https://www.suomenuutiset.fi/vigeliukselta-rajua-kritiikkia-tampereen-saastoista-pormestari-nurmiselle-tamako-on-sita-sdpn-reilummin-leikkaamista/
Tampere elänyt yli varojensa
Lisäksi SDP:n johdolla ollaan korottamassa maksuja pysäköinnissä, museoissa, rakentamisessa, uimahalleissa, työväenopiston kursseilla ja liikuntapalveluissa, hän jatkaa.
Vigeliuksen mukaan säästöt ovat välttämättömiä. Tampereella pormestarikoalition ulkopuolelle jätetyt perussuomalaiset esittivät talousarvioon lukuisia muutos- ja säästöesityksiä esimerkiksi ilmastobudjettiin, pakolaisten vastaanottoon ja kehitysohjelmien rahoitukseen liittyen.
– Kuten valtiokin, myös Tampere on elänyt yli varojensa jo pitkään. Ennemmin tai myöhemmin se konkretisoituu verojen ja maksujen korotuksina sekä kipeinä säästöinä. Nämä realiteetit on syytä sisäistää myös vasemmistopuolueissa.
SUOMEN UUTISET
maahanmuutto taas syy
Joakim Vigelius pitää SDP:n politiikkaa kaksinaismoralistisena.
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1463940Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso103408Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai462933Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122852Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1422513- 502164
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist161378"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For991345Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es631294Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 801156