Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota kutsuttiin Vietnamin sodaksi. Edessä Lieksa – pitäisi olla turvasatama. Olo oli kehno. Selkä ja erityisesti pylly oli saanut ikävän osuman kranaatinsirpaleesta, ja henkiset traumat tuntuivat painavampina kuin rinkka. Jorma kaipasi vain rauhaa, Pirkka-olutta ja Kaarisiltaa, josta sai aina parhaat näkymät Pielisjokeen.

Hän lähti köpöttelemään kohti joen rantaa, mutta pysähtyi kuin seinään. Siinä, missä Kaarisillan olisi pitänyt majestettisesti kaartua, ammotti vain tyhjyys.

"Ei saatana! Ne on purkanu sen! Ne on... purkanu mun sillan!" Jorma huusi, ääni särkyen. Tämä oli pahin shokki sitten sen kerran, kun viidakkohattuun oli lennähtänyt hämähäkki.

Onneksi kotona odotti sentään yksi valopilkku: Pirre-kissa. Pirre nauroi Jorman syliin kuin olisi tiennyt omistajan kärsimyksistä.

Traumojen purkamisen tarve oli suuri. Jorma nappasi laukustaan neljä tölkkiä Pirkka-olutta ja suuntasi lähimmälle pulipenkille. Siellä istuivat Lieksan vakiokasvot, Saku ja Pera.

"Pojat, tässä on Jorma. Palas Vietnamista," Saku esitteli.

Jorma istuutui. Pirkka-olut aukesi kssshh-äänellä, joka oli musiikkia miehen korville.

"No, siellä oli kuuma. Ja kostea. Ja sitten... se kranaatti. Se osui. Keskelle persettä. Kirjaimellisesti. Se oli outoa..." Jorma aloitti, ja puliukot kuuntelivat vakuuttuneina. Pirkka-olut virtasi.

Silloin paikalle saapui pastori Rimpeläinen, joka oli ollut iltapäiväkävelyllä. Hän pysähtyi järkyttyneenä nähtyään Jorman, sota-asun riekaleet ja julkisen juopottelun.

"Voi Jorma, poikani! Tuollainen julkinen juopottelu ja karkea kielenkäyttö! Et kai sinä tuolla tavoin aio purkaa taakkojasi? Ja tuo halpa olut, Herran tähden!" pastori paheksui, kädet puuskassa.

Jorma nosti Pirkka-tölkin. "Pastori, tässä on 10 % traumanhoitolisä. Ja tämä on ainoa lääke, joka tuntuu toimivan. Ota itsekin!"

Pastori kohotti kulmiaan, mutta Saku totesi käytännönläheisesti: "Meillä loppuu kohta kaljat. Mennäänkö Muskottiin hakemaan lisää? Pirkka on tarjouksessa."

Porukka nousi ja lähti horjuen kohti lähikauppaa.

Muskotissa Jorma tunsi sen. Sen tutun, kylmäävän tunteen, jonka vain Vietnamin suolistoinfektio ja kranaatinsirpaleen vaurioittama pakaralihas saattoivat tuoda. Se oli hätä, kiireellinen ja ehdottoman välitön hätä.

"Ei, ei täällä! Voi helvetti!" Jorma mutisi, yrittäen puristaa pakaransa yhteen, mutta sodan runtelema sulkijalihas oli saanut tarpeekseen Pirkka-oluesta ja sodan kauhuista.

Pörähdys. Sitten se oli menoa.

"Ohhoh, Jorma," Pera sanoi, hajuun tottuneena puliukkona.

Jorma tunsi housuissaan lämpimän, nöyryyttävän painon. Hän oli kakanut housuun keskellä Lieksan Muskottia.

"No niin, äkkiä ulos. Ei tässä mitään," Jorma sanoi, punaisena kuin aamurusko. Hän nappasi hyllystä täyden repullisen Pirkka-olutta, jätti rahat tiskille ja juoksi ulos.

Ilta jatkui pian Reunantiellä, syrjäisemmässä paikassa joen rannalla, kaukana pastorin paheksuvista katseista. Jorma istui märkien housujensa kanssa, joi olutta ja nauroi katkeransuloisesti.

"Kyllä se perkeleen sota muuttaa miehen, pojat. Mutta ei se vie Pirkka-olutta, eikä ystäviä. Ja ei se vie edes sitä, että kakka saattaa yllättää kesken kauppareissun!"

Puliukot kohottivat tölkkinsä. Yö oli pimeä, mutta Lieksassa oli jälleen jotain tuttua ja turvallista. Jopa se, että paskoi housuunsa, tuntui sodan jälkeen vain pieneltä, inhimilliseltä sotkulta.