrr
Cozamrasbo
Slomareai
Pepan
Naka
Dendena
Ramontesland
Lomiint
Gamkey
Rwanaudorze
Inmesa - Anonyymi
Minä ainakin päästelen alati pikkupieruja liikkuessani julkisilla paikoilla. Pöpöt kuolevat ja missään ei tarvitse jonottaa.
>simiti< - Anonyymi
Tämä hallitus on vissiin päättänyt, ettei koronaa ole eikä tarvitse varautua.
Ehkä THL bensaa.
Tänäkin vuonna nopeasti joku kuolee...koronan kaltaisiin tauteihin. Aspergillos. Siitä vaan. Legioonalainen.
Vilma - Anonyymi
onlyfas-tyttöjen katsominen siis lisää sukupuoli-heperstä?
- Anonyymi
10:02
Enemminkin saattaa aiheuttaa märkiä unia.
- Anonyymi
Kaupassa muutamilla on jo maski, mutta kirurginmaski, joka ei kyllä käyttäjää suojaa.
Kyllä se maski on, että itse saa jonkinlaista suojaa, ei sitä muiden suojaamiseen käytetä, koska suurin osa ei maskia käytä ja maskittomat levittää flunssaa keskenään.
Pärskitään ja yskitään ihan vapaasti.
Kurkkua voi kakoa suu kiinni, jolloin mitään pisaroita ei lennä, mutta 99% ei niin tee, vaan suu auki yskivät, että varmasti pisarat lentää. - Anonyymi
Mikä helvetti ihmisiä vaivaa?
Normaalit flunssat eivät tervettä ihmistä tapa.
Ja jos on vakavasti immuunipuutteinen, joko ottaa riskin tai sitten pysyy sisällä.
Koko muuta yhteiskuntaa ei voi vaatia elämään pullossa jonkun neurootikon pelkotilojen takia!
P.S. Korona ei ole enää tappava tauti sen suuremmassa mittakaavassa kuin auton alle jääminenkään- Anonyymi
12:57
No kerropa meille, että mistä räkänokasta erotat 'normaali flunssan' ja mistä näet muut riesat.
Korona jätti jälkitauteja, jotka kyllä tasan tarkkaan vievät hautaan. Yritäpä vaihdattaa keuhkosi!
Vilma - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
12:57
No kerropa meille, että mistä räkänokasta erotat 'normaali flunssan' ja mistä näet muut riesat.
Korona jätti jälkitauteja, jotka kyllä tasan tarkkaan vievät hautaan. Yritäpä vaihdattaa keuhkosi!
VilmaKuolet johonkin joka tapauksessa.
Et voi pakottaa ympäröivää maailmaa pukeutumaan suodattimiin oman pääsi sisällä olevien pelkojen takia.
Jos kuolee, kuolee.
Aika harva kuitenkaan potkaisee tyhjää kaupassakäyntireissulta saadun taudin takia.
Kyllä hengenlähtöön johtavat ihan muut syyt valtaosin.
Ja jos kaupassa ei voi käydä pelkojen takia, on parasta ehkä hankkiutua jonnekin maalle omavaraistalouteen ja kuolla maaperästä tai vedestä saatuun Pseudomonakseen tai jäykkäkouristukseen.....
Linnut muuten eivät käytä maskia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuolet johonkin joka tapauksessa.
Et voi pakottaa ympäröivää maailmaa pukeutumaan suodattimiin oman pääsi sisällä olevien pelkojen takia.
Jos kuolee, kuolee.
Aika harva kuitenkaan potkaisee tyhjää kaupassakäyntireissulta saadun taudin takia.
Kyllä hengenlähtöön johtavat ihan muut syyt valtaosin.
Ja jos kaupassa ei voi käydä pelkojen takia, on parasta ehkä hankkiutua jonnekin maalle omavaraistalouteen ja kuolla maaperästä tai vedestä saatuun Pseudomonakseen tai jäykkäkouristukseen.....
Linnut muuten eivät käytä maskia.Eihän minulla mitään pelkoja tarvitse olla tai ole.
Kyse on näet siitä, että viranomaiset ohjeistaisivat.
Minusta tuntuu, että olet persuinttäjä ja rokotekammoinen.
Noin kun sinä kirjoitut, voisin minäkin toivoa sinulle yllätysriesaa.
Kun läheltä menehtyy ja sairastuu, tietää paljon enemmän kuin sinä ylimielisyyksinesi.
Vilma
Virukset ottakaa haltuun 14:15 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän minulla mitään pelkoja tarvitse olla tai ole.
Kyse on näet siitä, että viranomaiset ohjeistaisivat.
Minusta tuntuu, että olet persuinttäjä ja rokotekammoinen.
Noin kun sinä kirjoitut, voisin minäkin toivoa sinulle yllätysriesaa.
Kun läheltä menehtyy ja sairastuu, tietää paljon enemmän kuin sinä ylimielisyyksinesi.
Vilma
Virukset ottakaa haltuun 14:15Olet pelkojesi vanki. Taisit peloissasi ottaa kaikki koronaruiskeetkin, niiden on havaittu tekevän ihmisistä entistä tyhmempiä.
Maskit joissa kuminauha menee korvan takaa, eivät ole tiiviitä kasvoilla, käyttö on siksi turhaa.
Sivusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän minulla mitään pelkoja tarvitse olla tai ole.
Kyse on näet siitä, että viranomaiset ohjeistaisivat.
Minusta tuntuu, että olet persuinttäjä ja rokotekammoinen.
Noin kun sinä kirjoitut, voisin minäkin toivoa sinulle yllätysriesaa.
Kun läheltä menehtyy ja sairastuu, tietää paljon enemmän kuin sinä ylimielisyyksinesi.
Vilma
Virukset ottakaa haltuun 14:15Viivakoodi niskaan jokaiselle ja valvontakamerat kaduille, jotta jokainen kulkisi naamari päässä muutaman pelkurin takia?
En ole persu - en kannata mitään eduskunnassa istuvaa puoluetta, vaan minusta puhdas alkuperäinen natsiaate on paras. (Ei siis mikään "uusnatsismiksi" kutsuttu nahkapäiden pelleporukka, joka potkii mummoja ja käyttää aikaansa milloin kenenkin vihaamiseen.
Puhdas natsiaate siivottuna WW2 voittajavaltioiden historiaan tunkemasta vääristelystä ja disinformaatiosta on varsin älykäs ajatussuunta.
Töitä, terveyttä, hyvää kuntoa ja toimivaa yhteiskuntaa kannattava aate.
Ja ajatukseen sisältyi bolshevikkien sekä joidenkin muidenkin "ryhmien" hävittäminen.
Vuonna 2025: Olivatko väärässä?
-Kuka omistaa lääkepatentit
-Kuka omistaa maailman suurimmat pankit ja vakuutuslaitokset
-Kuka/ketkä omistavat esimerkiksi Carunan, joka hallitsee Suomen sähköverkkoa?
-Kuka omistaa Metan, suurimmat tiedotusvälineet ja asetehtaat?
Kuka vetelee naruista Yhdysvaltain politiikassa framilla olevien sätkynukkien takana?
-Ketkä tappavat liukuhihnalta viattomia julistamalla "terroristeiksi"?
-Keitä ei saa arvostella?
Mieti, ketkä kirjoittivat historian ja ketkä ovat syöttäneet eräitä maailmanhistorian suurimpia valheita taviksille ja peittävät jälkensä aiheuttamalla "kriisejä" ja "somepöyristymistä" tasaisella tahdilla, jotta tavallisen tallaajan huomio pysyisi merkityksettömissä asioissa ja varsinaiset puuhat jäisivät pimentoon?
Ja kuka tienaa eniten rokotteilla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viivakoodi niskaan jokaiselle ja valvontakamerat kaduille, jotta jokainen kulkisi naamari päässä muutaman pelkurin takia?
En ole persu - en kannata mitään eduskunnassa istuvaa puoluetta, vaan minusta puhdas alkuperäinen natsiaate on paras. (Ei siis mikään "uusnatsismiksi" kutsuttu nahkapäiden pelleporukka, joka potkii mummoja ja käyttää aikaansa milloin kenenkin vihaamiseen.
Puhdas natsiaate siivottuna WW2 voittajavaltioiden historiaan tunkemasta vääristelystä ja disinformaatiosta on varsin älykäs ajatussuunta.
Töitä, terveyttä, hyvää kuntoa ja toimivaa yhteiskuntaa kannattava aate.
Ja ajatukseen sisältyi bolshevikkien sekä joidenkin muidenkin "ryhmien" hävittäminen.
Vuonna 2025: Olivatko väärässä?
-Kuka omistaa lääkepatentit
-Kuka omistaa maailman suurimmat pankit ja vakuutuslaitokset
-Kuka/ketkä omistavat esimerkiksi Carunan, joka hallitsee Suomen sähköverkkoa?
-Kuka omistaa Metan, suurimmat tiedotusvälineet ja asetehtaat?
Kuka vetelee naruista Yhdysvaltain politiikassa framilla olevien sätkynukkien takana?
-Ketkä tappavat liukuhihnalta viattomia julistamalla "terroristeiksi"?
-Keitä ei saa arvostella?
Mieti, ketkä kirjoittivat historian ja ketkä ovat syöttäneet eräitä maailmanhistorian suurimpia valheita taviksille ja peittävät jälkensä aiheuttamalla "kriisejä" ja "somepöyristymistä" tasaisella tahdilla, jotta tavallisen tallaajan huomio pysyisi merkityksettömissä asioissa ja varsinaiset puuhat jäisivät pimentoon?
Ja kuka tienaa eniten rokotteilla?Ootpa hysteerinen.
Sulka on joku fobia?
Vilma
- Anonyymi
Kyllä täytyy sanoa, että outo olet.
- Anonyymi
Miksei köhivät pysy kotonaan?
- Anonyymi
Samaa mieltä. Sellainen, jolla on alhainen immuniteetti, ottaa helposti vaikkapa junassa vastaan pöpöt.
Mutta eihän kaikki ota huomioon toisia.
Vilma
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845067Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.173416Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242720Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581780- 471576
- 941352
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2391275Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731048IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54932