Etsitään urosta astutukseen, asutaan Kemissä joten mieluiten lähi alueelta, mutta sovitusti Ouluunkin asti kulkeminen onnistuu.
Meidän narttu koira on siis nyt yli kolme ja ensimmäiset ja aika varmasti myös viimeiset pennut suunnitteellä keväälle/kesälle. Juoksut lasketusta seuraavan kerran siinä huhtikuun lopulla.
Narttu on sekarotuinen, labradorinnoutajan ja saksanseisojan yhdistelmä, todella terve ja ihanan luontoinen koira, joka on käynyt nyt puolen vuoden sisään myös eläinlääkärin tarkastuksessa, jossa mitää ongelmia ei ole ilmennyt. Nyt suunnitteella pentue siis ja haaveilen myös pitäväni yhden pennuista.
Uroksen täytyisi olla siis terve ja samaa kokoluokkaa kuin narttu. Mieluiten labradorinnoutaja tai saksanseisoja, mutta jos luulet uros koirasi olevan sopiva isä ehdokas juuri tälle pentueelle, ei puhdasrotuisuus ole kriteeri. Astutuksen maksamisesta tehdään sopimus paperilla ja maksettavasta määrästä voidaan keskustella yksityisviestillä. Myös se kuka kulkee kenenkin luokse voidaan sopia ajankohdan ja aikataulun mukaan. Meillä on aiempaa kokemusta myös pentujen kasvatuksesta ja varmistamme myös että kaikki pääsevät osaaviin ja rakastaviin koteihin.
Ota minuun yhteyttä sähköpostitse [email protected] ja kerro koirastasi, mieluusti katson myös kuvia.
Etsitään uros koiraa astutukseen
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.573681Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j683041Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin522243Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.121409Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m631178- 801068
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1931Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55915Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä22908- 47892