Sekavaa

Anonyymi-ap

Yhden vuoden aikana tapahtui seuraavaa:

Ensin ei ollut mitään. Taivas ja maa oli tyhjä. Sitten kolme miestä ilmestyi paikalle idästä. Paikalla oli myös vauva.

Tämän episodin jälkeen vauva, joka myöhemmin keväällä surmattiin, mutta tämä heräsi henkiin ja meni pois.

Vuoden päättyessä hän syntyi.

En jumaliste pysy tässä enää kärryillä.


(reps)

30

360

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Mjoo

      Olen päättänyt mennä rippikouluun.

      Jotain tälle tilanteelle on nyt tehtävä. Tämä on aivan sietämätön tietämättömyyden kolo.

      (naurua)

      • Anonyymi00002

        Mielipide

        Minusta tämä tarina voisi alkaa loogisesti vuoden alussa, eikä edellisen vuoden lopussa. Yhden vuoden aikana voisi tapahtua kaikki käsitettävissä oleva, eikä kaikkea ripoteltaisi ympäriinsä.

        Sillisalaatissa menee hermot.

        (naurua)


      • Anonyymi00003
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Mielipide

        Minusta tämä tarina voisi alkaa loogisesti vuoden alussa, eikä edellisen vuoden lopussa. Yhden vuoden aikana voisi tapahtua kaikki käsitettävissä oleva, eikä kaikkea ripoteltaisi ympäriinsä.

        Sillisalaatissa menee hermot.

        (naurua)

        Ajatelkaa nyt itsekin!

        Siis yksi kokonainen kalenterivuosi kronologisessa järjestyksessä sen tapahtumien suhteen.

        Kaikki sekavuus poissa.

        Nerokasta.


        (reps)


      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Ajatelkaa nyt itsekin!

        Siis yksi kokonainen kalenterivuosi kronologisessa järjestyksessä sen tapahtumien suhteen.

        Kaikki sekavuus poissa.

        Nerokasta.


        (reps)

        Ajallinen dimensio

        Kuulen jo korvissani kaukaista mutinaa ja marinaa, mutta olen jo ehtinyt kriitikoita edemmäs.

        Katsokaas kun yhteen ainoaan vuoteen sisällyttäisi kaiken, niin heti seuraavan vuoden alussa kaikki alkaisi uudelleen.

        Vähän niin kuin syntyisi uudelleen.


        (hihitystä)


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Ajallinen dimensio

        Kuulen jo korvissani kaukaista mutinaa ja marinaa, mutta olen jo ehtinyt kriitikoita edemmäs.

        Katsokaas kun yhteen ainoaan vuoteen sisällyttäisi kaiken, niin heti seuraavan vuoden alussa kaikki alkaisi uudelleen.

        Vähän niin kuin syntyisi uudelleen.


        (hihitystä)

        Menestysresepti


        Suuren palstakannatuksen siivittämänä otin ja pirautin tuomiokapituliin ja herätin paavin.

        Muodostin juuri havahtuneelle ihmispololle selkeitä lauseita krumeluurien sijaan.

        Esitelmäni pidin inhimillisen lyhyenä ja ytimekkäänä.

        Lopetettuani messuni, niin puhelimessa vallitsi syvä hiljaisuus.

        - Haloo, huutelin.


        (hirn)


    • Anonyymi00005

      On viitteitä siitä että Jeesus symboloisi Aurinkoa ja tämän kiertoa. Seisaukset ja tasaukset. Kun Jeesus syntyi niin Aurinkokin syntyi, sillä talvipäivänseisaus on superlähellä joulun aikaa.

      • Anonyymi00007

        Pakanallista puppua


        Ajatukseni ytimenä on sen selkeys. Kokonaisuudella on ymmärrettävä muoto.

        Ei sellaisesta sotkusta tule mitään, jossa pompitaan sinne tänne ilman päätä tai häntää.

        Ei ihminen voi myötäelää tapahtumissa, jotka eivät varsinaisesti elä, vaan ovat tungettu ja tupattu yhden vuoden periodille.

        Eihän sellaisessa ole mitään järkeä.


        (naurua)


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Pakanallista puppua


        Ajatukseni ytimenä on sen selkeys. Kokonaisuudella on ymmärrettävä muoto.

        Ei sellaisesta sotkusta tule mitään, jossa pompitaan sinne tänne ilman päätä tai häntää.

        Ei ihminen voi myötäelää tapahtumissa, jotka eivät varsinaisesti elä, vaan ovat tungettu ja tupattu yhden vuoden periodille.

        Eihän sellaisessa ole mitään järkeä.


        (naurua)

        Selkeät perustelut

        Koska hyvin harva ihminen Telluksella elää elämänsä yhden vuoden aikana, niin tällaisessa tilanteessa kukaan muu ehdi elää yhtä kiivaasti mukana, sillä vauhti huimaa päätä jo lähtöviivalla.

        Ei

        Sellainen ei ole mahdollista. Jos näin olisi, syntyisimme vuoden alussa ja olisimme vanhainkodissa vaipoissa jouluna.

        Selvä peli.


        (reps)


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Selkeät perustelut

        Koska hyvin harva ihminen Telluksella elää elämänsä yhden vuoden aikana, niin tällaisessa tilanteessa kukaan muu ehdi elää yhtä kiivaasti mukana, sillä vauhti huimaa päätä jo lähtöviivalla.

        Ei

        Sellainen ei ole mahdollista. Jos näin olisi, syntyisimme vuoden alussa ja olisimme vanhainkodissa vaipoissa jouluna.

        Selvä peli.


        (reps)

        Eli

        On muutettava perustavanlaatuisesti käsityksemme ajasta.

        Aika on tässä se ongelma.

        On jollain ihmeen keinolla kyettävä venyttämään kokonainen elämä yhdeksi vuodeksi.

        Sellainen on myötäelämistä. Sellainen on absoluuttinen totuus.


        (hihitystä)


      • Anonyymi00010
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Eli

        On muutettava perustavanlaatuisesti käsityksemme ajasta.

        Aika on tässä se ongelma.

        On jollain ihmeen keinolla kyettävä venyttämään kokonainen elämä yhdeksi vuodeksi.

        Sellainen on myötäelämistä. Sellainen on absoluuttinen totuus.


        (hihitystä)

        Niin

        Huomioikaa tässä kaikenlainen kärhämän vaje.

        Kaikki ovat samaa mieltä. Kukaan ei puhu ristiin, väitä muuta.

        Minusta esimerkillinen aloitus, koska tanssilava ammottaa tyhjyyttään ja mainostaminen näille pippaloille sen suhteen nolla.

        Mutta nolla jos mikä on outo ilmiö.



        (hihitystä)


      • Anonyymi00014
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Niin

        Huomioikaa tässä kaikenlainen kärhämän vaje.

        Kaikki ovat samaa mieltä. Kukaan ei puhu ristiin, väitä muuta.

        Minusta esimerkillinen aloitus, koska tanssilava ammottaa tyhjyyttään ja mainostaminen näille pippaloille sen suhteen nolla.

        Mutta nolla jos mikä on outo ilmiö.



        (hihitystä)

        Fakta

        Nollan keksi virrasta varsin älykäs mies. Koska itse pidän nollista, niin se jotenkin ui syvällä.

        Tuomiokapitulin paavi ei ymmärtänyt nollan suhdetta itseensä, vaikka muita arabialaisia ympärillä lenteli.

        Eli kysymys on nollan suhteesta siihen, mitä juuri luet. Nolla on kaikki luvut.

        Ei ole muuta tapaa, keinoa tai kikkaa nollan olemukseen nojata.

        Matemaattinen ihme, nolla.


        (hihitystä)


    • Anonyymi00011

      hirvittävän monimuytkaiasta niin joku jos visual c tekee pohjan ja ikkunwn jossa lukee Hello World!

      niin nooh että mitä sitten tehdä, sanoisin 4hkä kokilidiy bsihyss kirjaimia aluksi että mitä kirjoittaa, joku oma...

      mutta niin C/C++ ja Assembly.. aika vaikeita aluksi

      • Anonyymi00012

        Niin

        Kuinka itse suhtaudut nollaan? Onko nolla luku, ei mitään vai vain muoto?

        Minusta nolla muistuttaa meitä siitä, että on olemassa jotain käsittämätöntä.

        Mutta koska aina ja poikkeuksetta haluamme olla numeroita, niin olkaamme edes hetki nollia.


        (naurua)


    • Anonyymi00013

      sekavaa, muta niin vasta sekavaa voi olla jossain tietokoneiden ohjelmisssä, joku niin enumering all devices on..minulle tuollainen ilmoittaa joku grafiikka-juttu AMD Radeon HD (2)

      mutta niin voisi olla kun ajatttelin että niin jos saa tietokoneen itse tekemään mitä itse haluaa.

    • Anonyymi00015

      Mjaa-s

      On niin, ettei Fun-Fun koskaan taivu paskalle, koska hän on fiktiivinen olento.

      Fiktiivisyys niin yhtälöissä kuin niitä soljuvimmissa vesissä virtaavat kannatusta vailla.

      Eikö totta?


      (reps)

      • Anonyymi00016

        Mjoo

        Joo siis Funeau on myrkkyä - hyönteismyrkkyä.

        Kun Funis puhuu, aika pysähtyy.

        (Kopioitu malli)

        Dialogi


        - Moi, säkin oot täällä!

        - Olette erehtyneet henkilöstä.

        - Mut hei! Toihan on Funeau!

        - En ole. Päivittäkää.

        - Kohta se sanoo jotain…


        (naurua)


    • Anonyymi00017

      Kuinka sekava ihmisen tulee olla muistamatta mitään?

      Mjaa-a

      Itse näen kaiken hyvin.

      Ei valittamista.


      (hirn)

      • Anonyymi00018

        Paluu

        Kun kuulin tämän biisin ensimmäisen kerran, niin en tiennyt mitä tein.

        En tehnyt mitään.

        Kun pappapumppu pumppaa ilmaa vuotavaan renkaaseen, niin otin toisen näkökulman vallitsevaan tuskaan.

        F on stara

        (hihitystä)

        https://youtu.be/StZcUAPRRac?si=2DX32B9c0Mg7QlTL




        (hihitystä)


    • Anonyymi00019

      Sekavuus

      Sekavuus on eräänlainen kaava, joka toistuu.

      Sekavuus on allekirjoitus.

      Jos ajatellaan, että muutakin masilmassa olisi koettavana, niin kaavat tulisi unohtaa.

      Mutta kuka nyt niin idiootti olisi, että sellaiseen sortuisi.

      (hirn)

      • Anonyymi00020

        Minä eka!

        - Jaaha. Sillä jo Funeau vinkuu framille. Onkohan sillä kaikki ihan kunnossa,.

        - Aika leimi. Yhtään pidä ton tyylistä.

        - Sä oot vaan kade.

        - Haluut sä tauluus?!

        - Lopettakaa! Funiue’ avaa suunsa.

        - Sika ruma. Ja vielä tollaset kengät!

        - Kengät?

        - Niin. Ihan kuin hevosella.


        (reps)


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Minä eka!

        - Jaaha. Sillä jo Funeau vinkuu framille. Onkohan sillä kaikki ihan kunnossa,.

        - Aika leimi. Yhtään pidä ton tyylistä.

        - Sä oot vaan kade.

        - Haluut sä tauluus?!

        - Lopettakaa! Funiue’ avaa suunsa.

        - Sika ruma. Ja vielä tollaset kengät!

        - Kengät?

        - Niin. Ihan kuin hevosella.


        (reps)

        Älä moiti minun kenkiäni! ☝️🤭

        🦄


    • Anonyymi00022

      Iltasatu, tässäpä idea hirnille jos ottaisi kopin. Jos menee toisesta ääripäästä yli, toinen ääripää tulee vastaan. Eli kun hommat menevät sekaviksi ja sen yli, yhtäkkiä onkin vastassa deterministinen kaaos. Tasapaino kaaoksen, noisen, keskellä. Toinen esimerkki. Jos on hyvin tukevassa humalassa, muuttuu selväksi ja vice versa.

    • Anonyymi00023

      Politiikka

      Politiikan ydin on oman aseman ylläpito ja sen vahvistaminen; politiikka sinänsä ei kiinnosta ketään, koska tavataan sanoa, että jos maito on maassa, niin turha valittaa.

      Politiikan pääprinsiippi on sen näkemys ajassa tässä. Politiikka nojaa huomiseen.

      Kun teille kerroin (noin kymmenen vuotta sitten) demokratian kriisistä, niin olin väärässä.

      Mokasin sata-nolla.


      (hirn)

      • Anonyymi00024

        Menestyvän politiikon tärkein työkalu on nenä.
        Tarvitsee osata vaan haistaa tuulet ja mennä niiden mukana ensimmäisten joukossa.

        Missä tilassa sitten ollaan?

        -keinovaginamies-


      • Anonyymi00025

        Funeau - demokraatti

        Ote piväkirjasta

        - Joo, siis me oltiin tossa, mutta sitten me oltiinkin tässä.

        - Osaatteko (arvo) selvittää tapahtuneen niin, että jos te vaikka olisittekin olleet TÄSSÄ, ettekä tuolla?

        - Meneekö tämä kirjoihin ja kansiin?

        - Menee.

        - Viralliseksi?

        - Näin laki sen sallii.


        (naurua)


    • Ok. Tarkastellaan kevättä. Meillä on lisäksi panon juhla. Siis alkuunpanon. Tasan yhdeksän kuukautta ennen syntymää. Neitsyt ei varsinaisesti pannut, vaan puolukka metsäretkellä vain sattui pyörähtämään pilluun. Moni pikkujoulutarinakin on uskottavampi.

      Tasan 9 kk ennen syntymää kuitenkin. Mistä seuraa, että alkuunpano yleensä tapahtuu ennen surmaa mutta voi joskus tapahtua surman jälkeenkin tai jopa samaan aikaan. Paitsi meille protestanteille, jotka siinä tapauksessa siirrämme panon aikaisemmaksi.

    • Anonyymi00026

      kumpi oli ensin ajatus vai aivot?
      -jos ensin oli ajatus jolla oli ideana luoda aivot.

      syviä ajatelmia voi syntyä AI-juttuja tehdessä, mutta niin ikävä-palstalta persoonallisuus jollekin luovalle botille.

      • Anonyymi00027

        Moderni tiede

        Käsitettä moderni tiede ei ole. Kukaan ei tähän mennessä ole keksinyt mitään niin tyhmää kuin tämä sanapari.

        Kun sanalla moderni viitataan käytännöstä ja tottumuksista poikkeavaan, jopa uuteen ja ennennäkemättömään, niin heti ensimmäisessä kurvissa ajaudumme pois radalta ja törmäämme tieteen metsään.

        Eli siis olen modernisti


        (reps)


      • Anonyymi00028
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Moderni tiede

        Käsitettä moderni tiede ei ole. Kukaan ei tähän mennessä ole keksinyt mitään niin tyhmää kuin tämä sanapari.

        Kun sanalla moderni viitataan käytännöstä ja tottumuksista poikkeavaan, jopa uuteen ja ennennäkemättömään, niin heti ensimmäisessä kurvissa ajaudumme pois radalta ja törmäämme tieteen metsään.

        Eli siis olen modernisti


        (reps)

        Ajattelu on yleishyödyllinen ilmiö

        Ajattelun äidit kumpuavat itsestään, epäjärjestyksessä siellä.

        Mutta

        Koska satun ”olemaan” kaaosteoreetikko, niin toistuvuus on minulle myrkkyä.

        Elämä ei kaavoja kuuntele.


        (hihitystä)


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      35
      3775
    2. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      51
      1704
    3. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1369
    4. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1211
    5. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      174
      1072
    6. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1051
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      84
      935
    8. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      41
      836
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      49
      781
    10. Mikä tekee kuuman

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      39
      760
    Aihe